Katja Kallio: Säkenöivät hetket

Lukupiirimme on toiminut ahkerasti kerran kuukaudessa pidettävässä Facebook-istunnossa. Sen sijaan passiivisesti on toiminut ruudun tällä puolella oleva bloggaaja. Postauksia ei ole syntynyt, mutta yritetään nyt kuitenkin. Täytyy myöntää heti, että otin postaamattomien kirjakasasta päällimmäisen eli kirjapostaukset eivät tule edes kronologisessa järjestyksessä. Oli miten oli, huhtikuun alun lukupiirissä ruodimme Katja Kallion kirjaa Säkenöivät hetket (Otava, 2013).

Eletään vuotta 1914. Inga Troberg on tullut tyttärensä Ellyn kanssa viettämään lomaa Hangon Hotel Pension Bellevueen tai ei se ihan tavallinen loma ole. Äiti kärsii unettomuudesta, johon toivoo löytävänsä sopivia hoitomuotoja kylpylästä. Äiti ja tytär vaikuttavat salaperäisiltä, mutta saavat silti seuraa arvostetuista hotellivieraista. Elly on menossa syksyllä Turkuun sairaanhoitajakouluun, vaikka hän itse unelmoikin täysin toisenlaisesta elämästä. Hän haluaisi ryhtyä kiertämään maailmaa laulajana. Onhan hänellä upea ääni.

Elämä on kuitenkin kummallista. Äkkinäiset tapahtumat johtavat siihen, että Ellyn äiti joutuu kuolemansairaana sairaalaan. Elly tukeutuu vastikään tapaamaansa nuoreen mieheen Theoon, ja lyöttäytyy hänen kanssaan yhteen. Nuorten kohtalo on sinetöity, koska Elly ei suostu irrottamaan otettaan Theosta. Pariskunnalle syntyy neljä lasta. Toiseksi vanhin tytär Beata on isän lempilapsi ja äidin vaikein tapaus. Beata on omapäinen ja periksiantamaton. Beatan rakastuessa vanhemman siskonsa Harrietin poikaystävään Effeen, on hän valmis uhraamaan kaikkensa, jotta saa olla miehen lähellä.

Lukupiiriläisten tuntemukset kirjasta olivat hyvin samankaltaiset. Kirjan alkua pidettiin laahaavana ja osin pitkäveteisenä. Tämä saattoi aiheuttaa sen, että kirjan alkutunnelmat jäivät vahvasti mieleen, eikä kirjan tarinaan meinannut päästä myöhemminkään mukaan. Tosin se on myönnettävä, että kirja paranee, mitä pidemmälle tarina etenee.

Kirjan nimi Säkenöivät hetket pisti lukupiiriläiset mietteliäiksi. Mikä kirjassa oli säkenöivää tai ennemminkin mitkä kohdat kirjassa olivat säkenöivää? Oikeasti säkenöiviä hetkiä piti hakemalla hakea, vaikka niitä sitten löytyikin etenkin kirjan lopusta. Pääosin kirjan tarina oli kuitenkin melkoisen alakuloista ja surullistakin. Jäi hieman tunnelma, rakastiko kukaan oikeasti ketään.

Kirjan takakannessa kerrotaan, että kyseessä on kolmen sukupolven tarina kolmesta naisesta. Täytyy myöntää, ettei lukupiiri ihan niellyt tätä. Inga jäi hyvin etäiseksi Ellyn ja Beatan tarinoiden rinnalla. Tosin näistä kahdestakin Ellyn tarina oli melko hentoinen. Toki kaikista kolmesta naisesta kuvastui vahvuus tehdä omia päätöksiään. Lisäksi naisten elämänkaarista löytyi paljon samankaltaisuuksia. Oli yksinhuoltajuutta, köyhyyttä, samaa työtä ja salaisia suhteita. Kirjassa kuvattiin paljon myös Harrietin elämää. Jäin miettimään, olisiko Harrietia pitänyt nostaa vielä enemmän pinnalle ja unohtaa kolmen sukupolven tarina. Harrietin ja hänen ystävänsä Lydian ystävyyssuhteesta olisi niin ikään jaksanut lukea enemmänkin. Olisi myös ollut mukava lukea enemmän Ellyn ja Theon suhteesta. Kirjan miehet jäivät selvästi statisteiksi.

Katja Kallio on jättänyt paljon lukijan oman mielikuvituksen varaan. Kirjassa on paljon hyppyjä, joita ei selitellä tarkemmin. Lukija joutuu itse miettimään, mitä on tapahtunut ja miksi. Yleensä tämä toimii hyvin, jos kirjan loppu jää tavallaan avoimeksi. Nyt osin ärsytti, kun ei kerrottu tiettyjä asioita. Kallio on kirjoittanut tarinan viipyillen ja vihjaten, mutta osan lukupiiriläisten mielestä hieman kömpelösti.

Kirjassa on hienoa ajankuvausta. Pidin siitä, kuinka Hankoa kuvattiin, vaikka jossain vaiheessa luulinkin, että nyt on hypätty Helsinkiin, koska paikoilla oli samoja nimiä. Beatan nuoruus vaikutti olevan melkoisen vapaata, vaikka kotonakin tehtävää riitti. Sitä tosin ihmettelin, oliko Beatan nuoruudessa aurinkovoiteet niin yleisesti käytössä kuin Beata ja Harriet voiteita käyttivät. Ihan vain pienenä yksityiskohtana.

Katja Kallion Säkenöivät hetket on kirja henkilölle, joka ei lue kirjan takakansia liian tarkasti, ja antaa mielikuvituksen lentää, jos jokin asia jää pimentoon.

Lukupiiri antoi kirjalle tähtiä 3 (asteikko 1-5).

Katja Kallio: Yön kantaja

Luin jo elokuun lukumaratonilla Katja Kallion Yön kantajan (Otava, 2017) loppuun, mutta koska näitä kirjapostauksia on jäänyt roikkumaan, on tämäkin odottanut vuoroaan. Nyt on kuitenkin aika hoitaa tämä osuus loppuun saakka. Kirjan sain äidiltäni lainaksi. Luultavasti kirjaan on monissa kirjastoissa pitkät jonot, mutta paikalliset Kirkes-kirjastot yllättävät taas. Kirjaa löytyy lähes jokaisen kirjaston hyllystä. Hyvä Kirkes. Ei teitä suotta kehuta.

Amanda Aaltonen on levoton nainen, joka tunnetaan huonoista tavoistaan, irtolaisuudestaan sekä huoraamisesta. Välillä Amanda joutuu tutustumaan vankilan elämäänkin. Amanda on kuitenkin sinnikäs. Hän ei herroja kumarra, vaan haluaa päästä maailmassa eteenpäin. Nuori nainen tutustuukin ranskalaiseen kuumailmapallolentäjään Duplessikseen, jonka kanssa hän lentää suureen maailmaan Pariisiin. Duplessis osoittautuu rentuksi, eikä elo Duplessiksen siskon perheen kanssa saman katon alla ole sitä, mitä Amanda haluaa. Amandan on aika palata takaisin Suomeen ja Turkuun.

Vuonna 1891 Amanda saa passituksen Seilin houruinlaitokseen. Diagnoosina Insania epileptica menstrualis. Siis epileptinen kuukautishulluus. 26-vuotias Amanda kuvittelee olevansa vain hetken aikaa Seilin saarella, mutta hän ei tiedä totuutta. Ken Seilille joutuu, sieltä pois ei kulje tie. Seilin saaren naispotilaat ovat tuomittuja loppuiäkseen. Vähitellen Amanda oppii laitoksen tavoille. Hän tekee töitä muiden mukana ja yrittää välillä miellyttääkin päästäkseen nokkimisjonossa ylöspäin. Amanda saakin niin sanotun vapaakävelijän, luottopotilaan, statuksen, jonka toisinaan menettää, kun oikein alkaa keittää. Amanda on nainen ja hän haluaa olla rakastettu ja hän haluaa itsekin rakastaa. On mukava hoitaja Sofia, on Amandan potilasystävä Pikku-Greta ja on Isaksson, saarella asuva kalastaja ja kaiken korjaava mies. Ihmisiä, joihin Amanda ihastuu, vihastuu ja rakastuu.

Yön kantaja on uskomattoman hieno kirja. Tarina on taitavasti kirjoitettu ja vie lukijaa mukanaan. Kirjan alkupuoli jäi ehkä hieman irralliseksi muuten eheästä kokonaisuudesta, mutta tällekin on selityksensä. Katja Kallio oli vieraana kevään viimeisessä Kirja vieköön! -illassa, jossa hän kertoi, että kirjan kuumailmapalloilu on symbolista. Tunne, ettei liikuta, mutta kuitenkin koko ajan edetään. Seilin saarella tämä tuli hyvin esiin. Saaren elämä oli täysin eristettyä muusta maailmasta, mutta pieniä muutoksia saarella kuitenkin vuosien aikana tapahtui. Lisäksi tietenkin vuodenaikojen vaihtelu toi saarelaisten elämään omia muutoksiaan. Kallio kertoi myös, että Amanda oli itsenäinen ja poikkeava nainen. Ajanjakso, jolloin Amanda eli, ei tällaista käytöstä naiselta hyväksynyt.

Kirjan tekee vielä mielenkiintoisemmaksi se, että Amanda on oikeasti elänyt. Amanda Fredrika Aaltonen (1864-1918) on kapinoinut kaikkia naisia kohtaan olevia odotuksia kohtaan ja päätynyt Seilin saarelle vuonna 1891, kuten kirjan päähenkilökin. Kallio on kirjoittanut Amandan tarinasta hyvin elävän. Pidin myös erityisen paljon Seilin saaren kuvauksista. Kallio on selvästi vieraillut saarella ja tehnyt loistavaa taustatyötä tämänkin osalta. Minäkin tahdon Seilille heti ensi kesänä. Pidän myös tällaisesta, kuinka historiaa voidaan tuoda tutuksi tavalliselle lukijalle romaanin muodossa.

Yön kantaja on myös surullinen kertomus siitä, kuinka kovan hinnan naiseudesta on voinut joutua maksamaan Suomessa. Ensinnäkin jo se, että naiseuden takia ihminen suljetaan mielisairaalaan. Voiko hullumpaa ajatusta ollakaan? Toisekseen Amanda halusi esimerkiksi tuoda esiin naiseuttaan, mutta sitä ei hyväksytty. Seilin muut naispotilaat olivat kateellisia punaisesta hiusnauhasta tai Pariisista tulleista vaatteista. Kirjasta löytyy monia ajatuksia herättäviä asioita. 

Katja Kallion Yön kantaja kannattaa lukea jo pelkästään taitavan suomen kielen käsittelyn takia. Lisäpisteitä tulee tietenkin loistavasta ja hienosti kerrotusta tarinasta.