Saara Cantell: Kaikki tuoksuu lumelta

 

Viime keväänä sain luettavakseni ihanan kirjan. Saara Cantellin kesken jääneet hetket (Tammi, 2020), joka jätti mieleeni kauniita muistokuvia. Olin enemmän kuin iloinen, kun huomasin, että Cantellilta on ilmestynyt uusi romaani Kaikki tuoksuu lumelta (Tammi, 2021). Totta kai kirja oli luettava, eikä tarvinnut pettyä tälläkään kertaa. 

Kertulla on elämä edessään. Hän on valmistumassa loistavin arvosanoin Taideakatemiasta. Hän on saanut apurahan ja ateljeepaikan Pariisista. Mistä muuta taiteellinen nuori ihminen voisi haaveilla 1950-kuvun Suomessa? Elämä hymyilee Kertulle ja Kerttu hymyilee takaisin. Elämän kevät on hurmannut Kertun. 

Parikymmentä vuotta myöhemmin Kertun tytär Tuija lähtee ystäviensä kanssa maaseudun rauhaan. Heillä on ideologia, joka päihittää yliopisto-opinnot. Omavaraisuus ja omaehtoinen elämä on tärkeää. Sillä ei ole niin kauheasti väliä, vaikka kyläläiset porukkaa hieman karsastavat ja katsovat kieroon. Tärkeintä on elää tässä ja nyt. 

Tuijan tytär Olivia puolestaan on näyttelijä. Hän kertoo äitinsä ja äidinäitinsä tarinaa omalle lapselleen. Hän haluaa tuntea menneet polut, jotta voisi suunnistaa tulevassa. Jokaisella sukupolvella on oma tarinansa, joka on tuonut Olivian tähän hetkeen. 

Kaikki tuoksuu lumelta on ehdottomasti sukupolviromaani, mutta samalla se kuvaa jokaisen sukupolven aikakautta tarkasti ja vahvalla kädellä. Mukaan on otettu aikakaudelle tyypillisiä normeja ja viittauksia tapauksiin, jotka ovat jättäneet jälkiä kulloisellekin aikakaudelle. Kertun elämä 1950-luvulla kuvaa vapauden tunnetta, savuisia tanssiravintoloita, mutta myös sitä, kuinka asioista otetaan vastuuta. 1970-luvulla nuoruuttaan eläneen Tuijan maailmankuvaa kohahduttavat Chilen sotilasvallankumous ja mielenosoitukset. Niistä ei kuitenkaan voi puhua kotona perinteitä kunnioittavan isän läsnä ollessa. Homous on myös asia, josta vaietaan, vaikka se koskettaisi omaa perhettä. Olivian nuoruuteen on kuulunut teatteri ja runous, jotka molemmat ovat opettaneet miehistä jotakin. On miehiä, jotka häikäilemättä voisivat käyttää nuorta tyttölasta hyväksi, mutta on myös miehiä, jotka ovat pyyteettömiä ja tekevät nuorisotyötä omasta hyvästä tahdostaan.

 

Haikeana siitä, ettet ehkä tule kokemaan sellaisia talvia, jotka vielä minun lapsuudessani olivat itsestäänselvyys, haluan tuoda sinut sisään tarinaan sillä hetkellä, kun kaikki tuoksuu lumelta. (s. 6)

 

Saara Cantellin tekstin vahvuuksia ovat rauhallinen kerronta ja ilmavuus, joka jättää lukijalle tilaa hengittää ja antaa omien ajatusten luoda mielikuvia. Kirjan rakenne on tehty siten, että vuorossa on aina yksi kertojaääni. Tarinoissa hypitään aikakausista toiseen, mutta se ei heikennä lukunautintoa. Jokainen kertojaääni on omanlaisensa ja kyseessä olevaan aikakauteen on helppo siirtyä toisesta. Nautin Cantellin tavasta kuvasta asioista. Vaikka en pidä tupakoinnista ja inhoan tupakansavua, sain siitä huolimatta hyvin voimakkaan tunnelman tanssiravintolasta, jossa tupakan savu leijailee ympäriinsä ja tuhkakupit täyttyvät ääriään myöten. Maalaisidylli luo puolestaan kauniita kesäisiä kuvia, mutta kun katsotaan asioita lähemmin, huomaa, kuinka hankalaa ja kuinka vaivalloista on elää maalaistalossa, jossa ei ole juoksevaa vettä. 

Kirjan tarinassa yhtenä kertojaäänenä on Kertun aviomies Toivo. Toivon tarina on kokonaisuuden kannalta tärkeä, mutta hänet on sopivasti saatu kirjoitettua sivuhenkilöksi. Kirjan keskiössä ovat ehdottomasti kolmen sukupolven kolme täysin erilaista naista tai ehkä nuoremmissa sukupolvissa voi nähdä jotain edellisistä sukupolvista, mutta naiset ovat saaneet kuitenkin rakentaa omannäköisensä elämän. Elämän, joka on ollut sattumien johdattamaa summaa tai tietoisesti valittuja päätöksiä. 

Saara Cantellin Kaikki tuoksuu lumelta on kirja, johon soisin mahdollisimman monen tarttuvan. Kaunista tekstiä, joka vie helposti ajatukset arkisista asioista muihin maailmoihin.

Kiitos kustantajalle hienosta kirjasta.

Markku Välitalo: Hiljaisilla havumailla

 

Sain luettavakseni upean kirjan, jonka merkitys kasvoi minulle enemmän ja enemmän kirjaa lukiessani. Hiljaisilla havumailla (2020) on Markku Välitalon tarinallinen luontokuvakirja, joka vie lukijan hienolle matkalle Koillismaalle.

Markku Välitalo etsi perheellensä mökkitonttia monta vuotta. Miehellä oli tiukat kriteerit tontille, mutta kun hän Koillismaalta löysi etsimänsä, syntyivät kaupat heti. Vaimolle ehti kertoa asiasta myöhemmin. Mökkikaupoista siirrytään vähitellen metsään, tunturiin, rotkoon ja järvelle. Jokaista lukua siivittävät Välitalon tarinointi omista kokemuksista luonnossa. Vuodenajat vaihtuvat kesästä syksyyn, syksystä talveen ja talvesta kevääseen. Luonnon kiertokulku on tuotu oivasti mukaan kirjan tarinoihin. Tarinoissa on myös ilkikurinen virne mukana ja välillä on hyvä osata nauraa itsellensä. 

Markku Välitalo on tehnyt työuransa biologina ja opettajana, joten hänellä riittää tietämystä luonnosta. Sitä tietoa tihkuu myös tekstistä. Valokuvausta Välitalo on harrastanut koko ikänsä ja sen myös huomaa. Kirjan kuvitus on uskomattoman kaunis. Lisänä on tarinaa kuvien taustoista. Se, joka on vähänkin harrastanut valokuvausta, tietää, ettei onnistunut kuva oikeastaan ikinä onnistu yhdellä otoksella, vaan kameran on käytävä tiuhaan tahtiin ja asetuksia muutettava jatkuvasti. Välitalo kertoo myös siitä, kuinka on joutunut hakeutumaan kuvattavien kohteiden äärelle kilometrien patikoinneilla tai talvisin lumikenkiä hyödyntäen. Siitä huolimatta taivas saattaa olla pilvessä, eikä sopivaa valaistusta löydy. Aina ei vain yksinkertaisesti ole sellainen päivä, että kuvaus onnistuisi. 

Pidin kirjan leppoisasta olemuksesta, vaikka välillä hieman hirvitti, mitä Välitalo on joutunut kokemaan yksin luonnossa liikkuessaan. Luonto on mykistyttävän kaunis, mutta se on myös täynnä vaaroja. Välitalon tapa kertoa tarinaansa on mukavaa luettavaa. Selkeää ja kuvailevaa. Kuvia katsellessa ei voi kuin hämmästellä, minkä työn Välitalo on joutunut kirjansa eteen tekemään. 

Itselleni kirjan lukukokemus oli myös voimaannuttava. Olen aina pitänyt luonnosta, mutta patikoinnit rikkumattoman luonnon rauhassa ovat harvinaista herkkua. Tätä kirjaa lukiessani tunsin olevani mukana Välitalon kuvausretkillä. Rikkumatonta luonnonrauhaa. Hiljaisuutta, jossa vain luonnonäänet ovat läsnä. Koin kirjan olevan myös apuna surutyön tekemisessä. Menetin vastikään mieheni vaikean sairauden murtamana. Hiljaisilla havumailla on tuonut suruuni lohtua ja valoa silloin, kun kaikki on tuntunut olevan pelkkää mustaa, eikä pimeydestä ole löytynyt minkäänlaista pakotietä. Tiedän jo nyt, että tähän kirjaan tulen palaamaan useasti. Ihan vain saadakseni nauttia kauneudesta ja rauhallisesta ilmapiiristä, jonka kirjan tarinat luovat. 

Markku Välitalon Hiljaisilla havumailla valittiin kuuden finalistin joukkoon Vuoden luontokirja 2020 -kilpailussa. Ei mikään huono saavutus, kun kirjan sivuja selailee. Ällistyttävän taitavia kuvia, joita leppoisa tarinointi siivittää. Välitalo on tehnyt kirjan taiton itse, joten tämä on myös sellainen asia, jolle on pakko nostaa hattua. Taitto on loistava. 

Markku Välitalon Hiljaisilla havumailla on kirja, jonka soisin lahjaksi ylioppilaalle tai henkilölle, joka valmistuu johonkin luontoa lähellä olevaan ammattiin. Kirja sopii hyvin myös surutyötä tekevälle. 

Koska kirja on omakustanne, voi sitä tilata suoraan kirjan tekijältä sähköpostiosoitteesta: markku.valitalo@gmail.com. 

Suosittelen myös katsomaan kirjan trailerin YouTubessa.

Kiitos Markku Välitalolle upeasta kirjasta.

Blogitauko osa 2

 

Kuukausi sitten kirjoittelin blogitauosta, joka oli pakko pitää, jotta selvisin jollain tavoin päivästä toiseen eteenpäin. Nyt tuli toinen blogitauko. Mies, joka täällä asui, nukkui pois lauantaina 20.3.2021. Olen onnellinen, että mies pääsi eroon kivuista ja säryistä, mutta surullinen siitä, että tämä on nyt lopullista. Enää ei ole paluuta entiseen, vaan nyt on jatkettava elämää kahdestaan Herra Karvajalan kanssa. 

Päivät miehen kuoleman jälkeen ovat olleet mollivoittoisia. Välillä tuntuu, että kyllä tämä tästä, mutta seuraavassa hetkessä surun aalto valtaa mielen ja silmät täyttyvät kyynelistä. Olen itkenyt joka päivä. Ehkä se puhdistaa ja rauhoittaa mieltä aina hetkeksi kerrallaan. Elämän täytyy kuitenkin jatkua ja rutiineista pitäisi pitää kiinni. Siinä Herra Karvajalka on paras apu. Herätys on joka aamu kello viideltä tai kuudelta. Jos yritän mennä takaisin sänkyyn nukkumaan, niin kissa pitää huolen, etten kauan lorvi sängyn pohjalla. Ensi viikon maanantaina palaan etätöiden pariin, joten silloin viimeistään on arjesta otettava ote. Elämän täytyy jatkua kuolemasta huolimatta. 

Blogia yritän alkaa päivitellä taas vähitellen. Pinossa on postauksia odottavia kirjoja. Onneksi olen sentään saanut jotain luettua surun keskellä, vaikka jostain syystä löydän kaikista kirjoista jotain kuolemaan liittyvää. Elän ehkä nyt niin herkillä, että nappaan kaikki kuolemaan liittyvät asiat pääkoppaani. 

Haluan toivottaa teille kaikille ihanille blogini lukijoille kaunista kevään jatkoa. Pysytään terveinä ja toivotaan, että suurin osa ihmisistä ottaisi koronarokotuksen, niin saataisiin ehkä jotain stoppia tuolle kauhealle vitsaukselle. Itse sain ensimmäisen koronarokotteen reilu kolme viikkoa sitten, koska kuulun riskiryhmään 2. Toinen rokote pitäisi saada kesäkuussa, mutta en tiedä, kuinka käy, koska kyseessä oli AstraZenecan rokote. Ehkä tämäkin asia selviää ajan saatossa.