20.10.2011

Pähkähullua shoppailua

Syksy on tuonut työ- ja muita kiireitä ja bloggaus on jäänyt vähemmälle huomiolle, mutta nyt täytyy taas naputella muutama rivi ja pelkkää asiaa.

Menin viime lauantaina paikalliseen S-markettiin ostamaan pattereita. Ihmetellessäni, miksi patterihylly on lähes tyhjä, huomasin kyltin, jossa mainittiin, että kaikki kynttilät ovat 30% alennuksessa tulevan remontin takia. Ilmeisesti myös pattereita oli myyty alennuksella, koska kaupaksi olivat menneet. Kiertelin hieman kauppaa ja huomasin muitakin vastaavia lappuja. En kuitenkaan sortunut ostamaan mitään halvennustavaraa.

Kotona kerroin miehelle, joka täällä asuu, että S-marketissa on tulevan remontin takia kaikki kahvit, teet ja suodatinpaperit 30% alennuksella. Hän meni heti seuraavana päivänä ko. kauppaan ostamaan pari pakettia halvennuskahvia. Sitä seuraavana päivänä hän osti jälleen pari pakettia kahvia ja suodatinpusseja. Halvalla kun saa.

Eilen mies soitti minulle töihin ja kertoi, että S-marketin ulkopuolella on blakaatti, jossa sanotaan, että osa tavaroista 30-70% alennuksella. Mies ei kuitenkaan kaupassa ollut nähnyt yhtä ainutta alennustuotetta, jota näin jälkikäteen kovasti ihmettelen. Sanoin käyväni ko. liikkeessä, koska kuitenkin olin menossa Lindexille sukkahousuja ostamaan ja S-market on mukavasti siinä vieressä.

Päästyäni S-markettiin siellä kävi pieni kuhina. Heti portista sisään astuttuani näin lapun, jossa kerrottiin, että kaikki kahvit, teet ja suodatinpaperit ovat 50% alennuksessa. Siis kahvihyllylle, vaikken kahvia juokaan, mutta tiedän, että se maksaa nykypäivänä sen verran paljon, että kannattaa ostaa, jos halvalla saa. Kahvi- ja teehyllyt ammottivat tyhjyyttään. Kulta Katriinaa (suodatinjauhatus) oli kymmmenkunta pakettia jäljellä. Otin yhden koriini, koska meillähän oli jo entuudestaan kahvia vaikka kuinka monta pakettia kotona. Vein myös kaupan viimeiset haudutettavat teet ja yhden teepussipaketin. Halvalla kun saa.

Tämän jälkeen kiertelin kauppaa ja huomasin, että siellä missä kävi kuhina, oli halvennushylly. Jotenkin kummasti nämä hyllyt olivat jo lähes tyhjiä, mutta sain silti muotovaahtoa ja hiuskiinnettä koriini. Keräsin koriin myös normaalihintaisia tuotteita ja suuntasin kassajonoon.

Jonossa huomasin, että yhdellä nuorella miehellä oli kori täynnä jäätelöä. Selvä merkki siitä, että jäätelön täytyy olla myös alennuksessa. Jätin paikkani jonossa ja hakeuduin jäätelötiskin äärelle. Hyllyt olivat lähes tyhjiä, mutta sain napattua koriini kaksi Ingmanin Creamy-jäätelöpakkausta. En edes yleensä osta tähän aikaan vuodesta jäätelöä, koska jäätelö on kesäherkkua, mutta ostettavahan se on, koska halvalla saa.

Lopulta pääsin kassalle asti. Ostokseni tekivät tasan 40,- euroa ja tästä alennukset pois, niin loppulasku oli reilut 25,- euroa. Nyt voisin sanoa säästäneeni.

Mies, joka täällä asuu, oli myös vielä tänään asioinut S-marketissa. Oli ostanut lisää jäätelöä ja pakasteseitiä. Jälkimmäistä kissalle, ensimmäistä varmaan minulle. Jäätelöä sai halvalla, mutta pakasteseiti ei ollutkaan tarjouksessa. Ei saanut siis halvalla.

Nyt on kaappi täynnä kahvia ja teetä. Pakastin pursuaa jäätelöä. Kivaa tällainen säästäminen, vaikka hieman huvittaakin oma, ja muitten sekoaminen kaupassa tällaisten alennusten äärellä.