12.3.2021

Anja Portin: Radio Popov

 

Luen aivan liian harvoin lasten- ja nuortenkirjoja. Tuli kuitenkin sellainen tunne, että haluan lukea Anja Portinin kirjan Radio Popov (S&S, 2020), joka voitti Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Sen verran paljon olin lukenut ja kuullut kirjasta loistavia kommentteja, etten vain voinut jättää kirjaa huomiotta. Kirjaan tarttuminen ei aiheuttanut pettymystä. Päinvastoin. Kyseessä on upea teos. 

Yhdeksänvuotias Alfred elää isänsä kanssa. Oikeasti hän ei elä isänsä kanssa, koska isä on jatkuvasti matkoilla, ja jos isä on kotona fyysisesti, niin hän yhtä kaukana kuin silloin, kun on matkoilla. Äitiään Alfred ei ole nähnyt. Äiti on hävinnyt jonnekin Alfredin syntymän jälkeen. Alfred on yksinäinen poika. Hänen yönsä menevät huokaillen ja valvoen. Eräänä yönä tapahtuu kummia. Lehdenjakaja työntää postiluukusta sanomalehden, jota ei todellakaan ole tilattu Alfredin osoitteeseen. Lehden väliin on piilotettu omena, villasukat ja voileipä. Mitä tämä tarkoittaa? Seuraavana yönä Alfred päättää selvittää asian ja joutuukin elämänsä seikkailuun. 

Alfred tutustuu Amandaan, joka on herkkäkorvainen. Amanda haluaa auttaa kaikkia yksinäisiä lapsia, jotka kuuluvat hänen lehdenjakoalueelleen. Hän asuu ihastuttavassa puutalossa, joka on omenapuiden ympäröimä. Alfred muuttaa Amandan luokse, koska Amandan luona hän tuntee olevansa turvassa. Hän saa ruokaa ja hänestä huolehditaan. Aivan erityistä tulee olemaan kuitenkin siinä vaiheessa, kun Amandan luota löytyy salaperäinen radiolähetin. Mitä kaikkea sillä voi tehdäkään? 

Anja Portin vie tarinaa viehättävästi eteenpäin. Kirjan tarina on osittain jännittävä, mutta ei missään tapauksessa liian jännittävä. Juuri sopivasti jännitettä, jotta voi miettiä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Pidän myös siitä, kuinka Portin maalailee kirjan maisemia. Amandan huvila puutarhoineen on juuri sellainen paikka, johon olisi ihana päästä tutustumaan, ja miksei vaikka asumaan. Kirjan teksti on elävää ja tarina etenee loogisesti, mikä on tietenkin tärkeää, kun mietitään lapsilukijoita. 

Kirjan tarinassa otetaan kantaa tärkeään yhteiskunnalliseen kysymykseen. Unohdetut lapset. Lapset, jotka ovat yksinäisiä ja ehkä peloissaankin. Lapset, jotka tarvitsevat aikuisen ihmisen turvaa ja jonkun, joka huolehtii ja välittää heistä. Kirja antaa muistutuksen myös siitä, kuinka erilaisia lasten taustat ovat. Kaikkien unohdettujen lasten taustat eivät ole samanlaisia. Perheessä voi olla päihderiippuvuutta. Voi olla vanhempia, joilla työ menee kaiken muun edelle. Vanhemmat saattavat keskittyä vain omaan hyvinvointiinsa unohtaen lapsen tarpeet. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. 

Kirjasta löytyy jonkin verran hurmaavaan pikkutarkkaa mustavalkoista kuvitusta. Kuvitus toimii hyvin tarinan rinnalla vahvistaen tarinan kulkua entisestään. Kuvituksen takana on Miila Westin. 

Vaikka Radio Popov on suunnattu lapsille ja nuorille, toimii se vallan hyvin keski-ikäiselle naisellekin, jonka illat ovat nykyään hyvinkin yksinäisiä. Oikeasti kirja sopii kaikenikäisille, jotka hakevat jotain lohtua elämäänsä. Kirjassa on myös jotain hyvin lumoavaa. Sellaista, jota löytyy vanhoista kunnon lasten-ja nuortenkirjoista.




 

10.3.2021

Carol Shields: Tavallisia ihmeitä

 

Tammikuun lukupiiriin ehdotettiin luettavaksi Carol Shieldsin Tavallisia ihmeitä novellikokoelman osiota Oranssi kala. Itse en yleensä innostu siitä, että luetaan vain osa kirjasta, joten tein vastaehdotuksen, että luetaan samalla kertaa koko kirja, jos kirjan kannet avataan. Tämä taisi osoittautua jonkinlaiseksi virheeksi. Tavallisia ihmeitä on valtava novellikokoelma. Sivuja on yli 650. 

Harppu -novellissa onneton kadullakulkija saa harpun päällensä. Harppu yksinkertaisesti tippuu naisen päälle erään rakennuksen ikkunasta, jossa tilintarkastajat pitävät pikkujoulujaan. Ihmiset kauhistelevat tapahtumaa kadulla, mutta toisaalta antavat naurettavia kommentteja, kuten ”olipa onni, että se oli harppu, eikä ikkunaruutu”. Onnettomuuden uhrin äiti puolestaan on sitä mieltä, että tytär on aina ollut kömpelys. Kaikkein kammottavin vaade oli kuitenkin harpunsoittajalla. Hän vaati, että onnettomuuden uhrin on osallistuttava harpun korjauskustannuksiin. 

Hazel kertoo naisesta, jonka mies on kuollut. Nainen on aina elänyt miehensä varoilla ja voisi jatkaa sitä miehensä kuoltuakin, mutta hän haluaa tehdä jotakin. Yli viisikymmentävuotias ammattitaidoton nainen ei ole haluttua valuuttaa työmarkkinoilla, mutta niin vain Hazel saa töitä. Hän esittelee keittiövälineitä eri myymälöissä. Hazel luo itselleen roolin, joka vakuuttaa keittiövälineyrityksen johtajat. Nainen etenee urallaan ja ohittaa marssijärjestyksessä jopa miehen, joka on hänelle työn opettanut. Hazel on hieno novelli, jossa kotirouva löytää itselleen oman elämän. 

Jokainen asuntoa etsinyt tietää, kuinka vaikea on löytää mieleinen asunto. Sellainen, jossa tuntee viihtyvänsä. Särkyvää -novellissa pariskunta matkustaa Vancouveriin, jonne he aikovat muuttaa. Ensin pitää kuitenkin löytää asunto. Asunnon etsiminen osoittautuukin paljon vaikeammaksi kuin pariskunta olisi ikinä uskonut. Ensimmäinen asunto on juuri sellainen, jota he etsivät, mutta nainen ei kestä ajatusta, että kyseessä on avioerotalo. Kiinteistönvälittäjä vie pariskuntaa asunnosta toiseen. Hän on kohtelias ja väsymätön. Mikään asunto ei vain miellytä pariskuntaa. Voiko kiinteistönvälittäjä kuitenkin löytää heille asunnon, jossa on hyvä tunnelma? 

Tavallisia ihmeitä on jaettu kolmeen eri osioon, joista löytyy yhteensä yli viisikymmentä novellia. Hurja määrä, joka aiheutti lukijassa oikeasti lukuähkyn. Yksi lukupiiriläinen kuvaili kirjaa hengästyttäväksi ja totesi, että aivan kuin olisi töissä ollut. Jos lukupiiri olisi pysyttäytynyt ajatuksessa, että luetaan vain kirjan Oranssi kala -osio, olisi novelleja ollut varmasti helpompi käsitellä ja muistaa. Kirjan valtavuus aiheutti sen, että lukupiirikeskustelun alussa kaikki sanoivat, etteivät muista yhtään novellia kirjasta. Tosin kyllä niitä novelleja alkoi muistaa, kun keskustelu pääsi vauhtiin. 

Kirjan novelleissa matkustetaan paljon. Usein novellin päähenkilöinä ovat ikääntyneemmät ihmiset, joiden lapset ovat jo aikapäiviä aikuistuneet ja ovat omillaan. Novelleista voi nähdä myös sen, että kirjailijalla on ollut jonkinlainen suhde Eurooppaan. Shields on löytänyt novelleihinsa erikoisiakin aiheita. Mitä sanotte, jos viettäisitte koko kesän mökillä, jossa ei olisi yhtään peiliä? Tai voisiko kesälomansa viettää nudistileirillä? Kolahduttavaa oli lukea myös naisesta, joka löysi tyttärelleen täydellisen huivin. Niin kauniin, että oli valmis tekemään töitä huivin löytymiseksi. Sattumien summana tapahtui kuitenkin erehdys ja huivi joutui täysin väärälle henkilölle. Olisi myös aika mielenkiintoista, jos asunnon ikkunoista pitäisi maksaa ikkunaveroa. 

Lukupiirissä keskusteltiin siitä, kuinka novelleista puuttuivat onnelliset loput muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Novellien loppuja pidettiin usein töksähtelevinä, mutta myös hätkähdyttävinä. Lisäksi täytyy myöntää se, että muutama novelli meni ainakin allekirjoittaneelta täysin yli hilseen. En saanut mitään otetta koko tarinasta. Sellaisesta lukemisesta en oikeasti nauti. Lukupiirissä mietinnän aiheeksi pääsi myös se, ovatko novellit kirjailijan oman pitkän avioliiton kuvausta. 

Kirjan englanninkielinen alkuteos on The Collected Stories. Kokoelmaan on valittu Shieldsin novellikokoelmia vuosilta 1985-2003. Kirjan suomennoksen on tehnyt Hanna Tarkka, jota voi kiittää siitä, että hän on pystynyt käyttämään sanoja laaja-alaisesti. Ensimmäinen suomenkielinen painos on Otavan kustantama vuodelta 2008. Itse luin Loistopokkarin vuodelta 2009. 

Carol Shieldsin Tavallisia ihmeitä on novellikokoelma, jolle kannattaa varata aikaa. Kirjaa kannattaa lukea hiljalleen. Vaikka novelleista pitääkin, saattaa tässä kirjassa olla hieman liikaa sulateltavaa, jos kirjan lukee kannesta kanteen niin, ettei lue välillä mitään muuta. 

Lukupiiri antoi kirjalle tähtiä 3 (asteikko 1-5).




8.3.2021

Blogitauko

 

Kuukausi vierähti ilman postauksia. Syynä oli miehen, joka täällä asuu, kunnon romahtaminen nopeasti. Miehellä on todettu haimasyöpä, jota ei voida leikata. Ei voida myöskään antaa sädehoitoa ja sytostaattihoidotkin lopetettiin heti alkuunsa. Mies joutui sairaalaan helmikuun kymmenes päivä. Sen jälkeen koko helmikuu olikin pelkkää sumussa elämistä, eikä energiaa yksinkertaisesti riittänyt blogille. Olin jo varma, että se on nyt miehen menoa, mutta miehellä olikin tavallista pahempi keuhkokuume. Toki syöpäkin heikentää kuntoa, mutta keuhkokuume oli nyt se, joka heikensi miehen kunnon. Nyt tilanne on vakaa ja mies on siirretty sairaalasta terveyskeskuksen vuodeosastolle. 

Miehen sairaus toki etenee, mutta nyt on tunne, että saan ehkä jotain päivitettyä tänne blogiinkin. Kauheasti en kyllä ole kirjojakaan jaksanut lukea, koska ajatukset ovat olleet aivan muualla. Tänään kuitenkin ilokseni huomasin, että etätyöpäivän jälkeen en siirtynyt zombiena sohvalle televisiota tuijottamaan, vaan otin itseäni niskasta kiinni ja tein kotihommia. On se vain kumma, kuinka suuri vaikutus lisääntyvällä auringonvalolla on. Yleensä helmikuu on tuonut minulle lupauksen tulevasta keväästä. Tänä vuonna se ei sitä tuonut. Vaikka muutama aurinkoinen päivä helmikuussa olikin, oli se mielestäni muuten normaalia pimeämpi ja sateisempi ja toki miehen sairaalaan joutumisellakin oli suuri syynsä tähän. 

Herra Karvajalka voi hyvin. Helmikuun alkupuolella hän selvästi kaipasi miestä, mutta nyt Herra on saanut minun kanssani arkirutiinit pelaamaan. Minun täytyy vain hellitellä ja huomioida kissaa kahden hengen edestä, koska mies ei ole kotona. Tällä tavoin Herra Karvajalka pysyy suhteellisen tyytyväisenä. Ainoa haittapuoli on se, että menen liian aikaisin nukkumaan. Yleensä kuulen joka ilta silmät suljettuani kauheaa ryminää, kun kissa laittaa paikkoja uuteen uskoon. Aika usein on vessapaperia revitty metritolkulla.

Mutta nyt on aika toivottaa teille kaikille ihanille naisille mukavaa naistenpäivää. Sehän on nimittäin joka päivä. Miehille toivotan upeita kevätpäiviä. 

Pysytään terveinä ja noudatetaan viranomaisten koronaohjeistuksia.