Helsingin Kirjamessuilla

 

Pidin torstain ja perjantain vapaata. Aikomukseni oli haahuilla Helsingin Kirjamessuilla useampana päivänä, mutta totaalisen väsymyksen vuoksi kävin messuilla vain perjantaina. Työkiireet ovat imeneet nyt kaikki mehut minusta. Sitä on kuin zombie päivästä toiseen, mutta toisaalta se sopii hyvin tähän aikaan. Tänäänhän on virallisesti Halloween. Tosin eilen illalla junassa jo oli aika hurjannäköisiä tyyppejä. Tietenkin, jos he aikoivat siirtyä jonnekin keskiyön juhliin, niin pukeutuminen sopi asiaan loistavasti.

Mutta hirviöistä asiaan. Sen verran tein pohjatyötä, että merkkasin kaksi haastatteluajankohtaa paperille, koska halusin kuulla ne. Olisi ollut myös pari lukupiiriä, jotka olisivat kiinnostaneet, mutta tiesin jo etukäteen, etten jaksa kierrellä messuilla niin pitkään, vaikka se kuinka mukavaa olisikin. Messuille saavuttuani aloin kierrellä eri osastoilla. Tarkoituksenani ei ollut ostaa mitään, koska kotona on muutenkin valtavat lukemattomien kirjojen pinot. Siitä huolimatta sorruin. Kolmeen kirjaan, joista yksi kylläkin menee joululahjaksi. Kirjamessut onkin yksi loistava paikka tehdä hyviä joululahjalöytöjä.

Helsingin Kirjamessujen esiintymislavat ovat mukavasti nimetty Helsingin eri kaupunginosien mukaan. Töölön lavalle piti suunnistaa kirjaostosten jälkeen. Siellä oli Petra Maisosen haastattelussa Katja Kärki Eeledin ja Saara Cantell Kaikki tuoksuu lumelta -kirjan tiimoilta. Kummaltakin kirjailijalta on tänä vuonna ilmestynyt toinen kaunokirjallinen romaani. Koska olen kirjat lukenut, halusin myös kuulla, mitä naiset kertoivat kirjoistaan. Katja Kärki kertoi, että ensimmäisen kirjan ylistykset loivat kirjoitustyöhön omaa painetta. Toisaalta Eeled on täysin erilainen romaani, joten paineisiin ei saanut juuttua kiinni. Saara Cantell kertoi, että kirjoitustyön paineet ovat elokuvamaailman puolelta tuttuja. Kirjaan piti tehdä paljon taustatyötä, mutta onneksi on internetin ihmeellinen maailma olemassa. Molemmilla naisilla on jo seuraavat kirjat työn alla.

Petra Maisonen haastattelee Katja Kärkeä ja Saara Cantellia

Kun olin saanut kuunneltua haastattelut, lähdin pyörimään ympäri messuosastoja. Täytyy sanoa, että meinasi iskeä kauhea raivo. Helsingin Sanomien päällekäyvät nuoret kauppamiehet olivat superärsyttäviä. Jos sanon nätisti, että ei kiitos, se tarkoittaa sitä. Ei aleta vängätä ja pakkomyydä lehtiä, jotka jäisivät kuitenkin lukematta. Argh! Pyöriessäni osastolta toiselle jouduin Viinikylän hämyiseen tunnelmaan. Forsmanin teeltä olisin halunnut ostaa haudutettavia teelajitelmia, mutta eipä näkynyt yritystä tänä vuonna messuilla.

Viinikylän hämärästä palattuani katsahdin Senaatintorin lavalle. Mitä? Pedro Hietanen puhumassa. Sinne siis. Siellä oli aika montakin muuta vanhaa partaa allekirjoittaneen lisäksi. Todellakin se parta jo kasvaa tämän ikäisellä naisella. Haastattelupenkeillä istuivat Pedro Hietasen lisäksi Seppo Pietikäinen ja Tommi Saarela. Viimeksi mainittu on kirjoittanut kirjan Pave Maijanen – Elämän nälkä. Tästä opuksesta riittikin lavalla juteltavaa. Ei meinannut aika riittää. Rakastan tällaisia keskusteluja, joissa muistellaan menneitä aikoja. Hieno rupeama.

Pedro Hietanen vauhdissa. Seppo Pietikäinen ja Tommi Saarela odottavat puheenvuorojaan.

Koska siinä sopivasti jakkaralla istuin ja seurasin, minkä hämmingin Pedro Hietanen sai aikaiseksi poistuttuaan lavalta, kuulin, että seuraavaksi samaiselle lavalle oli nousemassa Eveliina Talvitie ja Anu Sinisalo. Eveliina Talvitieltä on ilmestynyt kirja Vanha nainen tanssii. Kirjassa käsitellään naisen vanhenemista ja sitä, kuinka usein vanhempia naisia katsotaan hieman kieroon, jos he oikein intoutuvat tanssin syövereihin. Talvitie ja Sinisalo lumoavat tällaiset väitteet. Naisen kannattaa tanssia. Olipa hän minkä ikäinen tahansa. Miksi piilottaa naiseutta, joka meissä naisissa luontaisesti on?

Eveliina Talvitie ja Anu Sinisalo

Töölönlahden lava olikin mielenkiintoinen. Saavuin paikalle aika viime tipassa, eikä istumapaikkoja enää ollut. Ihmettelin, missä haastattelu tapahtuu. Siellä nimittäin piti olla Pirkko Soininen kertomassa kirjastaan Valosta rakentuvat huoneet. Olihan siellä. Haastattelija ja haastateltava istuivat suljetussa lasikopissa kuulokkeet korvillaan. Haastattelua pystyi kuuntelemaan maksuttomassa messuradiossa. Jotenkin tämäkin asia oli minulle uutta, mutta kaikkea sitä oppii joka päivä.

Messuradiohaastattelussa Pirkko Soininen

Soinisen haastattelun jälkeen vielä hetkisen kiertelin ympäri messuosastoja ja välttelin Helsingin Sanomien myyntitykkejä. En kuitenkaan kauhean pitkään jaksanut kierrellä. Päätin lähteä kotiin ja nauttia leppoisasta perjantaista. Ei kiirettä minnekään, eikä mitään työpaineita.

Tällä kertaa messuilla oli mukava kierrellä. Vasta iltapäivällä alkoivat koululaisvirrat lisääntyä ja tuli paikoittain ahdistusta ryysiksestä. Kasvomaskeja käytti varmasti suurin osa messuvierailijoista, joten oli ihan turvallinen olo kierrellä. Pakko myös mainita neuloosi. Ihan oikeasti. Ainakin kahdella naisella näin käsityön mukanaan. Mikä mahtava idea. Kuunnella eri lavoilla tapahtuvia haastatteluja ja neuloa samalla vaikka villasukkia. Kaksi hienoa harrastusta kahdella kertaa. 

Kävitkö sinä Helsingin Kirjamessuilla? Teitkö ostoksia vai keskityitkö haastatteluihin?

Ajatuksia Helsingin kirjamessuista

Niinhän siinä sitten kävi, että Helsingin kirjamessut olivat verkossa. Ajattelin, että tämä voisi olla ihan hyvä juttu. Ja hyvähän se oli tietysti siltä kannalta, etteivät ihmismassat sulloutuneet samaan tilaan, jossa koronavirus olisi voinut aiheuttaa kunnon koronashown. Mutta onko niitä haastatteluja loppujen lopuksi kiva katsoa kotoa käsin läppärin ruudulta? Jos katsoo yksin, voi keskittyä kunnolla haastatteluun, eikä mahdollinen messukaveri töki koko ajan hihaan ja supata jotain korvaan. Kyllä, mutta messufiilis jäi puuttumaan kokonaan. Olisi ollut kiva tavata muita kirjabloggaajia ja kenties törmätä vanhoihin tuttuihin. 

Entä kuinka verkkomessut menivät omalta kohdaltani? Suunnittelin etukäteen, että kuuntelisin torstaina ja perjantaina etäpäivien lomassa haastatteluja verkosta.

Torstai 22.10.2020

Aktivoin verkkolippuni aamulla hyvissä ajoin messutapahtumaan. Tosin se ei mennyt kovin näppärästi. En lukenut ohjeita, koska kuka niitä ylipäätään lukee. Homma ei ollutkaan aivan yksinkertainen, vaan minun piti rekisteröityä kirjamessuille. Tänään tuli mieleeni Vastaamon tietomurto. Kuinkakohan moneen kymmeneen tai sataan eri paikkaan vuosien aikana olenkaan itseni kirjannut? Voisiko tällaiset messuilut järjestää yksinkertaisemmin ilman rekisteröitymistä? 

Touhotin torstaina aamupäivällä hyvissä fiiliksissä ja heti, kun messut aukesivat, niin etätöistä eetteriin. No ohhoh! Olipas teknisiä ongelmia. Ei lipulla, eikä rekisteröityneenä messukävijänä ollut mitään asiaa seuraamaan messuja. Onneksi tietotekniset ongelmat oli selätetty siten, että ohjelmia pystyivät seuraamaan torstaina kaikki. Olipa lippua tai ei. 

Torstaiaamun iloinen touhuaminen päättyi nopeasti, kun sain ikävän työpuhelun kollegaltani. Meni täysin fiilis päältä. Niin, ja olin järjestänyt yhden palaverin aamupäiväksi. Sekin piti hoitaa alta. Lounasaikaan en saanut seurattua mitään messuohjelmaa. Iltapäivä puolestaan alkoi tuloskatsauksella. Työpäivän lähestyessä loppuaan pääsin lopulta fiilistelemään. Aluksi Pullopostia Seilin saarelta. Katja Kallio haastattelemassa Susan Heikkistä. Tästä oli hyvä siirtyä etäpäivän päätteeksi Kjell Westön haastatteluun. Tritonus, odotan, että pääsen kirjan kimppuun. Anna-Riikka Carlson haastattelemassa Tiina Laitila Kälvemarkia kirjasta H₂O oli myös katseltava ja kuunneltava. Hieman ehdin myös kuunnella Maria Petterssonia Historian jännistä naisista. Kirja, jonka haluaisin lukea.

Kjell Westö

Perjantai 23.10.2020

Siis mitä ihmettä? Mihin hävisi perjantain etäpäivä? Keskittymistä vaativiin työtehtäviin ja puheluihin, puheluihin ja puheluihin sekä verkkopalaveriin. Sainko kuunneltua mitään? Kun muistiinpanojani lueskelen, niin tyhjää on täynnä. Miksi muistelen, että olisin jotain kuunnellut, mutta ilmeisesti en sitten ole.

Tiina Laitila Kälvemark ja Anna-Riikka Carlson

Lauantai 24.10.2020

Jos olisi ollut tavalliset kirjamessut, olisin kirmannut jo aamutuimaan messukeskukseen ja toivottavasti bloggariaamiaiselle. Mitä tein nyt? Hidas lauantaiaamu, jos se nyt ylipäätään voi hidas olla, kun kissa yrittää repiä minut yöpaidassa aamulenkille. Ei se hidas ollut. Vauhdilla ulkoilemaan, jonka jälkeen aamupala ja kauppaan. Ja lauantain kauppareissuthan kestävät, vaikka meinaisin kuolla maskin aiheuttamaan tukalaan oloon. Kellohan oli jo vaikka mitä, kun vasta pääsin koneen ääreen. Päädyin kuuntelemaan Anna-Liisa Haavikon haastattelussa olevaa Niko Eskelistä Raskaasta perinnöstä, jonka jälkeen katsoin Jorma Uotisen ja Sauli Miettisen haastattelun. Aloittelin myös kuuntelemaan Anni Kytömäen haastattelua ja teoksena tietysti Margarita.

Maria Pettersson

Sunnuntai 25.10.2020

Sunnuntai on yleensä ollut messuilujeni lepopäivä ja niin se oli tänäkin vuonna. Olen viihtynyt vaakatasossa Lucinda Rileyn Auringon sisaren kanssa sekä myöhemmin alkuillasta kissaulkoilulla Anna-Kaari Hakkaraisen Dioraaman kera. Lucinda Rileyn piti olla alun perin kirjamessuilla, mutta hän oli perunut haastattelun. Harmi, koska yleisöä olisi varmasti riittänyt.

Susan Heikkinen

Onneksi messuohjelmien haastattelut löytyvät vielä pari viikkoa verkosta, koska sieltä löytyvät esimerkiksi Juha Hurme, Tuomas Milonoff ja Riku Rantala, Elizabeth Strout, Kaj Lipponen (Juice-kirja), Eva Frantz, Marko Annala sekä Kale Puonti (Manni). Nythän minä voin suunnitella ensi viikon etätöitäni tallenteiden parissa.

Kaiken kaikkiaan kirjamessut verkossa oli ihan hieno juttu, koska kerrankin kirjallista keskustelua oli kuunneltavissa järjettömän paljon. Jos vain ehtisi, voisi vaikka kaikki tallenteet kuunnella läpi. Siitä huolimatta toivon, että ensi vuonna tilanne on toinen ja pääsemme paikan päälle seuraamaan kirjatohinaa.

Sain Messukeskukselta lipun Helsingin kirjamessuille. Kiitos siitä.

Lippuarvonnan voittajat

 

Hieman arvelinkin, että olen liian myöhään liikenteessä, kun laitoin pystyyn lippuarvonnan Helsingin Kirjamessujen verkkotapahtumaan. Toisaalta tämä oli hyvä tilaisuus niille muutamalle, jotka arvontaan osallistuivat, koska tällä kertaa kaikki voittivat! 

Paljon onnea voittajille! Laitan teille sähköpostilla messuliput tulemaan eli 1 lippu/voittaja. 

Mainittakoon vielä, että minulla on pari lippua jäljellä. Eli jos olet myöhässä arvonnan suhteen. Laita kommentti ja sähköpostiosoitteesi, niin lähetän sinulle messulipun. Nopeimmat elävät.

Helsingin Kirjamessut 2020 verkossa ja lippuarvonta

Kiirettä pitää ja tämäkin postaus piti julkaista jo viime viikolla, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Aiheena on tietysti Helsingin Kirjamessut verkossa 22.- 25.10.2020 sekä lippuarvonta. 

Helsingin Kirjamessuja ei tänä vuonna voida järjestää perinteisessä muodossa, joten kirjamessujen ohjelma on siirtynyt verkkoon. Tämä on tietysti ymmärrettävää, vaikka se tietysti harmittaa, ettei pääse käsin koskettelemaan kirjapinoja. Mutta se, mikä on parasta, voi kirjamessujen ohjelmiin syventyä kotoa käsin. Ei ruuhkaa, eikä ärsyttäviä ihmismassoja vellomassa päämäärättömästi sinne ja tänne. Oma sohva tai lempinojatuoli sekä jääkaappi käden ulottuvilla. Voi vain antautua kiinnostavien keskustelujen pariin ja antaa ajatusten virrata kirjallisissa aiheissa. 

Koska jokaisella on oma makunsa, voi Helsingin Kirjamessujen ohjelmapoimintoja käydä kurkkaamassa täältä. Kirjamessujen ohjelmakalenteri puolestaan löytyy täältä. Itse en ole vielä kauheasti syventynyt ohjelmaan, mutta äkkiä katsoen mielenkiintoisia nimiä on reilusti. 

Helsingin Kirjamessuilla on perinteiseen tapaan myös paljon kustantajien ja kirjakauppojen tarjouksia. Isänpäivä ja joulu lähestyvät. Koskaan ei ole liian aikaista hankkia lahjoja. 

Sitten asiaan. Sain arvottavaksi blogini lukijoille viisi kokoaikalippua messuille. Lipulla voit seurata messujen ohjelmia sekä tallenteita 8.11.2020 saakka. 

Arvonnan säännöt: 

1. Yksi arpa jokaiselle osallistujalle.

2. Kerro kommenttikentässä, kiinnostaako kirjamessut verkossa. 

3. Lisää kommenttiisi sähköpostiosoitteesi. Jos voitto osuu kohdallesi, niin lähetän sinulle lipun sähköpostilla.

 

Arvonta alkaa nyt ja päättyy keskiviikkona 21.10.2020 klo 18.00. Tämän jälkeen ilmoitan erillisessä blogipostauksessa voittajan.

Arpaonnea kaikille!

Helsingin kirjamessuilla osa 2

Kun vauhtiin päästiin, niin jatketaan vielä toisella kirjamessuaiheisella postauksella. Edellisessä postauksessa kerroin perjantain messuiluistani. Nyt on vuorossa lauantai.

Olin ilmoittautunut kolmeen bloggaajatilaisuuteen, joten postauksen pääpaino on näissä tapahtumissa. Ennen bloggaajatilaisuuksia ehdin kuitenkin pikaisesti vielä kierrellä messuosastoja. Yleisöä oli todella paljon, mutta kyllä sekaan mahtui kirjoja kääntelemään. Kirjailijahaastatteluja en kuunnellut, paitsi pikaisesti Hakaniemi-lavalla ollutta Rosa Meriläistä, jota haastatteli Jussi Tiihonen. Täytyy kyllä sanoa, että jos en olisi ollut puolikuntoinen, olisin nauttinut siitä, kuinka olisin voinut fiilistellä erilaisia keskusteluja kuunnellen. No, ehkä ensi vuonna ei tauti jyllää.

Tuolla kaukana Rosa Meriläinen kertoo kirjastaan Virhe (Teos, 2019)

Kiertelyiden jälkeen suunnistin kohti Kustantamo S & S:n bloggaajatilaisuutta. Mukana olivat kirjailijat Annastiina Storm, Anja Portin ja Olga Kokko kertomassa uusimmista kirjoistaan sekä kirjailijan ja kustannustoimittajan suhteesta. Jokainen kirjailijoista myönsi, kuinka tärkeää on se, että kustannustoimittaja ohjaa kirjailijaa oikeille urille ja kertoo, mitä kannattaa jättää pois. Kustannustoimittajalta saa myös hyviä ideoita ja hän rohkaisee kokeilemaan. Olimme ennakolta saaneet valita kaksi kirjaa. Minä valitsin Annastiina Stormin Kerro, kerro (2019) ja Anja Portinin Muistokirjoituksen (2019). Ennen kuin tilaisuus ehti alkaa, Annastiina Storm kertoi, että nämä kaksi romaania on kuvattu sisarteoksiksi. Muistokirjoituksessa äiti pyytää tytärtään kirjoittamaan hänestä muistokirjoituksen. Kerro, kerro puolestaan kertoo siitä, kuinka tytär lähtee selvittämään edesmenneen äitinsä vaiettua salaisuutta. Olga Kokon Munametsä kertoo pilke silmäkulmassa kolmikymppisestä Linneasta, joka nauttii sinkkuudestaan ja harrastaa irtosuhteita. Kirja on syntynyt osin Olga Kokon blogikirjoituksista. On muuten pakko mainita, että saimme myös mahtavat Märta Tikkanen -kangaskassit kotiin vietäviksi. Kyllä sen kassin kanssa on kiva kulkea kaupungilla.

Iloiset kirjailijat Annastiina Storm, Anja Portin ja Olga Kokko

Innolla oli kaksi eri tilaisuutta, joihin molempiin halusin osallistua. Ensimmäinen tilaisuus oli aiheeltaan kuuma peruna eli ilmastonmuutos. Tällä kertaa ei kuitenkaan asiaa jauhettu kuivasti ja kapulakielellä, vaan värikkäästi ja mukavalla tavalla. Tietokirjailija Laura Ertimo ja sarjakuvataiteilija Mari Ahokoivu ovat tehneet alakouluikäisille suunnatun tietokirjan Ihme ilmat! (2019). Ertimo oli paikan päällä kertomassa kirjasta ja Ahokoivu Skypen välityksellä Tanskasta. Ahokoivu ei siis kuormittanut ilmakehää hiilidioksidipäästöillä, koska ei lentänyt Tanskasta Suomeen. Pienillä teoilla on suuri vaikutus. Ertimo ja Ahokoivu kertoivat kirjastaan, että kirjan hahmot asuvat Suomessa, mutta kirja on kansainvälinen, koska ilmastonmuutos ei ole pelkästään suomalaisten asia. Kirjan käännösoikeudet on myyty useisiin maihin, sillä kirjalla on selkeä tarve. Sain tilaisuudesta kirjan itselleni ja täytyy sanoa, että olen pitänyt lukemastani. Vaikka ilmastonmuutosasiat pitäisi olla jollain tasolla tiedossani, laittaa kirja ajattelemaan asioita. Lupaan, että tästä upeasta kirjasta tulee oma postaus myöhemmin.

Dekkaristi Arne Dahl oli Innon toisen tilaisuuden kirjailijavieras. Olihan herraa mentävä katsomaan ja kuuntelemaan. Ihan vain siksi, että Arne Dahl vaikuttaa hyvin sympaattiselta mieheltä, vaikka aikamoisen karmaisevia dekkareita kirjoittaakin. Ja tuo edellinen on kohteliaisuus. Dahl kertoi, ettei Arne Dahl ole hänen oikea nimensä. Oikea nimi on Jan Arnald. Dahlin uusin suomennettu teos Äkkisyvä (2019) jatkaa Sam Bergerin ja Molly Blomin tarinaa. Sivuhuomautuksena mainittakoon, että kirja odotti minua valmiiksi jo kotona ja odottaa lukemista. Käännöksistä kysyttäessä Dahl kertoi, että hän ei voi tietysti tarkastaa suomenkielistä käännöstä, mutta hän luottaa Kari Koskeen, joka on suomentanut Dahlin muutkin teokset. Suomalaisista dekkareista Dahl mainitsi ensimmäisinä Antti Tuomaisen ja Leena Lehtolaisen. Dahlin kirjailijaura vaati nykyään paljon matkustelua, koska kirjoja pitää markkinoida. Onnekseen hän on oppinut kirjoittamaan myös hotellihuoneissa.

Arne Dahl

Tällaiset mahtavat tilaisuudet kun sain kokea, olin niin onnellinen, että lähdin kotiin. Nyt on taas vuosi odotettava ennen seuraavia Helsingin kirjamessuja

Oletteko muuten lukeneet mitään postauksessa mainituista kirjosta?

Helsingin kirjamessuilla osa 1

Olin tänäkin vuonna bloggaajapassilla Helsingin kirjamessuilla. Olin ennakoiva ja otin kaksi kesälomapäivää torstaille ja perjantaille, jotta voisin nauttia messuhumusta kaikin sydämin, mutta kuinkas kävikään. Olin koputtanut puuta eli päätä, jotta en sairastuisi syysflunssaan. Aloitin reilu viikko sitten syödä sinkkikuuria, ettei flunssa yllättäisi. Pesin käsiä mennen tullen, mutta kaikki niin turhaa. Niin turhaa, etten tiedä, miten päin olisin. Olen ollut väsynyt, mutta tällä viikolla väsymys sai kunnon otteen ja perjantaina tiesin saaneeni syysflunssan. Tosin luultavasti lievempänä, mutta kuitenkin voimia vievänä. Torstain messupäivän skippasin jo aiemmin mielestäni, koska torstai-illalla oli teatteri. En uskonut jaksavani sekä messuja että teatteria samana päivänä. Messuiluni kutistui perjantaille ja lauantaille ja niinäkin päivinä lähestulkoon pelkästään bloggaajatilaisuuksiin, joihin olin ennalta ilmoittautunut. Kerron nyt kuitenkin näistä mukavista tilaisuuksista, joista olen todella kiitollinen kustantajille. Tässä postauksessa keskitytään perjantain ohjelmaan ja seuraavassa postauksessa lauantain, koska postauksesta olisi tullut muuten aivan liian pitkä.

Ajoitin menoni messuille siten, että menin ensimmäisenä Avain-kustantamon tilaisuuteen, jossa Markku Kaskela ja Tomi Kontio kertoivat toimittamastaan Vaelluksia Italiassa (2019) -kirjasta. Tilaisuus alkoi kuohuvalla, koska siihen oli painava syy. Kirja oli valittu Mondo-lehden Vuoden matkakirjaksi 2019. Hieno saavutus, eikä tästä voi muuta kuin onnitella. Tilaisuudessa miehet kertoivat kirjastaan ja kirjan muista tarinoiden kirjoittajista. Vaeltaa voi monella tavalla. Vaeltaminen ei tarkoita pelkkää vuorilla vaeltamista, vaan sitä voi harrastaa vaikka kaupungissa. Tällaisesta tykkään. Itse en ole ikinä käynyt Italiassa, mutta olen sinne pitkään halunnut matkustaa. Miksikö? Herkkusuuna vastaan, että ruoan takia. Kaskelan ja Kontion kertomukset herättivät kuitenkin halun tutustua maahan muutenkin. En kauheasti juo olutta, mutta italialainen panimokulttuuri kuulostaa sen verran erikoiselta, että siihen voisi tutustua tarkemminkin.

Markku Kaskela ja Tomi Kontio

Avaimen tilaisuudesta lähdin kiertelemään messuosastoja. Olin päättänyt ennakolta, etten ostaisi kirjoja ja päätöksessäni pysyin. Hyvä minä, vaikka täytyy myöntää, että niin paljon oli houkuttelevia tarjouksia, että kovana oli vaikea olla. En jäänyt kauheasti kuuntelemaan kirjailijahaastatteluja, mutta Kalle Päätalo -keskustelua jäin kuuntelemaan Töölö-lavalle. Esa Liljan haastattelussa olivat Antti Heikkinen ja Karoliina Timonen. Molemmilta on ilmestynyt kirja Päätalon tiimoilta, joten lavalla oli varsinaisia Päätalo-tietäjiä. Perjantaina päivällä oli melkoinen ryysis yleisön suhteen. Tämä ei kuitenkaan häirinnyt, koska keskityin omiin mielenkiinnon kohteisiini. Oli kuitenkin yksi, mikä häiritsi. Yhdellä ständillä kaupattiin aikakauslehtiä. Sanoin, etten ehdi lukea niitä, koska luen kirjoja. Nuori mies alkoi väkisin tyrkyttää Aku Ankkaa. Lopulta huomasin, että olen viiden nuorukaisen ympäröimänä ja olo oli kuin turkkilaisessa basaarissa entisaikaan. Inhottavan hyökkäävää kaupantekoa. En tilannut lehteä ja tämän jälkeen kiersin kyseisen pisteen hyvin tarkkaan.

Olin sopinut käyväni Stresan ständillä, jossa odottelikin Pirjo Puukko. Helsingin kirjamessut olivat muuttaneet messujen ulkoasua ja myös pienkustantamot olivat saaneet parempia paikkoja omille osastoilleen. Pirjo kertoikin, että on ollut selkeästi vilkkaampaa kuin viime vuonna, jolloin heidän osastonsa oli muiden pienten osastojen keskuudessa. Ikävä tosiasiahan on se, että usein messuvierailijat jättävät pienet osastot kiertämättä, koska isot kiinnostavat. Stresan kirjailijat olivat ahkeroineet ja tarjolla oli useampikin uutukainen. Kotiin viemisiksi sain Pirjo Puukon romaanin Kunnes jalkasi kantavat (2019) sekä Pekka Arppen novellikokoelman Hajonnan sisällä (2019).

Pirjo Puukko

Kävin tietysti tutustumassa myös Viini ja ruoka -messujen antiin. En juonut viiniä, enkä mitään muutakaan alkoholipitoista. Sen sijaan ostin Forsmanin teetä, vaikka kaupasta saa suurin piirtein samaan hintaan, mutta paikallisen Prisman valikoimassa ei ole kuin paria makua. Messuilla valikoima on laaja ja sainkin maisteltavaksi makuja, joita en ole aiemmin maistellut. Nam! Teki mieli ostella juustoja, mutta pidin siinäkin pintani. En ostanut, vaikka ne herkullisia olisivatkin olleet.

Aula-kustantamo järjesti myös tilaisuuden bloggaajille, jossa olin mukana. En tiedä miksi, mutta kuvittelin, että paikalla olisi vain Tanskan kirjallisuuden kauhukakaraksi nimetty Kaspar Colling Nielsen, mutta olihan siellä muitakin. Ehkä flunssa oli sekoittanut pääkoppani totaalisesti. Ensimmäisenä Lasse Nousiainen kertoi kirjastaan Itärajatapaus (2019). Kirja kertoo helsinkiläisperheen matkasta Itä-Suomeen. Mielenkiintoista on se, että Nousiainen on kirjoittanut kirjan Brasiliassa. Tuli jotenkin sellainen tunne, että tämä kirja on hauska. Toisena vieraana oli Lucia Berlinin novellitrilogian suomentanut Kristiina Drews. Drews on kohdannut huikeita juttuja oman elämänsä ja Lucia Berlinin elämän suhteen. Suomentaja sai myös erikoiskiitokset käännöksistään Reader, why did I marry him? -blogin Omppu Martinilta. Kaspar Colling Nielsen vaikutti melko velmulta mieheltä. Hänen romaaninsa Tanskan sisällissota 2018-24 (2019) sijoittuu kauas tulevaisuuteen. Tanskalainen mies ja hänen koiransa ovat saaneet itselleen ikuisen elämän. Mies kertoo elämästään koiralle, ja etenkin sisällissodasta ja siihen johtaneista syistä. En yleensä ole kiinnostunut tulevaisuuteen sijoittuvista kirjoista, mutta tämä kuulostaa niin hullulta, että pakkohan kirja on lukea. Olin muuten ihan superkiitollinen, kun saimme Aulan tilaisuudessa kaikki esitellyt kirjat sekä hienon Lucia Berlin -kirjakassin. Samalla sain tilaisuuden lyhentää kirjaston varausjonoa perumalla varaukseni Lucia Berlinin Ilta paratiisissa ja muita kertomuksia (2019) -kirjasta.

Aulan tilaisuuden jälkeen lähdin kotiin lepäilemään ja availemaan uusien ja ihanien kirjojen kansia.

Kävitkö sinä Helsingin kirjamessuilla? Teitkö hyviä kirjaostoja?

Helsingin Kirjamessut osa 2

On aika koota ajatukset yhteen Helsingin Kirjamessujen lauantaista tai siitä, mitä itse messuilla tulin puuhailleeksi. Herätys oli varhainen, koska lauantain ensimmäinen etappi oli Bonnierin perinteinen bloggariaamiainen. Tykkään tilaisuudesta todella paljon, koska siellä tapaa suuren joukon kirjabloggareita kerralla ja kirjailijavieraat ovat aina todella mielenkiintoisia.

Tänä vuonna Bloggariaamiaisen kirjailijat olivat Veera Nieminen, Liina Putkonen, Satu Vasantola, Antti Heikkinen sekä Anja Snellman. Mielenkiintoisia nimiä vai mitä? Veera Niemisen Ei muistella pahalla on kertomus eron jälkeisestä elämästä ja ennen kaikkea kostosta. Kostohan on aina suloinen, ja ennen kaikkea aikuismainen teko. Vakavasti ottaen tätä kirjaa on luettava pilke silmäkulmassa. Liina Putkonen puolestaan voitti Rikos-Kniga kilpailun ja sitä myötä Jäätynyt tyttö tuli eläväksi romaaniksi. Kyseessä on yhteiskunnallinen ja psykologinen dekkari, jossa nuori poliisi joutuu tutkimaan ensimmäistä murhatapaustaan. Onko kyseessä kunniamurha vai jotain muuta? Satu Vasantolan esikoisromaani En palaa takaisin koskaan, luulen sijoittuu Pohjanmaalle. Samalla se on ennen kaikkea kertomus luokkaloikasta, ja siitä, millaisia tunteita liittyy siihen, kun siirtyy yhteiskuntaluokasta toiseen. Antti Heikkisen Kehvelistä olenkin kirjoittanut jo muutamaan otteeseen. Täytyy kyllä myöntää, että teatterialan ammattilaisena Heikkisen lukunäyte Kehvelin siitä kohdasta, jossa Veikko Vennamo ja Johannes Virolainen tekivät ruokaa, oli jotain huikeaa kuunneltavaa. Anja Snellmanin Kaikkien toiveiden kylä on kirjailijan mukaan antanut odottaa oikeaa aikaa. Ajatus tästä kirjasta on itänyt pitkään, mutta nyt vasta Snellman uskalsi kirjan kirjoittaa. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Kreetalle, jossa 93-vuotias Agave tapaa ulkomaalaisen noin 30-vuotiaan naisen. Naisten välille syntyy odottamaton ystävyys. Naisten lähtökohdat ovat täysin erilaiset, mutta yhteisiäkin asioita löytyy.

Bloggariaamiaisen jälkeen lähdin Kristallin kirkkaasti -blogin Kristan kanssa kiertelemään messuhalliin. Meillä ei ollut mitään ihmeellistä suunnitelmaa. Haahuilimme päämäärättömästi ja katselimme lähinnä ympärillemme. Bazarin ständillä pokkarit olivat kolme euroa kappale. Melkein ostin, mutta pidin pääni. En ostanut. Muutamaan kilpailuunkin tuli osallistuttua, ja tänään tulikin iloinen sähköposti. Olin voittanut Gaudeamuksen messukilpailussa kirjapaketin. Nyt sitten jännityksellä odotan, mitä posti minulle jokin päivä tuo tai mitä Postista noudan. Jännää. Messuilla kiertelystä on vielä sen verran tuumattava, että ihmisiä riitti.

Messuhaahuilujen jälkeen syöksyimme Liken bloggaajatapahtumaan, jossa meille bloggaajille esiteltiin Jennifer Clement. Nainen, joka on PEN Internationalin puheenjohtaja, ja jolta on tänä syksynä ilmestynyt suomennos Rakkaudesta aseisiin. Clement antoi todella kurjan kuvan Yhdysvalloista ja siitä, kuinka aseita siirtyy Meksikon rajan ylitse Yhdysvaltoihin hurjat määrät joka päivä. Clementin kirja Rakkaudesta aseisiin on kertomus äidistä ja 14-vuotiaasta tyttärestä, joiden väliin astuu mies. Elämä mutkistuu ja aseita käytetään. Tuli tunne, että kirja olisi mielenkiintoista lukea, mutta en tiedä, uskallanko.

Jennifer Clement

Kristan kanssa halusimme nähdä ja kuulla myös sen, kuinka Duudsoneista tuttu Jarppi Leppälä oli valinnut vuoden kirjastokunnan. Palkinto jaettiin ensimmäisen kerran ja mukana oli myös Suomen kirjastoseuran yleisöäänestyksen julkistus. Loppukilpailussa oli mukana viisi kuntaa: Espoo, Iisalmi, Lieto, Salla ja Seinäjoki. Salla voitti ylivoimaisesti yleisöäänestyksen, mutta minne meni pääpalkinto? Seinäjoelleko? Olisiko Jarppi ollut niin puolueellinen? Ei. Palkinto meni Espoolle. Pakko muuten mainita, että ihan vain Jarpista halusimme ottaa muutaman kuvan, niin hänpä halusi napata meidät naiset vuorotellen kainaloonsa.

Jarppi ja joku toinen

Tämän jälkeen ryntäsin taas messuhallin puolelle. Menin moikkaamaan Stresa Kustannuksen kirjailijoita. Paikalla olivat Jaana Sarell, Pirjo Puukko ja Pekka Arppe. Stresa on pienkustantamo, jossa yhdistyy rakkaus Italiaan, mutta kirjojen tarinat tapahtuvat kuitenkin pääosin Suomessa. Tällaisissa pienkustantamoissa on viehättävää yhteen hiileen puhaltaminen. Olen myös tykännyt todella paljon niistä kahdesta kirjasta, jotka olen Stresan valikoimasta lukenut; Pirjo Puukon Mutkanlukutaito sekä Pirjo Toivasen Pyhä paha perhe.

Jaana Sarell, Pekka Arppe ja Pirjo Puukko

Vielä oli yksi tilaisuus, johon halusin osallistua. S&S Kustantamon kirjailijakattaus. Lauri Ahtisen Elias on sarjakuva turvapaikanhakijasta, jossa matkustetaan Eliaksen pään sisällä. Bibistä burkiniin on puolestaan Annastiina Heikkilän romaani, jossa #metoo -kampanjaa käsitellään ranskalaisesta näkökulmasta. Millainen on ranskatar nykypäivänä? Project Mama -blogin takaa tuttu Katja Lahti alkoi kirjoittaa blogipostausta erilaisista perheistä. Postauksesta oli tulossa aivan liian pitkä, joten Katja jatkoi kirjoittamista muuten vain. Syntyi kirja Lasitehdas, joka on kertomus luokkaeroista ja unelmista. Sabine Forsblomin Betinka sijoittuu 70-luvulle. Luokkaeroista puhutaan tässäkin kirjassa sekä siitä, kuinka harhaluuloista 15-16-vuotiaan nuoren elämä voi olla. Ida Salmisen kirjoittama ja hänen siskonsa Riikka Salmisen kuvittama kirja Tarinoita suomalaisista tytöistä, jotka muuttivat maailmaa on satumuotoon kirjoitettu teos todellisista suomalaisista naisista. Tarinat ovat kasvutarinoita ja tarinoita ihmisyydestä.

Ida Salminen, Sabine Forsblom, Katja Lahti, Annastiina Heikkilä ja Lauri Ahtinen

Tässä vaiheessa iltapäivä oli jo melko pitkällä. Vielä oli kuitenkin raahauduttava Viini ja Ruoka -messujen puolelle. Hieman oli maisteltava ihania makuja, vaikka tungos olikin tässä vaiheessa järkyttävä. Eteenpäin ei meinannut päästä. Jotain ostin taas kotiin tuomiseksi. Kirjamessujen puolelle en enää eksynyt, joten oli aika lähteä kohti kotia. Vieläkin olisi riittänyt ohjelmaa, mutta olin tyytyväinen tapahtumarikkaaseen päivääni jo ihan tällaisenaankin.

Helsingin Kirjamessuilla osa 1

Helsingin Kirjamessut ovat tältä vuodelta ohi. Kävin messuilla perjantaina ja lauantaina, joten koostepostaus täytynee jakaa kahteen osioon. Tässä ensimmäisessä osiossa kerron perjantaista, jolloin en ehtinyt kirjamessuhallin puolelle ollenkaan. Kävi jotenkin niin, etten päässyt kotoa lähtemään ajoissa. Juna meni. Toinen juna meni. Kolmaskin juna meni. Meneehän niitä junia Keravalta tiuhaan tahtiin, mutta haluan kulkea niillä hieman nopeammilla junilla, eikä niitä mene arkisin kuin kolme kertaa tunnissa. Ruuhka-aikaan menee ehkä useammin.

Pääsin kuitenkin lopulta messukeskukseen ja suuntasin kohti lehdistötiloja jättääkseni takkini naulakkoon. Siellä kuulin kutsuttavan Mannilaista. Siellähän istui Kulttuuri kukoistaa -blogin Arja. Jäin Arjan kanssa juttelemaan, ja todettiinkin, ettei enää kannata mennä kiertelemään messuhalliin, koska oli alkamassa Bazarin bloggaajatilaisuus. Sinne siis.

Helsingin Kirjamessujen teemamaana oli tänä vuonna Yhdysvallat. Bazar toikin meidän bloggaajiemme kuunneltavaksi amerikkalaiskirjailija Cecilia Samartinin. Haastattelijana toimi Kirsin Book Clubin Kirsi Ranin. Ei pitäisi keskittyä epäolennaisuuksiin, koska Samartinin uutuuskirja Kirottu kauneus (Bazar, 2018) kertoo niinkin kauheasta aiheesta kuin ihmiskaupasta, niin silti on pakko todeta, etten olisi ikinä uskonut Cecilia Samartinin olevan syntynyt vuonna 1961. Nainen on todella kaunis, eikä yhtään rupsahtanut, kuten allekirjoittanut, joka on useita vuosia nuorempi kuin Samartin. Toki Samartinin kypsyys tuli hänen puheissaan hyvin esiin. Samartinia oli olo kuunnella, vaikka kirjan aihe onkin rankka. Kirottu kauneus on kirja ihmiskaupan uhreista, mutta samalla se on kirja ystävyydestä ja toivosta. Samartinin kirjat ovat todella suosittuja Pohjoismaissa, etenkin Norjassa. Samartin ei kuitenkaan osaa sanoa selvää syytä pohjoismaiselle suosiolleen. Itse en ole lukenut yhtään Samartinin teosta, mutta Kirottu kauneus on ehdottomasti luettava. Raninin mukaan Samartinin kirjoissa on taianomaista tunnetta ja toivoa. Se jää nähtäväksi. Kirjan kansi on joka tapauksessa kaunis. Sehän on muuten usein yksi syy tarttua kirjaan.

Cecilia Samartin

Bazarin bloggaajatilaisuuden jälkeen oli vain hetki aikaa seuraavaan koitokseen. Olin mukana Antti Heikkisen Kehvelin (WSOY, 2018) bloggaajalukupiirissä, jonka piti olla varsinaisen lukupiirin keskustelunaloittaja ja -ylläpitäjä, jos keskustelusta ei meinaisi muuten tulla mitään. WSOY:n kirjallinen tuottaja Lari Mäkelä johdatti lukupiiriyleisön Kehvelin hullunhauskaan, mutta vakavaankin maailmaan. En ollut ennen nähnyt Antti Heikkistä livenä. Mies on uskomaton. Ei siinä paljon meitä bloggaajia tarvittu, vaikka sanoimmekin mielipiteitämme ja esitimme kysymyksiä kirjasta. Heikkisellä on selvästi tilannetaju kohdillaan. Tietää, milloin voi heittää vitsin ilmaan, ja milloin täytyy olla vakavampi ilme kasvoilla. Oli muuten mielenkiintoista kuulla, että Kehvelistä on kaksi eri kirjankansiversiota liikkeellä. Tupakkaa poltteleva miesfiguuri sekä heinänkortta pureskeleva miesfiguuri. S-ketju ei ollut halunnut tupakka-aiheista kirjaa valikoimiinsa, joten oli pitänyt painaa toinen, pienempi painos heinänkortta imevästä miehestä S-ketjun tarpeisiin. Heikkinen heitti tästä ilmaan ajatuksen, että jos se toinen versio onkin ruohoa poltteleva juippi. Antti Heikkinen kertoi Kehvelin olevan kunnianosoitus Arto Paasilinnalle. Kirjassa on selvät viittaukset Paasilinnan Jäniksen vuoteen.

Antti Heikkinen

Lukupiirin jälkeen lähdin pikaisesti kiertämään Viini ja Ruoka -messut. Jotain hyvää löysin kotiin viemiseksi lähinnä miehelle, joka täällä asuu, ja joka ei voi aina ymmärtää näitä ihmeellisiä kirja- ja teatterimenoja.

Helsingin Kirjamessujen kirja- ja lippuarvonnan voittajat

Nyt on suoritettu Helsingin Kirjamessujen kirja- jalippuarvonta. Onnettaren roolissa oli mies, joka täällä asuu. Virallinen valvoja Herra Karvajalka virallisti toimintaa olemalla ulkona.

Voittajat ovat:

1. palkinto: Antti Heikkisen Kehveli ja 1 pääsylippu Helsingin Kirjamessuille

Voittaja on Siinatar, jota kiinnostavat kirjauutuudet. Olen sinuun yhteydessä, koska sähköpostiosoitteesi löytyi vastauksesi yhteydestä.

2. palkinto: 2 pääsylippua Helsingin Kirjamessuille

Voittaja on Scarlett, jonka mielenkiinnon kohteina messuilla ovat hyvä ohjelma ja halvat kirjat. Scarlett, laitatko minulle sähköpostia viimeistään keskiviikkoiltaan mennessä, niin lähetän sinulle pääsyliput sähköpostilla. Sähköpostiosoitteeni löytyy oikealla olevasta profiilista.
Koska Scarlett ei ottanut yhteyttä keskiviikkoiltaan mennessä, arvoin uuden voittajan, joka on Kristiina / Kauniimpaa kuin koskaan. Kristiinaa kiinnostaa messuilla uutuuskirjat ja tunnelma. Kristiina, laitan sinulle liput sähköpostilla.

Onnea voittajille sekä mukavia messuhetkiä!

Jos jostain syystä käy niin, ettei Scarlett ota yhteyttä keskiviikkoiltaan mennessä, suoritan uuden arvonnan kahdesta pääsylipusta.

Helsingin Kirjamessut lähestyvät, arvontaa pukkaa

Helsingin Kirjamessut lähestyvät kovaa vauhtia. Messut alkavat torstaina 25. lokakuuta ja sunnuntaina 28. lokakuuta vietetään viimeistä messupäivää. Neljä kokonaista päivää, jolloin kirjaintoilijat voivat tutkia kasoittain kirjaihanuuksia Helsingin messukeskuksen ytimessä. Arvatkaa, aionko olla mukana ainakin parina päivänä? Sain bloggaajapassin ja vastaus on kyllä.

Kirjamessujen ohjelma on laaja. Kirjamessujen teemamaa on tänä vuonna Yhdysvallat, jonka kirjallisuutta ja kulttuuria tuodaan messuilla esille. Kirjamessut on kuitenkin kaikkea muutakin. Kirjailijahaastatteluja löytyy lähes taukomatta ja useammaltakin eri paikalta. Tänä vuonna haastatteluiden näyttämöpaikat on nimetty hauskasti Helsingin kaupunginosien tai paikkojen mukaan. Lukupiirit ovat myös tutustumisen arvoinen juttu, mutta niihin pitää ennakkoilmoittautua.

Itse en aikonut enää sunnuntaina mennä paikalle, mutta messuohjelmaa tutkiessani alkoi hieman kutkuttaa. Sunnuntaina puolen päivän aikaan Punavuoren lavalla olisivat äänessä Kirsi Vainio-Korhonen, Katja Tikka, Elina Maaniitty ja Iisa Aaltonen. Haastattelijana Sirpa Kähkönen ja aiheena Seksityö – Suomen vanhin ammatti? Olen lukenut Katja Tikan & kumppaneiden kaksi aikaisempaa Helsinkiin liittyvää historiateosta ja nyt ilmestynyt Punaisten lyhtyjen Helsinki (Minerva, 2018) kiinnostaisi myös. Mutta mutta, samaan aikaan Esplanadin lavalla Ville Blåfield haastattelisi Björn Weckströmiä kirjan Myyttien muotoilija – Taiteilijan omaelämäkerta (Bazar, 2018) tiimoilta. Tämäkin kiinnostaisi, koska minulla on reilun kahden vuosikymmenen rakkaus Lapponia-koruihin. En uskalla lukea enempää messulehteä, koska kaikkea haluaisin kuulla ja nähdä.

Lukupiirit ovat mukava tapa päästä syvemmälle lukemansa kirjan saloihin. Pääsee keskustelemaan kirjailijan kanssa kirjasta enemmän, joka avaa kirjan tarinaa mukavalla tavalla. Yleensä lukupiireissä on aina yksi nimetty bloggaaja mukana, joka raportoi omalla postauksellaan Kirjamessujen lukupiiristä. Itse olin viime vuonna Mikko Kalajoen Miesmuistin alustavassa lukupiirissä, joka oli tavallaan lukupiiri lukupiirin sisällä. Tänä vuonna pääsin samalaiseen sisäiseen lukupiiriin mukaan. Kirjana on Antti Heikkisen Kehveli (WSOY, 2018). Tehtävänämme on lukea Heikkisen kirja ennakolta ja toimia lukupiirin alustavina keskustelijoina, jos keskustelu ei muuten meinaa lähteä käyntiin. Varsinaisena bloggaajana Kehvelin lukupiirissä toimii Amman lukuhetki -blogin Amma. 

Minulla on kolme messulippua messuille, jotka haluan arpoa teille ihanat ja rakkaat lukijani. Lisäksi on myös sellainen kiva juttu, että minulla on Antti Heikkisen Kehvelistä koskematon kirja kaapissani, jonka laitan arvontaan myös. Sinulla on mahdollisuus voittaa toinen alla olevista palkinnoista:

1. palkinto: Antti Heikkisen Kehveli sekä 1 pääsylippu Helsingin Kirjamessuille

2. palkinto: 2 pääsylippua Helsingin Kirjamessuille

Messulipulla voit vierailla Helsingin Kirjamessuilla yhtenä päivänä, tai jos voitat toisen palkinnon, niin kahtena, ellet halua lahjoittaa toista lippua jollekin ystävällesi. Yhden lipun arvo on 19 euroa. Samalla lipulla pääsee vierailemaan myös Viini ja Ruoka 2018 messuille.

Arvonnan säännöt:

1. Yksi arpa jokaiselle osallistujalle.

2. Kerro kommenttikentässä, mikä kirjamessuilla kiinnostaa.

Koska sähköpostiosoitetta ei saa enää pyytää kommentin yhteyteen, käy tarkastamassa arvonnan jälkeen, onko voitto osunut kohdallesi. Jos voittajasta ei kuulu mitään kolmeen päivään, niin arvonta suoritetaan uudestaan.

Arvonta alkaa nyt ja päättyy sunnuntaina 21.10.2018 klo 18.00. Tämän jälkeen ilmoitan erillisessä blogipostauksessa voittajan.

Arpaonnea kaikille!

Antti Heikkisen Kehvelin alustavan lukupiirin muut osallistujat tulevat blogeista:

Amman lukuhetki

Kirjamies

Kirsin Book Club

Tuulevin lukublogi

Lukupiiri pidetään perjantaina 26.10.2018 klo 16.30. Jos kiinnostuit, niin ilmoita itsesi mukaan lukupiiriin. Tiedossa on varmasti mielenkiintoinen tunti.

Antti Heikkinen: Kehveli

Minulle tulee Antti Heikkisestä aina mieleen Juice Leskinen. Miksikö? Siksi, että Heikkisen Juicesta kertova Risainen elämä on jättänyt sellaisen lukujäljen, että sitä on ollut vaikea pyyhkiä pois. Nyt kuitenkin tapahtui jotain. Sain Antti Heikkisen uutuuskirjan Kehveli (WSOY, 2018) luettavakseni. Kehveli on jotain aivan muuta kuin Juicesta kertova tosiasioihin perustuva kirja. Kehvelin luettuani täytyy todeta, että Antti Heikkinen on monilahjakkuus. Mies osaa kirjoittaa kirjoja ääripäästä toiseen. Hienoa.

Kehveli syntyy pahnanpohjimmaiseksi pappisperheeseen. Vanhemmilla ei oikeastaan ollut enää aikeita tehdä lapsia, mutta sattuuhan sitä paremmissakin piireissä. Kehvelin rohkeus ja kekseliäisyys sai jo lapsuus- ja nuoruusvuosina ihailua ja ihmettelyä aikaiseksi. Vuonna 1939 Kehveli saavutti täysi-ikäisyyden merkkipaalun ja sotataipaleellehan nuoren miehen oli lähdettävä. Mies sai kuitenkin jossain vaiheessa sotimisesta tarpeekseen ja päätti ottaa hatkat. Hatkat, jotka muokkasivat miehen loppuelämän taipaletta.

Nyt täytyy kyllä sanoa, että Kehveli on kerrassaan mainio kirja. Nauraa sai, ja välillä junassa kanssamatkustajat katselivat minua alta kulmain, kun en voinut estää hihitystä. Eihän julkisessa kulkuvälineessä saa yksin nauraa. Siitä saa eräänlaisen leiman otsalohkoonsa. Antti Heikkinen on oikea tarinankertoja. Rakastan tällaisia veijariromaaneja, joissa totuus ikään kuin hämärtyy ja kaikki tuntuu olevan mahdollista. En halua paljastaa liikaa, mutta aikamoisia rooleja Heikkinen on jaellut Mannerheimille, entisille poliitikoille ja ihan hieman nykyisillekin tai ainakin yhdelle. Pähkähullua, mutta ah, niin hauskaa!

Antti Heikkisen kieli on rikasta ja hienoa sanoilla taiturointia. Miehellä on myös taito kuljettaa tarinaa. Pidin siitä, kuinka Kehveli tapaa elämänsä aikana erilaisia, ja voisiko sanoa jopa eriskummallisia henkilöitä. Jostain kumman syystä mies törmää samoihin henkilöihin uudelleen, ja alkuperäinen tarina saa jollain tavoin jatkoa sille, johon oli jääty aikaisemmin. Pidin myös kirjan jaottelusta kolmeen osaan. Koti, Uskonto ja Isänmaa. Tarvitseeko muuta edes sanoa?

En yleensä pidä siitä, kuinka kirjailijoita verrataan toisiinsa, mutta nyt on pakko ottaa vertaus. Olen ollut surullinen siitä, kuinka Arto Paasilinnan on käynyt. Mieheltä tuskin enää koskaan saadaan odottaa uutta romaania. Olen ollut jopa huolissani suomalaisten veijaritarinoiden jatkumosta. Nyt en enää ole. Antti Heikkinen on vastaus siihen ongelmaan. Täytyy myös mainita, että kirjan alussa ja lopussa mainitun jäniksen haluan viittaavan jollain tavoin yhteen Paasilinnan rakastetuimmista romaaneista Jäniksen vuosi.

On pakko antaa vinkki isänpäiväksi. Se on Antti Heikkisen Kehveli lahjapaketissa.

Antti Heikkiseen ja Kehveliin palaan blogissani myöhemminkin ainakin muutaman sanan verran. Olen nimittäin menossa Helsingin Kirjamessuille ja pääsin Antti Heikkisen Kehvelin lukupiiriin yhtenä bloggaajana. Minun lisäkseni keskustelemassa ovat bloggaajat blogeista: Amman lukuhetki, Kirjamies, Kirsin Book Club ja Tuulevin lukublogi. Lukupiiri pidetään perjantaina 26.10.2018 klo 16.30. Jos kiinnostuit, niin ilmoita itsesi mukaan lukupiiriin. Uskon, että tiedossa on viihtyisä tunti.

Kannattaa muuten olla kuulolla. Helsingin Kirjamessuihin liittyen tulossa on blogiarvonta.

A. W. Yrjänä: Joonaanmäen valaat

Jouluna on ihana sukeltaa seikkailutarinoiden maailmaan. On aikaa heittäytyä ja nauttia lukemastaan. Mutta mikä tekee lukunautinnosta vielä paremman? Kaunis, joulunpunainen, kultakoristeinen kansi. Tätä kaikkea on A. W. Yrjänän Joonaanmäen valaat (Johnny Kniga, 2017). Kirja, jonka sain Bonnierin järjestämältä bloggaaja-aamiaiselta Helsingin Kirjamessujen yhteydessä.

Joonaanmäki on saari jossain päin Suomenlahtea. Porvoon edustalta sinne voi seilata, vaikka varovaisuutta se vaatiikin. Joonaanmäki on paikka, jossa on kaikki vähän toisin. Saari on hieman unohtunut muulta maailmalta. Joonaanmäen ilmasto poikkeuksellinen. Siellä voi tavata lintuja, joita ei muualla näe, mutta toisaalta siellä voi myös kasvattaa viiniä. Saaren asukkaat ovat myös erikoisia. Johannes on kirjan minä-kertoja, joka kuvaa saaren verkkaista, mutta yhteisöllistä elämää.

Kirjan seikkailu alkaa oikeastaan siitä, kun Joonaanmäelle mätkähtää valas, jota asukkaat pitävät hengissä, kunnes saavat apua valaan takaisin mereen saattamisessa. Avuksi saarelaiset saavat merikapteeni Igorin sekä Hansin, joka osoittautuu lähes satavuotiaaksi agentiksi. Hansin perimässä on karhua, mutta myös liskoa, joka pitää miehen virkeässä kunnossa. Hansilla on tehtävä, johon saarelaiset lähtevät uteliaina mukaan. Johanneksen asunnon alimman kirjastokerroksen alta löytyy yllättäen Jules Vernen Nautilus-sukellusvene, jolla saarelaiset lähtevät suorittamaan kiperältä vaikuttavaa tehtävää. Alkaa seikkailu, joka saa uskomattomia piirteitä. Enempää ei voi kertoa, vaikka kuinka mieli tekisi, koska muuten tulee liikaa paljastuksia.

Oikeasti. Harvoin haluaisin nähdä lukemani kirjan valkokankaalla, mutta tämän tarinan haluaisin. Ei varmasti olisi halpa tuotanto, mutta uskoisin, että lopputuloksesta voisi tulla käsittämättömän hieno. Sitä nimittäin on tämä kirja. Kunnon seikkailukertomus aivan kaikenikäisille. Tällaisia kirjoja on nautinto lukea.

Kun tartuin Joonaanmäen valaisiin, ihmettelin aluksi kirjan rakennetta. Teksti on kirjoitettu ikään kuin runomuotoiseksi. Mietin, kuinka lukeminen sujuu, mutta hyvin sujui, kunhan muisteli maistella kauniita ja hienoja kuvauksia kaikessa rauhassa. A. W. Yrjänä on paremmin tunnettu CMX-yhtyeestä, ja voi olla niinkin, että tällainen kirjoitustapa on Yrjänälle luonteenomaisempaa. Hän kertoikin bloggaajatilaisuudessa, että Joonaanmäen valaat on syntynyt runoista romaaniksi.

A. W. Yrjänä kertoi bloggaaja-aamiaisella, ettei halunnut kirjoittaa kirjaa muusikon kasvukivuista, vaan halusi kirjoittaa perinteisen seikkailusadun. Kirjaa on kirjoitettu kolmena kesänä auringonvarjon alla. Jotenkin voin tunteakin tuon, kuinka auringonvarjon alla syntyy tällaista tekstiä. Yrjänä kertoi myös, että kirjan henkilöiden nimet olivat vaikeita. Lopulta hän päätyi ottamaan henkilöiden nimet naapurustustosta ulkonäön perusteella. Yrjänä kertoi myös, että hän haki lapsena koettua ihmeellisyyden tunnetta. Tässä on mielestäni onnistuttu loistavasti.

Pidin myös siitä, että kirjasta löytyi kuvitusta. Jokainen luku alkaa kauniilla graaffisella neliöllä, jolle on varmasti jokin nimityskin olemassa, mutta sitä en tiedä tai en muista. Kirjan sivuja puolestaan koristavat kauniit reunukset. On myös taitavasti tehtyjä koko sivun kokoisia kuvituksia. Graafinen suunnittelu on Mika Wistin käsialaa.

A: W. Yrjänän Joonaanmäen valaat kannattaa ottaa esimerkiksi vanhemman ja lapsen yhteiseksi iltalukemiseksi. Ihmeteltävää riittää moneksi illaksi.

Kiitos kustantajalle hienosta kirjasta.