Camilla Sten: Perijä

 

Camilla Stenin Kadonnut kylä oli niin jännittävä psykologinen trilleri, etten voinut vastustaa kiusausta, kun näin, että Steniltä on ilmestynyt uusi suomennos. Perijä (Bazar, 2021) oli pakko lukea, eikä tarvinnut pettyä. Taas yksi loistava dekkaristi Ruotsista. Kiitos sille. 

Eleanor on menossa isoäitinsä luokse sunnuntaipäivälliselle. Ovella häntä vastaan tulee henkilö, jota Eleanor ei tunnista, koska on kasvosokea. Tämä on siinä mielessä hankalaa, että isoäiti on murhattu ja mahdollinen tekijä tuli Eleanoria ovella vastaan. Tämä aiheuttaa Eleanorille kauhean ahdistuksen. Olisiko hän voinut tehdä asialle jotain? Isoäiti ei ole ikinä ollut Eleanorille mikään kauhean mukava, mutta hän sentään kasvatti tytön, kun Eleanorin oma äiti kuoli. Isoäidissä on aina ollut jotain kummallista. 

Joitakin kuukausia myöhemmin Eleanor saa kuulla perineensä valtavan kartanon, josta isoäiti ei ole ikinä puhunut. Eleanorin on matkustettava kartanolle, jotta voi tehdä tarkemman selonteon kartanosta ja sen irtaimistosta perunkirjoitusta varten. Eleanorin poikaystävä lähtee mukaan. Paikalle on tullut myös Eleanorin täti sekä asianajaja. 

Kartano on valtava ja siihen kuuluu useampi ulkorakennus sekä metsästysmaja. Eleanorin tädille Veronikalle kartano on tuttu lapsuudesta. Siellä vietettiin kaiket kesät. Kartanosta on pitänyt huolta Bengtsson, jota Eleanor on yrittänyt tavoittaa siinä kuitenkaan onnistumatta. Bengtsson tuntuu hävinneen tuhkana tuuleen tai vaihtoehtoisesti hän pakoilee Eleanoria ja Veronikaa. Kartanossa alkaa olla ahdistava tunnelma. Aivan kuin se säilyttäisi järkyttäviä salaisuuksia, joiden ei ole tarkoitus ikinä tulla esiin. Alkaa myös tapahtua kaikenlaista sellaista, joka vie viikonlopun viettäjät äärirajoille. Tuntuu kuin heidän seurassaan olisi joku ulkopuolinen, joka haluaa tuhota heidät kaikki. Heidän on päästävä pois kartanosta mahdollisimman nopeasti, mutta onnistuuko se? 

No niin! Nyt ei tarvitse hetkeen mennä pimeisiin kellareihin. Onneksi en niissä muutenkaan vieraile. Camilla Sten on taas pannut parastaan. Järkyttävän hyvä ja kamala psykologinen jännäri, jota lukiessa ei tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Huh! Perijässä on samankaltaisia elementtejä kuin Kadonneessa kylässä, mutta se ei haittaa, koska tarina toimii. 

Perijässä on rakenne, jossa nykyisyys ja menneisyys vuorottelevat. Eleanorin tarina on pääosissa, mutta rinnalla kulkee kartanon palveluskuntaan kuuluneen Anuškan tarina. Kartanosta löytyy erilaisia vihjeitä, jotka jättävät asioita kuitenkin avoimiksi. Veronikakaan ei tiedä kaikkia salaisuuksia, joita kartano sisällään pitää. Onhan tapahtumat tapahtuneet jo ennen hänen syntymäänsä. Anuškan tarina täyttää aukkokohdat, joita Eleanor kumppaneineen kartanossa ihmettelee. 

Kirjan henkilöhahmot ovat uskottavia. Tosin ihmettelen, kuinka tarinan miehet vaikuttivat melkoisen tossukoilta. Etenkin Eleanorin poikaystävä tukeutuu Eleanoriin, vaikka luulisi asian olevan toisinpäin. Joku tietysti voisi tähän kommentoida, ettei miehen tarvitse olla vahva, mutta itse olen niin perinteinen nainen, että tällaisissa tapauksissa toivoisin miehen olevan lujatahtoinen ja päättäväinen. Ihmettelin myös sitä, millainen Eleanorin isoäidin luonne oli.

Eleanorin kasvosokeus oli mielenkiintoinen asia. En ollut koskaan kuullutkaan sairaudesta tai neurologisesta häiriöstä nimeltä prospopagnosia, mutta kirja avasi tämänkin asian. Toki tiedän, että välillä voi olla vaikeuksia tunnistaa ihmisten kasvoja, mutta sille on oikeasti olemassa nimitys. Piti googlettaa asiasta, niin kruununprinsessa Victoria kärsii propopagnosiasta. Sten on tuonut tarinaansa oivan lisän kasvosokeuden avulla. Kunnon tehokeino tällaisessa trillerissä. 

Kirjan ruotsinkielinen alkuteos Arvtagaren on ilmestynyt vuonna 2020. Kirjan on suomentanut Jänis Louhivuori. 

Camilla Stenin Perijää on helppo suositella kaikille psykologisten jännäreiden ystäville. Tämän kirjan parissa etenkin elokuun pimenevät illat menevät vauhdilla.

Lämmin kiitos kustantajalle kirjasta.

 

A. M. Frost: Vakoojan jäljet

 

Kuten varmaan moni tietää, niin sotadekkarit eivät ole olleet minun juttuni. Onneksi on kuitenkin poikkeuksia. A. M. Frostin Peder Jang -sotadekkarit ovat vieneet mukanaan. Siksipä olikin mukavaa tarttua sarjan neljänteen teokseen Vakoojan jäljet (Aula & Co, 2021). Ei tarvinnut pettyä tälläkään kertaan. Kirjan tarina vei mukanaan. 

Peder Jang ja Helle Haaga ovat saaneet perheenlisäystä. Kaikki näyttäisi auvoiselta, mutta uuden sodan uhka leijuu ilmassa. Kaiken lisäksi tapahtuu jotain, joka suistaa perheen arjen. Helle katoaa. Helsinkiläisestä kerrostalosta löytyy naisen ruumis, jolla on Hellen vihkisormus sormessaan. Peder on kuitenkin vakaasti sitä mieltä, ettei ruumis ole Hellen. Pederin tärkein tehtävä olisi etsiä vaimo, mutta hänen on lähdettävä hoitamaan tehtäviään jatkosotaan. 

Samoihin aikoihin Saksasta on palaamassa neuvostoagentti Andrei Pykov, jolla on kallisarvoista tietoa neuvostovallalle. Hän on saanut selville Saksan etenemissuunnitelmat Neuvostoliiton kukistamisessa. Saksalaiset haluavat löytää miehen hinnalla millä hyvänsä. Myös Peder valjastetaan miehen etsintään. Alkaa monen mutkan tie, jossa palaset loksahtavat vähitellen paikoilleen. Peder apujoukkoineen ei voi välttyä myöskään vanhan vihollisen kohtaamiselta. Lisäksi vastaan tulee uusia ongelmia, joiden yli on vain mentävä. 

Olipa taas kerran hienosti rakennettu tarina, jossa sivupolkuja riitti. Alussa hirvitti Hellen katoaminen, ja mitä siitä seurasi. Entä kuinka heidän pienen poikansa kävisi, kun äiti on hävinnyt ja isä on puolustamassa Suomea? Kirjan tarinakuviot vievät helposti mennessään. Sitä kääntää huomaamattaan sivuja, koska haluaa tietää, kuinka tapahtumat etenevät. Ja kuten dekkareissa pitää olla, mukana on myös väkivaltaa ja kauhunhetkiä. Juuri sellaista sopivan piinaavaa jännitystä. 

Kirjan tärkeimmät henkilöhahmot ovat ennestään tuttuja. Jollain tavoin tykkään siitä, kuinka lukija voi oppia tuntemaan henkilöhahmot kirja kirjalta paremmin ja paremmin. Kirjan päähenkilöt ovat ehdottomasti Peder Jang ja Helle Haaga, mutta on mukava lukea myös esimerkiksi Hautalan reportterintaidoista, jotka ovat välillä varsin mielenkiintoisia. Puhumattakaan Auliksesta, joka on uskollinen Pederille ja lähtee mukaan mihin tahansa, vaikka pelko meinaakin viedä järjen. 

Pidän siitä, kuinka A. M. Frost kuvailee tapahtumia ja ympäristöä. Haluaisin monen muun kirjan henkilöhahmon tavoin oppia Pederin tavan napata kärpänen lennosta. Siitä taidosta olisi hyötyä varsinkin nyt, kun kärpäset lentävät heti sisätiloihin, jos pitää parvekkeen tai terassin ovea auki. Kirjaa lukiessani saatoin myös kuulla hyttysten ärsyttävän ininän ja sen, kuinka ne pikku verenimijät syöksyvät jonkun viattoman ihmisparan kimppuun. Frostilla on myös taito tuoda kirjan tarinaan mukaan knoppitietoa. Juuri sellaisia pieniä juttuja, joita et tarvitse, mutta on hauska tietää. Nyt esimerkiksi tiedän, mistä h-hetki juontaa juurensa. 

Viimeinen vuosi on ollut hyvin surullinen. A. M. Frostin toinen osapuoli Matti Frost kuoli marraskuussa 2020. Tästäkin uutisesta sain kyyneleet silmiini. Kuinka Anne Frost on pystynyt ja jaksanut saattaa loppuun Vakoojan jäljet? Työn on täytynyt olla raskas. Olen kuitenkin iloinen, että Anne tämän teki, koska kirja on oiva lisä Peder Jang -kirjasarjaan. 

Kirjan kansipaperit ovat jälleen salaperäiset. Mitä kuva mahtaa kertoa? Täytyy sanoa, että Laura Noponen on aivan huipputekijä kansikuvataiteessa. 

A. M. Frostin Vakoojan jäljet on kirja kaikille niille, jotka ovat aiemmin viihtyneet Peder Jangin seurassa, mutta myös niille, joita sotadekkarit kiinnostavat. Tässä kirjassa sattuu ja tapahtuu.

Lämmin kiitos Anne Frostille hienosta kirjasta.

Eduard Uspenski: Alas taikavirtaa

 

Harvoin tulen tarttuneeksi lastenkirjaan, mutta nyt halusin sen tehdä. Keravalla Vekarateatteri esittää tänä kesänä Eduard Uspenskin Alas taikavirtaa (Otava, 1980) kirjaan perustuvan lastennäytelmän. Teatterin esitykset ovat ihan naapurissa, joten ajattelin mennä katsomaan esityksen jonakin päivänä. Toki halusin myös tutustua tarinaan etukäteen, joten kirjahan oli luettava.

Kaupunkilaispoika Mitja viettää kesälomaansa mummonsa luona pienessä kylässä. Eräänä päivänä mummo pyytää Mitjaa menemään vieraaksi Emilia-mummon luokse. Emilia-mummo on Mitjan äidin täti eli melkoisen iäkäs ihminen. Metsäreitti on pitkä ja Mitja tapaa matkalla nälkäisen suden, joka kärttää Mitjalta evästä. Mummostakin susi kiinnostuu, kunnes kuulee mummon nimen. Vielä oudompi näky on Maitovirta. Ihan oikeaa maitoa! Entä sitten mökki, jolla on kanan jalat, ja joka liikkuu pyynnöstä? Kaiken huipuksi mökissä asuu Emilia-mummo. 

Emilia-mummo ei olekaan mikä tahansa mummo. Hän on noita-akka. Emilialla on erikoinen vieras luonaan. Soiden Kikimora. Ainakin 1000-vuotias soiden asukki. Eikä siinä vielä kaikki. Emilian pöydällä on vati, jossa pyörii omena. Omenaa katsoessa voi nähdä, mitä haluaa. Siitä alkaakin varsinainen seikkailu, kun kolmikko seuraa, mitä keisarikunnassa tapahtuu. Keisari Makar on kyllästynyt hallitsijana oloon ja haluaa vaihtelua. Hän uhkaa jättää kaiken taakseen ja aloittaa uuden elämän. Ikävä kyllä tästä kiirii sana eteenpäin. Ei aikaakaan, kun keisari Makar syöstään vallasta ja pahuus ottaa vallan. Onneksi Mitja ja Emilia-noita-akka ovat tietoisia tapahtumista ja he lähtevät pelastamaan keisarikuntaa. Valtaako pahuus keisarikunnan vai pystyvätkö Mitja ja noita-akka pelastamaan sen? Sitä en tietenkään paljasta, mutta melkoiseen reissuun Mitja joutuu. 

Täytyy sanoa, että onpas huikea satukirja. Nauratti kirjan alussa susi, joka oli kiinnostunut isoäidistä. Ei tarvitse miettiä, mihin tällä viitattiin. Kirjassa on paljon muitakin huikeita juttuja, jotka naurattavat, mutta pääasia on kuitenkin tarina, jossa tapahtumia riittää. Voin vain kuvitella, millaisia kysymyksiä kirjan tarina aiheuttaa lapsissa. Plussaa on tietysti siitä, että kirjan tarina on kokonaisuus, joka koostuu pienemmistä luvuista. Näin ollen kirja sopii hyvin vaikka lapsen iltalukemiseksi. Yksi luku kerrallaan kohti loppuhuipentumaa. Pidin myös siitä, kuinka Uspenski oli saanut jokaiselle sadun hahmolle luotua omanlaisensa persoonan. Ei ollut helppo päätellä, kuka oli kiero ja kuka hieno persoona. 

Kirjan kuvitus ansaitsee erityiskiitoksen. Satukirjoissa pitää olla kuvitusta ja sitä on myös tässä kirjassa. Kuvituksen on luonut Viktor Tšižikov. Sama mies, joka vuoden 1980 kesäolympialaisten Miška-karhun piirtäjä. Kirjan kuvitus on upean värikästä ja puhuttelevaa. Näiden kuvien kanssa viihtyy pidempäänkin. Tekisi itsekin mieli päästä mukaan seikkailemaan.

Eduard Uspenski (1937–2018) on Venäjän tunnetuin lastenkirjailija. Kukapa ei muistaisi Fedja-setää ja krokotiili Genaa. Uspenskin tarinoissa on ironiaa, mutta myös perinteistä kansansatua. Kirjan venäjänkielinen alkuteos Vniz po volšebnoi reke on ilmestynyt vuonna 1971. Kirja on uudelleenkuvitettu vuonna 1979. Kirjan suomennoksesta on vastannut Martti Anhava. 

Eduard Uspenskin Alas taikavirtaa on edelleen toimiva satukirja. Tätä kirjaa ei kannata ohittaa. Vaikka kyseessä on satukirja, sopii se hyvin myös aikuisten luettavaksi.

 

 

Vigdis Hjorth: Perintötekijät

 

Koska on kesähelteet, on kiva muistella, mitä tapahtui joulukuussa. Silloin voitin S & S:n joulukalenteriarvonnassa kirjapaketin. Yksi kirja oli Vigdis Hjorthin Perintötekijät (S & S, 2019). Minulla ei ollut mitään odotuksia kirjan suhteen, mutta sain yllättyä positiivisesti. Kirjan kanssa oli mukava viettää hetken, jos toisenkin, koska tämä kirja laittaa ajattelemaan. 

Kaikki näyttää ulospäin hyvältä. Perhe. Isä, äiti ja neljä aikuista lasta. Kaikki on kuitenkin aivan toisin kuin hyvin. Perheen vanhimmat lapset ovat sanoneet itsensä irti perhesuhteista. Vanhin tytär Bergljot ei ole ollut perheensä kanssa tekemisissä vuosikausiin tai on hän ollut sisarensa Astridin kanssa, mutta silloinkin kyse on ollut työkuvioista. Perheen äiti ja isä ovat päättäneet antaa kahdelle nuorimmalle tyttärelleen ennakkoperintönä kesämökit. Kun Bergljot kuulee asiasta, ei se häntä hetkauta, mutta häntä hetkauttaa se, kuinka tämä sattuu Bård-veljeen. Bergljot päättää nousta vastarintaan. 

Perintöriita on vain pieni pintaraapaisu sille, mitä kaikkea pinnan alla kuplii. Isän äkillinen kuolema tuo pintaan uusia tunteita ja asioita. Bergljot haluaa kertoa muulle perheelleen, kuinka isä käytti häntä hyväkseen, kun hän oli pikkutyttö. Äiti kieltää tapahtuneen, vaikka oikeasti hän tietää, mitä on tapahtunut. Siskot eivät usko Bergljotia. Syntyy muhkea perheriita, jossa vedetään esiin kaikki. Nuoremmat sisarukset asettuvat äitinsä tueksi. Vain veli uskoo Bergljotia. Vihdoinkin Bergljot on saanut vuosien patoutumat kerrottua perheelleen. Hän on aiemmin turvautunut alkoholiin ja psykoterapiaan, eikä niiltä välty jatkossakaan. Niin syvällä ovat haavat. 

Surullinen tarina, joka alkaa pienemmästä perintöriidasta. Tarinan edetessä kaikki haavat auotaan, eikä ole tietoa, milloin ne arpeutuvat vai jäävätkö ikuisiksi ajoiksi tihkuviksi nirhamiksi ihmismielen sopukoihin. Vigdis Hjorth etenee tarinassaan vähitellen eteenpäin kohti yhä pahempia ja pimeimpiä asioita. Lukija voi seurata mukana, mitä seuraavaksi tapahtuu. Ikävästä teemasta huolimatta nautin kirjailijan tavasta kertoa tarinaa. Jollain tavoin teksti on hyvin rauhallista ja totuudenmukaista. Vosin jopa sanoa, että runollista. On jännä, kuinka vimmattua teksti voi olla, vaikka se onkin sinänsä rauhallista. 

Kirjan päähenkilö Bergljot kertoo elämästään totuudenmukaisesti. Hän ei väistä sitä, että hänellä on pienoinen alkoholiongelma. Hän on myös rehellinen kertoessaan psykoterapiasta. Hän kertoo rakastajastaan. Hän ei jätä tarinaansa avoimia kohtia, koska hänen ei tarvitse. Hän on valmis kertomaan kaikille, millainen lapsuus hänellä on ollut.

 

Kun ihmiseen sattuu, hänestä ei tule kilttiä. Kun ihmiseen sattuu, yleensä hänestä tulee ilkeä. On lapsellista riidellä siitä kehen sattuu eniten. Alistetut ihmiset näivettyvät ja heidän tunne-elämänsä tuhoutuu, alistetut ihmiset omaksuvat alistajan ajatuksenjuoksun ja menetelmät, se on alistamisen räikein seuraus, se että alistaminen tuhoaa alistetut ja tekee heistä entistä kyvyttömämpiä vapautua. Vaatii kovaa työtä tehdä kärsimyksestä mitään sellaista mistä on hyötyä kenellekään, varsinkaan kärsivälle itselleen. (s. 270-271)

 

Tällaista kirjaa lukiessa miettii väistämättä sitä, kuinka paljon salaisuuksia on perheiden keskuudessa. Asioista ei kerrota ulkopuolisille, vaan ne pidetään syvällä sisimmissään. Perintöriidat ovat niin ikään varmasti usean perheen ja suvun ongelma. Jos vanhemmat testamenttaavat omaisuuden niin, että joku saa enemmän kuin toinen, aiheuttaa se varmasti mielipahaa muissa. Paljon on myös tarinoita, joissa perheen lapset ryntäävät irtaimiston kimppuun, kun vanhemmat joutuvat hoitokotiin. Kaikki viedään, mikä irti lähtee. Voittaja on se, joka ehtii eniten ja törkeimmin anastaa omaisuutta itselleen. 

Kirjan norjankielinen alkuteos Arv og miljø on ilmestynyt vuonna 2016. Kirjan on suomentanut Katriina Huttunen. Kirja on saanut arvostetun Kritikerprisetin. Se oli myös Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoehdokas. Norjassa kirja on herättänyt paljon keskustelua totuudenkerronnan välineenä. 

Vigdis Hjorthin Perintötekijät on raadollinen kirja, mutta se ei missään tapauksessa ole huono. Kirjan kansien väliin mahtuu riitoja ja salaisuuksia, mutta kirjailijalla on kiehtova tapa kuljettaa tarinaansa eteenpäin.

Sinikka Piippo & Pertti Salo: 100 teeyrttiä luonnosta ja puutarhasta

 

Olen teenjuoja. Kahvia juon lähinnä kahviloissa ja silloinkin jotakin erikoiskahvia. Sen takia sydämeni sykähtikin, kun luin, että oli ilmestynyt ihana tietokirja teeyrteistä. Sinikka Piipon ja Pertti Salon 100 teeyrttiä luonnosta ja puutarhasta (Minerva, 2021) oli kirja, johon oli pakko tutustua tarkemmin. Tutustuminen kannatti. Mahtava tietopaketti, josta on moneksi. 

100 teeyrttiä luonnosta ja puutarhasta esittelee upealla tavalla luonnosta ja omasta puutarhasta löytyvien yrttien hyötykäyttöä. Kirjan selkeä rakenne auttaa lukijaa helposti löytämään haluamansa. Kirjan alussa johdatellaan aiheeseen, mitä yrttiteet ovat, ja mitkä niiden hyödyt ovat. Kerrotaan myös oikeat tavata kerätä teeyrttejä, ja kuinka niitä säilötään. On selkeät ohjeet, kuinka yrttiteetä valmistetaan. Lisäksi on tietysti mukana varoitukset. Kaikki yrtithän eivät käy kaikille, eikä kaikkia yrttejä sovi mielin määrin käyttää. 

Kun kirjan alkusivut malttaa lukea rauhallisesti ja ajatuksen kanssa, voi sen jälkeen vai siirtyä yrttien pariin. Kirjassa esitellään jokainen yrtti omana itsenään. Mukana on myös kuva, joka helpottaa yrtin tunnistusta. Toki täytyy olla täysin varma, mitä yrttiä kerää, ettei vahingossa joudu harhapoluille ja kerääkin jotain hyvin samannäköistä kasvia. Se voi aiheuttaa jopa isojakin ongelmia. Huh! Kasvin esittelysivuilla kerrotaan myös tietenkin se, mihin vaivoihin kyseinen kasvi sopii sekä mahdolliset haittavaikutukset. Lisäksi aivan mielettömänä plussana löytyy yksi tai useampi resepti, kuinka kyseistä kasvia voi hyödyntää teejuomissa. 

Jos sitä sitten alkaa miettiä, mihin vaivaan haluaisi helpotusta, on kirjan kasviosuuden jälkeen erittäin hyvin rakennettu taulukko, josta voi hakea vaivan ja siihen sopivan tai sopivat yrtit. Esimerkiksi hammassärkyyn sopivat ahopäivänkakkara, kamomilla, kihokit, kumina, kyläkellukka, malvat, mustaselja, mäkimeirami ja pajut. Joillekin vaivoille löytyy todella paljon kasveja, joita voi hyödyntää vaivan hillitsemisessä. Kirjan loppupuolella löytyy useampi sivu aineosista ja niiden hyödyistä ja haitoista. Löytyy myös sanasto, jolla selvennetään vierasperäisten ja vaikeiden sanojen tarkoitusta. Kirjan lopusta löytyy niin ikään hakemisto, miltä sivulta mikäkin kasvi löytyy. 

Entä olenko itse jo kokeillut yrttiteetä? Kyllä. Ihan pakko oli kokeilla ja kokeilut jatkuvat. Kärsin näillä keleillä hikoilusta ja voisin sanoa liiallisesta. Ihmettelen aina, kuinka ihmiset ovat niin fressejä kelillä kuin kelillä. Minulla hikikarpalot tippuvat hyvin nopeasti kasvojani pitkin, jos joudun kauheasti näillä helteillä rehkimään. Kirjasta löytyy tähänkin apu. Iisoppi tai salvia. Minähän sitten ostin itselleni kaupan yrttihyllyltä salvian ja istutin sen omaan ruukkuun. Nyt olen aamuisin haudutellut salviateetä. Täytyy vain antaa hautua rauhassa, jotta tärkeät ainesosat liukenevat veteen. Täytyy sanoa, että olen jopa jäänyt hieman koukkuun salvian ihanaan makuun, vaikka sitä ei saisikaan käyttää pitkäaikaisesti, koska se sisältää tujonia. Tujoni voi aiheuttaa hermosolujen yliärsytystä. Voi tulla pahoinvointia, hallusinaatioita ja koordinaatio-ongelmia. Oliko salviateestä apua hikoiluun? Täytyy myöntää, että mielestäni oli. 

Kokeilin myös hauduttaa teetä vihermintusta. Kylläpä sekin maistui hyvälle ja tietenkin raikkaalle. Sattui vielä niin, että vatsani oli oireillut muutaman päivän, niin kirjastahan löytyi sekin tieto, että minttutee sopii ruoansulatusvaivoihin. En tiedä, olenko helposti uskova, mutta vatsavaivatkin väistyivät. 

Sinikka Piipon ja Pertti Salon 100 teeyrttiä luonnosta ja puutarhasta on kirja, johon tulen varmasti tarttumaan melko usein. Etenkin kesäaikanahan tällainen on hauskaakin. Kun kävelet luonnossa, niin voit katsella ympärillesi ja miettiä, mitä kaikkea luonnosta löytyy, ja mihin vaivaan niistä voisi olla apua. Tämä on todellinen mahtikirja ihmiselle, joka tykkää juoda haudutettua teetä, ja joka nauttii luonnon antimista.

Lämmin kiitos kustantajalle hienosta kirjasta.

Kesän lukumaratonin päivitysraportti

 

Kohta on tarkoitus aloittaa lukumaraton. Kaupassa ja suihkussa on käyty. Jääkaapissa on evästä ja vichyä. Aloitan maratonin lukemalla loppuun Vappu Kannaksen Rosa Clayn (S & S, 2020). Piti lukea kirja loppuun eilen, mutta uni voitti, joten viedään kirja päätökseen maratonin aluksi. Sen jälkeen luen ehkä hetken Eduard Uspenskin Alas taikavirtaa. Satukirjan jälkeen otan käsiini Matkahuollon lähetyksestä löytyneen A. M. Frostin Vakoojan jäljet (Aula, 2021). Tätä minä odotinkin ja siksi on ehdoton valinta maratonille. 

Tämä postaus päivittyy maratonin aikana, joten käykää katsomassa, kuinka lukeminen etenee vai eikö etene ollenkaan.

 Lauantai 3.7.2021 klo 12.30

Aloitan lukemisen terassilla, koska siellä on tällä hetkellä varjoa, joka hieman viilentää näillä helteillä.

Klo 16.00

Luettuja sivuja 121. Ensin luin Rosa Clayn loppuun. Fiktiota, oikeasta henkilöstä, mutta siitä huolimatta erittäin mielenkiintoinen ja hyvä kirja. Alas taikavirtaa -kirjaa piti vain hieman lukea, mutta luinkin koko kirjan loppuun asti. Olin aloitellut kirjaa jo aikaisemmin eli aivan alusta loppuun asti en kirjaa tänään lukenut. Mahdottoman jännittäviä tarinoita, jotka yhdessä luovat ison satukokonaisuuden. Kyllä tällaista näytelmää on varmasti mukava mennä katsomaan. Lukemisen välillä oli pakko hieman syödä ja taisin torkahtaakin, kun hetkeksi oikaisin itseni sängyn päälle. Nyt pieni pyykkishow välillä ja sen jälkeen lukeminen jatkuu.

Klo 19.00

Luettuja sivuja yhteensä 194. Hitaasti etenee ja loppuilta vielä hitaammin, koska on kaiken maailman juttuja, joita pitää hoitaa. Aloin lukea A. M. Frostin uutuusteosta Vakoojan jäljet. Kirjan omistusivulla minua alkoi itkettää. Anne Frost on omistanut kirjan miehellensä, joka on A. M. Frostin toinen osapuoli. Matti menehtyi viime marraskuussa. Tuli surullinen olo ja tietysti myös oman miehen kuolema mieleen. Elämä on julmaa. Kirjaan palatakseni hirvittävästi on jo ehtinyt tapahtua niillä sivuilla, jotka ehdin lukea. Kyseessä on todellinen sotajännäri, enkä millään malttaisi odottaa, mitä kaikkea vielä ehtii tapahtua. Nyt täytyy kuitenkin pitää taukoa tämän kanssa ja kastella kukat. Sen jälkeen yritän lähteä Herra Karvajalan kanssa ulkoilemaan.

Klo 21.00

Luettuja sivuja yhteensä 209. Kissaulkoilulla luin hieman Eeva Joenpellon kirjaa Tuomari Müller, hieno mies. Tuomarin uudelle vaimolle kerrotaan kaupassa totuuksia tuomarin elämästä ja siitäkös soppa syntyy. Nyt aion siirtyä television ääreen ja myöhemmin kastelen vielä parvekekukat, koska niitä en edellisellä kastelukerralla kastellut. Oli vielä liian paahteista parvekkeella. Illalla jatkan vielä lukemista sängyssä ja seuraava päivitys tuleekin aamulla.

Sunnuntai 4.7.2021 klo 9.45

Luettuja sivuja yhteensä 224. Muutaman sivun sain illalla luetuksi Frostin kirjaa. Tämä aamu on mennyt verkkaisesti. En ole vielä jaksanut tarttua kirjaan, mutta vielä tässä muutaman sivun ehtii lukea. Alkaako ilmassa olla maratonväsymystä vai helteen aiheuttamaa totaalista uupumista. Veikkaan jälkimmäistä.

Klo12.30

Lopullinen sivumäärä 281. Ei mikään huipputulos, mutta olen ihan tyytyväinen tulokseen, koska en lähtenyt lukemaan itseni kanssa kilpaa. Kaksi kirjaa sain luettua loppuun asti. Ne olin aloittanut jo aikaisemmin eli kannesta kanteen en lukenut yhtään kirjaa maratonilla. Viimeisellä lukupyrähdyksellä otin käteeni Saila Susiluodon Huoneiden kirjan. Kirja tarjoaa sellaisia huonenäkymiä, että oikein kutkuttaa, mitä Turussa onkaan elokuussa tarjolla, kun menen kirjaan perustuvaa esitystä kokemaan.

Maraton on ohi ja nyt voin mennä järjestämään keittiön kaaosta tai ainakin viedä roskat.

Kesän lukumaraton lauantaina 3.7.2021

 

Yöpöydän kirjat -blogin Niina heitti kehiin kesän lukumaratonin lauantaille 3.7.2021. Vaikka tiedän jo entuudestaan, etten kauheasti sivuja saa vuorokauden aikana luetuksi, päätin kuitenkin heittäytyä mukaan. Ainakin on pätevä syy vain olla ja nauttia erilaisesta kirjallisuudesta keskikesän tukalissa lämpötiloissa. 

Maratonin säännöt ovat helpot. Kahdenkymmenenneljän tunnin aikana on tarkoitus lukea. Voi lukea lyhyissä pätkissä tai pitkissä jaksoissa. Pääasia on, että lukee. Vuorokauden aikana saa tietysti tehdä muutakin, kuten syödä ja nukkua, mutta ne lasketaan kokonaisaikaan mukaan. Aloittaa voi joko tänään perjantaina 2.7.2021 tai lopettaa sunnuntaina 4.7.2021. Tärkeintä on, että osa maratonista ajoittuu lauantaille 3.7.2021. 

Itse ajattelin aloittaa maratonin lauantaina. Yritän käydä aamupäivästä kaupassa hakemassa maratonevästä, jonka jälkeen on hyvä aloittaa lukeminen ja tarinoista nauttiminen. 

Mitä aion lukea? Listalla on ainakin kolme kirjaa, mutta huomenna saattaa tulla yksi bonuskirja lisää, mikäli Matkahuollon paketti osoittautuu siksi, mitä odotan. Siitä lisää huomenna, kun paketin noudan, ja jos se on se, mitä luulen. 

Eduard Uspenskin Alas taikavirtaa (Otava, 1980) on lukulistalla sen vuoksi, että Vekarateatteri esittää tänä kesän naapurissani Alas taikavirtaa -esityksen. Näytelmä on pakko mennä katsomaan, koska lähemmäksi teatteri ei voi enää tulla. Haluan tietenkin lukea myös kirjan, jotta tiedän, mitä odottaa. 

Saila Susiluodon Huoneiden kirja (Otava, 2003) on proosarunokirja. Tämä on listalla sen vuoksi, että sain ihanan kutsun Turkuun TEHDAS Teatterin, Aurinkobaletin ja Aura of Puppetsin ennakkonäytökseen Huoneiden kirja. Produktio kuulostaa niin mielenkiintoiselta, että haluan ehdottomasti lukea Susiluodon kirjan ennen elokuun H-hetkeä. 

Kolmantena kirjana on Eeva Joenpellon Tuomari Müller, hieno mies (Suuri Suomalainen Kirjakerho, 1995). Tämän kirjan sain Joenpellon kirjailijakodissa vieraillessani WSOY:n kirjallisuussäätiöltä. Nappasin kirjan yhtenä iltana kissaulkoilulle mukaani, joten tätä on hyvä jatkaa maratonin kissaulkoiluilla. 

Huomenna aloitan kirjoittamaan lukumaratonin päivitysraporttia, joten kannattaa olla linjoilla. Jos itse innostuit lukumaratonista, niin vielä ehtii ilmoittautua mukaan.