Juuret

Olipa tänään mukava päivä. Perinteisen lauantaisen kauppareissun päätteeksi sanoin miehelle, joka täällä asuu, että täytyy käydä kirjastossa. Minun piti palauttaa pikalainassa ollut Tommi Kinnusen Neljäntienristeys, josta lukupiiri keskustelee huhtikuussa. Kirja oli luettava heti, kun sen kirjastosta pikalainaksi sai. Samalla reissulla noudin toisen varauksessa olleen lukupiirikirjan Sirpa Kähkösen Graniittimiehen.

Graniittimiestä lainatessani kirjastovirkailija sanoi, että kirjan kirjoittaja Sirpa Kähkönen on tänään kirjastolla kertomassa teoksestaan. Vastasin, että näinkin valotaululla ilmoituksen, mutta en ehtinyt huomata päivämäärää. Samassa toinen kirjastovirkailija toi eteeni esitteen kirjaston Juuret-kirjallisuustapahtumasta, jonka aiheena oli köyhyys. Kiitin esitteestä ja kirjailijavinkkauksesta ja sanoin, että taidankin tulla kuuntelemaan esitystä.

Kotiuduttuani luin esitettä tarkemmin. Kirjastolla oli järjestetty ohjelmaa koko päiväksi. Ohjelmaa lapsille, kirjallisuusterapialuento, runoilua, yhteislaulua ja peräti kolme kirjailijavierasta. Wau. Kirjailijavierailut alkoivat iltapäivällä puoli kahden aikaan. Ensimmäisenä vieraana olisi ollut Mathias Rosenlund ja ilmeisesti tarinointia olisi ollut Vaskivuorentie 20 –teoksesta, mutta tähän esitykseen en vielä ennättänyt tai olisin ehtinyt, mutta avasin Graniittimiehen, joka piti otteissaan siihen saakka, kunnes piti oikeasti lähteä kirjastolle.

Saavuin kirjastolle kuitenkin hyvissä ajoin. Rosenlundin esitys oli juuri päättynyt ja yleisö valui luentosalista ulos. Menin ovelle kärkkymään ja katsomaan, oliko salissa vapaita paikkoja. Kyllä. Koko sali oli lähes tyhjänä. Tuumailin ääneen, voisikohan saliin jo mennä, niin vieressäni ollut nainen vastasi, että kyllä sinne varmaan voi mennä. Astuimme saliin ja tiedättekö sen tunteen, kun jonkun kanssa juttu vaan alkaa heti luistaa? Jostain syystä tässä kävi juuri näin. Kohta olimme naisen kanssa päässeet jo keskustelussa teatteriesitys Troikkaan saakka. Kerroin naiselle, että Graniittimiehen tapahtumat alkavat vuodesta 1922 ja Jari Tervon Troikan tapahtumat sijoittuvat hieman aikaisempiin vuosiin, joten on mukava verrata, kuinka kirjailijat ovat kuvailleet Pietaria.

Sirpa Kähkösen esitys Graniittimiehestä kesti tunnin verran. Kirjailijaa oli ilo kuunnella. Oli myös mielenkiintoista kuulla, kuinka kirja on syntynyt. Kähköselle oli tuottanut hieman tuskaa kirjoittaa kirjaa Pietariin sijoittuvista tapahtumista, koska monet maailmankirjailijat ovat Pietaria kirjoissaan kuvanneet ja hän oli miettinyt, voisiko hänellä vielä olla jotain annettavaa aiheeseen. Kirjassa otetaan kantaa mm. pakolaisuuteen ja katulapsiongelmaan. On myös kiva lukea kirja, kun on kuunnellut kirjailijan esityksen siitä. Luultavasti jotkin asiat avautuvat aivan eri tavalla kuin olisivat avautuneet ilman kirjailijan kuuntelua. Luulen, että joudun ahmimaan Graniittimiehen, koska Kähkösen esitys vakuutti minut entisestään, että kirja on hyvä. Kähkösen esityksen lopussa sai kirjailijalle esittää kysymyksiä. Edessäni istunut vanha rouvashenkilö kysyi useammankin kysymyksen. Antoi itsestään sen vaikutelman, että oli Kähkösen kirjoja lukenut ja seurannut muutenkin Kähkösen mediaelämää.

Sirpa Kähkösen esityksen jälkeen oli viimeinen kirjailijavieras. Esikoiskirjailija Päivi Virtasen Maria-perkele –teoksen julkistamistilaisuus. Yritimme arvailla kirjastotuttavuuden kanssa, kuka kirjailija on. Arvelimme, että kyseessä on nuori, lavalla oleva nainen, koska sali täyttyi nuorista ihmisistä. Jostain syystä aiemmin mainitsemani vanhempi rouvashenkilö oli myös villatakissaan lavalla. Ajattelin, että hän oli käynyt lavalla hakemassa Sirpa Kähkösen nimikirjoituksen. Tilaisuus kuitenkin jatkui ja vanha rouva seisoi edelleen lavalla. Ja mikä yllätys lopulta olikaan. Vanha rouvashenkilö oli kyseinen esikoiskirjailija. 87-vuotias nainen oli julkaissut 50 vuotta sitten kirjoittamansa tekstin. Aivan mahtava tarina. Kirjan tarina sen sijaan kertoo pakolaisuudesta ja siitä, kuinka ihmistä on kohdeltu toisen luokan kansalaisena. Kirja on ajankohtaisempi kuin se ehkä olisi 1960-luvulla ollutkaan. Päivi Virtanen oli kutsunut tilaisuuteen tietokirjailija Tapio Tammisen, joka kävi myös lavalla kertomassa muutamalla sanalla kirjastaan Kansankodin pimeämpi puoli. Kuulosti sen verran pahalta, että kirjaan täytynee tutustua. Päivi Virtasen esitys päättyi koviin "Hyvä Mummo!" -tsemppaushuutoihin. Tilaisuudesta jäi ihana tunnelma.

Mielestäni paikalliskirjasto oli luonut loistavan tilaisuuden. Tavallisesta lauantaipäivästä tulikin kulttuuripitoinen pläjäys ja mikä parasta, vieläpä mukavan kissaihmisen seurassa. Kuvia en tilaisuudessa ottanut, koska en älynnyt ottaa kameraa mukaan, mutta julkaistaan tähän loppuun nyt vaikka kuva herra Karvajalasta luvattomassa paikassa – pesuainehyllyllä. Ihanaa viikonlopun jatkoa kaikille!

Teatterissa: Troikka

Onnistuin saamaan Studio Pasilan kevään uutuusnäytelmä Troikkaan kultaposseliput, josta olen hyvin kiitollinen. Tästä innostuneena pinkaisin kirjastoon lainaamaan Jari Tervon kirjaa Troikka, koska ajattelin lukaista teoksen ennen teatteriesitystä. Toisin kuitenkin kävi. En ehtinyt lukea kirjaa kuin puoleen väliin saakka, koska väliin piti lukea yksi pikalainateos. Troikan lukuprojekti siis jatkuu, mutta itse näytelmää ajatellen lukemani alkupuolisko oli hyvä. Tämä tuki näytelmän seuraamista, koska näytelmän tapahtumat sijoittuvat kirjan toiselle puoliskolle.

Näytelmäksi Jari Tervon Troikan on dramatisoinut Sami Keski-Vähälä. Ohjauksesta on vastannut Kari Rentola. Troikan rooleissa ovat Sanna-June Hyde, Eero Saarinen, Carl-Kristian Rundman, Rauno Ahonen, Leena Rapola ja Risto Kaskilahti. Lavastus on Katariina Kirjavaisen ja puvut Sari Salmelan käsialaa. Valosuunnittelu Teppo Saarinen ja äänisuunnittelu Ari-Pekka Saarikko. Naamioinnista ja kampauksista on vastannut Aino Hyttinen.

Eero Saarinen, Rauno Ahonen, Risto Kaskilahti, Sanna-June Hyde ja Carl-Kristian Rundman

Kuva © Tapio Vanhatalo, Helsingin Kaupunginteatteri/Studio Pasila

Troikassa matkustetaan junassa Helsingistä Tampereelle vuonna 1920. Junassa on matkalla myös Mannerheim (Carl-Kristian Rundman), jonka päämääränä on suojeluskuntajuhlat Tampereella. Mannerheimin seurueeseen kuuluvat varatuomari Ellen Kataja (Sanna-June Hyde) ja kenraalimajuri Hannes Ignatius (Eero Saarinen). Samaan aikaan Tampereella Mannerheimin junaa odotetaan saapuvaksi. Punikkitroikan (Rauno Ahonen, Risto Kaskilahti ja Leena Rapola) tehtävänä on murhata Mannerheim.

Mannerheimiä esittävä Carl-Kristian Rundman on onnistunut luomaan hahmostaan sen verran voimakasluonteisen, että katsojan on pakko keskittyä lähes yksinomaan seuraamaan Rundmanin esitystä. Varatuomari Ellen Katajaa esittävä Sanna-June Hyde antaa itsestään salaperäisen ja vienon kuvan, vaikka pohjimmiltaan leskirouva ei mikään vieno nainen olekaan. Eero Saarinen kenraalimajuri Hannes Ignatiuksena on mainio. Troikka antaa välillä hieman hymynaihettakin, kun seuraa Saarisen eli Ignatiuksen pokkurointia Mannerheimille.

Eero Saarinen, Sanna-June Hyde ja Carl-Kristian Rundman

Kuva © Tapio Vanhatalo, Helsingin Kaupunginteatteri/Studio Pasila

Punikkitroikkaa esittävät Rauno Ahonen, Risto Kaskilahti ja Leena Rapola eivät pääse näytelmässä helpolla. Heillä on useita eri rooleja, jotka kukin näyttelijä vetää loistavalla ammattitaidolla läpi. Troikan Eljas Rossia esittävä Rauno Ahonen on minulle hieman vieras nimi näyttämöllä, mutta sen verran vakuuttava mies lavalla on, että nimi jää varmasti muistiin. Uskomatonta, kuinka mies kyyneltyy lavalla hyvin aidon tuntuisesti. Leena Rapolan kasvot ovat tutut, mutta nimi vieras. Rapola on kuitenkin hyvin ammattimainen. Nainen syöksyy roolista toiseen. Välillä piti silmiä hieraista, oliko tämä nainen äsken sotilasvaatteissa troikkajoukossa ja nyt vuorostaan tarjoilijattaren roolissa. Risto Kaskilahti troikan Herman Hevoskoskena saa hymyn huulille. Kaskilahti on loistava komedianäyttelijä. Dramaattiseen Troikkaan Kaskilahti tuo ilman muuta eloa ja iloa.

Risto Kaskilahti, Leena Rapola ja Rauno Ahonen

Kuva © Tapio Vanhatalo, Helsingin Kaupunginteatteri/Studio Pasila

Troikka on draamaa parhaimmillaan. Näyttelijöiden artikulointi on selkeää, eikä arvailuille tarvitse jättää sijaa. Näytelmä etenee asema asemalta kohti päämääräänsä. Näyttelijöiden välillä olevat jännitteet ovat selkeästi huomattavissa. Katsoja voi kuvitella olevansa joko junamatkustaja tai Tampereen suojeluskuntajuhliin osallistuja. Näytelmään on mielestäni saatu myös kuvattua aikakauteen sopivaa tunnelmaa.

Näytelmän puvustus oli mielestäni erittäin hyvä. Sanna-June Hyden puvustus oli kuin suoraan 1920-luvulta. Esityksessä käytettiin mukavasti tehokeinona takaseinälle heijastettuja maisemakuvia. Kuvat toivat näytelmään matkan tuntua. Pidin myös valkokankaasta, joka välillä vedettiin keskelle lavaa. Etenkin tilastotiedot Suomen sisällissodassa menehtyneistä olivat karua luettavaa.

Troikka on näytelmä, joka kannattaa käydä katsomassa, jos on vähänkään kiinnostunut Suomen historiasta. Vaikka itse näytelmä perustuu Jari Tervon humoristipitoiseen tekstiin, joka on dramatisoitu, on siinä paljon totuuden aineksia. Itse pidin näytelmästä paljon. Välillä on hyvä pysähtyä ja miettiä, millaista Suomessa oikeastaan olikaan itsenäistymisen jälkeisinä vuosina.

Kiitos Helsingin Kaupunginteatterille kuvalainauksista.

Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia

Lukupiiri otti viime syksynä lukulistalle Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia (Otava, 2014). Kirjaan oli otettava aikalisä, koska lukupiiriläisille tuotti ongelmia saada kirja lainatuksi. Itse ostin kirjan, koska en luottanut siihen, että kirjaston varauslista olisi edennyt tarpeeksi nopeasti. Varauslistaa katsoessani kirja näyttää edelleen olevan erittäin suosittu.

Kissani Jugoslaviassa on kaksi kertojaääntä rinnakkain. Bekim on nuori biseksuaalipoika, joka yrittää päästä sinuiksi nykyisyyden kanssa. Yliopisto-opinnot eivät ota luonnistuakseen, mutta suurempi ongelma on Bekimin voimakastahtoisen isän varjo, joka on mukana Bekimin jokapäiväisessä elämässä. Bekim yrittää irrottautua menneisyydestä, mutta matka ei tule olemaan helppo. Toisena kertojaäänenä on Emine, jonka elämäntarina käydään läpi nuoruudesta nykypäivään. Kosovolainen albaanityttö Emine menee naimisiin perinteisin muslimimenoin Bekimin isän Bajramin kanssa. Emine on rakastunut, mutta suhteellisen pian Emine huomaa olevansa naimisissa vieraan miehen kanssa. Eminen elämä muuttuu täysin, kun perhe lähtee pakolaiseksi Suomeen. Vieras kieli on vaikeaa ja kulttuuri outoa. Emine on kahlehdittuna omaan kotiinsa, kunnes hän tekee elämänsä tärkeimmän ja kenties vaikeimman ratkaisun.

Kirjassa on paljon symboliikkaa, joista keskeisimmät symbolit ovat kissa ja käärme. Molemmat vihattuja olioita Kosovolaisessa yhteiskunnassa. Jokainen lukija ymmärtänee näiden kahden symbolin merkityksen omalla tavallaan. Lukupiirin keskustelussa symbolien merkityksistä päädyimme siihen, että kissa symbolina merkitsi naista ja käärme miestä. Molemmat symbolit kulkevat kirjan mukana alusta loppuun.

Kissani Jugoslavia käsittelee vaikeita asioita. Kirjassa otetaan esiin pakolais-, biseksuaali-, perheväkivalta- ja uskonasiat unohtamatta myöskään mielen herkkyyden asioita. Paljon on mahdutettu vajaaseen kolmeensataan sivuun. Asiat ovat todella taitavasti käsiteltyjä. Teemoja on käsitelty vaihtelevasti ja vakuuttavasti, vaikka kirja ei olekaan tämän laajempi.

Lukupiiri piti lukemastaan. Taisi olla kaikille ensimmäinen kirja, jossa kerrottiin Kosovon albaaneista. Kirjan kahta aikatasoa pidettiin myös toimivana ratkaisuna. Keskustelussa kävi myös ilmi se, että kirjan tarinat ovat erittäin uskottavia kehityskertomuksia. Lukupiirin mielestä Bekimin ja Eminen tarinat olivat tasapainossa keskenään, mutta molemmista olisi voinut lukea enemmänkin. Kirjassa olisi ollut ainekset myös pitkään sukuromaaniin.

Statovci sai vuoden 2014 Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon parhaasta suomeksi kirjoitetusta esikoisteoksesta. Myös lukupiiri on sitä mieltä, että Statovci on palkintonsa ansainnut. Kaiken kaikkiaan Kissani Jugoslavia on mielenkiintoinen ja monikerroksinen kirja, josta löytyy paljon vihaa, värikkyyttä ja toimintaa. Suosittelen kirjaa ehdottomasti, jos haluat lukea jotain erilaista ja kiehtovaa. 

Lukupiiri antoi kirjalle tähtiä 4 (asteikko 1-5).

Viikonlopun kissamaisuudet

Tullessani perjantaina töistä kotiin herra Karvajalka tervehtii minua kiipeilytelineensä ylimmältä orrelta naamallaan hyvin väheksyvä ilme. ”Sinä alamainen, maan matonen. Minä kuningas numero yksi. Järjestä heti parempi keli tuonne ulos.” Sen verran kissa alistuu, että laskeutuu kiipeilytelineeltään alas, teroittaen samalla kynsiään telineen tolppiin. Onhan nyt jalkahieronnan aika.

Kissa lösähtää kyljelleen keskelle eteisen lattiaa. Jalkahieronta-aika. Istahdan eteisen jakkaralle ja yritän aloittaa jalkahieronnan. ”Voisitko siirtyä lähemmäksi, jotta jalkahieronta voi alkaa”, sanon kissalle. Ei elettäkään. Siirrän jakkaraa lähemmäksi kissaa, jotta jalkani ylettyvät kissaan. Jalkahieronta alkaa. Rapsutan varpaillani kissan kaulaa, päälakea, poskea. Kissa venyttelee tyytyväisen näköisenä. Tätä jatkuu kymmenisen minuuttia, kunnes hieronta riittää kissalle. Voin siirtyä eteisestä peremmälle kodin lämpöön.

Kissan ulkoilusta ei meinaa tulla mitään. Koska herra Karvajalka on itseään kunnioittava kissa, ei hän suostu tekemään isompaa hätäänsä hiekkalaatikkoon kuin vain äärimmäisen hädän keskellä. Vessapaikka on löydyttävä ulkoa. Ulkona on kuitenkin kurja ilma ja tassut kastuvat, joten ei ole kivaa. Saan tehdä töitä, jotta pääsemme käymään ulkona. Isompi hätä ei nyt kuitenkaan ota onnistuakseen. Liian märkää, liian kovaa maata. Lumipeitekin on jäätynyt eli sitäkään ei voi kaivaa. Parempi mennä sisälle.

Lauantaiaamuna kello 6.15 herään kissan vaativaan mau’untaan. Nousen ja laitan kissan terassille fleksissä. Pesen hampaat, puen päälleni ja laitan herra Karvajalan ruoan valmiiksi kuppiin. Lähden kissan kanssa ulkoilemaan ennen omaa aamupalaa ja sanomalehden lukua. Onhan kissalla varmasti iso hätä.

Kissalla on selvät sävelet, minne mennä. Kalliolle kurkkimaan. Hieman hirvittää, koska vanhoista nastakengistäni on muutamia nastoja irronnut ja olen jo kerran kengillä kaatunut, mutta mitä ihminen ei tekisi rakkaan karvakakaransa eteen. Pienempi hätä hoidetaan heti, mutta ei isompaa. Lähes tunnin seikkailujen jälkeen palaamme kotiin. Lauantai ja kissan seitikalapäivä. Kyllä ruoka maistuu. Niin ja isompi hätä hoidetaan vasta iltaulkoilun yhteydessä.

Illalla tuijotamme miehen, joka täällä asuu kanssa televisiosta Selviytyjiä. Mies kysyy, onko kissa tulossa sisälle, koska herraa ei näy tolpan päässä. Vastaan, että kai se nyt itse raollaan olevan terassioven auki saa, koska on ennenkin saanut. Asia jää kuitenkin vaivaamaan. Nousen sohvalta ja menen terassin ovelle. Kissasta ei näy muuta kuin fleksi eli on se kissa jossain siellä fleksin päässä. Palaan sohvalle. Hetken kuluttua kuulen oven aukeavan. Nousen sohvalta irrottaakseni kissan fleksistä. Samassa näen kissan suussa hiiren. Kiljaisen ja hyppään sohvalle. Mies katsoo minua. Sanon, että hiiri. Mies nousee sohvalta ja alkaa ohjata kissaa takaisin päin. Ei kyllä tarvinnut pahemmin ohjata. Kissa on jo itse kääntynyt ja vie hiirtä kohti keittiötä. Seison edelleen sohvalla ja seuraan tilannetta. Mies irrottaa kissan fleksin ja ihmetellessäni asiaa, mies toteaa hiiren olevan kuollut. Kohta keittiöstä kuuluukin rouske. Kissa nauttii itse pyydystämäänsä iltapalaa. Jatkan Selviytyjien katsomista. Ohjelman jälkeen pesen keittiön maton. Siis kello kymmenen illalla. Herra Karvajalka on jälleen järjestänyt ohjelmanumeron.

Sunnuntaiaamulla herään vaativaan mau’untaan kello kuusi aamulla. Nousen sängystä, mutta tänä aamuna päätän, että kissan ulkoilu hoidetaan vasta minun aamupalan ja sanomalehden lukemisen jälkeen. Kissa tyytyy tähän, koska lähdemme kuitenkin ulos jo puoli kahdeksalta. Suunta on tälläkin kertaa selvä. Naapuritaloyhtiön roskakatoksen taakse tällä kertaa. Siellä on hyvät mustarastas- ja hiirimaastot. Yritän pysyttäytyä ison puun takana varjoissa, etteivät aidan takana olevan rivitalon asukkaat säikähdä huppupäistä hiiviskelijää, jos sattuvat heräämään ja katsastavat ikkunasta ulos. En näe muita ihmisiä kuin yhden juoksijan. Hänkin on onneksi puolituttu nainen, johon olen usein törmännyt kissan ulkoilutusreissuilla.

Lähes tunnin ulkoilujen jälkeen on hyvä palata kotiin. Katson Avaran luonnon loppuun ja näen kissan pujahtavan kylpyhuoneeseen. Menee varmasti juomaan vettä. Hetken kuluttua terästän kuuloani. Kuulostaa vessapaperirullalta. Menen kylpyhuoneeseen. Kissa on päättänyt kuivata kasvonsa vessapaperiin.

Nuhtelen hieman kissaa. Kissa siirtyy saunaan ja aloittaa naukumisen siellä. Menen perässä saunaan. Kissa on tyytyväinen saamastaan huomiosta ja kaivautuu oman laudeliinansa alle makaamaan. Täältä on hyvä seurata alamaisen touhuja ainakin sen aikaa, kun saunassa viihdytään.

 Sunnuntai on vielä nuori. Odotan mielenkiinnolla, mitä vielä touhuammekaan.

Teatterissa: Lainavaimo

Lilla Teaternin kevään suomenkielinen uutuuskomedia on katalonialaisen Jordi Galceran Lainavaimo (El crèdit, 2013). Viime vuonna Lillan esitti samaa näytelmää ruotsiksi nimellä Kredit, joten oli oikein mukavaa, jotta näytelmä otettiin ohjelmistoon myös suomeksi ja samalla näyttelijäkaksikolla, vaikkakin herrat ovat Lainavaimossa osiaan vaihtaneet. Onnistuin olemaan koneen ääressä oikeaan aikaan ja nappaamaan edulliset kultaposseliput Lainavaimon ennakkonäytökseen. Kiitos kultaposselle!

Lainavaimon on ohjannut Raila Leppäkoski. Näytelmän rooleissa ovat Sampo Sarkola ja Pekka Strang. Skenografiasta on vastannut Kaisa Rasila. Valosuunnittelu Jan-Erik Pihlströmin ja äänisuunnittelu Janne Brelihin käsialaa. 

Sampo Sarkola ja Pekka Strang

Kuva © Henrik Schütt, Helsingin Kaupunginteatteri/Lilla Teatern

Lainavaimo kertoo tavallisesta suomalaisesta miehestä, Antti Jaskarista (Pekka Strang), joka lähestyy pankkia hakeakseen lainaa akuuttiin rahapulaan. Pankinjohtaja (Sampo Sarkola) päättää olla myöntämättä lainaa. Antti Jaskari ottaa hieman kovemmat aseet käyttöönsä ja uhkaa pankinjohtajan siviilielämää. Tästä alkaa mieletön syöksykierre, jossa kisaillaan kumpi herroista on milloinkin niskan päällä altavastaajan miettiessä seuraavaa siirtoaan.

Sampo Sarkola vetää pankinjohtajan roolinsa hyvin vakuuttavasti. Käsittämätöntä, kuinka mies voi ällistyttävän nopeasti vaihtaa kasvojensa värin vaaleasta raivonpunaiseen. Todellista näyttelijän ammattitaitoa. Miehen omahyväisyys vaihtuu hetkessä todelliseen tuskaan, jota katsoja ei voi olla aistimatta. 

Sampo Sarkola

Kuva © Henrik Schütt, Helsingin Kaupunginteatteri/Lilla Teatern

Antti Jaskaria esittävä Pekka Strang on niin ikään hyvin vakuuttava omassa roolissaan. Strang esittää osansa varmasti ja taitavasti. Miehen kasvoilta voi lukea miehen ajatukset pankinjohtajan ollessa niskan päällä. Toisaalta on kutkuttavaa myös seurata miehen itsevarmuutta naisten suhteen. Katselija ei voi olla kuin samaa mieltä, että Pekka Strang tai tässä tapauksessa Antti Jaskari saa naisen kuin naisen iskettyä itselleen. 

Pekka Strang

Kuva © Henrik Schütt, Helsingin Kaupunginteatteri/Lilla Teatern

Lainavaimo on komedia, joka saa välillä farssimaisia piirteitä. Loistava näyttelijäkaksikko vetää esityksen sellaisella vauhdilla, ettei katsojan tarvitse vilkulla kelloaan. Ihmettelen, kuinka Sampolan ja Strangin pokat pitivät koko esityksen ajan. Aivan mieletön parivaljakko, jonka roolit ovat hyvin hitsautuneet toisiinsa.

Lavastus oli suhteellisen minimalistista, mutta eipä se juuri mitään muuta kaivannutkaan. Näytelmän tapahtumat tapahtuivat koko ajan pankinjohtajan huoneessa, ja jos mietitään normaalielämää, niin ei pankinjohtajien huoneissa paljon erikoisempaa kalustusta olekaan. Ääniefektit olivat niin ikään vähäisiä, mutta ei niitäkään kaivannut, koska roolisuoritus oli sen verran kiihkeää, että turhat äänet olisivat sekoittaneet näytelmää.

Mielestäni Lainavaimo on aivan uskomattoman hauska näytelmä. Työkiireet ja arki unohtuivat pariksi tunniksi. Lainavaimoa katsoessa ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin ajautua näytelmän vietäväksi. Näytelmää suosittelen kaikille muille paitsi ei tosikoille.

Kiitos Helsingin Kaupunginteatterille kuvalainauksista.

John Verdon: Murhakierre

Facebookin Dekkariryhmä on kyllä oiva piiri. Ennen joulua sivustolla mainittiin nimi John Verdon ja Numeropeli. Mieleeni palasi loistava kirja, josta sainkin hyvän joululahjatoiveen. Kirjoitin lapulle John Verdonin kolmen muun suomeksi käännetyn kirjan nimet ja annoin lapun miehelle, joka täällä asuu. Kerroin toivovani yhtä listan kirjaa joululahjaksi. Joulupukki tai mies, joka täällä asuu, oli suosiollinen. Kuusen alta löytyi John Verdonin Murhakierre (Gummerus, 2013). Englanninkielinen alkuteos Let the Devil Sleep on ilmestynyt vuonna 2012. Kirjan on suomentanut Marja Luoma. Paikallisesta kirjastosta kirjan saa lainatuksi nähtävästi suhteellisen helposti, vaikka selvästikin Verdon on lukijoiden suosiossa.

Dave Gurney on eläköitynyt rikostutkija, vaikkakin nuori eläkeläinen näin suomalaisnäkökulmasta katsottuna. Onhan mies vain noin viidenkymmenen vuoden ikäinen. Daven vanha ystävä pyytää Davea auttamaan nuorta toimittajaopiskelijaa Kimiä. Kim on ottanut päämääräkseen kunniakkaan tehtävän tehdä tv-sarja sarjamurhaaja Hyvän Paimenen uhrien perheistä. Hyvä Paimen murhasi kymmenen vuotta aikaisemmin kuusi henkilöä. Murhaaja on edelleen vapaalla jalalla. Dave lupaa auttaa Kimiä. Ennen kuin Dave huomaakaan, on hän sekaantunut juttuun täysin. Vanha rikostutkija on elementissään ja edellisen rikostutkinnan fyysiset vammat alkavat unohtua Daveltä.

Daven tukiessa Kimiä työssään, tekee Dave samalla omia taustatutkimuksiaan vanhoista murhista. Eläköityneellä rikostutkijalla ei tietysti ole pääsyä rikosarkistoihin, mutta hänellä on yksi loistava, erikoislaatuinen ystävä, Jack Hardwick, joka ohjesääntöjen vastaisesti hankkii Davelle hänen haluamiaan tietoja. Dave pääsee tutkimaan Hyvän Paimenen tapausta tarkemmin. Tästä aiheutuu yhteentörmäyksiä FBI:n agentti Troutin kanssa. Dave pitää kuitenkin pintansa ja jatkaa tutkimuksia omin päin. Kirjassa tapahtuu paljon ja nopeasti, mutta mitä kaikkea? Sen saa lukija itse selvittää, etten pilaa jännitystä.

John Verdonin muissakin kirjoissa seikkailee Dave Gurney, joten olisi ollut ehkä loogisempaa lukea ennen Murhakierrettä Sokkoleikki, koska kirjoissa eletään myös Daven ja hänen vaimonsa Madeleinen arkea. Murhakierre imaisi minut kuitenkin mukaansa. Verdonin tyyli on älykästä ja lukijaa kiusoittelevaa. Suomennos on hyvin tehty ja teksti on helppolukuista, mutta lukijaa se ei päästä helpolla. Itse ainakin huomasin, että kirjan tapahtumat pyörivät mielessäni pitkään, keskeyttäessäni välillä lukemisen. Hyvä dekkari laittaa aina myös ajatuksen liikkeelle siitä, kuka on murhaaja, niin myös Murhakierteessä.

Tykkäsin kirjasta paljon ja suosittelen kirjaa kaikille dekkarinnälkäisille. Reilu kuusisataasivuinen teos kannattaa ehdottomasti kahlata läpi. 

Tähtiä annan kirjalle 4+ (asteikko 1-5).

Erilainen tiikerikakku

Leipominen on yksi sellainen juttu, joka antaa vastapainoa kaikelle arkiselle kiireelle ja stressille. Tämän työviikon jälkeen en taas muistanutkaan, että juurihan sitä oli joulu ja pitkähkö vapaa. Rasittavan työviikon takia sainkin idean leipoa jotain, jotta saisin työasiat pois mielestäni.

Kaapissa on pussi ruusunmarjajauhetta. Voisikohan sitä hyödyntää jotenkin? Googletan ruusunmarjauheen ja reseptin. Pirtelöitä, smoothieita, kiisseliä. Eikö kukaan ole hyödyntänyt ainetta leivonnassa vai eikö sitä voi tunkea taikinan sekaan? Päätän testata asian tekemällä tiikerikakun ruusunmarjajauheella tai siis korvaan kaakaojauheen ruusunmarjajauheella. Sopisikohan kaneli mausteeksi? Testing testing.

Erilainen tiikerikakku

4 kananmunaa

3 dl sokeria

3 dl voita tai leivontamargariinia sulatettuna

3 tl leivinjauhetta

4 dl vehnäjauhoja

1-1½ dl maitoa

2 tl vaniljasokeria

2 tl kanelia

3 rkl ruusunmarjajauhetta

Sulata rasva ja anna jäähtyä. Tällä välin voit lukea vaikka kesken jäänyttä dekkaria.

Laita uuni kuumenemaan 175–180 asteeseen. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita jauhot ja leivinjauhe. Lisää muna-sokerivaahtoon rasva. Tämän jälkeen sekoita jauhoja ja maitoa vuorotellen taikinaan.

Jaa taikina kahteen osaan. Mausta 2/3 taikinasta vaniljasokerilla ja loppuosa kanelilla ja ruusunmarjajauheella.

Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun rengasvuokaan ensin osa vaniljasokerilla maustetusta taikinasta. Tämän jälkeen kaada vuokaan kanelilla ja ruusunmarjajauheella maustettu taikina. Lopuksi kaada vuokaan loppu vaniljasokerilla maustettu taikina.

Paista kakkua noin 50–60 minuuttia. Kumoa kakku jäähtyneenä.

Moni kakku päältä kaunis, mutta ei menneet raidat ihan kuin Strömsössä.

Ajattelinkin, että ruusunmarjajauheella maustettu taikinaosuus oli paljon paksumpaa kuin vaniljasokerilla maustettu taikina. Seuraavalla kerralla täytyy ehkä laittaa ruusunmarjajauheella maustettuun osuuteen enemmän maitoa, jotta molempien taikinoiden koostumus olisi suhteellisen samanlaista ja raidat pysyisivät kuosissaan. Joka tapauksessa aivan taivaallisen hyvää kakkua. Jopa mies, joka täällä asuu, söi kakkua hyvällä mielihalulla, vaikka kuulemma tiikerikakun raita olikin kumman vaalea. Taidan jättää kertomatta, että kakussa on ruusunmarjajauhetta, koska mies ei kuulemma siitä pidä.

PS. Ideakeittiöltä löytyy mukava ruokasivusto. Käy kurkkaamassa.

Livbox tammikuu 2015

Tammikuun Livboxia osasin odottaa, ja toivoin, että paketti kotiutuisi ennen viikonloppua. Mies, joka täällä asuu, oli ollut herra Karvajalan kanssa ulkoilemassa ja nähnyt postinkantajan kainalossa mustan paketin. Ei ollut mies ehtinyt mennä boksia nappaamaan, koska herra Karvajalalla oli ollut tärkeämpää tekemistä, nimittäin mustarastaan vaanimista. Postinkantaja oli jättänyt lapun, jolla paketin sai noutaa postista. Onneksi mies on toisinaan kiltti, joten hän oli hakenut paketin iltapäivällä postista. Sain siis boksin hyppysiini rankan työviikon päätteeksi.

Boksin sisäpaperin värinä oli tällä kertaa talvinen, hehkuvan valkoinen. Paperipahvisuikaleet boksin sisällä olivat myös muuttaneet värinsä mustasta valkoiseksi. Tältä se sitten näytti. Pahoittelen kuvien huonoa laatua. Talvella ei vaan kuvat onnistu minun kamerallani.

Näyttää kivalta ja ensimmäisenä silmiini osui Lumene, mutta mitä muuta paketista löytyikään?

La Roche-Posay Lipikar Baume AP+ -voide. Apteekkisarja, jonka tunnen ulkonäöltä, mutta en muistaakseni ole ikinä mitään tuotetta testannut, saati sitten sen enempää käyttänyt. Boksin tuote on näytekokoinen voide vartalolle tai kasvoille. Voide sopii erittäin kuivalle, herkälle ja atopiaan taipuvaiselle iholle. Voiteen kutinaa rauhoittavan vaikutuksen pitäisi tuntua iholla välittömästi ja miellyttävän tunteen luvataan kestävän pitkään. Kasvovoiteita ovat nyt kaapit pullollaan, joten en missään tapauksessa laita tätä kasvoilleni. Vartalovoiteita kuluu etenkin talviaikaan reilusti, joten vartalovoiteeksi sitten. Tulin kuitenkin lopulta siihen päätökseen, että tuubi on niin pieni, että vartalovoiteena se olisi hetkessä kulutettu, joten tästä tuli uusi käsivoiteeni. Levitin voidetta yöksi käsiini. Suhteellisen nopeasti imeytyi ihoon, mutta ei ihan heti kuitenkaan. Voide on tuoksuton, josta ehdottomasti plussaa. Aamulla käteni olivat kuin uudet. Oikeasti hyvä voide siis, vaikka ei käyttötarkoituksena ollutkaan käyttää rasvaa käsivoiteena. Tuotteen hinta apteekissa on 9,- €/200 ml.

Philosophy The Microdelivery Peel Kit. Livbox mainosti etukäteen, että boksista löytyy tuote Philosophylta ja löytyihän sieltä tämä kaksivaiheinen kuorinta. Ensin hierotaan kuorinta-ainetta nassuun, jonka jälkeen levitetään päälle kemiallista kuorintaa. Lopputuloksena syntynyt naamio saa vaikuttaa kasvoissa 2-3 minuuttia. Kuorinnan pitäisi olla tehokas, mutta hellävarainen. Testaan tätä mielelläni, vaikka hieman itsekseni purnaankin, että tämä näytekokoinen tuote on pussukoissa. Siis niissä sellaisissa, joita löytyy naistenlehtien mainossivuilta. Ne ovat todella epäkäytännöllisiä, ja vaikka pussukat ovatkin reilun kokoiset, hieman mietityttää, kuinka etenkin kemiallinen kuorinta reagoi avonaisessa pussukassa. Tuote on mielestäni tyyris. Hintaa tuotteella on 76,- €/ 60 ml + 60 ml.

Rimmel BB Cream 9 in 1. BB-voide, jossa yhdistyy yhdeksän ihonhoidollista ja meikillistä ominaisuutta. Voiteen luvataan tasoittavan ihon pintaa, sitovan tehokkaasti kosteutta ihoon, supistavan laajentuneita huokosia sekä häivyttävän ja peittävän ihon virheellisyyksiä. Aikamoinen lista, mutta siitä huolimatta hieman olin tämän tuotteen kohdalla, että no joo. Tämä saa kuitenkin mahdollisuuden ja saattaapa olla, että tykästynkin tähän. Perjantai-illalla testasin tuotetta toiselle puolelle kasvojani. Aika kivasti peitti punakkuutta ja sävykin oli sopiva. Lähdin herra Karvajalan kanssa puoleksitoista tunniksi ulkoilemaan. Tämän jälkeen toinen puoli kasvoistani loisti punaposkisena, toinen puolestaan oli edelleen aika mukavasti sopivan tasavärinen. Boksin tuote oli täysikokoinen. Hintaa tällaisella lystillä on 11,90 €/30 ml.

Cutrin Chooz Multivolumizer. Hiustuotteista tykkään aina, vaikka luinkin netistä, että osa livboxilaisista oli saanut eri tuotteen Cutrinilta ja vieläpä täysikokoisena. Toisaalta olen hyvin tyytyväinen saamaani hiusten monitoimituuheuttajaan. Tuotteen luvataan antavan kaikenpituisille hiuksille pitkäkestoista volyymia, tuuheutta, rakennetta ja joustavaa pitoa. Testasin tuotetta tänään ennen kauppaan lähtöä, vaikka en pitänytkään siitä, että hiukset piti saada ensin pyyhekuiviksi. Hiukseni nimittäin olivat tietenkin kuivat ja tuote pitää levittää pyyhekuiviin hiuksiin. Ilmeisesti pitäisi siis laittaa tuotetta hiuksiin aina hiusten pesun jälkeen. Joka tapauksessa tykkäsin tuotteesta. Hiukset olivat kivat siihen asti, kunnes laitoin pipon päähän. Kauppareissun ja pipon riisumisen jälkeen hiukset olivat tietenkin länässä, mutta ei ehkä niin pahasti kuin yleensä. Kampaamoliikkeissä normaalikokoinen tuote maksaa 15,90 €/150 ml.

Lumene Ultra Sensitive Rauhoittava & Kosteuttava Naamio. Olen hieman huono naamioiden kanssa, mutta nyt yritän parantaa tapani. Lumenen uutuustuote, joka sisältää mustikkauutetta. Tuotteen pitäisi kosteuttaa ja vahvistaa herkkää ihoa. Lisäksi naamion luvataan rauhoittavan ihon ärsytystä, punoitusta ja kuumotusta. Tuote kiinnostaa, koska etenkin talviaikaan kasvojeni iho kaipaa jotain tällaista. Ehkäpä testaan tuotetta heti huomenna. Boksista löytyvä tuote oli normaalikokoinen. Kaupassa tuotteella on hintaa 17,90 €/75 ml. 

Tämän kuun boksi oli pisteillä ilmaiseksi lunastettu. Tykkäsin boksista jälleen kerran. Kyllä vaan on kivaa, kun on olemassa Livbox.