Idiopaattinen kystiitti

Kissamme on kärsinyt parin viikon ajan idiopaattisesta kystiitistä. Sairaus on tuttu juttu kolmen vuoden takaa. Kissojen virtsatietulehduksista jopa 2/3 on selittämättömiä eli idiopaattisia kystiittejä. Sairaus voi johtua esimerkiksi stressaavasta elämäntilanteesta, vuodenaikojen vaihtelusta, tylsistymisestä jne. Vaihtoehtoja on monia. Itse olen diagnosoinut kissamme sairauden johtuvan kevään tulosta. Lumet sulavat ja kaikki kissan aistimat tuoksut tulvivat nenään. Vähemmästäkin sitä menee sekaisin. Kolme vuotta sitten tilanne oli aivan sama kuin nyt: lumi suli, kevät tuli.

Kissamme virtsatessa verta otin yhteyttä eläinlääkäriin. Lääkäri tutki kissan ja kyseli kaikkea mahdollista. Kissa sai varmuuden vuoksi antibiootin ruiskeena sekä hivenainekuurin, joka tekee virtsarakossa olevaan haavaumaan kalvoa. Lisäksi määrättiin särkylääkettä. Toivottiin myös, että kissasta saataisiin otettua virtsanäyte jonkin ajan kuluttua.

Kissan tila paheni parin ensimmäisen päivän aikana. Luin kaikki mahdolliset nettipalstat kyseisestä aiheesta ja itkin itseni uneen, koska olin varma, että tämä on kissan kuolemaksi. Kissalla olisi kuitenkin virtsakiviä, jotka aiheuttavat kuoleman, jos kissa ei virtsaa, ja jos kissa ei saa hoitoa. Mietin jo kissan hautajaismenoja ja kävin kyselemässä lisäneuvoja eläinlääkäristä. Suosittelivat aloittamaan ruokavalion, joka auttaa pääsemään eroon virtsakiteistä. Tein kaikkeni ja kissan olo kohenikin. Mielialani nousi samassa tahdissa. Ehkä tauti ei olekaan kuolemaksi.

Seuraavalla viikolla postiluukusta tippui Kissafani. Lehdessä oli juttua idiopaattisesta kystiitistä. Mies, joka täällä asuu, oli lukenut artikkelin ja sitten alkoi viikon kestävä vouhkaaminen. Minun olisi pitänyt lukea artikkeli, vaikka sanoin lukeneeni jo kaikki mahdolliset nettijutut aiheesta. Mies sanoi joka ilta, että kissa voi kuolla. Aloin taas kerran pyöritellä aihetta mielessäni ja viikonlopun koittaessa itkin jälleen kerran itseni uneen. Kissahan siis oli kuolemassa käsiin.

Soitin jälleen kerran eläinlääkäriin varatakseni ajan virtsanäytteen ottoa varten. Kerroin samalla, että kissa on syönyt suhteellisen normaalisti, paitsi ei kanan sydäntä, jota olin edellisenä päivänä ostanut. Eläintenhoitaja sanoi, että nyt ei saisi antaa mitään muuta ruokaa kuin aiemmin ostamaamme dieettiruokaa. Ai jaa, minä olin antanut vähän muutakin, ettei olisi niin yksipuolista syötävää. Näytteenottoon hoitaja ehdotti, että meidän kannattaisi ensin kokeilla näytehiekkaa, ettei kissaa tarvitsisi turhaan rauhoittaa. Mitä ihmettä? Samassa muistin, että kolme vuotta sitten oli puhetta samasta asiasta, mutta eläinlääkärissä ei ollut juuri silloin saatavilla hiekkaa.

Menimme ostamaan hiekkaa. Hämmästys oli suuri, kun tyttö nosti myyntitiskille pienen littanan muovipussin. Pussissa oli ehkä maksimissaan kolme lasten hiekkalapiollista hiekkaa. Olimme odottaneet hiekkapussin olevan noin 3-5 kiloa painava säkki. Eläintenhoitaja selitti meille, kuinka hiekka toimii. Kissa pissaa hiekalle ja virtsa jää hiekan päälle virtsahelmiksi, josta se voidaan ottaa näyteputkeen. Olimme varmoja, ettei tämä onnistu meidän kissalla. Eläintenhoitaja sanoi, että kyllä useimmat onnistuvat hiekan avulla ja hän on jopa puolittanut hiekkapussin ja saanut samalla hiekkapussilla otettua kaksi eri näytettä kissaltaan. Epäuskoisina menimme kotiin ja totesimme, että näytteenotto jää maanantaille, koska näyte pitää toimittaa neljän tunnin sisällä eläinlääkäriin.

Maanantaiaamuna kissa herätteli jo ennen herätyskelloa. Ulos oli päästävä. Mies sanoi, että päästä vaan, koska kissa ei ollut tehnyt edellisenä iltana suurempaa hätäänsä. Laitoin kuitenkin kissanhiekkalaatikkoon näytehiekan ja seurasin kissan ulkoilua. Ei kissa käynyt tarpeillaan. Kissan tullessa sisälle, mies sanoi, että älä enää päästä ulos. Ennen kuin ehdin töihin lähteä, kissa jo riehui, koska ei päässyt pihalle. Sälekaihtimet saivat kyytiä ja kynnysmatto revittiin oven edustalta. Kissa myös meuhkasi siihen malliin, että huokaisin helpotuksesta, kun pääsin lähtemään töihin. Onnea vaan miehelle ja näytepissan otolle.

Töihin päästyäni kerroin kerrankin olevani iloinen työpäivästä. Mies soitti minulle ensimmäisen kerran kello 8.15 ja pyysi soittamaan eläinlääkäriin ja kysymään, pitkäänkö kissaa voi pitää sisällä. Lopetin puhelun lyhyeen ja kerroin kouluttavani osastomme uusinta tulokasta, ja etten ehtisi nyt keskustella. Hetken mietittyäni lähetin vielä tekstiviestin, jossa kerroin, että eläinlääkärissä sanottiin, että kissaa vaan täytyy pitää sisällä niin pitkään, että pissaa hiekalle. Ajattelin edelleen, että onneksi olen töissä. 

Puhelin soi toisen kerran kello 9.30. Kissa oli käynyt tekemässä näytehiekkaan isomman tarpeensa. Sanoin, että nyt on sitten lähdettävä ostamaan uutta hiekkaa. Tarpeet kuulemma olivat kuivia pötiköitä, joten mies vaan päätti ottaa pötikät hiekan päältä pois. Sanoin, että jos kissa pissaa, niin sitten on sanottava eläinlääkärissä, että kissa teki myös isomman tarpeensa hiekalle. Meni kymmenisen minuuttia ja puhelin soi taas. Bingo! Mies oli siivonnut isommat tarpeet laatikosta, niin kissa oli saman tien rynnännyt laatikkoon pissaamaan. Virtsa oli kaiken lisäksi valunut ihan eri paikkaan, missä kuivat pökäleet olivat olleet. Mies oli saanut näyteputken täyteen näyteainetta ja oli lähdössä eläinlääkäriin.

Jouduin lähtemään palaveriin. Neuvottelusta tultuani totesin, että mies oli soittanut minulle kolme kertaa. Soitin miehelle ja kysyin, mitä asiaa. Mies kysyi, soitettiinko minulle jo eläinlääkäristä. ”Joo, ei ole soitettu.” Kuulemma soittavat, kun ovat tutkineet näytteen. Olivat kehuneet hienoa näytettä. Huokaisin ja kävelin kohti ruokalaa. Salaattipöydän ääressä päätin kaivaa puhelimen taskusta ja laittaa sen tarjottimelle, jotta huomaisin tai kuulisin, jos se soisi. Samassa puhelin alkoikin soida. Eläinlääkäristä soitettiin ja kerrottiin, että näyte on puhdas ja kyseessä on tosiaan ollut idiopaattinen kystiitti. Kissamme on kuulemma herkkä ja reagoi vahvasti, joten joskus voisi kokeilla ruokaa joka hieman laannuttaa kissan mieltä. Olisikohan siitä ruoasta apua minulle itsellenikin?

PS. Nyt taas elämä maittaa.

Romanoffin mansikat

Taas alkaa olla se aika vuodesta, jolloin kiertelen katselemassa kauppojen jäätelöaltaiden sisältöä. Kyllä, jäätelökausi alkaa jo helmikuussa. Hirvittävästi ei vielä uutuuksia altaissa ole, mutta hintavertailuja voi aina tehdä. Eikä sen puoleen, en niin kauheasti uutuuksista välitäkään. Vuodesta toiseen tulee normaalisti ostettua perinteisiä litran pahvipakkauksia. Silloin tällöin satsaan muoviseen, vajaan litran vetävään jäätelöpakkaukseen, mutta silloinkin jäätelön täytyy olla todella hyvää tai tarjouksessa.

Tänään teimme miehen, joka täällä asuu, kanssa perinteistä lauantain kauppareissua. Kerättyämme kaikki ostokset kärryihin, ehdotin käväisyä jäätelöaltaan äärellä. Katselin lähinnä hintalappuja. Viime kesänä Ingmanin pahviset jäätelöpakkaukset olivat koko kesän halvempia kuin Valion Pingviinit tai pitäisi ilmeisesti kirjoittaa Nestlén Pingviinit. Nyt oli hintapolitiikka kääntynyt päälaelleen. Ingmanin jäätelöt maksoivat 3,09 euroa per pahvipakkaus, mikä on mielestäni järkyttävä hinta jäätelöstä. Nestlén Pingviinit sen sijaan maksoivat 2,69 euroa paketilta. Tuleeko tästä Nestlé-voittoinen jäätelökausi? Harmi, koska pidän enemmän Ingmanin kermaisesta jäätelöstä.

Mies, joka kanssani kulki, sanoi haluavansa jotain parempaa jäätelöä. Mitä, olimmeko me kuitenkin ostamassa jäätelöä? Minähän tein ainoastaan vertailevaa tutkimusta. Mies sanoi haluavansa Ingmanin Creamy jäätelöä. Katselin hintalappuja. Argh! 3,99 euroa per rasia. Kallista, liian kallista. Mutta sitten, mitä ihmettä? Yksi hintalappu ilmoitti Creamy Romanoffin mansikoitten maksavan 1,39 euroa per purkki. Sanoin miehelleni tästä. Ihmettelimme asiaa ja totesimme, että jäätelöaltaassa oli vain yksi purkki Romanoffin mansikoita jäljellä. Otin purkin ja sanoin, että tässä täytyy olla virhe. Katseellani etsin henkilökuntaa, mutta kyseisessä kaupassa on vaikea tavoittaa muuta henkilökuntaa kuin infopisteen rouvat ja neidit sekä kassatyöntekijät.

Seuraavaksi mietin ääneen, onko kaupassa viivakoodinlukijaa, jolla voisi tarkastaa tuotteen hinnan. Mies sanoi, että tuossahan sellainen laite on. Menin jäätelöpurkin kanssa viivakoodilaitteen ääreen ja käänsin purkin viivakoodin osoittamaan lukijaa. Näytölle ilmestyivät maagiset numerot 1,39. Hienoa! Mikä löytö! Menimme takaisin jäätelöaltaan äärelle tarkastamaan, olisiko Romanoffin mansikoita eksynyt muiden purkkien sekaan. Ei ollut, mutta kerrankin nopeat elävät. Viereemme tuli ruotsia puhuva nainen lapsensa kanssa. Nainen teki ilmeisesti samaa tutkimusta kuin minä. Ingman tre euro, Pingviini billigare, Creamy euro… Näen naisen etsivän Romanoffin mansikoita. Turhaan. Minä vein viimeisen purkin ja mikä parasta, hinta oli vielä kassallakin sama edullinen 1,39 euroa. 

Nyt täytyy pitää silmät auki Romanoffin mansikoitten varalta, jos niitä vaikka eksyisi kauppaan lisää. Olisi mukava tietää, onko hinnoittelussa tapahtunut virhe vai haluaako kauppa eroon Romanoffin mansikoista ennen kauden uutuustuotteiden saapumista? Vai oliko kyseessä tarjous, josta en ollut kuullutkaan? Vai lopettaako Ingman Romanoffin mansikoiden valmistuksen? Ei kannattaisi. Sen verran hyvää kyseinen jäätelö on.

PS. Pari vuotta sitten oli helmikuussa aika paljon lunta.

Ei kissa kiitoksella elä

Työ on kirjoitusaiheena tylsä, mutta nyt on pakko hieman avautua. Sen verran eriskummallista on tapahtunut yhden työviikon aikana. Töissä on pari isoa projektia meneillään, joihin olen joutunut syystä tai toisesta osallistumaan. Kiire on ollut hirvittävä, mutta parhaanihan minä pieni pelinappula olen yrittänyt tehdä yhteisen hyvän eteen. Olen toiminut kuin robotti ja yrittänyt saada kaiken prioriteetti ykkösen tehtyä. Prioriteetti ykkösiä sen sijaan on ollut yhtä aikaa melko monta. Sähköpostilaatikko ehkä räjähtää hetkenä minä hyvänsä, koska sähköpostitulvaa en yksinkertaisesti ole kyennyt taltuttamaan kaikelta kiireeltä.

Viime viikon perjantaina kävi erikoinen tapaus. Yritin hiipiä vaivihkaa yhden konttorikolosseumin läpi toivoen, ettei kukaan huomaisi minua. Turhaahan sellainen on, koska minut kuulemma tunnistetaan askelistani. Sain kutsun yhteen konttoriloossiin. Kutsua noudattaen menin selvittelemään tekosiani. Samalla yritin vihjaista, että projektipäällikkö on palannut töihin ja hän voisi ottaa tämän asian taas hoitaakseen. Ei kuulemma käynyt. Siinä sitten ihmettelin moista käytäntöä, niin työpaikkani jonkinasteinen vice president tuli samaiseen loossiin. Herralla oli minulle asiaa. Henkilökohtaisesti herra minua kiitti hyvin tehdystä työstä. Olin hämilläni ja otin kiitokset vastaan. Loppupäivä meni hymyillessä. Kuinka ihminen voi tullakaan iloiseksi kiitoksen sanoista ja vielä sen verran ylemmältä taholta, että pientä ihmistä ihmetyttää.

Tänään taas puitiin yhden projektin edistymistä pariinkin otteeseen. Herra, jonka kanssa keskustelin, muisti toisella juttukerralla yhden asian. Hän välitti minulle ja kollegalleni toimitusjohtajan terveiset. Olemme kuulemma tehneet loistavaa työtä. Mitä ihmettä? Kahdet kiitokset viikon aikana! Kuinka tässä nyt sitten pitäisi olla? Rinta rottingilla ja tuntea ylpeyttä siitä, mitä on saanut aikaiseksi vai pyytää lisää palkkaa? Kiitin terveisistä ja sanoin, että olisit sanonut, että tämän voisi huomioida palkassa. 

Sen verran kiitokset ovat hämmästyttäneet minua, että olen tullut pohtineeksi muutamaa asiaa. Miksi kiittäminen hyvin tehdystä työstä on niin vaikeaa? Vai onko tämä nyt uuden alku? Onko johtohenkilöitä koulutettu kiittämään? Tarkoittaako tämä nyt sitten sitä, että jos sinua kiitetään, niin älä ainakaan pyydä lisää palkkaa, koska se osoittaa röyhkeyttä ja alkeellisia käytöstapoja. Minä nyt kuitenkin heti otin palkka-asian puheeksi, koska mielestäni paras kiitos hyvin tehdystä työstä on kunnon palkka. Ei kissa, eikä nainen kiitoksella elä.

PS. Pian on narsissiaika.