Karin Fossum: Mustat sekunnit

 

Kirjan kannella on väliä. Se tuli taas todistetuksi, kun etsin kissaulkoilulle luettavaa. Lukemattomien pinossa on pyörinyt vuosikausia Karin Fossumin Mustat sekunnit (Like, 2006). En ole kirjaan koskenut, koska kansikuva ei ole ollut yhtään kiehtova. Nyt halusin kuitenkin mukaani jonkin kevyen ja pienen pokkarin, joten valitsin Fossumin kirjan. Mikä mahtava yllätys olikaan, kun kirjan tarina imaisi mukaansa. 

Yhdeksänvuotias Ida lähtee kioskille ostamaan uusinta hevoslehteä ja purukumia. Yksinhuoltajaäiti Helga osaa arvioida, milloin tyttären pitäisi palata kotiin. Ida ei kuitenkaan palaa. Äiti alkaa hermoilla. Ida on aina pitänyt lupauksensa. Jotain on täytynyt sattua. Äidin huoli kasvaa kasvamistaan. Omatoiminen etsintä ei tuota tulosta. On aika ottaa yhteyttä poliisiin. 

Ylikomisario Konrad Sejer saa kollegansa Jacob Skarren kanssa tehtäväkseen tutkia Idan katoamista. Tyttö vaikuttaa hävinneen kuin tuhkana tuuleen. Päivät kuluvat, eikä poliisi voi enää luottaa siihen, että tyttö olisi elossa. Miehet kuulustelevat Idan lähipiiriä, mutta kukaan ei tunnu tietävän mitään, vaikka Idan serkku Tomme vaikuttaakin hieman levottomalta. Syynä on kuitenkin se, että Tomme on kolaroinut autonsa kanssa ja pelkää, että siitä tulee seuraamuksia. 

Kirjan miljöössä ollaan pienessä norjalaiskylässä. Hieman uinuvaa ja rauhallista menoa, mutta kun jotain tapahtuu, kylä herää eloon. Idan tapaus on uutinen, joka herättää keskustelua. Kukaan ei ole nähnyt Idaa pyöräilemässä kioskille, mutta mielipiteitä ihmisillä on. Ihmiset myös osallistuvat sankoin joukoin etsimään Idaa. Olisihan se hienoa, jos löytäisi tytön ja pääsisi itsekin patsastelemaan parrasvaloihin. 

En olisi uskonut, millaisen dekkarin pariin jouduin, kun aloin kirjaa lukea. Kirjaa voisi luonnehtia hidastempoiseksi, mutta silti se menee koko ajan eteenpäin. Ilmassa väreilee jännitystä ja ahdistusta. Fossum piinaa lukijaansa loppuun saakka. Saattaa olla, että jos olisin lukenut kirjaa iltalukemisena sängyssä, olisivat kirjan tapahtumat tulleet uniini. 

Kirjan henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia. Niitä on sopiva määrä, ei liikaa, eikä liian vähän. Kirjan tarinassa paneudutaan usein jonkun henkilöhahmon pään sisäisiin ajatuksiin. Joku voisi ajatella, että kuulostaa tylsältä, mutta tässä kirjassa tämä toimii. Henkilöiden ajatusmaailman avaaminen lukijalle tuo erilaista perspektiiviä lukukokemukseen. 

Kirjan loppuratkaisu oli jollain tavoin arvattavissa. Ei ihan alusta lähtien, mutta kun palasia alkoi loksahdella paikalleen, ei syyllistä tarvinnut enää miettiä. Siitä huolimatta Fossum vie tarinansa hienolla tavalla alusta loppuun saakka. Nautin siitä, kuinka kirjailija oli keksinyt mielenkiintoisen ja erilaisen tavan saada yhteyden Emiliin, mieheen, joka ei puhunut. Tällaiset pienet yksityiskohdat tekevät dekkariin sopivaa lisämaustetta. Kaikki ei voi aina mennä niin kuin kuviteltaisiin. 

Kirjan norjankielinen alkuteos Svarte sekunder on ilmestynyt vuonna 2002. Kirjan on suomentanut Arvi Tamminen. Kirja ilmestyi ensimmäisen kerran suomeksi vuonna 2004. Itse luin kirjan pokkariversion. Ruotsin dekkariakatemia myönsi Karin Fossumin Mustille sekunneille Martin Beck -palkinnon vuonna 2002. 

Täytyy myös myöntää, että Karin Fossum on mennyt minulta täysin ohi. Mustat sekunnit oli ensimmäinen kirja, jonka Fossumilta luin. Nyt jälkikäteen voin vain todeta, että Konrad Sejer seikkailee ainakin osassa Fossumin kirjosta. Ihan mielenkiintoinen lisä pohjoismaisten dekkarisarjojen joukkoon. 

Karin Fossumin Mustat sekunnit on kannesta huolimatta oiva valinta dekkarinälkään. Kannattaa lukea, jos osuu silmiin.

 

Katja Kärki: Eeled

 

Postiluukusta tipahti mukava yllätys. Katja Kärjen uutuuskirjan Eeled (Bazar, 2021) ennakkokappale. Lämmin kiitos kustantajalle. Kirja kiinnosti ihan jo senkin vuoksi, että Katja Kärjen esikoisromaani Jumalan huone oli mielestäni erittäin kiehtova kirja. 

Pohjoissuomalainen Kristiina opiskelee opettajaksi. Hän on muuttanut Ruotsiin opiskelemaan. Täällä hän tapaa Torvaldin, rastahiuksisen nuoren miehen, joka herättää Kristiinan rakkauden kaipuun. On kuitenkin joku muukin. Bambi. Eihän Torvald voisi olla Kristiinasta kiinnostunut, koska vieressä on upeasti tanssiva Bambi, joka upealla ulkonäöllään ja hymyllään hurmaa kaikki. Toisin kuitenkin käy. Kristiina ja Torvald alkavat olla yhdessä, eikä aikaakaan, kun Kristiina huomaa olevansa raskaana. Onko Kristiina kuitenkaan valmis äidiksi? 

Torvald saa vakuuteltua Kristiinan, että yhdessä he kasvattavat lapsen. Onhan Torvaldilla upea Auringontalo, paikka jossa on tilaa. Molemmilla on myös paljon rakkautta annettavaksi pienelle tulokkaalle. Kristiina alkaa itsekin uskoa tulevaan. Hän alkaa elää auvoista odotusaikaa. Auringontalossa pidetään juhlia, joissa viini virtaa ja suitsukkeet tuoksuvat. Kaikki ovat vapautuneita ja mitä vain voi tapahtua. Tapahtuu myös se, että Bambi odottaa lasta. Torvaldille. Jotain särkyy, eikä Kristiina tiedä, kuinka hän pääsee asiasta yli. 

Auringontalo on paikka, joka on valoa täynnä. Torvaldin mielestä Kristiina on itse valo. Kristiina ei näin tunne. Bambi asuu heidän kanssaan Auringontalossa. Kyseessä on polyamorinen liitto. Kaikki elävät ulkoisesti kauniissa symbioosissa, mutta pinnan alla kuplii. Kristiina huomaa tunteidensa kylmenneen Torvaldia kohtaan. Sen sijaan hän huomaa yhä useammin käpertyvänsä saman peiton alle Bambin kanssa. Kristiina alkaa vuosien aikana miettiä yhä enemmän paluuta pohjoiseen. Bambi innostuu myös asiasta. 

Eeledin tarina kulkee kirjassa Kristiinan tarinan ohella välähdyksenomaisesti. Eeled on metsänpentu, joka eli vuosisatoja sitten. Kristiinassa virtaa Eeledin veri. Heidän elämissään on paljon samankaltaisuuksia. Eeled ja Kristiina ovat molemmat oman tiensä kulkijoita, jotka ovat joutuneet epäsuotuisaan liittoon. Sydän sykkii toisaalle ja haavemaailmoja riittää. Onko ainoa vaihtoehto pois lähteminen? 

Elämä oli hyinen virta, emmekä voineet kuin heittäytyä sen varaan ja toivoa, että pysyisimme pinnalla. (s. 247) 

Katja Kärjen kieli on kaunista ja väkevää. Hän kuvailee asioita niin, että lukija näkee tapahtumat edessänsä. Itse saatoin jopa haistella erilaisten kasvisruokien tuoksuja, joita Kristiina ja Bambi Auringontalossa keittelivät. Nautin myös siitä, kuinka Auringontalon hippijuhlia kuvattiin. Iltahämärää, jossa viimeiset auringonsäteet siivittävät pihapiiriä, jossa musiikki soi samalla, kun ihmiset tanssivat, nauravat ja rakastavat. 

Henkilöhahmoista ärsyynnyin heti Torvaldiin. En voinut ymmärtää, kuinka Kristiina haksahti tuollaiseen mieheen, jolla ei ole mitään suuntaa elämässänsä. Myöhemmin asia selvisi kyllä Kristiinallekin. Torvald puhui suuria, mutta teot eivät olleet mitään. Torvaldin äiti kustansi polyamorisen perheen elämän, koska kukaan ei käynyt töissä. Bambista en saanut oikein mitään otetta. Hän vain yhtäkkiä muutti Auringontaloon maha pystyssä. Bambi tuntui ihmiseltä, joka tuli kaikkien kanssa toimeen. Kristiinan kiinnipitäminen Auringontalon elämästä alkoi ihmetyttää. Miksei nainen vain ottanut lastansa ja lähtenyt takaisin Suomeen, koska tunsi koko ajan olevansa vaillinainen. 

Katja Kärki on ottanut kirjan yhdeksi teemaksi polyamorisen liiton. Liiton, joka puhuttelee ihmisiä, mutta josta ei monikaan varmasti kauhean paljon tiedä. Voiko tällainen liitto toimia vai tuleeko henkilöiden välille mustasukkaisuutta? Eripuraa tulee varmasti. Sitähän tulee kaikissa liitoissa. Onko polyamorisessa liitossa kuitenkin räjähdysherkempää kuin tavallisessa avio- tai avoliitossa vai yrittävätkö polyamorisen liiton jäsenet enemmän? On otettava useamman henkilön mielipiteet ja tunteet huomioon. Kärki kuvaa hienosti sitä, kuinka itserakas Torvald on. Hän tekee omia päätöksiään kertomatta niistä naisille, mutta suuttuu silmittömästi, kun kuuleekin jonkin asian muuttuneen Auringontalossa. 

Katja Kärjen Eeled on loistava valinta, jos rakastaa kaunista suomen kieltä. Kirjan tarina on erilainen rakkaustarina. Se on myös tarina äidistä ja tyttäristä sukupolvesta toiseen. 

Katja Kärjen Eeled ilmestyy tiistaina 7.9.2021.

Ruth Hogan: Queenie Malonen Paratiisihotelli

 

Nyt se tapahtui taas kerran. Luin kirjan, jonka en olisi ikinä halunnut loppuvan. Ruth Hoganin Queenie Malonen Paratiisihotelli (Bazar, 2021) on kerrassaan ihastuttava kirja. Olen pitänyt Hoganin aiemmistakin suomennoksista Kadonneiden tavaroiden vartija sekä Lauluja variksille, mutta nyt jos pitää laittaa kirjat paremmuusjärjestykseen, nousee tämä viimeisin suomennos ykköseksi. Yksinkertaisesti ihana kirja. Ruth Hogan on noussut yhdeksi suosikkikirjailijakseni. 

Tildan äidin kuollessa Tilda palaa Brightoniin siivoamaan äidin kotia ja miettimään, mitä jäämistöllä tekisi. Siivoustyöt tuovat ihania muistoja mieleen, mutta mieleen nousee myös ikäviä muistoja. Tildan ja äidin välit eivät ikinä olleet parhaat mahdolliset. Vähitellen alkaa kuitenkin paljastua asioita, joiden mukaan äiti olikin ihan jotain muuta, mitä Tilda kuvitteli. Äidin päiväkirjat paljastavat salaisuuksia, jotka on tarkoitus tuoda auringon valoon nyt, kun äidin maallinen taivallus on päättynyt. 

Tilly elää lapsuuttaan ja elämänsä parasta aikaa Brightonissa. Hän asuu äitinsä kanssa Queenien Paratiisihotellissa, jossa bling blingiä ei puutu, ja jossa kukin saa olla sellainen, kun on. Tilly rakastaa hotellin omaperäistä henkilökuntaa. Hän tuntee itsekin olevansa jotakin, kun aikuiset pitävät häntä vertaisenaan. Brightonissa on myös muutakin uskomattoman hienoa kuin Paratiisihotelli. Huvilaituri, jossa on kaikki maailman ilot. Kaikesta tästä värien, ilon ja upeuden sekamelskasta huolimatta Tilly on välillä hyvin surullinen. Hänen isänsä on kuollut. 

Tilda ja Tilly. Sama henkilö aikuisena ja lapsena. Tildan ja Tillyn tarinat vuorottelevat kirjassa. Tillyn tarina paikkaa niitä muistoja, jotka Tilda on unohtanut. Tilda kuitenkin muistaa paljon. Äidin päiväkirjat tuovat myös muistoja mieleen. Tillyllä on lapsesta asti ollut Elia-koira. Uskollinen lemmikki, joka seuraa tyttöä paikasta toiseen. Elia on edelleen Tildan uskollinen ystävä ja tukija silloin, kun Tilda on jonkin jännittävän tilanteen äärellä. Kuinka se voi olla mahdollista, että Elia on edelleen elossa? Eiväthän koirat elä vuosikymmeniä. Elia on aave tai jokin sellainen, jonka vain Tilly ja Tilda voivat nähdä sekä sellaiset henkilöt, joilla on kyky nähdä kuolleita. Tilda on lapsesta asti nähnyt kuolleita henkilöitä. Hänelle se on arkipäivää, mutta siitä ei kannata aivan kaikille puhua. Joko ihmiset säikähtävät tai pitävät naista pimahtaneena. 

Pidin siitä, kuinka Hogan kertoo Tillystä. Rohkea ja suorapuheinen lapsi, joka uskaltaa kysyä mieltään kaihertavia kysymyksiä. Hän on myös sen verran ovela, että osaa kysyä asioita oikeilta henkilöiltä. Äiti kieltäytyy usein vastaamasta tai vastaa jotain hyvin ympäripyöreää. Onneksi Tillyn ympärillä on sellaisia henkilöitä, jotka kertovat asiat sellaisina kuin ne ovat. Rakastin myös sitä, kuinka Tilly kuulee joitakin asioita väärin ja viljelee kuulemaansa eteenpäin. Ei ole itselläkään yksi eikä kaksi kertaa, kun olen esimerkiksi kuullut jonkin laulun sanat väärin.

Tillyn lapsuuden tapahtumat ovat varmasti vaikuttaneet siihen, millainen Tilda on aikuisena naisena. Hänellä on tiettyjä erikoisia tapoja, jotka ovat jäänteitä lapsuudesta, mutta hänen elämässään on tapahtunut myös jotain sellaista, joka on tehnyt Tildasta ehkä hieman sulkeutuneen. Hänen on ollut vaikea luoda ihmissuhteita. Hän ei tunne olevansa niissä mitenkään erityisen hyvä. 

Se, mistä kirjasta pidin erityisen paljon oli yllätyksellisyys. Vähitellen kirja paljastaa asioita, joita ei olisi voinut edes aavistaa. Esimerkiksi Queenie-paljastus oli huikea. En olisi osannut mitenkään arvata tällaista, vaikka tietenkin se oli aivan selvää, kun se lopulta selvisi. Pidin myös siitä, kuinka Tilda löytää Brightonista rakkauden. Tyypillisiä kirjojen tarinoissa olevia rakastavaisten ollako vaiko eikö olla -kiertelyjä ei tarvittu. Tildan ja Danielin suhde on alusta lähtien hieno. Daniel ottaa Tildan vastaan sellaisena pakettina kuin hän on. Hieman eriskummallisena, mutta upeana naisena. 

Kirjan englanninkielinen alkuteos Queenie Malone’s Paradise Hotel on vuodelta 2019. Kirjan on suomentanut Susanna Tuomi-Giddings. Ruth Hoganin suomennoksissa on ollut joka kerta kauniit kansipaperit. Tällä kertaa Laura Noponen on ylittänyt itsensä. Kuinka voi olla näin ihanat kansipaperit? Oikeastihan on niin, että kauniit kansipaperit tuovat halun hipelöidä kirjaa enemmänkin. 

Ruth Hoganin Queenie Malonen Paratiisihotelli on upea ja säihkyvä lukuromaani, jossa ystävyys ja rakkaus ovat todellista. Surullisia ja ikäviä asioita jakamaan löytyy aina olkapää, johon voi tukeutua.

Lämmin kiitos kustantajalle, jolta kirjan sain.

Natalie Jenner: Jane Austenin talo

 

Jane Austen tuo on aina hymyn huulille. Englantilaista maalaisyhteisöä, jossa liikutaan upeissa kartanoympäristöissä. Sääty-yhteiskunta on todellisuutta. Ilmassa on romantiikkaa, mutta myös älykästä kerrontaa, josta satiiria ei puutu. Mutta mitä tuleekaan siitä, kun Natalie Jenner intoutui kirjoittamaan kirjan Jane Austenin talo (Minerva, 2021)? Ainakin päästään taas sukeltamaan Englannin maaseudulle ja tavataan mitä erilaisempia ihmisiä. 

Eletään toisen maailmansodan jälkeisiä vuosia. Pienessä englantilaiskylässä Chawtonissa on muutama ihminen, jonka sydämen ovat vieneet Jane Austenin romaanit. Eikä siinä tietysti kaikki. Onhan Jane Austen asunut samaisessa kylässä. Nyt on kuitenkin nyt. Jane Austenin kotitalossa asuu vielä yksi hänen sukulaisensa Frances. Francesin isä on vastikään kuollut. Austenin kotitalon ja omaisuuden kohtalo näyttää saaneen lopullisen vasaraniskun. Musertuuko kaikki historiallinen? Eikö mitään ole tehtävissä? 

Kohtalonoikusta kylässä asuvat Jane Austenin ihailijat saavat tietää toistensa intohimosta, joka on sama kuin heillä. He päättävät perustaa Jane Austen -seuran. Seuran on tarkoitus vaalia Jane Austenin muistoa ja pelastaa niin paljon Austenin omaisuutta kuin mahdollista. Mukaan seuraan saadaan myös Hollywood-tähti sekä mies, joka tietää kaiken arvoesineistä ja niiden arvosta. Seuran alkutaival on kuoppainen. Hätäkokouksia joudutaan pitämään yhtenään, mutta millään muulla ei ole väliä kuin Austenin omaisuudella vai onko? Onko ilmassa myös rakkautta? 

Kirjan henkilöhahmot ovat loistavia. Jenner on paneutunut työhönsä ja herättänyt henkilöt oikeasti eloon. Jokaisella on omat erityispiirteensä. Joku on ihailtu ja kaiken keskipisteenä. Toinen hiljainen ja vetäytyvä. He tulevat eri yhteiskuntaluokista. Toisella on varallisuutta enmmän kuin tarpeeksi ja toinen tulee juuri ja juuri toimeen. Toisaalta heillä jokaisella on piirre, joka on yhteinen. Heitä kaikkia arvostetaan siinä, mitä he tekevät elämässään. Pidän siitä, kuinka kirjan tarinassa sekalainen seurakunta lyöttäytyy yhteen saman päämäärän juovuttamina. 

Jotta kirja ei olisi pelkkää Jane Austen -seuran pelastustoimia, on mukana tietenkin jotakin inhottavaa ja ikävää. Näitä vastaan on kuitenkin taisteltava ja yritettävä jatkaa elämää. Eihän elämä ole ikinä pelkkää ruusuilla tanssimista. Vastapainoksi lukija voi aistia pieniä ja suuriakin jännitteitä joidenkin henkilöiden välillä. Ikään kuin Austenin romaaneissa. Tunnelma on odottava, tuleeko tästä ikinä romanssia vai ei. 

Natalie Jenner on lukenut Austeninsa. Hän todellakin tietää, mistä kirjoittaa. Kirjasta löytyy paljon viittauksia Austenin kirjoihin ja niiden kohtauksiin. Jenner on osannut löytää Austenin nerokkuuden kirjoista. Näitä avataan kirjan tarinassa lukijoille. Toisaalta on aina myös se vaihtoehto, että joku toinen lukija on voinut käsittää jonkin asian toisella tavoin. Pidin myös siitä, kuinka Jenner kuvailee maaseutua ja Austenin kotitaloa. Aivan kuin olisi itse päässyt kurkistamaan talon uumeniin. 

Kirjan englanninkielinen alkuteos The Jane Austen Society on ilmestynyt vuonna 2020. Kirjan on suomentanut Jänis Louhivuori. Kirjan kansipaperit ovat Taittopalvelu Ylivedon käsialaa. Yksinkertaisesti kauniin romanttiset. Upeaa on myös se, että kansipaperien alta löytyy kirjan kansipaperien toisinto. 

Natalie Jennerin Jane Austenin talo on hyvän mielen romaani. Juuri sellainen, johon on kiva tarttua, jos ulkona riehuu syysmyrsky, eikä mikään huvita. Kirja vie ajatukset aivan omaan maailmaansa. Eikä välttämättä tarvitse olla Austen-fani. Tämän kirjan lukee mielellään muutenkin.

Lämmin kiitos kustantajalle, jolta kirjan sain.