Annie Proulx: Maan tomua

Ystävättäreni toi minulle pinon kirjoja, joista yksi oli Annie Proulxin Maan tomua (Otava, 2007). Lukemani kirja oli Seven-pokkarin painos vuodelta 2008. Kirjan englanninkielinen alkuteos Bad Dirt on julkaistu vuonna 2004. Maan tomua suomennoksen on tehnyt Hanna Tarkka. Kirja on Proulxin novellikokoelman Kertomuksia Wyomingista 2. osa. Luen näemmä novellikokoelman väärinpäin. Lukupiiri luki vuosi sitten kesällä novellikokoelman 3. osan Näin on hyvä. Pelonsekaisin miettein tartuin kirjaan, koska lukupiirin lukemaan kokoelmaan olin pettynyt. Maan tomua on suhteellisen lainattu paikallisissa kirjastoissa, mutta hyvällä tuurilla kirjan saattaa hyllystä löytää.

Kirjassa on yksitoista novellia, joiden tarinat sijoittuvat keskelle preeriaa Wyomingin ympärille. Eräpoliisi Creel Zmundzinski löytää keskeltä erämaatietä niin sanotun hornan nielun, joka imaisee sisäänsä kaiken, joka aiheuttaa tietyn liikesarjan sen yläpuolella. Deb Sipple lupautuu tekemään muutamia heinänhakureissuja Iowan takaa. Wyomingiin muuttaneen avioparin Mitchell ja Eugenie Fairin odotukset ovat jotain ihan muuta kuin todellisuus. Pee Wee -kuppilan kanta-asiakkaiden parrankasvatuskilpailu kasvaa uskomattomiin mittoihin. Sisarusparin Christinan ja Bobcatin kohtaaminen edesmenneiden vanhempiensa asunnolla, jonne on tarkoin säilötty koko vanhempien elämä. Uskomattomia tarinoita uskomattomine loppuineen.

Kirjan novellit nivoutuivat mielestäni hienosti toisiinsa. Pyörittiin Pee Wee kuppilan kanta-asiakkaiden ympärillä tai selvisipä sekin, mitä yhteistä oli kuppilan työntekijän Amanda Gribbillä ja Creel Zmundzinskilla. Jokainen novelli on oma tarinansa jostakin henkilöstä tai henkilöistä, mutta on mukava löytää novelleista samoja henkilöitä, joista on jo aiemmin ehtinyt lukea.

Kaikille novelleille on hyvin tyypillistä, että päähenkilö on elämän syrjäyttämä yksilö. Jos vain jokin asia voi mennä vielä huonommin, niin asia luultavammin myös menee. Vaikka novellit ovatkin ronskeja, on niissä aina jokin huvittavuus, joka vetää lukijan suupieliä ylöspäin. Näin kävi ainakin minulle. Olin todella tyytyväinen, että tartuin kirjaan, koska tämä oli tasoltaan jotain aivan muuta kuin Näin on hyvä. Luottamukseni Annie Proulxiin palasi.

Annie Proulxin tyyli kirjoittaa on kiehtova. Surkeita tarinoita surkeista ihmisistä. Luulisi tällaisen olevan ikävää luettavaa, mutta niin vain Proulx on kynäänsä taituroinut, ettei kirjaa malttaisi laskea käsistään. Proulx on osannut tuoda kirjaansa satiirisuuden. Novellit ovat sopivan pituisia. Ei ole venytetty tarinaa, jos sille ei ole ollut tarvetta.

Maan tomua suosittelen ehdottomasti kaikille hirtehishuumorin ystäville sekä henkilöille, jotka tykkäävät lukea novelleja. Kirja on myös mainio lukukappale, jos pitkät romaanit hirvittävät. 

Tähtiä kirja saa 4½ (asteikko 1-5).

Arvonnan voittajat

Syyskuun Livbox -postauksessa pyörähti käyntiin arvonta, joka päättyi tänään puolilta päivin. Onnettarena toimi mies, joka asuu täällä. Kuinka muuten mies voi olla Onnetar? Mikä olisi virallinen nimitys miespuoliselle Onnettarelle? Joka tapauksessa onni suosi Sirkkua, Annia ja Hennaa. Onnea voittajille! Voittajiin on otettu yhteyttä sähköpostitse.

Etsivä löytää

Herra Karvajalka herätti minut lauantaiaamuna puoli kuudelta. Ei siis ole mitään merkitystä, onko työpäivä vai vapaapäivä. Kissalle käy mitä mainioimmin herätys aina aamuisin puoli kuudelta. Itse mielelläni nukkuisin edes viikon kahtena aamuna hieman myöhempään. Seitsemän olisi esimerkiksi mielestäni ihan kohtuullinen aika, jolloin voisin jo herätä. Mutta ei. Meillä herätään aina puoli kuudelta tai minä ja kissa heräämme. Mies, joka täällä asuu, jatkaa joka aamu uniaan. Ei kuulemma kuule, kun kissa herättää.

Eihän siinä sitten muu auta kuin nousta ja aloittaa aamutoimet. Olin aivan äärettömän väsynyt ja yritinkin vielä ennen pukeutumistani torkahtaa kymmenisen minuuttia, mutta ei siitä oikein mitään tullut. Puoli kahdeksalta olimme kissan kanssa valmiita lähtemään aamulenkille. Pienen kierroksen tehtyämme kävimme kotona. Kissan piti tankata lauantaista seitiateriaansa ennen kuin pääsimme jatkamaan matkaa.

Toisella lenkkikierroksella törmäsimme naapuripariskuntaan, joka oli lähdössä lenkille. Herra Karvajalka, joka on toisinaan pariskunnan ylin ystävä, luikki pariskuntaa karkuun. Kamala tapaus. Aivan oikeita ihmisiä. Hui kamalaa! Kun pariskunta pääsi taloyhtiön portista ulos, kuulin puhetta kännykästä. Samassa pariskunnan mies kääntyikin takaisin ja alkoi esitellä kännykkää, jonka oli löytänyt portin pielestä huulirasvan kera. Kännykkä oli kaste- ja vesipisaroiden päällystämä, mutta nenäliinallahan kuivaus onnistui loistavasti. Yritimme avata puhelimen lukitusta parilla kokeilulla, mutta eivät tuottaneet tulosta tunnusluvut 0000 ja 1234. Mies laittoi kännykän taskuunsa ja toivoi, että siihen soitettaisiin, niin löytyisi kännykälle omistaja.

Kotiuduttuamme kissan kanssa aamulenkin toiselta puoliskolta, näin naapuripariskunnan miehen liikkuvan ulkona ja etsivän jotain. Etsiiköhän mies meitä? Yleensähän herra Karvajalan kanssa ulkoilu kestää ja kestää, mutta tänään oli pikalenkki. Vain tunti ulkoilua. Ei mennyt kauan, kun mies tuli soittamaan ovikelloa. Tyrkkäsi kännykän ja huulirasvan kouraani ja sanoi, voitko ottaa nämä, koska he ovat lähdössä kohta liikkeelle. Menin hieman hämilleni, mutta totesin siihen, että joo, vien maanantaina puhelimen naapurikunnan poliisilaitokselle, jos omistajaa ei löydy sitä ennen.

Siinä se sitten oli. IPhone. Olimme lähdössä kauppaan, joten otin kännykän taskuuni. Ei soittoa. Mies, joka täällä asuu, ihmetteli, miksei kukaan soita siihen. Sanoin, että puhelin on jonkun nuoren, joka on ollut juhlimassa ja eihän sellainen ihminen herää kuin aikaisintaan puolilta päivin tai sen jälkeen. Kaupasta tultuamme tein hieman kotitöitä, söin ja menin hetkeksi sängyn päälle lukemaan. Olin juuri saanut kirjan käteeni, kun iski oivallus. Ilmoitus kännykästä parille paikkakunnan Facebook-sivustolle.

Ei muuta kuin nettiin ja ilmoitusta someen. Tykkääjiä tuli heti. Ensimmäinen kommentti kahden minuutin kuluttua ilmoituksen laittamisesta, että saisin yksityisviestin puhelimesta. Ikävä kyllä puhelin ei löytänyt omistajaansa tämän viestin kautta. Kuten ei senkään, kun joltain oli yöllä lainattu puhelinta, jotta saatiin soitettua jonnekin ja kas kummaa, puhelin olikin varastettu. Uskomattoman törkeää touhua.

Sitten alkoi IPhonen näytölle ilmestyä WhatsApp-viestejä. En pystynyt tai osannut viesteihin vastata, mutta kaksi nimeä nappasin muistiin. Facebookiin miehiä etsimään, ja kun sopivalta vaikuttavat herrat löytyivät, heille heti kirjoittamaan. Ei vastauksia. Ei mitään. Ei sitten yhtään mitään. Päätin luovuttaa hetkeksi ja mennä lukemaan. Ja taas ylös sängystä. Pyykit piti laittaa kuivumaan. Ehkä tämän jälkeen saisin lukurauhan. Mutta ei. Nyt oli kännykän näytölle ilmestynyt viesti saapuneesta puhelusta. En sitten ollut kuullut soittoa.

Päätin kuitenkin yrittää soittaa takaisin ja hurraa! Puhelin alkoi soittaa ja pian vastattiin. Esittelin itseni ja kerroin, että puhelin löytyi aamulla ja niin poispäin. Nuorelta kuulostava mies otti osoitteemme muistiin ja sanoi, että pyytää puhelimen omistajaa noutamaan puhelimen. Asuu kuulemma aivan lähistöllämme.

Puhelun jälkeen IPhonen näytölle alkoi tulla Messenger-viestejä. Kanssani jutellut nuori mies kertoi ystävälleen, puhelimen löytyneen ja mistä sen voisi noutaa. Eikä aikaakaan, kun ovikellomme soi hyvin voimakkaasti. Oven takana oli siistisi pukeutunut, komea nuori mies, joka oli todella tyytyväinen saadessaan puhelimensa takaisin. Ja tulihan se huulirasvakin palautettua. Mies kysyi, mistä puhelin löytyi. Kertoessani paikan, meni mies hieman hämillisen näköiseksi. Ei ilmeisesti täysin muistanut, mitä kautta oli kotiinsa palannut baarireissulta. Nimenomaan baarireissulta, koska sen mieheltä tietenkin utelin. Taas tuli todistettua, että etsivä löytää. Tuli myös mieleen vajaan vuoden takainen kännykkäepisodi. Onneksi voi edes joskus tuottaa tuiki tuntemattomille iloa pienillä teoilla.

Kaisa Sillanpää: Reseptikuningatar - Tähteistä tähdiksi

Tuulikummun keittiössä –blogissa oli arvonta, jossa arvottiin blogin pitäjän Kaisa Sillanpään omia, uunituoreita kirjoja Reseptikuningatar - Tähteistä tähdiksi (Readme.fi, 2015). Onnetar oli suosiollinen ja minä voitin keittokirjan omakseni. Olin todella tyytyväinen voitostani, koska rakastan keittokirjoja. Lisäksi Kaisa Sillanpään blogi on niin loistava ja innostava, jotta tartuin kirjaan enemmän kuin mielelläni heti, kun sen postista kotiutin. Paikallisiin kirjastoihin kirjaa on jo hankittu, ja ei ehkä yllätä, että kaikki kirjat ovat jo lainassa.

Tähteistä tähdiksi kirjaan Kaisa Sillanpää on kehitellyt edellisen ruoan tähteistä uusia makuelämyksiä. Ja millaisia makuelämyksiä kirjasta löytyykään? Kirjan resepteistä voi kehitellä kokonaisia menuita. Alkuruoista lämpimien ruokien kautta jälkiruokiin sekä paljon muuta. Kirja on todella kattava teos, josta löytyy varmasti jokaiselle jotain. Miltä kuulostaisi esimerkiksi broileritäyte uuniperunoille, jossa täytteeseen olisi käytetty tähteeksi jäänyttä kypsää broilerinlihaa? Söisin. Söisin myös banaani-taatelikuppikakkuja, tortillalasagnea ja pitasipsejä. Ehkä on parempi myöntää, että söisin ehkä kaikkea, mitä tämän kirjan resepteistä olisi loihdittu.

Kirjan reseptit ovat selkeitä ja helposti seurattavissa olevia. Reseptit antavat kuitenkin myös tilaa omalle innovatiivisuudelle. Mielestäni Kaisa Sillanpää onkin osannut taitavasti tuoda esiin sen, että kannattaa antaa luovuuden kukkia ja kokeilla rohkeasti kaappiin jääneiden ainesten lisäämistä ruokiin. Lopputulos voi olla todella yllättävä ja jopa sellainen, joka antaa sysäyksen tehdä kyseistä herkkua toistekin. Pidän myös kirjan layoutista. Paljon herkullisen näköisiä, värikkäitä kuvia, selkeitä reseptejä sekä hienosti jaoteltuja lukuja. Keittokirjassa täytyy ehdottomasti olla kuvia, koska ruokakuvat herättävät mielitekoja ja antavat oivalluksia, mitä tehdä ruoaksi tai mitä leipoa. Tähteistä tähdiksi kirjan aukeamanäkymät ovat juuri sellaisia, joista itse pidän. Toisella sivulla resepti tai kaksi ja toisella sivulla kuva annoksesta. Kirjan reseptit on jaoteltu aihepiireittäin omiin lukuihinsa. Tähteistä tähdiksi –teema jatkuu aina uuden luvun alkaessa ruoka-aiheisella kuvalla, josta löytyy tähti. Ihana idea tällainen.

Viime viikolla oli valtakunnallinen hävikkiviikko. Sillanpään kirja oli siis sopivasti viikon aiheessa mukana. Mielestäni Tähteistä tähdiksi antaa lukijalle ajattelemisen aihetta. Paljonko oikeastaan heitämme hyvää ruokaa hukkaan? Voisiko pois heitettävää ruokaa oikeasti hyödyntää jollain tavoin? Itse ainakin sain kirjaa lukiessani sysäyksen miettiä, mitä mistäkin voisi tehdä ennen kuin vain heittää ruoan tähteet tai purkin pohjalle jääneen hillon pois. Teinkö sitten jotain? Kyllä. Jääkaapissa oli pari päiväysvanhaa jogurttipurkkia sekä kaapissa mantelijauhon jämät ja lähes tyhjä rusinalaatikko. Tein sovelletun piimäkakun korvaamalla piimän jogurtilla ja osan vehnäjauhoista korvasin mantelijauhon jämillä. Rusinat tietysti laitoin taikinan joukkoon. Ja täytyy sanoa, että johan oli kakulla makua.

Kaisa Sillanpään Tähteistä tähdiksi kirjaa voin suositella kaikille keittokirjojen kerääjille ja henkilöille, jotka nauttivat reseptien lukemisesta ja herkullisen näköisten kuvien katselusta. Kirja on mielestäni myös oiva lahjaidea esimerkiksi kotoaan pois muuttavalle nuorelle, koska hyödyntämällä ruoan tähteitä, säästää monta euroa.

Kirja ansaitsee tähtiä täydet 5 (asteikko 1-5).

Ulla-Lena Lundberg: Leo

Keväällä Suuren Suomalaisen Kirjakerhon kuukaudenkirjapakettina oli Ulla-Lena Lundbergin Leo (Gummerus, 2015) ja Suureen maailmaan (Gummerus, 2015). Itse peruutin kirjapaketin, mutta äitini antoi kirjojen tulla tai kävi lunastamassa ne kirjakaupasta. Kirjat luettuaan äitini lainasi kirjat minulle. Tartuin Leoon ensimmäisenä, koska Leo on Lundbergin trilogian ensimmäinen osa. Kaksi muuta osaa ovat Suureen maailmaan ja Mitä sydän halajaa. Ulla-Lena Lundbergin Leon ruotsinkielinen alkuteos on ilmestynyt vuonna 1989. Leon on suomentanut Leena Vallisaari ja kirja on ilmestynyt ensimmäisen kerran suomeksi vuonna 1989. Paikallisista kirjastoista vuoden 2015 painosta joutuu hieman jonottamaan.

Leon tapahtumat sijoittuvat 1800-luvulle, jolloin ahvenanmaalaiset talonpojat alkoivat rakentaa ja varustaa laivoja. Laivat purjehtivat ensin Ruotsiin, josta matkat alkoivat suuntautua kauemmaksi Venäjälle, Saksaan sekä vielä kauemmaksi Tanskan salmen läpi maailman ääriin. Leon kertojaäänenä on Leander, joka kuvaa kahden mahtisuvun, Simonsin ja Eskilsin, elämää pienessä Granbodan kylässä. Kirjan tarina lähtee Simonsin Erik Petteristä, joka 14-vuotiaana ottaa kuolleen isänsä velat harteilleen ja ryhtyy uskomattomiin tekoihin. Nuorukainen neuvottelee velkojiensa kanssa ja ottaa lisää velkaa rakentaakseen laivoja. Vähitellen Erik Petterin uurastus tuottaa tuloksia. Erik Petteristä tulee kyläyhteisön arvostetuin henkilö. Eskilsissä on myös yksi erittäin arvostettu mies. Carl Gustaf, joka osaa nousta alkoholisti-isänsä varjosta. Carl Gustaf nai Erik Petterin tyttären Kristinan, jolloin Simonsin ja Eskilsin sukujen tarinat yhdistyvät.

Ulla-Lena Lundberg on osannut taitavasti kertoa 1800-luvun merenkulusta ja kansainvälisestä kaupasta. Kirjassa otettiin jopa tuntumaa uuteen sanaan ekonomia. Laivojen rakentamiset ja varustelut ovat myös hyvin kuvattuina kirjassa. Sähkösanoma on maailmaa mullistava keksintö, joka helpottaa myös ahvenanmaalaisten elämää. Simonsin ja Eskilsin tarinoiden kautta päästään myös kurkistamaan perhe-elämään 1800-luvulla. Perheet olivat suuria ja kaikesta tuntui olevan pulaa. Lapsikuolleisuus oli korkea, eikä kuolleita lapsia ehditty kauheasti surra. Yksi 1800-luvun vitsaus oli lavantauti, joka myös vei mennessään ihmishenkiä.

Tartuin Leoon innolla, koska lukupiirissä alkuvuodesta luettu Ulla-Lena Lundbergin Jää nosti odotukset korkealle. Mielestäni Leo oli kuitenkin hidassoutuinen ja hitaasti luettava. En jotenkin päässyt kirjaan sisälle, vaikka kirjassa mielestäni olikin mielenkiintoisia asioita. Leo pitäisi osata lukea historiallisena romaanina, jota minä en osannut tehdä. Lundbergin teksti on joka tapauksessa taidokasta ja hän tuntee asian, josta kirjoittaa.

Leoa suosittelen kaikille historian ystäville sekä henkilöille, jotka haluavat lukea entisaikojen merenkulusta. 

Tähtiä kirja saa 3- (asteikko 1-5).

Petri Tamminen: Meriromaani

Petri Tammisen Meriromaani (Otava, 2015) oli lukupiirin keskustelunaiheena syyskuun alkupuolella. Ohut, reilu satasivuinen romaani, jota ainakin paikallisesta kirjastosta joutui hieman odottelemaan ja jonottelemaan kesäaikaan, mutta nyt tilanne näyttää selkeästi paremmalta tämän suhteen. Kirjaan tartuin mielenkiinnolla, koska häpeäkseni on tunnustettava, etten ole aiemmin tutustunut Tammisen tuotantoon.

Meriromaani kertoo Vilhelm Huurnan elämäntarinan. Vilhelmin ollessa kahdentoista ikäinen hänen äitinsä sanoo ajatuksensa ääneen. Pojasta tulisi suuren laivan kapteeni. Ja niin pojasta tulikin, mutta millainen kapteeni. Hyväntahtoinen, rehti ja sympaattinen, mutta niin kovaonninen. Huurnaa voisi luonnehtia myös hieman naiviksi, mutta neuvokkaaksi. Vilhelmin laivat uppoavat yksi toisensa jälkeen, mutta Askaisten kylän isännät luottavat Vilhelmiin. He rahoittavat miehelle laivoja yksi toisensa perään.

Petri Tammisen Meriromaani on hillityllä tavalla tragikoominen teos. Välillä naurattaa, toisinaan taas itkettää. Ehkä kuitenkin hieman enemmän kirjassa on alakuloisuutta ja haikeutta. Tamminen on osannut tiivistää ihmiselämän taitavasti pieneen kirjaan. Lukupiiriläiset pääosin pitivät lukemastaan.  Kirja on nopealukuinen ja Tammisen tyyli on mukavaa luettavaa. Lukupiirissä käytiin paljon keskustelua etenkin Tammisen sanonnoista, joita voisi luonnehtia jopa aforismeiksi. ”Yhtenä päivänä heinät kaatuvat tuonnepäin ja toisena tänne”. Meriromaani on tiivistunnelmainen kirja. Tamminen saa mahtumaan yhteen virkkeeseen paljon enemmän asiaa kuin päällepäin näkyy.

Lukupiirin mielestä Vilhelm Huurna hallitsi downshiftaamisen jalon taidon. Kun Huurnalla meni todella heikosti, hän vetäytyi kotitilalleen ja otti rennosti halkoja hakkaamalla. Tästä voisi moni, myös allekirjoittanut, ottaa välillä mallia. Huurna osasi myös ottaa elämän vastaan sellaisena kuin se hänelle tarjottiin. Välillä annettiin surun tulla ja sitten lopulta mennä. Ei jääty loppuiäksi märehtimään jotain yksittäistä vastoinkäymistä, vaikka kyseessä olisi saattanut olla todella iso asia.

Vilhelmin elämäntarina on karu, mutta jollain tavoin kuitenkin toivoa antava. Kirjaa lukiessa miettii pakostakin sitä, että vaikka elämä välillä heittelee hieman rajummin, paistaa aurinko kuitenkin aina jossain vaiheessa. Meriromaani kertoo meren aalloista myös vertauskuvallisesti. Merellä, kuten elämässäkin, on välillä tyyntä, mutta toisinaan raivoaa myrsky, jolle kukaan ei mahda mitään.

Meriromaaniin kannattaa tarttua, jos ei jaksa lukea paksuja kirjoja tai jos haluaa antaa pääkopalle ajatustyötä ja nauttia taitavasta kerronnasta. 

Lukupiiri antoi kirjalle tähtiä 4 (asteikko 1-5).

Maanantaiaamu

En ole millään tavoin aamuihminen, ja siksi haluaisinkin viettää aamut ylhäisessä yksinäisyydessäni. Herra Karvajalan sentään siedän lähettyvilläni, koska onhan hän sentään niin ihana otus. Tänä maanantaiaamuna kaikki meni suunnitelmien mukaan. Heräsin aamulla puoli kuudelta herätyskellon piippaukseen. Herra Karvajalka oli saman tien sänkyni vieressä maukumassa. Nousin ylös sängystä ja riensin kylpyhuoneeseen. Kissa seurasi minua maukuen ja kaatuen matolle venyttelemään. Normi aamu.

Kylpyhuoneesta tultuani harjasin kissan ja laitoin kissalle ulkoilupuvun eli valjaat päälle. Tämän jälkeen kissa terassin ovesta fleksissä ulos ja fleksi seinään kiinni. Siirryin keittiöön tekemään aamutoimia ja nautin maanantaiaamun hiljaisuudesta. Mies, joka täällä asuu, nukkui, joten ei ollut minkäänlaisia häiriötekijöitä vaan sain heräillä rauhassa ja laittaa kissalle ruokaa ja miettiä tulevan päivän kuvioita.

Siirtyessäni makuuhuoneeseen pukeutumaan, katsoin terassille. Herra Karvajalka tuntui olevan tyytyväinen. Oli mennyt vakiopaikalleen tolpan päälle katselemaan luonnon heräämistä maanantaiaamuun. Makuuhuoneessa istuin sängyn laidalle ja laitoin kosteusvoidetta käsivarsiini ja jalkoihini. Tarkoituksena oli rasvata iho kunnolla ennen pukeutumista. Olin salaa tyytyväinen, että mies, joka täällä asuu, kuorsasi sängyssään. Ei tarvitsisi puhua kenellekään, eikä mitään ennen kuin pääsisin työpaikalle. Aamusta voisi siis tulla hyvä.

Olin juuri alkanut levittämään kosteusvoidetta käsivarsiini, niin kuulin, että terassin ovi kävi. Sanoin kissalle, että odota Manni pari minuuttia, niin tulen irrottamaan fleksin. Ei kuulunut mitään, mutta mies heräsi ja kysyi, mitä. Sanoin, että ei mitään, nuku vain. Kissalle vain sanoin, että odottaa hetken. Herra Karvajalka halusi tässä vaiheessa ilmoittaa olemassaolostaan. Alkukantainen matala maukuminen alkoi. Kysyin, mikä hätänä. Maukuminen jatkui ja jatkui. Ääni oli todella omituinen. Ei yhtään sellainen kuin normaalisti, kun kissa komentaa meitä. Mies alkoi hermostua. Minuakin alkoi hermostuttaa miehen tuskailu. Kaavin kaikki kosteusvoiteet käsistäni ja jaloistani toiseen kämmeneeni ja menin katsomaan kissaa.

Kissa oli vetänyt fleksin niin kireälle kuin mahdollista. Maukuminen jatkui, ja kun olin lähestymässä kissaa, huomasin, että kissan suussa roikkui jotain isoa ja harmaata. Ryntäsin takaisin makuuhuoneeseen ja sängyn päälle. Kiljuin miehelle, että kissalla on hiiri tai rotta. En tiedä mitä, mutta jotain isoa suussaan raahaa. Kissa maukui edelleen taustalla. Mies manasi ja ryntäsi sängystä ylös. Seuraavaksi alkoi kuulua miehen komentelu. Nyt ulos täältä terassille. Kissa maukui. Seuraavaksi mies totesi manaten samalla, että se on lintu ja vessaankin pitäisi päästä. Huusin, että mene sinne vessaan, tulen täältä ihan kohta. 

Sain rasvattua ihoni loppuun ja menin aitiopaikalle. Kissa oli juuri saatu terassille, mutta asunto oli kuin myrskyn jäljiltä. Pieniä höyheniä leijui ympäriinsä ja roskia oli pitkin lattiaa. Huokaisin syvään ja ajattelin, ettei mennyt sitten tämäkään aamu niin kuin toivoin. Olin jo aikeissa alkaa siivoamaan, mutta mies ehti ensin. Herra Karvajalkaa piti tietysti kehua hienosta saaliista. Tämän jälkeen sain jatkaa aamurutiinejani ja lähteä töihin. Ajoissa.

Camilla Läckberg: Leijonankesyttäjä

Camilla Läckberg on yksi niistä dekkaristeista, jonka tuotoksiin tulee lähes aina tartuttua. Itsellä on vain yksi Läckbergin teos, joka on jäänyt lukematta ja sekin ihan vain sen takia, ettei kirja ole ollut saatavilla silloin, kun olen sitä etsiskellyt. Sinänsä harmi, koska Läckbergin teoksissa päähenkilöiden arjen tarinaa kerrotaan rikostarinan rinnalla. Olin siis ihan tyytyväinen, kun äitini lainasi minulle Camilla Läckbergin uusimman suomennoksen Leijonankesyttäjän (Gummerus, 2015). Ruotsinkielinen alkuteos on Lejontämjaren (2014). Kirjan on suomentanut Outi Menna. Ja kuten arvata saattaa, tätä kirjaa ei saa edes paikallisista kirjastoista helposti lainattua. Jonotuslista on pitkä.

Leijonankesyttäjässä nuoria tyttöjä on hävinnyt taivaan tuuliin, kunnes yksi kadonneista tytöistä löytyy pahoin vammautuneena hoipertelemassa ajotiellä keskellä lumisadetta. Tapahtuu auto-onnettomuus, jonka seurauksena tyttö saa lisää vakavia vammoja ja kuolee. Kadonneiden tyttöjen mysteeri jää edelleen arvoitukseksi, mutta Patrik Hedström poliisikollegoineen saa uusia ajatuksia, joiden avulla pääsevät eteenpäin rikosten selvittämisessä. Samaan aikaan Patrikin vaimo Erica Falck työskentelee uuden kirjaprojektinsa kanssa. Hän yrittää selvittää vanhaa perhemysteeriä. Kirjan työstäminen tuntuu kuitenkin olevan jumissa, joten Erica haluaa ihan vain hieman puuttua kadonneiden tyttöjen mysteerin selvittämiseen. Klassinen Läckberg-asetelma on valmis jälleen kerran.

Camilla Läckberg on keksinyt loistavan tavan koukuttaa lukijansa. Kirjojen peruskaava toistuu kirjasta toiseen, mutta toisaalta, mitä väliä, jos kirjat ovat viihdyttäviä. Läckberg osaa viedä tarinaa eteenpäin tavalla, jolla lukija saadaan kääntämään sivuja huomaamattaan. Kirjan teksti on helppolukuista ja selkeää. Rikosmysteeri kirjassa vaikutti aika selkeältä tapaukselta, mutta lopussa paljastuikin yllätyksiä. Olisi mielenkiintoista tietää, mistä Läckberg keksii kirjojensa rikokset. Leijonankesyttäjän aihe oli mielestäni karmaiseva ja aluksi mietinkin, pystynkö lukemaan kaikkia kuvauksia läpi. Se täytyy Läckbergille antaa miinusta tai en tiedä miinusta, mutta vieläkö poliisit oikeasti käyttävät faksia? Eikö nykyaikana kaikki liiku sähköpostien kautta ja etenkin poliisiasioissa salattuina sähköposteina?

Vaikka Leijonankesyttäjä on dekkari, antaa kirja jälleen kerran aiheen pohtia sitä, kuinka pimeä ihmismieli voi toisinaan olla. Voiko joku oikeasti olla jo syntymästään lähtien synkkä ja katala vai onko kaikki kasvatuksen tulosta? Jotenkin ajattelisin, ettei kukaan ole syntymästään lähtien paha. Entä kuinka paljon perhe vaikuttaa siihen, millainen yksilö ihmisestä kasvaa? Luultavasti paljonkin. Lisäksi yksilön kehittymiseen vaikuttaa tietysti se, millaiseen kaveripiiriin joutuu ja onko ihmisen mieli helposti johdateltavissa. Nämä ihan vain muutamia asioita mainitakseni.

Camilla Läckbergin Leijonankesyttäjää suosittelen luettavaksi, jos olet pitänyt muusta Läckbergin tuotannosta. Kirjaan kannattaa tarttua myös, jos kaipaa helppoa luettavaa. 

Tähtiä kirja saa 4+ (asteikko 1-5).

Tuomas Kyrö: 700 grammaa

Käväisin eräänä päivänä kirjastolla tappamassa aikaani, kun odottelin ystävääni. Kierrätyshylly on pakko tarkastaa aina ja mikä onnenpotku siellä odottikaan! Kaksi Tuomas Kyrön pokkaria. Ensimmäiseksi otin luettavakseni Tuomas Kyrön 700 grammaa (WSOY, 2009). Lukemastani BON-pokkarista en painovuotta löytänyt, mutta epäilisin pokkarin olevan muutaman vuoden ikäinen. Paikallisista kirjastoista kirjaa saa lainattua helposti, vaikka teos suhteellisen suosittu on edelleen.

Kirjan päähenkilökolmikko koostuu isästä, pojasta ja (tekisi mieli kirjoittaa Pyhästä Hengestä) jumalhahmosta. Ilmari Kivi on suomalainen mies. Ei ehkä kovin tavallinen. Hän haluaa tehdä perheensä eteen kaiken. Vaimo saa suorittaa yliopisto-opintojaan vaikka maailman tappiin saakka. Ilmari hoitaa kodin, ja miksei hoitaisi? Mies on työtön. Ilmarilla on kuitenkin päämäärä. Nuorempi poika Raineri oli syntyessään vain 700 grammaa ja Ilmari lupasi itselleen, että jos poika selviää, hän itse hyppää pituutta yli seitsemän metriä. Uskomattoman jumalhahmon, Valmentajan, ilmestyessä Rainerille ja Ilmarille, alkaa isän ja pojan pitkä matka kohti isän tavoitetta. 7-vuotias Raineri huolehtii, että isä pääsee tavoitteeseensa. Pituushyppy vie Ilmarin ja Rainerin kaiken ajan. Vaimo, vanhempi poika ja Ilmarin kaksoisveli touhuavat omiaan taustalla.

Vaikka pidän Tuomas Kyrön kirjoitustyylistä, koin pienoisena pelkona kirjan urheiluaiheen. Tartuin kuitenkin kirjaan, koska milloinkaan ei voi tietää, mitä kirjan kansien välistä löytää, jos ei kirjaa edes ala lukea. Ja kyllä kannatti lukea. Kirja oli loistava kaikkine pienine yksityiskohtineen. Kyrön huumori on jotain sellaista, jota on vaikea kuvailla. Se vain naurattaa, vaikka oikeastaan pitäisi itkettää. Kirjan juoni on hienosti rakennettu. Tarina etenee mitä kummallisimpine käänteineen. Tekstiä elävöittävät Rainerin radiohaastattelun pätkät, joissa tarinaa käydään läpi Rainerin näkökulmasta.

700 grammaa antaa aihetta lisäpohdiskelulle, kuinka pienistä pojista kasvaa isoja miehiä ja kuinka erilaisia voi olla isien ja poikien välit. Kirjassa kuvattu Kiven perhe on myös yksi esimerkki siitä, kuinka erilaisia perheet ovat, vaikka usein puhutaan perusperheistä. Onko edes olemassa niin sanottua perusperhettä? Jokainen ihminen on oma yksilönsä, joten mielestäni jokainen perhe on myös omanlaisensa. Kyrön luoma jumalhahmo antaa myös aihetta mietiskelyyn, onko tiemme oikeasti ennalta määrätyt vai onko elämän kulku valinnoista johtuvaa taivallusta.

Tuomas Kyrön 700 grammaan kannattaa tarttua, jos tykkää Kyrön tyylistä kirjoittaa. Älä anna urheiluaiheen estää lukemistasi. Tarina on mieletön ja sitä kannattaa ehdottomasti lukea pilke silmäkulmassa. 

Tähtiä kirja saa 4 (asteikko 1-5).

Livbox syyskuu 2015 + arvonta

Livbox-päivä! Kuukauden ehkä hauskin päivä. Jotain tuli kuitenkin hämmennettyä tilauksen kanssa. Kuvittelin, ettei tiliäni ole veloitettu, joten menin Livboxin sivuille ja peruin tilaukseni ja tein uuden tilauksen. Tyytyväisenä luin, että seuraava boksi on syyskuun bloggaajaboksi. Eilen tuli taas käytyä Livboxin sivuilla tutkimassa joko paketit olivat lähteneet matkaan, niin huomasinkin, että minulle oli tulossa kaksi boksia. Tilitietoja tutkittuani huomasin myös, että boksi oli veloitettu kahteen kertaan. Tämä kertonee ehkä jotain myös siitä, ettei boksi ole kallis investointi, koska en edes ollut huomannut, että tililläni olisi vähemmän rahaa.

Tänään tuli sitten kaksi tekstiviesti-ilmoitusta noudettavista automaattilähetyksistä. Töistä ajoissa kotiin ja automaatille. Lokerikoista paljastui isot boksit. Kotona vuorostaan laatikoiden avaukset, jos vaikka olisi eri tuotteita bokseissa, mutta ei. Täysin identtiset boksit. Tästä sain ajatuksen, että laitankin arvonnan pystyyn ja arvon tuotteet, joita en halua kahta samanlaista tai joita en varmasti käytä. Katsotaan kuitenkin boksin sisältöä ennen kuin mennään itse arvontaan. 

Koin pienehkön pettymyksen avatessani boksit. Sisältö oli ehkä hieman aneemisen näköinen, mutta moni kakku päältä kaunis jne. Jaa, mutta eihän se tähän sovikaan vaan pitänee sanoa ehkä, että moni pakkaus päältä ruma, mutta sisältö on täyttä kultaa. 

Dermalogica PreCleanse. Ostolakossa –blogin Virve on valinnut boksiin puhdistusöljyn, joka liottaa hellävaraisesti, mutta tehokkaasti kaiken lian ja meikin iholta, myös silmämeikin. Ei sisällä keinotekoisia hajusteita tai väriaineita. Tuote soveltuu jokaiselle iholle, myös rasvaiselle. Tätä oli pakko heti testata ja täytyy myöntää, että tykkäsin. Tykkäsin kovasti. Iho oli todella puhdistetun tuntuinen ja tuotteen tuoksu ihana. Boksissa oli näytekokoinen tuote. Täysikokoista tuotetta löytyy Stockmannilta, Dermalogica-hoitoloista sekä kauppa.dermalogica.fi hintaan 49,70 €/150 ml.

Clarins Beauty Flash Balm. MaanoMeikkaa -vlogin Maanon valitsema tuote. Toivoinkin löytäväni Maanon valitseman tuotteen paketista, koska minä tykkään Maanon vlogeista hurjan paljon. Maanon mukaan tämä tuote tekee aamuisesta meikkausrutiinista ihanampaa ja helpompaa. Kyseessä on pikakaunistaja, joka häivyttää kasvoilta kaikki väsymyksen merkit. Ihosta tulee heleä. Lisäksi tuote parantaa meikin raikkautta ja kestoa. Siis tätä tulen niin testaamaan ja luultavasti myös tykkäämään. Tänä aamuna tämä tuote olisi ollut tarpeen. Minä, joka yleensä nukun yöni hyvin, valvoin kolmesta lähtien ties mihin saakka. Aamulla näkymä peilistä oli sen näköinen, että pikakaunistajaa oltaisiin tarvittu. Livboxista löytyvä tuote oli näytekokoinen. Kaupasta tuotetta voi ostaa hintaan 45 €/50 ml. 

Maria Nila Luminous Colour Masque. Minna Glitz&Glam –blogista on valinnut suosikkituotteekseen hellävaraisen hoidon värjätyille hiuksille. Tuote kosteuttaa, ravitsee ja antaa silkinpehmeän lopputuloksen. Tuote on valmistettu 100 % vegaanisista aineista ja se on parabeeniton ja sulfaatiton. Minulla ei edelleenkään ole värjättyjä hiuksia, mutta tämä tuote meni heti testaukseen. Taivaallisen makea tuoksu ja hiukset tuntuvat todella silkkisiltä. Ainut miinus, jonka tuotteelle annan, on purkki. Suihku ja purkkituote eivät vain sovi minulle. Kannen kanssa pelleily märillä käsillä on ainakin minulle haasteellista. Paketin tuote oli täysikokoinen ja sitä voi tilata netistä www.bangerhead.fi hintaan 19,60 €/250 ml. 

Lumene Blueberry Kulmien Muotoiluvaha. Nude –blogin Erikan valinta Livboxiin on kulmien muotoiluvaha. Tuote on voittanut useita palkintoja ja on noussut lähes kulttituotteen asemaan. Muotoiluvahalla voi muotoilla kulmat tarkasti ja vaivattomasti. Tuote sopii sekä arki- että juhlakäyttöön. Jep. Ei minun tuote. Molemmista bokseista löytyi sävy 3 vaaleanruskea. Omat kulmani ovat tummat, enkä muutenkaan ole kauhean innostunut tällaisesta jutusta. Boksin tuote oli normaalikokoinen. Tuotteen hinta kaupassa on 8,90 €/6 ml.

Carmex Classic Huulivoide. Suositun Karkkipäivä –blogin Sannin luottotuote. Huulivoide, joka on ehdoton valinta ulkoiluun ja jokapäiväiseen käyttöön. Carmex viilentää ja kosteuttaa tehokkaasti. Lisäksi tuotteella on antiseptinen vaikutus. Kuivat ja halkeilleet huulet saavat hellittelyä tällä klassikkotuotteella. Tuote sisältää mentolia ja kamferia. Toivoin Sannin tuotetta omaan boksiini ja arvasin tuotteenkin. Merkki vain meni väärin. En tiedä, mistä olin iskostanut ajatuksen Blistexistä ja Sannista. Joka tapauksessa tykkään tästä tuotteesta. Huulirasvoja ei ole ikinä liikaa. Niitä kuuluu olla yöpöydällä, työpaikan työpöydällä, kotona läppäripöydällä, takkien taskuissa, laukuissa ja vaikka missä. Boksin tuote oli normaalikokoinen. Kaupasta tuotetta saa hintaan 2,45 €/7,5 g.

Trind Nail Repair Natural Kynnenvahvistaja. Charming Nails –blogin Taina on valinnut tuotteeksi kynnenvahvistajan. Tuote antaa tehoapua katkeileville, halkeileville ja hauraille kynsille. Lisäksi tuote lujittaa heikkoja kynsiä ja pitää ne joustavina. Tuote sisältää formaldehydiä. Livboxista on aiemmin tullut täysikokoisena tämä tuote. Nyt tuli näytekokoinen tuote. Muistan, että aluksi pidin tästä tuotteesta, mutta lopulta mielipiteeni muuttui. Ilmeisesti minulla on luonnostaan melko hyvät kynnet, koska minulla tuotteen käyttö aiheutti mahdotonta kynsien paksuuntumista, josta en tykännyt lainkaan. Normaalikokoisen tuotteen hinta on 16,50 €/9 ml.

Lopuksi päästään itse asiaan eli arvontaan. Kerro, mitä pidit syyskuun Livbox-tuotteista. Olivatko kivoja vai vähemmän kivoja? Kaikki kommentin ja sähköpostiosoitteensa jättäneet osallistuvat yhdellä arvalla seuraavien tuotteiden arvontaan:

1. palkinto: Maria Nila Luminous Colour Masque

2.-3. palkinto: Lumene Blueberry kulmien muotoiluvaha sekä Trind Nail Repair Natural kynnenvahvistaja

Arvonta-aikaa on reilusti. Arvonta päättyy sunnuntaina 20.9.2015 klo 12.00. Tämän jälkeen suoritan arvonnan ja otan yhteyttä voittajiin. 

Arpaonnea kosmetiikan ystäville!

Arvonta suoritettu. Sirkku, Anni ja Henna olivat Onnettaren suosiossa. Onnea voittajille!