22.10.2022

Raisa Omaheimo: Ratkaisuja läskeille


Raisa Omaheimon Ratkaisuja läskeille (S&S, 2022) on hersyvän hauska ja kipeästi sattuva tietokirja, jossa Omaheimo ammentaa omakohtaisia kokemuksiaan läskinä olemisesta rinnastaen sitä tieteellisiin tutkimuksiin ja tietokirjojen totuuteen. 

Kun lihava ihminen menee lääkäriin, saa hän eittämättä kuulla, kuinka pitäisi laihduttaa. Itse sairauteen lääkäri ei välttämättä ota kantaa koska sairaus paranee, kunhan läski vain laihduttaa. Eihän se näin voi mennä. Omaheimo kertoo uniapneadiagnoosistaan, jossa ainut tie onneen oli laihduttaa. Itse olen siinä "onnellisessa" tilanteessa, että uniapneani on vaikea. Sain CPAP-laitteen ilman laihdutuskuuria. Toki netissä oli jokin sovellus, jonka avulla olisin löytänyt tieni onneen ja normaalipainoiseen elämään. En kulkenut polkua loppuun asti. Kahdelle työkaverilleni oli lääkäri todennut samaa kuin Omaheimolle. Uniapnea on. Pitää laihduttaa. Toisella työkaverillani se ei mielestäni ole edes tarpeellista. No, mutta paras kuitenkin laihduttaa ennen kuin edes menee lääkäriin. 

Montako dieettiä lihava ihminen elämässään käy läpi? Lukemattomia. Myös Omaheimo ja myös minä itse. Painonvartijoiden liikennevalot toivat aikoinaan hetken onnen. Olin jo lähes tavoittelemassani painossa, mutta menivät kesken kaiken muuttamaan ohjelmaansa, johon en enää kuukausien jälkeen jaksanut laittaa lisäpaukkuja. Meni motivaatio ja lihoin takaisin kartuttamani kilot. Se siitä. Tietysti normaalipainoinen ihminen sanoisi, että se on itsestä kiinni. Niinhän se on. Enää en jaksa laihduttaa. 

Entä sitten kehopositiivisuus? Kyse ei ole yksilöistä ja heidän kehoistaan, vaan siitä, kuinka kehopositiivisuuden pitäisi esimerkiksi kyseenalaistaa normeja, kuten läskifobiaa. Big Brother -taloon asteli Miikka, joka esittelyvideollaan lynkkasi kehopositiivisuuden. Hän on itse laihduttanut reilusti, eikä ymmärrä, miksi kaikki ylipainoiset ihmiset eivät tee samoin. Esittelyvideon lausahdus sai somen räjähtämään ja suuttumaan nuorelle miehelle. Katsojat olivat valmiita heittämään Miikkan heti pihalle talosta. Miikka on myöhemmin ohjelmassa selitellyt, että tarkoitti sitä, kun lihavuudesta aiheutuu terveysongelmia. Mielenkiintoista. Suosittelen, että Miikka lukee Omaheimon kirjan, jos vaikka saisi muita ajatuksia. Lihavuus ja sen ratkominen ei ole niin yksioikoista kuin valtaosa väestöstä luulee. Toisaalta naurattaa kyllä katsojienkin reagointi. Itsekin kuulun samaan ryhmään eli nauran itselleni. Ohjelman edetessä Miikkasta on tullut yksi ohjelman suosituimmista henkilöistä. 

Normaalipainoinen ihminen ei taida tietää sitäkään, millaisia ohjelmia läski ihminen kohtaa, kun menee vaatekauppaan. Eihän sieltä mitään vaatteita löydy, tai jos löytyy, ovat ne ylisuuria kaapuja, joissa ihminen tuntee itsensä entistä suuremmaksi. Ei hyvä. Itse olen ainakin päätynyt siihen, että puen sellaisia vaatteita päälleni, joissa on hyvä ja mukava olla. 

Lihavuus on ongelma, joka aiheuttaa ylipainoiselle ihmiselle ongelmia päivittäisessä elämässä. Mieli on herkkänä, katsooko joku, jos vähän otan lisää ruokaa. Mahdunko kenties istumaan tuoliin, jossa on käsinojat? Voinko kaupassa ostaa herkkuja vai olisiko parempi täyttää ostoskärryt terveysruoilla? Vastaan tulee koko ajan kimurantimpia ongelmia. 

Yhden asian voi tietysti ajatella olevan positiivista, mutta ei sekään ole. Läski on näkymätön. Näkymätön siten, ettei häntä huomioida esimerkiksi työpaikalla, jos on jokin vaativampi tehtävä tarjolla. Eihän läski voi siitä selviytyä, koska on tyhmä. Tähän on olemassa vielä huonompi vaihtoehto. Yli 50-vuotias nainen ja kaiken lisäksi ylipainoinen. Ikärasismi työpaikoilla alkaa yleensä, kun nainen saavuttaa viidenkymmenen vuoden rajapyykin. Aivan kuin kaikki vuosien aikana kerrytetty tietotaito olisi yhtäkkiä poispyyhitty. Läski ihminen ei voi olla älykäs, tai jos on, niin hänet on helppo dissata. Ei nähdä häntä. 

Jestas, millainen kultakaivos Omaheimon kirja on. Aivan käsittämättömän paljon samaistuttavuutta oman elämäni kanssa. Itse olen tätä nykyä yrittänyt vain ajatella, että yritän olla onnellinen omassa kropassani. Mitä se kellekään kuuluu, jos olen lihava? Jos se on jollekin ongelma, niin aivan vapaasti. Ei tarvitse tulla kuitenkaan avautumaan. 

Raisa Omaheimon Ratkaisuja läskeille, on kirja, jota suosittelen aivan kaikille. Myös ihannepainossa eläville. Kirjasta löytyy paljon sellaista, joka voi laittaa omatkin aivonystyrät liikkeelle.



Kiitos kustantajalle kirjasta.