Teatterissa: Hirttäjät

Olin viime lauantaina Kansallisteatterissa päivänäytöksessä katsomassa Hirttäjiä. Hirttäjät (Hangmen) on englantilais-irlantilaisen Martin McDonaghin näytelmä vuodelta 2015, joten varsin tuoreesta näytelmästä on kyse. Mielenkiintoiseksi ja mukavaksi tämän tekee se, että Kansallisteatteri otti Hirttäjät heti tänä vuonna ohjelmistoonsa. Näytelmä sai Suomen kantaesityksen Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä 9. maaliskuuta. Näytelmän on suomentanut Sami Parkkinen.

Hirttäjät on ohjannut Mika Myllyaho. Rooleissa ovat Jani Karvinen, Tero Koponen, Petri Liski, Esa-Matti Long, Petri Manninen, Samuli Niittymäki, Ilja Peltonen, Heikki Pitkänen, Kristo Salminen, Paula Siimes, Alina Tomnikov ja Timo Tuominen. Kati Lukka on vastannut lavastuksesta ja Tarja Simonen pukusuunnittelusta. Musiikki on Samuli Laihon käsialaa. Valosuunnittelu Ville Toikka ja äänisuunnittelu Veli-Pekka Lahtela. Jari Kettunen puolestaan on vastannut naamioinnin suunnittelusta.

Petri Manninen, Ilja Peltonen, Jani Karvinen, Timo Tuominen ja Petri Liski

Kuva © Tuomo Manninen, Kansallisteatteri

Hirttäjät alkaa kohtauksella, jossa syyttömyyttä vakuutteleva mies hirtetään Englannissa vuonna 1963. Kohtauksesta siirrytään heittämällä kaksi vuotta ajassa eteenpäin, jolloin kuolemantuomio lakkautetaan. Harry Waden (Petri Manninen) isännöimässä pubissa hirttäjäisiä muistellaan lämmöllä ja mietitään, kuka oli paras hirttäjä. Oliko se pubinpitäjä Harry vai Albert Pierrepoint (Kristo Salminen)? Pubiin saapuu outo mies, Mooney (Heikki Pitkänen), jota Harry ja pubikärpäset vieroksuvat, mutta Harryn vaimo Alice (Paula Siimes) sen sijaan flirttailee miehelle avoimesti. Myös Harryn ja Alicen teini-ikäinen, hieman möksöttävä Shirley (Alina Tomnikov) tuntee vetoa miestä kohtaan. Sitten alkaa tapahtua kummia. Shirley häviää ja katoamisen syypääksi valikoituu kuin itsestään Mooney. Mies on saatava vastuuseen teosta, mutta kuinka toimia? Hirttäjäiset ovat kiellettyjä, mutta kuinka tähän suhtautuu pubin kanta-asiakkaat ja entinen hirttäjä Harry? Antaako armon käydä oikeudesta vai vieläkö kerran hirttoköysi kiristyy?

Petri Manninen sopii hyvin Harryn rooliin. Mies on omahyväinen, kaikkitietävä ja oikeastaan aika ärsyttävä. Mies paistattelee pubin kanta-asiakkaiden ihailun kohteena, eikä edes peittele sitä. Hyvin Manninen roolinsa vetää. Alicea näyttelevä Paula Siimes on huippu. Nainen muuttuu hetkessä aviovaimosta flirttailevaksi pubiruusuksi. Siimes heittäytyy myös loistavan koomisesti äidinrakkauden tuskissa kiemurtelevan naisen rooliin. Waden perheen tytärtä näyttelevä Alina Tomnikov on ihastuttava. Nainen säteilee lavalla, vaikka onkin hieman möksö ja ujo. Tomnikovin näytelmärooliin kuuluva hohottava nauru on myös vailla vertaa. Ei voi muuta kuin hymyillä.

Alina Tomnikov

Kuva © Tuomo Manninen, Kansallisteatteri

Mooneyn roolia vetävä Heikki Pitkänen on mahtava. Beatles-hiuksinen mies eroaa pubin muusta porukasta kuin yö päivästä. Mooney on lavalla kummajainen, mutta kiinnostava. Pitkänen näyttelee erittäin ammattitaitoisesti Lontoosta saapunutta miestä, josta kukaan ei tiedä mitään. Pubin kantaporukasta on nostettava esiin pubin vanhin asiakas Arthur eli Timo Tuominen. Mies huutaa repliikkinsä läpi näytelmän, koska on huonokuuloinen. Muut asiakkaat ovat miehen suhteen kärsivällisiä, vaikka mies yleensä aina lopulta sanookin asioiden todellisen laidan viiltävän tarkasti. Mahtavaa vetoa Tuomiselta. Kristo Salminen on salaperäinen toinen hirttäjä Albert Pierrepoint. Hänellä on pieni rooli, mutta mies on näyttämöllä suuri. Salmisen tullessa pubivierailulle, kaikki huomio kohdistuu vain häneen. Mies säteilee lavalla pelkällä olemuksellaan. Hieno mies, vaikka hiuksiaan koomisen ärsyttävästi lavalla heiluttaakin.

Hirttäjissä on onnistuttu yhdistämään lavastus, puvustus ja naamiointi uskomattoman hienolla tavalla. Kiitos kuuluu Kati Lukalle, Tarja Simoselle ja tietenkin Jari Kettuselle. Eniten huomiota kiinnittää tietenkin näyttelijöiden mahtavat peruukit. Näiden lisäksi on yksi pieni seikka, josta haluan mainita erikseen. Paula Siimeksen kukkamekko on todella kaunis. Sellaisella mekolla olisi kiva viilettää menemään lämpiminä kesäpäivinä. Pidin myös pubilavastuksesta, joka on mainio. Kunnon baaritiski ja muutama pöytä. Kyllähän tuollaiseen pubiin voisi mennä muutaman tarinan kuuntelemaan.

Paula Siimes, Petri Manninen, Heikki Pitkänen ja Jani Karvinen

Kuva © Tuomo Manninen, Kansallisteatteri

Hirttäjät on komedia, jossa musta huumori kukkii. Näytelmä on ehkä hieman hidastempoinen, mutta lähes joka kohtauksessa on jokin juttu, joka saa nauruntyrähdyksiä aikaiseksi. Vaikka näytelmästä voi löytää vakavia aiheita, vie näytelmä kuitenkin niin mukanaan, etteivät vakavat aiheet jää pyörimään mieleen. Pidin näytelmän tyhjentävästä vaikutuksesta. Aivot narikkaan reiluksi pariksi tunniksi ja olet jälleen hieman rennompi ihminen. 

Hirttäjiä esitetään Kansallisteatterissa vielä muutamia kertoja. Näytelmä sopii mielestäni etenkin suuremmille porukoille, joissa makuja on monenlaisia. Näytelmä on helppotajuinen ja hauska.

Näin esityksen medialipulla. Kiitos Kansallisteatterille, kuten kiitos myös kuvalainauksista.

Tony Johansson: Kolmas matkustaja

Like Armyn Facebook -sivuilla oli helmikuussa kilpailu, jossa arvottiin jollekin lukupiirille Tony Johanssonin Kolmas matkustaja (Like, 2016) kirjan ennakkokappaleet. Kilpailuunhan piti osallistua ja hieman usuttaa muitakin lukupiiriläisiä osallistumaan. Ja kuinkas siinä sitten kävikään? Tattaraa ja rumpujen pärinää! Meidän lukupiiri voitti kilpailun. Kaikille kahdeksalle lukupiiriläiselle lähetettiin kirjat luettavaksi. Nyt on raati vihdoin istunut alas ja käynyt kirjan tarinaa läpi. Kirkes-kirjastoissa kaikki kirjat näyttävät olevan lainassa tällä hetkellä, joten mielenkiintoa herättävä kirja on kyseessä.

Landskronan kadulta löytyy syyskuussa 2001 paikallisen äärioikeistolaisen ruumis yliajettuna. Yliajaja on paennut paikalta, eikä paikallinen poliisi saa teosta minkäänlaisia vihjeitä. Yleisön ja lehdistön mielenkiinto on kohdistunut syyskuun 11. päivän tapahtumiin, joten tapahtuma hautautuu vähitellen muiden asioiden alle. Joulukuussa toimittaja Erik Larsson löytää roskapostien joukosta viestin, joka johdattaa miehen laittoman maahanmuuttajan Abdel Ibrahimin puheille. Maahanmuuttaja on nähnyt syyskuussa tapahtuneen yliajon, mutta haluaa pysyä nimettömänä ja kasvottomana, koska on saanut karkotuspäätöksen. Todistajan nimi tulee kuitenkin julki, ja pian Erik Larsson sekä toimittajaharjoittelija Karin huomaavat joutuneensa kasvokkain poliisin ja sotilastiedustelun kanssa. Tapahtumasarja saa uuden dramaattisen käänteen, joka yltää kymmenen vuoden päähän.

Tony Johanssonin Kolmannen matkustajan juoni on koukuttava, kiinnostava ja taitavasti punottu. Lukijalle on yllätyksiä tiedossa kirjan loppusivuille asti. Yksi syy siihen, miksi kirja on koukuttava, on se, että lähes kaikki kirjan henkilöt valehtelevat tavalla tai toisella, paitsi niin sanotut hyvät ihmiset. Kolmannen matkustajan yksi suuri ongelma lienee siinä, että tarina hyppii ikävästi vuodesta toiseen. Lukupiiriläisten mielestä tällainen katkaisee lukijan ajatuksen sekä tekee lukemisesta vaikeaa. Lukupiirissä keskusteltiin myös siitä, jotta kirja avautuisi lukijalle paremmin, pitäisi lukijan tietää enemmän Ruotsin yhteiskunnasta, politiikasta ja poliitikoista. Nyt lukijalle tuli välillä tunne, ettei aivan sisäistänyt kaikkea vai onko lukupiiriläisten yleissivistyksessä aukkoja? Henkilöhahmoja kirjassa oli myös hieman liikaa. Kirjan kannessa oli vertaus Henning Mankelliin, mutta tätä lukupiiri ei allekirjoita. Henning Mankell kilpailee aivan omassa sarjassaan.

Tony Johansson kertoo kirjailijan terveisissä, että Kolmas matkustaja on trilogian ensimmäinen osa. Toisen osan on tarkoitus ilmestyä Ruotsissa tämän vuoden aikana. Osa lukupiiriläisistä oli sitä mieltä, että voisivat tarttua trilogian muihinkin osiin. Eräs lukupiiriläinen ei pitänyt ajatuksesta, että kirjassa esiintynyt tyttö, Sara, asetettiin tavallaan lukijalle syötiksi, jotta lukija tarttuisi trilogian seuraavaankin osaan.

Kolmas matkustaja käsittelee vaikeita asioita. Kirjan kansien väliin on saatu mahdutettua monta eri aihetta, mutta pakolaisuus ja terrorismi ovat kirjan päällimmäiset teemat. Erittäin ajankohtaisia aiheita molemmat. Siinä mielessä Johansson on osunut kirjallaan oikeaan aikaan, että näistä aiheista keskustellaan nyt paljon ja laajalti.

Tony Johanssonin Kolmatta matkustajaa voin suositella dekkareiden ystäville sekä henkilöille, jotka tykkäävät lukea ajankohtaisista asioista. 

Lukupiiri antoi kirjalle tähtiä 3- (asteikko 1-5).

Teatterissa: Venus turkiksissa

Viime keskiviikkoilta jätti minuun jälkensä. Olin katsomassa Helsingin Kaupunginteatterin Pengerkadun näyttämöllä David Ivesin Venus turkiksissa (Venus in Fur). Näytelmä sai suomenkielisen kantaesityksenä 7. huhtikuuta kuluvaa vuotta. Uutuusteos siis kyseessä. Näytelmän on suomentanut Reita Lounatvuori.

Venus turkiksissa on ohjannut ja sovittanut Hilkka-Liisa Iivanainen. Rooleissa ovat Sampo Sarkola ja Armi Toivanen. Lavastus on Antti Mattilan ja puvut Sari Salmelan käsialaa. Valosuunnittelusta on vastannut Vesa Ellilä ja äänisuunnittelusta Eradj Nazimov. Naamioinnin ja kampaukset on suunnitellut Tuula Kuittinen.

Armi Toivanen, Sampo Sarkola

Kuva © Henrik Schütt, Helsingin Kaupunginteatteri

Ohjaaja ja näytelmäkirjailija Thomas (Sampo Sarkola) etsii naispääosan esittäjää uuteen näytelmäänsä. Koe-esiintymiset ovat päättyneet tuloksettomina ja Thomas tuskailee hakijoiden alhaista tasoa ja on aikeissa lähteä kotiin. Yhtäkkiä ovesta pelmahtaa esiin kaatosateen kastelema nainen Vanda (Armi Toivanen). Thomas yrittää passittaa naisen ovesta takaisin ulos, mutta Vanda pitää päänsä ja saa lopulta luvan koe-esiintymiselle. Thomas on varma, että nainen on täysi bimbo, mutta erehtyy. Vanda osaa jostain syystä julkaisemattoman näytelmän vuorosanat ulkoa. Lisäksi Vanda tuntuu tietävän Thomasista yhtä ja toista, eikä välttämättä aina kovin mairittelevaa. Koe-esiintyminen muuttuu Thomasin ja Vandan väliseksi piirileikiksi. Ilmassa on eroottista taistelua, valtataistelua sekä älyllistä kilvoittelua. Kumpi ohjaa kumpaa ja kuka on lopulta vietävissä?

Armi Toivanen

Kuva © Henrik Schütt, Helsingin Kaupunginteatteri

Syy, miksi halusin näytelmän nähdä, oli Armi Toivanen. En kuitenkaan minkään Putouksen takia, jota en ole edelleenkään katsonut yhden ainokaista kertaa, vaan sen takia, että Toivanen on ollut loistava valkokankaalla. Teatterilavalla en ole ikinä Toivasta nähnyt, joten oli jännittävää, kuinka nainen lavalla onnistuu. Ja voi kuulkaa! Armi Toivanen oli todella loistava. Ihailu naisen ammattitaitoa kohtaan nousi edelleen. Huh! Aivan käsittämätöntä eläytymistä ja heittäytymistä. Pidin etenkin siitä, kuinka vakuuttavasti Toivanen vaihtoi näytelmän naispääosan esittäjästä omaksi itsekseen, työnhakijaksi. Hienoa menoa lavalla. Entä sitten Sampo Sarkola? Tykkään, tykkään ja tykkään. Sarkola on mahtava ja miestä on mukava seurata lavalla. Sarkolan epäuskoiset ilmeet olivat mielettömiä, kun Toivanen alkoi näytellä näytelmän Vandaa. Pidin myös siitä, kuinka kitkattomasti Sarkolan ja Toivasen yhteistyö toimi. Melkoisen parin Helsingin Kaupunginteatteri on lavalleen saanut.

Venus turkiksissa on intensiivinen ja eroottisviritteinen näytelmä. Näytelmä on myös paikoitellen raju ja ehkä hieman rietaskin, mutta loistavalla ja hienostuneella tavalla. Iivanainen on tehnyt hienoa ohjaajatyötä. Näytelmän ääniefektit ovat mainioita. Kahvin kaato kuppiin, ukkonen, kaatosade. Kiitokset lähtevät Nazimoville. Vielä yhdet erityiskiitokset ansaitsee Ellilä. Näytelmän valaistus on napakymppi. Jo pelkillä valojen sävyillä on saatu lavalle täysin erilaisia tunnelmatiloja aikaiseksi. Katsojan on helppo eläytyä tiivistunnelmaiseen näytelmään koko esityksen ajan.

Sampo Sarkola, Armi Toivanen

Kuva © Henrik Schütt, Helsingin Kaupunginteatteri

Helsingin Kaupunginteatterin sivuilla näytelmää kuvataan aistilliseksi trilleriksi. Näytelmä on kieltämättä jännittävä ja eroottinen, enkä missään tapauksessa suosittele näytelmää alle kuusitoistavuotiaille. Venus turkiksissa sisältää voimakkaita kohtauksia. Näytelmä on kuitenkin myös paljon muutakin. Venus turkiksissa on nerokas naisen ja miehen välinen piirileikki, jossa saa nauraa, pelätä ja läpikäydä erilaisia tunnetiloja. Itse olen näytelmästä edelleen aivan liekeissä. Todella hienoa, että Suomessa tehdään näin kovan tason teatteria. Tässä on näytelmä, joka jää taatusti iholle asti kummittelemaan, enkä edes oikeastaan halua irrottaa otettani tästä tunteesta. 

Näytelmää suosittelen ennakkoluulottomille miehille ja naisille, jotka haluavat saada otteen mahtavasta tunnetilasta. Tämän näytelmän aikana ei todellakaan tarvitse vilkuilla kelloa.

Näin esityksen pressilipulla. Kiitos Helsingin Kaupunginteatterille, kuten kiitos myös kuvalainauksista.

Uusintana Hannu Mäkelä: Muistan – Otavan aika

Tuli hehkutettua sen verran paljon lukupiiriläisille lukemaani Hannu Mäkelän Muistan – Otavan aika (Tammi, 2015), että osa lukupiiriläisistä halusi lukea kirjan lukupiirikirjana. Eihän siinä mitään. Kirja lukulistalle. Itse en nyt heti kirjaan uudestaan tarttunut muuta kuin selatakseni kirjan parhaimpia kohtia. Kirkes-kirjastoissa kirja on edelleen hyvin suosittu. Tällä hetkellä vain yksi kirja odottaa lukijaansa yhden kirjaston hyllyllä.

En nyt kerro tarkempaa kuvausta Otavan ajasta, koska olen kirjasta jo aiemmin postannut, vaan keskityn siihen, mitä lukupiiriläiset kirjasta pitivät. Kirjasta pidettiin erittäin paljon. Kirjasta löydettiin paljon tartuntapintaa ja monesta asiasta oltiin samaa mieltä Mäkelän kanssa, vaikka lukupiiriläisillä ei olekaan iloa tuntea kirjailijaa henkilökohtaisesti. Kirjasta kirposi paljon lukumuistoja. Lisäksi yhdelle lukupiiriläiselle tuli omia muistoja kirjapainotyöstä sekä Uudenmaankadusta, jolla lukupiiriläinen oli asunut 80-luvulla. Tuttua kuulemma oli vanhan ajan kirjapaino-ongelmat ladonnassa.

Ajankuvaukset olivat kirjan parhaimmistoa. Oli kuin olisi ollut kärpäsenä katossa seuraamassa tapahtumia. Eräs lukupiiriläinen kertoi, että kirja toi elävästi mieleen seitsemänkymmentäluvun taistolaistyötoverit. Postasin jo aiemmin, kuinka vasta kirjan myötä itse ymmärsin taistolaisuuden voimakkuuden ja radikaaliuden.

Lukupiiriläiset tykkäsivät Mäkelän tavasta kertoa kirjailijoista. Osa kirjailijoista vaikutti vähän vinksahtaneilta tai osa jopa vastenmielisiltä. Useat kirjailijat olivat kuitenkin mielenkiintoisia, kuten esimerkiksi Samuli Paronen. Antti Hyrystä ja Alpo Ruuthista lukija sai erittäin sympaattisen kuvan. Kirja antoi myös joitain perusteluja esimerkiksi Helena Anhavan suhteellisen vähäiseen suosioon. Otavan aika toi myös mieleen kirjailijoita, jotka olivat syystä tai toisesta päässeet vuosien saatossa unohtumaan. Paavo Haavikkoa Mäkelä ensin jumaloi, mutta vähitellen Haavikko tippui jumaluuden valtaistuimeltaan tavallisten kuolevaisten joukkoon myös Mäkelän mielestä. Haavikosta lukija sai kuvan hyvin surullisesta tapauksesta. Jarkko Laine oli ristiriitainen hahmo. Aluksi mies oli hauska ja rento, mutta myöhemmin välit katkesivat Mäkelään täysin.

Otavan aika on myös herkullinen paljastuskirja. Ainakin lukupiiriläiset tunsivat vastenmielisyyttä muutaman kirjailijan vaimoon tai muusaan. Näistä mainittakoon Nadja Pyykkö ja Mia Berner. Toisaalta lukupiiriläiset keskustelivat, oliko kirjassa mukana hiven naisvihaa vai pelkästään persoonan synnyttämää inhoa. Yksi lukupiiriläinen kertoi, että oli päätellyt Pentti Saarikosken elämäkerrasta, että Mia Berner olisi antanut miehelle vähän lisää luomisaikaa.

Mäkelän kuvaukset kirjallisuusmatkoista olivat hauskaa ja mielenkiintoista luettavaa. Syntyi kunnon kuvauksia, kuinka 70-luvulla matkustettiin. Matkat tuntuivat olevan etenkin aikamoista resuamista ja viinanhuuruista menoa. Aina ei päästy edes itse aiheeseen, vaan matka saattoi menmä suoraan hyväntekeväisyydelle.

Lukupiiriläiset olivat sitä mieltä, että Hannu Mäkelän Otavan aika antoi sysäyksen lukea muutkin Muistan –sarjan kirjat. Hannu Mäkelän elämä alkoi kiinnostaa, etenkin isä-suhde ja ne lukuisat vaimot. 

Lukupiiri palkitsi kirjan 4½ tähdellä (asteikko 1-5).

Teatterissa: Sylvia

Keskiviikkona oli taas jotain kivaa odotettavaa. Illansuussa lähdin kohti Studio Pasilaa ja Sylviaa. Helsingin Kaupunginteatteri on tuonut lavalle amerikkalaisen A. R. Gurneyn Sylvian (1995), jonka ensi-ilta nähtiin Studio Pasilassa 6. huhtikuuta eli varsin tuoreesta näytelmästä on kyse. Näytelmän suomennoksen on tehnyt Riikka Takala.

Sylvian on ohjannut Kari Rentola. Rooleissa ovat Elina Aalto, Heidi Herala, Jari Pehkonen, Pertti Koivula ja Aino Seppo. Lavastus ja puvut ovat Katariina Kirjavaisen käsialaa ja naamiointi ja kampaukset Aino Hyttisen. Teppo Saarinen on vastannut valosuunnittelusta ja Ari-Pekka Saarikko äänisuunnittelusta.

Heidi Herala, Elina Aalto, Jari Pehkonen, Aino Seppo

Kuva © Tapio Vanhatalo, Helsingin Kaupunginteatteri/Studio Pasila

Sylvia on kertomus keski-ikäisestä pariskunnasta, jonka lapset ovat lähteneet maailmalle. Greg (Jari Pehkonen) löytää läheisestä puistosta koiran, Sylvian (Elina Aalto), josta tulee hetkessä miehen elämän keskipiste. Aviovaimo Kate (Heidi Herala) ei koiraa sulata. Kate on sitä mieltä, että juuri kun heillä ovat ovet avoimina kahdenkeskiselle laatuajalle kamariorkesteri-iltoineen sekä loistavine ravintolaillallisineen, niin siihen kuvioon ei koira mahdu. Greg on asiasta aivan eri mieltä. Sylvia on töihinsä kyllästyneelle miehelle Jumalan lahja, josta ei luovuta. Greg ja Kate käyvät valtataistelua, josta ei meinaa tulla loppua. Sylvia palvoo Gregiä ja Greg Sylviaa. Onko Kate avioliiton kolmas pyörä? Tapahtumat etenevät siihen pisteeseen saakka, että pariskunnan on pakko turvautua parisuhdeterapeutin apuun.

Gregiä näyttelevä Jari Pehkonen on hyvin vakuuttava. Tyypillinen keski-ikäinen mies, joka ei näe Sylviassa mitään ongelmaa. Elämähän jatkuu samaan malliin kuin ennenkin. Hienosti mies roolin vetää. Heidi Herala Katena on loistava. Naisen elämä on murtumassa palasiksi, eikä nainen pysty pitämään palasia kasassa. Herala eläytyy rooliinsa niin hyvin, että jopa katsoja tuntee naisen tuskan sisimmässään. Mitä tapahtuu, kun matto vedetään jalkojen alta pois? Entä sitten Sylvia? Elina Aalto on syöksynyt koiran nahkoihin mahtavasti. Eleet ja hössötys ovat hyvin tyypillistä koiralle. Tuntui, että koira oli koko ajan läsnä, kuten se tietysti normaalissa koiraperheessä aina onkin. Aalto siis valloitti koko näyttämön olemuksellaan ja hienolla ammattitaidolla.

Elina Aalto, Jari Pehkonen, Heidi Herala

Kuva © Tapio Vanhatalo, Helsingin Kaupunginteatteri/Studio Pasila

Pertti Koivula näyttelee miestä, johon Greg tutustuu koirapuistossa. Miehellä on rottweiler ja se näkyy myös miehen ulkonäössä. Koivulan rooli on herkullinen. Mies esittää kovista, mutta jossain vaiheessa kovinkin mies herkistyy. Koivula on näyttelijä, jonka läsnäolo lavalla saa katsojan suupielet vaistomaisesti nousemaan ylöspäin. Kutkuttavan hauskaa seurattavaa. Aino Sepolla on Sylviassa kaksoisrooli. Seppo näyttelee Katen ystävätärtä Phyllistä sekä parisuhdeterapeuttia. Vaikka Aino Seppo on hyvin tunnettu suomalainen näyttelijä, en muista häntä montaa kertaa lavalla nähneeni. Seppo on kuitenkin todella taitava. Molemmat roolit Aino Seppo veti komediaan sopivalla tavalla hieman yli laitojen. Paras kohtaus oli ehkä kuitenkin se, kun Sylvia on hyppimässä vasten Phyllistä, Aino Seppo saa loihdittua Phylliksen kasvoille inhon ja pelonsekaisen yhdistelmän yhtäkkisesti.

Sylvia on erittäin toimiva näytelmä. Ohjaaja on saanut näyttelijät näyttämään parastaan lavalla. Lavastus ja valaistus ovat hyvin toteutettuja. Pääosan lavasta vei pariskunnan asunto, mutta lavalle oli saatu mukavasti mahtumaan myös pieni osa koirapuiston viheriötä. Puvustus ja naamiointi olivat myös hyvät. Erityismaininta pitää antaa parisuhdeterapeutin silmälaseille. Vau, mitkä lasit! Tykkäsin.

Elina Aalto, Jari Pehkonen, Pertti Koivula

Kuva © Tapio Vanhatalo, Helsingin Kaupunginteatteri/Studio Pasila

Sylvia on kolmiodraamaa komedian raameissa. Vaikka näytelmän pääosassa onkin koira, en voinut olla tuntematta pistosta sisimmässäni. Meidän taloudessa on kissa, joka ohjailee elämäämme monin tavoin. Pahinta on ehkä se, kun riitatapauksissa minä ja mies, joka täällä asuu, puhumme toisillemme kissan kautta. Ei sekään aivan tervettä ole, mutta voin olla aivan varma, ettemme ole Suomenmaan ainoita näin käyttäytyviä aikuisia ihmisiä. Sylvia on hyvin totuudenmukainen ja tarkkanäköinen näytelmä huvittavine yksityiskohtineen. Ihan kenelle vain parisuhteessa elävälle voi käydä kuten Sylviassa.

Sylviaa suosittelen etenkin koiraihmisille, mutta näytelmä sopii katsottavaksi myös ihan kaikille, jotka kaipaavat irtiottoa arjesta.

Näin esityksen pressilipulla. Kiitos Helsingin Kaupunginteatterille, kuten kiitos myös kuvalainauksista.

Kädentaitotapahtuma 2016

Sain bloggaajapassin Helsingin Messkukeskuksen Kädentaitotapahtumaan. Menin paikalle heti lauantaiaamusta tarkoituksenani välttää pahimmat ruuhkat. Tai no, en nyt ihan aamusta, koska herra Karvajalan aamuseikkailut veivätkin odotettua pidemmän aikaa ja lopuksi piti vielä antaa herralle lisää seitiä, koska minua syyttävästi katsoi, kun olin matkaan lähdössä.

Messukeskuksessa olin hieman ennen kymmentä aamulla. Suhteellisen rauhallista oli vielä siihen aikaan, mutta kyllähän se meno aika villiksi jossain vaiheessa muuttui.

Kädentaitotapahtumassa riitti ihasteltavaa ja ihmeteltävää. Täytyy sanoa, että toiset osaavat taikoa ihmeitä aikaiseksi. Itsekin pidän käsitöistä ja ennen niitä tuli tehtyä paljonkin, mutta nykyään harvemmin. Kädentaitotapahtuma laittoi myös ajatukset pyörimään. Esimerkiksi Sinellin kauniin väriset Foam Clay –helmimassat ja Silk Clay –silkkimassat sopisivat sekä lasten että aikuisten yhteisiin askarteluhetkiin tai ihan vain itsekkäästi omiin askarteluihin. Kävin myös ihastelemassa kultaseppä-korutaiteilija Niina Halosen työnäytöstä lampputekniikasta. Sehän se vasta mielenkiintoiselta taidolta näyttikin. Kaikeksi se lasikin taipuu. Kädentaitajat ovat yksinkertaisesti taitavia.

Kaunista.

Ah, mitkä värit!

Ja nuo kuviot!

Entäs nämä sitten?

Kädentaitotapahtuman lisäksi katsastin tietenkin myös OutletExpon, Eläinystäväni -tapahtuman, Model Expon ja pyörähdinpä vielä Lapsimessuillakin. OutletExpossa olisi ollut kaikkea kivaa ostettavaa, mutta pidin pintani. En ostanut mitään. Model Expossa oli pakko hetkeksi pysähtyä seuraamaan pienoisautojen ratakilpailuja. Hurjaa menoa. Ei tarvitse formulaa seurata televisiosta, kun tuota kisaa seurasi. Lapsimessut olivat selvästi laajin tapahtuma Kevään Kivoimpana Viikonloppuna. Ja siellä sitä porukkaa olikin, mutta mukavasti näytteilleasettajat lapset huomioivat. Oli paljon erilaisia maistiaisia ja puuhanurkkauksia. Eläinystäväni –tapahtumassa olisi mennyt vaikka koko päivä. Ihastelin tietysti pääasiassa kissoja ja ihmettelin, kuinka kissat ja tietysti muutkin eläimet osasivat olla niin rauhallisia. Jos herra Karvajalka olisi viety Messukeskukseen, olisi koko Messukeskus kuullut sen.

Olin yksin liikenteessä, koska ajattelin, että saisin kulkea rauhassa ja keskittyä omiin mielenkiinnon kohteisiini. Siinä mielessä hyvä ratkaisu, että näin tosiaan tapahtui. Huonoa tässä oli se, että ystävän kanssa olisi riittänyt juteltavaa ja ihasteltavaa ja olisin ehkä saanut messuista vielä enemmän irti. Jostain kumman syystä sain messuilla kulutettua aikaa kuitenkin reilusti yli kolme tuntia. Hei haloo, mihin se aika meni? Ihasteluun ja ihmettelyyn.

Vielä ehdit sinäkin messuille. Kevään Kivoin Viikonloppu on vielä tänään auki kello 17.00 saakka. Suosittelen käymistä, jos mietit, kuinka viettäisit sunnuntain.

Kevään kivoin viikonloppu lippuarvonnan voittajat

Kädentaitotapahtuma –postauksen lippuarvonta päättyi tänään kello 18.00. Mies, joka täällä asuu, toimi arpovana kätenä. Onnen käsi nosti Lauran ja Heidi-Marian laput pöydälle. Voittajille on sähköpostit lähteneet liikkeelle arvonnan tiimoilta. Onnea voittajille ja ihania messuhetkiä!

Tommi Melender: Onnellisuudesta

Pääsiäisen jälkeen olin WSOY:n, Tammen ja Johnny Knigan sekä Kansallisteatterin järjestämässä Bloggariklubi-illassa. Illan aikana kuultiin kolmea kevään kirjailijaa sekä Kansallisteatterin uutiset tulevasta ohjelmistosta. Häkellyttävän hienojen kirjailijoita esittävien taulujen ja pääveistosten parissa oli mukava istua kuuntelemaan kirjailijahaastatteluja. Mahtavan illan päätteeksi saimme kunkin kirjailijan kevään uutukaisen kotiin vietäväksi. Itse tartuin ensimmäisenä Tommi Melenderin esseekokoelmaan Onnellisuudesta (WSOY, 2016). Kirkes-kirjastoissa kaikki kirjat Melenderin Onnellisuudesta ovat lainassa, joten kiinnostava uutuus on kyseessä. Jopa niin kiinnostava, että kirjasta on jo otettu toinen painos.

Onnellisuudesta on esseekokoelma, jossa Melender pyrkii pääsemään irti onnellisuuden käsitteestä. Onnellisuudesta on tullut Melenderin mukaan imperatiivi. Kirja rakentuu kolmesta pääluvusta: Talous, Kulttuuri ja Urheilu. Kirjan viimeisin luku on kokoava Epilogi. Melender peilaa onnellisuuskäsitettä useiden kirjallisuusklassikoiden kautta. Aihetta lähestytään esimerkiksi Pessoan Anarkistipankkiirin, Flaubertin kirjeiden sekä Tua Forsströmin runojen kautta. Onko raha kaiken ratkaiseva vai löytyykö onnellisuus jostain muualta? Ovatko ihmiset, jotka lukevat paljon, onnellisempia kuin muut ihmiset? Entä tuoko urheilu ja hyvä kunto sekä lihakset elämään jotain sellaista, jonka avulla ihminen on parempi ja onnellisempi?

Melender on käsitellyt onnellisuuden käsitettä taitavasti, pirullisesti ja ihailtavasti. Kirjassa onni ja onnettomuus kulkevat käsi kädessä. WSOY:n kustantajan Anna-Riikka Carlsonin haastattelema Melender kertoi, että essee ovat hyvin henkilökohtainen kirjoitustapa ja henkilökohtaisuus esseistä lukijalle hyvin peilautuukin. Esseet ovat myös vapaata pohdiskelua. Melenderin sanoin esseet ovat kirjallisuuden jazzia. Esseet eivät ole lukijalle ehkä kaikkein helpointa luettavaa, mutta paljon niistä irti saa. Esseet laittavat lukijan ajattelemaan asioita. Melender kertoi Bloggariklubi-illassa myös, ettei kirjassa esitetä teesejä, eikä anneta valmennusohjeita. Onnellisuudesta ei tuo ratkaisuja siihen, kuinka ihminen voisi olla onnellisempi, mutta kirja antaa sysäyksen sille, kuinka lukija voi itse lähestyä aihetta pohdiskelemalla, ja kenties löytää uusia näkökohtia onnellisuusajatteluun.

Ensimmäinen ajatukseni Melenderin kirjasta oli pelko, onko tämä jokin onnellisuusopas, mutta onneksi kirjailija itse tämän ajatuksen kumosi heti haastattelun ensimetreillä. Tommi Melender on suurin piirtein samanikäinen kuin minä. Koin osan esseistä hyvin läheisiksi itselleni. Etenkin Melenderin nuoruusmuistelut toivat omat nuoruuteni harharetket elävästi mieleeni. Kuinka viisas ja kaikkitietävä sitä silloin olikaan, mutta olinko onnellisempi kuin nyt? Nykyään olen ehkä tyytymättömämpi kuin nuorena, mutta en tainnut olla nuorena onnellisempi kuin nytkään. Nykyisin haaveilen esimerkiksi lottovoitosta, mutta tulisinko onnelliseksi, jos jättipotin voittaisin? Esseekokoelman luettuani aloin miettiä asiaa tarkemmin. Raha todellakin helpottaisi elämää ja sanoisin itseni melko varmasti irti nykyisestä työstäni, joka on yhtä oravanpyörässä juoksemista. Tämän myötä menettäisin kuitenkin monta tärkeää suhdetta, jotka tuovat työpäiviini niitä pieniä onnenhetkiä. Onnellisuus ei todellakaan ole yksiselitteinen asia. Vaikka itse olen selkeästi tyytymätön tiettyihin asioihin, on elämässäni paljon asioita, joista tulen onnelliseksi. Toisaalta olen myös erittäin tyytyväinen siihen, että löydän elämästäni onnellisia asioita tyytymättömyyden rinnalle. Asiaa mielessäni pyöriteltyäni, aloin lopulta miettiä sitä, kuinka paljon vanheneminen ja asioiden tiedostaminen myös vaikuttavat siihen, kuinka onnellinen olen. Täytyy myöntää, että onnellisuus ei todellakaan ole yksiselitteinen asia.

Tommi Melenderin Onnellisuudesta kannattaa lukea, jos haluaa pohdiskella onnellisuus -käsitettä laajemminkin. 

Kirjalle annan tähtiä 4+ (asteikko 1-5).

Kädentaitotapahtuma 15.-17.4.2016 + Arvonta

Helsingin Messukeskuksessa on Kevään kivoin viikonloppu 15.-17.4.2016. Messukeskus on kyseisenä viikonloppuna täynnä mukavia tapahtumia. Löytyy Kädentaito-, Model Expo- sekä OutletExpo- tapahtumaa. Lisäksi on Lapsimessut sekä lauantaina ja sunnuntaina Eläinystäväni –tapahtuma. Kuulostaako mukavalta? Minusta kuulostaa. Voisi sanoa, että kaikille on tarjolla jotain kivaa. Itse sain Kädentaitotapahtumaan bloggaajapassin ja saan arpoa kaksi lippua messuille.

Kädentaitotapahtuma tarjoaa paljon erilaisia vinkkejä ja tuoteuutuuksia käsitöiden tekijöille, askartelijoille ja kädentaitajille. Tapahtumassa esitellään sekä perinteistä kädentaitoa että modernia designia. Täältä voi löytää myös uuden harrastuksen itselleen. Näiden lisäksi Kädentaitotapahtuma tarjoaa mahdollisuuden tehdä edullisia hankintoja sekä uniikkeja ostoksia. Tuleviin kevään juhliinkin löytyy varmasti lahjaideoita. Tämä kuulostaa juuri niin kivalta, että rahaa on varattava mukaan matkaan.

Kädentaitotapahtuman ohjelma on kattava. Kultaseppä-korutaiteilija Niina Halonen esittää lauantaina ja sunnuntaina työnäytöksissä lampputekniikkaa, joka on ikivanha lasinsulatustapa. HassunHauskan osastolla annetaan opastusta polymeerimassan käytössä. VSM Finlandin osastolla voi puolestaan koeommella Husqvarna Viking Opal 650 –ompelukoneella. Iloinen Keittiö mehustaa ja soseuttaa hedelmiä ja juureksia. Massanaamio -työpajan puolestaan löytää Sinellin osastolta. Uudenmaan Martat opastavat, kuinka vanhat t-paidat voi hyötykäyttää esimerkiksi pipoiksi ja kasseiksi. Pilot Parallel Pen uutuuskyniä voi testata Suomen Taidetarvikkeen osastolla. Kädentaitajien Talolla opastetaan kaksi kertaa päivässä rasian taivuttelua. Paljon vaikuttaa olevan kaikkea kivaa katseltavaa ja koettavaa.

Ja sitten lopuksi arvontaan! Arvon kahdelle onnekkaalle pääsylipun Kevään kivoin viikonloppu –tapahtumaan. Lipulla voit vierailla yhtenä messupäivänä kaikissa Kevään kivoin viikonloppu –tapahtumissa. Säännöt ovat yksinkertaiset. Yksi arpa jokaiselle osallistujalle. Kerro kommenttikentässä, kiinnostaako Kädentaitotapahtuma vai onko joku toinen tapahtuma mielenkiintoisempi. Laita kommenttisi yhteyteen sähköpostiosoitteesi, jotta saan sinuun yhteyttä, jos arpaonni osuu kohdallesi.

Arvonta alkaa nyt ja päättyy maanantaina 11.4.2016 klo 18.00. Tämän jälkeen suoritan arvonnan ja otan yhteyttä voittajaan. 

Arpaonnea kaikille!

Arvonta suoritettu. Onnetar suosi Lauraa ja Heidi-Mariaa. Onnea voittajille!

Livbox huhtikuu 2016

Musta, salaperäinen laatikko ilmoitti tänään tulostaan tekstiviestillä. Eihän siinä muu auttanut kuin poistua työpaikalta ajoissa ja käydä hakemassa laatikko pakettiautomaatilta. Olipa ainakin hyvä syy häipyä töistä. Kotona piti heti tutkia paketin sisältöä ja tältä se näytti:

Eih! Ensivilkaisu paketin mukana tulleeseen tuotekorttiin. Valkaisevaa hammastahnaa taas. Mutta mitä muuta paketista löytyikään? Ainakin hiustuotteita.

Osis+ Big Blast Volyymigeeli. FAB-kauneusstudion Hannan ja Kristan valitsema lempituote on kevyt volyymigeeli, joka antaa pitkäkestoista ja voimakasta volyymia sekä kohottaa tyveä. Kevyt koostumus, joka ei tahmaa hiuksia, vaan hiukset jäävät luonnollisen tuntuisiksi. Tuote suojaa hiuksia föönauksen kuumuudelta. En tiedä, mitä sanoa tästä uutuustuotteesta. Yleensä olen huono hiusgeelien kanssa, mutta ehkä testaan tätä. Haluan oikeasti tietää, jättääkö tuote hiukset luonnollisen tuntuisiksi. Livboxin tuote oli näytekokoinen, joten ei hirvittävästi harmita, jos tuote jää käyttämättä. Tuotetta myydään parturi-kampaamoissa, Sokoksella ja Stockmannilla hintaan 12,90 €/200 ml.

Cutrin Chooz Hairspray Super Strong Hiuskiinne. Bestseller, joka antaa kampaukselle näyttävän kiillon ja maksimaalisen tuen. Tämä on tuttu tuote, josta tykkään. Itse asiassa piti ostaa kaupasta käsilaukkuun mahtuva hiuskiinne, mutta unohdin, ja onneksi unohdin, koska Livboxista paljastui sopivankokoinen hiuskiinne. Tuotetta saa parturi-kampaamoista, Sokokselta ja Stockmannilta hintaan 15,90 €/300 ml.

Sim System 4 Oil Cure Hair Mask O Hiusnaamio. Gliz&Glam –blogin Minnan valitsema luottotuote. Hiuspohjan hoitonaamio, joka ravitsee ja kuorii hiuspohjan ihoa sekä poistaa hilsettä. Tuote kosteuttaa sekä rauhoittaa kutinaa ja punoitusta. Lisäksi tuote lisää hiusten kiiltoa, käsiteltävyyttä ja elastisuutta. Tätä piti heti kokeilla. Hilseestä en kärsi, mutta vauhti on ollut sen verran kova lähiaikoina, että mietin, jos tästä olisi myös apua stressaantuneelle hiuspohjalle. Ensimmäisen käyttökerran jälkeen fiilis on ihan hyvä. Hiukset tuntuvat todella pehmoisilta ja silkkisiltä ja ehkä hiuspohja jollain tavoin virkistyi. Ooh. Olenkohan minä huomenna uusi ja iloisempi ihminen töissä? Plussaa annan myös siitä, että tuote oli lähestulkoon tuoksuton. Boksin tuote oli minikokoinen näyte, josta testaan muutamia kertoja. Tuotetta myydään parturi-kampaamoissa ja apteekeissa hintaan 14,90 – 18,90 €/215 ml.

Colgate Max White Expert White Hammastahna. Uutuustuote, joka on ainoa päivittäistavarakaupoissa myytävä hammastahna, joka sisältää ammattilaisten käyttämää valkaisevaa ainesosaa. Tuotteen koostumus vaikuttaa hampaan pintaa syvemmältä poistaen pinttyneitä tahroja ja jopa vuosien saatossa syntynyttä kellastuneisuutta. Tahnan avulla saa jopa kolme astetta valkoisemmat hampaat. Joo, kiitos, mutta ei kiitos. Minun vihlovat hampaat eivät siedä mitään valkaisevia hammastahnoja. Minua eivät periaatteessa hammastahnat Livboxissa ärsytä, mutta mieluusti ottaisin seuraavalla kerralla vihloville hampaille tarkoitetun hammastahnan. Ei valkaisevia hammastahnoja enää. Normaalikokoinen tuote, joka lähtee kiertoon, koska mies, joka täällä asuu, ei myöskään käytä valkaisevia hammastahnoja. Kaupassa tuote maksaa 4,95 €/75 ml.

Garnier Respons Mythic Olive Vartaloöljy. Tämäkin on uutuustuote, jota olen jo monessa blogipostauksessa ehtinyt ihastelemaan. Tuote sopii erityisen hyvin erittäin kuivalle iholle. Sisältää neitsytoliiviöljyä, joka tekee ihosta päivä päivältä pehmeämmän. Ihosta tulee intensiivisesti ravittu, heleä ja kaunis. Kevyt ja silkinpehmeä koostumus imeytyy nopeasti ihoon, eikä jätä tahmaista tunnetta. En ole kauhean hyvä käyttämään vartaloöljyjä, mutta koska tämä tuote kiinnostaa, niin tämä tulee varmasti käytettyä. Tuotetta ehdin jo hieman testaamaan käsiini. Plussapisteitä ropisi heti siitä, että öljy oikeasti imeytyi nopeasti ihoon. Tuoksu on ehkä hieman liian voimakas minun makuuni, joten tämä tulee luultavasti käytettyä jalkojen ihon hoitoon. Boksin tuote oli normaalikokoinen. Kaupassa tällainen maksaa 6,95 €/150 ml.

Lumene Arctic Glow Huuliöljy. Uutuustuote, jota odotin Livboxiin. Kiitos, että sen sain. Huuliöljyn kevyt, ylellisen hoitava koostumus ravitsee huulia. Suomalaisen vadelman siemenöljyä sisältävä huuliöljy kosteuttaa huulia välittömästi ja auttaa pitämään ne pehmeinä ja hoidettuina koko päivän ajan. Kevyt sävy tuo hienostuneen loppusilauksen mihin tahansa meikkiin. Minulla oli todella kaunis sävy, 100 Hohde, johon ihastuin heti. Tuote tuoksuu makealle ja huulet saavat loistavan kiillon. Tykkään myös siitä, että tuotteen avulla huulet saavat aavistuksen sävyä. Livboxin tuote oli normaalikokoinen. Kaupassa tuote maksaa 11,90 €/8 ml. 

Ecotools Bath & Shower Mitt Pesukinnas. Gliz&Glam –blogin Minnan valitsema lempituote Livboxin pitkäaikaistilaajalle. Pesukinnas on valmistettu luonnonmukaisista rami- ja bambukuiduista. Pesee hellävaraisesti ihoa kevyesti kuorien. Itse en ole pesukintaiden mikään varsinainen ystävä. Olen sen verran vanhanaikainen, että käytän pesusientä. Jos en anna tuotetta eteenpäin, lähtee se jollekin matkalle mukaan. Pesukintaita myysään Sokoksella ja Stockmannilla hintaan 5,40 €.

Mitä pidit huhtikuun Livboxin tuotteista? Löytyikö uusi lemppari vai lähtevätkö kaikki tuotteet kiertoon? Vaikka laatikon sisältö olikin painottunut hiustuotteisiin, olen ihan tyytyväinen kokonaisuuteen.

Teatterissa: Stella Polaris goes Paikkakunta

Ystäväni kysyi minulta, lähtisinkö katsomaan improvisaatioteatteria. Minähän olin tietysti heti valmis, koska improvisoinnit laittavat yleensä ihmislapsen nauramaan. Suuntasimme katseemme siis Järvenpää-talolle lauantaina 2. huhtikuuta. Improvisaatioteatteri Stella Polaris tekee kevään aikana kymmenen kaupungin Stella Polaris goes Paikkakunta -kiertueen. Vielä on pari esitysiltaa jäljellä, jos improvisaatio kiinnostaa.

Stella Polaris goes Paikkakunta –kiertueen näyttelijät ovat Jussi Vatanen, Tobias Zilliacus sekä Niina Sillanpää. Esityksen musiikista vastaavat Jouni Kannisto ja Hannu Risku.

Improvisaatioteatterin ideahan on siinä, että käsikirjoitusta ei ole. Juoni on avoin. Tapahtumapaikka on avoin. Roolihahmotkin ovat avoinna. Ajatuksena on, että yleisö osallistuu esityksen tekemiseen antamalla aiheita, jonka kautta käsikirjoitus syntyy paikan päällä lavalla. Stella Polaris goes Paikkakunta –kiertueella ammennetaan esitys kunkin esityspaikkakunnan legendoista, tapahtumista ja keskeisistä paikoista. Koskaan ei voi tietää, mitä tuleman pitää.

Kuinka Järvenpää-talon esitys sitten sujui? Näytelmään keksittiin heti alkumetreillä kaksi pääosan esittäjää. Kirsi, 32-vuotias automekaanikko (Niina Sillanpää) sekä Jorma, 40-vuotias keinosiementäjä (Jussi Vatanen). Kirsin ja Jorman kanssa elettiin ensitapaamisesta siihen, kun pariskunta oli ollut viisitoista vuotta naimisissa. Kirsin ja Jorman tarina oli esityksen runko, mutta tapahtui lavalla paljon muutakin. Golfaajaa näyttelevä Tobias Zilliacus sai tietää, että tulinen espanjatar Rosalita, jonka kanssa miehellä oli ollut kaksi vuotta aikaisemmin suhde, odotti miehelle lasta. Kyllä. Raskaus oli kestänyt kaksi vuotta. Synnytyskin lavalla nähtiin. Rosalita synnytti kaksivuotiaan Rosamundan (Niina Sillanpää).

Tobias Zilliacus valloitti lavan. Mies on todella taitava vangitsemaan katsojan huomion. Niina Sillanpää osasi ottaa loistavasti kontaktia yleisöön. Pidin etenkin Sillanpään jutustelusta yleisön kanssa ennen esitystä. Jussi Vatanen puolestaan osasi eläytyä rooleihinsa ammattitaidolla. Hienoa ja hauskaa katseltavaa. Musiikki kaipaa erityiskiitokset. Mahtavaa heittäytymistä ja musiikkilajin vaihtamista kohtauksesta toiseen. Kyllä tykkäsin.

Oliko kaikki sitten improvisaatiota? Vaikka esitys oli improvisoitua, mielestäni joissain kohdissa hieman näkyi se, että näyttelijöillä oli tietty runko, jonka avulla esityksen vetivät läpi. Ensimmäisen puoliajan aikana näyttelijät ottivat selkeästi enemmän kontaktia yleisöön. Väliajalla yleisö sai kirjoittaa paperilapuille lauseita, joita näyttelijät hyödynsivät toisella puoliajalla. Toisessa näytöksessä lavalle nostettiin myös yksi ikänsä Järvenpäässä asunut henkilö, jota näyttelijät haastattelivat. Tämän olisin ehkä tehnyt toisin. Olisin itse ammentanut Järvenpää-tietoa koko yleisöstä, koska tällä tavoin oltaisiin ehkä saatu hieman enemmän sekoitettua soppaa.

Entä käytiinkö esityksessä läpi Järvenpään legendoja? Ei, vaikka Sibelius ja Ainola mainittiinkin. Tapahtumista Järvenpään puistoblues sai kyllä mukavasti näytelmäaikaa. Hauskaa oli jopa se, että puistoblues, joka syntyi aikoinaan muutaman hengen ideasta, osattiin näytelmässä esittää hyvin samantyylisesti. Tai ainakin voisin kuvitella (tai ehkä olen jostain lukenut), että ensimmäisen puistobluesin lavaa oli rakennettu sillä porukalla, joka idean oli keksinyt. Järvenpään rantapuisto sai myös paljon tilaa näytelmässä, ja miksi ei saisi. Onhan se aika keskeinen paikka Järvenpäässä. 

Liekö lauantai-ilta huono vaihtoehto improvisaatiolle, koska sali oli lähes tyhjä. Hienosti yleisö kuitenkin oli mukana esityksen teossa ja näyttelijät ja muusikot jaksoivat vetää täysillä pienelle yleisölle. Ainakin esitys oli ehkä intiimimpi, kun yleisöä oli vähänlaisesti. Kyllä improvisaatioteatteria kannattaa käydä katsomassa. Mukavaa vaihtelua, kun yleisö on interaktiivisesti mukana esityksen teossa.

© Improvisaatioteatteri Stella Polaris

Ruth Rendell: Paras mies kuolkoon

Ruth Rendell on kirjailija, jonka tuotannosta pidän. Siksipä tartuin kirjaston kierrätyshyllystä Ruth Rendellin Paras mies kuolkoon (Book Studio, 1997) kirjaan heti, kun kirjan hyllyssä näin. Alkuteos The Best Man to Die on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 1969 eli kirja ei ole varsin tuore, mutta tarina elää edelleen. Kirjan on suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom. Kirkes-kirjastojen hyllyiltä kirjaa löytyy pari kappaletta, joten aivan unohtuneesta teoksesta ei ole kyse.

Jack Pertwee on menossa naimisiin. Hän on juhlistamassa tulevaa avioliittoa ystävineen paikallisessa kuppilassa hääpäivän aattoiltana. Jackin paras ystävä ja tuleva bestman Charlie Hatton saapuu kapakkaan viime hetkillä. Charlie on normaaliin tapaan ylimielinen ja ilkkuva toisia miehiä kohtaan sekä ylenpalttisen tuhlaileva. Ei olekaan ihme, että vähitellen miehet kaikkoavat koteihinsa ja jäljelle jäävät vain Charlie, Jack ja Maurice. Kapakan sulkeuduttua miehet lähtevät yhdessä kotimatkalle. Mauricella ja Charliella on sama suunta, mutta Charlie jää vielä Jackin kanssa öiselle sillalle vaihtamaan muutaman sanan. Seuraavana aamuna komisario Wexford löytää Charlien ruumiin joesta. Alkaa kimurantti murhatutkimus, jota tuntuu sekoittavan liikenneonnettomuus, jossa on menehtynyt kaksi henkilöä.

Rendellin Paras mies kuolkoon on kunnon murhamysteeri. Rakastan komisario Wexfordia, joka on täysin omanlaatuisensa. Mies, joka tuntee arvonsa, mutta saa silti lukijan suupielet kohoamaan omalla tärkeydellään. Vaikka kirja onkin dekkari, täytyy myöntää, että olin hyvin hämmästynyt muutamista seikoista, jotka kirjassa tulivat ilmi. Jos kirja on ilmestynyt 1960-luvun lopussa, niin on käsittämätöntä, kuinka kirjassa puhuttiin väritelevisiosta ja astianpesukoneesta. Ilmeisesti Iso-Britanniassa on eletty huomattavasti modernimmin siihen aikaan kuin Suomessa. Vertailun vuoksi muistelen, että kotiini tuli ensimmäinen väritelevisio 1980-luvulla. Astianpesukone taisi tulla vasta 1990-luvulla tai ihan 1980-luvun lopussa, mutta myöhemmin kuitenkin kuin väritelevisio. Tulipahan taas muistutuksena sekin, että Suomi on oikeasti tullut tietyissä asioissa jälkijunassa.

Ruth Rendell on osannut viedä tarinaa eteenpäin kiehtovalla tavalla. Vaikka aluksi en meinannut saada kirjasta otetta, alkoivat sivut kuin huomaamatta kääntyä eteenpäin. Kirjan juoni on mielestäni hyvin rakennettu, enkä itse ainakaan arvannut, kuka on murhaaja, koska mielestäni vaihtoehtoja oli useita. Pidän myös tavasta, jolla Rendell on kuvannut ympäristöä ja yksittäisiä asioita. Lukija voi nähdä silmiensä edessä tapahtumapaikat sellaisina kuin Rendell on ne kuvannut.

Ruth Rendellin tuotanto on varsin laaja ja pidetty. Nainen ehti kirjoittaa yli 60 kirjaa elämänsä aikana. Ruth Rendell kuoli vuonna 2015 ollessaan 85-vuotias.

Ruth Rendellin kirjaan Paras mies kuolkoon kannattaa tarttua kaikkien salapoliisiromaanien ystävien jo ihan pelkästään komisario Wexfordin takia. 

Kirjalle annan tähtiä 4+ (asteikko 1-5).