Talvipäivän riemua

Konttorityöläinen ei ehdi paljonkaan nauttia kauniista ja aurinkoisista talvipäivistä. Itsellä menivät viikonlopun ulkoilutkin hieman rimaa hipoen, koska piti saada uusi tietokone käyttökuntoon. Kissan kanssa oli kuitenkin pakko tehdä pakolliset ulkoilut. Ja kuinka mahtavia kuvia tuolla kirkkaassa säässä saikaan aikaiseksi tai ainakin minä olen itse tyytyväinen alla oleviin otoksiin. Yleensähän herra Karvajalasta ei kunnon kuvia saa, joten antaa kuvien puhua tällä kertaa omaa kieltään.

Jollain on hankikanto ainakin osittain ja jollain toisella ei. Narun toisessa päässä olija teki polkuja hankeen tai nosteli muuten vain jalkojaan syvässä lumessa. 

Kieltä lipoen. Jänis tästä loikkinut on, saisipa sen satimeen. Siinäpä olisi murkinaa pitkäksi ajaksi.

Välillä voi ihmetellä ihan muutenkin vain. Aina ei tarvitse eteenpäin tallustaa.

Mikäs se täällä tuoksuu? Kevään lähestyessä ilmaan alkaa tulla mitä kummallisempia hajuja. Näettekö muuten mahtavan häntäni?

Aika paksu hammastikku, mutta kun ei ole parempaakaan saatavilla, niin käytetään tätä.

Mitäs siellä kyttäät sen kameran kanssa?

Kun silmä välttää, kiipeän puuhun nopeammin kuin huomaatkaan. 

Oletteko nauttineet aurinkoisista ulkoilukeleistä? Onko kamera käynyt kuumana?

Teatterissa: Vakavuusongelma

Torstaina 25. helmikuuta oli vaihteeksi teatteri-ilta. Suuntana oli Studio Pasila ja Vakavuusongelma. Helsingin Kaupunginteatteri on tuonut lavalle Mika Ripatin käsikirjoittaman näytelmän, joka sai kantaesityksensä Studio Pasilassa 28.1.2016. 

Vakavuusongelman on ohjannut Pentti Kotkaniemi. Näytelmän rooleissa ovat Jari Pehkonen, Heidi Herala, Annika Aapalahti, Eppu Pastinen, Pertti Koivula, Emilia Sinisalo, Eppu Salminen ja Rauno Ahonen. Lavastus on Antti Mattilan käsialaa ja puvut Anne Kotolan. Teppo Saarinen on vastannut valosuunnittelusta ja Miikka Ahlman äänisuunnittelusta. Naamioinnin ja kampaukset on suunnitellut Aino Hyttinen.

Heidi Herala, Pertti Koivula, Eppu Pastinen, Eppu Salminen ja Emilia Sinisalo

Kuva © Mirkku Merimaa, Helsingin Kaupunginteatteri/Studio Pasila

Vakavuusongelmassa kaupungin rakentamispalvelun työntekijät rakentavat kaupunkitekniikkaa uudelle ja tulevalle Lintupuiston asuinalueelle. Alueella tuntuu olevan kuitenkin jotain ongelmaa. Kaikki ei mene niin kuin pitäisi ja työt viivästyvät. Lisäksi paineita nostattavat huhut yksikön yhtiöittämisestä. Työmaan yksi työntekijä on Pete (Jari Pehkonen). Ammattitaitoinen ja uppiniskainen mies, jonka kanssa kukaan ei tule toimeen tai Pete ei tule toimeen toisten kanssa. Pete on kärsinyt pitkään unettomuudesta, jonka seurauksena hänen muistinsa pätkii ja mies näkee harhanäkyjä 26 vuoden takaa. Yksikönjohtaja Anja (Heidi Herala) määrää kohta 50 vuotta täyttävälle Petelle työparin, nuoren, elämässä paikkaansa etsivän miehenalun Laurin (Eppu Pastinen). Peten ja Laurin yhteinen työnteko ei tule olemaan helppoa, mutta toisaalta joitakin valonpilkahduksiakin välillä tuntuu näkyvän.

Jari Pehkonen Petenä on hyvin aito. Oikeasti voisi kuvitella, että mies on ikänsä lapiotöitä tehnyt. Mies on sellainen yksinäinen susi, joita joka työpaikalta löytyy ainakin yksi. Pehkosen vastanäyttelijänä on Annika Aapalahti, joka näyttelee nuorta Anjaa, Peten harhanäkyä. Vakavuusongelma on Aapalahden debyyttinäytelmä Helsingin Kaupunginteatterissa, eikä ollenkaan huono sellainen. Mielestäni nainen tekee hyvää työtä. Toisella puoliajalla jäin oikein ihmettelemään, kuinka nainen oli omaksunut joitakin eleitä ja liikkeitä nyky-Anjalta eli Heidi Heralalta. Vai onko liikkeet ja eleet mietitty yhdessä ohjaajan kanssa niin, että ne näkyvät katsojan silmiin hyvin luontevilta? Olin myös ilahtunut Eppu Pastiseen Peten työparina. Oppipoikaa näyttelevän nuorenmiehen liikehdintä ja elekieli lavalla oli hyvin luontevaa.

Jari Pehkonen ja Annika Aapalahti

Kuva © Mirkku Merimaa, Helsingin Kaupunginteatteri/Studio Pasila

Anjaa näyttelevä Heidi Herala sopii tällaisiin rooleihin. Naisen rakentamispalvelujen yksikönjohtajana täytyy olla kova ja hyvä, mutta pohjimmiltaan herkkä. Heralan ammattitaito ei jätä tässä roolissa mitään arvailujen varaan. Nainen sulautuu rooliinsa sekä toimistolla että Lintupuiston montun reunalla. Pertti Koivula työmaamestari Eskona puhuu kuin papupata. Katsojalle mies on rasittavuuteen asti hauska, vaikka työmaan työntekijät asiasta ovatkin varmasti täysin eri mieltä. Koivula hallitsee roolinsa. Mies on pohjimmiltaan hyvin hermostunut siitä, kuinka työmaa etenee ja kuinka yksikön käy.

Näytelmän ohjaus on mielestäni hyvin onnistunut. Ripatin teksti on osattu tuoda hyvin lavalle. Lavastus ja valaistus ovat myös hyviä, vaikka yksi asia pistikin ikävästi silmääni. En usko, että minkään rakennustyömaan taukotila on niin puhdas kuin Vakavuusongelmassa oli. Ei tarvita kuin tavallisen konttorin taukotila, niin johan siellä on jätetty astioita pitkin pöytiä, pöydät pyyhkimättä ja kahvipannun pohja karstaa täynnä. Pidin kuitenkin siitä, kuinka työmaan montut, konttori ja taukotila oli sovitettu lavalle. Lisäpisteitä saavat Jori Grönroosin näytelmää elävöittävät videot.

Pertti Koivula ja Heidi Herala

Kuva © Mirkku Merimaa, Helsingin Kaupunginteatteri/Studio Pasila

Vakavuusongelma on harvinaisen tarkkanäköinen kuvaus mistä tahansa nykypäivän työpaikasta. Säästöjä pitää saada aikaiseksi. Työntekijät pelkäävät yt-neuvotteluja, vaikka eivät ne varmasti ole herkkua esimiehille johdosta puhumattakaan. Näytelmässä on myös hyvin kuvattu se, kuinka pienestä erheestä saattaa koitua isot ongelmat. Näytelmän roolit ovat hyviä stereotypioita tietyntyyppisistä ihmisistä työpaikoilla. Itse ainakin osasin mielessäni yhdistää eri roolihenkilöt tiettyihin ihmiskategorioihin hyvin helposti.

Vaikka Vakavuusongelmassa on kyse vakavista asioista, on näytelmä myös komediallinen. Itse osasin katsojana virittäytyä nopeasti oikealle tasolle. Uskalsin nauraa oikeissa kohdissa ja niin uskalsi moni muukin. Ja mikä muuten on vakavuusongelma? Kun stabiloitu maa ei ole stabiili, on rakentajilla edessä vakavuusongelma. Näytelmää suosittelen katsottavaksi ihan jo pelkästään loistavan näyttelijäkaartin takia.

Näin esityksen pressilipulla. Kiitos Helsingin Kaupunginteatterille, kuten kiitos myös kuvalainauksista.

Haruki Murakami: 1Q84 (osa 1)

Lukupiirissä ehdotettiin luettavaksi Haruki Murakamin 1Q84 osa 1 (Tammi, 2013). Tähän tietysti tartuttiin innolla, koska Norwegian Wood oli aikoinaan lukupiiriläisten suosiossa. Japaninkielinen alkuteos 1Q84 ilmestyi vuonna 2009. Suomennos on tehty englanninkielisestä käännöksestä (2011) ja kirjan suomennoksen on tehnyt Aleksi Milonoff. 1Q84 on trilogia. Ensimmäisessä suomennoksessa ovat samoissa kansissa osat 1 ja 2. Kirkes-kirjastoissa kirja on suhteellisen suosittu, vaikka lainaamani kirja varastosta minulle haettiinkin.

Trilogian ensimmäinen osa antaa raamit tuleville osille. Kolmekyppiset päähenkilöt Aomame ja Tengo vuorottelevat kirjan luvuissa. Aomame on nainen, jonka virallinem ammatti on itsepuolustusopettaja. Aomamen lapsuutta varjosti uskonnollinen perhe, jossa Aomame joutui kiertämään ovelta ovelle Todistajien nimissä. Kymmenvuotiaana Aomame kielsi uskonnon, jolloin hänen vanhempansa alkoivat suhtautua tyttöön täysin välinpitämättömästi. Tengo puolestaan on mies, matematiikanopettaja ja kirjailija tai ainakin haaveilee kirjailijan urasta. Tengon lapsuus on myös ollut ovelta ovelle kiertämistä isän aisaparina. Isä ja poika ovat tarkastaneet ihmisten televisiolupia. Tengo vihasi ovelta ovelle kiertämistä ja jossain vaiheessa lopettikin kiertämisen, jolloin pojan isä suuttui poikaansa. Samankaltaiset lapsuudet Aomamella ja Tengolla. Kaiken lisäksi heillä on yhteinen kokemus, joka tapahtui päähenkilöiden ollessa kymmenvuotiaita. Siitä lähtien mikään ei ole ollut kuin ennen. 1Q84:n ensimmäisessä osassa Aomame joutuu rinnakkaistodellisuuteen, jossa kaikki vaikuttaa olevan kuin ennen, mutta on joitakin pieniä asioita, jotka tekevät maailmasta toisenlaisen.

1Q84 oli lukupiiriläisille haastava keskustelunaihe sen takia, että osa lukupiiriläisistä ehti lukea järkälemäisen tiiliskiviteoksen kokonaan eli osat 1 ja 2. Yksi oli jopa lukenut kolmannenkin osan, kun oli vauhtiin päässyt. Itse ehdin lukea 1-osan ja muutaman sivun 2-osaa. Oli siis hieman hankala keskustella siten, ettei tullut liikaa juonipaljastuksia toisista osista niille, jotka olivat pysyttäytyneet ensimmäisessä osassa.

Murakamin 1Q84 on kiehtova ja erikoinen kirja, vaikka ensimmäinen osa tuntuukin jäävän pahasti kesken. Toistoa oli paljon ja ne lukupiiriläiset, jotka olivat lukeneet enemmän kuin ensimmäisen osan, olivat yhtä mieltä siitä, että kirjaa olisi voinut tiivistää. Eräs ehdotti jopa trilogian tiivistämisen yhdeksi kirjaksi. Toisaalta kirjan tarina imaisee lukijan sen verran hyvin mukaansa, että lukijan on lähestulkoon pakko kahlata kaikki osat läpi, jotta saa selville, kuinka tarinassa lopulta käy. Murakamilla on hieno tapa rakentaa tarinaa. Ensimmäisessä osassa Aomamen ja Tengon elämät nivoutuvat vähitellen jännästi yhteen. Murakamilla on myös taito viljellä musiikkia kirjan tekstiin sillä tavoin, että lukijan on melkeinpä pakko googlettaa ja saada tietoonsa, millaisesta musiikista on kyse, jos ei kyseistä musiikkia entuudestaan tunne. Kirjoja ei pitäisi verrata keskenään, mutta se, mistä erityisesti pidin Norwegian Woodissa, olivat hienot luontokuvaukset. 1Q84:ssä ei pahemmin luontoa kuvattu, ei ainakaan trilogian ensimmäisessä osassa. Murakamin teksti on helppolukuista tai ainakin suomentaja on tehnyt hienoa työtä saadakseen tekstin soljuvaan muotoon.

Haruki Murakamin 1Q84:ää suosittelen henkilöille, jotka rakastavat tiiliskiviromaaneja. Kirja kannattaa lukea myös, jos kaipaa eksoottista luettavaa. Japaniin sijoittuva kirjallisuus on ainakin allekirjoittaneelle aina eksoottinen lukuelämys.

Lukupiiri antoi trilogian ensimmäiselle osalle tähtiä 4 (asteikko 1-5).

Lumikissa

Tänäänhän on siis satanut lunta. Oikein runsaasti lunta on tullutkin. Ja kaiken lisäksi sellaista lunta, josta on hyvä pyöritellä palloja ja rakennella vaikka mitä. No, minähän en tietysti rakentele. Sen myönnän ihan suosiolla. Enkä oikeastaan olisi edes enää kaivannut yhtään lunta, vaikka se kauniisti luontoa koristeleekin. Ikkunasta tulin kuitenkin vilkaisseeksi, että naapurirapun rouva palloja pyöritteli pienen lapsenlapsensa kanssa.

Herra Karvajalan kanssa iltaulkoilu oli tänään sellaista ja tällaista. Kissa lähtee lumipyryyn, mutta ulkoilu on lähinnä säntäilyä. Ensin mennään pienen matkaa ja sitten sännätään hurjaa vauhtia kohti kotiterassia ja mielellään mennään sisälle asti. Tänään ulkoilu oli juuri tällaista. Aikansa säntäiltyään kissa päätti mennä terassilla olevan ikivanhan muovipöydän alle suojaan. Mies, joka täällä asuu, on rakentanut pöytälevyn alle toisen levyn, jonne hänen korkea-arvoisuutensa Herra Karvajalka pääsee suojaan, jos keli ei miellytä.

En sitten viitsinyt seistä terassilla tyhjänpanttina. Päätin mennä katsomaan naapurirapun rouvan ja pikkutytön tekeleitä lähempää. Voi kuinka hienon lumilyhdyn rouva oli kasannut! Mutta mikä hauskinta, kuvittelin pihalla olevan lumiukon, niin siellä olikin oikea lumikissa viiksineen ja korvineen! Ihastellessani toisten lumitekeleitä, kuulin kissan maukuvan surkeana terassilla. Jaahas, kissa halusi taas liikuntaa, joten paluu terassille kissaa hakemaan.

Kissa lähtikin heti liikkeelle ja suuntasi kohti lumitekeleitä. Ensin piti kylläkin hypätä selkääni ja päästä kurkistamaan matontamppaustelineen metalliputken sisälle, jos vaikka jokin pikkulintu olisi sinne yöpaikan itselleen kyhännyt. Pikainen vilkaisu putkeen ja selkääni pitkin takasin maahan. Kissa oli huomannut lumikissan.

Aloimme lähestyä lumikissaa. Kissa oli todella epäluuloinen ja lähestyi lumikissaa hyvin varovaisesti. Yritin näyttää kissalle, ettei ole syytä pelkoon, mutta kyllä kai se hieman vetää mielen epäileväksi, kun huomaa, että itsestä on tehty kysymättä näköispatsas pihamaalle. Minua huvitti. Tästä tuli niin mieleen se kuva, joka Facebookissa aikoinaan kiersi, jossa valkoisesta kissasta oli tehty luminen näköispainos. Siinäkään kuvassa kissa ei ollut kauhean tyytyväinen lopputulokseen. Kuvaakin yritin tilanteesta ottaa, mutta ei siitä oikein mitään tullut. Herra Karvajalka ei ole kameran kaveri ja lumikissan korvat jäivät kuvan ulkopuolelle.

Loppujen lopuksi kissa hyväksyi lumikissan, vaikka taisikin todeta, ettei voisi vähempää kiinnostaa. Oletteko rakentaneet lumilinnoja ja lumiukkoja vai katsotteko mieluummin muiden tekeleitä kuten minä? 

PS. Eilisestä Eurojackpostista tuli pieni voitto. J

Kiva päivä

Täytyy sanoa, että toiset päivät ovat mukavampia kuin toiset. Tänään oli huippukiva päivä. Aamulla kun saavuin työpaikalle, oli kahvitilassa iso täytekakku. Työkaverini täyttää pyöreitä. Mies oli tuonut töihin tarjolle kakkua, eikä siinä sitten muu auttanut kuin istua pöydän ääreen ja aloittaa työpäivä herkuttelulla. Ja kuinka hyvää kakkua tarjolla olikaan. Oikeaa kunnon itse tehtyä mansikkakakkua kermavaahdolla höystettynä. Sopivan kosteaa ja sopivan makeaa. Nam! Tykkäsin, söin ja rupattelin mukavia. Hyvä aloitus perjantaipäivälle.

Herkuttelujen jälkeen tietenkin sorvin ääreen eli konetta naputtelemaan. Tehokkaan työskentelyn lomassa huomasin, että esimies oli laittanut sähköpostikutsun pikapalaveriin. Ihmettelin, mitä nyt on tekeillä ja hieman pelonsekaisin ajatuksin menin miehen huoneeseen. Pyysi laittamaan oven kiinni ja istumaan. Hänellä oli kuulemma hyviä uutisia minulle. Olin saanut pienen palkankorotuksen. Jippii ja hehkutusta! Kyllä vanhan mieltä lämmittää, kun huomioidaan ja annetaan kiitosta hyvin tehdystä työstä. Pienikin lisä palkkaan on plussaa. Sitä paitsi palkkahan on korvaus hukkaan heitetystä vapaa-ajasta. Näin minulle on kerrottu.

Iltapäivällä oli uusi herkkuhetki. Ai uusi? Kollega oli tuonut Lontoon tuliaisina ihania suussa sulavia suklaakonvehteja, joita oli tietysti pitänyt maistella. Mutta siis asiaan eli iltapäivän herkutteluihin. Uusi täytekakku. Olimme järjestäneet edellä mainitulle työkaverilleni iltapäiväksi kakkukahvit. Iltapäivän kakku ei vetänyt vertoja aamuiselle herkkukakulle, mutta hyvää sekin oli. Mustikkatäytekakkua. Taas mukava kahvituokio työkavereiden kanssa. Onnitteluja ja halauksia. Tällaisesta tulee hyvä työvire.

Töistä tullessani menin Lindexiin ostamaan sukkahousuja. Samalla oli tietysti kuonottava kaikki vaaterekit ja ihmeteltävä, jos vaikka löytyisi jotain kivaakin. Nappasin yhdestä rekistä kolmenkymmenen euron khakivihreät housut kainalooni. Suuntasin kohti sovituskoppia. Yleensä inhoan sovitusta, mutta nyt ei yhtään hermostuttanut. Vedin housut jalkaani ja kas kummaa! Housut olivat täydelliset. Ei senttiäkään liian pitkät, vaikka yleensä tällä kropalla kaikkia housunlahkeita täytyy lyhennellä tai käännellä. Housut eivät myöskään kiristäneet vyötäröltä tai reisistä. Nämähän oli siis pakko ostaa. Ja mitä tapahtui kassalla? Housuista tuli vielä 25 % alennusta. Hei! Voiko tällaista olla?

Nyt täytyy myöntää, että kotimatkalla tuli ostettua myös muutama rivi Eurojackpottia. Sen verran hyvää tuulta ja mieltä on tälle päivälle riittänyt, joten tätä ei voinut jättää väliin. Niin, ja kotisähköpostissa odottivat liput Kansallisteatterin Mahdollisiin maailmoihin. 

Aika täydellinen päivä vai mitä? Välillä on otettava kaikki ilo irti pienistä asioista. Oliko teillä hyvä perjantai?

Hetkiä sateessa

Aamulla ennen seitsemää nenä ulos ja jalat kohti asemaa. Sataa vettä. Huppu päähän ja sateenvarjo auki. Onneksi juna on ajallaan. Junassa kuivaan huurtuneita silmälasejani. Sateenvarjo valuttaa ison vesilammikon junan lattialle. Muutaman asemavälin jälkeen on määränpääni junaseisake. Jään junasta pois. Vettä sataa. Valmiiksi märkä sateenvarjo auki. Astelen kohti työpaikkaa. Väistelen lammikoita ja sulamattomia jääkohtia. Työpaikalle päästyäni porhallan suoraa päätä naisten huoneeseen. Täällä menee tovi, jotta saan itsestäni sateisen työmatkan jälkeen asiallisen näköisen. Ihmettelen aina, kuinka toisten ulkonäölle sateet eivät tunnu tekevän mitään. Itselläni hiukset kääntyilevät veikeästi joka suuntaan ja meikit leviävät poskille.

Aamupäivä menee intensiivisesti töitä tehden. Nostaessani katseeni näytöstä katsahdan ulos. Sataa. Ikkuna on täynnä sadepisaroita, jotka loistavat sisältä tulevan loistelampun loisteesta. On pimeää, vaikka on lähes keskipäivä. Ikkuna on kauniinnäköinen ja rauhoittava. Tuumin, että pitäisi katsella enemmän ulos ikkunasta tai tässä tapauksessa katsella vain sadepisaroiden kimmellystä ikkunassa. Verenpaine laskisi.

Työpäivä saa luvan päättyä kolmen jälkeen. Kotimatkalle sateenvarjon kanssa. Kävelymatka junaseisakkeelle on noin varttitunnin pituinen. Väistelen vesilätäköitä ja yritän pitää kengät edes suhteellisen kuivina. Toisen kengän lämpöpohjallinen alkaa nousta kantapäästä. Onpa ärsyttävä tunne. Sataa ja sataa mutta en tunnu huomaavan koko asiaa. Työasiat pyörivät vielä mielessäni. Mitä? Ohittiko työkaverini minut moikkaamatta? Mies astelee pitkin askelin edessäni. En pysy perässä. Minun tynkäjaloillani ei sateessa juosta pitkien miesten perässä. Junaseisakkeella mies seisoo hieman nolon näköisenä. Ei ollut huomannut minua. Juna saapuu. Nousemme lipunmyyntivaunuun. Mies vettä valuen ja minä vettä valuvaa sateenvarjoa roikottaen. Kuinka toiset osaavat hoitaa sateenvarjonkin hetkessä vettä valumattomaksi?

Juna saapuu kotikaupunkiini. Kaivan märän sateenvarjon muovipussin uumenista esiin ja avaan sen. Lähden kävelemään kohti Prismaa. On hoidettava muutamia ostoksia. Muutamasta ostoksesta kertyykin valtavan painava muovikassi. Osasyynä Mustista ja Mirristä haettu painava kuivamuonapussi kissalle. Taas ulos ja sateenvarjo esiin. On märkää. Muovikassi painaa. Inhoan muovikasseja. Miksi minulla ei ollut tarpeeksi suurta kangaskassia mukanani? Toisaalta kangaskassi ei olisi pitänyt vettä. Seuraavaksi Postiin asioille. Taas sateenvarjo-show. Kiinni. Auki. Ja taas matkaan. Muovikassi painaa. Hikoilen paksussa, tuulta ja sadetta pitävässä talvitakissani. Miksi oikeastaan pidän edes sateenvarjoa, koska takki ei päästä sadetta aivan helposti läpi? Ehkä en halua sadepisaroita silmälasieni linsseille. Toisaalta sekin on ihan sama. Minulla on kuuma ja tuskainen olo ja linssit huurtuvat. Miksi lyhyt matka voi olla pitkä?

Iltaulkoilun aika. Paleltaa. Ei huvita nousta sohvalta ja Emmerdalen äärestä, mutta minkäs teet. Herra Karvajalan on päästävä tarpeilleen. Pukeudun lämpimästi ja lähden innokkaan kissan kanssa sateiseen ulkoilmaan. Kissa ei sateesta välitä, jos on plussa-asteita mittarissa. Aika erikoinen tapaus kissaksi siis. Kissa määrää suunnan ja minä tulen perässä. Kissa pysähtyy haistelemaan ilmaa. Sanon, ettei lähdetä ainakaan märkää nurmikkorinnettä poikittain kävelemään. Kissa päättää lähteä nurmikkorinteen viereisiä puurappusia alas. Löytyy pissapaikka. Kissalle. Seuraavaksi nurmikkorinteen poikki ja ylös metsän laitaan. Isompi hätä on hyvä laskea tähän. Kissan tälläkin kertaa. Homman hoidettuaan kissa lähtee suunnistamaan pimeälle kalliolle. Minä perässä otsalamppu ranteen ympärille köytettynä yritän valaista polkua itselleni. En siedä otsalamppua otsalla. Siksi siis ranne on käytössä. Kissa pysähtyy kallion toiseen päähän istumaan. Tässä on hyvä paikka seurata maailman menoa. Aika kuluu ja vesisade yltyy. Hengitän raikasta ulkoilmaa. Tuntuu hyvälle. Tässä on hyvä olla, eikä sade oikeastaan harmita yhtään.

Livbox helmikuu 2016

Helmikuun Livbox tuli jo viime viikolla, mutta koska oli kiire, jäi postaaminen tälle viikolle. On se vaan aina yhtä jännittävää, kun paketin avaa. Etenkin, kun en ehtinyt spoilaantua. Tällä kertaa paketti olikin mielestäni erityisen painava ja sisältö näytti tältä:

Sormet syyhyävät, joten täytyy tarkastella boksin sisältöä tarkemmin.

Sally Hansen Miracle Gel. Geelilakka kotioloihin ilman UV- tai led-valoa. Sisältää patentoitua teknologiaa, joka mahdollistaa aktiiviaineiden ja hoitavien aineiden tehokkaamman vapautumisen kynsilakkakerrokseen, jolloin kynsilakkakalvon kestävyys pitenee. Toiveena oli kynsilakka, mutta ei vauvakakan väristä. Halusin laittaa kynnet nätiksi viikonloppua varten, koska viikonloppuna juhlittiin isoäitini 95-vuotisjuhlia. Tällä kertaa piti kuitenkin tyytyä vanhoihin lakkoihin, joita kaapista löytyi. 95-vuotisjuhlat ovat iloiset juhlat, joten silloin kynnet saavat loistaa pirteän punaisina. Vauvakakan värinen lakka päätyy kyllä käyttöön. Juuri sopiva töihin. Virallisen ja asiallisen värinen. Geelilakkaa on myynnissä Sokoksella, Sokos Emotionilla, Helsingin Stockmannilla, Tampereen Anttilassa sekä suurimmissa K-Citymarketeissa hintaan 12,50 €/14,7 ml.

Sally Hansen Miracle Gel Top Coat. Edellisen kaveri eli päällyslakka. Sisältää samaa patentoitua teknologiaa kuin värilakka. Päällyslakka ja värilakka sisältävät oligomeeria. Päällyslakan fotoinitiaattori reagoi värilakan oligomeerin kanssa muodostaen kynnelle kovan kiiltävän lakkakerroksen. Kovettamiseen ei tarvita UV-lamppua, luonnonvalo riittää. Päällyslakkaa testasin tavallisen kynsilakan päälle ja loistava tuote on kyseessä. Torstaina lakkasin kynnet ja vielä tänään, maanantaina, kynnet ovat todella siistissä kunnossa. Näillä menee vielä huomisen ja sitten voin testata vauvakakan väriä. Päällyslakkaa myyvät samat liikkeet luin värilakkaa hintaan 12,50 €/14,7 ml.

Lumene Bright Now Vitamin C Heleyttävä & Ravitseva Yövoide. Uutuustuote, joka auttaa ihoa palautumaan yön aikana päivän rasituksista. Sisältää suomalaisen lakan antioksidantteja ja erityisen tehokasta kapseloitua C-vitamiinia. Yövoide kosteuttaa ja silottaa ihoa saaden sen näyttämään raikkaalta ja levänneeltä. Tämä oli kiva tuote, koska yövoide oli kauppalistalla. Näytekokoisella pienellä purkilla mennään jonkin aikaa loistavasti eteenpäin. Pidän tuotteen koostumuksesta. Sopivan paksua ja hoitavan tuntuista voidetta yöajaksi. Kaupasta tuotetta saa hintaan 19,90 €/50 ml.

Dove DermaSpa Goodness³ Vartalovoide. Omega- ja tyrniöljyjä sisältävä tuote, joka kosteuttaa ihoa koko päivän ajan. Bestsellerin kerrotaan sopivan myös erityisen hyvin Suomen vaihtuviin sääolosuhteisiin. Olen vartalovoiteiden suurkuluttaja, joten minulle vartalovoiteet ovat mieluisia yllätyksiä boksista. Tämä tuote pääsi heti testaukseen. Ensimmäisen päivän jälkeen totesin, että tällä rasvataan vain jalkojen ihoa, koska tuoksu on sen verran voimakas, että tuoksu ärsytti nenääni koko ensimmäisen päivän ajan. Muuten tuote on vallan mainio. Ylellisen tuntuinen ja sopivan paksu, mutta ei liian paksu koostumus. Kaupassa tuotteella on hintaa 5,95 €/200 ml.

Sanex Advanced Hydrate 24 H Käsivoide. Minulle entuudestaan outo merkki. Tuotteen luvataan kostetuttavan ihoa tehokkaasti vuorokauden ympäri ja suojaavan ihoa liialta kuivumiselta. Lisäksi tuote vähentää ihon hilseilemistä. Pitäisi myös imeytyä nopeasti. Tähän mennessä boksin sisältö on ollut pelkkää plussaa ja tämä myös kohentaa arvosanaa. Rakastan käsivoiteita ja niitä kuluu. Nyt on kuitenkin pari käsivoidetta jo jonossa, joten tämä jää odottelemaan vuoroaan. Tuotetta saa hyvin varustelluista apteekeista hintaan 4,90 €/75 ml.

Colgate Max White One OPTIC Hammastahna. Uutuustuote, joka sisältää optisia kirkasteita, jotka saavat hampaat näyttämään heti valkoisemmilta. Säännöllinen käyttö puhdistaa ja poistaa tehokkaasti pinnallisia värjäytymiä. Ensimmäinen hutituote. Minikokoinen, mutta kätevä matkakoko lähti äitini matkaan. Minulle eivät sovi valkaisevat hammastahnat, joten jätin tämän testailun suosiolla väliin. Kaupasta tuotteen saa omakseen maksamalla 3,29 €/75 ml.

Rich Pure Luxury Miracle Renew CC Shampoo Tuote, joka palauttaa hiusten elinvoiman ja nuorekkuuden. Tuotteen sisältämä rypäleuute kirkastaa hiusväriä ja suojaa hiuksia ympäristöhaitoilta. Tätäkin olen jo ehtinyt testailemaan ja olen tykännyt. Hoitaa hommansa ja plussana ihana karkkimainen tuoksu. Boksissa oleva tuote oli näytekokoinen, mutta tuubi on sen verran iso, että tällä saa hyvän tuntuman tuotteeseen. Shampoota on myynnissä verkkokaupoissa sekä valtuutetuissa kampaamoalan jälleenmyyjillä hintaan 14,90 €/250 ml.

Cutrin Chooz Anti-Frizzer Kiiltovoide. Tuote, joka silottaa hiukset silkkisen pehmeiksi, sileiksi ja kiiltäviksi. Poistaa sähköisyyttä ja kontrolloi hiusten pörröisyyttä. Hiukset ovat helpommin hallittavat. Ensimmäinen ajatus oli, että jaahas, taas yksi kaapin perukoille jäävä tuote, mutta väärässä olin. Tämä on mielestäni helmikuun boksin paras tuote. Aivan loistava tuote, joka lunastaa lupauksensa. Hiukseni ovat aamuisin aivan pystyssä sojottaen joka suuntaan, mutta tätä tuotetta kun olen illalla hiuksiini laittanut, niin johan on alkanut Lyyti kirjoittaa. Hiukseni ovat aamuisin hallittavissa olevat. Hurraa! Kiitos tästä ihanan tuoksuisesta ihmeaineesta. Sitä paitsi äitini sanoi viikonloppuna hiusteni kiiltävän kauniisti. Kiitos Cutrinin. Tuotetta saa Cutrin-kampaamoista, Sokokselta ja Stockmannilta hintaan 15,95 €/75 ml.

Colgate Natural Pearls Soft Hammasharja. Hammasharja, joka hohtaa kuin helmi. Hammasharjan siro muotoilu, pieni harjaspää, tiiviit ja ikenille hellävaraiset harjakset helpottavat hampaiden pesua kaikilta pinnoilta. Itse käytän pääasiassa sähköhammasharjaa, mutta tavallinen hammasharja on aina saatavilla, joten tämäkin tulee jossain vaiheessa käyttöön. Itselleni osui aika tylsä väritön varsiosa, jonka sisällä kimalteet loistavat. Pidän hammasharjan pienestä harjaosasta ja pehmeys on aina plussaa. Kaupassa tuote maksaa 2,65 €.

Panda Perinteisiä Ranskalaisia Pastilleja. Pandan perinteisiä ranskalaisia pastilleja on nautittu jo vuodesta 1975 lähtien. Ihania piparmintunmakuisia suklaarakeita, joista moni tykkää. Nyt Panda on pakannut pastillit mukavan kokoiseen rasiaan, joka on helppo ottaa matkaan mukaan. No, voitte arvata kuinka näille pastilleille kävi. Pidin pintani torstain. Pidin pintani perjantain. Lauantain olinkin reissussa. Sunnuntaina kotiuduttuani aski avautui ja tyhjeni alta aikayksikön. Rasian tyhjentämisessä kylläkin avusti mies, joka täällä asuu. Mutta hyviä ne ovat. Siis todella hyviä. Nam. Rasian saa kaupasta hintaan 1,49 €/80 g. 

Täytyy myöntää, että olin tyytyväinen Livboxin sisältöön. Tällaisista bokseista minä pidän. Mitä mieltä itse olit tuotteista? Entä minkä värisen kynsilakan sait?

Teatterissa: Luonnon laki

Yrittäminen kannattaa. Ainakin, jos tarjolla on superedullinen kultaposselippu. Tällaisen onnistuin saamaan Helsingin Kaupunginteatterin uutuusnäytelmään Luonnon laki. Esitys, jonka kävin katsomassa oli maanantaina 1. helmikuuta Pengerkadun näyttämöllä. Luonnon laki pohjautuu Kari Hotakaisen samannimiseen kirjaan, jonka olemme lukupiirissä lukeneet syksyllä 2014. Oli siis mielenkiintoista nähdä teos näyttämölle vietynä. Luonnon lain kantaesitys oli 27. tammikuuta kuluvaa vuotta eli varsin tuoreesta näytelmästä on siis kyse. 

Näytelmän dramatisoinnin on tehnyt Sami Keski-Vähälä ja ohjauksen Milko Lehto. Rooleissa ovat Pertti Sveholm, Iikka Forss, Sari Haapamäki, Sanna-June Hyde, Matti Leino, Matti Olavi Ranin, Leena Rapola, Matti Rasila, Ursula Salo ja Marjut Toivanen. Lavastuksesta on vastannut Janne Siltavuori ja puvuista Riitta Röpelinen. Valosuunnittelu on Mika Ijäksen käsialaa ja äänisuunnittelu Maura Korhosen. Naamioinnin ja kampaukset on suunnitellut Tuula Kuittinen. Koreografia on Sari Haapamäen suunnittelemaa.

Matti Rasila, Pertti Sveholm, Leena Rapola, Matti Leino, Sanna-June Hyde

Kuva © Tapio Vanhatalo, Helsingin Kaupunginteatteri

Luonnon laissa maalämpöyrittäjä Rautala (Pertti Sveholm) joutuu auto-onnettomuuden seurauksena sairaalaan sänkypotilaaksi. Alkaa viikkojen ja kuukausien toipuminen ja kuntoutus. Tämä ei ole helppoa yksityisyrittäjälle, jonka elanto on siitä kiinni, paljonko töitä jaksaa tehdä. Huonetoveriksi Rautala saa Sierra Leonesta Ruotsin kautta Suomeen kotiutuneen Badun (Matti Leino). Sairaanhoitaja Laura (Ursula Salo) käskyttää Rautalaa, eikä helly miehen vaikerrellessa oloaan. Ei ole helppoa suomalaisella miehellä, joka vierastaa kaikkea tällaista. Lisäksi Rautala käy ainaista kinastelua tyttärensä Miran (Sanna-June Hyde) kanssa. Tyttären elämänkatsomus on vihreä ja isän konservatiivinen. Myös isän verojen kiertäminen käy tyttären luonnon päälle. Molemmilla on kuitenkin huoli toisistaan. Isällä tyttärensä raskaudesta ja tyttärellä isänsä kuntoutumisesta. Rautalaa huolettavat myös iäkkäät vanhemmat (Marjut Toivanen ja Matti Rasila). Kun menon on hetkeksi pysähdyttävä, on aikaa ajatella kaikkea mahdollista. Kuka tämän kaiken maksaa? Leikkaaja (Matti Olavi Ranin) käy kertomassa Rautalalle tasaisin väliajoin kammottavia budjettilukuja. Mies on oikea painajainen.

Pertti Sveholmin valinta Rautalan rooliin on napakymppi. Mies on juuri niin todellinen miehenkuvatus sairaalavuoteessa kuin vain voi kuvitella. Valitusta ja vaikerrusta. Myötätunnon kerjäämistä ja avun anelua. Sveholm osaa esittää roolinsa uskottavan surkealla naamalla. Matti Leino puolestaan vetää hienosti sekä Badun että Kuoleman roolit. Jollain tavoin en kuitenkaan olisi uskonut, että sympaattinen Badu olisi voinut sekaantua hämäräbisneksiin. Sanna-June Hyden monipuolisuutta näyttelijänä on vain ihailtava. Nainen vaihtaa roolia viimeisillään raskaana ja huolia täynnä olevasta naisesta topakkaan fysioterapeuttiin hetkessä. Entä sitten Ursula Salo? Kuinka naiselle onkin voinut löytyä niin täydellinen rooli kuin salaa siivouskomerossa Megadethiä kuunteleva sairaanhoitaja. Nainen on kuin napattu oikean sairaalan vuodeosastolta. Ammattitaitoinen sairaanhoitaja, joka osaa olla myötätuntoinen, mutta myös hyvin tiukka. Joskus vain voi hoitajankin mittalasi täyttyä ja sen Salo osaa esittää hyvin pelottavasti.

Pertti Sveholm

Kuva © Tapio Vanhatalo, Helsingin Kaupunginteatteri

Rautalan äitiä näytelevä Marjut Toivanen on uskomaton tapaus. Aivan kuin nainen olisi nostettu jostain pirtin pimennosta lavalle. Matti Rasila puolestaan Rautalan isänä on hössöttävä ja huolehtiva. Tällaista teatteria katsoessa voi vain ihmetellä, kuinka taitavia näyttelijät osaavat olla. Eläytymiskyvyn täytyy olla todella kohdillaan. Luonnon laissa on kaiken kaikkiaan kova näyttelijäkaarti näyttämöllä.

Näytelmä on mielestäni sekoitus tragikoomisuutta ja parodiaa. Luonnon laki on täysin käsittämätöntä menoa lavalla. Välillä ollaan sairaalahuoneessa, jonka katto vuotaa vettä. Seuraavassa hetkessä lavan valtaakin Village People musiikkiesityksineen. Kammottava Kuolema vierailee lavalla myös. Lähes kaikilla näyttelijöillä on näytelmässä useampi rooli. Roolit vaihtuvat vauhdilla, eikä katsojaa taatusti piinaa pitkäveteisyys. Näytelmä on hauska, vaikka vakavista asioista onkin kyse.

Näytelmän lavastus ja puvustus on saatu pelaamaan hyvin yhteen. Suurin osa tapahtumista tapahtuu sairaalahuoneessa, mutta tila on osattu hyödyntää siten, että välillä esimerkiksi piipahdetaan Rautalan vanhempien luona tai sairaalan tupakkapaikalla. Näytelmässä on myös hyödynnetty vettä yhtenä näyttämöelementtinä. Itse olisin ehkä tykännyt hieman vähäisemmästä vesimäärästä. Äänet ja valaistus ovat myös aina näytelmän kohtaukseen sopivia. Musiikkiesitysten koreografiat olivat mielestäni näytelmään luontevasti istuvia. Ei jäänyt kuvaa, miksi tällaisia kuvioita on keskelle näytelmää tuotu.

Marjut Toivanen ja Matti Rasila

Kuva © Tapio Vanhatalo, Helsingin Kaupunginteatteri

Luonnon laki on hykerryttävän hauska, mutta siinä on taustalla paljon asioita, jotka laittavat katsojan miettimään. Näytelmä antaa melko realistisen kuvan terveydenhuoltomme tilasta. Yhteiskunnan rahahanoja suljetaan, jolloin terveydenhuollon henkilöstö joutuu entistä tiukemmalle ja potilaat sysätään koteihinsa alta aikayksikön. Luonnon laissa esittäytyy kolme sukupolvea, joka on myös oiva esimerkki siitä, kuinka maailma muuttuu. Jokaisella sukupolvella on omat kotkotuksensa, joita puolustetaan henkeen ja vereen.

Täytyy myöntää, että vaikka olen lukenut Luonnon lain kirjana, ei näytelmä kalpene kirjan rinnalla. Luonnon laki kannattaa ilman muuta mennä katsomaan, jos haluaa mukavan irtioton arkeen, vaikka aiheet näytelmän taustalla rankkoja ovatkin.

Kiitos Helsingin Kaupunginteatterille kuvalainauksista.

Orhan Pamuk: Valkoinen linna

Lukupiiri kokoontui jälleen kerran ja taas oli pureskeltavana hieman erilainen lukukokemus. Tällä kertaa lukukohteena oli turkkilaisen Orhan Pamukin Valkoinen linna (Tammi, 1993). Itse luin Loistopokkariversion vuodelta 2006. Turkinkielien alkuteos Beyaz Kale ilmestyi vuonna 1985. Kirjan on suomentanut Kalevi Nyytäjä englanninkielisestä käännöksestä The White Castle (1990). Kirkes-kirjastoista kirjaa löytyy helposti hyllystä.

Valkoisen linnan tapahtumat sijoittuvat 1600-luvun Istanbuliin. Kirjan kertoja, italialainen nuori mies, joutuu turkkilaisten merirosvojen vangiksi. Kertoja on sen verran lukenut, että osaa kertoa vääristeltyä totuutta oikeissa kohdissa, joten hän välttää pahimmat kidutukset. Lopulta käy niin, että hänet myydään tai annetaan orjaksi turkkilaiselle tiedemiehelle, Hocalle. Tiedemies on kuin kertojan peilikuva. Ulkonäkö ja tavat ovat samanlaiset. Kertojan orjuudesta alkaa vuosikausien yhteiselo Hocan kanssa. Kertoja välittää Hocalle tietonsa ja Hoca vastaavasti kertojalle. Yhdessä miehet suunnittelevat ilotulituksen. Sulttaani ihastuu tästä, jonka jälkeen miehille, ja etenkin Hocalle, avautuu uusia mahdollisuuksia. Miehet pääsevät toteuttamaan unista tulkitsemisen taitoja, kirjoittamaan ja kuvittamaan kertomuksia sekä tekemään kaiken mullistavan sotakoneen. Sotaretki Puolaan erottaa miehet lopulta toisistaan. Toinen karkaa Italiaan ja toinen palaa Turkkiin. Mutta kuka meni minnekin, se pidetään salaisuutena.

Orhan Pamukin Valkoinen linna sai lukupiirin kielenkannat laulamaan. Kukaan lukupiiriläisistä ei voinut sanoa pitäneensä lukemastaan. Osa oli harpponut sivuja ja lukenut kirjaa sieltä täältä. Lähes kaikki tuntuivat olevan sitä mieltä, että kirja alkoi lupaavasti, mutta puolessa välissä tapahtui jotain ja loppu olikin jo jotain aivan käsittämätöntä. Sivukaupalla käsiteltiin sotaretkeä ihmisten kiduttamisineen. Ei kiva. Kirjan henkilöt eivät olleet lukijan samaistuttavissa, joten myös se heikensi lukunautintoa. Istanbuliin sijoittuneesta kirjasta olisi myös odottanut enemmän kuvauksia Istanbulin kaupungista, mutta niitä ei ollut juuri lainkaan, jos ollenkaan.

Kirjassa ei juuri naisrooleja ollut. Naiset olivat joko ilotyttöjä tai sulttaanin sukulaisia, jotka vain mainittiin silloin tällöin. Ehkä islamilaisuus on ollut niin vahvaa 1600-luvulla, että naisia on yleisesti pidetty pelkästään taloudenhoitajan ominaisuudessa tai sukupuolisten ilottelujen kohteina.

Lukupiirissä aiheutti myös keskustelua, paljonko kirjan suomenkieliseen sisältöön vaikutti se, että kirja oli käännetty englannista suomeksi. Olisiko käännöstyö turkista suomeksi tehnyt kirjasta paremman? Ilmeisesti 1990-luvun alkupuolella ei ehkä kuitenkaan ollut kovin helppoa saada kääntäjää turkinkieliselle kirjallisuudelle. Kirjan suomen kieli oli helppoa lukea, mutta se ei lukijaa ilahduta, jos kirja on muuten raskaslukuinen.

Orhan Pamuk on palkittu vuonna 2006 Nobelin kirjallisuuspalkinnolla. Itse olin niin naiivi, että luulin herran saaneen tämän kirjan ansiosta palkintonsa, koska ”Nobel 2006” kirjan kannessa suurin kirjaimin komeili. Tämä oli kuitenkin vain suomalaisen kustantajan mainoskikka saada myydyksi kirjaa, koska herra on ilmeisesti Nobelinsa muiden kirjojensa avuin ansainnut.

Orhan Pamukin Valkoista linnaa suosittelen, jos haluat lukea turkkilaista kirjallisuutta tai, jos sinua kiinnostaa identiteettiteorioiden koukeroiden mietiskely. 

Lukupiiri antoi kirjalle tähtiä 2½ (asteikko 1-5).