Harvoin tulen tarttuneeksi lastenkirjaan, mutta nyt halusin
sen tehdä. Keravalla Vekarateatteri esittää tänä kesänä Eduard Uspenskin Alas
taikavirtaa (Otava, 1980) kirjaan perustuvan lastennäytelmän. Teatterin esitykset
ovat ihan naapurissa, joten ajattelin mennä katsomaan esityksen jonakin
päivänä. Toki halusin myös tutustua tarinaan etukäteen, joten kirjahan oli
luettava.
Kaupunkilaispoika Mitja viettää kesälomaansa mummonsa luona pienessä kylässä. Eräänä päivänä mummo pyytää Mitjaa menemään vieraaksi Emilia-mummon luokse. Emilia-mummo on Mitjan äidin täti eli melkoisen iäkäs ihminen. Metsäreitti on pitkä ja Mitja tapaa matkalla nälkäisen suden, joka kärttää Mitjalta evästä. Mummostakin susi kiinnostuu, kunnes kuulee mummon nimen. Vielä oudompi näky on Maitovirta. Ihan oikeaa maitoa! Entä sitten mökki, jolla on kanan jalat, ja joka liikkuu pyynnöstä? Kaiken huipuksi mökissä asuu Emilia-mummo.
Emilia-mummo ei olekaan mikä tahansa mummo. Hän on noita-akka. Emilialla on erikoinen vieras luonaan. Soiden Kikimora. Ainakin 1000-vuotias soiden asukki. Eikä siinä vielä kaikki. Emilian pöydällä on vati, jossa pyörii omena. Omenaa katsoessa voi nähdä, mitä haluaa. Siitä alkaakin varsinainen seikkailu, kun kolmikko seuraa, mitä keisarikunnassa tapahtuu. Keisari Makar on kyllästynyt hallitsijana oloon ja haluaa vaihtelua. Hän uhkaa jättää kaiken taakseen ja aloittaa uuden elämän. Ikävä kyllä tästä kiirii sana eteenpäin. Ei aikaakaan, kun keisari Makar syöstään vallasta ja pahuus ottaa vallan. Onneksi Mitja ja Emilia-noita-akka ovat tietoisia tapahtumista ja he lähtevät pelastamaan keisarikuntaa. Valtaako pahuus keisarikunnan vai pystyvätkö Mitja ja noita-akka pelastamaan sen? Sitä en tietenkään paljasta, mutta melkoiseen reissuun Mitja joutuu.
Täytyy sanoa, että onpas huikea satukirja. Nauratti kirjan alussa susi, joka oli kiinnostunut isoäidistä. Ei tarvitse miettiä, mihin tällä viitattiin. Kirjassa on paljon muitakin huikeita juttuja, jotka naurattavat, mutta pääasia on kuitenkin tarina, jossa tapahtumia riittää. Voin vain kuvitella, millaisia kysymyksiä kirjan tarina aiheuttaa lapsissa. Plussaa on tietysti siitä, että kirjan tarina on kokonaisuus, joka koostuu pienemmistä luvuista. Näin ollen kirja sopii hyvin vaikka lapsen iltalukemiseksi. Yksi luku kerrallaan kohti loppuhuipentumaa. Pidin myös siitä, kuinka Uspenski oli saanut jokaiselle sadun hahmolle luotua omanlaisensa persoonan. Ei ollut helppo päätellä, kuka oli kiero ja kuka hieno persoona.
Kirjan kuvitus ansaitsee erityiskiitoksen. Satukirjoissa
pitää olla kuvitusta ja sitä on myös tässä kirjassa. Kuvituksen on luonut Viktor
Tšižikov. Sama mies, joka vuoden 1980 kesäolympialaisten Miška-karhun piirtäjä.
Kirjan kuvitus on upean värikästä ja puhuttelevaa. Näiden kuvien kanssa viihtyy
pidempäänkin. Tekisi itsekin mieli päästä mukaan seikkailemaan.
Eduard Uspenski (1937–2018) on Venäjän tunnetuin lastenkirjailija. Kukapa ei muistaisi Fedja-setää ja krokotiili Genaa. Uspenskin tarinoissa on ironiaa, mutta myös perinteistä kansansatua. Kirjan venäjänkielinen alkuteos Vniz po volšebnoi reke on ilmestynyt vuonna 1971. Kirja on uudelleenkuvitettu vuonna 1979. Kirjan suomennoksesta on vastannut Martti Anhava.
Eduard Uspenskin Alas
taikavirtaa on edelleen toimiva
satukirja. Tätä kirjaa ei kannata ohittaa. Vaikka kyseessä on satukirja, sopii
se hyvin myös aikuisten luettavaksi.
