Lompakko

Mies, joka täällä asuu, sai loistavan tarjouksen Hymy-lehdeltä. Tilaa lehti huippuedulliseen hintaan ja saat kaupan päälle aitoa nahkaa olevan lompakon sekä toisen, itse valitsemasi lahjan kolmen vaihtoehdon joukosta. Lehtihän oli tilattava, koska tarjous oli hyvä. Toiseksi tilaajalahjaksi minä sain valita matkalaukkuvaa'an.

Ensimmäinen lehti tippui postiluukusta ja lasku muutamaa päivää myöhemmin. Lasku maksettiin ja lehteä luettiin tai selattiin. Kalenteriin merkitsin muistiin päivämäärän, jolloin aion miehen lehtitilauksen lopettaa. Ei meistä kuitenkaan kestotilaajia Hymylle tehdä. Kukaan ei muutenkaan ilmoita julkisesti lukevansa, saati sitten tilaavansa moista opusta kuten Hymy. Salaa kuitenkin kaikki lehteä lukevat, jos hyppysiinsä saavat.

Eilen tippui postiluukusta pieni valkoinen pahvilaatikko, joka oli osoitettu miehelle, joka täällä asuu. Laatikosta löytyi punaisenruskea, aitoa nahkaa oleva lompakko. Rumanvärinen ajattelin, mutten sanonut ääneen. Mies käänteli ja väänteli lompakkoa. Tuonne kolikot ja tänne kortit ja aitoa nahkaa. Irrotettuaan kätensä hetkiseksi lompakosta, otin tämän ihmeen näppeihini. Tutkin lompakkoa ja sanoin miehelle, minnekä ajattelit työntää setelirahat? Ihmettelin myös, minne kuitit ja vastaavat muut lappuset laitetaan. Mies katsoi minua sen näköisesti, mitä selität ja otti lompakon. Yritti repiä saumoja auki etsiessään setelitaskua, mutta ei sitä lompakossa ollut.

Miehen piti testata, voisiko setelit taitella pieniksi neliöiksi ja laittaa kolikkotaskuun, mutta jo pelkästään viiden euron setelin taittelu oli hankalaa, eikä seteli tuntunut istuvan kolikkotaskuun. Naurullemme ei meinannut tulla loppua, kun totesimme, että sitä elellään vain korteilla ja kolikoilla ja ilman kuitteja. Miehen mukaan kolikkoja saa peliautomaateista. Mietin vaan, mistä aikoo saada sen ensimmäisen kolikon, jos korteilla ainoastaan elelee. Toisaalta nykyään varmasti on peliautomaattien luona raha-automaatteja, joista saa korteilla kolikkoja.

Lahjahevosen suuhunhan ei ole katsomista, mutta tapaus kuitenkin huvitti sen verran, että mies päätti tehdä tikusta asiaa ja soittaa lehden myyneen yrityksen asikaspalveluun. Mies kiitteli saamastaan hienosta lompakosta, mutta kysyi samalla ihmetellen, minne tässä lompakossa on tarkoitus laittaa setelit. En tiedä, mitä asiakaspalvelija oli ajatellut ko. puhelinsoitosta, mutta asiallisesti oli vastannut, että täällä lukee tilaajalahjan olevan kukkaro. Mies oli vastannut, että lompakon saatekirjeessä ja laskulla puhutaan lompakosta. Sen verran fiksu asikaspalvelija oli ollut, että oli luvannut laittaa asiasta palautetta eteenpäin.

Toinen tilaajalahja tippui postiluukusta tänään. Matkalaukkuvaaka. Emme ole vielä testanneet laitetta, mutta kätevältä näyttää ja digitaalinäyttö toimii.

PS. Edelleen ukkosta odotellessa.

Hillittyä käytöstä

Olen aloittanut lomani reippailuhenkisesti ja olen jo kolmena aamuna löytänyt itseni läheisestä retrohenkisestä maauimalasta. Kuvittelin, että yhdeksän aikaan aamulla on vielä suhteellisen rauhallista, mutta tänään altaassa olikin jo yllättävän paljon polskuttelijoita. Tämä johtui ilmeisesti Suomea ravisuttaneesta helleaallosta.

Ei mitään muuta kuin sekaan vaan ja nokka suoraviivaisesti altaan pituussuunnan mukaisesti edeten. En ollut päässyt etenemään kuin kerran altaan mitallisen ja takaisin tullessani sain jo moitteita. Altaassa oli yksi vanhempi rouvashenkilö ilmeisesti lapsenlapsensa kanssa. Tytölle rouva sanoi, että varo tätiä ja minulle, että siirry tuonne vapaalle radalle juoksemaan. Oh-hoh, ajattelin. Onneksi sain kuitenkin suuni auki ja sanoin, että ko. rata on tarkoitettu kuntouimareille ja sinne ei ole vesijuoksijoilla asiaa. Rouva vaan jatkaa, että on hänkin siellä juossut. Sen kyllä uskon, koska rouva tuntui omistavan koko altaan. Vastasin edelleen rouvalle, että kyllä tänne isoon altaaseen pitäisi mahtua ja jatkoin etenemistäni.

Itsepintaisesti juoksin siis altaan "vapaalla" alueella. Kyseinen rouva hävitti lapsenlapsensa jossain vaiheessa ja itsekin näytti juoksentelevan altaan "vapaalla" alueella. Rouva tunsi lähes kaikki altaassa polskuttelijat, koska lyöttäytyi milloin kenenkin seuraan ja kovaan ääneen kertoi tekemisistään ja menoistaan. Taisipa siinä jossain vaiheessa tulla myös elämäntarinakin kerrottua jollekin. Minä olin ilmeisesti päivän ikävä ihminen, koska en siirtynyt kuntouimareitten radalle ja totellut rouvan tahtoa. Maauimalan ohjesäännön nro 4. mukaan uimalassa on käyttäydyttävä hillitysti. Mietin, kumpiko meistä noudatti ohjetta ja kumpiko ei.

Oli minulla myös järjellinen syy siihen, miksen mennyt vapaalle radalle juoksemaan. Kuntouimareitten radalla on sellainen taipumus, että sinne jossain vaiheessa ilmestyy uimareita, jotka eivät voi sietää vesijuoksijoita. Itsekään en tykkää siitä, että jos uin, niin sekaan eksyy vesijuoksijoita. Tietysti välillä pohdin sitä, missä menee uinnin ja vesijuoksun raja. Aika usein näyttää siltä, että vesijuoksuvyötä pidetään uimarenkaana ja eteneminen tapahtuu vaakasuorassa eikä pystysuorassa, kuten vesijuoksussa pitäisi. Toisekseen, jos olisin siirtynyt kuntouimareitten radalle, voisin lukea huomisesta lehdestä tekstiviestipalstalta, kuinka ikävää on, kun vesijuoksijat eivät pysy ruodussaan ja omilla alueillaan.

Mielenkiinnolla odotan uusia uimalareissuja ja kohtaamisiani altaan omistavan rouvan kanssa.

PS. Tämä allas ei ole retroa.

Koirarankkuri

Vietin mukavan sunnuntaisen iltapäivän hyvän ystäväni seurassa kylmiä virvokkeita nauttien. Terassi-ilma ei voisi enää paremmaksi muuttua.

Kotiin tultuani ryntäsin heti raottamaan kotiterassini ovea sekä avaamaan parvekkeen oven täysin selälleen. Tuntui, ettei asuntomme kuumuudessa voisi olla, ellei saisi kunnon ilmavirtausta aikaiseksi. Samassa myös mies, joka täällä asuu, tuli kotiin ja jäi terassillemme istumaan.

Manni-kissamme oli siirtynyt parvekkeelle. Menin karvaherran seuraksi ja ihmettelin, mikä poikaa niin kovasti kiinnosti parvekkeemme alla. Kissa oli noussut matalalle parvekepöydälle, josta kurotteli parvekkeen kaiteita vasten ja tuijotti alaspäin. Pakkohan tuo oli itsekin nähdä. Kuului vaan epämääräistä rapinaa. Ihmettelin, mistä ääni lähtee. Samassa naapurimme toinen whippet ilmestyi esiin parvekkeemme alta. Ihmettelin, kuinka koira juoksenteli vapaana ja yritin kaulaani venyttämällä katsoa whippet-naapureittemme terassille. Ei näkynyt mitään eloa.

Ryntäsin hihkumaan miehelle, joka täällä asuu, että naapurin toinen whippet on vapaana, eikä naapurin terassilla ole ketään. Mies tuumasi siihen, minkä hän sille voi. Mietin, että paljonkin, mutten jäänyt kommentoimaan. Ryntäsin takaisin parvekkeelle katsomaan, ettei meidän karvaherra vaan innostuisi hyppäämään parvekkeelta alas. Tilanne oli rauhoittunut ja whippet hävinnyt.

Ei tilanne ollutkaan rauhoittunut. Mies, joka täällä asuu, tuli sanomaan, että nyt se whippet juoksentelee meidän terassimme edustalla. Koira oli siis kiertänyt talon. Samainen mies sanoi vievänsä koiran kotiin ja koira tottelikin kiltisi ja lähti miehen perässä rappukäytäväämme.

Kului tovi ja rappukäytävästämme kuului ulinaa. Kävin kysymässä, eikö siellä ole kukaan kotona. Mies vastasi, että vaikuttaisi siltä, että kämppä on tyhjillään. Sanoin kipaisevani kadun puolelle ja tutkimaan heidän terassiaan. Terassi ammotti tyhjyyttään ja koko asunto näytti hiljaiselta.

Muistin naapurin pojan etunimen ja laitoin kännykän laulamaan finderiin. Puhelinnumero löytyi helposti ja ei muuta kuin soittamaan. Onneksi poika vastasi puhelimeen. Hän oli jossain päin matkalla linja-autossa ja äiti maauimalassa. Ihmetteli, kuinka koira voi olla vapaana. Sitä minäkin ihmettelin. Poika lupasi soittaa äidilleen ja minä lupasin, että huolehtisimme sen aikaa koirasta, että pojan äiti tulisi kotiin.

Emme voineet pitää whippettiä terassillamme, koska rauhattomana otuksena se lähti heti karkuteille. Onneksi muistin koirarouvan nimen ja kutsumalla sitä Almaksi, koira palasi terassillemme. Päätimme kuitenkin, että minä menen koiran kanssa rappukäytävään odottamaan, jotta kissamme pääsisi ulos, koska kissa alkoi olla sisätiloissa jo hyvin ärsyyntyneen oloinen.

Niinpä minä ja Alma istuimme rappukäytävässämme ja odottelimme pelastusta. Pelastus tuli nuoren tytön olemuksessa. Naapurin rouvan tytär asuu isänsä kanssa ja hänet oli hälytetty paikalle. Sanoin tytölle, että kai se toinen koira on siellä sisällä, koska sieltä ei ole kuulunut inahdustakaan. Tyttö ei vastannut mitään. Otti vaan Alman ja suuntasi Alman huoneistoa kohti. Jäin huuli pyöreänä rappukäytävään seisomaan. Missä kiitos?

Terassillemme palattuani istuin alas ja ihmettelin touhua. Koirarankkurin virkaakin tässä näemmä saa hoitaa. Juttelimme miehen, joka täällä asuu, kanssa niitä ja näitä ja varsinkin näitä. Kuulin, että viereisestä rappukäytävästä tuli kaksi naista. Sanoin, että rouva X kälätyksineen. Istuin siten, että kuulin naisten askeleet, mutten nähnyt heitä kuin sivusilmällä. Vastasin kuitenkin tervehdykseen. Mies, joka täällä asuu, sanoi, että uskomatonta, ettei voida edes kiittää. Ihmettelin, että mistä. Mies sanoi, että Alman ihmisäiti oli mennyt rouva X:n kanssa meidän rappuun. Siis nainen ei ollutkaan maauimalassa, vaan oli kyläilemässä naapurissa. Ainut huono puoli, että kyläilemään oli lähdetty sellaisella tohinalla, että toinen whippet oli jätetty yksin ulos terassille.

Mielenkiinnolla odotan, millaisen kestoselityksen saan naapuriltani vai ottaako koiran karkaamiseen kantaa mitenkään. Olisiko koira pitänyt jättää yksin harhailemaan vilkasliikenteisen kadun varteen?

PS. Kuvan koira ja nainen eivät liity tähän tapaukseen.

Ei signaalia

Juhannuksena iski kesäflunssa pahemman kerran. Tästä johtuen jouduinkin jäämään heti juhannuksen jälkeen sairaslomalle, koska en ihme kyllä ollut tunnollinen työntekijä ja sairastanut vain ja ainoastaan omalla ajallani. Nyt hyödynsin työnantajan aikaa omaa terveyttäni ajatellen.

Tiistaina aamupäivä meni vielä nukkuessa ja kummallisia unia nähden. Kävin mm. Indonesiassa ja mies, joka asuu täällä, oli vienyt kissamme terveyskeskukseen trimmattavaksi. Oli meillä sitten uusi hieno kalju kissa villakoiramaiseen tyyliin viimeisteltynä. Toisaalta vaaleanpunainen ja valkoinen sopivat hyvinkin yhteen.

Iltapäivällä alkoikin jo tapahtua. Minun olisi pitänyt tarkastaa netistä jokin asia, mutta kaapelimodeemi vilkkui pimeänä. Olin kerrankin viisas ja tarkastin, toimiiko kaapeliin yhdistetty televisio. "Ei signaalia" ilmoitti tylysti, ettei ole uusintoja tällä hetkellä tarjolla. Reippaasti tartuin puhelimeeni ja rimpautin Elisalle, sille kaapelioperaattorille. Puheluun vastattiin nopeasti ja asiallisesti. Sitä vaan aina jaksan ihmetellä, kuinka tämä kuvio etenee. Ensin vastaa henkilö nro 1, jolle selitän mitä on tapahtunut. Henkilö nro 1 kuuntelee asiani ja toteaa yhdistävänsä tekniseen tukeen eli henkilö nro 2:lle. Jaa, enkös minä sitten soittanutkaan tekniseen tukeen, koska puhelu yhdistetään eteenpäin?

Odotusaika henkilö nro 2:lle oli viitisen minuuttia. Ärsytyskäyrä alkoi kohota, kun odotusmusiikki kuulosti siltä, että levyä olisi pyöritetty tuulisessa ulkoilmassa ja kaiken lisäksi puhkikuluneena. Ehdin jo miettiä, onko henkilö nro 2:n puhelinlinja yhtä surkea, mutta ei se onneksi ollut henkilö nro 2:n vastatessa puheluuni. Minä taas kertomaan juurta jaksain ongelmaani, johon henkilö nro 2 esitti vastakysymyksen, onko johdot tarkastettu? Hieman piikikkäästi vastasin, ettei kai meillä kaikkien laitteiden; kahden tv:n, tietokoneen ja radion johdot ole yhtäaikaa seinistä irroneet. Johan se olisi taikuutta. Seuraava kysymys: "Toimiiko naapureitten vastaavat laitteet?" En ollut Marimekon raidallisessa yöpaidassani ehtinyt vielä rappukäytävään asti juoksemaan ja ovikelloja rimpauttelemaan, joten en tiennyt. Henkilö nro 2 laittoi minut hetkeksi odotuslinjalle ja kysyi henkilö nro 3:lta, onko kukaan muu valittanut samasta viasta. Ilmeisesti ei ollut, koska linjalle palatessaan henkilö nro 2 päätti tehdä soittoni perusteella virallisen häiriöilmoituksen.

Minä sitten tyytyväisenä odottelemaan, että pian pääsen nettiin, sähköpostiin ja tv:n ääreen. Olinhan jo selkeästi paremmassa kunnossa kuin aamupäivällä. Kului tunti, kului toinen. Tuli ilta ja kurjuuden maksimointi alkoi olla huipussaan. Onneksi kuitenkin naapurin nainen sai hieman huvitettua mieltäni. Hän riensi illalla kahdeksan jälkeen terassimme edustalle huutamaan, mikä on vikana, kun ei kumpikaan telkkari toimi ja hän on jo kolme tuntia yrittänyt päivittää kyseisiä laitteita ja aina vaan lukee "Ei signaalia". Ei siinä mitään. Kenelle tahansa yksinelävälle naiselle tai miksei miehellekin voi käydä näin.

Naisen mekastaessa, yritin itse pysyttäytyä hieman sisätiloissa raidallisessa Marimekossani, mutta ei olisi tarvinnut. Naapurin naisella oli päällään toppi ja silkkisatiiniset pikkupöksyt. Nainen oli yrittänyt peitellä sifonkihuivilla pikkupöksyjään, mutta oli peittänyt vain etuosan. Takaosa vilkkui hienosti silkkisatiinisena. Minä ja mies, joka täällä asuu, yritimme kertoa naiselle, missä vika on, mutta en ole aivan varma, menikö selityksemme perille asti. Kovasti harmitti kolmen tunnin turha työ ja entäs sitten, jos molemmat telkkarit olisivat aivan sekaisin päivitysten jäljiltä. Ja harmittaisihan se ketä tahansa.

Pieniä netti- ja tv-vieroitusoireita kärsien hautauduin illalla peiton alle. Uni oli jonkin verran rauhatonta ja aamulla kipitinkin heti tutkimaan kaapelimodeemia. Kurjuus maksimoitui sillä hetkellä täyteen mittaansa. Ei edelleenkään eloa modeemissa, ei tv:ssä, ei radiossa. Soitin heti, ennen kello seitsemää Saunalahdelle, joka on laajakaistatarjoajamme ja erittäin naimisissa Elisan kanssa. Päätin hieman kysellä heiltäkin lisätietoja. Tällä kertaa minua ei yhdistetty minnekään eteenpäin. Ainoastaan pahoiteltiin, että postinumeroalueella 04200 on jotain suurempia teknisiä ongelmia. Mainitsin puhelun aikana harkitsevani laajakaistan tarjoajan vaihtoa.

Puhelun jälkeen olin todella huonolla tuulella. Sen lisäksi, että kärsin edelleen kesäflunssan tukkoisuudesta, päätäni alkoi jomottaa. Migreeni iskemässä, enkä ollut hakenut migreenitabletteja apteekista. Takaisin sänkyyn potemaan kurjuutta ja uutispimentoa. Nukuin muutaman tunnin ja jälleen herättyäni menin tutkimaan, olenko saanut yhteyden ulkomaailmaan. "Ei signaalia". Kiukustuin ja soitin Elisalle. Henkilö nro 1 yhdisti minut siinä vaiheessa henkilö nro 2:lle, kun aloin luetella häiriöilmoituksen numerosarjaa 10921269.

Jouduin odottelemaan aikamoisen tovin henkilö nro 2:lle. Olin keksinyt joukon kysymyksiä, joihin en saanut kunnollisia vastauksia. Kysyin mm. sellaista, että jos kaapelivika on niin iso, että joudutte kaivamaan maata, niin pitääkö kaupungin herrojen tulla näyttämään, mistä voitte maata kaivaa eli otanko yhteyttä Keravan kaupunkiin. Ei kaupunki kuulemma heitä neuvo, mistä kaivetaan. Entäs mitä aiotte tehdä viestinnälle? Olisi ihan mukava, jos tällaisista isoista vioista infottaisiin ko. alueen paikallislehtiä, jotta edes lehdestä voisi lukea enemmän tietoa asiasta. Vastaus oli, että nettisivuilta löytyy tietoa, mutta sehän ei nyt tietysti tässä tapauksessa auta. No, ei todellakaan. Lisäksi sanoin, että nykyaikana yli 20 tunnin uutispimennossa oleminen alkaa olla kohtuutonta, koska jos ihminen on sairaana, kuten minä, eikä pääse neljän seinän sisältä pois, olisi kiva edes tietää, mitä maailmalla tapahtuu. Kysyin myös, onko vika sama, joka oli reilu pari viikkoa sitten yli 18 tunnin kaapeliviassa.

Olen minäkin ilkeä täti-ihminen, kun kiusaan syyttömiä puhelinvastaajia. Jostain kumman syystä kaapelimodeemi alkoi etsiä taajuuksia viisi minuuttia puheluni jälkeen ja tv toimi täydellisesti samaan aikaan. Déjà vu, edellisellä vastaavalla kerralla tapahtui samalla tavoin, että viimeisen ärhäkkään soittoni jälkeen kului viisi minuuttia ja elämä palasi raiteilleen.

PS. Harmitti myös jälkikäteen se, että sairaslomani aikana ovemme takana kävi harvinaiseksi käynyt pölynimurikauppias. Olin sen verran koomassa, etten ymmärtänyt parastani ja pyytänyt miestä meille siivoamaan. Nyt siivous on edelleen tekemättä.