James Bowen: Katukatti Bob – Kissa joka muutti elämäni

Sain mieheltä, joka täällä asuu, syntymäpäivälahjaksi kirjan. Kirjan, joka valloitti minut. James Bowenin Katukatti Bob – Kissa joka muutti elämäni (WSOY, 2014). Englanninkielinen alkuteos A Street Cat Named Bob on ilmestynyt vuonna 2012. Suomennoksen on tehnyt Kimmo Paukku.

Katukatti Bob on James Bowenin ja Bobin omaelämäkerta. James on entinen heroinisti, joka yrittää päästä huumeriippuvuudestaan metadonihoidon avulla. Hän elättää itsensä katusoittamisella. Eräänä iltana Jamesin tullessa kotiin, hänen talonsa alakerrassa rappukäytävässä häntä odottaa oranssinpunainen, kärsineen näköinen kissa. James kohtaa kissan muutaman kerran, kunnes päättää ottaa kissan hoitoonsa siksi aikaa, kunnes kissa toipuu vammoistaan. Kissa on kuitenkin päättänyt lyöttäytyä Jamesin kanssa yhteen. Se seuraa Jamesia joka paikkaan – myös katusoittokeikoille. Lopulta Jamesista ja kissasta, jonka James on nimennyt Bobiksi, tulee erottamaton parivaljakko. Bob kulkee Jamesin mukana joka paikkaan, joko kävellen tai Jamesin olkapäällä keikkuen.

Jamesin ja Bobin tarina on hellyttävä ja koskettava. James onnistuu vaihtamaan metadonihoidon Subutex-hoitoon pitkälti Bobin avustuksella. Bobista tulee Jamesin elämän tärkein asia. James ottaa vastuun kissasta ja samalla itsestään. Kissat ovat viisaita, mutta Bob vaikuttaa siltä, että se saattaisi saada paikan kissojen Mensa-järjestöstä. Tuntui uskomattomalta lukea, kuinka herkkävaistoinen Bob on. Kirja oli mahtava lukukokemus, kun sai seurata parivaljakon suhteen syvenemistä.

Vaikka kirjan nimi onkin Katukatti Bob, on se ennen kaikkea James Bowenin selviytymistarina. Kirja antaa hyvin realistisen kuvan kadun kasvateista ja huumeongelmaisista. Oli myös varsin opettavaa ymmärtää, että ensin yritetään huumeista eroon metadonin avulla, jonka jälkeen siirrytään Subutexiin. En tiedä, onko tämä vakiokäytäntö, mutta ainakin Jamesin kohdalla toimittiin näin. Kirjasta löytyy myös mielenkiintoista kissatietoutta. Miksi kissa pesee itseään? Sekin tuli opittua tämän kirjan kautta.

Katukatti Bobista on tullut maailmankuulu. Jamesin ja Bobin elämä kulkee kirjan edetessä vakiintuneita polkuja, joten Jamesille tulee täytenä yllätyksenä se, että heistä on tullut julkkiksia sosiaalisessa mediassa. Ihmiset ovat kuvanneet musisoivaa Jamesia ja Bobia Lontoon kaduilla ja laittaneet videoita You Tubeen. Kirjaidean James sai agentiltaan Mary Pachnosilta, joka oli tavannut parivaljakon Lontoon kaduilla.

Kirja imaisee mukaansa. Suosittelenkin sitä luettavaksi kissaihmisille, mutta myös kaikille, jotka haluavat lukea jotain lohduttavaa ja inhimillistä. 

Tähtiä annan kirjalle 4 (asteikko 1-5).

Lauantaishoppailua

Käymme yleensä lauantaisin miehen, joka täällä asuu, kanssa Prismassa ruokaostoksilla. Eilen teimme kuitenkin poikkeuksen. Menimme ensin paikalliseen Citymarkettiin, koska siellä oli porsaan ulkofile tarjouksessa, enkä ollut perjantain Citymarket-käynnin aikana possua noteerannut.

Citymarketissa oli Hintarallit menossa. Sanoin miehelle, että mennään katsomaan hänelle collegepuseroa, jos vaikka olisi halvennuksessa. Sitä ennen kuitenkin katsastimme kenkähyllyt. Löysimme hyllyn nimeltä: Löytö. Tällaisissahan on yleensä joko aivan järkyttävää tavaraa tai sitten todellakin löytöjä. Kyseisessä löytöhyllyssä oli talviulkoilukenkiä joka lähtöön. Hinnat olivat edullisia, mutta mieshän hermostui, koska ei löytynyt kokoa 42. Ei voinut sovittaa kokoa 43, vaikka sanoin, että nämä koothan voivat olla ihan mitä tahansa. Mies kimpaantui ja jätti hyllyn sikseen. Huokaisin ja painuin perään.

Seuraavaksi miesten vaateosastolle puseroita bongaamaan. Tarjouksessa oli vaikka mitä, mutta ei collegepuseroita. Collegepuseroita löytyi vain yhtä mallia, kahdessa eri värissä ja normaalihintaisena. Mies kuitenkin päätyi harmaaseen puseroon, koska hintakaan ei ollut päätä huimaava, vain 14,95 euroa. Ihan tavallinen collegepusero. Pienellä leikkausyksityiskohdalla oli ilmeisesti haluttu saada puseroon pientä särmää. Väristä sanoin miehelle sen verran, että harmaa on parempi vaihtoehto kuin musta, koska mustassa näkyvät kaikki herra Karvajalan irtokarvat.

Collegepusero siis tipahti ostoskärryjen pohjalle. Kiertelimme vielä aikamme kaupassa ja possunfilekin napattiin kärryihin mukaan kaiken muun pienen sälän ohelle. Kaupassa oli aikamoinen ryysis, mutta kassajonot vetivät. Hieman ihmettelin, kun kassaneiti veti collegepuseron viivakoodin. Mitä? Näyttikö viivakoodinlukija hinnaksi viisi euroa? Kassan päähän meinasi tulla ryysis, koska joku taas päästi rakkaat jälkikasvunsa roikkumaan kassan pakkauspäähän likaisine kenkineen. Otimme omat ostoksemme ja siirryimme läheiselle penkille pakkaamaan ostoksia kasseihimme.

Jotenkin ahdisti ryysis ja kuumakin oli. Yritin sulloa pipoa, lapasia ja kaulahuivia reppuun ja lukea samalla kassakuittia. Mies istui vieressä ja kysyi, mitä sähläsin. Sanoin, että ihan sitä vaan, että olipa kallis pusero. Maksoi peräti viisi euroa! Mies ihmetteli asiaa, mutta totesi siihen, että nyt kyllä pitää hakea toinenkin pusero. Sanoin hakevani, jos mies jäisi odottamaan kassien kanssa penkille. Mies huusi perääni, että musta. Niin minä sitten astelin takaisin miesten vaateosastolle ja valitsin oikean koon ja värin. Enää ei haitannut herra Karvajalan irtokarvatkaan.

Tämän jälkeen suoraan kassalle ja muovikassi hihnalle. Muovikassi sen takia, jotta collegepuserot voisi sulloa siihen. Kassatyttö veti muovikassin ja puseron viivakoodinlukijalla ja ilmoitti hinnan ilmeenkään värähtämättä: ”2,20 euroa.” Siis mitä ihmettä? Pusero maksoi kaksi euroa! En sitten alkanut vänkäämään hinnoittelusta, koska ei se kassatyttöä tuntunut kiinnostavan. Naureskellen palasin miehen luo ja kerroin, että musta on halvempaa kuin harmaa.

Tämän jälkeen kotikauppaan eli Prismaan tekemään loput ostokset. Miehelle piti löytää vielä sukkia, joten taas matka miesten vaatetusosastolle. Mies kääntelee alennuskorien sukkia naama nyrpeänä. Ei tuntunut löytyvän mitään, kunnes bingo! Mies löysi kahden parin nilkkasukkapakkauksen. Oranssissa hintalapussa hintana yksi euro. Lähtöhinta 5,95 euroa ja merkkinä Sidoste eli periaatteessa pitäisi olla ihan laatusukkaa. Mies kaiveli vielä hetken alelaaria ja löysi toisen vastaavan sukkapaketin. Sukat ostoskärryihin ja tyytyväinen ilme naamalle. Kassa hieman ihmetteli sukkien hintaa, mutta ei kysellyt asiasta sen enempää.

Kotona naureskelimme edullisille vaateostoksille, mutta hieman jäi kaivertelemaan Citymarketin hinnoittelu. Olisiko pitänyt olla rehellinen ja kyseenalaistaa hinnat? Eihän kahdella eurolla oikeasti voi saada tuliterää puseroa. Toisaalta Citymarketissa oli Hintarallit, joten voihan se olla, että tuotteet olivat ihan oikein hinnoiteltu. Mitä mieltä olette, teimmekö oikein vai väärin?

Myllyn Paras: Voitaikinatasku

Pääsin mukaan Hopottajien Myllyn Paras Voitaikinatasku –kampanjaan. Tämä tarkoittaa sitä, että olen päässyt testaamaan Hopottajien kautta Myllyn Parhaan Voitaikinataskuja. Hopottajana pääsen testaamaan erilaisia tuotteita ja kertomaan niistä rehellisen mielipiteeni. Lisätietoa Hopottajista löydät täältä.

Postin mukana saapui viikolla kirje, joka sisälsi vitosen setelin ja ohjeistuksen käydä ostamassa Voitaikinataskuja. Parhaiten tuotteita löytyy Citymarketeista ja K-supermarketeista, joten painelin perjantaina työpäivän jälkeen Citymarkettiin, vaikka en siellä normaalisti asioikaan. Ilmeisesti oli ollut joku toinenkin hopottaja liikkeellä, koska Myllyn Paras Voitaikinatasku –pakkauksia oli jäljellä enää neljä kappaletta. Yksi paketti ostoskoriin ja kassalle. Hintaa paketilla oli muistaakseni 3,07 euroa.

Perjantai-illalla pähkäilin, tekisinkö paketin kymmenestä voitaikinataskusta makeita vai suolaisia versioita. Lauantaiaamulla asia ratkesi, kun pohdittiin, mitä tänään syötäisiin. Keksin, että ostan jauhelihaa ja väsään voitaikinataskuihin ruokaisan täytteen. Tällä tavoin tuli lauantain ruokaongelma selätettyä.

Mitä sitten sainkaan aikaiseksi? Nimesin voitaikinataskutekeleeni Kilpikonnataskuiksi, koska lopputulos oli kilpikonnamainen.

Kilpikonnataskut

1 pkt Myllyn Paras Voitaikinataskuja

1 kananmuna voiteluun

juustoraastetta

Täyte:

400 g naudan jauhelihaa

1 sipuli

2 valkosipulinkynttä

1 prk/200 g oliiviöljy-tomaatti tuorejuustoa (voi kokeilla mitä tahansa makua)

mausteita oman maun mukaan (Mannilaisen mausteina paprikajauhe, rouhittu mustapippuri ja suola)

Koristeluun:

cocktailkurkkuja

miniluumutomaatteja

Laita uuni kuumenemaan 225 asteen. Levitä jäiset voitaikinataskut pellille leivinpaperin päälle sulamaan siksi aikaa, kun uuni lämpenee.

Voitele voitaikinataskut ennen uuniin laittamista kananmunalla. Ripottele taskujen päälle juustoraaste. Meillä sattui olemaan jääkaapissa Salaneuvos goudaa, jota raastelin raasteeksi, mutta tähän käy mikä tahansa juusto, mistä sattuu pitämään.

Paista voitaikinataskuja uunin toiseksi alimmalla tasolla 15 minuuttia tai kunnes taskut ovat kauniin värisiä. Pakkauksen ohjearvo paistolle on 15-20 minuuttia, mutta ainakin meidän uunissa tämä olisi ollut aivan liian pitkä paistoaika.

Taskujen paistuessa uunissa, silppua sipuli ja pilko valkosipulinkynnet. Voit myös murskata valkosipulinkynnet puristimella, kuten minä tein, koska en ole ammattikokki. Koska olet päässyt vauhtiin pilkkomisessa, puolita saman tien cocktailkurkut ja miniluumutomaatit pituussuunnassa puoliksi.

Ota paistuneet taskut uunista.

Ruskista jauheliha ja sipulisilppu. Mausta valkosipulimurskalla ja haluamillasi mausteilla. Itse käytin perinteistä paprikajauhetta, mustapippurirouhetta ja suolaa. Näin jälkikäteen ajatellen olisi kannattanut laittaa jotain voimakkaampaa maustetta antamaan hieman potkua.

Sekoita jauhelihan joukkoon tuorejuusto. Avaa voitaikinataskut varovasti ja lisää jauhelihatäyte väliin. Koristele coctailkurkuilla ja miniluumutomaateilla. Näistä tekemistäni versioista tuli siis kilpikonnataskuja.

Mies, joka täällä asuu, sanoi, että täytteessä olisi pitänyt olla jalapeñoja antamaan hieman vastakaikua voitaikinan maulle. Voitaikina itsessäänhän on aika mauton, joten jäin miettimään sellaista vaihtoehtoa, että olisin laittanut juustoraasteen päälle jotain yrttimaustetta. Kilpikonnataskujen maku parani ehdottomasti, kun taskut olivat kunnolla jäähtyneet ja maustuneet. Makeaan versioon kannattaa laittaa joko raesokeria ennen paistoa tai hunnuttaa leivonnaiset täyttämisen jälkeen tomusokerilla.

Myllyn Paras Voileipätaskut olivat helppo valmistaa. Taskut todellakin avautuivat helposti paistamisen jälkeen, vaikka sitä hieman epäilin. Taikina oli mielestäni laadukasta, kuten Myllyn Parhaan tuotteissa yleensä on. Maku oli hyvin perinteinen voitaikinamainen. Itse olisin ehkä kallistunut tekemään taskuista makeita leivonnaisia, jos en olisi keksinyt ideaa lauantairuoasta. Seuraavan kerran, kun tuotetta ostan, teen jonkin ihanan makean version. Laskin, että yhden täyttämättömän voitaikinataskun energia-arvo on 170 kcal eli eiväthän nämä mitään laihduttajien unelmia ole.

Mielestäni Myllyn Paras Voitaikinataskut ovat ihan kiva uusi lisäys valmistaikinamarkkinoille. Voitaikinataskujen täytemaailmassa on vain mielikuvitus rajana. Ja onhan se kiva joskus syödä hieman erimallista voitaikinaleivonnaista kuin perinteistä pasteijaa tai tähtitorttua.

Mitä mieltä itse olet? Onko tuote turhake vai tarpeellinen?

Maija Asunta-Johnston: Punapukuisen naisen talo

Löysin kirjaston kierrätyshyllystä kivalta näyttävän pokkarin: Maija Asunta-Johnstonin Punapukuisen naisen talo (Loistopokkarit, 2007). Kovakantinen kirja ilmestyi WSOY:n kustantamana vuonna 2000. Kirjassa oli näkyvästi ilmoitettu kirjan olevan bookcrossing-kirja eli kiertävä kirja. Bookcrossing on mielestäni oiva tapa kierrättää kirjoja. Alkuperäisellä kierrättäjällä on mukava seurata kirjan matkaa maailmalla, jos ihmiset vain viitsivät käydä kommentoimassa löytämäänsä kirjaa netissä, ja kertomassa, minne vapautti kirjan seuraavaksi. Itse aion ehdottomasti käydä kuittaamassa löydökseni ja seuraavan vapautuksen. Tämä oli siinäkin mielessä kiva juttu, että tämä oli ensimmäinen löytämäni bookcrossing-kirja.

Vuonna 1994 Maija Asunta-Johnston ostaa Unkarista Várbalogin kylästä lähes hetken mielijohteesta talon. Talo on huonokuntoinen, mutta Maija ihastuu moniin yksityiskohtiin: kaivoon, rautaiseen pihaporttiin, kukkiviin lumikelloihin. Puutarha on valtava. Parisataa viinimarjapensasta, viinirypäletarha, mulpereita, kirsikoita, persikoita. Maija ajaa lähes joka viikonloppu Wienistä Várbalogiin. Rajanylitys ja tullimuodollisuudet eivät ole Maijalle kuin pieni hidaste, kun edessä siintää ajatus oman talon ja puutarhan kunnostuksesta.

Punapukuisen naisen talo perustuu Maijan Várbalogissa pitämiin päiväkirjamerkintöihin vuosilta 1994-1997. Päiväkirjaan on löytynyt myös Várbalogissa vierailleiden ystävien kirjoituksia. Kirjassa ystävien kirjoitukset ovat alkuperäisellä kirjoituskielellä joko englanniksi tai saksaksi. Tämä oli hieman häiritsevää, koska saksankielisissä teksteissä olisin tarvinnut käännöstä.

Maija on kirjannut päiväkirjaansa päivittäisiä askareitaan Várbalogissa sekä kanssakäymisiä naapurinsa kanssa. Talo ja taloa ympäröivä puutarha kaipaavat jatkuvaa hoitoa ja korjausta. Mehuja ja hilloja Maija keittää alvariinsa joko yksin tai jonkun ystävänsä kanssa. Naapurin Karl on uskomaton apu Maijalle monessa suhteessa. Voisi kuvitella, että Karlin tapaisia ihmisiä ei olisi enää olemassakaan. Löytyypä päiväkirjasta myös tekstiä siitä, kuinka Maijalle rakennetaan sauna, johon naapurin rohkeat unkarilaiset naiset uskaltautuvat saunomaan. Vaikka päiväkirja koostuukin pitkälti päivittäisistä askareista, löytyy sieltä myös syvempää ajatusta. Maija miettii lapsiaan, ikääntymistä ja Suomea. Tekniikan lisääntymisen Maija tuntee ahdistavana. Hän pitää itseään juurilleen palaajana ja hän nauttii olostaan Unkarin kodissaan.

Kirjan teksti on helposti lähestyttävää ja ymmärrettävää. Voisi kuvitella, että jatkuvat hilloamiset ja mehustamiset olisivat tylsiä, mutta ei, näin asia ei ole. Kirja on leppoista luettavaa. Hedelmien ja marjojen maut voi tuntea suussaan. Tekisi itsekin mieli päästä olotilaan, jossa voisi joka viikonloppu jättää taakseen kaupunkikodin ja siirtyä aivan muihin maisemiin.

Punapukuisen naisen taloa suosittelen kaikille, jotka kaipaavat arkeensa jotain kaunista ja mukavaa ajateltavaa.

Kirjalle annan tähtiä 4- (asteikko 1-5).

Lokakuun Livbox

Supersöpöä! Perjantaina kotiin kannetun lokakuun Livboxin sävymaailma on herkullisen vaaleanpunainen. Iiiiik! Niin nättiä! Vaikuttaa kivalta.

Lokakuun Livboxin teemana on Roosa nauha. Jokaisesta lokakuun Livboxista on lahjoitettu yksi euro Roosa nauha –keräykseen eli taisteluun rintasyöpää vastaan. En yleensä pidä kaiken maailman keräyskampanjoista, mutta Roosa nauha –kampanja on mielestäni aina ollut jotenkin hyvin inhimillinen ja helposti lähestyttävä.

Ja mitäs tuotteita paketista oikeastaan löytyikään?

Osis+ Glamination. Kiiltokiinne, joka antaa kampauksiin upeaa pitoa ja kiiltoa. Tuotteen luvataan myös jättävän hiukset pehmeän samettisiksi ja helposti käsiteltäviksi. Sen verran tuli tuotetta testattua tänä aamuna, että tykästyin. En nyt kauheasti huomannut, tuliko hiuksiini kiiltoa, mutta pito-ominaisuudet olivat hyvät. Tuote ei myöskään jäänyt hiuksiin klimppimäisiksi sotkuiksi, vaan hiukseni olivat luonnollisen näköiset. Tuoksu on ihan miellyttävä, ei mitenkään liian pistävä. Tämä on uutuustuote, jota on saatavilla parturi-kampaamoista hintaan 11,90 €/100 ml.

Neutrogena Visibly Clear^® Pink Grapefruit Oil-free Moisturiser. Kosteuttava ja ihoa pehmentävä kosteusvoide kasvoille ja kaulalle. Raikkaalta verigreipiltä tuoksuva voide sisältää aloe veraa ja kamomillauutetta. Testailin rasvaa eilen ja ensivaikutelmaksi jäi ihanan raikas tuoksu. Voide itsessään on aika kevyen tuntuista. En oikeastaan olisi tarvinnut tällaista tuotetta juuri nyt, mutta kyllä tälle käyttöä löytyy. Yövoide on kohta loppumaisillaan ja ehkä tämä voi mennä yövoiteen korvaajana, vaikka ei mielestäni olekaan niin täyteläistä kuin yövoiteen kuuluisi olla. Boksissa oleva tuote oli normaalikokoinen. Hintaa tuotteella on 8,55 €/50 ml.

Paketista löytyi myös kolme muuta tuotetta.

BC Oil Miracle Rose Oil Hair & Scalp Shampoo. Ihanalta tuoksuva shampoo sisältää damascena-villiruusuöljyä. Tuotteen luvataan kosteuttavan hiuksia ja hiuspohjaa. Hiuksista tulee sileät ja kiiltävät micro-emulsion-teknologian avulla, mitä ikinä se sitten mahtaa tarkoittaakaan. Pesin saunan jälkeen hiukset ruusuntuoksuisella tuotteella. Puhdasta tuli, mutta ei kauheasti vakuuttanut. Shampoo ei mielestäni vaahdonnut tarpeeksi, mutta en tiedä, oliko syynä se, että hieroin päänahkaani erästä toista boksista löytyvää tuotetta ennen hiustenpesua. Laatikosta löytyvä tuote oli näytekokoinen. Parturi-kampaamoista saatavilla oleva tuote maksaa 17,90 €/200 ml.

Lumene Arctic Sand. Hiekkalakka, josta löytyy mattaa, säihkettä ja kimallusta. Tykkään, tykkään ja tykkään. En ole tällaista tuotetta ennen omistanut, joten oli pakko heti testata. Lakka kuivui tosi nopeasti ja kaksi kerrosta riitti peittämään kynnet kauniisti. Kynnet jäivät jännän karheiksi eli tästä tullee hiekkalakan nimitys. Kuva vääristää väriä. Kynsillä lakka on hauskan pinkkiä. Livboxissa oleva Roosa nauha –sävy on saatavilla ainoastaan Roosa nauha –pakkauksessa, joka sisältää Lumenen CC-voiteen ja kynsilakan. Hintaa tällaisella pakkauksella on 16,90 €.

BC Oil Miracle Rose Oil. Tämä on edellä mainitun shampoon kaveri eli samaa sarjaa oleva damascena-villiruusuöljyä sisältävä hoitoöljy. Öljy rauhoittaa ja ravitsee hiuksia ja hiuspohjaa. Turkin reissun jälkeen hiuspohjani kuivui tosi pahasti. Päätin hieroa hoitoöljyä hiuspohjaani ennen shampoopesua. Tästä syystä edellä mainittu shampoo ei välttämättä vaahdonnut kovin paljon. Saattaa olla, että hiusöljystä oli hyötyä tai sitten ei. Hiuspohjani tuntuu paremmalta, mutta toisaalta ei se enää niin huonossa kunnossa ollutkaan kuin heti reissun jälkeen. Hoitoöljy oli huomattavasti nestemäisempää kuin argan-öljyä sisältä BC Oil Miracle. Ruusuöljyä sisältävää tuotetta voi käyttää myös kosteisiin hiuksiin ennen föönausta tai kuivien hiusten viimeistelyyn. Tämä hyvältä tuoksuva tuote maksaa normaalikokoisena 19,90/100 ml.

Livboxissa oli myös lappunen, joka kertoi, että kuukauden Me Naiset –lehdet saisi lukea veloituksetta netin kautta. Saa nähdä, innostunko lukemaan. Olen vähän huono tällaisissa.

Lokakuun Livbox oli mielestäni todella kiva. Kaikki tuotteet tulevat ehdottomasti omaan käyttööni. Tykkäsitkö sinä omasta boksistasi vai oletko vielä pysynyt kylmänä Livboxia kohtaan?