Kulttuuria ja blinejä

 

Pidimme kahden ystäväni kanssa viikko sitten kulttuuripäivän. Kuukausi sitten kävimme Björn Weckströmin näyttelyssä. Helmikuussa oli vuorossa Amos Rex ja Bill Violan näyttely Inner Journey. Näyttely oli sunnuntaina auki viimeistä päivää eli sitä on enää turha haikailla, jos ei ehtinyt aiemmin käydä katsomassa. 

Bill Viola on video- ja installaatiotaiteilija ja sanon nyt heti alkuun, että en yleensä kauheasti jaksa innostua videoinstallaatioista. Olen kuitenkin sitä mieltä, että ihmisen täytyy välillä ravistaa itseään myös sellaisella kulttuurisella alalla, joka ei ehkä kauheasti kiinnosta. Aina voi löytää jonkin asian tai yhteyden, joka näyttelyssä kiinnostaa. Näin kävi myös minulle. Näytelmän teoksissa tuli ja vesi oli nostettu tärkeiksi elementeiksi. Vesi. Elämän eliksiiri. Tuli. Alkuräjähdys. Lämmön lähde. Voiko tuli olla myös elämän loppu? Ikään kuin helvetin tuli. Tällaisia ajatuksia mielessäni liikkui, vaikka taiteilija on ilman muuta ajatellut asioita paljon syvällisemmin ja laajemmin. Jäin myös pohtimaan, että näyttelyssä olivat elementit tuli ja vesi. Voisiko vastaavan näyttelyn tehdä maasta ja ilmasta? 

Pidemmittä puheitta laitetaan muutamia kuvia esille.

Bill Viola: Tulinainen/Fire Woman (2005)

Bill Viola: Tristanin ylösnousemus (Vuoren jyly vesiputouksen alla)/Tristan’s Ascension (The Sound of a Mountain Under a Waterfall) (2005)

Bill Viola: Neljät kädet/Four Hands (2001)

Alla oleva teos oli mielestäni näyttelyn paras. Tuli nukkekoti mieleen.

Bill Viola: Catherinen huone/Catherine’s Room (2001)

Bill Viola: Osa teoksesta Uneksijat/The Dreamers (2013)

Amos Rexistä löytyy myös Sigurd Frosterusin taidekokoelma, josta alla pari teosta. Näiden kanssa mennään aivan eri maailmaan kuin Bill Violan teosten kanssa.

Magnus Enckell (1870–1925): Poikia rannalla (1910)

Alfred William Finch (1854–1930): Suuri puu, Twickenham/Large Tree, Twickenham (1910)

Amos Rexissä kävi muuten sillä tavoin, että kurkkuani alkoi kutittaa aivan hillittömästi maskin takana. Maski ei todellakaan ole mukava suoja astmaatikolle. Vesipullo oli jäänyt kangaskassiin narikkaan, joten sain hillittömän yskänpuuskan. Toisella ystävälläni oli makuvettä, joka hieman helpotti tilannetta. Toinen ystäväni sanoi, että ota maski pois, koska sinulla on todella vaikea hengittää. Hieman epäröin, mutta tein työtä käskettyä. Ei mennyt varmaan kahta minuuttiakaan, kun henkilökunnasta tultiin huomauttamaan minulle, että maski kasvoille. Sanoin, että minulla on astma ja kurkkua kuivaa. Voivat kuulemma lainata visiirin. No, laitoin maskin takaisin naamalle ja kärsin. Ihan sellaisena juttuna vain, että kaikki yskiminen ei oikeasti tarkoita koronaa. Sitä paitsi, kun lähdimme, toinen ystävistäni huomasi kyltin, jossa luki, että maskisuositus. Jäi hieman paha maku suuhun tuosta huomauttamisesta. Lisäksi ihan vain vinkkinä Amos Rexiin meneville näkörajoitteisille. Käyttäkää hissiä, kun menette näyttelytilaan. Amos Rexin valkoiset ja leveät kierreportaat ovat vaaralliset näkövammaisille, eikä maskihöyryt silmälaseilla helpota tilannetta yhtään. 

Näyttelykierroksen jälkeen siirryimme Ravintola Lasipalatsiin herkuttelemaan blineillä. Ai jestas, mitä herkkuja. Täyttäviä, rasvaisia, mutta syntisen hyviä. Nam. Niin, ja ruokakuvat unohtui taas ottaa, koska oli niin hirvittävä himo iskeä hampaansa kiinni blineihin. Jälkiruoat tuli kuvattua. Arvaatteko, kumpi oli minun annokseni? Sivuhuomautuksena mainittakoon, että Lasipalatsin tarjoilu oli ensiluokkaista. Arvostan.

Ystävieni kanssa päätimme, että yritämme jatkossakin pitää kerran kuukaudessa arkivapaapäivän. Tarkoituksena on nauttia kulttuurin antimista ja herkullisista ruoista. Kuulostaako hyvältä?

Eppu Nuotio: Leinikkimekko – Raakel Oksa ratkaisee

 

Tuskailin yhden kirjan lukemisen kanssa pitkään. Jotenkin en jaksanut ylipitkiä virkkeitä ja kirjan kummallista ajatusmaailmaa. Lisäksi Ukrainan tilanne alkoi ahdistaa toden teolla. Siksi olikin mukava tarttua Eppu Nuotion uutuuskirjaan Leinikkimekko – Raakel Oksa ratkaisee (Gummerus, 2022). Juuri sopivan kompakti kirja tuskastuneeseen olotilaan. 

Raakel Oksa on saanut remonttikohteekseen vanhan kerrostaloasunnon Töölössä. Väliseinää purettaessa löytyy peltilaatikko, jossa on katkaistu letti, leinikkimekko sekä pala hartsia. Aikakapseliksi tällaista nykyisin sanottaisiin. Peltirasian sisältö kuitenkin hämmentää Raakelia, eikä hänen ajatuksensa pysty jättämään rasiaa taakseen. Raakelin on saatava tietää asunnon historiasta enemmän. 

Raakelin tutkimukset vievät naisen vuoteen 1960. Hilkka on saapunut kesäksi Helsinkiin Aune-tädin asuntoon. Hän on saanut stipendin Sibelius-Akatemiaan arvostetun professorin oppiin. Hilkan viulunsoiton taitoja kuvaillaan ilmiömäisiksi, mutta professori on täysin eri mieltä. Hilkka tuntee olevansa Helsingissä ensimmäistä kertaa vapaa. Hän tutustuu nuoreen mieheen Anttiin, eikä mene kauan, kun romanssi on syttynyt. Huolta aiheuttavat oikeastaan vain yläkerran asunnon outo mies sekä professori, joka on pelottava. Toisaalta myös Antissa on pimeät puolensa. 

Viihdyttävä. Kyllä. Se on se sana, jota haluan käyttää Leinikkimekosta. Kirjan tarina vie ajatukset oikeasti muualle stressaavista asioista. Toki kirjassakin on ahdistavia kohtauksia, mutta Eppu Nuotion tyyli on lempeä, eikä lukija koe oloaan tukalaksi lukiessaan kirjaa. Pidän myös siitä, kuinka kirjassa Raakelin ja Hilkan maailmat vuorottelevat. 

Nautin siitä, millä tavoin Eppu Nuotio kuvailee Helsinkiä. Välillä on oikeasti tunne kuin itse kävelisi vuoden 1960 helteisessä Helsingissä. Pidän siitä, kuinka kivijalkamyymälöitä kuvaillaan. Kukkakaupan upeat tuoksut sekä kauniit ja värikkäät kukat. Hattukaupan erilaiset päähineet. Tekisi mieli sovitella erilaisia hattuja. Ihastuin myös siihen, kuinka Raakel saa ihmiset avautumaan ja muistelemaan menneitä. Monelle ikäihmisellehän vanhojen asioiden muistelu voi olla hyvinkin virkistävä hetki. 

Täytyy myös sanoa, että Eppu Nuotio on oikeasti ottanut asioista selvää. Hän kuvailee puusepän töitä niin ammattimaisesti, että voisin kuvitella naisen itse päivät pitkät käsittelevän erilaisia puuesineitä. Sitä paitsi on aina mielenkiintoista, kun romaanissa on ammatti, joka ei ole jokapäiväinen, eikä varsinkaan naiselle. Puuseppä on käsityöläinen ja itse ainakin arvostan käsityöläisiä. Jos Raakel olisi ollut esimerkiksi media-assistentti tai jotain vastaavaa, olisi minulla ainakin mielenkiinto lukijana ollut laimeampaa Raakelin ammattia kohtaan. 

Leinikkimekko avaa uuden Raakel Oksa -dekkarisarjan. En ole lukenut aikaisempia Nuotion dekkareita, mutta kirjan takakannessa vihjataan Nuotion Ellen Lähde -sarjaan. Tästä annetaan vihiä myös Leinikkimekossa. Tämä ei kuitenkaan ainakaan tässä vaiheessa haitannut millään tavoin lukukokemusta. Päinvastoin. Lukiessani nimen Ellen Lähde, ajattelin, kuinka monimerkityksinen nimi on kyseessä. Mielenkiinnolla odotan, mitä sarjan seuraava kirja paljastaa. 

Eppu Nuotion Leinikkimekko on nopealukuinen kirja, joka pitää lukijan mielenkiintoa yllä koko ajan. Itse luin kirjan läpi lähes kertaistumalta. Pidän tällaisista dekkareista, joissa on ikäviä tapahtumia, mutta joilla ei mässäillä.

Lämmin kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

 

 

 

Päivi Alasalmi: Sudenraudat

 

Olin huomannut, että Päivi Alasalmielta oli ilmestynyt uusi kirja Sudenraudat (Gummerus, 2021), mutta en ollut sen suuremmin asiaa ajatellut. Sen sijaan televisio sattui olemaan auki, kun Ylen Flinkkilä & Kellomäki -ohjelmassa haastateltiin Alasalmea. Oli pakko istua sohvalle ja kuunnella tarkemmin. Päivi Alasalmi kertoi kirjastaan Sudenraudat. Sen verran aihe alkoi kiinnostaa, että laitoin kirjan heti varaukseen. Onneksi laitoin, koska kirja on kerrassaan hyvä. 

Eletään 1880-lukua Turun ja etenkin Mynämäen seudulla. Sudet ovat alkaneet ahdistaa torppareita täydellä teholla. Siellä täällä lapsia alkaa kadota, eikä aina vain kadota, vaan tapahtumilla on myös silminnäkijöitä. Sudet tappavat lapsia ja syövät niitä. Jäljelle ei jää usein yhtään mitään tai vain yksittäisiä vaatekappaleita tai ruumiinosia. Susiongelma on todellinen. Ongelmaksi on muodostunut se, että maalaisilla ei saanut olla metsästysaseita. 

Toimittaja Eetri Ahlroosia alkaa ahdistaa ajatus suden tappamista lapsista. Hän aloittaa tutkivan journalistisen työn sekä kirjoittaa Sanomia Turusta -lehteen artikkeleita. Kun ihmisten tietoisuus susiongelmasta tulee laajemmin yläluokan tietoisuuteen, alkaa tapahtua. Karl Caldonius kutsuu koolle arvovaltaisia turkulaisia herroja. Karlin tytär Henny on kokouksessa kirjurina. Hän saa osakseen hieman ihmettelyä, koska eiväthän naiset osaa lukea, saati sitten kirjoittaa. Hennyn elämä pyörii taidemaalausten parissa. Hän on saanut rakkauselämässä arven sydämeensä, mutta se ei estä häntä haikailemasta entisen sulhasensa perään. Kun korkea-arvoiset herrat kokoustavat, ja sudentapposuunnitelmia on aika alkaa toteuttaa, huomaa Hennykin, että elämässä voi vielä olla jotain hänellekin annettavaa. 

Hennyn rakkaustarinan rinnalla kirjan ehdoton päätarina on susiongelmassa. Ongelmassa, joka kosketti kaikkia, vaikka suurinta hätää kärsivätkin köyhät torpparit. Susiongelma toi ikään kuin lähemmäksi eri yhteiskuntaluokkien henkilöitä. Toisaalta se myös kasvatti juopaa entisestään. Mitä kartanonherrat oikeasti voisivat ymmärtää siitä, millaista on menettää lapsi sudelle? Mitä kartanonherrat tietävät susien metsästyksestä? 

Sudenraudat imaisee lukijansa helposti mukaan. Alasalmen teksti on kikkailematonta ja selkeää. Historiallisia faktoja putkahtelee tarinan mukana tuon tuosta. Kirjan tarinoiden näkökulmia katsotaan eri vinkkeleistä. Välillä ollaan torpparin totisissa ajatuksissa. Toisinaan ylhäisten herrojen korkealentoisissa tuumailuissa tai Hennyn määrätietoisissa mietteissä, joihin mahtuu mukaan myös romanttisia puolia. 

Alasalmen historiallinen romaani on myös ajankohtainen romaani. Jatkuvasti käydään keskustelua susien oikeuksista elää. Toki kaikilla elollisilla pitäisi olla samanlainen oikeus elämään, mutta jos kirjassa kuvattuja tapahtumia alkaisi tapahtua nykyaikana, niin asiaa ei voisi jättää käsittelemättä. Kuka haluaisi antaa lapsensa suden ravinnoksi? Toki täytyy muistaa se, että sudet ovat myös hyödyksi etenkin laajasti lisääntyneiden peurakantojen harvennuksessa. Asioilla on aina puolensa ja puolensa. 

Kirjan tarina kertoo, että parin vuoden aikana 22 lasta sai surmansa suden aiheuttamana. Tämä perustuu tositapahtumiin. Kirjan luettuaan on helppo vihata susia, mutta toisaalta se antaa myös ajatuksia siitä, millaisessa ahdingossa sudet saattavat elää. Joka tapauksessa Päivi Alasalmen Sudenraudat on kirja, jota on helppo suositella. Kirjan voi lukea kaunokirjallisena romaanina, mutta se voi laittaa myös ajatusnystyrät työskentelemään. Hieno teos.

 

Jevgeni Griškovets: Joet – kertomus

 

Lukupiiri on siinä mielessä käsittämättömän mielenkiintoinen harrastus, että tulee luetuksi kirjoja, joista ei olisi muuten kuullut ikinä sanaankaan. Helmikuussa luimme Jevgeni Griškovetsin kirjan Joet - kertomus (Kampus Kustannus, 2012). Minulle täysin tuntematon tuttavuus. 

Joet kertoo muistoista lapsuuden siperialaisessa pikkukaupungissa. Mikä on Siperia ja kuka on siperialainen? Tarinat ovat muistikuvia arjesta tai vapaa-ajan matkoista. Tarinoita yhdistää siperialaisuus ja usein myös pikkukaupungin läpi virtaava joki. Tapahtumat voivat olla hauskoja tai traagisia. Yhteistä niille on kuitenkin elämä. Muistot myös elävät ja ne saattavat muuttaa muotoaan, kun kertoja ikääntyy. 

Lukupiiriläiset viihtyivät hyvin kirjan tarinoiden seurassa. Yksi lukupiiriläinen oli lukenut kirjan lähes yhdeltä istumalta. Itselläni meni pidempään. Johtui siitä, että iltaisin olin todella väsynyt, eikä kirja edennyt yleensä paria sivua enempää. Syy ei kuitenkaan ollut kirjassa, koska sen tavallisen tuntuinen arki vaikutti mukavan leppoisalta. Juuri sellaiselta, mitä elämän pitäisikin olla. 

Kirjan positiivista vaikutelmaa loi kirjailijan tapa esittää asioita. Esimerkiksi siperialaisten tyyli puhua siten, että me tiedämme, muut eivät. Sehän taitaa olla hyvin tyypillistä jokaiselle kansakunnalle. Ollaan olevinaan viisaampia kuin muut. Kirjailijan kerrontatyyli on leppoisa. Asioita tapahtuu. Välillä ne ovat yksinkertaisia ja helppoja, välillä voi mennä hieman vaikeammaksi. Kirjailijan otteessa on jotain hyvin tuoretta, mutta samalla sieltä pilkistää 1800-luvun venäläinen kirjallisuus. 

Useimmilla meistä taitaa olla melkoisen selvät käsitykset Siperiasta. Ensinnäkin Siperiassa on aina jäätävän kylmä ja se sijaitsee jossain periferiassa. Siperiassa on taiga, jossa kaikki siperialaiset liikkuvat ja tuntevat omakseen. Baikaljärvellä ovat käyneet kaikki siperilaiset. Kirjailija murentaa näitä olettamuksia pehmeästi, mutta varmasti. Siperiassa on myös kesä. Siperia on valtavan suuri maantieteellinen alue, jossa taigan satumaisiin metsiin vain jotkut siperialaiset ovat astuneet. Baikaljärvi saattaa myös olla niin kaukana, ettei sinne tule ikinä matkustettua. Vähän niin kuin Suomessa on jääkarhuja ja onpa minulta ja ystävältäni kysytty aikoinaan Malesian kuumuudessa aivan vakavalla naamalla, olemmeko eskimoita. Nämä ovat juuri sellaisia käsityksiä, joita ihmiset luovat itselleen, kun miettivät jotain kaukaista maankolkkaa. 

Lukupiirissä keskusteltiin paljon siitä, kuinka kirjan tapahtumat olivat sellaisia, jotka olisivat voineet tapahtua ihan kenelle tahansa. Sen sijaan avoimeksi jäi, olivatko kirjan tarinat tapahtuneet kirjailijalle vai oliko hän kerännyt aineistoa kuulemistaan jutuista. Yhteistä tarinoille kuitenkin oli se, että ei kerrottu neuvostovallasta, vaan aivan tavallisen ihmisen elämästä. Toki lukupiirissä puhuttiin esimerkiksi siitä, kuinka kirjan kertoja pääsi matkustelemaan lapsena ollessaan. Joka kesä perhe suuntasi jonnekin päin. Aika usein Mustallemerelle. Oliko tämä yhteiskunnan kiitos vanhempien hyvin hoidetuista töistä vai kuinka perheellä oli varaa matkustella niin paljon? 

Kirjan venäjänkielinen alkuteos Reki – povest’ on ilmestynyt vuonna 2005. Kirjan on suomentanut Saija Aarnos. 

Jevgeni Griškovetsin Joet – kertomus sisältää paljon pohdintaa. Mukana loistavat isänmaallisuus ja ylpeys, mutta kaiken tämän rinnalla kirjasta löytyy oivaa piilohuumoria. Tähän kirjaan kannattaa rohkeasti tarttua, koska kirjan tarinat ovat kerrassaan mainioita. Samalla pääsee tutustumaan siperialaiseen pikkukaupunkiin. 

Lukupiiri antoi kirjalle tähtiä 3½ (asteikko 1-5).

Ystävänpäivän lukumaratonin päivitysraportti

 

Aloitin eilen illalla ystävänpäivän lukumaratonin ennen nukkumaanmenoa. Takana on pitkät yöunet ja kohta on tarkoitus jatkaa lukemista. Tosin täytyy tehdä hieman aamupalaa lukemisen rinnalle, jotta jaksan maratoonata. Mutta kuinka eilen illalla kävi? 

Sivuhuomiona mainittakoon, että tämä postaus päivittyy maratonin aikana. Olkaa kuulolla.

Perjantai 11.2.2022 klo 22.00 maraton alkaa

Kaikkihan sen tietävät, kuinka väsynyt sitä on, kun perjantai-illalla päänsä tyynyyn painaa. Erittäin väsynyt. Toisaalta minä olen nykyään aina illalla todella väsynyt. Otin kuitenkin kätösiini Jevgeni Griškovetsin Joet – kertomus -kirjan (Kampus Kustannus, 2012). Lukupiirikirja, joka on ohut kuin mikä, mutta jostain syystä minulla kirjan lukeminen on venynyt ja venynyt, eikä kirja edes ole millään tavoin huono. Mutta nyt on syytä iloita. Sain eilen illalla kirjan päätökseen. Kirja koostuu pienistä kertomuksista, muistoista lapsuuden siperialaisessa kotikaupungissa. Illan hätkähdyttävin kertomus oli ilman muuta karhun kohtaaminen. Hui! Valtavan iso karhu viiden metrin päässä viljapellolla. Luettuja sivuja kertyi yhteensä 21. Tästä on hyvä jatkaa maratonia. Pieni alku, mutta nythän koko päivä aikaa lukemiselle tai sitten muuten vain kaikelle haahuilulle.

Lauantai 12.2.2022 klo 12.00

Luettuja sivuja yhteensä 143. Maraton etenee verkkaisesti, mutta etenee kuitenkin. Olen lukenut toista maratonkirjaa, joka on Päivi Alasalmen Sudenraudet (Gummerus, 2021). Kirjan tarinan keskiössä ovat lapsia tappavat sudet 1880-luvulla Turun liepeillä. Asia koskettaa aivan kaikkia. Torppareita, kartanonomistajia ja kirkonmiehiä. Susitarinat eivät jätä ketään kylmäksi. Kirjan tarinassa olen edennyt siihen vaiheeseen, kun kuuluisat sudentappaja-Vornaset saapuvat Itä-Suomesta Turkuun. Kohta on Vornasten näytettävä, mihin pystyvät. Hieman mietin sitä, että saatan lähteä kesken maratonin happihyppelylle ja hakea kirjastosta kirjan, josta tuli eilen noutoilmoitus. Tuskin ehdin kirjaa tänään aloittaa, mutta onhan sitten ehkä huomiselle tai maanantaille luettavaa.

Klo 15.50

Luettuja sivuja 267. Sudenraudoissa kärsitään edelleen susien aiheuttamista lapsisurmista. Mynämäki vaikuttaa olevan kaiken pahan keskus. Sinne onkin tullut valtaisa joukko miehiä, joiden metsästystaustat ovat sellaisia, jotta nyt voisi sudetkin saada kyytiä. Myös rakkautta on ilmassa. Maratoniin tuli taukoa, kun toteutin aikeeni ja kävin kirjastossa. Samalla reissulla poikkesin myös kauppaan. Nyt on kuitenkin hyvä jatkaa lukemista. Tosin luulen, että iltaa kohden lukeminen häiriintyy. Joudun ehkä lähtemään Herra Karvajalan kanssa ulkoilemaan. Lisäksi tiedän, että jään tuijottamaan televisiota, jos sieltä tulee jotain mielenkiintoista.

Klo 18.15

Luettuja sivuja 363. Päivi Alasalmen Sudenraudat tuli päätökseen. Vielä on muutama tunti aikaa lukemiselle, mutta aivan heti ei voi uutta lukemista ottaa. Sen verran täytyy antaa Sudenrautojen kuohuttavan tarinan laskeutua, ettei heti unohda kirjan tunnelmaa. Oli kuitenkin hyvä, että kävin kirjastossa. Otan vielä tänä iltana luettavaksi kirjastosta hakemani Iida Rauman Hävitys: Tapauskertomus -kirjan (Siltala, 2022). Täytyy samalla todeta, että lopetan lukumaratonin sivujen laskemisen illalla kymmeneltä. En enää tänään päivitä raporttia, vaan aamulla lasken lopullisen luettujen sivujen yhteismäärän.

Klo 22.00

Luettuja sivuja yhteensä 393. Lukumaraton päättyy. Loppuillasta oli hyytymistä, mutta sen tiesin itsekin. Aivan heti en voinut edes jatkaa lukemista Sudenrautojen jälkeen. Iida Rauman Hävitys sijoittuu myös Turkuun, mutta ei niin kauaksi historiaan kuin Sudenraudat, vaikka toki kirjan alkusivuillakin on jo Turun historiaa käsitelty. Hävityksen ensivaikutus on kaoottinen. Kamalaa, millaiseksi ihminen voi mennä, jos ei saa nukuttua.

Tänään sunnuntaina onkin sitten Lukurauhan päivä. Tänäänkin aion lukea, vaikka en enää samalla tavoin kuin maratonilla. Tänään on pakko myös tarttua imuriin ja tehdä muitakin kotihommia. 

Hyvää Lukurauhan päivää kaikille!

Ystävänpäivän lukumaraton

 

Kirjan jos toisenkin -blogin Jane on haastanut kirjanystäviä ystävänpäivän lukumaratonille. Minäkin ilmoittauduin maratonille ihan viime hetkillä, koska on pakko saada luettua yksi kirja tai oikeastaan kaksikin. 

Lukumaratonin säännöt ovat yksinkertaiset. Koska ystävänpäivä osuu maanantaille ja arkipäivänä harva ehtii kokonaista vuorokautta käyttää lukemiseen, on lukumaraton 11.-13.2.2022. Aloittaa voi siis jo vaikka tänään klo 21.00 ja lopettaa huomenna klo 21.00. Lukuaikaa on täydet 24 tuntia ja se sisältää kaikki mahdolliset tauot. 

Lukumaratonilla kaikki lukeminen lasketaan, myös äänikirjat. Jane toivoo, että maratonille osallistuja laskee lukemansa sivut ja/tai kuuntelemansa ajat yhteen sekä tekee listauksen kirjoista, joita on lukenut maratonin aikana huolimatta siitä, onko saanut kirjan päätökseen vai ei. Tämän lisäksi lukijan olisi käytävä kertomassa lukumaratonin loppusaldo ja kirjalista Janen blogin koontipostaukseen. Maratonille osallistuminen ei vaadi kirjablogia, eikä someaktiivisuutta, mutta itse ajattelin kuitenkin blogia päivittää ja Instagramin puolellekin jotain huudella. 

Mitkä sitten ovat omat lukusuunnitelmani? Minulla ei ole lukulistalla kuin kaksi kirjaa. Toki kotoa löytyy lukemattomien pinoja, joten sieltä on helppo vetäistä bonuskirja, jos lukeminen meinaa loppua kesken. En kyllä usko, että loppuu. En ole kovin nopea lukija ja aion kuitenkin pitää taukoja välillä. 

Jevgeni Griškovetsin Joet – kertomus (Kampus Kustannus, 2012) on seuraava lukupiirikirjamme. Olen kirjassa melko lopussa ja haluan tänä viikonloppuna saada kirjan päätökseen, koska ensi viikolla on lukupiiri-ilta. 

Toisena kirjana minulla on Päivi Alasalmen Sudenraudat (Gummerus, 2021). Tämä kirja on vielä alkutekijöissään, mutta haluan saada kirjan luettua mahdollisimman nopeasti. Kirjaston kahden viikon laina-aika on ensimmäinen syy. Toinen on se, että kirjastosta on tulossa noutopyyntöjä kolmelle muulle varaamalleni kirjalle aivan lähiaikoina. Itseasiassa tänään tuli ilmoitus ensimmäisestä kirjasta. Pitkitän noutoa kuitenkin jonkin aikaa, ettei lukupäiviä mene siihen, kun luen näitä kahta lukumaratonkirjaa. 

Lukumaratonin ajattelin aloittaa jo tänä iltana ja lopettaa huomenillalla. Päivitysraportti päivittyy blogiin ainakin huomenna. Tämän illan alkuraportointi saattaa jäädä väliin. 

Sunnuntaille osuu myös Lukurauhan päivä. Silloinkin ajattelin lukea, mutta en enää maratoonaa. 

Jos kiinnostuit lukumaratonista, käy ilmoittautumassa mukaan.