Nyt tulee tunnustus. En ole ikinä aikaisemmin lukenut Astrid
Lindgrenin Ronja, ryövärintytärtä (WSOY, 1982) kuin vasta
nyt. Toki olen kuullut tarinoita Ronja ryövärintyttärestä, mutta kirjan
ilmestyessä olin juuri sen ikäinen, että olin ohittanut tämäntyyppisten
kirjojen lukemisen. Onneksi ikinä ei ole kuitenkaan liian myöhäistä tarttua
kirjaan, jonka tarina on sykähdyttävä. Myönnän, että oli toinenkin syy, jonka
vuoksi kirjan kirjastosta lainasin. Järvenpään teatterin syksyn ensi-illassa
oli tiedossa samaiseen satuun perustuva näytelmä. Näytelmästä kuulette lisää
toisessa postauksessa.
Matiaksenlinnassa asuvat ryöväripäällikkö Matias, hänen
vaimonsa Loviisa sekä ryövärijoukko. Eräänä myrskyisenä yönä syntyi Ronja,
jolle kaikki menettivät heti sydämensä. Samana yönä Matiaksenlinna repesi
kahteen osaan. Väliin jäi vain syvä kuilu, joka sai nimekseen Helvetinkuilu.
Ronja kasvaa linnan suojissa, mutta tulee sekin päivä, jolloin Matias lähettää
hänet Matiaksenmetsään. Tytön on opittava tuntemaan metsä ja varomaan sen
pelottavimpia vaaroja, kuten ajattaroita, männiäisiä ja Borkan ryöväreitä.
Viimeksi mainittu on Matiaksen ryövärijoukon pahin kilpailija. Eräänä päivänä
Ronja tapaa Helvetinkuilun toisella puolella pojan, joka osoittautuu Borkan
pojaksi Birkiksi. Borkan ryövärijoukko on valloittanut linnan toisen puolen,
mikä on ennenkuulumatonta. Ronja ja Birk kiinnostusta toisiaan kohtaan, eikä aikaakaan, kun he ystävystyvät.
Heidän ystävyytensä kasvaa sellaisiin mittoihin, että he ovat valmiita uhmaamaan
koko maailmaa tai ainakin omia perheitään.
Ronja, ryövärintytär
on kaunis tarina ystävyydestä, joka vähät välittää perinteistä. Ronja ja Birk
näyttävät perheilleen, että he eivät usko vanhoihin tapoihin, joissa riidellään
ja aiheutetaan pahaa oloa muille. He uskovat parempaan maailmaan ja ovat valmiita tekemään mitä tahansa toistensa puolesta. Toki Ronja
tuntee sisimmässään pahaa olo ja huolta vanhemmistaan, etenkin isästään. Hän ei
voi kuitenkaan antaa anteeksi Matiaksen sanoja ennen kuin Matias hyväksyy
Birkin. Näillä lapsilla on sydän paikallaan.
Pidin kirjan tunnelmasta. Mahtava linna, jossa lapsi voi
seikkailla mielin määrin. Metsä upeine paikkoineen, väreineen ja äänineen. Näiden
rinnalla linnan pelottavat vankiholvit sekä metsän kummajaiset. Kirjassa on vanhan
kunnon ajan seikkailuhenkisyyttä. Kaikki ei voi olla liian kivaa ja ihanaa,
vaan varjoista voi hiipiä pelottavia otuksia. Vaikka otukset ovat osin hyvinkin
pelottavia, on niissä jotain tarunhohtoista. Tällaisia otuksiahan voi oikeasti
asua metsän siimeksessä.
Yksi asia, joka minua hieman häiritsi, oli kirjassa käytetty
kieli tai oikeastaan vai pari sanaa. Paskapää ja paskiainen. En tiedä,
millainen kirjan alkuperäisteksti on, mutta jotenkin itseäni kummastutti nämä
sanat kertomuksessa. Ajattelin kirjan kuitenkin olevan lapsille suunnattu, niin
en olisi halunnut löytää tekstin joukosta tällaisia sanoja. Onko minussa siis
herännyt kukkahattutäti? Ehkä tai ehkä ei. Kertoessani havainnostani yhdelle
työkaverilleni, hän sanoi, että jospa siihen aikaan kirjat on käännetty tällä
tavoin. Saattaa olla, mutta kun muistelen omaa lapsuuttani, niin kaikki
kirosanat ja rumat sanat olivat jollain tavoin pannassa. Vain kovikset kiroilivat.
Ruotsinkielinen alkuteos Ronja,
Rövardotter on ilmestynyt vuonna 1981. Kun kirja on julkaistu, Astrid
Lindgren on ollut yli seitsemänkymppinen. Täytyy nostaa hattua, ihan vaikka sitä
kukkahattua. Kirjan on suomentanut Tuula Taanila. Kirjan kuvituksen takana on
Ilon Wikland. Kuvitus on pikkutarkkaa ja ehkä hieman synkkääkin, mutta sopii
kirjaan loistavasti. Voi olla, että joku lapsi olisi eri mieltä asiasta.
Astrid Lindgrenin Ronja,
ryövärintytär on satu, joka elää tänä päivänäkin ja varmasti vielä vuosikymmeniä
eteenpäinkin. Tämä kirja kannattaa ehdottomasti lukea omalle lapselle tai jos
lapsi osaa itse lukea, niin tätä kirjaa kannattaa suositella luettavaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti