Milla Ollikainen: Pirunkuru

Törmäsin kesällä Facebookin Dekkariryhmässä minulle tuntemattomaan kirjailijaan Milla Ollikaiseen. Koska Ollikaisen kahta julkaistua kirjaa ryhmässä hehkutettiin, oli pakko marssia kirjastoon lainaamaan luettavaa. Ihastuin, joten laitoin kirjastoon ennakkovarauksen Milla Ollikaisen uusimpaan kirjaan Pirunkuru (Like, 2015). Kirja ilmestyi tänä syksynä, joten sain siis käsiini uunituoreen, lukemattoman kirjan. Kirja vaikuttaa olevan haluttu. Paikallisten kirjastojen kaikki niteet ovat parhaillaan lainassa.

Pirunkuru on Ollikaisen rikostrilogian viimeinen teos. Kirja jatkaa Veripailakoista ja Vesiraukasta tutun Krissen tarinaa. Krisse on muuttanut Ylläksen maisemiin rakkauden perässä ja on onnistunut saamaan harjoittelupaikan paikallislehdestä. Vanhempi konstaapeli Vuontisjärvi saa ilmoituksen, että Pirunkurusta on löytynyt ruumis. Hän lähtee ruumiin löytöpaikalle nuoremman konstaapeli Kukkolan kanssa. Hyvin pian käy ilmi, että kyseessä ei välttämättä ole tapaturmainen kuolema. Ruumiiksi paljastuu mies, jonka vaimo on lähtenyt lätkimään parikymmentä vuotta aikaisemmin. Nyt samainen vaimo on tullut käymään vanhalla kotipaikkakunnallaan. Onko vaimolla jotain tekemistä miehensä kuoleman kanssa? Mutta sitten kuolee toinenkin mies. Krissen lapsen isä. Samaan aikaan paikkakunnalla hehkutetaan kaivosyhtiön uutisoimaa suurta hanketta, joka toisi paikkakunnalle paljon uusia työpaikkoja.

Pirunkurussa Vuontisjärvi on vienyt enemmän tilaa Krisseltä, joka on mielestäni hyvä. Mielelläni lukisin jatkossakin Vuontisjärven selvittämistä murhamysteereistä, koska Ollikainen on osannut luoda Vuontisjärvestä sympaattisen ja kiinnostavan ja ehkä hieman hassun henkilöhahmon. Mielestäni Vuontisjärvi sopisi hyvin Timo Harjunpään, Jussi Vareksen, Maria Kallion ja muiden dekkaripoliisien kanssa samaan jonoon, joten on harmi, jos Vuontisjärvestä ei saa jatkossa enää lukea mitään. Ollikaisen edellisissä teoksissa seikkaili Krissen ystävä Eerika. Nyt nainen vain mainittiin ohimennen, mikä mielestäni osoittaa sen, että kirjailija on osannut jättää taakseen henkilöhahmon, jolle ei ole enempää käyttöä.

Milla Ollikainen on jälleen kerran osoittanut taitonsa kirjoittaa mukaansatempaavan kirjan. Ollikainen on kehittynyt entisestään kirjailijana. Yleensä tällaisten useampiosaisten kirjojen sarja heikkenee viimeisimmissä teoksissa, mutta Pirunkuru on mielestäni Ollikaisen trilogian paras kirja. Kirjan kieli on loistavaa. Lapin murretta on viljelty sopivassa suhteessa. Ei liian paljon, mutta ei liian vähääkään. Juoni on hyvä ja kirjan loppuhuipentuma hämmentävän yllättävä. Kirja etenee mukavan sutjakkaasti, eikä kirjassa ole mielestäni turhia kikkailuja.

Nyt jään toiveikkaana odottamaan, mikä on Milla Ollikaisen seuraava veto kirjallisuuden saralla. Toivottavasti jatkoa seuraa tavalla tai toisella.

Pirunkurua suosittelen kaikille, jotka ovat lukeneet Ollikaisen aiemmat kirjat. Kirja on nopealukuinen ja mukavasti kirjoitettu.

Kirjalle annan tähtiä 5- (asteikko 1-5).

ELMA-messut 6.-8.11.2015 + arvonta

ELMA-messut ovat yksi viidestä mielenkiintoisesta tapahtumasta Helsingin Messukeskuksessa Meidän viikonloppuna 6.-8.11.2015. Sain ELMA-messuille bloggaajapassin, mutta nyt kävi niin ikävästi, että en pääsekään paikalle kyseisenä viikonloppuna. Haluan kuitenkin kertoa hieman ELMA-messuista ja näytteilleasettajista.

ELMA maaseutumessujen tarkoituksena on esitellä messukävijöille suomalaisen maaseudun tuotteita ja palveluita. Messuilta löytyy maaseudun elintarvikkeita, maaseudun kehittämistä, maaseutumatkailua, maallemuuttoasioita sekä mikä ihaninta: kotieläimiä ja niiden hoitoa. Eläinhallista löytyy mm. alpakoita, laamoja, lehmiä, possuja, koiria, poneja, kanoja, kissoja ja lampaita. ELMA-messuja voikin suositella erityisesti koululais- ja päiväkotiryhmille. Perjantai 6.11. onkin suunnattu nimenomaan näille ryhmille.

ELMAn eläinhallissa on todella kattavasti esillä suomalaisen maaseudun eläimiä. ELMA-messuilla on vuosittain oma kummieläin. Tänä vuonna kummieläimenä on suloinen, valkoinen, suomenkarjaa oleva vasikka Mollamaija. Osa ELMAn eläimistä esiintyy Eläinareenalla ja nyt seuraa muutama täsmävinkki messukävijöille. Miniatyyrihevoset esiintyvät eläinareenalla päivittäin koko viikonlopun ajan kuten myös Mollamaija. Perjantaina areenalla on kello 12.30 Lehmä-show Miss & Mr. Elma. Lauantaina kello 15.45 esittäytyvät maaseudun työkoirat ja sunnuntaina kello 14.00 on varsafinaali 2 v. suomenhevoset.

Kun puhutaan maaseutumessuista, on ruoka tietenkin yksi tärkeä aihe. Tämä kiinnostaisi tietysti etenkin allekirjoittanutta. ELMA-messuilla on uusi luomualue, jolta voi ostaa Suomessa tuotettuja luomutuotteita. Luomualue on toteutettu yhdessä Pro Luomu ry:n kanssa. Luomualueelta voi tuotteiden lisäksi hankkia tietoa luomutuotannosta, sen kehityksestä ja uutuustuotteista. Luomualueella esittäytyvät mm. seuraavat yritykset monen muun rinnalla: Leader Foods Oy, Lapin Maria Oy, Finnamyl Oy ja Bioferme Oy.

Yksi ELMAn mielestäni mielenkiintoisimmista kohteista on ilman muuta Ruokatiedon näytöskeittiö. Perjantaina näytöskeittiö on suunnattu erityisesti koululaisryhmille. Silloin keittiössä tutustutaan monipuolisiin ammatteihin kuten esimerkiksi juustoalan yrittäjyyteen, puutarhuriin ja lampuriin. Lauantaina näytöskeittiössä Hyvää Suomesta –jäsenyritykset valmistavat erilaisia ruokaherkkuja. Sunnuntaina Atria Mestarit kertovat parhaita paistin käsittely- ja ruoanlaittovinkkejä.

Muuta maalle! –alueeseen kannattaa myös tutustua. Alue esittelee kaksikieliset kaupungit Loviisan ja Raaseporin. Maaseutukaupungit lähellä pääkaupunkiseudun palveluita. Loviisa ja Raaepori järjestävät Muuta maalle –lavalla ohjelmaa ja esittelevät esimerkiksi kaupunkien kulttuuritarjontaa. Muuta maalle –alue toteutetaan yhdessä MaaseudunTulevaisuus –lehden kanssa.

Helsingin Messukeskuksen Meidän viikonlopun muita mielenkiintoisia messutapahtumia ELMAn lisäksi ovat Metsämessut, Kädentaitotapahtuma, OutletExpo sekä lauantaina ja sunnuntaina lisäksi Lemmikkimessut. Mielenkiintoisia kohteita kaikki ja mikä parasta yhdellä lipulla pääsee kiertämään kaikki viisi messualuetta. Täältä löydät lisätietoja messujen aukioloajoista ja lippujen hinnoista.

Lopuksi päästään postauksen jännitysmomenttiin. Arvonta! Pääsen arpomaan kahdelle onnekkaalle pääsylipun Meidän viikonloppuun. Lipulla voit vierailla yhtenä messupäivänä kaikilla Meidän viikonlopun messuilla. Kerro, mikä Meidän viikonlopun messuista kiinnostaa sinua eniten ja miksi. Laita kommenttisi yhteyteen sähköpostiosoitteesi, jotta saan sinuun yhteyttä, jos onni osuu kohdallesi.

Arvonta alkaa nyt ja päättyy tiistaina 3.11. klo 12.00. Tämän jälkeen suoritan arvonnan ja otan yhteyttä voittajaan. 

Arpaonnea kaikille tasapuolisesti!

Arvonta suoritettu. Haaruhainen ja Amelia pääsevät messuille ihastelemaan. Onnea voittajille!

Teatterissa: Kummitusjuna

Helsingin Kaupunginteatteri järjesti Facebookissa kilpailun, jossa palkintoina oli lippuja uutuusmusikaali Kummitusjunaan. Osallistuin ja voitin! Voi riemua. Ystävättärelle viesti ja ei muuta kuin suunta kohti Studio Pasilaa maanantaina 19.10.2015. Ensi-iltansa Kummitusjuna sai 14.10.2015.

Kummitusjunan ovat käsikirjoittaneet Lauri Maijala ja Sinna Virtanen. Anna-Mari Kähärä ja Jussi Tuurna ovat vastanneet teoksen sävellystyöstä. Lauri Maijala on vastannut myös musiikkinäytelmän ohjauksesta. Musikaalin tulkitsee Kaupunginteatterin lauluryhmä Ochetti, johon kuuluvat Petrus Kähkönen, Tuukka Leppänen, Sanna Majuri, Janne Marja-aho, Emilia Nyman, Tiina Peltonen, Ursula Salo ja Antti Timonen. Orkesterissa musisoivat Sara Puljula, Topi Korhonen ja Esko Grundström. Orkesterin kapellimestarina taiteilee Jussi Tuurna. Janne Vasama on vastannut lavastuksesta ja puvustuksesta. Valosuunnittelu on William Ilesin ja äänisuunnittelu Ari-Pekka Saarikon käsialaa. Naamioinnista ja kampauksista on vastannut Aino Hyttinen.

Petrus Kähkönen, Janne Marja-aho, Tiina Peltonen, Sanna Majuri, Emilia Nyman, Antti Timonen, Ursula Salo ja Tuukka Leppänen

Kuva © Jori Grönroos, Helsingin Kaupunginteatteri/Studio Pasila

Kummitusjuna on groteski, tragikoominen ja mustaa huumoria sisältävä musikaali. Kaikki Kummitusjunan kyytiin uskaltautuneet tekevät metromatkan, joka jää varmasti mieleen. Matka alkaa Itä-Helsingistä Mellunmäestä ja suuntautuu kohti Ruoholahtea tai oikeastaan kohti suurta ja kaunista Espoota. Metro pysähtyy eri pysäkeillä, joilla sattuu ja tapahtuu. Välillä sattuu hieman kovemminkin. Jokaisella läpikäydyllä asemalla on oma tarinansa ja musiikkiesityksensä.

Katsojaa kylmää, kun Sanna Majuri eläytyy Mellunmäessä yksinäisen vanhuksen nahkoihin. Suoritus on hämmästyttävän taidokasta. Mielestäni Kummitusjunan parhaimman kohtauksen vetää Janne Marja-aho Kontulassa. Hävyttömän irstas ja iljettävä mies, joka naurattaa kaikessa kammottavuudessaan. Kontulan mies jaksaa vetää huulet hymyyn vielä jälkikäteenkin esitystä mietittäessä. Hulvaton tapaus. Antti Timosen ja Tiina Peltosen esitys on kamala positiivisessa mielessä. Antti Timonen vaikuttaa ensin olevan rehti suomalainen mies, kunnes miehen synkkä ja musta puoli avautuu katsojalle. Hui. Tiina Peltonen puolestaan vetää morsiamen roolinsa aivan kuin oikeasti haudan takaa. Loistavaa heittäytymistä.

Janne Marja-aho

Kuva © Jori Grönroos, Helsingin Kaupunginteatteri/Studio Pasila

Kuinka sitten käy Siilitiellä? En halua paljastaa, mutta koska kyseessä on Kummitusjuna, voi lukija aavistella jotain synkkää. Entä sitten Herttoniemen hiihtäjät ja etenkin se yksi hiihtäjä, Petrus Kähkönen? Sääliksi käy miestä, mutta hyvin Kähkönen rooliinsa eläytyy. Hieman katsojana ehkä voisi jopa itkettää miehen kohtalo. Kulosaaresta matkataan Korkeasaareen. Emilia Nyman ja Tuukka Leppänen esittävät lihanhimoisen kohtauksen tiikerin ja eläintenhoitajan suhteesta. Emilia Nyman eläintenhoitajana on suloinen ja ihastuttava. Tuukka Leppänen tiikerinä sen sijaan kiero ja itseään täynnä oleva otus. Molempien omistautuminen rooliinsa on erittäin onnistunutta. Ursula Salon laululahjoja voi vain ihailla naisen esittäessä papin roolia Sörnäisissä. Nainen vetää bluesia täysillä.

Kummitusjunan valo- ja äänisuunnittelulle on annettava omat aplodinsa. Loistavasti toteutettuja molemmat. Musikaali ei olisi myöskään onnistunut ilman taitavaa orkesteria. Yleensä musikaalit ovat iloisia, mutta tässä musikaalissa orkesteri laittoi välillä sellaiset paholaismaiset soundit kehiin, että katsojaa värisytti pelkkä musiikki. Pidin myös siitä, että orkesteri otti kontaktia yleisöön. Orkesterin jäsenet olivat pukeutuneet lipuntarkastajiksi ja ennen esitystä tarkastivatkin salissa olevien katsojien matkalippuja. Hienoa vuorovaikutteisuutta.

Emilia Nyman

Kuva © Jori Grönroos, Helsingin Kaupunginteatteri/Studio Pasila

Vaikka itse en asu Helsingissä, on metrolla tullut kuitenkin sen verran liikuttua, että osa kohtauksista oli hyvin tyypillistä metroelämää. Kummitusjuna tarjoaa ihmiselämän kirjon kaikessa karmeudessaan katsojalle. Olisin ehkä kuitenkin toivonut esitykseen monikulttuurisuuden esiintuomista, koska se on hyvin tyypillistä metroissa kulkijoille. Hieman myös ihmetytti, että Sörnäisissä pyörivät vankilakundit ja –gimmat, vaikka vankila onkin osa Sörnäistä. Itse olisin luultavasti päätynyt jonkinlaiseen narkkarikohtaukseen. Musikaalin loppu mentiin mielestäni liian vauhdilla. Odotin kohtausta Rautatientorilta, mutta sitä ei tullut. Kokonaisuudessaan Kummitusjuna on todella virkistävä uutuusmusikaali, josta pidin paljon. Mahtava aloitus arkiviikolle.

Kummitusjunan ikärajasuositus on 16 vuotta. Mielestäni tämä on hyvä, koska osa kohtauksista ja sanoituksista ovat melkoisen makaabereja. Esitystä suosittelen kuitenkin kaikille, jotka kaipaavat jotain erilaista ja uutta teatterielämystä.

Kiitos Helsingin Kaupunginteatterille kuvalainauksista sekä erityiskiitos Onnettarelle.

Sofi Oksanen: Norma

Vietin syyskuussa ikääntymispäivää. Äitini halusi hieman lahjoa minua, ja mitä paketista paljastuikaan? Sofi Oksasen uusin romaani Norma (Like, 2015). Olin todella iloinen lahjasta, koska olin vain haaveillut, että saan kirjan luettavakseni ehkä joskus parin vuoden kuluttua. Kuten arvata saattaa, on kirja paikallisissa kirjastoissa todella varattu. Jono on sen verran pitkä, että ihmettelen, milloin jonon viimeiset saavat kirjan luettavakseen.

Norma kertoo naisesta nimeltä Norma. Norman äiti on tehnyt itsemurhan hyppäämällä metron alle. Norma ei voi ymmärtää äitinsä ratkaisua ja alkaakin selvittää, mistä kaikessa on ollut kyse. Vähitellen Normalle alkaa paljastua hämäriä asioita äidistä ja äidin lähipiiristä. Samaan aikaan Norma joutuu kiristyksen kohteeksi äidin velkojen takia. Norma ei ole millään tavoin normaali nainen. Hänen hiuksensa kasvavat vähintään metrin vuorokaudessa. Norman äiti on aina suojellut tytärtään piilottelemalla tytön hiuksia ja leikkaamalla niitä päivittäin. Myös Norma on oppinut varovaiseksi hiuksiensa suhteen. Hiukset ovat muutenkin erikoiset. Ne aistivat ihmisten sairauksia ja sitä, kuinka luotettavia ihmiset ovat. Hiukset niin ikään käyttäytyvät kuin olisivat oma itsenäinen persoonansa.

Sofi Oksanen on kirjoittanut nykyaikaan sijoittuvan kirjan, jota on mielestäni vaikea luokitella mihinkään omaan luokkaansa. Kirja on sekoitus muun muassa jännitystä, fantasiaa ja satua. Kirja on kiehtova ja jollain tavoin uskottava. Itse asiassa minun oli pakko googlata, onko tällaista hiusten kasvua oikeasti olemassa. Ilmeisesti ei, mutta sen sijaan kirjassa mainitaan hypertrikoosi, joka on perinnöllinen liikakarvaisuutta aiheuttava häiriö. Oksasen sanankäyttö on taitavaa ja hienoa. Normaa on mukava lukea jo pelkästään kielen takia. Oksanen osaa myös vangita lukijansa. Kirjan tarina etenee koko ajan rauhallisella tavalla, vaikka pinnan alla kuplii ja paljon. Mielestäni kirja on kaiken kaikkiaan hämmentävä ja erikoinen.

Oksanen ottaa kirjallaan kantaa ihmiskauppaan ja naisen asemaan. Lukija alkaa pakostakin miettiä, kuinka karmeita ihmiskohtaloita maailmassa on. Ihmiskauppa on uskomattoman rumaa ja voittajia pelissä ei ole. Niille, jotka itseään voittajiksi kuvailevat, soisin saman kohtalon kuin ihmiskaupan poloisille.

Sofi Oksanen on eniten palkittu suomalainen nykykirjailija. Viimeisimpiä ovat Ruotsin akatemian pohjoismainen palkinto ja Budapestin suurpalkinto. Sofi Oksasen tuotantoa on käännetty yli 40 kielialueelle

Normaa voin suositella luettavaksi, jos haluat ihastella taitavaa sanankäyttöä ja miettiä, millainen naisen asema voi kaikessa kaameudessaan olla. 

Tähtiä kirjalle annan 4+ (asteikko 1-5).

Hyväuskoinen hölmö ja vähän muuta

Aamulla mennessäni töihin piipahdin työpaikkani lähellä olevaan Valintataloon. Olin herännyt keskellä yöllä, enkä ollut saanutkaan heti uudestaan unta, vaan oli tullut valvottua ja mietittyä – yllätys, yllätys: työasioita. Silmäni olivat aamulla täysin ristissä, joten ajattelin hakea Valintatalosta Nescafén pikakahvia. Siis sellaisia pusseja, joiden sisältö sekoitetaan kuumaan veteen ja nautitaan. Makuina on esimerkiksi cappuccino. Kahvia juon todella harvoin, joten näillä Nescaféilla on välillä mukava herkutella ja herätellä itseään uuteen päivään.

Kauppaan päästyäni valitsin nopeasti kahvijuomapakkauksen ja olin jo aikeissa siirtyä kohti suklaahyllyä, kunnes silmäni nauliutuivat teehyllyyn. Työpaikalla oleva teepussilaatikko vetelee viimeisiään, joten päätin ostaa teetäkin. Työpaikallani jokainen tuo omat teet ja kahvittelijoille on oma kahvipakettisysteeminsä. Jaahas, kaupan hyllyn reunassa luki monessa kohtaa, että ”poistuva tuote alennettuun hintaan”. Hyvä, heti aamusta pelkkää säästöä siis. Hieman ihmettelin, miksei poistuvien tuotteiden kyljissä ole alelappua, ja paljonko sitä alennusta ylipäätään annetaan. Irtoteepakkauksissa lappuja näytti olevan, mutta ne eivät sovellu työpaikalle ja sitä paitsi alennetut irtoteet eivät mielestäni olleet mitenkään edullisia. Valikoin mukaani loppujen lopuksi jonkin Twiningsin lajitelman. Vielä suklaapatukka ja Mynthonit ja sitten kassalle.

Ihmettelin laskun loppusummaa ja sitä, miksi alennettuja teepaketteja oli kassahihnan vieressä. Ostokset kuitenkin kassiin ja nokka kohti työpaikkaa. Kävellessäni työpaikalle luin samalla kauppakuittia. Argh! Minua huijattiin! Ei se teepakkaus mitään alennuksessa ollut ja maksoin siitä kalliin hinnan. Prismasta olisin saanut teepakettini edullisemmin. Voi että minua harmitti heti aamusta, mutta tapahtuneellehan ei oikeastaan voi mitään. Mitäs luotin kaupan hyllyteksteihin. Miksen vain luottanut siihen, että aletuotteiden pitäisi olla oranssilla alennustarralla laputettuja. No, paras olla miettimättä asiaa sen enempää. Teepussilaatikko työpöydän laatikostoon ja töihin.

Saadessani koneen auki alkoi kännykkä muistuttaa. Piti soittaa työpaikkalääkärille. Torstai-illalla kaivoin esiin paperisen verenpainelääkereseptin antaakseni sen miehelle, joka täällä asuu. Miehen piti hakea minulle satsi lääkkeitä. Onneksi satuin vilkaisemaan päivämäärää. Reseptissä komeili päiväys 15.10.2014. Siis reseptihän oli vanhentunut keskiviikkona tai torstaina. Lääkärikeskuksen asiakaspalvelussa kerrottiin, ettei kumpikaan työpaikkani työpaikkalääkäreistä ollut paikalla perjantaina. Samalla kysyttiin, onko reseptillä kiire. Kerroin selviäni ehkä viikonlopun yli. Kuka sitä nyt tarkkaa määrää muistaa, paljonko niitä lääkkeitä on jäljellä. Ajanvaraus lupasi välittää jollekin muulle työpaikkalääkärille soittopyyntöni. Onpa muuten mukava kertoa avokonttorissa tällaisia asioita. Blogin välityksellähän se on aivan eri asia.

Siinä sitten tein töitä ja odotin lääkärin soittoa. Aina kun nousin työpöytäni äärestä, unohdin tietysti kännykän pöydälleni. Onneksi kuitenkin satuin istumaan pöydän ääressä silloin, kun lääkäri soitti. En sitten halunnut selvittää asiaa kaikkien kuullen, joten pakenin naisten vessaan keskustelemaan. Hyvä tuuri kävi siinä suhteessa, ettei siellä ollut kukaan parhaillaan asioimassa. Pyysin lääkäriä uusimaan reseptin, niin hänpä olikin tarkkana miehenä. Hirvittävä kuulustelu käyntiin. Tunsin olevani tuomiolla, ja vaikka puhuin totta, tuli tunne, että yritin jotenkin huijata. Myönnettäköön, että en ole aktiivinen verenpaineen mittaaja, joten sen suhteen minun on nyt tehtävä parannus. Lopputulema oli, että resepti tuli uusittua, mutta samalla sain passituksen kalium-kokeisiin. On kuulemma liian pitkä aika edellisestä. Minulla ei edes ollut tietoa, että sitä jotenkin seurattaisiin, jos on verenpainelääkitys. No, oppia ikä kaikki. Helpommalla olisin kuitenkin päässyt, jos olisin tajunnut hakea lääkkeet ajoissa ennen reseptin vanhenemista.

Töistä livahdin perjantain kunniaksi aikaisin pois. Viikolla tuli tehtyä sen verran monta pidempää päivää, että viikon tunnit tasan tarkkaan tulivat täyteen ja ylittyivätkin, joten pieni varaslähtö ei ollut haitaksi. Kotikaupunkiini päästessäni suunnistin kohti Citymarkettia. Tarkoitus oli katsastaa Hintarallit. Ostoskoriin päätyi kasvovettä ja kissanruokaa. Karkkihyllyn ohi kävellessäni huomasin, että vitosella saisi kolme Fazerin makusuklaata. Nam. Halpaa ja tästä olisi iloa pitkään tai sitten ei, koska joku kuitenkin syö kaikki suklaat kaapista. Siinä sitten valikoin suklaita. Sininen levy, punainen levy ja Mariannelevy. Sitten kassajonoon.

Vuoronikin tuli joskus. Hieman hämmästyin laskun loppusummaa. Katsoin aamusta viisastuneena heti kuittia. Kaikki kolme suklaalevyä normaalihintaan! Oli pakko kysyä. Kassatyttökin katsoi kuittia ja sanoi, että kyllä suklaiden piti alennuksessa olla. Otti vielä mainoslehtisen esiin ja totesi, että makusuklaat kolme kappaletta vitosella. Soitti infoonkin tarkastaakseen asian. Kyllä, makusuklaat kolme vitosella, mutta sininen ja punainen eivät ole makusuklaita. Juuri niin. Mitä ne sitten ovat, jos eivät miltään maistu? Tyttö sanoi, että voisin vaihtaa tuotteet. Vastasin, että antaa olla, mutta kannattaisi kyllä merkitä alennustuotteet hieman tarkemmin, koska siniset ja punaiset levyt ovat siellä niiden MAKUSUKLAIDEN keskellä. Luultavasti en ole viikonlopun ainoa ralliajaja, joka haksahtaa siniseen ja punaiseen luullen niidenkin kuuluvan alennuksen piiriin. Sen verran karvas maku tästä kaupasta jäi, että suklaalevyt ovat kaapissa, eikä niitä ihan heti avata. Tästäkin saan tietysti syyttää vain itseäni. Hölmö, kun en ymmärrä, mikä on makusuklaa.

Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen

Olin odottavalla kannalla ja iloinen, kun lukupiirissä valittiin luettavaksi Harper Leen Kuin surmaisi satakielen. Kirjasta on julkaistu useampi suomenkielinen painos. Itse luin Gummeruksen pokkariversion vuodelta 2007. Useimmilla lukupiiriläisillä oli luettavanaan vuoden 1984 painos. Kirjan englanninkielinen alkuteos on nimeltään To Kill a Mockingbird (1960). Kirjan on suomentanut Maija Westerlund. Paikallisista kirjastoista kirjan kaikki painokset ovat ainakin tällä hetkellä lainattuina eli kirja kiinnostaa lukijoita.

Kuin surmaisi satakielen on Alabamaan ja Maycombin kaupunkiin sijoittuva kertomus 8-vuotiaasta Scoutista, hänen veljestä Jemistä ja isästä Atticuksesta sekä ystävästä Dillistä. Scout on poikamainen ja rohkea tyttö, joka seuraa naapuruston tapahtumia silmät tarkkana ja korvat auki. Lakimies Atticus pyrkii kasvattamaan lapsistaan rehtejä, suvaitsevaisia ja avarakatseisia kansalaisia. Atticus saa tehtäväkseen puolustaa mustaa miestä, jota syytetään valkoisen nuoren naisen raiskauksesta. Koska kirjan tapahtumat sijoittuvat 1930-luvulle, ei Atticuksen puolustus tule olemaan helppo. Oikeudenkäynti kasvattaa myös lapsia, joille selviää järkyttäviä tosiasioita elämästä.

Lukupiiri piti lukemastaan kirjasta joistakin ennakkoluuloista huolimatta. Scoutia pidettiin viehättävänä kertojapersoonana, vaikka muutama lukupiiriläinen pitikin tyttöä aluksi poikana. Scoutin ajatusmaailma on toisinaan hyvin lapsenmielinen, mutta joskus puolestaan hyvin kehittynyt. Lukupiiri keskustelikin siitä, että jos Scoutin ja Jemin äiti olisi elänyt, kuinka paljon äidin kasvatus olisi vaikuttanut esimerkiksi Scoutiin. Tyttö olisi kenties ollut paljon tyttömäisempi. Toisaalta myös Scoutin henkinen kasvu olisi ollut aivan erilainen.

Kirjassa on paljon loistavia yksityiskohtia, jotka jäävät lukijan mieleen. Harper Lee on saanut kirjaan hienon tunnelman ilmeisesti ihan sen takia, että tarina on kerrottu lapsen näkökulmasta. Kirjan erilaiset kohtaukset ovat myös hienoja taidonnäytteitä kirjailijalta. Lukupiiriläisten mieleen jäivät parhaiten vihantäyteinen vankilakohtaus sekä se, kun erakoitunut naapuri Arthur Radley pelasti koululta palaavat lapset kuolemalta. Harper Lee on osannut kirjoittaa kohtaukset niin, että lukijan on pakko ahmia tekstiä saadakseen selville, kuinka lopulta käy. Koukuttavaa.

Harper Lee on osannut loistavasti kuvata 1930-lukua ja sen ajan rotuerottelua. Kirjassa käytetystä neekeri-sanasta lukupiiri kävi sen verran keskustelua, että kuvaus kuuluu 1930-luvun aikakauteen, ja jos sana olisi korvattu vuoden 2015 painoksessa jollain toisella sanalla, olisi kirjan tarina kärsinyt tästä. Kiitos siis kustantajalle, ettei kyseiseen sanaan oltu kajottu.

Kuin surmaisi satakielen on taipunut moneen. Kirja on palkittu Pulitzer-palkinnolla ja siitä on tehty Oscareilla palkittu elokuva, joka muuten on allekirjoittaneen ”Pakko katsoa” –listalla. Atticus puolestaan on valittu USA:ssa parhaaksi isäksi kirjallisuudessa tai jotain vastaavaa.

Harper Leen Kuin surmaisi satakielen on klassikko, johon kannattaa tarttua. Heti kirjan luettuani bongasin kahdesta eri kirjasta viittauksen tähän teokseen. Suosittelen kirjaa lämpimästi etenkin Viisikko-henkisistä kirjoista pitäville. 

Lukupiiri palkitsi kirjan 4½ tähdellä (asteikko 1-5).

Livbox lokakuu 2015

Odotin lokakuun Livboxia saapuvaksi jo tiistaina, mutta paketti oli jäänyt jonnekin logistiikkakeskukseen kiusamaan minua pitkittämällä odotusaikaa. Tänään tuli lopulta kännykkään tekstiviesti, jossa kerrottiin, että paketin voi noutaa Postin pakettiautomaatista. Hyvä syy lähteä ajoissa töistä kotiin. Ja mitä sieltä kultapaperin kätköistä löytyikään?

Täyden näköinen paketti. Mitäköhän kaikkea kivaa täältä löytyykään?

Vaseline Essential Healing Spray. Kroppavoide spraypullossa. Vaselinen uutuustuotteen pitäisi kosteuttaa sekä syvähoitaa ihoa. Tuote sisältää rauhoittavaa kaurauutetta. Olen vartalovoiteiden suurkuluttaja ja siksi olenkin iloinen, että tämä tuote löytyi boksista. Itse asiassa aika harvoin Livboxista tulee vartalovoiteita. Kokeilin tuotetta käsivarteeni. Tuote levittyi hyvin ja imeytyi nopeasti. Ei jättänyt tahmaista tunnetta. Ainut miinus, jonka tälle annan, on spraypullo. En tykkää käyttää spraypullossa olevia vartalovoiteita, koska joutuu varomaan, ettei voidetta lennä ympäri seiniä ja lattioita. Boksissa oli täysikokoinen tuote. Tuotetta saa ostaa kaupasta hintaan 5,50 €/190 ml.

L’Occitane Almond Shower Oil. Suihkuöljy, joka muuttuu veden kanssa pehmeäksi vaahdoksi. Jättää ihon pehmeäksi ja hyvän tuoksuiseksi. Tuote sisältää manteliöljyä ja lipidejä. Tätä ehdin jo testata hieman epäluuloisena. Öljy ja suihku eivät kuulosta ikinä hyvältä yhdistelmältä, mutta onneksi ei ollut ongelmia. Tuote toimi ihan moitteettomasti, mutta tuskin tällaista tuotetta kuitenkaan ostaisin. Boksissa oleva tuote oli näytekokoinen. Täysikokoisen tuotteen hinta on 19,50 €/250 ml.

Pepsodent White Now Gold. Hammastahna, jonka pitäisi antaa säihkyvän valkoinen hymy jo ensimmäisellä harjauksella. Oho. Aikamoinen lupaus. Säännöllisesti käytettynä pitäisi poistaa tummentumia ja kirkastaa hymyä asteittain. Hammastahnat jakavat yleensä mielipiteitä boksin tilaajissa. Itse olen aivan tyytyväinen myös hammastahnoihin, koska niitä tarvitsee aina. Se, mille itse olen skeptinen, on valkaiseva vaikutus. Tämän hammastahnan kylläkin kerrotaan olevan turvallinen kiilteelle. Yleensä se vain on niin, että vihlovista hampaista kärsivät eivät siedä kauheasti valkaisevia hammastahnoja. Boksin tuubi oli täysikokoinen. Kaupassa tuote maksaa 4,- €/75 ml.

Lumene Nude Perfection Glow Heleyttävä Meikkivoide. Boksissa luvattiin olevan meikkituote. Odotin ja toivoin Lumenen huulipunaa jossain ihanassa syysvärissä, mutta itse asiassa tämä oli parempi juttu. Helmikuun Livboxissa tuli Lumenen Nude Perfection kevytmeikkivoide, johon lopulta ihastuin ja joka vetelee viimeisiään. Meikkivoide oli siis kauppalistalla, mutta nyt ei tarvitsekaan ostaa. Sävykin vaikuttaa lupaavalta 1 Classic Beige Kultahiekka. Tämän uutuustuotteen luvataan antavan kevyesti peittävän lopputuloksen, joka antaa ihon oman värin kuultaa läpi. Meikkivoiteen pitäisi kosteuttaa tehokkaasti. Tuote sisältää aurinkosuojakertoimen 15. Sen verran testasin voidetta kämmenselälle, että totesin tuotteen tuoksuvan huumaavan ihanalle. Tykkään. Boksista löytyi täysikokoinen tuote. Hintaa tällaisella lystillä on 17,90 €/30 ml.

Schwarzkopf Professional BC Bonacure Excellium Tuuheuttava Shampoo. Hiustuotteista tykkään yleensä aina. Tämä etenkin alkoi kiinnostaa, koska shampoon luvataan puhdistavan hiukset hellävaraisesti ylläpitäen ikääntyvien hiusten elinvoimaa ja väriä. Ooh. Shampoo ikääntyville hiuksille. Siis minulle. Q10+ ja kollageeni aktivoivat hiuspohjan toimintaa tehden hiuksista vahvat ja elinvoimaiset. No, oho. Shampoota piti testata heti. Vaikuttaa ihan perushyvältä tuotteelta. Hiukset ainakin tulivat puhtaiksi. Boksin tuote oli näytekokoinen. Normaalikokoista tuotetta saa Schwarzkopf Professional –kampaamoista, Sokokselta ja Stockmannilta hintaan 17,50 €/200 ml.

Schwarzkopf Professional BC Bonacure Excellium Tuuheuttava Hoitosuihke. Shampoon kaveri. Hoitosuihkeen luvataan niin ikään ylläpitävän hiusten elinvoimaa ja väriä. Lisäksi Q10+ ja kollageenit löytyvät tästäkin. Vaikka hiustuotteista yleensä pidän, en tiedä miksi vierastan tätä. Jotenkin rinnastan tämän hiusöljyihin, joita onnistun aina laittamaan liikaa, jolloin hiukseni näyttävät rasvoittuneilta. Nyt täytyy miettiä, jääkö tämä itselleni vai meneekö kiertoon. Boksin tuote oli näytekokoinen. Tuotetta saa Schwarzkopf Professional –kampaamoista, Sokokselta ja Stockmannilta hintaan 17,50 €/200 ml.

Bellápierre Hohtopuuteri Champagne. Pitkäaikaistilaajan lahja. Hohtopuuteri sisältää 100 % hypoallergista Mica-mineraalia, jonka pitäisi sopia kaikille ihosävyille ja –tyypeille. Hohtopuuteria voi käyttää silmämeikkiin, huulille, kynsille jne. Taitaa olla vain mielikuvitus rajana. Tuotteen avulla voi luoda aivan omanlaisensa tyylin. Kylläpä on tuotteella ominaisuuksia. Laitetaan kaappiin ja odotetaan, jos yrittäisin vaikka joku päivä dramatisoida ja vetää hohtavat puuterit naamaan. Tuotetta saa kauneushoitoloista, kemikalioista sekä osoitteista www.bellapierre.fi ja www.kauneutta.com hintaan 12,99 €/2,35 g.

SkinGain. Boksin ekstrayllätys. Sisäisesti nautittava, juotava ja luonnollinen kollageenibuusteri on vuoden 2014 hoitotuote. Tuotteen luvataan auttavan pintakuivaan ihoon, pigmenttiläiskiin ja couperosaan, ryppyihin ja juonteisiin, ohuisiin hiuksiin ja heikkoihin kynsiin sekä nivelongelmiin. Tämä piti heti nauttia. Ei meinannut jauhe millään sekoittua veteen ja oli pahaa. Helpommalla pääsisi, jos tämä olisi pillerinä. Ei tarvitsisi maistaa pahaa juoman makua. Tuotetta saa www.duiclinic.fi hintaan 46,90 €/paketti.

Kaiken kaikkiaan ihan mukava paketti. Mitä itse pidit tuotteista ja oliko sinulla samat tuotteet kuin minun boksissani? Mies, joka täällä asuu, tuumasi boksin sisältöä ihaillessani, etteikö sieltä tullut jalkarasvaa. Jalkavoiteillekin on siis kysyjänsä.

Alice Sebold: Oma taivas

Maaliskuussa kuopattiin yksi paikallinen kirpputori, jonka kuoppajaisista sai vapaasti hakea kirjoja. Siis ilmaiseksi. Satuttiin paikalle miehen, joka asuu täällä, kanssa, joten olihan kirjatarjonta tarkastettava. Mukaan tietysti tuli napattua muutamia lukuelämyksiä. Yksi kirjoista oli Alice Seboldin Oma taivas (WSOY, 2010). Kirjan englanninkielinen alkuteos The Lovely Bones on vuodelta 2002. Ensimmäinen suomenkielinen painos ilmestyi vuonna 2003. Kirjan suomennoksen on tehnyt Pirkko Biström. Paikallisista kirjastoista kirjan saa lainattua jonottelematta.

Susie Salmon on 14-vuotias, kun hänet raiskataan ja murhataan. Oma taivas kertoo tapauksen kaunistelematta heti kirjan alussa. Samalla lukijalle selviää, että Susien raiskaaja ja murhaaja on naapurin mies Harvey. Susie lunastaa taivaspaikkansa, ja minkälaisen taivaspaikan? Sellaisen, josta hän itse uneksii. Taivaasta käsin Susie seuraa perheensä surutyötä ja murhaajansa arkea. Jokainen perheenjäsen suree Susieta, jonka kohtalo on perheelle epäselvä, koska ruumista ei ikinä löydetty. Susien isä tuntuu kärsivän kaikkein eniten. Äitikin kärsii, mutta eri tavoin. Susie on poissa, mutta läsnä. Hän jättää itsestään pieniä merkkejä, jotka tarkkasilmäinen lähimmäinen huomaa.

Oma taivas on kertomus nuoruudesta, rakkaudesta ja menetyksestä. Susie menettää nuoruutensa kertaheitolla, mutta elää sitä taivaasta käsin seuraten siskonsa nuoruutta ja rakkauselämää. Susie haaveilee menetetyistä suudelmista ja ensimmäisestä kerrasta. Vaikka kirjan aihe on rankka, on se rakkaudentäyteinen. Surun ja epätoivon keskeltä löytää ihmisen loputtoman ja voimakkaan rakkauden. Kirja käsittelee myös menetyksiä. Susie on menetetty lopullisesti, mutta on myös muuta menetettävää, kun Susien äiti jättää perheensä. Jälleen uusi takaisku perheelle, mutta tästäkin selvitään.

Sebold on kirjoittanut romaanin, jonka aihe on rankka, mutta mukaansa tempaava. Kirja laitaa lukijan miettimään, kuinka joku ihminen voi olla niin läpeensä paha, että raiskaa nuoren ja kokemattoman tytön ja vielä murhaa hänet tämän jälkeen. Toisaalta tykkäsin kirjan toivoa antavasta rakkauden voimasta. Välillä oli pakko keskeyttää lukeminen, kun kyyneleet alkoivat virrata poskia pitkin. Kirja on koskettava. Sebold on myös ottanut kivan tavan viedä kirjaa eteenpäin Susien kertojaäänellä. Voisiko tosiaan olla niin, että jokaisen taivaspaikka on omanlaisena?

Alice Seboldin esikoisromaani Oma taivas on bestseller, joka on julkaistu myös elokuvana vuonna 2009. En ole elokuvaa nähnyt, enkä tiedä, haluaisinko edes nähdä, koska pidin lukukokemusta sen verran voimakkaana.

Omaa taivasta suosittelen kaikille, jotka haluavat löytää ilonpilkahduksia epätoivon keskeltä. 

Kirja ansaitsee tähtiä 4½ (asteikko 1-5).

Åsa Larsson: Kunnes vihasi asettuu

Luin jo kesällä Åsa Larssonin Kunnes vihasi asettuu (Otava, 2008), mutta nyt vasta saan postattua kirjasta. Huono minä, kun en hoida postauksia ajallaan. Ruotsinkielinen alkuteos Till dess din vrede upphör on julkaistu niin ikään vuonna 2008. Kirjan suomennoksen on tehnyt Sanna Manninen. Lukemani kirja, jonka sain lainaksi äidiltäni, oli Seven-pokkari vuodelta 2010. Paikallisista kirjastoista kirjan saa suhteellisen helposti lainattua, vaikka kirjaa on toki koko ajan lainassakin.

Nuoripari, Wilma ja Simon, ovat lähteneet sukeltamaan hyisessä lokakuun ilmassa etsiäkseen Vittangijärveen sota-aikana tippunutta lentokonetta. Järven pinta on jo jäässä ja tämä tuo lisähaastetta heidän sukellusretkelleen. Sukellusretkestä tulee kohtalokas. Nuoripari häviää, eikä heidän kohtalostaan tiedetä mitään ennen kuin huhtikuussa, kun Wilman ruumis löydetään Tornionjoesta. Syyttäjä Rebecka Martinsson ottaa johtaakseen rikostutkinnan rikoskomisario Anna-Maria Mellan rinnalla, kun selviää, että Wilman ruumista on siirretty. Pala palalta rikostutkinta etenee ja aina vastaan tulevat Krekulan veljekset, toinen ilkeääkin ilkeämpi ja toinen muuten vain outo sekä heidän kummalliset vanhempansa.

Kirjan tapahtumat etenevät pääsääntöisesti Rebeckan ja Anna-Marian näkökulmista, mutta kolmanneksi kertojaääneksi Larsson on ottanut kuolleen tytön Wilman. Tämä tuo kirjaan omaa maagisuuttaan tekemättä kirjaa kuitenkaan millään tavoin liian erikoiseksi. Wilman kertojaääni selittää kirjan tapahtumia paljon ja ilman tätä lukijalle saattaisi jäädä hyvin paljon mustia aukkoja tarinaan.

Kunnes vihasi asettuu tapahtumat sijoittuvat Pohjois-Ruotsiin. Larsson osaa kuvata pohjoista talvea sen verran hyytävästi, että kesälläkin kirjaa lukiessani tunsin välillä palelevani. Minulla oli sellainen mielikuva, etten olisi aiemmin lukenut Åsa Larssonin tuotantoa, mutta aloittaessani lukemisen, aloin miettiä sitä, kuinka Rebecka tuntui jollain tavoin tutulta. Menin tutkimaan kirjahyllyä ja sieltähän löytyikin Larssonin Musta polku (Otava, 2007). Larssonin kirjoissa siis seurataan myös rikostutkijoiden sekä syyttäjän elämän kulkua. Tämä tuo aina oman kiehtovuutensa kirjoihin. Musta polku on jäänyt jotenkin vaisuksi lukukokemukseksi, koska en muista siitä juuri mitään, mutta Kunnes vihasi asettuu sen sijaan karmaisee vieläkin pari kolme kuukautta lukemisen jälkeen.

Larsson on rakentanut kiehtovan rikostarinan, jossa murhaaja selviää lukijalle jo kirjan alkumetreillä, mutta mikä on syy tällaiseen tekoon? Tarina johtaa 1940-luvulle sota-aikaan ja saksalaisiin. Murhan motiivi saattaa olla lukijalle kummallinen, mutta ihmisen henkinen paha olo voi syöstä ihmisen aivan käsittämättömiin tekoihin.

Åsa Larssonin Kunnes vihasi asettuu suosittelen kaikille dekkareiden ystäville. Ehkä kannattaa kuitenkin lukea ensin aiemmat Larssonin suomennokset, jotta täysin ymmärtää päähenkilöiden tarinaa. 

Tähtiä kirja ansaitsee 5- (asteikko 1-5).