Milla Ollikainen: Pirunkuru

Törmäsin kesällä Facebookin Dekkariryhmässä minulle tuntemattomaan kirjailijaan Milla Ollikaiseen. Koska Ollikaisen kahta julkaistua kirjaa ryhmässä hehkutettiin, oli pakko marssia kirjastoon lainaamaan luettavaa. Ihastuin, joten laitoin kirjastoon ennakkovarauksen Milla Ollikaisen uusimpaan kirjaan Pirunkuru (Like, 2015). Kirja ilmestyi tänä syksynä, joten sain siis käsiini uunituoreen, lukemattoman kirjan. Kirja vaikuttaa olevan haluttu. Paikallisten kirjastojen kaikki niteet ovat parhaillaan lainassa.

Pirunkuru on Ollikaisen rikostrilogian viimeinen teos. Kirja jatkaa Veripailakoista ja Vesiraukasta tutun Krissen tarinaa. Krisse on muuttanut Ylläksen maisemiin rakkauden perässä ja on onnistunut saamaan harjoittelupaikan paikallislehdestä. Vanhempi konstaapeli Vuontisjärvi saa ilmoituksen, että Pirunkurusta on löytynyt ruumis. Hän lähtee ruumiin löytöpaikalle nuoremman konstaapeli Kukkolan kanssa. Hyvin pian käy ilmi, että kyseessä ei välttämättä ole tapaturmainen kuolema. Ruumiiksi paljastuu mies, jonka vaimo on lähtenyt lätkimään parikymmentä vuotta aikaisemmin. Nyt samainen vaimo on tullut käymään vanhalla kotipaikkakunnallaan. Onko vaimolla jotain tekemistä miehensä kuoleman kanssa? Mutta sitten kuolee toinenkin mies. Krissen lapsen isä. Samaan aikaan paikkakunnalla hehkutetaan kaivosyhtiön uutisoimaa suurta hanketta, joka toisi paikkakunnalle paljon uusia työpaikkoja.

Pirunkurussa Vuontisjärvi on vienyt enemmän tilaa Krisseltä, joka on mielestäni hyvä. Mielelläni lukisin jatkossakin Vuontisjärven selvittämistä murhamysteereistä, koska Ollikainen on osannut luoda Vuontisjärvestä sympaattisen ja kiinnostavan ja ehkä hieman hassun henkilöhahmon. Mielestäni Vuontisjärvi sopisi hyvin Timo Harjunpään, Jussi Vareksen, Maria Kallion ja muiden dekkaripoliisien kanssa samaan jonoon, joten on harmi, jos Vuontisjärvestä ei saa jatkossa enää lukea mitään. Ollikaisen edellisissä teoksissa seikkaili Krissen ystävä Eerika. Nyt nainen vain mainittiin ohimennen, mikä mielestäni osoittaa sen, että kirjailija on osannut jättää taakseen henkilöhahmon, jolle ei ole enempää käyttöä.

Milla Ollikainen on jälleen kerran osoittanut taitonsa kirjoittaa mukaansatempaavan kirjan. Ollikainen on kehittynyt entisestään kirjailijana. Yleensä tällaisten useampiosaisten kirjojen sarja heikkenee viimeisimmissä teoksissa, mutta Pirunkuru on mielestäni Ollikaisen trilogian paras kirja. Kirjan kieli on loistavaa. Lapin murretta on viljelty sopivassa suhteessa. Ei liian paljon, mutta ei liian vähääkään. Juoni on hyvä ja kirjan loppuhuipentuma hämmentävän yllättävä. Kirja etenee mukavan sutjakkaasti, eikä kirjassa ole mielestäni turhia kikkailuja.

Nyt jään toiveikkaana odottamaan, mikä on Milla Ollikaisen seuraava veto kirjallisuuden saralla. Toivottavasti jatkoa seuraa tavalla tai toisella.

Pirunkurua suosittelen kaikille, jotka ovat lukeneet Ollikaisen aiemmat kirjat. Kirja on nopealukuinen ja mukavasti kirjoitettu.

Kirjalle annan tähtiä 5- (asteikko 1-5).