12.12.2017

Pirjo Toivanen: Pyhä paha perhe

Sain Stresalta luettavaksi Pirjo Toivasen Pyhä paha perhe (2017), joka kiehtoi etenkin sen takia, että kirjan päähenkilö Mirja työskentelee näyttelijänä Helsingin Kaupunginteatterissa. Onhan tämä ehkä hieman hassu syy, mutta ehkä sitten olen hieman omituinen. Toisaalta olen hyvin iloinen, että kirjan luin, koska tarina oli erilainen ja mielenkiintoinen.

Mirjalla on ensi-ilta, mutta pahaksi onneksi yhdestä hampaasta lohkeaa paikka. Hammas on saatava kuntoon ennen iltaa. Hymysuu kuulostaa luotettavalta hammaslääkäriasemalta, ja onnekseen Mirja saakin ajan samalle päivälle. Mirjan ja hammaslääkärin, Juhan, välillä tuntuu kipinöivän, eikä aikaakaan, kun Mirja ja Juha seurustelevat vakituisesti. Mirjalla on teini-ikää lähestyvä poika Marko, joka asuu isänsä luona, mutta viettää paljon aikaa äitinsäkin luona. Onneksi Juha osaa suhtautua poikaan hyvin luontevasti, niin elämä on auvoisempaa.

Mirjan elämässä kaikki tuntuu olevan kohdallaan, mutta pinnan alla kuplii. Mirja on tuntenut itsensä koko ikänsä hieman ulkopuoliseksi. Hän on adoptiotytär, ja vaikka hänen lapsuutensa on ollut onnellinen ja hän on saanut lähestulkoon kaiken, mitä on halunnut, on hän tuntenut usein olonsa irralliseksi. Oloa eivät ole helpottaneet sukulaiset, jotka ovat suoraan sanoneet, ettei Mirjalla ole mitään perintöoikeuksia, koska hänet on adoptoitu. Mirjan on selvitettävä, mistä hän on lähtöisin, ja miksi hänen biologinen äitinsä hylkäsi hänet.

Mirjan tarina on ehdottomasti se, joka kantaa kirjaa, mutta Pirjo Toivanen on saanut mahdutettua kirjaan myös oivan sivujuonen Juhan kautta. Sivujuoni kytkeytyy pääjuoneen jossain vaiheessa hyvin yllättävällä tavalla. Kirjan tarina ei ole ennalta-arvattavissa, vaan siinä tapahtuu koko ajan. Kirjan tapahtumat eivät ole rysäyksiä, vaan ne tulevat lähinnä todetuksi, vaikka tapahtumilla onkin henkilöiden sen hetkisiin tunnetiloihin suuria vaikutuksia.

Pirjo Toivasen tekstiä on kiva lukea. Selkeää suomen kieltä ilman kimurantteja lausekuvioita. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1990-luvulle ja se tulee kirjassa hyvin esiin. Välillä jopa ihmettelin, kuinka Toivanen on onnistunut olemaan tuomatta kirjaan nykyajan hienouksia ja ihmeellisyyksiä. Tarinaan on saatu tuotua myös 1990-luvun lama ja talousvaikeudet. Itse ainakin lukijana koin hieman aikamatkustavani menneeseen, kun alettiin puhua markoista ja monen kilon kannettavasta puhelimesta.

Pidin myös siitä, kuinka Toivanen on käsitellyt Mirjan adoptioon, lapsuuteen ja nuoruuteen liittyviä asioita. Kirja herätti myös joitakin ajatuksia, joita en välttämättä olisi uskonut liittyvän adoptoidun henkilön elämään. Adoptio on todella iso asia, eikä sitä välttämättä tule ajatelleeksi, kuinka suuret vaikutukset sillä voi olla adoptoidun henkilön elämään. Pidin muutenkin kirjan adoptioaiheesta, joka mielestäni pysyi hyvin realistisella tasolla, vaikka loppukohtaus olikin odottamaton.

Amelia Nyman on kirjan graafisen suunnittelun takana. Mielestäni kannen kolme joutsenta on hyvin osuva, kun kirjan on lukenut.

Pirjo Toivasen Pyhä paha perhe sopii luettavaksi oikeastaan milloin tahansa, mutta jos nyt joulua ajatellaan, niin voisin hyvinkin lukea tätä kirjaa lukutuolissani suklaakonvehtirasian äärellä. 

Kiitokset kustantajalle hienosta lukukokemuksesta.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti