D. H. Lawrence: Lady Chatterleyn rakastaja (Klassikkohaaste)

Kirjabloggaajien 11. klassikkohaaste on tässä ja nyt, ja sitä emännöi Jane Kirjan jos toisenkin -blogista. Itse olen ensimmäistä kertaa mukana haasteessa. Toki luen silloin tällöin klassikoita, mutta jotenkin klassikkohaaste menee aina ohi. Nyt oli kuitenkin hyvä syy klassikkoon, ja muistin haasteenkin. Syksyllä Teatteri Jurkan ensi-iltaan tulee D. H Lawrencen kirjaan perustuva näytelmä Lady Chatterleyn rakastaja. Yhteistyössä Jurkan kanssa pääsen katsomaan näytelmän, mutta tehtäväksiantoon kuuluu lukea myös kirja. Mikäpä siis parempi syy klassikolle kuin teatteri? 

Constance on naimisissa sodassa halvaantuneen Sir Clifford Chatterleyn kanssa. Pariskunta on muuttanut asumaan Cliffordin kotiin Wragby Halliin. Clifford on aluksi hyvin toiveikas, mutta vuosien saatossa hän alkaa vaipua epätoivoon. Mielialan vaihtelut ovat hurjia, mutta siitä huolimatta tyyneyttä täytyy yrittää pitää yllä. Constance eli Connie istuu miehensä vieressä ja kuuntelee hänen tarinointiaan. Connie alkaa kuihtua, koska elämä kartanossa on varsin kurjaa. Nuori nainen kaipaa virikkeitä ja miehen kosketusta. 

Kun kartanoon palkataan rouva Bolton huolehtimaan Cliffordin vaateista, vapautuu Connielle enemmän aikaa. Hän on salaa tyytyväinen. Mitä vähemmän Connie on Cliffordin rinnalla, sitä tyytyväisempi hän on. Wragbyssa ei kuitenkaan ole seurapiirejä, eikä hän niitä oikeastaan kaipaakaan. Luontoa kuitenkin riittää. Connie alkaa vaellella pitkin niittyjä ja metsiä. Välillä myös Clifford lähtee moottorituolillaan hänen seuraksensa. Eräällä retkellä Connie tapaa kartanon maille palkatun riistanvartijan Mellorsin. Ensitapaaminen ei ole sykähdyttävä, mutta kumpikaan heistä ei tiedä, mitä on tulossa. Satunnaisia kohtaamisia alkaa tulla useamminkin, eikä aikaakaan, kun Connie ja Mellors ovat rakkauden sokaisemia. Heidän suhteensa on kiihkeä ja hekumallinen, mutta kaiken on pysyttävä salassa tai skandaali on valmis. Mellors kuuluu palveluskuntaan ja Constance on Lady. Luokkaerot ovat valtavat. Voiko tällainen suhde jäädä kyläläisiltä huomaamatta? 

Moni varmaan ajattelee, että Lady Chatterleyn rakastaja on perinteinen rakkausromaani. On siinä tietysti sitäkin, mutta samalla se on poikkeuksellisen kiihkeä ja uskalias. Kirja on ollut oikeasti aikoinaan hyvin rohkea veto. Connien ja Mellorsin suhde on ilman muuta se, joka kirjan tarinaa jaksaa pitää yllä. Pidin myös Cliffordista, koska hän oli oikeasti aivan uskomattoman typeräkäytöksinen. Sanoisin, että nykypäivän snobi. Huomasin, että välillä kirjan sivut kääntyivät kuin huomaamatta, mutta toisinaan kirjassa oli oikeasti hyvin pitkäveteisiä jaarituksia, jotka eivät mielestäni tuoneet kirjalle mitään lisäarvoa. Toki on muistettava se, että aikakausi on ollut aivan toinen. Lähes sata vuotta sitten ilmestynyt kirja on varmasti vaatinut muutakin lihaa ympärilleen kuin kahden ihmisen salaisen rakkaussuhteen. 

Lady Chatterleyn rakastaja on vastakohtien kirja. Connien äveriäs aviomies ja köyhä rakastaja. Synkkä kartano ja kaunis luonto. Seurapiirien kiilto ja maalaiskylän auvo. D. H. Lawrence on käyttänyt kynäänsä melko terävästi arvostellakseen rivien välistä englantilaista luokkayhteiskuntaa ja ylempien luokkien tyhjänpäiväisiä keskusteluja taiteen syvimmästä olemuksesta. Samalla hän nostaa luonnon kauneuden esiin kaikkien nähtäville ja esittelee kahden eri luokista tulevan ihmisen suhteen tasapäisenä. Jokainen ihminen on yhtä arvokas, on hänen syntyperänsä mikä tahansa. 

Olen lukenut Lady Chatterleyn rakastajan joskus nuoruusvuosina, eikä minulla kauheasti ollut kirjasta muistikuvia. Ainoastaan joitain välähdyksiä mielessäni kävi silloin tällöin. Kirja on ollut aikansa kohuteos. Englannissa iski sensuuri päälle. Vuodelta 1928 oleva Lady Chatterley’s Lover julkaistiin vasta vuonna 1960. Sen sijaan Italiassa oltiin suopeampia ja kirja julkaistiin siellä ensimmäisenä. Ensimmäinen suomenkielinen käännös on ilmestynyt vuonna 1950. Itse luin Suuren Suomalaisen Kirjakerhon painoksen vuodelta 1989. Lukemani kirjan suomennoksesta on vastannut Marja Alopaeus.

Oikeasti en yhtään ihmettele, että kirja on laitettu kiellettyjen kirjojen listalle. Kirjassa on aikamoista pelehtimistä, eivätkä homosuhteitakaan kielletä. Onhan se varmasti ollut siihen maailman aikaan vallan tavatonta. Onneksi nykyään tällaisia sensuureja harvemmin tulee. Tässä suhteessa maailma on tullut suvaitsevammaksi. 

Olen todella tyytyväinen, että luin D. H. Lawrencen Lady Chatterleyn rakastajan aikuisiällä uudestaan. Sain kirjasta varmasti paljon enemmän kuin silloin joskus aikaisemmin, jolloin olen kirjan lukenut. Kyllä klassikkokirjaan kannattaa aina tarttua. Ihan vain jo sen takia, että voi ihmetellä, mikä kirjasta on tehnyt klassikon. Tässä kirjassa syytä ei tarvinnut pitkään etsiä. Oli myös mukava lukea kirja, josta on tehty useampi elokuvasovitus.

 

Ystävyyden ytimessä Elling

Siitä on yli neljä kuukautta, kun kävin viimeksi teatterissa. Syytä ei tarvinne kertoa, koska senhän tietävät kaikki. Nyt kuitenkin innostuin toden teolla, kun näin, että ystäväni oli ostanut lipun Ryhmäteatterin Suomenlinnan kesäteatterissa esitettävään Ellingiin. Minua ei paljon tarvinnut houkutella, kun huomasin varanneeni näytöksen viimeisen lipun. Sitä riemua ei voi kuvailla, kun tietää pääsevänsä teatteriin kuukausien odotuksen jälkeen.

Robin Svartström, Santtu Karvonen ja Minna Suuronen
Ryhmäteatteri: Elling (2020)
Kuva © Mitro Härkönen

Elling (Robin Svartström) ja Kjell Bjarne (Santtu Karvonen) ovat saaneet avaimet Oslon kaupungin omistamaan kerrostalohuoneistoon. Heidän täytyy yrittää saada ote muusta maailmasta laitoselämän jälkeen. Vieras ympäristö pelottaa, ja ehkä on parempi vain pysyä neljän seinän sisällä. Fransiska (Minna Suuronen) pitää kuitenkin jöötä yllä, eikä anna miesten jämähtää paikoilleen. Hänen työnsä on käydä miesten luona sekä soitella heille säännöllisesti. Mutta mitä, kun puhelimeen vastaaminenkin on pelottavaa? Pakko on kuitenkin yrittää. Entä mitä tapahtuu, kun miehet löytävät kaatokännissä olevan naisen, joka on raskaana? Myös salaperäinen hapankaalirunoilija aiheuttaa kihelmöivää jännitystä.

Aivan loistava esitys, jossa kolmen näyttelijän yhteistyö toimii. Robin Svartström näyttelee pelokasta ja epäilevää Ellingiä antaumuksella. Svartströmin kyvyt tulevat hyvin esiin, kun Ellingin muodonmuutos alkaa tapahtua pikkuhiljaa. Santtu Karvosen Kjell Bjarne puolestaan on rohkeampi, mutta mies ei välttämättä ole penaalin terävin kynä. Tosin sillä ei ole mitään merkitystä, koska mies on helposti innostuva ja pohjimmiltaan hyvin sydämellinen. Minna Suuroselle rooleja on kertynyt useampi, mutta hyvin nainen roolinsa vetää. Ero Fransiskan ja raskaana olevan naisen välillä on valtava. Tämä kertoo jotain naisen monipuolisuudesta.

Robin Svartström, Minna Suuronen ja Santtu Karvonen
Ryhmäteatteri: Elling (2020)
Kuva © Mitro Härkönen

Elling on näytelmä ystävyydestä, mutta myös peloista irti pääsemisestä. Ellingin ja Kjell Bjarnen ystävyys on omanlaisensa. Elling ehkä hieman tuntee ylemmyyttä Kjell Bjarneen verrattuna, mutta kun näytelmässä Kjell Bjarne alkaa osoittaa kiinnostusta muihin ihmisiin, iskee Ellingiin pelko. Svartströmin ja Karvosen näyttämösuoritusta on ilo katsella, vaikka välillä riipaisee syvältä. Mitä jos Elling jää yksin? Kuinka hän selviää? Ellingillä ja Kjell Bjarnella on myös pelkoja. Kuinka he kohtaavat maailman? Maailma on pelottava paikka. Entä, jos kaikki tuijottavat? Yksi näytelmän parhaimmista kohdista on mieskaksikon jalkautuminen lähiravintolaan, josta saa tavallista kotiruokaa. Läskisoosi luo turvallisuuden tunnetta, eikä yhtään haittaa sekään, että tarjoilijatar on varsin viehkeä nainen. Näytelmä kuvaa hienosti sitä, millaisia ongelmia pelot saattavat aiheuttaa ihmiselle. Jokin asia, joka itselle on ihan tavallinen, saattaa olla jollekin toiselle elämää suurempi ongelma. 

Näytelmän lavastus on pelkistetty kerrostalohuoneistoksi, josta toisinaan on pakko poistua ulkomaailmaankin. Lavastus on kaikessa minimalistisuudessaan hyvä ratkaisu, koska sitä voidaan pienillä siirroilla käyttää esimerkiksi ravintolana. Lavastuksen on suunnitellut Janne Siltavuori. Juha Kukkosen ohjauksessa Ellingistä on muotoutunut lämminhenkinen näytelmä, jossa on mukana suuria tunteita. Itse jouduin pyyhkimään silmäkulmia näytelmän lopussa.

Minna Suuronen, Santtu Karvonen ja Robin Svartström
Ryhmäteatteri: Elling (2020)
Kuva © Mitro Härkönen

Elling on monelle tuttu elokuvasta, mutta se on saanut myös useita teatteriversioita. Ryhmäteatterin esittämä Elling kannattaa ehdottomasti nähdä, jos lippuja vain on vielä saatavilla. Ryhmäteatteri on huomioinut koronarajoitukset, eikä katsomoa myydä täyteen, vaan osa paikoista pidetään tyhjinä. Suomenlinnan kesäteatteri on myös hyvin katettu eli sadettakaan ei tarvitse pelätä. 

Rooleissa: Robin Svartström, Santtu Karvonen ja Minna Suuronen 

Axel Hellsteniuksen kirjoittama näytelmä perustuu Ingvar Ambjørnsenin romaaniin Brødre i blodet. 

Ohjaus: Juha Kukkonen

Suomennos: Katriina Huttunen

Lavastussuunnittelu: Janne Siltavuori

Valosuunnittelu: Ville Mäkelä

Äänisuunnittelu: Jussi Kärkkäinen

Pukusuunnittelu: Marita Kuusiniemi

 

 

Elena Ferrante: Tyttären varjo

Se on naistenviikko! Tuijata. Kulttuuripohdintoja -blogissa on perinteisesti heitetty Naistenviikko -haaste kehiin. Itse en ole aiemmin haasteeseen osallistunut, mutta nyt päätin laittaa lusikkani soppaan. Tosin lähes myöhässä. Naistenviikko on jo melkein ohi. Minun on pitänyt postata Elena Ferranten Tyttären varjosta (WSOY, 2020), mutta en ole vain ehtinyt. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kirjahan sopii mainiosti haasteeseen. Naiskirjailija ja kirjan nimikin sopii loistavasti naisteemaan.

Leda on 47-vuotias englannin opettaja, joka on matkustanut lomamatkalle Etelä-Italian rannikolle. Hän on eronnut aikapäiviä sitten miehestään, joka asuu nykyään Kanadassa. Ledan parikymppiset tyttäret ovat myös muuttaneet Kanadaan. Leda on yksin, mutta hän pitää yhteyttä tyttäriinsä päivittäin. Ledan päivät kuluvat aurinkoisella rannalla. Vaikka on loma, hän tekee töitä. Rannalla Ledaa alkaa ärsyttää äänekäs napolilaisseurue. Seurueeseen kuuluu Ledan tyttärien ikäinen nainen, jolla on pieni tyttölapsi. Leda alkaa vertailla omaa elämäänsä ja valintojaan naisen elämään. Osansa saa myös tyttärien vertailu naiseen. Kaikki tämä aiheuttaa Ledan mielessä sekasorron, josta ei tunnu löytyvän ulospääsyä. 

En ole aikaisemmin lukenut Elena Ferranten kirjoja, mikä lienee häpeällistä, koska olen ehkä jonkin tason kirjabloggaaja. Ferranten tyyli iski minuun heti alkusivuilta. Ferrante kuvaa tapahtumia hiljakseltaan ja rauhallisesti. Kuitenkin lukijan tunteet vaihtuvat hämmästyksestä kauhuun. Välillä naurattaa, toisinaan kiukuttaa. Kuinka vähäeleisesti Ferrante välittää tarinaansa lukijalle. Tästä kaikesta huolimatta on pakko miettiä sitä, kuinka epätasapainoinen nainen Leda on.

Kirjan tarinassa Leda käyttäytyy todella omituisesti napolilaisperhettä kohtaan. En halua paljastaa juonta, mutta Ledan tempaus oli sellainen, että sen jälkeen sai jännittää. Jännittää sitä, kuinka Leda selvittää tilanteen vai selvittääkö ollenkaan. Vai jääkö Leda kiinni teostaan? Oikeasti minua ärsytti, että aikuinen nainen alentuu sellaiseen tekoon. Toisaalta, jos Ledan tempaus olisi tarinasta puuttunut, olisi kirja ollut pelkkää Ledan oman elämän peilaamista tyttäriensä ja rannan naisen elämään. Mielenkiintoista sekin, mutta yksittäinen jännitysmomentti piti kirjan piinaavaa jännitettä yllä.

Pitää luoda järjestystä, ymmärtää. Ajattelin, että epäilyttävä teko synnyttää vielä epäilyttävämpiä tekoja, ja silloin pitää osata rikkoa ketju. (s. 160) 

Kirjan nimi on monimerkityksinen, mutta kirjan tarinasta löytyy myös useita eri kerroksia. Leda muistelee välillä omaa lapsuuttaan, josta halusi eroon kokonaan. Hän ei halunnut jatkaa suvun perinteitä. Leda miettii, kuinka hänen valintansa ovat vaikuttaneet hänen elämänsä suuntaan ja tyttäriensä elämään. Hänen omat tyttärensä ovat tehneet omat ratkaisunsa tulevaisuuden suhteen. Ratkaisut eivät välttämättä ole olleet äidin mieleen. Rannalla olevan naisen tytär on vielä niin pieni, että on vanhempien ohjattavana, mutta hänellä on kova tahto. Kaikista näistä kuvastuu tyttären varjo, joka voi olla äidille ahdistava ja sydäntä särkevä, mutta myös toiveita täynnä oleva. Tyttären varjo voi olla myös peilikuva äidistä itsestään. 

Elena Ferranten Tyttären varjo kertoo äidistä ja tyttäristä sekä ennen kaikkea naisista. Mikäpä sen parempaa luettavaa naistenviikolla? 

Italiankielinen alkuteos La figlia oscura on ilmestynyt vuonna 2006. Kirjan on suomentanut Helinä Kangas. 

Mainittakoon vielä, että kirjan sain luettavakseni omalta äidiltäni.

Päräyttävää purkutaidetta Keravalla

Etätöiden hyödyllisyydestä on ollut paljon puhetta. Itse voin listata monta asiaa, mutta yksi todella konkreettinen hyöty sattui eräänä aamuna, kun hakkasin työkonetta. Jokin aamun televisio-ohjelmista pauhasi taustalla. Kuulin mainittavan Kerava ja purkutaide. Oli pakko terästäytyä ja kuunneltava tarkemmin. Heti, kun televisiosta alkoi tulla aiheeseen liittyvää juttua enemmän, oli tauon paikka. 

Siis aivan käsittämätöntä. Keravalla, omassa kotikaupungissani, on tehty purettavaan kerrostaloon kokonaisvaltainen taideteos. Viisikerroksissa kerrostalossa on lähes sadan näyttelijän teoksia nähtävillä. Purkutaide on saanut kerrostalon käyttöönsä ja nyt paikalla komeilee Taiteen kotitalo. Syy siihen, miksi asia oli jäänyt minulta huomiotta on se, ettei meille tule paikallislehteä, eikä valtakunnallista Hesariakaan. Myös postiluukun yläpuolella lukee, että ei mainoksia, niin emme saa ilmaisjakelulehtiäkään. Olen siis ollut uutispimennossa, mutta kun vihdoin asia minulle selvisi, oli pakko päästä paikan päälle tutustumaan Taiteen kotitaloon. 

Pitemmittä puheitta annetaan kuvien kertoa purkutaiteen tarinaa. Pahoittelen, että taiteilijoiden nimet jäivät osin selvittämättä. 

Olimme hyvissä ajoin paikalla eli aamulla noin vartin yli yhdeksän. Tässä vaiheessa jonoa ei vielä ollut ehtinyt kertyä. Myöhemmin jono ylettyi kävelytielle saakka. 

 

Tähän tuotiin shakkinappulat hieman ennen ovien avautumista. Odotellessa sisäänpääsyä voi siis pelata shakkia. 

Heti alkuun päästään psykedeeliselle osuudelle. Olo on kuin huvipuiston kummitusjunassa. Eteenpäin mennään vaunun sijaan omin jaloin. 

 

Hämmentävän kaunista. 

Jukka ”Jugix2” Metsäaho: Concrete Garden

Keittiö on vallattu.

Lintu on laskeutunut vai mitä on käynyt? 

Taidepaja: Let it burn

 Welcome to Never ever Forest. Täältä löytyi kaikkea satumaisen kaunista, mutta ihana oli eteinenkin.

Salla Ikonen 

Pysähdyttävää kauneutta. 

Sheikki: High on Life 

 Huh, mitä mustan ja valkoisen synergiaa. Olisin halunnut nähdä Sheikin. 

Tämä oli hauska huone. Kävijät pääsivät jättämään oman hiiritarransa teoksen seinille tai ihan mihin vain itse keksi. 

8art / Kasia Vuorinen: X Male? 

 Julkisuudesta tuttu henkilö. 

Viv Magia 

 Yksinkertaisesti upea teos. 

 

Ihan oikeasti! Ihan oikeasti olisin halunnut ostaa itselleni tällaisen laatan muistoksi. 

3yes_art

 Taiteen kotitalossa riittää toinen toistaan upeampia töitä. 

 

Maalausten ohella löytyy muutakin mielenkiintoista nähtävää. 

 

Graffitia graffitilla. 

Jennifer Backlund 

Teoksissa seinien ja lattioiden saumat eivät ole esteenä. 

 Mikäs nainen se sieltä tynnyristä ilmestyy? 

Nina Kuukari

 Suloista sarjakuvamaisuutta. 

Mion: Le’Mion 

Ällistyttävä.

 

Lohikäärmehuoneessa oli pelottavan hauska yllätysmomentti. 

Sins in Eden Kasvisryhmä

 Ihania purkkeja omine salaisuuksineen. 

Jouni ”Psyke” Väänänen

Kuvailotulitus on päätettävä Taiteen kotitalon pääjehun Jouni ”Pyske” Väänäsen upeaan maalaukseen. 

Toivottavasti nautitte näkemästänne. Tässä oli vain joitakin otoksia upeista teoksista, joita viisikerroksinen purkutalo pitää sisällään. Jos jokin paikka pitää tänä kesänä nähdä, niin se on ehdottomasti tämä. Itselläni on sellainen tunne, että saatan vierailla Taiteen kotitalolla vielä toisenkin kerran. Aivan varmasti on jäänyt huomaamatta pieniä yksityiskohtia. Sitä paitsi tätä iloa ei kestä pitkään. 

Taiteen kotitalo sijaitsee Keravalla Moukarite 4:ssä. Näyttelyn aukioloajat ovat tiistaista sunnuntaihin klo 10-17 ainakin 16.8.2020 saakka. Lipunmyynti sulkeutuu viimeistään klo 16.00, mutta saattaa ilmeisesti sulkeutua aikaisemminkin, jos jonot ovat pitkät. Lipun hinta on 6 euroa. Alaikäiset lapset saavat tulla näyttelyyn vanhempien seurassa. 

Postauksen alussa mainitsin, kuinka itse olin ystäväni kanssa ajoissa paikalla. Tämä kannatti, koska on ikävää, jos matkustaa pitkänkin matkan päästä paikalle ja näyttely jää sen takia näkemättä, koska jossain vaiheessa järjestäjien on pakko laittaa stoppi lipunmyynnille. Taiteen kotitaloon pätee siis vanha sanonta: ”Aikainen lintu madon nappaa.” Vinkkinä myös mainittakoon, että julkisilla liikennevälineillä Taiteen kotitalolle pääsee helposti. Keravan rautatieasemalta kulkee useita busseja Keravan Ahjon suuntaan. 

Oletko sinä käynyt Taiteen kotitalolla tai oletko menossa? Jos olet käynyt, mitä pidit näkemästäsi?

 

Karin Slaughter: Viimeinen leski

En kyllä tiennyt, millaisia tuskan hetkiä kokisin, kun avasin Karin Slaughterin Viimeisen lesken (HarperCollins Nordic, 2020). Tuskalla tarkoitan tässä nyt sitä, että kirja on oikea jännitysnäytelmä. Jos söisin kynsiäni, olisivat kynteni tämän kirjan jälkeen nysät. Olen lukenut pari muuta Slaughterin kirjaa, joissa jännitettävää on myös riittänyt, mutta Viimeinen leski nousi aivan eri atmosfääreihin tai sitten aika kultaa muistot.

Sara Linton ja Will Trent ovat Saran tädin luona osallistuakseen perhepäivällisille, kun jossain räjähtää. He lähtevät saman tien liikkeelle. Onhan Will GBI:n erikoisagentti ja Sara lastenlääkäri. Molempien apua tullaan varmasti tarvitsemaan. Ennen kuin he ehtivät sen pidemmälle, joutuvat he kummalliseen liikenneonnettomuuteen. Kaikki ei ole aivan kuin pitäisi. Kaiken lisäksi yhdestä autosta löytyy tartuntatautien tutkimuskeskuksen CDC:n tutkija Michelle Spivey, joka on kidnapattu kuukautta aikaisemmin. Tilanne vaikuttaa hetki hetkeltä uhkaavammalta, eikä aikaakaan, kun onnettomuuspaikalla ammutaan ja käytetään väkivaltaa. Will saa oman osuutensa väkivallasta, eikä pysty tekemään mitään, kun miehet kaappaavat Saran mukaansa. Tästä alkaa käsittämätön ajojahti, jossa vastaan tulee huumeita, lahkolaisuutta, sairastuneita lapsia ja pedofiliaa. 

En ole aikaisemmin lukenut Will Trentin ja Sara Lintonin tarinoita, mutta se ei oikeastaan haitannut, koska kirja toimii hyvin omanakin teoksenaan. Se, mikä yllätti, oli kirjan trillerimäisyys. Jestas, mitä psykologista peliä. Kirjan alun väkivaltakohtaukset pelkästään olivat melkoista toimintaa. Välillä piti vain laskea kirja käsistä ja hengittää syvään. Alun jälkeen väkivalta sai aivan toisenlaiset kasvot. Alkoi piinaavat sivut. Toki näillekin sivuille väkivaltaa mahtui, mutta lukijana minua ahdisti, mihin ihmeeseen Saraa vietiin. Miksi Michelle käyttäytyi omituisesti? Entä miksi lahkon johtajalla Dashillä ja hänen vaimollaan Gweinillä on vain iso liuta tyttöjä? Missä kaikki pojat ovat? Miksi viidakossa olevat miehet ovat aseistettuja? Paljon kysymyksiä, joihin alkaa vastauksia tippua, kun kirjaa lukee eteenpäin. 

Kirjassa on paljon henkilöitä, mutta itselleni ei kuitenkaan tullut sitä tunnetta, etten olisi pysynyt henkilöissä mukana. Kirjan luvut on otsikoitu päivämäärin ja kellonajoin. Aluksi tämä hieman häiritsi, mutta myöhemmin ymmärsin, että tämän on loistava keino kertoa saman ajankohdan tapahtumia eri paikoissa. Kirjassa on kuvattu paljon uutta teknologiaa ja täytyy nostaa hattua Slaughterille, kuinka hyvin hän on taustatyönsä tehnyt. Mieleni teki testata yksi vessakohtaus, jossa Will tekee löydön. 

Kirjan aiheet ovat todella kohahduttavat. Lahkolaisuus on jo sanana sellainen, että moni varmasti ajattelee asiasta negatiivisesti. Pitäisi tietysti ajatella, että on erilaisia lahkoja, mutta kirjassa kuvattu lahko oli todella karmaiseva. En ikipäivänä haluaisi joutua sellaisen porukan piiriin. Pedofilia on myös aihe, joka on yksinkertaisesti kamala. Toisaalta on hyvä, että tällaisia asioita nostetaan esiin myös psykologisissa trillereissä. Pedofiliaa ei voi missään olosuhteissa hyväksyä, vaikka asiaa välillä pehmitetäänkin sillä, että pedofiilit ovat mieleltään sairaita. 

Yritän olla kauheasti paljastamatta kirjan sisältöä, mutta nostan esiin yhden aiheen, josta kumpusi paljon ajatuksia. Kirjassa esiintyy tuhkarokkoa. Se saa Sarassa kauhunväreet kulkemaan selässä. Aloin ihmetellä asiaa. Toki tiedän, että nykyään tuhkarokko on sangen harvinainen tauti ja siihen on olemassa rokotus. Itse olen tuhkarokon sairastunut, kuten varmasti moni muukin 1960-luvulla syntynyt. Kyselin äidiltäni, oliko sairaus todella vakava ja kriittinen, ja mitä hän muistaa siitä. Äidilläni ei ollut muistikuvia kuin siitä, että pikkuveljeni sairastui tuhkarokkoon paljon myöhemmin ja juuri ennen joulua. Ei kuulemma tullut jouluvalmisteluista mitään, koska veljeni oli niin sairas. Itse olen ollut arviolta 2-3-vuotias sairastaessani tuhkarokon. Minulla on välähdyksenomainen muistikuva, että makaan kuumeisena sängyssä hämärän rajamailla. Ihoni on kauttaaltaan rokkoinen ja olen todella sairas. Äiti käy välillä silittämässä otsaani ja isä tulee myöhemmin katsomaan minua, kun palaa työreissulta. En voi olla varma, oliko minulla tuhkarokko vai oliko kyseessä vesirokko. Molemmat rokot sairastin hyvin pienenä tyttönä. Uskon, ettei siihen maailman aikaan edes ajateltu, kuinka vaarallisia kyseiset rokot ovat. Ei niistä ainakaan puhuttu tavallisissa perheissä. 

Englanninkielinen alkuteos The Last Widow on ilmestynyt vuonna 2019. Kirjan on suomentanut Päivi Paju. 

Karin Slaughterin Viimeinen leski on laitettava lukulistalle kaikkien niiden, jotka ovat pitäneet Will Trentin ja Sara Lintonin aiemmista seikkailuista. Kirja sopii myös luettavaksi, jos pitää psykologisista jännäreistä. Tiedossa on piinaavia hetkiä. 

Lämmin kiitos kustantajalle melkoisesta tiiliskiviteoksesta, jota ei malttanut missään tapauksessa jättää kesken.

 

Lucia Berlin: Ilta paratiisissa ja muita kertomuksia

Viime syksyn Helsingin Kirjamessuilta sain Aulan bloggaajatilaisuudesta Lucia Berlinin novellikokoelman Ilta paratiisissa ja muita kertomuksia (2019). Tästä lämmin kiitos kustantajalle. Kirja on odottanut lukemistaan, vaikka tiesinkin, että kansien sisällä on uskomattoman hyviä novelleja. Olihan Lucia Berlinin yhtä novellikokoelmaa jo aikaisemmin ruodittu lukupiirissä. Oli kuitenkin ihana avata kirja juhannuksena ja uppoutua uskomattomien kertomusten maailmaan. 

Novellissa Andado – Goottilainen romanssi 14-vuotias Laura lähtee viettämään neljän päivän lomaa kaivosasioiden ministerin Andrés Ibañez-Greyn tiluksille. Hänen vanhempansa eivät lähteneet mukaan matkaan, joten Laura lähtee matkaan yksinään ministerin, hänen poikiensa Xavierin ja Pepen sekä Xavierin tyttöystävän Teresan kanssa. Andrés aloittaa jo junamatkalla nuoren tytön hakkailun. Päivät kuluvat pelaten erilaisia pelejä, yhdessä lukien tai ratsastusretkillä. Yksi ratsastusretki on kuitenkin kohtalokas. Andrés ja Laura joutuvat onnettomuuteen, jonka seurauksena Laura menettää neitsyytensä. 

Kirjan nimikkonovelli Ilta paratiisissa kertoo Hernánin elämästä hotelli Oceanin palveluksessa. Poika on aloittanut juoksupoikana 12-vuotiaana ja ylennyt vuosien aikana baarimikoksi. Oma rakas on löytynyt samasta työpaikasta. Hotellin baarissa viihtyy elokuvatähdet sekä heitä seuraavat toimittajat ja muut siipeilijät. Baarin takaa Hernán näkee kaikkea mahdollista. Huumekauppa on näennäisesti saatu kuosiin, mutta baarimikon silmät näkevät muuta. Markkinoille on tullut uutta huumetta, jonka kauppaa käydään ainakin miestenhuoneessa. Hernán tietää myös paikallisten asiakkaiden taustat. Hän ei puutu tapahtumiin, mutta näkee kaikkea sellaista, mitä ei välttämättä haluaisi nähdä. Paratiisi ei ole enää entisenlaisensa. 

Joulu 1974 ei ole sellainen kuin Maggie toivoisi. Hän on lähettänyt Zelda-tädille kirjeen, ettei täti voi tulla heille jouluksi, koska tilaa ei ole. Zelda ei kuitenkaan tällaisista välitä. Hän saapuu paikalle ja asettuu taloksi. Hän ei välitä siitä, että Maggie, Maggien pojat ja yhden pojan ystävä joutuvat järjestelemään nukkumispaikkansa uudelleen. Maggien mieltä painaa myös vuokraisäntä, joka on ehdottomasti kieltänyt majoittamassa tiloissa ylimääräisiä ihmisiä. Lähtökohta on jo se, että porukkaa on liikaa. Zeldasta on kuitenkin apua. Hän häärää keittiössä ja taikoo herkkuja tuon tuosta, mutta Maggie on loppujen lopuksi tyytyväinen, kun Zeldan on aika palata kotiin. Maggie on väsynyt. Hän on väsynyt kaikkeen. Viiniä ja pilveä kuluu liikaa, eikä nukutuksi saa. 

Käsittämätöntä, kuinka elämänmakuisia ja häkellyttäviä Lucia Berlinin novellit ovat. Berlinin novelleista kerrotaan, että ne ovat kummunneet hänen omasta elämästään. Osa kenties aivan suoranaisesti, osa hieman värittämällä. Oli miten oli, novellit eivät ole kaunistelevia, eivätkä romanttisia. Novelleille on yhteistä karut olosuhteet. Etenkin novellissa Savitiilitalo ja peltikatto on jotain hyvin rujoa. Maya on päivät pitkät pienten lasten kanssa kotona, kun Paul on töissä. Samassa pihapiirissä asuu Pete, jonka ystäväpiiri rakastaa alkoholihuuruja ja pilven polttelua. Maya kimpaantuu vähän väliä Petelle, mutta Pete vähät välittää. Hän vain kuskaa kukkia Mayalle ja antaa istutus- ja hoito-ohjeita. Paul ei usko sanaakaan, mitä Maya kertoo pihapiirin helvetistä. 

Novellien tarinoissa on usein samannimisiä henkilöitä. Lukija voi miettiä ja solmia lankoja yhteen. Onko kyseessä sama henkilö kuin jossakin toisessa tarinassa vai onko kyseessä aivan uusi ihminen. Itse haluan ajatella, että samannimiset henkilöt ovat samoja ihmisiä, joita elämä on kuljettanut eteenpäin tai miksei taaksepäin, jos elämä on oikein kunnolla runnonut. Kirjaa lukiessa oli myös kiva miettiä, olivatko tarinoiden naispäähenkilöt Lucia Berlinin alter egoja. 

Aulan bloggaajatilaisuudessa oli kirjan suomentaja Kristiina Drews kertomassa omasta suhteestaan Lucia Berlinin romaaneihin. Hän on ihastunut novelleihin, kuten niin moni muukin. Suomennustyön aikana oli selvinnyt, että hän on ollut aikoinaan samaan aikaan Pariisissa kuin Lucia Berlin ja kierrellyt samoissa paikoissa. Tunne oli ollut huikea. He ovat voineet tietämättään vaikka kohdata. 

Kirjan englanninkielinen alkuteos on nimeltään Evening in Paradise on ilmestynyt vuonna 2018. Kirjan novellit ovat ilmestyneet ensimmäisen kerran eri vuosina erilaisissa kokoelmissa tai sanomalehdessä. 

Lucia Berlinin Ilta paratiisissa ja muita kertomuksia on ehdoton valinta kaikille, jotka pitävät novelleista. Karuudesta huolimatta näistä tarinoista löytyy uskomatonta riemua.

 

Tuula-Liina Varis: Huvila

Kaivoin lukemattomien kirjojen pinoja ja valitsin Tuula-Liina Variksen Huvilan (WSOY, 2016) lukupiirikirjaksi. Kirjasta ei ollut mitään ennakkoajatuksia, mutta ajattelin, että se saattaisi olla helposti saatavilla, koska ilmestymisestä on jo muutama vuosi. 

Raakel on hyvästä perheestä lähtöisin oleva turkulaistyttö. Hän opiskelee yliopistossa. Käy harvakseltaan opiskelijariennoissa. Enemmän hän viettää aikaansa vanhempiensa kanssa taidenäyttelyissä ja erilaisissa juhlailloissa. Raakel on erittäin suojeltu tyttö. Oikea vanhempien silmäterä. Taiteilija Aksel Korkeakorpi huomaa nuoren naisen ihastuttavuuden. Raakel humaltuu vanhemman miehen antamasta huomiosta, eikä aikaakaan, kun Raakel ja Aksel vihitään. Nuoripari muuttaa keskelle maaseutua taiteilijan hirsihuvilaan. Raakel haluaa näyttää taitonsa ja osaamisensa miehelle, vaikka oikeasti hänellä ei kauheasti taitoja olekaan. 

Selma kutsutaan tuon tuosta Raakelin avuksi hirsihuvilaan. Selma on riuska nuori nainen, joka tietää, kuinka eläimien kanssa toimitaan. Osaa hoitaa taloustyöt ja siinä sivussa myös Raakelin. Aika nopeasti Selma palkataan hirsihuvilaan kokopäiväiseksi taloudenhoitajaksi. Selma on ihastuksissaan. Hän saa oman huoneen ja oman rauhan. Sellaista ylellisyyttä hänellä ei ole koskaan aikaisemmin ollut. 

Akselin ja Raakelin tytär Leea on alle kouluikäinen, kun isä lähtee ja jättää perheensä. Leea joutuu kasvamaan Raakelin ja Selman huomassa. Leea on aina ollut isäntyttö, eikä hän oikein ymmärrä, miksei isä ikinä palaa kotiin. Hän kipuilee myös siitä, ettei äiti anna hänen aloittaa koulunkäyntiä silloin, kun pitäisi, vaan tytön on opiskeltava kotikoulussa. 

Lukupiiriläiset pitivät kirjaa hyvänä. Variksen tyyliä kuvattiin valikoivaksi. Teksti on eleetöntä ja rauhallista. Kirjan sujuvasta tyylistä näkee, että Varis on kirjoittanut paljon ja pitkään. Kirjan alku on loistava. Se luo jännitettä koko tarinalle, eikä kuitenkaan paljasta mitään. Kirjan alkupuolella nähtiin hieman luettelomaisuutta, josta ei kauheasti pidetty. 

Varis käsittelee hyvin armeliaasti kirjan henkilöitä. Hän on selvästi kansannaisten puolella. Kirjan naiset ovat jokainen omalla tavallaan vahvoja, mutta selvästi vahvin heistä on Selma. Hän on perheen kantava voima. Raakelin mielenterveysongelmat ja puhumattomuus jättivät varmasti jälkiä Leeaan, mutta onneksi Selma osasi tasapainottaa perhe-elämää. 

Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1920-luvun lopulta toisen maailmansodan vuosiin. Kirjassa on hienoa kuvausta kotirintamalta. Naisten taloudesta. Siitä, millaista on asua keskellä ei mitään ja odottaa, mitä tapahtuu. Selma palveluskunnan ominaisuudessa, Raakel käskyttäjänä ja Leea jotain siltä väliltä. Toisaalta Raakelin ja Selman välit olivat kuin parhaimmilla ystävillä, mutta jos jotain kinaa tuli, niin Raakel näytti Selmalle paikkansa. Lukupiirissä pohdittiin sitä, kuinka vasta 1990-luvulla alkoi tulla esiin tarinoita kotirintamalta. 

Huvilaa lukiessa on pakko miettiä sitä, kuinka ihmisen syntyperä ei ole valintakysymys. Vaikka kirja on kirjoitettu useita vuosia aikaisemmin, on se hyvin ajankohtainen nyt, kun rotukysymys on noussut jälleen voimakkaasti esiin USA:ssa tapahtuneen ampumakohtauksen jälkeen. Rasistisuus taitaa olla sellainen ilmiö, ettei sitä saada ikinä kitkettyä maailmasta. Aina on henkilöitä, joita pidetään huonompina ja alempiarvoisina sen mukaan, mikä heidän uskontonsa, värinsä tai mikä tahansa muu taustansa sattuu olemaan. Maailma ei ole tasa-arvoinen paikka. 

Lukupiiri piti myös siitä, kuinka Katri Vala oli otettu kirjaan mukaan. Osana Suomen historiaa. Osana naisista kertovaa kirjaa. Mahtavaa. 

Kirjan takakansiteksti ei anna aivan sitä kuvaa, mitä kirja lopulta on. Itse ihmettelin kirjan kansikuvan synkkää kuvaa. Siitä kimposi kuitenkin keskustelu, jossa nähtiin kolme rikkinäistä naista: Selma, Leea ja Raakel. Toisin sanoen kirjan kansi on hyvin symbolinen. Kirjan päällyksen takana on Martti Ruokonen. 

Tuula-Liina Variksen Huvila on kirja kaikille niille, jotka pitävät historiallisista romaaneista ja vahvojen naisten tarinoista. 

Lukupiiri antoi kirjalle tähtiä 3½ (asteikko 1-5).