Laura Lähteenmäki: Sitten alkoi sade

Olen kiitollinen siitä, kuinka hienon Bloggariklubi-illan ehdimme viettää juuri ennen koronakuplan puhkeamista. Nyt on aikaa muistella ihania hetkiä ja kulttuurinautintoja sekä lukea kirjoja. Kevään viimeiseksi jääneellä Bloggariklubilla oli Laura Lähteenmäki kertomassa uutuusromaanistaan Sitten alkoi sade (WSOY, 2020), joka oli vastikään ilmestynyt helmikuussa.

Paula on kuudenkympin kieppeillä oleva terapeutti, jonka elämä on hiljaista, mutta ei kuitenkaan yksinäistä. Paula on aina tuntenut viihtyvänsä yksin. Hänellä oli vuosikausia ystävä, jonka kanssa hän tunsi todellista sielujen sympatiaa, mutta välit ystävään ovat katkenneet täysin. Paulan aviomies on kuollut. Tytär Elina on eronnut maailman parhaimmasta vävystä Kasperista. Välillä tytär raahaa lapset mummolaan hoitoon ja ilkeilee äidin kysymyksille. Naapuriin on muuttanut uusi asukas, Sonja. Voisiko hänen kanssaan ystävystyä?

Afrikkalainen Ojó on käynyt läpi vaarallisen ja pitkän matkan. Hänen äitinsä on lähettänyt hänet pikkusiskojen ja naapurin nuoren miehen kanssa matkalle turvallisempaan paikkaan. Pikkusiskojen matka päättyi alkutekijöihin rajamuodollisuuksiin. Ojó on päätynyt turistikohteeseen Espanjaan. Hän on rahaton ja koditon. Lisähuolia tuo raskaus. Espanjassa hän tapaa Eevan, joka ottaa Ojón luoksensa asumaan. Vanhan ja nuoren naisen välille syntyy ystävyyssuhde, jossa vaikeista asioista ei puhuta.

Henkilönä Paula vaikuttaa hyvin tavalliselta suomalaiselta naiselta. Hän ei pidä meteliä itsestään, eikä halua tuppautua kenenkään vaivoiksi. Työssään Paula on varmasti hyvä, vaikka onkin alkanut ajatella, ettei enää keskity tarpeeksi työhönsä. Ojó tulee Nigeriasta, vaikka sitä ei kirjassa suoraan sanottukaan, mutta vihreävalkoinen lipun väri kerrottiin sekä nuorten tyttöjen sieppaukset. Lisäksi Bloggariklubilla Laura Lähteenmäki kertoi, että oli tehnyt taustatyötä nigerialaisen Ojón tarinan eteen. Ojó olisi kuin kuka tahansa nuori tyttö, jos ei olisi joutunut tekemään pitkää pakomatkaansa. Hän muistelee lämpimästi kotimaahansa jääneitä sukulaisia sekä tavallisia arkisia asioita, jotka vaikuttavat olevan kuin jonkun toisen elämästä.

Aluksi olin hieman hämmentynyt, kuinka kaksi täysin erilaista maailmaa on asetettu vieretysten kirjan päätarinoiksi. Vähitellen tarinat alkavat yhdistyä ja monet asiat saavat selityksen. Tarinat ovat tasapainossa keskenään. Eteneminen on rauhallista ja levollista, vaikka Ojón tarina olikin toisinaan melko rankkaa luettavaa. Hankalia asioita tapahtuu, eivätkä ratkaisut ole välttämättä helppoja, mutta asioilla on tapana järjestyä.

Kirjan yksi teema on ystävyys. Ystävyys voi olla yllättävää, ja se voi tulla täysin odottamattomalta suunnalta. Ystävyys on myös sitä, että voidaan luottaa toisiinsa ja jakaa ilot sekä surut. Näiden lisäksi ystävyys osaa satuttaa, jolloin mietittäväksi jää, kannattaako ystävyyttä vaalia vai kuinka edetään jatkossa. Toinen kantava teema on perhesuhteet. Ojón perhe on naiselle rakas, vaikka hän ei voikaan soittaa heille ja kertoa, kuinka on käynyt. Paulan perhesuhteet ovat kimurantit. Voiko hän enää olla entiseen vävyynsä yhteydessä? Entä kuinka pitää suhtautua Elinan uuteen miesystävään?

Bloggariklubilla Laura Lähteenmäki kertoi, että kirjassa löytyy ajatuksia siitä, kuinka lähelle ihminen päästää toisen ihmisen ja toisaalta, kuinka etäällä pitää olla. Kirjan aihe oli kummunnut siitä, kuinka lähipiirissä moni on eronnut, ja millainen on sivussa olijan rooli. Lähteenmäki mainitsi myös sen, että kirjassa tarinoiden päähenkilöt ovat muiden armoilla, ja kuinka ottaa oman aikansa päästä eteenpäin.

Laura Lähteenmäen Sitten alkoi sade on hienoa kotimaista kaunokirjallisuutta. Tarinaa ystävyydestä, perhesuhteista ja elämästä ylipäätään.

Kiitos kustantajalle ja kirjailijalle kirjasta ja Bloggariklubille hienosta illasta.

Lucinda Riley: Kuun sisar

Lucinda Riley teki sen taas. Itketti minua. Itketti minua sen takia, että herkistyn, kun luen jotain todella koskettavaa ja kaunista. Kuun sisar (Bazar, 2020) on ilmestynyt lopultakin suomeksi. Kirja on Seitsemän sisaren -kirjasarjan viides osa. Kirjasarjan tarinat ovat ehkä jonkun mielestä turhan siirappisia, mutta minä pidän makeasta. On pakko myös sanoa, ettei tätä kirjasarjaa saa missään nimessä sekoittaa romanttisiin harlekiinikirjoihin. Rileyn kirjasarja on laadukasta luettavaa. Ihania satuja aikuisille.

Tiggy on sisarussarjan toiseksi nuorin tai ainakin oletan näin. Pimennossahan on, missä on sisarusparven seitsemäs sisar. Tiggy on varsinainen luonnonlapsi. Hänellä on korkea koulutus, mutta hän ei jaksa laboratorio- tai paperitöitä. Hän haluaa tehdä jotain käsillään ja olla lähellä eläimiä. Tiggy on saanut pestin villieläinten hoitajana lordi Charlie Kinnairdin kartanosta Skotlannin ylämailla. Tiggy on innoissaan työstään, mutta tummia pilviä alkaa häämöttää taivaalla. Charlien vaimo on ilkeä ja sivaltaa sanoillaan. Alkaa vaikuttaa myös siltä, että kartanon tulevaisuus on vaakalaudalla.

Tiggyn adoptioisä on ennen kuolemaansa kirjoittanut jokaiselle tyttärelleen kirjeen. Tiggyn kirjeessä hän kertoo suoraan, minne Tiggyn täytyy jossain vaiheessa matkustaa. Espanjaan Granadaan, Sacromenton luola-alueelle. Sieltä Tiggy saisi vastauksensa sille, mistä hän on lähtöisin. Tiggy ei sinänsä ole kauhean kiinnostunut taustoistaan, mutta asioiden mennessä liian hankaliksi Kinnairdin tilalla, on Tiggy valmis häviämään ja Espanja on hyvä vaihtoehto sille. Tosin ennen tätä, hän on jo saanut jotain tietoa itsestään vanhalta Chillyltä, joka asuu Kinnairdin mailla.

Espanjassa Tiggy tapaa sukulaisia, jotka alkavat kertoa Tiggyn isoäidistä, Luciasta, jonka elämä pyöri flamencotanssin pyörteissä pikkutytöstä lähtien. Lucian lapsuus jäi lyhyeksi, kun hän lähti isänsä kanssa hankkimaan perheelle elantoa flamencon avulla. Espanjan sisällissota ajaa Lucian Portugaliin, josta matka jatkuu vielä paljon kauemmas. Lucian elämä on melkoista sirkusta, eikä hänen rakastettunsa kestä sitä kaikkea hälinää, joka Lucian mustalaisperheessä aina vallitsee. On tehtävä ratkaisuja, jotka voivat muuttaa kaiken tulevan.

Vaikka alusta lähtien oli melko selvää, mitä lopussa tulee tapahtumaan, ahmin kirjan lähes 800 sivua melkoista vauhtia. Kirjan henkilöhahmojen luonteenpiirteet erottuvat hyvin. Jokaisella on oma äänensä ja tapansa käsitellä asioita. Pidin siitä, kuinka kirjassa esitellään holistista hoitoa sekä yhteyksiä henkien maailmaan. Tällaiselle tavalliselle suomalaiselle täti-ihmiselle tällaiset ovat jonkinlaista magiikkaa.

Jostain käsittämättömästä syystä Riley osaa kirjoittaa hyvin vangitsevasti. Riley kuvailee Skotlannin ylämaita ja Espanjan Sacromontea upealla tavalla. Olen aina haaveillut matkustavani joskus Skotlantiin, mutta en Espanjaan. Nyt tekisi mieli nähdä molemmat maat tai Espanjasta riittäisi ihan pelkästään Sacromonten luolat ja upeat auringonlaskut. Skotlannista mieluiten kaikki mahdollinen. En yhtään ihmettele, että Riley on matkustanut niihin paikkoihin, joista Seitsemän sisaren -kirjasarjassa kertoo. Hän on osannut maalata upeat näyt paperille tai sanelukoneelle. Hänhän kirjoittaa kirjansa sanelemalla.

Se on tietysti todettava, että vaikka kirjassa onkin hurjan paljon sivuja, tunsin omituista tyhjyyttä, kun suljin kirjan kannet luettuani kirjan loppuun. Mitä tämän jälkeen voisi ylipäätään lukea? Jäi tunne, että haluan jäädä kellumaan tähän satumaiseen tunnelmaan. Onneksi ensi syksyyn ei ole enää pitkä matka. Silloin ilmestyy suomeksi sarjan kuudes osa Auringon sisar.

Kirjan englanninkielinen alkuteos The Moon Sister on ilmestynyt vuonna 2018. Kirjan on suomentanut Hilkka Pekkanen. Laura Noponen on upeiden kansipapereiden takana.

Kuun sisar osoittaa jälleen kerran sen, kuinka aikuiset ihmiset tarvitsevat satuja. Sanomattakin selvää on tätä kirjaa ei kannata jättää väliin, jos olet pitänyt muista Seitsemän sisaren -kirjasarjan kirjoista. Aivan uskomattoman hienoa lukunautintoa koronauutisten keskellä.

Lämmin kiitos kustantajalle ihanasta lukuelämyksestä.

Etätöissä kotona

Kuten varmasti moni muukin, olen siirtänyt työpisteeni kotiin. Olen siis etätöissä. Olen nauttinut siitä, kuinka erilaista kotona työskentely on. Koska liukuma alkaa seitsemältä aamulla, niin voin heti silloin kirjautua koneelle ja aloittaa päivän työt. Herään kuitenkin aikaisin Herra Karvajalan komenteluun. Työt voin lopettaa jo kolmelta, ja kas kummaa iltahan onkin tosi pitkä. Tosin se ei tarkoita sitä, että saisin jotenkin enemmän aikaiseksi.

Tänään olin taas ehtinyt hakata konetta jo muutaman tunnin ajan ja ajatukseni olivat niin työn tuoksinassa kuin vain olla. Puhelimeni soi. Oli aivan outo numero, mutta vastattavahan siihen oli, koska soittaja saattoi olla kuka tahansa. Mies esitteli itsensä, enkä tietysti saanut nimestä, enkä yrityksestä selvää, mutta en tullut kysyneeksikään, koska jotenkin ajattelin, että asia selviää, kun herra kertoo asiansa. Keskustelu kävi osapuilleen näin:

Mies: Te olitte tehneet vikailmoituksen.

Minä: Kyllä vain olin.

Mies: Kuinka vika ilmenee?

Minä: No, en saa ladattua kuvapaketteja.

Mies: Toimiiko netti?

Minä: En ole kokeillut, mutta vaikuttaa toimivan.

Mies: Pitäisihän sen sitten ladata ne kuvat, koska sitä kautta te ne kuitenkin lataatte.

Minä: Häh? Ei se mielestäni niitä nettiin kytke. Työpöydän kautta olevalla Atonilla haen kuvat niin, että syötän nimikkeen, otan rakenteen esiin ja Export Files. Täältä sitten valitsen haluamani kuvaformaatit ja kun alan tallentaa, pääsen noin 80 prosenttiin ja systeemi antaa virheilmoituksen ”Oooops, something went wrong”.

Mies: Siis DW-kuva ei aukene.

Mietin, etten ollut maininnut mistään kuvamuodoista mitään, mutta varmaan mies tarkoittaa DWG-tiedostoja. Tosin yleensä lataan vain PDF- ja DXF-tiedostoja. Ehkä siinä viestiin laittamassani virheilmoituksen kuvakaappauksen tekstissä puhuttiin DWG-kuvista. Kaivoin lähettämäni vikailmoituksen esiin, mutta en löytänyt mainintaa DWG-kuvista virheilmoituksen kuvakaappauksessa. Jatkoin keskustelua.

Minä: En ole kokeillut ladata DWG-kuvia, vaan PDF:iä ja DXF:iä, mutta ei sillä väliä, koska ei se lataa niitä edelleenkään. Tosin aamupäivällä huomasin jossain vaiheessa, että Teams oli kaatunut. Voisiko tämä johtua siitä, että yhteyksissä on ollut jotain ongelmia?

Mies: En kyllä yhtään ymmärrä, mistä puhutte. Minä sain vikailmoituksen, että DW:ssä on jotain ongelmaa.

Minä: No, help deskistä ilmoitettiin, että olivat laittaneet tiedon ongelmasta XX:lle, mutta se on ilmeisesti siirretty lähituelle.

Mies: No, sain tämän ilmoituksen, että TV-kuvassanne on jotain ongelmaa, joka pitäisi selvittää.

Tässä vaiheessa meinasin saada hepulin. Tajusin, että mies soitti Elisalta, koska Maikkarin kanavanippu antoi pikselöityä kuvaa, ja olin tehnyt siitä viikonloppuna vikailmoituksen. En vain muistanut koko asiaa, koska olin niin keskittynyt työasioihin. Jatkoin ihan pokkana keskustelua.

Minä: Nyt ymmärrän. Te soitatte Elisalta. Olen etätöissä kotona ja kuvittelin, että tämä puhelu liittyy aamulla lähettämääni vikailmoitukseen, joka liittyy yhteen käyttämääni työohjelmaan. Anteeksi kauheasti. Olin niin keskittynyt töihini, etten edes tajunnut, että Elisalta soitettaisiin.

Mies nauraen: No, hieman ajattelin, että mikäköhän juttu tämä oikein on.

Tästä jatkoimme keskustelua sen asian tiimoilta, josta mies soitteli eli TV:n, ei siis DW:n. Mies tuli mittailemaan antennipistokkeen ja antennikaapelin signaaleja. Pyysin vielä vuolaasti anteeksi, mutta onneksi miestä vain nauratti. Niin, ja se vika oli sitten ilmeisesti lopulta uudessa antennikaapelissa. Antennipistokkeesta signaali tuli hyvin, mutta antennikaapeli ei antanut kunnolla signaalia. Kun ihmettelin asiaa, mies kertoi, että useimmiten ongelma on antennikaapelissa. Alle 20 euron kaapelit ovat todella usein huonoja, vaikka olisivat täysin uusia. Meillähän on tietysti Prismasta ostettu halpiskaapeli. Mies, joka täällä asuu, saa lähteä seuraavaksi kaapelikaupoille. Vanha antennikaapeli oli murtunut liitoskohdasta, joten siinä oli selkeä vika, mutta uuden kaapelin luulisi tietysti aina toimivan.

Huoltokeikan hinnaksi taitaa tulla satanen, koska vika oli asiakkaiden kaapelissa, eikä antennipistokkeessa. Jälkikäteen hieman huvitti sekin, että uskalsin tuosta vain päästää kotiini vieraan miehen, vaikka korona-aikana pitäisi välttää kaikkia kontakteja. Mainittakoon myös se, että naama oli meikittä, hiukset olivat saaneet viisi harjanvetoa aamulla ja jaloissa olivat haaruksista rikki menneet kotihousut vuodelta niks ja naks.

Tällainen päivä tänään, mutta sai ainakin nauraa. Pitäisiköhän minun tarkastuttaa kuuloni? Onko teille sattunut etätöissä mitään hauskoja kommelluksia?

Katja Kallio: Säkenöivät hetket

Lukupiirimme on toiminut ahkerasti kerran kuukaudessa pidettävässä Facebook-istunnossa. Sen sijaan passiivisesti on toiminut ruudun tällä puolella oleva bloggaaja. Postauksia ei ole syntynyt, mutta yritetään nyt kuitenkin. Täytyy myöntää heti, että otin postaamattomien kirjakasasta päällimmäisen eli kirjapostaukset eivät tule edes kronologisessa järjestyksessä. Oli miten oli, huhtikuun alun lukupiirissä ruodimme Katja Kallion kirjaa Säkenöivät hetket (Otava, 2013).

Eletään vuotta 1914. Inga Troberg on tullut tyttärensä Ellyn kanssa viettämään lomaa Hangon Hotel Pension Bellevueen tai ei se ihan tavallinen loma ole. Äiti kärsii unettomuudesta, johon toivoo löytävänsä sopivia hoitomuotoja kylpylästä. Äiti ja tytär vaikuttavat salaperäisiltä, mutta saavat silti seuraa arvostetuista hotellivieraista. Elly on menossa syksyllä Turkuun sairaanhoitajakouluun, vaikka hän itse unelmoikin täysin toisenlaisesta elämästä. Hän haluaisi ryhtyä kiertämään maailmaa laulajana. Onhan hänellä upea ääni.

Elämä on kuitenkin kummallista. Äkkinäiset tapahtumat johtavat siihen, että Ellyn äiti joutuu kuolemansairaana sairaalaan. Elly tukeutuu vastikään tapaamaansa nuoreen mieheen Theoon, ja lyöttäytyy hänen kanssaan yhteen. Nuorten kohtalo on sinetöity, koska Elly ei suostu irrottamaan otettaan Theosta. Pariskunnalle syntyy neljä lasta. Toiseksi vanhin tytär Beata on isän lempilapsi ja äidin vaikein tapaus. Beata on omapäinen ja periksiantamaton. Beatan rakastuessa vanhemman siskonsa Harrietin poikaystävään Effeen, on hän valmis uhraamaan kaikkensa, jotta saa olla miehen lähellä.

Lukupiiriläisten tuntemukset kirjasta olivat hyvin samankaltaiset. Kirjan alkua pidettiin laahaavana ja osin pitkäveteisenä. Tämä saattoi aiheuttaa sen, että kirjan alkutunnelmat jäivät vahvasti mieleen, eikä kirjan tarinaan meinannut päästä myöhemminkään mukaan. Tosin se on myönnettävä, että kirja paranee, mitä pidemmälle tarina etenee.

Kirjan nimi Säkenöivät hetket pisti lukupiiriläiset mietteliäiksi. Mikä kirjassa oli säkenöivää tai ennemminkin mitkä kohdat kirjassa olivat säkenöivää? Oikeasti säkenöiviä hetkiä piti hakemalla hakea, vaikka niitä sitten löytyikin etenkin kirjan lopusta. Pääosin kirjan tarina oli kuitenkin melkoisen alakuloista ja surullistakin. Jäi hieman tunnelma, rakastiko kukaan oikeasti ketään.

Kirjan takakannessa kerrotaan, että kyseessä on kolmen sukupolven tarina kolmesta naisesta. Täytyy myöntää, ettei lukupiiri ihan niellyt tätä. Inga jäi hyvin etäiseksi Ellyn ja Beatan tarinoiden rinnalla. Tosin näistä kahdestakin Ellyn tarina oli melko hentoinen. Toki kaikista kolmesta naisesta kuvastui vahvuus tehdä omia päätöksiään. Lisäksi naisten elämänkaarista löytyi paljon samankaltaisuuksia. Oli yksinhuoltajuutta, köyhyyttä, samaa työtä ja salaisia suhteita. Kirjassa kuvattiin paljon myös Harrietin elämää. Jäin miettimään, olisiko Harrietia pitänyt nostaa vielä enemmän pinnalle ja unohtaa kolmen sukupolven tarina. Harrietin ja hänen ystävänsä Lydian ystävyyssuhteesta olisi niin ikään jaksanut lukea enemmänkin. Olisi myös ollut mukava lukea enemmän Ellyn ja Theon suhteesta. Kirjan miehet jäivät selvästi statisteiksi.

Katja Kallio on jättänyt paljon lukijan oman mielikuvituksen varaan. Kirjassa on paljon hyppyjä, joita ei selitellä tarkemmin. Lukija joutuu itse miettimään, mitä on tapahtunut ja miksi. Yleensä tämä toimii hyvin, jos kirjan loppu jää tavallaan avoimeksi. Nyt osin ärsytti, kun ei kerrottu tiettyjä asioita. Kallio on kirjoittanut tarinan viipyillen ja vihjaten, mutta osan lukupiiriläisten mielestä hieman kömpelösti.

Kirjassa on hienoa ajankuvausta. Pidin siitä, kuinka Hankoa kuvattiin, vaikka jossain vaiheessa luulinkin, että nyt on hypätty Helsinkiin, koska paikoilla oli samoja nimiä. Beatan nuoruus vaikutti olevan melkoisen vapaata, vaikka kotonakin tehtävää riitti. Sitä tosin ihmettelin, oliko Beatan nuoruudessa aurinkovoiteet niin yleisesti käytössä kuin Beata ja Harriet voiteita käyttivät. Ihan vain pienenä yksityiskohtana.

Katja Kallion Säkenöivät hetket on kirja henkilölle, joka ei lue kirjan takakansia liian tarkasti, ja antaa mielikuvituksen lentää, jos jokin asia jää pimentoon.

Lukupiiri antoi kirjalle tähtiä 3 (asteikko 1-5).

Pääsiäisen aikaan

On ollut hieman alakuloinen olo. Johtuu tästä kaikesta koronaan liittyvästä uutisoinnista. En saa postauksia kirjoitetuksi, mutta syytän siitä hieman etätöitä, mutta myös Herra Karvajalkaa. Ensinnäkin, kun istun arkipäivän kotona konetta hakaten, ei heti tee mieli tarttua uudestaan koneen näppäimistöön. Toisekseen pidän kannettavaani tietokonepöydälläni, jossa kirjoitan postaukset ja teen etätyöt, niin Herra Karvajalka on ottanut tavakseen vallata tietokonetuolin. Ja sehän on niin, ettei kissaa saa siirtää, vaan olen ottanut varatuolin käyttööni, joka ei pidemmän päälle ole selälleni hyväksi.

Näiden lisäksi työpaikallani alkoivat yt-neuvottelut, kuten varmasti monessa, monessa muussakin paikassa. Ei ole kivaa, vaikka ylimääräinen vapaa aina kivaa onkin. Tosin sitä ei sitten tiedä, milloin liiton kassasta voi odottaa korvauksia. Näissä tunnelmissa ollessani oli todella ihana yllätys, kun Herra Karvajalka sai Tassulinnan Pepsiltä ja Maxilta pääsiäiskortin, jossa kerrottiin kuulumisia. Ihan oikeasti tippa lähti valumaan silmäkulmastani, kuinka ihania ihmiset tai siis kissat voivat olla. Itsellänihän kävi perinteisesti. Kortit jäivät kirjoittamatta ja postittamatta. Ettekä edes usko, että mies, joka täällä asuu, oli ostanut hyvissä ajoin nipun kauniita pääsiäiskortteja. Kyllä nolottaa sekin, että saamattomuuttani tai osin kyllä unohdinkin koko asian, jäi koko pääsiäiskorttihomma hoitamatta. Sydämellinen kiitos kuitenkin Tassulinnaan, josta kortti tulla tupsahti. Olikin ainoa pääsiäiskortti, joka tähän talouteen tuli.

Mitä sitten olen puuhastellut muuta kuin etätöitä? Aloitan työt joka aamu seitsemältä, niin ilta kyllä tuntuu pidemmältä kuin normaalisti, kun kolmelta suljen työkoneen. Siinä on hetki aikaa oikaista sängyn päälle ja ottaa hyvä kirja käteen tai katsoa televisiosta koronakeskusteluja. Neljältä sonnustaudun kuitenkin aivan oikeasti television ääreen. Tankki täyteen -kulttisarjan uusinnat on nähtävä. Nyt jo hieman pelottaa, että kohta ne loppuvat. Ne vain jaksavat edelleen naurattaa. Olen edelleen koukussa palapeleihin, joten niiden tekemiseen vierähtää hetki, jos toinenkin. Lisäksi Herra Karvajalka on aktivoitunut ulkoilemisen suhteen. Näillä lenkeillä menee yleensä aina vähintään tunti. Toisaalta hyvällä säällä saan luettua samalla kirjoja. Yllättävän paljon menee myös WhatsApp- ja muissa keskusteluformaateissa ystävien ja työkavereiden kanssa.

Pääsiäinen meillä menee hyvin rauhallisesti, kuten varmasti monessa muussakin taloudessa. Ei tehdä mitään erikoista, eikä nyt oikein voisi mitään erikoista tehdäkään. Nautitaan joutenolosta, syödään ja välillä käydään ulkona. Ihan sellaista tavallista elämää.

Mitä te teette pääsiäisenä?

Aurinkoista pääsiäistä kaikille ihanille lukijoille! Pysytään terveinä.