Silmälääkärin vastaanotolle. Kerron epäilykseni ikänäöstä ja kerron esimerkkejä. Silmälääkäri nyökyttelee ja toteaa, että nämä ovat ensioireita. Tutkitaan ja annetaan diagnoosi. Ikänäköhän se on alkanut vaivata. Resepti kouraan ja ensimmäisiä moniteholaseja eli mummolaseja hankkimaan.
Nyt on mummolasit hankittu, eikä tarvitse enää ottaa silmälaseja jatkuvasti silmiltä pois. Ehkä tämä tästä.
Arkiaamu ja väsyneen näköinen keski-ikäinen ja äkäinen akka katsoo peilistä minua. Totean kuvan kuuluvan minulle. Otan hiusharjan käteeni ja suin hiuksiani. Jaa, kissankarvakin on hiusteni joukossa. Otan karvasta sormilla kiinni ja mitä? Karva ei irronnutkaan. Mitä ihmettä? Otan karvasta paremman otteen ja kiskaisen. Auts! Karva olikin minun hius ja täysin harmaa! Yhdessä yössäkö harmaannuin? Etsin lisää harmaita hiuksia. Ei löydy. Ei muuta kuin työpäivää kohti, mieli astetta alempana, nytkö tämä harmaantuminen alkaa?
Työpäivät tuntuvat päivä päivältä raskaammilta. Ote tuntuu irtoavan. Ajatukset eivät pysy kasassa, enkä enää muista kaikkia asioita ilman sähköposti- tai kännykkämuistutuksia. Onpa minulla jopa perinteinen kalenterikin muistin virkistämiseksi. Vanhuusko on iskemässä? Miksi nuo nuoret tuntuvat niin ripeiltä ja vahvoilta?
Tynkätyöviikon päätteeksi suoraan päiväunille kotiin päästyäni. Olen unet ansainnut. Raadoinhan minä jälleen täyden työpäivän. En ehkä kovin tehokkaasti, mutta minkäs voin kaaokselle, joka työpöydälläni ja sähköpostissani vallitsee. Yritän perjantaina selvittää kaaosta, kun muut viettävät vapaita. Tehokasta työaikaa, kun ei ole muita häiriötekijöitä työpaikalla.
Päiväunien jälkeen minua katsoo jälleen peilistä keski-ikäinen nainen. Ei ehkä niin äkäinen kuin aamulla. Kuva kuuluu jälleen minulle itselleni. Hiuksetkin sojottavat joka suuntaan päiväunien jäljiltä. Hiusharja käteen ja harja työhön. Mitä? Taas harmaa hius! Ja onko tuolla toinenkin? Ei, ei se ollutkaan. Vain yksi löytö tällä kertaa. Vanhuus ei näemmä tule yksinään ja onneksi kampaaja-aikakin on varattuna.
