Käyttäjäystävällisyys

Siivoamiset keskittyvät taloudessamme viikonloppuihin. Kävipä sitten eräänä syksyisenä lauantaina siten, että imuroin ahkeraan tapaan. Sammutin välillä pölynimurin kysyäkseni mieheltä, joka täällä asuu, jotain niinkin tärkeää kuin, onko nyt vessahätä vai voinko heittää wc-pönttöön pesuaineet vaikuttamaan. Yleensähän se on nimittäin siten, että kun ne aineet sinne pönttöön saa laitettua, niin sitten iskee hätä, joko iso tai pieni. Ei olut miehellä hätää, joten mömmöt wc-pönttöön ja imuri takaisin käyntiin.

Kävi vain sininen leimahdus ja kone sanoi ”poks”, kun painoin pölynimurin virtakytkintä. ”Se taisi sitten olla siinä tämän koneen tarina.” Mies kysyi, mitä selitän. Sanoin, että lieskat leimahtivat, kun painoin konetta käyntiin ja kone hajosi. Ei se kuulemma nyt ihan niin vaan hajoa. Sulake pamahtanut ja sillä siisti. Mies avaa sulaketaulun. En kysynyt, oliko sulake pamahtanut, koska seuraavaksi mies tuli painelemaan imurin käynnistyskytkintä. Ei elonmerkkiä. Lopulta mieskin toteaa, että kone taisi hajota, koska minä imuroin liian tehokkaasti. On se hyvä, että jossain asiassa minäkin olen tehokas.

Onneksi meillä on varaimuri Betty, joka on robotti. Betty ei kuitenkaan korvaa minun tehokasta imurointitapaa, joten pölynimurikauppaanhan se oli marssittava. Kiersimme liikkeitä useaan otteeseen. Kyllä voi olla vaikeaa pölynimurin ostaminen. Työkaveri oli kehunut Dysonin imuria, mutta onneksi sattui mainitsemaan, ettei siinä ole lainkaan imutehon säätöä. Minun imurissani sellainen täytyy olla, joten Dysonit saavat puolestani jäädä liikkeeseen. Mies halusi, että pölynimurissa on mahdollisimman suuri toimintasäde, jotta virtajohtoa ei tarvitsisi koko ajan irrottaa ja siirtää pistokkeesta pistokkeeseen. Onhan se tärkeä ominaisuus lukaalissamme, joka sattuu olemaan kaksio, sieltä isoimmasta päästä kylläkin. Itse en välttämättä pitänyt ajatuksesta pitkästä pölynimurin letkusta. Minua lähinnä kiinnosti se, että jos koneessa on vaihdettava pölypussi, täytyy pölypussin olla sellainen, että niitä saa helposti ostettua kaupasta kuin kaupasta. Niin ja se imutehon säätö oli myös tärkeä asia. Lopulta sanoin miehelle, joka täällä asuu, että hae se yksi tietty imuri sieltä yhdestä tietystä liikkeestä.

Viimein uusi pölyimuri kotiutui meille. Minulla meni pitkään ennen kuin testasin konetta ensimmäisen kerran, koska mies olikin kunnostautunut ja aloittanut imurointikauden. Lopulta pääsin imurin varteen kiinni. En ollut kuunnellut mieheni kommentteja uudesta imurista kovinkaan tarkkaan. Löysin pölynimurista kuitenkin lähes heti uskomattoman vian. Siitä se mieskin ilmeisesti oli puhunut, jos vaan olisin kuunnellut. Siis kuinka viisas insinöörimies voi ollakaan, kun suunnittelee sellaisen imurin, jossa suulakkeessa ei ole lukitusta? Aivan uskomatonta touhua. Lukaalimme imuroinnin aikana suulake irtoaa noin kymmenen kertaa. Äitini ohjeisti vähentämään imutehoa. Ei siitäkään hyötyä ollut, koska suulake irtoaa minimitehollakin. Eikö siihen putkeen ole voinut tehdä sellaista pientä nypykkää, joka estää suulakkeen irtoamisen? Kysyn vaan ja kohta taidan kysyä ihan asiantuntijoiltakin. Ei ole taidettu siinä imuritehtaassa paljonkaan testailla käytettävyyttä. Pitäisi vissiin mennä neuvomaan heitä, kuinka tehdään käyttäjäystävällisiä pölynimureita. Vai eikö sellainen nypykkä ole esteettisesti kaunis?

On siinä imurissa toinenkin vika. Kissamme inhoaa uutta imuria jopa enemmän kuin vanhaa. Voisivatko insinöörit jatkossa kehittää myös kissaystävällisempiä imureita? Niin ja jotta tämä tarina olisi tosi, niin ainahan sanotaan, että kun yksi kodinkone menee rikki, niin muut seuraavat pian perästä. Pyykinpesukone on ilmeisesti hajoamassa. Kone on alkanut pitämään erittäin kovaäänistä kolinaa. Mies, joka täällä asuu, teki diagnoosin, että joku jousi on poikki tai irronnut. Luultavasti jonain päivänä kun tulen töistä kotiin, on pesukone purettu atomeiksi. Tämän jälkeen voimmekin kenties siirtyä tutkimaan pyykinpesukoneiden ihmeellistä valikoimaa. Ja oikeasti olisi sitä muutakin rahanmenoa kuin nämä kodin ihmevempaimet.

PS. Täältäkin pesee kaiken maailman insinööreille.

Suklaavanukas

Joulun jälkeinen kauppareissu. Kammoan ajatusta jo etukäteen, mutta pakkohan se on lähteä. Lupasin miehelle, joka täällä asuu, että ostan hänelle neulepaidan alennusmyynnistä.

Suuntaamme kohti Dressmannia. Vaatepinot on kauniisti ja houkuttelevasti aseteltu. Toinen toistaan kauniimpia värejä ja mies ottaa ensimmäiseksi käsiinsä vaaleanharmaan puseron. Sanon hänelle, että tuossa olisi kaunis vihreä. Ihme tapahtui. Mies valikoi vihreän puseron ja marssii sovituskoppiin. Minulla on kuuma ja tuskallinen olo. Märkä pipo ja sateenvarjo käsissäni odotan sovituskopin ulkopuolella. Hurraa! Kerralla oikea koko. Ei muuta kuin kassalle. Kassaherra yrittää tyrkyttää aluspaitoja ja boksereita. Halvalla saisi. Sanon, ettei tällä kertaa muuta kiitos. Hyvä, että mies suostui edes puseron ostoon.

Seuraavaksi kohti Prismaa. Näen jo kaukaa, että Prisma on tupaten täynnä. Ahdistus lisääntyy. Mies jää jonottamaan Eurojackpotin kanssa infopisteelle. Itse suuntaan askeleeni kohti lakanaosastoa. Ei ole kauniita kuoseja. Ei tullut kauppoja. Jopa mies sanoo, ettei ole mitään kivaa, kun lopulta löytää minut lakanahyllyä ihmettelemästä. Keräämme juuston, makkaran, alennuslihan, jogurtit ja nenäliinat ostoskärryihin. Suunta kassoille. Hirvittävät jonot tai liian vähän kassoja. Tyypillistä Prismaa.

Kassajonon ensimmäisenä seisoo perheenäiti. Ei uskoisi, että on vasta ollut joulu tai mistäs minä tiedän, kuka on joulua viettänyt ja kuka ei. Kaikkihan eivät joulua vietä. Naisen ostosmäärä on valtava. Voisi kuvitella, että hän olisi vasta nyt tehnyt jouluruokaostoksensa. Pari muksua roikkuu äidin takin helmoissa. Jos minulla on kuuma ja ärtynyt olo, ihmettelen, millainen olo äidillä on.

Kassaneiti tekee työtään. Joutuu asettelemaan yhden mummelin ostokset tiskin päälle, koska kassahihnan pakkauspää on täynnä äidin ja seuraavan asiakkaan ostoksia. Mummeli ei meinaa löytää ostoksiaan, vaikka siinähän ne ovat nenän edessä. Lähestymme kassaa ja siinä vaiheessa huomaan sen. Lattialla on suklaavanukaspurkki. Rikki. Vanukas on valunut lattialle. Sanon miehelle, jonka kanssa liikun, että varoisi, ja ettei sotkisi kärryjä tai kenkiään vanukkaaseen.

Lopulta on meidän vuoro. Sanon kassalle, että lattialla on rikkinäinen suklaavanukaspurkki. Kassa nousee ylös ja katsoo lattiaa ja kiittää tiedosta. Asettaa jälkeemme ”Kassa suljettu” –kyltin. Maksamme ostoksemme ja kassaneiti odottelee, että kassahihnan pakkauspää vapautuisi, jotta saisi siirrettyä ostoksemme pakattavaksemme.

Kun lopulta pääsemme pakkaamaan tavaroitamme, on äiti pakkaamassa viimeisiä ostoksiaan. Kassahihnalla on kolme suklaavanukaspurkkia. Mitä ihmettä? Eikö äiti voinut sanoa kassalle, että yksi purkki tippui ja rikkoontui? Tai kenties ne kolme muuta asiakasta, jotka olivat välissämme? Eikö asia kuulunut heille kellekään? Välinpitämättömyyttä sanon minä ja törkeää sellaista. 

Lähtiessämme kaupasta, katson, kuinka kassaneiti siivoaa suklaavanukasta kaupan lattialta. Ilmeisesti siivo ei ollut tarpeeksi paha, koska tyttö ei kutsunut paikalle siivoojaa. Kassaneidille täydet pisteet ja tyhmille asiakkaille ei yhtään pistettä eikä papukaijamerkkiä. Kuuman ja ahdistuneen olon lisäksi minuun iski kiukku.

PS. Tänä talvena on nähty luntakin vaikkei uskoisi.