Anja Portin: Radio Popov

 

Luen aivan liian harvoin lasten- ja nuortenkirjoja. Tuli kuitenkin sellainen tunne, että haluan lukea Anja Portinin kirjan Radio Popov (S&S, 2020), joka voitti Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Sen verran paljon olin lukenut ja kuullut kirjasta loistavia kommentteja, etten vain voinut jättää kirjaa huomiotta. Kirjaan tarttuminen ei aiheuttanut pettymystä. Päinvastoin. Kyseessä on upea teos. 

Yhdeksänvuotias Alfred elää isänsä kanssa. Oikeasti hän ei elä isänsä kanssa, koska isä on jatkuvasti matkoilla, ja jos isä on kotona fyysisesti, niin hän yhtä kaukana kuin silloin, kun on matkoilla. Äitiään Alfred ei ole nähnyt. Äiti on hävinnyt jonnekin Alfredin syntymän jälkeen. Alfred on yksinäinen poika. Hänen yönsä menevät huokaillen ja valvoen. Eräänä yönä tapahtuu kummia. Lehdenjakaja työntää postiluukusta sanomalehden, jota ei todellakaan ole tilattu Alfredin osoitteeseen. Lehden väliin on piilotettu omena, villasukat ja voileipä. Mitä tämä tarkoittaa? Seuraavana yönä Alfred päättää selvittää asian ja joutuukin elämänsä seikkailuun. 

Alfred tutustuu Amandaan, joka on herkkäkorvainen. Amanda haluaa auttaa kaikkia yksinäisiä lapsia, jotka kuuluvat hänen lehdenjakoalueelleen. Hän asuu ihastuttavassa puutalossa, joka on omenapuiden ympäröimä. Alfred muuttaa Amandan luokse, koska Amandan luona hän tuntee olevansa turvassa. Hän saa ruokaa ja hänestä huolehditaan. Aivan erityistä tulee olemaan kuitenkin siinä vaiheessa, kun Amandan luota löytyy salaperäinen radiolähetin. Mitä kaikkea sillä voi tehdäkään? 

Anja Portin vie tarinaa viehättävästi eteenpäin. Kirjan tarina on osittain jännittävä, mutta ei missään tapauksessa liian jännittävä. Juuri sopivasti jännitettä, jotta voi miettiä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Pidän myös siitä, kuinka Portin maalailee kirjan maisemia. Amandan huvila puutarhoineen on juuri sellainen paikka, johon olisi ihana päästä tutustumaan, ja miksei vaikka asumaan. Kirjan teksti on elävää ja tarina etenee loogisesti, mikä on tietenkin tärkeää, kun mietitään lapsilukijoita. 

Kirjan tarinassa otetaan kantaa tärkeään yhteiskunnalliseen kysymykseen. Unohdetut lapset. Lapset, jotka ovat yksinäisiä ja ehkä peloissaankin. Lapset, jotka tarvitsevat aikuisen ihmisen turvaa ja jonkun, joka huolehtii ja välittää heistä. Kirja antaa muistutuksen myös siitä, kuinka erilaisia lasten taustat ovat. Kaikkien unohdettujen lasten taustat eivät ole samanlaisia. Perheessä voi olla päihderiippuvuutta. Voi olla vanhempia, joilla työ menee kaiken muun edelle. Vanhemmat saattavat keskittyä vain omaan hyvinvointiinsa unohtaen lapsen tarpeet. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. 

Kirjasta löytyy jonkin verran hurmaavaan pikkutarkkaa mustavalkoista kuvitusta. Kuvitus toimii hyvin tarinan rinnalla vahvistaen tarinan kulkua entisestään. Kuvituksen takana on Miila Westin. 

Vaikka Radio Popov on suunnattu lapsille ja nuorille, toimii se vallan hyvin keski-ikäiselle naisellekin, jonka illat ovat nykyään hyvinkin yksinäisiä. Oikeasti kirja sopii kaikenikäisille, jotka hakevat jotain lohtua elämäänsä. Kirjassa on myös jotain hyvin lumoavaa. Sellaista, jota löytyy vanhoista kunnon lasten-ja nuortenkirjoista.

 

Juha Hurme: Niemi

Olen kahteen otteeseen ollut paikalla, kun Juha Hurme on kertonut kirjastaan Niemi (Teos, 2017). Kirja on vaikuttanut todella mielenkiintoiselta, ja se valittiinkin yhdeksi kevään lukupiirikirjaksi. Siitä syystä säästelin lukemista huhtikuulle, koska lukupiiri kirjasta oli toukokuun alkupuolella. Kuinka sitten kävi. Aloitin tiiliskivikirjan lukemisen aivan liian myöhään iltalukemisena. Enhän minä mitään saa iltaisin luettua. En ainakaan paria sivua enempää, koska olen iltaisin niin väsynyt. Yhtälö oli siis mahdoton. Olin lukenut kirjasta noin puolet, kun lukupiiri-ilta koitti. Kirjan loppuun lukeminen venähti noin kuukaudella. Olen minä varsinainen lukija.

Niemen kansien sisältä löytyy vaatimattomasti maailmankaikkeuden kulttuurihistoria aina 1800-luvun alkuvuosille saakka. Ja mihin tässä järkälemäisessä romaanissa keskitytään? Niemen eli nyttemmin Suomen historiaan. Niemeä ei kuitenkaan olisi, jos välillä ei tehtäisi vertauksia tai hakuja kauemmaksi maailmalla. Kirja esittelee joukon merkkihenkilöitä, joista en itse edes välttämättä ollut ikinä kuullutkaan. Toisaalta oli mukava lukea hieman eksaktimpaa tietoa henkilöistä, joita esimerkiksi koulun historiantunneilla oli vain sivuttu tai nimeltä mainittu. Vai oliko se vika siinä, etten pahemmin ikinä historian läksyjä lukenut. Nyt olen kuitenkin Hurmeen ansiosta imenyt itseeni hurjan määrän tietoa ja todellakin hyvässä muodossa.

Mitä sitten lukupiiriläiset Niemestä ajattelivat? Kirja on tyrmäävä myönteisessä merkityksessä. Itsellä eniten aiheutti vaikeuksia ehkä ensimmäisen sadan sivun lukeminen, jonka jälkeen aloin nauttia luku-urakasta enemmän. Lukupiiriläiset olivat myös sitä mieltä, ettei tätä kirjaa voi lukea väsyneenä, koska silloin lukemisesta ei tule mitään, kuten minulla. Kirjassa on valtavasti rinnastuksia historian hämäristä nykypäivään ja nykypäivän kielellä. Kirjasta löytyy myös paljon poikkeamia varsinaiselta kronologiselta pääpolulta, mutta pääpolkukin löytyy aina. Välillä kylläkin useiden luettujen sivujen jälkeen.

Niemi on täynnä tiukkaa asiaa sopivasti hurmemaisella huumorilla höystettynä. Mitä sanotte esimerkiksi neandertalilaisesta toimihenkilöstä? Tuleepa kirjasta selväksi myös sanonnan ”hokkus pokkus” alkuperä. Olen usein myös miettinyt, mistä sana ”moi” on lähtöisin. Sana, jota Etelä-Suomessa käytetään jokapäiväisessä kielenkäytössä, mutta esimerkiksi Etelä-Pohjanmaalla harvemmin. Sanan alkuperä selviää kirjan sivuilta. Kirja on täynnä meheviä yksityiskohtia, joita lukiessa lukija voi vain hörähdellä ääneen. Hurme kirjoittaakin rennolla ja ronskilla otteella, joka vie lukijan mennessään. Kaikki on kuitenkin täyttä asiaa, ja yksi lukupiiriläinen myönsikin, että välillä piti rivejä lukea uudestaan, kun ensimmäinen lukukerta oli sujunut huolimattomasti. Niemen myötä lukija tulee vakuuttuneeksi myös siitä, että entisaikoinakin oltiin hyvin kansainvälisiä. Opiskeltiin ja vaellettiin ties missä.

Hurmeen tapa kirjoittaa ihastutti lukupiiriläisiä. Ensin selostetaan pohjamutia myöten jokin iso historiallinen asia, jonka jälkeen Hurme päättää asian lyhyeen töksäytykseen. Hurmaavaa. Kirja on nimenomaan kulttuurihistoriikki, ja kirjassa onkin mukana paljon runoutta. Kyllä ovat ihmiset osanneet runoilla kautta aikain.

Se, mikä lukupiiriläisiä tai ainakin osaa, hieman ärsytti, oli, että jotkin kirjan kohdat jäivät junnaamaan paikoilleen. Itseä ärsytti 1700-luvun ja osin 1600-luvun todella pitkä esittely. Jälkeenpäin olen hyväksynyt asian. Näiltä ajoilta on tietysti saatavilla tietoa paljon enemmän kuin aiemmilta vuosisadoilta ja -tuhansilta.

Juha Hurme oli tammikuussa Bloggariklubilla kertomassa kirjastaan. Hän kertoi, että hänen tapansa hakea tietoa ovat kirjastot. Hurme saattoi mennä hakemaan kirjastoon jotain tiettyä tietoa, ja huomasikin palaavansa kotiin valtavan kirjapinon kanssa. Samalla reissulla oli löytynyt kaikkea muuta mahtavaa tiedonaihetta luettavaksi. Hurme pitää tällaista tietoa jotenkin arvokkaampana, vaikka onkin hankalaa ja hidasta tiedonhakua.

Jos joku ei nyt vielä tiennyt, niin Juha Hurme voitti Niemellä Finlandia-palkinnon vuonna 2017. Palkintonsa herra on ansainnut, vaikka Hurme itse suhtautuukin asiaan hieman ristiriitaisesti. Hänen mielestään voittaja valitaan täysin mielivaltaisesti. Vaikka hän on tyytyväinen palkintoonsa, on hän myös sitä mieltä, että Suomessa julkaistiin vuonna 2017 kasapäin muitakin loistavia kirjoja.

Lukupiirissä keskusteltiin myös siitä, että Juha Hurmeen Niemeä voisi käyttää oppikirjana yläkouluissa. Teksti on sopivan ronskia, joten voisi kuvitella, että tällainen historia alkaisi kiinnostaa. Niemi sopii kuitenkin luettavaksi myös kaikille niille, jotka pitävät historiasta, sekä tietysti niille, jotka haluavat lukea kaikki Finlandia-palkitut teokset.

Lukupiiri antoi kirjalle tähtiä 4½ (asteikko 1-5).

Kirjalla osallistun myös Oksan hyllyllä -blogin Kirjankansibingoon. Tämän kirjan kansi menee ruutuun ”veden olomuoto”, koska kannessahan on upeasti kuvitettu meren aallot Niemen rantamailla.