Pirjo Toivanen: Siskoni Italiassa

 

Vaikka pidän helmikuun aurinkoisista pakkaspäivistä, täytyy myöntää, että Pirjo Toivasen Siskoni Italiassa (Stresa, 2020) kirjan kansikuva lämmitti mieltäni. Kaunis vihreä puutarha ja kauempana häämöttävä järvi. Tällaisen kansikuvan antama mielikuva tuo niin hyvän fiiliksen, ettei kirjaa voi ohittaa. 

Mirja on matkustanut 17-vuotiaan poikansa Markon kanssa Italiaan. Mirjan sisko Terhi ja hänen miehensä Roberto ovat ostaneet Stresasta satoja vuosia vanhan huvilan, jota ympäröi iso puutarha. Puutarha kaipaa kohennusta, joten Terhi on ottanut työharjoitteluun Englannista joukon nuoria puutarha-alan opiskelijoita kunnostamaan puutarhaa. Samalla Marko saa petrata kielitaitoaan, koska hän työskentelee nuorten kanssa. Ei Mirjakaan laakereilla lepää, vaan hänellekin riittää tehtävää puutarhassa sekä Sofian, Terhin ja Roberton, lapsen hoitamisessa. 

Mirjan kesälomaa tai pitäisikö sanoa työleiriä varjostaa kuitenkin muutama murhe. Hän ei tiedä, jatkuuko hänellä työt Helsingin Kaupunginteatterissa lomien jälkeen vai jääkö hän tyhjän päälle. Myös Juha, Mirjan avomies, aiheuttaa harmaita hiuksia. Juha on avaamassa Tallinnaan hammaslääkäriklinikkaa. Kaikki aika tuntuu menevän Helsingin ja Tallinnan välillä seilaamiseen ja muutenkin Juhassa on jotain outoa. Juhannukseksi Juha on kuitenkin tulossa Italiaan, mikä tuntuu kutkuttavalta vatsanpohjassa. Mutta ei murheet siihen jää. Huolta aiheuttaa myös Mirjan biologinen isä, Hannu, joka asuu Espanjassa. Hannu turvautuu aivan liian usein alkoholiin. Huvilalla työskentelevät nuoret tuovat kesään niin ikään lisämurheita. 

Siskoni Italiassa antaa sellaisen kuvan, että Italiassa ulkomaalaisiin suhtaudutaan huonosti. Vaikka Terhin mies on italialainen, ei huvilan muut asukkaat ole jääneet huomaamatta naapureilta ja muilta paikkakuntalaisilta. Naapuri valittaa joka asiasta ja poliisi tai joku muu lainvalvoja käy vähän väliä paikan päällä. Ihan vain tarkastaakseen, pitävätkö ilmiannot paikkansa tai noudatetaanko kaikkia lakipykäliä, kun huvilan vierasmajaa rakennetaan tai puutarhaa kunnostetaan. Ulkomaalaiset tuntuvat todellakin tuovan ongelmia. Tämä oli yllättävää, mutta jollain tavoin koomista. Ei me suomalaiset niin kummallisia ollakaan. Aika usein täälläkin suupielet kääntyvät alaspäin ja supattelu alkaa, jos ulkomaalaiset muuttavat naapuritontille. En tiedä, kuinka Italiassa, mutta täällä ei vain saisi tuoda ilmi negatiivisia ajatuksia ulkomaalaisista, vaan pitäisi olla suopea ja toivottaa kaikki tervetulleiksi. 

Kirjan tarinassa kuvataan alkoholin, huumeiden ja lääkkeiden aiheuttamia ongelmia, joita todellakin tuntuu riittävän. Mirjan isä ei usko sairaalahenkilökunnan kehotuksia olla juomatta. Hän vain yhden lasillisen juo ruoan kanssa. Kas kummaa. Yhtäkkiä tilanne on taas riistäytynyt käsistä. Lääkkeiden väärinkäyttöön ajaudutaan ehkä enemmän salakavalasti. Ollaan hoitavinaan särkyjä ja erilaisia mielenterveydellisiä ongelmia. Ennen kuin huomataankaan, on ongelmaa enemmän kuin tarpeeksi. Huumepommi kytee nuorten suosimissa menomestoissa, eikä se jää tässäkään kirjassa huomaamatta. Osa nuorista suhtautuu huumeisiin hyvin vapaasti. Eihän se mitään tee, jos hieman pössyttelee, mutta mitä sitten, jos viranomaiset puuttuvat asiaan? 

Koko korona-aikana en ole tuntenut minkäänlaista kaipuuta matkusteluun. Kirjan luettuani tuli kyllä sellainen tunne, että olisi ihana matkustaa Etelä-Eurooppaan. Jonnekin lämpimään ja idylliseen paikkaan, jossa kaikilla aisteilla voisi nauttia luonnon kauneudesta, kulttuurista, ihmisten erilaisuudesta, hyvästä ruoasta ja miksei juomastakin. Pirjo Toivanen on kuvannut hienolla tavalla italialaista miljöötä. Terhin ja Roberton huvilan kaltaisessa paikassa olisi mahtava päästä nauttimaan lomastaan.

Siskoni Italiassa on jatkoa Pirjo Toivasen esikoisromaanille Pyhä paha perhe. Kirjan voi toki lukea irrallisenakin teoksena, mutta ensimmäisen teoksen lukemalla saa kirjasta paremman otteen. Sarjalle on tulossa myös jatkoa. Seuraavassa kirjassa Mirja on viisikymppinen. Sitä odotellessa. Tällaisia kirjoja on mukava lukea, jossa päästään seuraamaan jonkin henkilön elämää ja elämän käännekohtia. 

Kirjan kauniiden kansien takana on Amelia Nyman. Perfecto! 

Pirjo Toivasen Siskoni Italiassa kannattaa ottaa lukulistalle, jos nauttii siitä, että pääsee kurkistamaan tavallisen suomalaisen naisen elämään. Toivasen selkeä ulosanti tuo lisäplussia kirjan viihdyttävyydelle.

Lämmin kiitos kustantajalle mukavasta kirjasta.

 

Pirjo Toivanen: Pyhä paha perhe

Sain Stresalta luettavaksi Pirjo Toivasen Pyhä paha perhe (2017), joka kiehtoi etenkin sen takia, että kirjan päähenkilö Mirja työskentelee näyttelijänä Helsingin Kaupunginteatterissa. Onhan tämä ehkä hieman hassu syy, mutta ehkä sitten olen hieman omituinen. Toisaalta olen hyvin iloinen, että kirjan luin, koska tarina oli erilainen ja mielenkiintoinen.

Mirjalla on ensi-ilta, mutta pahaksi onneksi yhdestä hampaasta lohkeaa paikka. Hammas on saatava kuntoon ennen iltaa. Hymysuu kuulostaa luotettavalta hammaslääkäriasemalta, ja onnekseen Mirja saakin ajan samalle päivälle. Mirjan ja hammaslääkärin, Juhan, välillä tuntuu kipinöivän, eikä aikaakaan, kun Mirja ja Juha seurustelevat vakituisesti. Mirjalla on teini-ikää lähestyvä poika Marko, joka asuu isänsä luona, mutta viettää paljon aikaa äitinsäkin luona. Onneksi Juha osaa suhtautua poikaan hyvin luontevasti, niin elämä on auvoisempaa.

Mirjan elämässä kaikki tuntuu olevan kohdallaan, mutta pinnan alla kuplii. Mirja on tuntenut itsensä koko ikänsä hieman ulkopuoliseksi. Hän on adoptiotytär, ja vaikka hänen lapsuutensa on ollut onnellinen ja hän on saanut lähestulkoon kaiken, mitä on halunnut, on hän tuntenut usein olonsa irralliseksi. Oloa eivät ole helpottaneet sukulaiset, jotka ovat suoraan sanoneet, ettei Mirjalla ole mitään perintöoikeuksia, koska hänet on adoptoitu. Mirjan on selvitettävä, mistä hän on lähtöisin, ja miksi hänen biologinen äitinsä hylkäsi hänet.

Mirjan tarina on ehdottomasti se, joka kantaa kirjaa, mutta Pirjo Toivanen on saanut mahdutettua kirjaan myös oivan sivujuonen Juhan kautta. Sivujuoni kytkeytyy pääjuoneen jossain vaiheessa hyvin yllättävällä tavalla. Kirjan tarina ei ole ennalta-arvattavissa, vaan siinä tapahtuu koko ajan. Kirjan tapahtumat eivät ole rysäyksiä, vaan ne tulevat lähinnä todetuksi, vaikka tapahtumilla onkin henkilöiden sen hetkisiin tunnetiloihin suuria vaikutuksia.

Pirjo Toivasen tekstiä on kiva lukea. Selkeää suomen kieltä ilman kimurantteja lausekuvioita. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1990-luvulle ja se tulee kirjassa hyvin esiin. Välillä jopa ihmettelin, kuinka Toivanen on onnistunut olemaan tuomatta kirjaan nykyajan hienouksia ja ihmeellisyyksiä. Tarinaan on saatu tuotua myös 1990-luvun lama ja talousvaikeudet. Itse ainakin lukijana koin hieman aikamatkustavani menneeseen, kun alettiin puhua markoista ja monen kilon kannettavasta puhelimesta.

Pidin myös siitä, kuinka Toivanen on käsitellyt Mirjan adoptioon, lapsuuteen ja nuoruuteen liittyviä asioita. Kirja herätti myös joitakin ajatuksia, joita en välttämättä olisi uskonut liittyvän adoptoidun henkilön elämään. Adoptio on todella iso asia, eikä sitä välttämättä tule ajatelleeksi, kuinka suuret vaikutukset sillä voi olla adoptoidun henkilön elämään. Pidin muutenkin kirjan adoptioaiheesta, joka mielestäni pysyi hyvin realistisella tasolla, vaikka loppukohtaus olikin odottamaton.

Amelia Nyman on kirjan graafisen suunnittelun takana. Mielestäni kannen kolme joutsenta on hyvin osuva, kun kirjan on lukenut.

Pirjo Toivasen Pyhä paha perhe sopii luettavaksi oikeastaan milloin tahansa, mutta jos nyt joulua ajatellaan, niin voisin hyvinkin lukea tätä kirjaa lukutuolissani suklaakonvehtirasian äärellä. 

Kiitokset kustantajalle hienosta lukukokemuksesta.