15.8.2022

Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe

 

Elokuun lukupiirikirjaksi valkioitui Anthony Doerrin Kaikki se valo jota emme näe (WSOY, 2015). Melkoisen järkälemäinen teos, jonka kanssa oli hieman haasteita, jos kirjaa luki iltalukemisena sängyssä. Muutoin kirjan tarina on varsin kiehtova ja mukaansatempaava. 

Sokea Marie-Laure asuu Pariisissa isänsä kanssa. Päivät kuluvat Pariisin luonnontieteellisessä museossa, jossa Marie-Lauren isä on lukkoseppänä. Sodan syttyessä Marie-Laure ja isä pakenevat Bretagneen. Isä on saanut vastuulleen kiven, joka saattaa olla uskomattoman arvokas tai arvoltaan mitätön. Sitä ei kukaan muu tiedä kuin museonjohtaja, joka on valinnut museon lukkosepän yhden kiven vartijaksi. Kiviä on nimittäin useampi ja vain yksi on aito. Kivellä uskotaan olevan taikavoimia. Kiven omistaja on kuolematon, mutta kaikki hänen läheisensä tulevat kärsimään tavalla tai toisella. 

Samaan aikaan saksalainen orpokodin kasvatti Werner on siskonsa Jutan kanssa kuunnellut öisin ranskankielisiä radiolähetyksiä. Ranskaa he ovat oppineet orpokodin äitihahmolta Elenalta, joka on syntyjään ranskalainen. Werner on matemaattisesti hyvin lahjakas. Hän rakentelee löytämistään jätteistä radiovastaanottimia ja pian sanaa kiirii muuallekin. Werner lähetetään Saksan valtakunnallisten poliittisten koulutusinstituuttien pääsykokeisiin. Poika läpäisee kokeet ja tulee hyväksytyksi kouluun. Tämä tietää lähtöä orpokodista ja eroa Jutasta. Koulu on rankka, mutta Werner saa mahdollisuuden mennä iltaisin tekniikan laboratorioon, jossa hän voi keskittyä intohimonsa kohteeseen: teknisten ongelmien ratkaisemiseen. 

Kirjan juonikulussa seurataan siis kahta erillistä tarinaa. Marie-Lauren ja Wernerin tarinoita, jotka alkavat ennen sotaa, mutta jatkuvat koko sodan ajan. Nuorilla ei tunnu olevan mitään yhteistä, mutta elämähän on kummallista ja niin vain käy, että Marie-Lauren ja Wernerin tiet kohtaavat. Aivan hetkeksi. Ihmiselämässä voisi puhua jopa silmänräpäyksen ajaksi. Tämä pieni hetki on kuitenkin hyvin merkityksellinen molempien elämässä. 

Vaikka kirja on fyysisesti painavaa luettavaa, eikä tarinan sodan melskeetkään aina ilahduttaneet ainakaan tätä lukijaa, on kirjan tarinakuvio kiehtova. Se pitää hyvin otteessaan ja itse ainakin luin kirjan melko nopeasti läpi. Toisaalta oli pakko, koska lukupiiri lähestyi ja halusin saada kirjan luetuksi ennen sitä. Tämä ei kuitenkaan ollut ainoa syy. Halusin tietää, kuinka Marie-Laurelle ja Wernerille käy, ja onko loppu onnellinen vai ihan jotain muuta. 

Lukupiiriläiset olivat ihastuneita kirjaan. Marie-Laurea pidettiin taistelijana, jota hän todellakin oli. Sokea, nuori tyttö, jonka oli pakko selvitä eteenpäin. Wernerin intohimoa ja tekniikan taitoja sen sijaan käytettiin selkeästi hyväksi. Keskustelua aiheutti myös se, että lapsilla ei ollut valinnanvapauksia, vaan oli pakko tehdä sitä, mitä sanottiin. Lukupiiri piti myös ajatuksesta, jossa kirjailija esitteli kirjan lapset fiksuina pieninä ihmisinä. Lapset selvästi ajattelivat omilla aivoillaan, eikä heidän ajatuksiaan ohjannut vanhempien tahto. 

Kirjan loppua lukupiiri arvosteli hieman terävämmin. Kaikki eivät pitäneet ajatuksesta, että henkilöhahmojen elämää selvitettiin muutama vuosikymmen eteenpäin sekä ihan nykypäivään saakka. Kirjan olisi aivan hyvin voinut päättää sodan loppumiseen. Lopusta tuli hieman vaikutelma, että oli väkisin väännettyä tarinaa. Sitä paitsi lukijalle olisi voinut jättää sen vaihtoehdon, että lukija miettii itse, kuinka kirjan henkilöiden elämät jatkuivat sodan jälkeen. 

Kirjan englanninkielinen alkuteos All the Light We Cannot See on ilmestynyt vuonna 2014. Kirjan on suomentanut Hanna Tarkka. Anthony Doerr kirjoitti romaaniaan kymmenen vuoden ajan. Melkoinen aika, mutta on kirjan tarinakin uskomattoman hyvä. Anthony Doerr voitti kirjallaan Pulizer-palkinnon vuonna 2015. 

Anthony Doerrin Kaikki se valo jota emme näe on kunnon lukuromaani. Tarinan aikakausi on synkkä, mutta vetoavan tarinajuonen takia kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen. 

Lukupiiri antoi kirjalle tähtiä 4½ (asteikko 1-5).




 

Öljymäen kesäteatteri: Metsolat - Urjanlinna

 

Kukapa ei muistaisi 1990-luvun klassikkosarjaa Metsolat. Iki-ihana kotimainen draamasarja, jota oli pakko seurata, ja josta keskusteltiin työpaikan kahvipöydissä. Öljymäen kesäteatteri Ohkolassa on tänä kesänä esittänyt Metsolat – Urjanlinna -näytelmää. Itsekin pääsin nauttimaan näytelmän dramaattisista tapahtumista.


Aatu Johansson
Öljymäen kesäteatteri: Metsolat - Urjanlinna (2022)
Kuva © Markku Sukula


Erkki Metsola (Aatu Johansson) saa riuhtaistua itsensä irti työttömyyden ikeestä, kun hän saa perinnönjaossa haluamansa Urjanvaaran maat. Mies päättää perustaa rinteille laskettelukeskuksen. Hoikan kunnalta on kuitenkin saatava tukea ja lainalle takaajat, jotta unelma toteutuu. Kari Kaukovaara (Kimmo Virtanen) on kateellinen Erkin ideasta. Hän haluaa keplotella laskettelukeskuksen omiin nimiinsä. Kaukovaara on muutenkin katkera mies. Hän ei ole saanut haluamaansa naista, Eeva Metsolaa (Riikka Holm), omakseen. Eeva opiskelee Tampereella ja hänen sydämensä alkaa sykkiä aivan toiselle miehelle, Stig Eklundille (Valtteri Seppänen).


Tenho Oinonen
Öljymäen kesäteatteri: Metsolat - Urjanlinna (2022)
Kuva © Lilja Omenainen


Metsoloiden yksi vahvuus on voimakasluonteiset ja erilaiset ihmisluonteet. Erkkiä näyttelevä Aatu Johansson saa helposti renttumaisen olemuksen, mutta samalla katsoja huomaa, kuinka miehen aivoissa suunnitelmat käyvät kuumina. Kimmo Virtanen Kari Kaukovaarana on juuri niin niljakas mies kuin tällaiselta mieheltä voi vain olettaa. Sympatiat menevät automaattisesti toiselle osapuolelle, kun Kaukovaara avaa suunsa. Loistavaa heittäytymistä Virtaselta. Eeva Metsola näyttelevä Riikka Holm luo kuvan huolehtivasta ja tunnollisesta naisesta. Juuri sellaisesta rehdistä suomalaisnaisesta. Sen sijaan Eevan siskoa Jaana Järvenheimoa näyttelevä Anni Pesonen on uskomattoman itsekäs ja ahne. Kaikki minulle ja vain minulle -mentaliteetilla ei kuitenkaan usein pitkälle päästä. 

Näytelmän kohtaukset ovat toinen toistaan herkullisempia, ja tähän on tietysti syynä taitava ohjaus ja näyttelijätyö. Näytelmän on ohjannut Katriina Honkanen, joka itse näytteli Metsoloiden televisiosarjassa Eevaa. Honkanen on saanut näytelmän toimimaan mainiosti Ohkolan upeissa maalaismaisemoissa, jotka jo puitteiltaan sopivat Metsoloiden henkeen todella upealla tavalla. Perinteinen suomalainen maalaismaisema. Mikä sen kauniimpi näky.


Ari Lehto
Öljymäen kesäteatteri: Metsolat - Urjanlinna (2022)
Kuva © Lilja Omenainen


Metsolat – Urjanlinna nostaa esiin monia isoja aiheita. Alkoholismi ja pitkäaikaistyöttömyys ovat ongelmia, joita ei varmasti koskaan saada kokonaan karsittua pois. Maaseudun murros on edelleen käynnissä. EU ja yhteiskunta asettavat niin kovia vaatimuksia, etteivät maanviljely, maito- tai lihakarjatilallisuus enää välttämättä kannata. Tämä on surullista, mutta ymmärrettävää, jos ajattelee pientilallisten taloudellisia rahkeita. Kansakuntamme yksi perisynti lienee kateus ja sitähän tässäkin näytelmässä löytyy. Aina on joku, jolla menee paremmin kuin itsellä. Rakkautta näytelmästä löytyy myös, kuten tällaisesta näytelmästä pitää löytyäkin.


Öljymäen kesäteatteri: Metsolat - Urjanlinna (2022)
Kuva © Kimmo Virtanen


Öljymäen kesäteatterin Metsolat – Urjanlinna on näytelmä, jota ei kannata ohittaa, etenkään, jos seurasi aikoinaan Metsolat -televisiosarjaa. Ainakin itse jouduin kaivamaan nenäliinat esille näytelmän loppuminuuteilla. Dramaattisia, sykähdyttäviä ja tunteellisia hetkiä näytelmä täynnä. Öljymäen kesäteatterin katsomo on katettu, joten mahdollinen sadekaan ei haittaa katsojaa. 

Öljymäen kesäteatterin Metsolat – Urjanlinna sain ensi-iltansa perjantaina 15.7.2022.

 

Rooleissa: Aatu Johansson, Riikka Holm, Ari Lehto, Leila Väänänen, Kimmo Virtanen, Valtteri Seppänen, Johanna Kuittinen, Anni Pesonen, Niilo Rauhanen, Tapio Eronen, Anniina Ståhlberg, Tenho Oinonen, Antti Ruotoistenmäki, Timo Vesterinen, Helena Partanen, Sari Hämäläinen, Antti Johansson ja Emma Lehto

 

Käsikirjoitus: Carl Mesterton, Curt Ulfstedt ja Miisa Lindén

Ohjaus: Katriina Honkanen

Tuotanto: Ohkolan Nuorisoseura, Tanja Lundsten, Aatu Johansson ja Vesa Saralehto

Lavastus: Aatu Johansson, Ari Lehto ja työryhmä

Graafinen asu: Kimmo Virtanen

Puvustus: Maarit Ruohonen ja työryhmä

Tarpeisto: työryhmä

 

Lämmin kiitos Öljymäen kesäteatterille kutsuvieraslipusta.