Aamulla mennessäni töihin piipahdin työpaikkani lähellä
olevaan Valintataloon. Olin herännyt keskellä yöllä, enkä ollut saanutkaan heti uudestaan
unta, vaan oli tullut valvottua ja mietittyä – yllätys, yllätys: työasioita. Silmäni
olivat aamulla täysin ristissä, joten ajattelin hakea Valintatalosta Nescafén pikakahvia.
Siis sellaisia pusseja, joiden sisältö sekoitetaan kuumaan veteen ja nautitaan. Makuina on esimerkiksi cappuccino. Kahvia juon todella harvoin, joten näillä Nescaféilla
on välillä mukava herkutella ja herätellä itseään uuteen päivään.
Kauppaan päästyäni valitsin nopeasti kahvijuomapakkauksen ja
olin jo aikeissa siirtyä kohti suklaahyllyä, kunnes silmäni nauliutuivat
teehyllyyn. Työpaikalla oleva teepussilaatikko vetelee viimeisiään, joten
päätin ostaa teetäkin. Työpaikallani jokainen tuo omat teet ja kahvittelijoille
on oma kahvipakettisysteeminsä. Jaahas, kaupan hyllyn reunassa luki monessa
kohtaa, että ”poistuva tuote alennettuun
hintaan”. Hyvä, heti aamusta pelkkää säästöä siis. Hieman ihmettelin,
miksei poistuvien tuotteiden kyljissä ole alelappua, ja paljonko sitä alennusta
ylipäätään annetaan. Irtoteepakkauksissa lappuja näytti olevan, mutta ne eivät
sovellu työpaikalle ja sitä paitsi alennetut irtoteet eivät mielestäni olleet
mitenkään edullisia. Valikoin mukaani loppujen lopuksi jonkin Twiningsin
lajitelman. Vielä suklaapatukka ja Mynthonit ja sitten kassalle.
Ihmettelin laskun loppusummaa ja sitä, miksi
alennettuja teepaketteja oli kassahihnan vieressä. Ostokset kuitenkin kassiin
ja nokka kohti työpaikkaa. Kävellessäni työpaikalle luin samalla kauppakuittia.
Argh! Minua huijattiin! Ei se teepakkaus mitään alennuksessa ollut ja maksoin
siitä kalliin hinnan. Prismasta olisin saanut teepakettini edullisemmin. Voi
että minua harmitti heti aamusta, mutta tapahtuneellehan ei oikeastaan voi
mitään. Mitäs luotin kaupan hyllyteksteihin. Miksen vain luottanut siihen, että
aletuotteiden pitäisi olla oranssilla alennustarralla laputettuja. No, paras
olla miettimättä asiaa sen enempää. Teepussilaatikko työpöydän laatikostoon ja
töihin.
Saadessani koneen auki alkoi kännykkä muistuttaa. Piti
soittaa työpaikkalääkärille. Torstai-illalla kaivoin esiin paperisen
verenpainelääkereseptin antaakseni sen miehelle, joka täällä asuu. Miehen piti
hakea minulle satsi lääkkeitä. Onneksi satuin vilkaisemaan päivämäärää. Reseptissä
komeili päiväys 15.10.2014. Siis reseptihän oli vanhentunut keskiviikkona tai
torstaina. Lääkärikeskuksen asiakaspalvelussa kerrottiin, ettei kumpikaan työpaikkani
työpaikkalääkäreistä ollut paikalla perjantaina. Samalla kysyttiin, onko
reseptillä kiire. Kerroin selviäni ehkä viikonlopun yli. Kuka sitä nyt tarkkaa
määrää muistaa, paljonko niitä lääkkeitä on jäljellä. Ajanvaraus lupasi
välittää jollekin muulle työpaikkalääkärille soittopyyntöni. Onpa muuten mukava
kertoa avokonttorissa tällaisia asioita. Blogin välityksellähän se on aivan eri
asia.
Siinä sitten tein töitä ja odotin lääkärin soittoa. Aina kun
nousin työpöytäni äärestä, unohdin tietysti kännykän pöydälleni. Onneksi
kuitenkin satuin istumaan pöydän ääressä silloin, kun lääkäri soitti. En sitten
halunnut selvittää asiaa kaikkien kuullen, joten pakenin naisten vessaan
keskustelemaan. Hyvä tuuri kävi siinä suhteessa, ettei siellä ollut kukaan parhaillaan asioimassa. Pyysin
lääkäriä uusimaan reseptin, niin hänpä olikin tarkkana miehenä. Hirvittävä
kuulustelu käyntiin. Tunsin olevani tuomiolla, ja vaikka puhuin totta, tuli
tunne, että yritin jotenkin huijata. Myönnettäköön, että en ole aktiivinen
verenpaineen mittaaja, joten sen suhteen minun on nyt tehtävä parannus. Lopputulema
oli, että resepti tuli uusittua, mutta samalla sain passituksen
kalium-kokeisiin. On kuulemma liian pitkä aika edellisestä. Minulla ei edes
ollut tietoa, että sitä jotenkin seurattaisiin, jos on verenpainelääkitys. No,
oppia ikä kaikki. Helpommalla olisin kuitenkin päässyt, jos olisin tajunnut
hakea lääkkeet ajoissa ennen reseptin vanhenemista.
Töistä livahdin perjantain kunniaksi aikaisin pois. Viikolla
tuli tehtyä sen verran monta pidempää päivää, että viikon tunnit tasan tarkkaan
tulivat täyteen ja ylittyivätkin, joten pieni varaslähtö ei ollut haitaksi. Kotikaupunkiini
päästessäni suunnistin kohti Citymarkettia. Tarkoitus oli katsastaa Hintarallit.
Ostoskoriin päätyi kasvovettä ja kissanruokaa. Karkkihyllyn ohi kävellessäni
huomasin, että vitosella saisi kolme Fazerin makusuklaata. Nam. Halpaa ja tästä
olisi iloa pitkään tai sitten ei, koska joku kuitenkin syö kaikki suklaat
kaapista. Siinä sitten valikoin suklaita. Sininen levy, punainen levy ja
Mariannelevy. Sitten kassajonoon.
Vuoronikin tuli joskus. Hieman hämmästyin laskun
loppusummaa. Katsoin aamusta viisastuneena heti kuittia. Kaikki kolme
suklaalevyä normaalihintaan! Oli pakko kysyä. Kassatyttökin katsoi kuittia ja
sanoi, että kyllä suklaiden piti alennuksessa olla. Otti vielä mainoslehtisen
esiin ja totesi, että makusuklaat kolme kappaletta vitosella. Soitti infoonkin tarkastaakseen asian. Kyllä, makusuklaat kolme vitosella, mutta sininen ja punainen eivät
ole makusuklaita. Juuri niin. Mitä ne sitten ovat, jos eivät miltään maistu? Tyttö
sanoi, että voisin vaihtaa tuotteet. Vastasin, että antaa olla, mutta
kannattaisi kyllä merkitä alennustuotteet hieman tarkemmin, koska siniset ja
punaiset levyt ovat siellä niiden MAKUSUKLAIDEN keskellä. Luultavasti en ole
viikonlopun ainoa ralliajaja, joka haksahtaa siniseen ja punaiseen luullen
niidenkin kuuluvan alennuksen piiriin. Sen verran karvas maku tästä kaupasta
jäi, että suklaalevyt ovat kaapissa, eikä niitä ihan heti avata. Tästäkin saan
tietysti syyttää vain itseäni. Hölmö, kun en ymmärrä, mikä on makusuklaa.
No oli sinulla koettelemuksia kerrakseen
VastaaPoistaVälillä käy niin, ettei oikein mikään mene putkeen. :) Toisaalta noita paria kommellusta lukuunottamatta perjantai oli mitä mainioin päivä.
Poista