Carol Shields: Tavallisia ihmeitä

 

Tammikuun lukupiiriin ehdotettiin luettavaksi Carol Shieldsin Tavallisia ihmeitä novellikokoelman osiota Oranssi kala. Itse en yleensä innostu siitä, että luetaan vain osa kirjasta, joten tein vastaehdotuksen, että luetaan samalla kertaa koko kirja, jos kirjan kannet avataan. Tämä taisi osoittautua jonkinlaiseksi virheeksi. Tavallisia ihmeitä on valtava novellikokoelma. Sivuja on yli 650. 

Harppu -novellissa onneton kadullakulkija saa harpun päällensä. Harppu yksinkertaisesti tippuu naisen päälle erään rakennuksen ikkunasta, jossa tilintarkastajat pitävät pikkujoulujaan. Ihmiset kauhistelevat tapahtumaa kadulla, mutta toisaalta antavat naurettavia kommentteja, kuten ”olipa onni, että se oli harppu, eikä ikkunaruutu”. Onnettomuuden uhrin äiti puolestaan on sitä mieltä, että tytär on aina ollut kömpelys. Kaikkein kammottavin vaade oli kuitenkin harpunsoittajalla. Hän vaati, että onnettomuuden uhrin on osallistuttava harpun korjauskustannuksiin. 

Hazel kertoo naisesta, jonka mies on kuollut. Nainen on aina elänyt miehensä varoilla ja voisi jatkaa sitä miehensä kuoltuakin, mutta hän haluaa tehdä jotakin. Yli viisikymmentävuotias ammattitaidoton nainen ei ole haluttua valuuttaa työmarkkinoilla, mutta niin vain Hazel saa töitä. Hän esittelee keittiövälineitä eri myymälöissä. Hazel luo itselleen roolin, joka vakuuttaa keittiövälineyrityksen johtajat. Nainen etenee urallaan ja ohittaa marssijärjestyksessä jopa miehen, joka on hänelle työn opettanut. Hazel on hieno novelli, jossa kotirouva löytää itselleen oman elämän. 

Jokainen asuntoa etsinyt tietää, kuinka vaikea on löytää mieleinen asunto. Sellainen, jossa tuntee viihtyvänsä. Särkyvää -novellissa pariskunta matkustaa Vancouveriin, jonne he aikovat muuttaa. Ensin pitää kuitenkin löytää asunto. Asunnon etsiminen osoittautuukin paljon vaikeammaksi kuin pariskunta olisi ikinä uskonut. Ensimmäinen asunto on juuri sellainen, jota he etsivät, mutta nainen ei kestä ajatusta, että kyseessä on avioerotalo. Kiinteistönvälittäjä vie pariskuntaa asunnosta toiseen. Hän on kohtelias ja väsymätön. Mikään asunto ei vain miellytä pariskuntaa. Voiko kiinteistönvälittäjä kuitenkin löytää heille asunnon, jossa on hyvä tunnelma? 

Tavallisia ihmeitä on jaettu kolmeen eri osioon, joista löytyy yhteensä yli viisikymmentä novellia. Hurja määrä, joka aiheutti lukijassa oikeasti lukuähkyn. Yksi lukupiiriläinen kuvaili kirjaa hengästyttäväksi ja totesi, että aivan kuin olisi töissä ollut. Jos lukupiiri olisi pysyttäytynyt ajatuksessa, että luetaan vain kirjan Oranssi kala -osio, olisi novelleja ollut varmasti helpompi käsitellä ja muistaa. Kirjan valtavuus aiheutti sen, että lukupiirikeskustelun alussa kaikki sanoivat, etteivät muista yhtään novellia kirjasta. Tosin kyllä niitä novelleja alkoi muistaa, kun keskustelu pääsi vauhtiin. 

Kirjan novelleissa matkustetaan paljon. Usein novellin päähenkilöinä ovat ikääntyneemmät ihmiset, joiden lapset ovat jo aikapäiviä aikuistuneet ja ovat omillaan. Novelleista voi nähdä myös sen, että kirjailijalla on ollut jonkinlainen suhde Eurooppaan. Shields on löytänyt novelleihinsa erikoisiakin aiheita. Mitä sanotte, jos viettäisitte koko kesän mökillä, jossa ei olisi yhtään peiliä? Tai voisiko kesälomansa viettää nudistileirillä? Kolahduttavaa oli lukea myös naisesta, joka löysi tyttärelleen täydellisen huivin. Niin kauniin, että oli valmis tekemään töitä huivin löytymiseksi. Sattumien summana tapahtui kuitenkin erehdys ja huivi joutui täysin väärälle henkilölle. Olisi myös aika mielenkiintoista, jos asunnon ikkunoista pitäisi maksaa ikkunaveroa. 

Lukupiirissä keskusteltiin siitä, kuinka novelleista puuttuivat onnelliset loput muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Novellien loppuja pidettiin usein töksähtelevinä, mutta myös hätkähdyttävinä. Lisäksi täytyy myöntää se, että muutama novelli meni ainakin allekirjoittaneelta täysin yli hilseen. En saanut mitään otetta koko tarinasta. Sellaisesta lukemisesta en oikeasti nauti. Lukupiirissä mietinnän aiheeksi pääsi myös se, ovatko novellit kirjailijan oman pitkän avioliiton kuvausta. 

Kirjan englanninkielinen alkuteos on The Collected Stories. Kokoelmaan on valittu Shieldsin novellikokoelmia vuosilta 1985-2003. Kirjan suomennoksen on tehnyt Hanna Tarkka, jota voi kiittää siitä, että hän on pystynyt käyttämään sanoja laaja-alaisesti. Ensimmäinen suomenkielinen painos on Otavan kustantama vuodelta 2008. Itse luin Loistopokkarin vuodelta 2009. 

Carol Shieldsin Tavallisia ihmeitä on novellikokoelma, jolle kannattaa varata aikaa. Kirjaa kannattaa lukea hiljalleen. Vaikka novelleista pitääkin, saattaa tässä kirjassa olla hieman liikaa sulateltavaa, jos kirjan lukee kannesta kanteen niin, ettei lue välillä mitään muuta. 

Lukupiiri antoi kirjalle tähtiä 3 (asteikko 1-5).

Arto Paasilinna: Onnellinen mies

Sain kutsun Ohkolan kesäteatteriin Mäntsälään katsomaan Onnellista miestä. Ajattelin, että olisi kiva lukea Arto Paasilinnan kirjoittama Onnellinen mies ennen esitystä, joten kävin lainaamassa kirjan kirjastosta. Nyt vain toivon, että sääherra olisi suosiollinen keskiviikkona. Sadetta ja ukkosta on luvattu, eikä katsomoa ole katettu. Toivottavasti esitystä ei kuitenkaan peruta ja toivottavasti veljeni ei hätkähdä huonoa ilmaa, koska on lupautunut lähtemään seurakseni.

Siltainsinööri Jaatinen saapuu Kuusmäelle rakentamaan betonisiltaa vanhan ja lahonneen puusillan viereen. Jaatinen ottaa homman hienosti haltuunsa. Hän tulee hyvin työmiesten kanssa toimeen ja häntä pidetään reiluna esimiehenä. Kylän valtaapitävät joutuvat Jaatisen kanssa kuitenkin heti napit vastatusten. He eivät voi sietää miestä. Lisää vettä myllyyn tuo se, että Jaatinen kellistää juhannusyönä palopäällikkö Jokikokon mielitietyn. Sakinhivutusta tuollainen mies kaipaa. Jaatinen on kuitenkin rehellinen mies, eikä hän suostu altavastaajaksi, jos ei ole tietoisesti tehnyt mitään väärää. Kylällä kuohuu, mutta vielä enemmän kuohuu sen jälkeen, kun rehtori Rummukainen yllättää Jaatisen ja oman rouvansa ilkosillaan kesämökin sängystä. Nyt ei hyvät hyssykät heilu. Kylän kerma ei kuitenkaan tiedä, että suuttuessaan Jaatinen saa aikaiseksi vaikka mitä. Sen tulevat myös arvovaltaiset kyläläiset tuntemaan nahoissaan.

Siis apua! Olen taatusti joskus nuorempana lukenut Onnellisen miehen, mutta nyt se jotenkin upposi tosi kovaa. Onnellinen mies on ilman muuta klassikko, ja tekisi mieli jopa osallistua Kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen tällä kirjalla, mutta en tiedä, lukevatko muut kirjaa klassikoksi. Minä kuitenkin luen. Toisaalta klassikkohaasteen postauspäivä on joskus vasta tammikuussa, ja minä haluan postata kirjasta nyt heti. Etenkin kun teatteri on ylihuomenna.

Arto Paasilinnan tapa kuvailla on suoraviivaista, mutta ilkikurista. Kirjassa tapahtuu koko ajan jotain, eikä tylsiä hetkiä synny. Vaikka kirjan tapahtumat ovatkin välillä yliampuvia, niin rehellisesti sanottuna kaikki kirjassa tapahtunut olisi mahdollista tapahtua oikeasti. Pidin myös siitä, kuinka Paasilinna on osannut jättää kirjasta kaiken epäoleellisen pois. Kirja on kompakti ja nopealukuinen. Lukemassani pokkarissa oli vajaa kaksisataa sivua.

Kirjan ajankuvaus on loistavaa. Nauratti monessa kohtaa, miksei henkilö ota kännykkää esiin ja soita jonnekin. Niin sitä on tultu 1970-luvulta rytinällä eteenpäin, etten edes itse meinaa muistaa, että siihen aikaan ja pitkälle sen jälkeenkin oli vain lankapuhelimia. Huvittavaa oli myös lukea, kuinka suuri auktoriteetti kirkolla on ollut silloin. Toisaalta Jaatiseen sillä ei kyllä ollut mitään vaikutusta, mikä sinänsä on saattanut olla aikanaan jopa melko ällisyttävää.

Kirjan yksi teema on kateus. Kateus on jotain niin perisuomalaista, ettei sitä voi aina ymmärtää. Jos jollakin menee hyvin ja asiat ovat mallillaan, niin jonkun toisen täytyy yrittää pilata kaikki. Mustamaalaaminen ja kiusaaminen ovat keinoja, joilla kateellinen ihminen yrittää saada henkilön, jolla on näennäisesti kaikki hyvin, huonoon valoon ja muiden syrjimäksi. Tämä on varmasti sellainen asia, josta ei ikinä päästä yli. Kateellisia ihmisiä on aina. Onko kateuden takana pelko siitä, että oma asema horjuu vai mikä kateuden taustalla on? Eikö kaverilla saa mennä hyvin, jos itselläkään ei mene? En vain ymmärrä, enkä varmaan koskaan opi ymmärtämäänkään.

Arto Paasilinnan Onnellinen mies on ilmestynyt ensimmäisen kerran vuonna 1976 Weilin & Göösin kustantamana. Kirjasta on otettu useita eri painoksia ja kenties useiden kustantajien toimestakin. Itse luin Loistopokkareiden version vuodelta 2006. Kyseessä on ollut kirjan yhdeksäs painos siihen aikaan.

Onnellinen mies kuuluu mielestäni siihen kategoriaan, että tämä kannattaa lukea. Tarinassa on vetovoimaa, eikä ajan hammas ole sitä purrut.

Kirjalla osallistun myös Oksan hyllyllä -blogin Kirjankansibingoon. Tämän kirjan kansi menee ruutuun ”lomahaave”. Nyt kun olen vihdoinkin kesälomalla, olisi kiva matkata maalaismaisemaan.