Lauantai Helsingin Kirjamessuilla

Eilen oli kyllä niin tiivis päivä, että voin vannoa nukkuneeni viime yönä kuin tukki. Lähdin heti aamusta aikaisin messukeskukseen, koska jo ennen messukeskuksen avaamista oli kirjabloggareille tarjolla herkullinen aamiaiskattaus WSOY:n, Tammen ja Johnny Knigan tarjoilemana. Maittavan aamiaisen rinnalla kuulimme kuutta kiinnostavaa kirjailijaa.

Aamiaiskattauksen aloitti Heikki Valkama kertomalla esikoisdekkaristaan Pallokala (Tammi, 2017). Kyseessä ei ole mikä tahansa tusinadekkari. Kirja on jo ehditty palkita à la Carte -palkinnolla. Kirjan tapahtumat painottuvat Japaniin ruoan ympärille, mutta ympärillä pyörii Japanin järjestäytynyt rikollisuus. Marianne Kurtto puolestaan kertoi ensimmäisestä romaanistaan Tristania (WSOY, 2017), jonka tapahtumat sijoittuvat maailman syrjäisimmälle saarelle. Saarella asuu vain 264 asukasta, joista muutaman fiktiivisen henkilön elämää päästään kirjassa seuraamaan lähemmin. Kirjan kantavina teemoina ovat kaipuu, yksinäisyys ja syyllisyys. Kolmantena kirjailijavieraana bloggarit kuulivat Roope Sarvilinnaa, joka kertoi toisesta romaanistaan Osuma (Tammi, 2017). Kirjan teemana on Andersin ja Monan rakkaustarina, joka ei ole kovin onnellinen. Kirja on tunnelmaa hakeva ja hissukseen luettava. Joonas Konstig puolestaan on kirjoittanut kirjan Vuosi herrasmiehenä – Viheätukkainen punkkari opetteli miehisiä hyveitä (WSOY, 2017). Kirja perustuu tositapahtumiin. Konstig näkee 1-vuotiaassa pojassaan oman itsensä ja luonteensa. Tästä lähtee ajatus liikkeelle, että jonkin on muututtava. On opeteltava herramiehen tavoille. A.W. Yrjänä puolestaan kertoi, että Joonaanmäen valaat (Johnny Kniga, 2017) on seikkailukertomus kaikenikäisille. Kirjalla on haettu tunnelmaa, jonka Yrjänä itse oli tuntenut pikkupoikana lukiessaan seikkailukertomuksia. Aamiaiskattauksen jälkiruoan bloggareille tarjosi Tuomas Kyrö. Mielensäpahoittajan Suomi (WSOY, 2017) käy Suomen historiaa läpi vuosi vuodelta. Kuuntelijana on Mielensäpahoittajan pojan likka, joka kertoo oman kantansa asioihin. Likan ajatukset pakottavat Mielensäpahoittajan peilaamaan omia ajatuksia nuoren ihmisen ajatusmaailmaan.

Oli kyllä huikea aloitus lauantaille. Tämän jälkeen olikin aika laskeutua messuhallin uumeniin. Olin liikkeellä Hidasta matkailua -blogin Päivin kanssa. Meillä ei ollut mitään erikoisempia suunnitelmia, vaan päätimme kulkea virran vietävänä ja pysähtyä tarvittaessa. Nopeasti ensipysähdys tulikin. Jäimme kuuntelemaan Kjell Westön, Mikaela Hasánin ja Michael Baranin kertomaa Kirjasta näyttämölle – Kangastus 38 Kansallisteatterissa. Vaikka olin jo aiemmin kuunnellut Westötä samasta aiheesta bloggariklubilla, oli trion jutustelua mukava kuunnella ja saada laajempaa näkemystä aiheelle. Kiertelyn ja haahuilun lomassa tuli tehtyä täsmäiskuja. Matka-agentit vievät kirjanrakastajia maailmalle romaanien maisemiin. Miltä kuulostaisi Agatha Christien Englanti tai Harry Potter -maailma ja Lontoo. Heitimme myös muutaman oman idean matkakohteeksi. Tällaiset ajatukset ovat kuulemma aina tervetulleita. Olisihan se Jane Austen -matka aika kiva tai kenties Moskovaan Mestarin ja Margaritan jalanjäljille.

Käyskentely messuilla on aina haastava kuntoilulaji. Siksipä olimmekin enemmän kuin tyytyväisiä, kun meidät pysäytettiin ja kysyttiin, haluammeko kuulla runon. Halusimme. Saimme arpoa numerolaput, jonka jälkeen meidät istutettiin tuoleille ja meille luettiin runot. Ja kuka tai mikä tällaista tarjoaa? Sekstetti. Viiden 50+ naisen ryhmä, joka on julkaissut runoantologian EniG.ma. Oli muuten rentouttava hetki kaiken messuhälinän keskellä. Kekseliäs ja loistava tapa tuoda omaa kirjaa esille.

Suomalaisen Kirjakaupan lavalla törmäsimme jälleen Tuomas Kyröön. Taas oli miestä kuunneltava, vaikka olimme juuri aiemmin miestä kuulleet. Saimme myös kuulla, että presidentti Tarja Halonen haastattelisi miestä Aleksis Kivi -lavalla. Sinne oli siis suunnistettava myös. Osuimme parhaaksi paikalle ja pääsimme kuuntelemaan Baba Lybeckin haastattelemaa Alivaltiosihteeriä. Siinä käytiin sanamuunnokset ja palindromit läpi. Ei kuulemma onnistu ruotsiksi sanamuunnokset tai ainakin se on hyvin hankalaa. Tämän jälkeen alkoikin tapahtua, kun Securitaksen miehiä alkoi kasaantua paikalle. Sieltähän se presidentti Halonen saapui Tuomas Kyrön kanssa. Halosen haastattelua oli ilahduttavaa kuunnella, kuten oli tammikussakin Kirja vieköön -illassa.

Kirjailija Tuomas Kyro ja presidentti Tarja Halonen

Kyllä tulee ihmiselle nälkä messuilla. Onneksi samaan aikaan kirjamessujen kanssa on Viini ja Ruoka 2017 -tapahtuma. Sinne oli suunnistettava ja makuja maisteltava. Ostoksiakin tuli tehtyä. Yhdellä osastolla oli tarjolla ihania italialaisia Montefeltron herkkuja. Nam. Osastolla oli myös mahdollisuus suunnitella erilaista Italian matkaa Montefeltroon.

Tankkauksen jälkeen kävimme vielä kuuntelemassa, kun Anne Leinonen haastatteli Henry Ahoa ja Pasi Ilmari Jääskeläistä aiheesta Vieläkö on vampyyreitä? Keskustelua oli hauska kuunnella, vaikken ollutkaan ihan kohderyhmää. Kaiken messuhulinan jälkeen oli vielä kaksi tapahtumaa, johon oli osallistuttava.

Ensimmäinen oli Mikko Kalajoen Miesmuistin (WSOY, 2017) lukupiiri. Meitä oli viiden naisen joukko valittu alustavaksi lukupiiriksi, jos keskustelu ei olisi lähtenyt liikkeelle. Ei kuitenkaan ollut pelkoa tällaisesta. Lari Mäkelä WSOY:lta johdatteli Mikko Kalajoen kanssa keskustelun alkuun niin loistavasti, että luultavasti jokainen osallistuja sai sanottua sanansa, jos vain halusi. Oli mielenkiintoinen keskustelu ja virkistävä. Ennen tilaisuutta olin hieman uupunut kaikesta messuhulinasta, mutta lukupiirin jälkeen olin aivan kuin uusi ihminen. Täytyy kyllä jatkossakin osallistua näihin lukupiireihin.

Kirjailija Mikko Kalajoki

Päivän viimeinen tilaisuus oli Teoksen bloggaajatilaisuus. Kuohuvien ohella meille tarjoiltiin mielenkiintoinen katsaus Teoksen seitsemän kirjailijan uusimpiin teoksiin. Juhani Känkäsen Hyvältä näyttää, Apo Apponen! lisäsi lastenkirjatietämystäni sen verran, että kirjan kuvituksen on tehnyt Känkänen itse. Monipuolinen mies, koska samainen herra lauloi meille vielä yhden kappaleen kitaralla itseään säestäen. Marjo Niemi kertoi kirjastaan Kaikkien menetysten äiti. Kirja on riipaiseva yksinpuhelu kuolleelle äidille, jossa mennään häpeän syntyjuurille saakka. Jarkko Volasen esikoisromaani Hiekankantajat puolestaan on kuvaus Auran elämästä saaressa, jossa luonto on jatkuvasti ja voimakkaasti läsnä. Novellikokoelmaa tarjoilee Maria Peura Tunkeilijat -teoksellaan. Tarinoissa ylitetään erilaisia rajoja erilaista kieltä käyttäen. Onnettomat Roomassa on Heikki Reivilän romaani, jossa ihmiset elävät keksittyjen rooliensa kautta. Reivilä itse kuvailee kirjaansa kamarikomediaksi. Mikko Rimmisen Maailman luonnollisin asia kertoo virkamiehestä berliiniläisessä avaruustutkimuskeskuksessa. Mies saa tehtäväkseen vartioida kuutiota. Kirjassa on avuttomuutta jonkin suuren keskellä. Teatteriohjaaja ja käsikirjoittaja Juha Hurme on kirjoittanut kirjan Niemi. Kirja on kirjoitettu ilolla. Kirja on maailmankaikkeuden historia, jossa kuitenkin keskitytään niemen ympäristöön.

Täytyy sanoa, että oli pitkä päivä, kuten on tämä postauskin. Kirjamessuilla oli kuitenkin kivaa, enkä olisi halunnut menettää hetkeäkään. Mitä sinä teit kirjamessuilla? Teitkö hyviä ostoksia vai kuuntelitko mielenkiintoisia haastatteluja?

Kiitokset kustantajille hienoista bloggaajatilaisuuksista ja mielenkiintoisista kirjoista.

Perjantaina Helsingin Kirjamessuilla

Oli tarkoitus mennä Helsingin Kirjamessuille vain lauantaina, koska työt. Sitten tulin kuitenkin toisiin aatoksiin. Perjantaille oli luvaksi pari mielenkiintoista bloggaajatilaisuutta, joten laitoin kerrankin harrastukseni muun elämän edelle. Ensin siis harrastus ja sitten vasta työ. Ainakin tänään ja se kyllä kannatti. Maanantaina voi kyllä olla tuskanhiki töissä, mutta kerran täällä vain ollaan. Joskun on vain osattava irrottautua ja heittäytyä hetken vietäväksi.

Ennen bloggaajatilaisuuksia kiertelin kirjamessuilla aistimassa messujen yleistunnelmaa. Messuhallissa pyöri paljon koululaisia. Nostan hattua opettajille, jotka tuovat oppilaansa kirjamessuille, mutta kritisoin sitä, kuinka koululaiset valtaavat kaikki messuhallin istumapaikat. Kirjamessut vetävät kuitenkin puoleensa paljon ikääntyneitä tai kenties sairaitakin, jotka oikeasti tarvitsisivat välillä istumapaikkaa, jotta saisivat levähdettyä. No niin. Tämä oli postauksen kriittinen osuus. Mitä muuta aistin messuhallista. Kirjoja, kirjoja ja kirjoja. Hyviä tarjouksia ja iloisia ilmeitä. Useamman kirjailijahaastattelunkin ohitin. Pieniä ja isoja kirjakustantamoita. Antikvaarinen osasto. Lastenkirjoja, dekkareita, tietokirjoja. Kirjamessuilta löytyy varmasti jokaiselle jotakin. Huomenna aion syventyä asiaan tarkemmin, koska lauantaina aion viettää messukeskuksessa koko päivän.

Perjantain ensimmäinen bloggaajatilaisuus oli Innon ja Aulan Syksy. Tilaisuus alkoi iloisen tanskalaisen Lone Theilsin haastattelulla, jossa kirjailija kertoi uutuusdekkaristaan Runoilijan vaimo (Aula & Co, 2017). Kirja on Nora Sand -sarjan itsenäinen jatko-osa. Itse en ole ensimmäistä Nora Sand -kirjaa Kohtalokas merimatka lukenut, mutta jos Runoilijan vaimo kolahtaa, niin varmasti luen ensimmäisenkin osan. Jostain syystä pohjoismaiset dekkarit ovat vain niin kiinnostavia. Luke Hardingin Vaiennettu (Into, 2017) perustuu tositapahtumiin, jossa Alexander Litvinenko myrkytettiin kuoliaaksi Lontoossa vuonna 2006. Kirja on tosielämän trilleri. Kauhea ja traaginen, mutta pakkohan tämäkin kirja on lukea, jos vaikka ymmärtäisi asioista enemmän. Toivottavasti kirjan lukemisen jälkeen ei kuitenkaan tarvitse pelätä enemmän. Kolmas kirjailijavieras oli suomalainen Laura Gustafsson, joka on kirjoittanut omakohtaisen kaunokirjallisen teoksen Pohja (Into, 2017). Kirjassa käsitellään masentuneisuuden ja piilorasistisuuden pohjasyitä. Asioita ei yritetä ratkoa, koska ensin on selvitettävä asioiden juurisyyt. Eräs bloggari vihjasi, että kirja on todella hyvä. Tilaisuuden viimeisen kirjailijavieraan saapumista jännitettiin viimeiseen saakka. Arne Dahl ehti kuitenkin paikalle. Myöhästymisen syy oli kuulemma ruotsalaisessa lentoyhtiössä. Tämä aiheutti riemastusta suomalaisessa bloggaajayleisössä. Arne Dahlin Rajamaat (Into, 2017) aloittaa uuden dekkarisarjan, jonka keskushenkilöinä ovat Sam Berger ja Molly Blom. Tiivistunnelmaisessa kirjassa etsitään kenties Ruotsin ensimmäistä sarjamurhaajaa. Hui.

Tiukan tunnin jälkeen oli puolisen tuntia aikaa virkistäytyä. Tämän jälkeen alkoi päivän toinen bloggaajatilaisuus. Reuna ja Selkokeskus kertoivat selkokirjoista. Selkokeskuksen Ari Sainio kertoi, että selkokirjat ovat kirjoja, joissa on helpompaa tekstiä niille, jotka sitä tarvitsevat. Selkokirjojen kohderyhmiä ovat henkilöt, joilla on neurologisia syitä, ikäihmiset sekä suomea opiskelevat henkilöt. Sainio kertoi myös, että Suomessa on noin puoli miljoonaa ihmistä, jotka tarvitsevat selkokirjoja. Hirvittävän iso luku. Reuna-kustantamon Tarja Tornaeus oli sitä mieltä, että selkokirjat on muutettava valtakirjoiksi. Tilaisuudessa olivat paikalla myös kirjailijat Sanna-Leena Knuuttila ja Jasu Rinneoja, jotka ovat kirjoittaneet selkokieliset kirjat. Knuuttilan Ne lensivät tästä yli (Reuna, 2017) on päiväkirjamainen kirja kotirintamalta talvisodan aikaan. Rinneojan Kauno ja Sutki (Reuna, 2017) liikkuu huumoripohjalla. Kirjassa on kaksi erillistä tarinaa, mutta samat päähenkilöt. Onko ilmassa rakkautta vai miesten välisiä kahnauksia? Tilaisuudessa oli myös mukana noin kaksi vuotta Suomessa asunut Alexandra Schibleva (anteeksipyyntöni, jos nimi on väärin kirjoitettu). Alexandra on opiskellut suomen kieltä noin viisitoista kuukautta. Hän oli lukenut molemmat kirjat, ja hänellä olikin kirjailijoille monta kysymystä esitettävänä. Täytyy sanoa, että oli todella mielenkiintoinen tilaisuus. Tunsin selkokirjat entuudestaan nimeltä, ja joskus kirjastossa olin jotain kirjaa selaillutkin, mutta tämän tilaisuuden myötä opin monta uutta asiaa.

Tässä vaiheessa päivää oli jo iltapäivä. Päätin, että kierrän vielä Viini ja Ruoka -tapahtuman. Oi joi, mitä herkkuja. En sortunut muuhun kuin Forsmanin teehen, koska haudutettava tee oli lähes lopussa ja messuilla oli kattava valikoima erilaisia teesekoituksia. Luulen kyllä, että huomenna kirjamessuilujen ohessa tulee jälleen käväistyä täälläkin. Juustot ja Lindtin suklaa houkuttelevat. Paha, paha ja hyvä hyvä.

Joko sinä olet ehtinyt käydä kirjamessuilla? Tuliko tehtyä hyviä löytöjä?

Kiitokset kustantajille mahtavista bloggaajatilaisuuksista sekä upeista kirjoista.

Teatterissa: Mestari ja Margarita

Juuri, kun pääsin kehumasta Mihail Bulgakovin klassikkoteosta Saatana saapuu Moskovaan, koin uuden mielettömän elämyksen. Kansallisteatterin Mestari ja Margarita on uskomaton näytelmä. Näytelmä, joka pohjautuu nimenomaan Bulgakovin teokseen Saatana saapuu Moskovaan. Tässä on näytelmä, jota voin lämpimästi suositella kaikille ei heikkohermoisille. Ainoa mutta lienee se, että lähes kaikki tämän syksyn esitykset ovat loppuunmyytyjä. Nopeat ovat syöneet hitaat. Käsittääkseni esitykset kylläkin jatkuvat keväällä.

Marc Gassot

Kuva © Tuomo Manninen, Kansallisteatteri

Näytelmän lähtökohta on jotakuinkin sama kuin kirjan. Runoilija Ivan Bezdomnyi (Juhani Laitala) ja kustantaja Mihail Berlioz (Ilja Peltonen) istuvat puistonpenkillä keskustelemassa ja saavat yllättäen seuraa. Eikä mitä tahansa seuraa, vaan oudon miehen, liekö ulkomaalainen vai mikä. Hyvin pian käy ilmi, että vieras on Woland (Marc Gassot), joka saa ihmeitä aikaan. Kustantaja Berlioz kuolee äkillisesti juuri sillä tavoin kuin Woland ennalta kertoo. Bezdomnyi joutuu tapahtumien johdosta mielisairaalaan, jossa tapaa Mestarin (Ilja Peltonen). Mestaria ja Bezdomnyita yhdistää Pontius Pilatus. Mestari on kirjoittanut kirjan Pontius Pilatuksesta, ja Woland puolestaan oli väittänyt runoilijalle ja kustantajalle olleensa paikalla, kun Pontius Pilatus (Juhani Laitala) antoi kuolemanjulistuksensa Jesua Ha-Notsrille (Ilja Peltonen). Eihän tällainen voi olla mahdollista vai voiko? Näiden tarinoiden rinnalla kulkee vielä Mestarin ja Margaritan (Annika Poijärvi) rakkaustarina.

Vaikuttaa ehkä sekavalta, mutta sitä se ei ole. Ystävättäreni, joka ei ole kirjaa lukenut, sanoi, ettei näytelmän seuraaminen ollut lainkaan hankalaa. Näytelmässä on selkeä punainen lanka ja eri tarinoiden juonikuviot on taitavasti kudottu yhteen. Mestari ja Margarita myös kunnioittaa Bulgakovin tekstiä hyvin pitkälti. Tietenkään kaikkea ei ole voitu saada näyttämölle, mutta esimerkiksi Hella (Maria Kuusiluoma) on nostettu suurempaan rooliin kuin kirjassa oli.

Annika Poijärvi, Ilja Peltonen ja Marc Gassot

Kuva © Tuomo Manninen, Kansallisteatteri

Wolandin seurue, johon kuuluvat Wolandin lisäksi vampyyrinainen Hella ja Begemot-kissa (Juha Varis) on kuin suoraan Halloweenin yöstä. Pelottavia ilmestyksiä, joita en haluaisi pimeällä kujalla kohdata. Marc Gassot osaa olla oikeasti kauhistuttava ja Maria Kuusiluoman nauru on kammottavan ilkeä. Huippuna voi kuitenkin sanoa Juha Variksen huikeat liikehdinnät lavalla ja se gramofonin kanssa ilveily. Uskomatonta! Juhani Laitala tekee niin ikään hienoa ja omannäköistä työtä. Annika Poijärvi muuntautuu hetkessä yltiöpäisen rakastuneesta naisesta voimakkaasti käyttäytyväksi naiseksi. Ja on naisella muuten upea lauluääni. Ilja Peltonen eläytyy hyvin kaiken menettäneen ja hämmentyneen miehen rooliin. Kaiken kaikkiaan näyttelijät pelaavat hyvin yhteen. Ei ole ylilyöntejä. Jokaisella on tärkeä ja iso tehtävä näyttämöllä.

Jos joku vielä väittää, ettei Suomessa osata tehdä teatteria, niin on jälleen kerran väärässä hän. Mestari ja Margarita on näytelmä, jossa on todellakin osattu taitavasti hyödyntää valaistusta, videoita, ääntä. Elementit on saatu toimimaan niin hyvin yhdessä, että katsojan on vain pakko hämmästellä näkymää. Loistavaa työtä. Kiitokset lähtevät Pietu Pietiäiselle ja Jani Peltolalle. Näytelmässä on hyödynnetty myös nukketeatterin voimaa, joka toimii yllättävän hyvin. Kiitokset ideasta lähtevät ohjaaja Anne Rautiaiselle, joka kävi elokuussa bloggariklubilla kertomassa Mestarista ja Margaritasta. Rautiainen kertoi bloggariklubilla, että Mestari ja Margarita on ollut hänelle tärkeä teos jo teini-ikäisestä lähtien. Tämä näkyy näytelmän lopputuloksessa. Mestari ja Margarita on enemmän kuin näytelmä. Se on elämys.

Juha Varis

Kuva © Tuomo Manninen, Kansallisteatteri

Mestari ja Margarita on intensiivinen näytelmä, joka sisältää fantasian piirteitä. Pidin myös siitä, kuinka visuaalisesti voimakas esitys oli. Esitys kesti kaksi ja puoli tuntia, mutta missään vaiheessa ei tullut mieleenkään katsoa kelloa. Sen sijaan kävin hieman ylikierroksilla illalla päästyäni kotiin, ettei uni meinannut aivan helposti tulla. Esitys jäi todellakin kummittelemaan mieleeni. Tällaisista vahvoista teatterieläytymistä on mahtava nauttia.

Mestari ja Margarita sai ensi-iltansa Kansallisteatterin Willensaunassa 6.9.2017.

Rooleissa: Marc Gassot, Maria Kuusiluoma, Juhani Laitala, Ilja Peltonen, Annika Poijärvi ja Juha Varis

Ohjaus ja dramatisointi: Anne Rautiainen

Suomennos: Ulla-Liisa Heino

Lavastus, nuket ja pukusuunnittelu: Janne Siltavuori

Valo- ja videosuunnittelu: Pietu Pietiäinen

Äänisuunnittelu: Jani Peltola

Koreografia: Sonya Lindfors

Naamioinnin suunnittelu: Krista Karppinen

Dramaturgi: Eva Buchwald

Näin esityksen medialipulla. Kiitos Kansallisteatterille, kuten kiitos myös kuvalainauksista.

Helsingin Kirjamessujen kirja- ja lippuarvonnan voittajat

Helsingin Kirjamessujen kirja- ja lippuarvonnan voittajat on arvottu. Onnettarena toimi mies, joka täällä asuu. Virallisena valvojana toimi Herra Karvajalka.

Onni suosi alla olevia henkilöitä.

1. palkinto: Mikko Kalajoen Miesmuisti sekä 2 pääsylippua Helsingin Kirjamessuille

Anonyymi Niina69

2. palkinto: 2 pääsylippua Helsingin Kirjamessuille

Anonyymi Virpi9

3. palkinto: 2 pääsylippua Helsingin Kirjamessuille

Anonyymi Jmnystrom

4. palkinto: 2 pääsylippua Helsingin Kirjamessuille

Sallikka

5. palkinto: 2 pääsylippua Helsingin Kirjamessuille

Sirkkuli

Voittajiin otan yhteyttä sähköpostitse tämän illan aikana. Onnea voittajille sekä kivoja messuhetkiä!

Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan

Maailmassa on paljon klassikoita, joita en ole lukenut. Toisinaan tulee kuitenkin tilanteita, jolloin jokin klassikko ikään kuin vahingossa tai yllättäen tulee luettavaksi. Näin kävi, kun elokuisella Bloggariklubilla ohjaaja Anne Rautiainen tuli kertomaan Kansallisteatterille ohjaamastaan näytelmästä Mestari ja Margarita, joka pohjautuu Mihail Bulgakovin kirjaan Saatana saapuu Moskovaan. Saimme illan päätteeksi kotiin viemisiksi kirjan pokkariversion (WSOY, 2015), joten olihan kirja luettava. Kiitokset kirjasta lähtevät siis kustantajalle. Kirja piti lukea tietenkin myös sen takia, että olen menossa katsomaan Mestaria ja Margaritaa Kansallisteatteriin.

Moskovassa alkaa tapahtua, kun Wolandiksi esittäytyvä henkilö saapuu paikalle seurueensa kanssa. Seurueeseen kuuluvat Begemot-kissa, Azazel ja Korovjev. Kaikki jollain lailla hyvin erikoisia yksilöitä. Wolandin seurue saa joukkohysteriaa aikaiseksi. Teatteriyleisö riehaantuu ilmaisen rahan ja uusien vaatteiden edessä. Kaiken tämän takana on kuitenkin jotain mystistä. Ilmainen raha ei olekaan välttämättä rahaa ja ovatko vaatteetkaan vaatteita? Ihmisiä joutuu mielisairaalaan, mitä kummallisempien tapahtumien päätteeksi. Mielisairaalassa on myös Mestari, joka on kirjoittanut kirjan Pontius Pilatuksesta, joka tuomitsee Jesua Ha-Notsrin teloitettavaksi. Mestari kaipaa rakastettuaan Margaritaa, mutta nainen ei tiedä, missä Mestari on. Kaikki tapahtumat tuntuvat kuitenkin tavalla tai toisella kytkeytyvän Wolandin joukkioon. Mitä kummaa Moskovassa tapahtuu?

Siis aivan mieletöntä. Tässä on kirja, joka on kaikkien Pottereiden esi-isä. Kirjassa on maagisia piirteitä ja uskomattomia tapahtumia kannesta kanteen. Saatana saapuu Moskovaan on tiukka pakkaus, josta on moneksi. Nauraa hekottelin yksinäni kirjan useille kohtauksille. Kirja on täynnä mustan huumorin kukkasia. Kirja on ilkeä, nerokas, taitava ja absurdi. Kirjassa on useita kerroksia ja oikeastaan useita tarinoitakin. Kirjan henkilögalleria on suhteellisen laaja, mutta hyvin Bulgakov on pitänyt tarinat ja henkilöt kasassa. Pidin myös siitä, kuinka Bulgakov on sitonut tarinat toisiinsa, ja kuinka lopussa kaikelle löytyy jonkinlainen selitys. Täytyy myös myöntää, että mietin lukiessani, kuinka voimakas on ollut suomentajan osuus kirjalle. Ainakin suomennos on tehty mahtavasti. Kirjaa oli helppo lukea, eikä paksu klassikko pelottanut, kun kirjan ensisivuja alkoi lukea.

Mihail Bulgakovin mielikuvitus on ollut vailla vertaa, eikä aina edes mielikuvitus. Bulgakov sivaltelee sanallisesti neuvostoliittolaista koneistoa milloin tuolta ja milloin täältä. En yhtään ihmettele, ettei Neuvostoliitossa oltu aikoinaan kirjalle lainkaan suopeita. Bulgakov käsittelee omaa aikakauttaan tiukalla poliittisella satiirilla, josta on voitu hyvinkin helposti vetää herne nenään.

Mihail Bulgakov kirjoitti kirjaa vuosina 1928-1940. Kirjan viimeistely tapahtui Bulgakovin kuolemaan saakka. Neuvostoliitto ei kuitenkaan ollut suosiollinen Bulgakovin fantasialle. Kirja oli pannassa lähes kolmekymmentä vuotta. Ensimmäisen kerran teosta julkaistiin Neuvostoliitossa jatkokertomuksina vuosina 1966-1967. Koko teos julkaistiin ensimmäisen kerran Neuvostoliitossa vasta vuonna 1973. Venäjänkielisen alkuteoksen nimi on Мастер и Маргарита. Ensimmäinen suomenkielinen painos ilmestyi vuonna 1969 ja tarkistettu painos vuonna 2005. Kirjan on suomentanut Ulla-Liisa Heino ja suomennoksen on tarkistanut Vappu Orlov. On muuten aikamoisen mielenkiintoinen tuo kirjan historiakin.

On pakko myöntää, että ihastuin Mihail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan -kirjaan niin paljon, että tästä tuli heti yksi suosikkikirjoistani. Nyt tietysti jännittää, mitä Kansallisteatterin esitys tulee olemaan, kun olen näin liekeissäni kirjallisesta teoksesta. 

Saatana saapuu Moskovaan kannattaa lukea, jos pitää pottermaisista tapahtumista ja mustasta huumorista. Yksinkertaisesti hieno kirja, jota ei kannata sivuuttaa. Olen todella iloinen, että sain kirjan luettavaksi. Muuten olisi jäänyt yksi mahtavimmista lukunautinnoista kokematta.

Helsingin Kirjamessut + arvonta

Vajaa pari viikkoa ja Helsingin Kirjamessut ovat kovassa vauhdissa. Kirjamessut avaavat ovensa torstaina 26. lokakuuta ja viimeinen messupäivä on sunnuntaina 29. lokakuuta. Neljä päivää kirjapöhinää monessa muodossa. Kirjamessujen teema on tänä vuonna itseoikeutetusti Suomi, mutta toki messuilla on ulkomainenkin kirjallisuus hyvin edustettuna.

Kirjamessuilta löytyy ohjelmaa. Ja paljon löytyykin. Messuilla on hurjan paljon kirjailijahaastatteluja, mutta on muutakin. Miltä kuulostaa esimerkiksi valokuvaaja Pekka Luukkolan näyttely suomalaisesta maisemasta 30 vuoden ajalta? Torstaina messualueen sulkemisajan jälkeen on muistettu bilettäjiä kirja-alan ja lukijoiden yhteisillä bileillä. On myös lukupiirejä, joihin voi ennakolta ilmoittautua täältä.

Lukupiireistä pääsen lopulliseen aiheeseen ja mukavaan sellaiseen. Sain kirjamessuille bloggaajapassin. Lukupiireissä on aina yksi nimetty bloggaaja mukana, joka raportoi omalla postauksellaan Kirjamessujen lukupiiristä. En päässyt tällaiseen mukaan, mutta pääsin johonkin muuhun. Minulle ja neljälle muulle bloggaajalle ehdotettiin Mikko Kalajoen Miesmuistin lukupiirin alustavaa lukupiiriä. Tehtävämme on lukea Kalajoen kirja ennakolta ja toimia lukupiirin alustavina keskustelijoina, jos keskustelu ei muuten meinaa lähteä käyntiin. Tämän kunniakkaan tehtävän vuoksi saimme kukin Miesmuistin itsellemme sekä 10 pääsylippua messuille.

Itseltäni Mikko Kalajoen Miesmuisti löytyy jo entuudestaan kirjahyllystä, ja koska pääsen bloggaajapassilla messuille koko messujen ajan, päätin pistää arpajaiset pystyyn. Nyt sinulla on mahdollisuus voittaa jokin alla olevista palkinnoista:

1. palkinto: Mikko Kalajoen Miesmuisti sekä 2 pääsylippua Helsingin Kirjamessuille

2. palkinto: 2 pääsylippua Helsingin Kirjamessuille

3. palkinto: 2 pääsylippua Helsingin Kirjamessuille

4. palkinto: 2 pääsylippua Helsingin Kirjamessuille

5. palkinto: 2 pääsylippua Helsingin Kirjamessuille

Voittaessasi voit käydä messuilla kahtena eri päivänä tai vaihtoehtoisesti annat toisen lipun ystävällesi, jolloin vietätte yhdessä ihanan messupäivän. Lippujen yhteisarvo on 32 euroa. Samalla lipulla pääsee vierailemaan myös Viini ja Ruoka 2017 messuille.

Arvonnan säännöt:

1. Yksi arpa jokaiselle osallistujalle.

2. Kerro komenttikentässä, mikä kirjamessuilla kiinnostaa.

3. Laita kommenttisi yhteyteen sähköpostiosoitteesi, jotta saan sinuun yhteyden voiton osuessa kohdallesi,

Arvonta alkaa nyt ja päättyy sunnuntaina 22.10.2017 klo 18.00. Tämän jälkeen suoritan arvonnan ja otan yhteyttä voittajiin.

Arpaonnea kaikille!

Mikko Kalajoen Miesmuistin alustavan lukupiirin muut osallistujat:

Hidasta matkailua -blogin Päivi

Colour Outside the Lines -blogin Susanna

Kirsin Book Club -blogin Minna

Read & Survive -blogin Anastasia

Arvonta on suoritettu ja voittajiin on otettu yhteyttä.

Elämäni kirjojen kertomana

Kirjasähkökäyrän Main blogista löytyi hauska kirjatehtävä, joka oli pakko toteuttaa. Valitaan omasta blogista 20 kirjaa, jotka sopivat itselle. Näiden kirjojen avulla kerrotaan oma tarina. Tässä sitä tarinaa sitten tulee minun elämästäni ja tietenkin pilke silmäkulmassa kerrottuna.

Lapsena olin: Maailman kaunein tyttö

Nyt olen: Erakko

Haluaisin olla: Niskavuoren Heta

Ominaisuuteni, josta en luovu: Reseptikuningatar - Tähteistä tähdiksi

Taito, jota haluan kehittää: Miten elää ilman rahaa

Kotini: Mantelimaa

Elämäni: Suruton

Ohje, jota pyrin noudattamaan elämässäni: Lempi ei ole leikin asia

Asia, jota ilman en voisi elää: Näyttelijätär

Asia, jota en haluaisi kokea: Käärmeitten kesä

Työni: Kerran elettyä

Työpöydälläni: Kuollut kulma

Yöpöydälläni: Kissavieras

Antavat voimaa: Tyrskyt

Vievät voimia: Yösyöttö

Haaveilen: Kaikki oikein

Viestini ystävälle: Älä käy yöhön yksin

Minua mietityttää usein: Luonnon laki

Minua pelottaa joskus: Minun sukuni tarina

Tulevaisuudensuunnitelmani: Jäniksen vuosi

Nyt kiinnostaa tietysti myös sinun tarinasi kirjoilla kerrottuna. Mielenkiinnolla jään odottamaan, mitä muut kertovat.

Teatterissa: Kangastus 38

Kolmas kerta toden sanoo. Flunssan takia piti peruuttaa kaksi teatteri-iltaa, joten päätin, että kolmatta en peru. Onneksi en perunutkaan. Vaikka ääni ei oikeastaan enää juurikaan kulkenut maanantaisen teatteriesityksen jälkeen, oli ilta kuitenkin todella voimaannuttava. Kyllä flunssassa tarvitsee hieman hengen ravintoakin. Tänä aamuna olo oli jo aivan kuin uudella ihmisellä, vaikka ääni onkin edelleen kadoksissa. Ja mitäkö olin katsomassa? Kansallisteatteri ja Kangastus 38. Esitys, joka perustuu Kjell Westön samannimiseen romaaniin. Kirjan luin ihan hetki sitten, joten tarina oli varsin tuoreessa muistissa.

Noora Dadu, Cécile Orblin ja Edith Holmström)

Kuva © Mitro Härkönen, Kansallisteatteri

Asianajaja Claes Thune (Timo Tuominen) on palkannut avukseen konttoristi rouva Wiikin (Cécile Orblin). Rouva Wiikillä on salaisuus, joka on jakanut hänen persoonaansa Milja-neidiksi (Noora Dadu) ja Matildaksi (Edith Holmström). Rouva Wiik on taitava työssään, mutta paljastuuko konttoristin salaisuus, kun asianajaja Thune on kutsunut keskiviikkokerhonsa jäsenet (Antti Pääkkönen, Esa-Matti Long ja Petri Liski) konttorille iltaa viettämään. Rouva Wiik huomaa tuntevansa yhden miehen vuosien takaa. Pelko painaa päälle, mutta rouva Wiik ei lannistu helposti. Mutta mitä tapahtuu, kun mies vuosien takaa saapuu konttorille Thunen ollessa matkoilla ja alkaa lähetellä rouva Wiikille kirjeitä ja ehdottaa tapaamista?

En tutkinut käsiohjelmaa, enkä Kansallisteatterin ohjelmistosivuja kauheasti etukäteen, joten en yhtään tiennyt, mitä olisi odotettavissa. Se kuitenkin mietitytti, kuinka rouva Wiikin jakautunut persoona toimisi näyttämöllä. Tämä oli hoidettu nerokkaalla tavalla kolmen eri näyttelijän voimin. Pidin siitä, kuinka Orblin, Dadu ja Holmström pelasivat yhteen. Jokaisella selkeästi oma persoonansa, mutta kukaan naisista ei kuitenkaan hyppinyt katsojan silmille ylitse muiden. Loistavasti hiottua työskentelyä naistriolta.

Timo Tuominen

Kuva © Mitro Härkönen, Kansallisteatteri

Timo Tuominen on mies, joka jaksaa aina yllättää. Tuominen istui vallan mainiosti Thunen asusteisiin. Päällisin puolin asiallinen Thune osaa kuitenkin yhtäkkiä heittäytyä hermokimpuksi ja kaikkensa menettäneeksi miesraukaksi. Tuominen tulkitsee Thunea vakuuttavasti ja taidokkaasti. Rouva Wiikin miehelle menneisyydestä annettiin myös monet kasvot. Pääkkönen, Long ja Liski hoitivat kunniakkaasti miehen roolin naistrion vastanäyttelijöinä, vaikka heillä olikin selkeästi pienempi roolitus kuin naisilla. Miesten työskentely oli kuitenkin hienon eleetöntä ja sujuvaa. Pakko on vielä mainita keskiviikkokerhon viides jäsen Joachim Jary (Kristo Salminen), jota ei keskiviikkokerhossa juurikaan nähdä miehen mielensairauden takia. Voi Salminen, että olet mahtava. Olet kuin tuulahdus eri aikakaudelta, kun astut lavalle. Runoilijasielu erottuu näyttämöllä muuten hyvin korrektista joukosta.

Kangastus 38 on intensiivinen esitys, joka toimii joka tasolla. Pidin todella paljon siitä, kuinka esitys oli rakennettu. On varmasti ollut oma riskinsä siinä, että Milja Matilda Wiikin roolia tekee kolme eri naista, mutta tässä on onnistuttu täydellisesti. Ohjaaja Mikaela Hasán on todellakin onnistunut työssään. Pidin myös siitä, kuinka kohtauksesta toiseen siirrytään. Sujuvasti ja huomaamatta. Ei edes lavastusta tarvitse muuttaa tai jos muutetaan, tapahtuu se hyvin pienillä apuvälineillä. Tästä lähtee kiitokset lavastuksesta vastanneelle Katri Renttolle. Esityksessä on mukana myös videokuvaa, joka on upotettu esitykseen siten, ettei se häiritse muuta keskittymistä, mutta tuo kuitenkin samalla tietynlaisen fiiliksen näytelmälle.

Antti Pääkkönen, Timo Tuominen, Kristo Salminen, Petri Liski ja Esa-Matti Long

Kuva © Mitro Härkönen, Kansallisteatteri

Kerroin aiemmassa Kangastus 38 kirjapostauksessani  Kjell Westön tapaamisesta bloggariklubilla. Westö toivoi, että alkuperäistä eeposta kunnioitettaisiin näytelmässä. Mielestäni tässä on onnistuttu loistavasti. Näytelmä etenee kirjan mukaisesti. Vain joitakin asioita on jätetty pois, mutta tästä näytelmä ei missään tapauksessa kärsi. Kansallisteatterin Kangastus 38 on eheä esitys, joka kannattaa käydä katsomassa, jos tykkää fiilistellä 1930-luvun tunnelmissa, ja tietenkin, jos pitää Kjell Westön kirjoista. Ei kuitenkaan haittaa, jos kirjaa ei ole lukenut. Esitys on joka tapauksessa hieno kokemus kaikkinensa.

Kangastus 38 sai kantaesityksensä Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä 8.9.2017.

Rooleissa: Noora Dadu, Edith Holmström, Petri Liski, Esa-Matti Long, Cécile Orblin, Antti Pääkkönen, Kristo Salminen ja Timo Tuominen

Ohjaus: Mikaela Hasán

Suomennos: Liisa Ryömä

Dramatisointi: Michael Baran yhteistyössä Mikaela Hasánin kanssa

Lavastus: Katri Rentto

Pukusuunnittelu: Anna Sinkkonen

Tunnusmusiikki: Markus Fagerudd

Valosuunnittelu: Ville Toikka

Äänisuunnittelu: Esa Mattila

Videosuunnittelu: Paula Lehtonen

Naamioinnin suunnittelu: Laura Sgureva

Näin esityksen medialipulla. Kiitos Kansallisteatterille, kuten kiitos myös kuvalainauksista.

Katja Kallio: Yön kantaja

Luin jo elokuun lukumaratonilla Katja Kallion Yön kantajan (Otava, 2017) loppuun, mutta koska näitä kirjapostauksia on jäänyt roikkumaan, on tämäkin odottanut vuoroaan. Nyt on kuitenkin aika hoitaa tämä osuus loppuun saakka. Kirjan sain äidiltäni lainaksi. Luultavasti kirjaan on monissa kirjastoissa pitkät jonot, mutta paikalliset Kirkes-kirjastot yllättävät taas. Kirjaa löytyy lähes jokaisen kirjaston hyllystä. Hyvä Kirkes. Ei teitä suotta kehuta.

Amanda Aaltonen on levoton nainen, joka tunnetaan huonoista tavoistaan, irtolaisuudestaan sekä huoraamisesta. Välillä Amanda joutuu tutustumaan vankilan elämäänkin. Amanda on kuitenkin sinnikäs. Hän ei herroja kumarra, vaan haluaa päästä maailmassa eteenpäin. Nuori nainen tutustuukin ranskalaiseen kuumailmapallolentäjään Duplessikseen, jonka kanssa hän lentää suureen maailmaan Pariisiin. Duplessis osoittautuu rentuksi, eikä elo Duplessiksen siskon perheen kanssa saman katon alla ole sitä, mitä Amanda haluaa. Amandan on aika palata takaisin Suomeen ja Turkuun.

Vuonna 1891 Amanda saa passituksen Seilin houruinlaitokseen. Diagnoosina Insania epileptica menstrualis. Siis epileptinen kuukautishulluus. 26-vuotias Amanda kuvittelee olevansa vain hetken aikaa Seilin saarella, mutta hän ei tiedä totuutta. Ken Seilille joutuu, sieltä pois ei kulje tie. Seilin saaren naispotilaat ovat tuomittuja loppuiäkseen. Vähitellen Amanda oppii laitoksen tavoille. Hän tekee töitä muiden mukana ja yrittää välillä miellyttääkin päästäkseen nokkimisjonossa ylöspäin. Amanda saakin niin sanotun vapaakävelijän, luottopotilaan, statuksen, jonka toisinaan menettää, kun oikein alkaa keittää. Amanda on nainen ja hän haluaa olla rakastettu ja hän haluaa itsekin rakastaa. On mukava hoitaja Sofia, on Amandan potilasystävä Pikku-Greta ja on Isaksson, saarella asuva kalastaja ja kaiken korjaava mies. Ihmisiä, joihin Amanda ihastuu, vihastuu ja rakastuu.

Yön kantaja on uskomattoman hieno kirja. Tarina on taitavasti kirjoitettu ja vie lukijaa mukanaan. Kirjan alkupuoli jäi ehkä hieman irralliseksi muuten eheästä kokonaisuudesta, mutta tällekin on selityksensä. Katja Kallio oli vieraana kevään viimeisessä Kirja vieköön! -illassa, jossa hän kertoi, että kirjan kuumailmapalloilu on symbolista. Tunne, ettei liikuta, mutta kuitenkin koko ajan edetään. Seilin saarella tämä tuli hyvin esiin. Saaren elämä oli täysin eristettyä muusta maailmasta, mutta pieniä muutoksia saarella kuitenkin vuosien aikana tapahtui. Lisäksi tietenkin vuodenaikojen vaihtelu toi saarelaisten elämään omia muutoksiaan. Kallio kertoi myös, että Amanda oli itsenäinen ja poikkeava nainen. Ajanjakso, jolloin Amanda eli, ei tällaista käytöstä naiselta hyväksynyt.

Kirjan tekee vielä mielenkiintoisemmaksi se, että Amanda on oikeasti elänyt. Amanda Fredrika Aaltonen (1864-1918) on kapinoinut kaikkia naisia kohtaan olevia odotuksia kohtaan ja päätynyt Seilin saarelle vuonna 1891, kuten kirjan päähenkilökin. Kallio on kirjoittanut Amandan tarinasta hyvin elävän. Pidin myös erityisen paljon Seilin saaren kuvauksista. Kallio on selvästi vieraillut saarella ja tehnyt loistavaa taustatyötä tämänkin osalta. Minäkin tahdon Seilille heti ensi kesänä. Pidän myös tällaisesta, kuinka historiaa voidaan tuoda tutuksi tavalliselle lukijalle romaanin muodossa.

Yön kantaja on myös surullinen kertomus siitä, kuinka kovan hinnan naiseudesta on voinut joutua maksamaan Suomessa. Ensinnäkin jo se, että naiseuden takia ihminen suljetaan mielisairaalaan. Voiko hullumpaa ajatusta ollakaan? Toisekseen Amanda halusi esimerkiksi tuoda esiin naiseuttaan, mutta sitä ei hyväksytty. Seilin muut naispotilaat olivat kateellisia punaisesta hiusnauhasta tai Pariisista tulleista vaatteista. Kirjasta löytyy monia ajatuksia herättäviä asioita. 

Katja Kallion Yön kantaja kannattaa lukea jo pelkästään taitavan suomen kielen käsittelyn takia. Lisäpisteitä tulee tietenkin loistavasta ja hienosti kerrotusta tarinasta.

Ei mennyt ihan putkeen

Alkuviikko on ollut hieman matalalentoa ja kurkkuakin on hieman pistellyt. Kipeäksi ei kuitenkaan voi tulla, koska on paljon ohjelmaa. Sää on syvältä. Inhoan märkää, pimeää ja tuulista syyskeliä. Tykkään kuivista, raikkaista ja värikkäistä syyspäivistä. Kumpaa olen saanut? Ensin mainittua. Ei ole ollut onni puolellani tämän suhteen.

Entä sitten tiistain ja keskiviikon välinen yö? Oikea liskojen yö. Illalla mennessäni nukkumaan tuli horkka. Mitkään maailman vaatteet eivätkä peitot auttaneet horkkaan. En tiedä, kuinka olin nukahtanut. Heräsin joka tapauksessa siihen, että edelleen palelin. Palelin aivan järkyttävän paljon. Ajattelin, että kohta on jo aamu, ja kuinka voin selvitä töihin tällaisessa kunnossa. Nousin ylös ja katsoin kelloa. Puoli kaksitoista. Oho. Aika monta tuntia vielä saisin nukkua. Tai niin kuvittelin. Alkoi torkahtelujen ja heräämisten taisto. Aamuyöstä siirsin herätyskelloani soimaan tuntia myöhemmin. Kiitos liukuva työaika.

Olin sopinut miehen, joka täällä asuu, kanssa, että vien Herra Karvajalan aamu-ulkoilulle, koska illalla olisi teatteri, enkä iltamenoiltani ehtisi hoitamaan omaa osuuttani ulkoiluttamissa. Kun aamun lopulta kohtasin, ilmoitin miehelle, että hän veisi kissan ulos. Minusta ei olisi kissan ulkoiluttajaksi, eikä teatteriin menijäksi, mutta töihin oli mentävä, koska olin varannut työpaikkalääkärille ajan maanantaina. Syynä turvonnut jalkapöytä, mutta samalla voisi varmaan mainita, että yöllä lämpö heilui 38 asteen kieppeillä.

En jaksanut meikata. En jaksanut syödä aamupalaa. Jotain flunssalääkettä otin. Mitä sinne uloskin laittaisi päälleen, koska oli kestokylmyys? Paksumpi takki. Reppu selkään ja vaihtohousut reppuun, koska lahkeet kuitenkin kastuisivat työmatkalla polviin saakka. Lähtiessäni taivaltamaan kohti asemaa, tajusin, että ovikortti unohtui käsilaukkuun. Meillä ei töissä sitten kuljeta mistään ovesta, eikä portista ilman korttia. Enää ei kannattanut kääntyä, koska ylämäki ja juna olisi mennyt. Ehkä selviäisin jollain keinoin.

Selvisin ja ovikin minulle avattiin. Töissä olin hiestä märkänä. Olisi pitänyt olla vaihtopaitakin, koska hikoilu oli kastellut paidan selkäpuolen. Onneksi oli sentään kuivat vaihtohousut, vaikka tuntui, että reppukin oli läpimärkä isosta sateenvarjosta huolimatta. Hiukset olisi pitänyt vähintään kuivata föönillä kuiviksi, mutta yritin kuivattaa hien kastelemia suortuvia käsipyyhkeillä. Pahensin ehkä tilannetta. Vähän puuteria ja huulipunaa, niin ehkä sitten voin jollain tavoin mennä työpisteelleni.

Junassa olin jo laittanut viestiä ystävälleni, että illan teatteri pitää perua, koska olen kipeänä. Harmitti, koska minähän en ole oikeasti ikinä kipeä. Työpisteellä sitten heti koneelta hakemaan teatterin lipunmyynnin numeroa ja ilmoittamaan peruutuksesta. Lipunmyynti aukeaisi vasta yhdeksältä, joten odottelemaan sitä.

Hätäpäissäni aloin tutkia sähköposteja ja välittämään niitä kollegalleni, jonka olen saanut avukseni purkamaan työsumaa. Huono puoli tässä oli se, että opastusta olin ehtinyt antaa vajaan viiden päivän verran, ja poikkeuksen poikkeuksia näistä töistä löytyy. Kuuntelin samalla muiden työkavereiden avautumista kamalasta säästä. Kerroin heille liskojen yöstä ja kuumeesta. Sanoivat, mitä täällä teet. Kerroin meneväni työpaikkalääkärin vastaanotolle ja toivovani, että passittaisi minut kotiin.

Teatteriliput sain peruttua ja työkaverin ovikortilla pääsin lääkärin luokse. Nauroimme kyllä ennen lähtöäni, että kirjoittaa ehkä työkaverilleni saikkua, jos katsoo nimen kortista. Sanoin, että piilotan kortin taskuuni, niin ei näe sitä. Lääkäri oli jonkin verran myöhässä, ja kun tuli pyytämään minua sisälle, en ollut aivan varma mitä sanoi. Huono kuulo tai flunssapöhnäinen olo kenties.

Lääkärille selvitin varanneeni ajan toisesta syystä, mutta nyt flunssa on päällimmäinen syy. Katseli korvat ja kuunteli keuhkot ja sanoi, että kotiin loppuviikoksi lepäämään tavallisten flunssalääkkeiden voimalla. Kiitos. Sitä oikeasti kaipasinkin. Lepoa, lepoa ja lepoa. Katsoi vielä jalkaani ja neuvoi ostamaan geelipohjalliset. Ehkä ostan, ehkä en. Jalka ei nyt enää kauheasti vaivaa, kun flunssa on päällä. Lääkäri printtasi lääkärintodistuksen ja minä lähdin takaisin työpisteelleni. Lääkärin vastaanottoaulassa törmäsin toisen osaston työkaveriini. Hän nauroi, että aina mennään jonossa. Jonotetaan taas puoliltapäivin ruokalassa. Sanoin, että ensi viikolla. Lähden kotiin potemaan tautia.

Muistin työpisteelleni mennessä myös, että olisi pitänyt pyytää lääkäriä uusimaan verenpainelääkkeet. Toisaalta ehkä hyvä, että unohdin. En olisi jaksanut mittailua ja kenties korkeahkoja lukemia, koska oikeasti töissä verenpainelukemani ovat korkeammat kuin kotona. Edellisessä työpaikassa verenpaineeni luokiteltiinkin työperäiseksi. Nyt täytyy vain oikeasti muistaa, että reseptit vanhenevat ihan kohta.

Työpisteelleni päästyä päätin ottaa lääkärintodistuksesta kopion. Taas tarvitsin kollegan korttia. On niin hieno monitoimikone, ettei sillä saa tehtyä mitään ilman kirjautumista koneelle. Asetellessani lääkärintodistusta syöttölaitteeseen katsoin ammattinimikettä. Mitä ihmettä? Tiiminvetäjä! Mistä lähtien? Tiedän, että työpaikallani on ollut viimeisintä huutoa nimittää ihmisiä tiiminvetäjiksi, mutta ei minua mielestäni ole miksikään nimitetty. Katsoin lääkärintodistusta tarkemmin. Apua. Lääkärintodistus oli kirjoitettu minun jälkeeni vastaanotolle tulleelle henkilölle. Tässä vaiheessa ei ollut itku kaukana. Voiko tällaista sattua?

Puhelin kouraan ja soittamaan työpaikkalääkärille. Ei löydy numeroa. Mikä on keskuksen numero? Kollega avusti tässä vaiheessa. Keskus oli hyvin avulias ja sanoi voivansa etsiä numeron netistä. Ei, ei ja ei. En halua lääkäriaseman numeroa, vaan työpaikan lääkärihuoneen numeron. Lopulta sellainen löytyi. Pyysin yhdistämään. Ei onnistu, kun ei ole jotain kytköksiä. Siis mitä? Samalla näen, kuinka äänettömällä oleva puhelimeni soi. Soikoon. Nyt on saatava tämä asia järjestykseen. Lopulta sain lääkärin puhelimen päähän. Hän oli huomannut saman virheen ja oli yrittänyt soittaa pariin otteeseen omaan kännykkääni. Oli kuulemma poistanut tiedot kollegan tiedoista ja siirtänyt tiedot minun tietokantaani. Lääkärintodistuksen lupasi toimittaa sisäpostissa, koska en oikeasti enää jaksanut lähteä hakemaan sitä.

Työkaverien kanssa nauroimme, että olisin voinut myydä jälkeeni tulleen kollegan lääkärintodistuksen hänelle kovaan hintaan. Ja se, mikä kyllä hieman pisteli. Kollega on minua kuusi vuotta vanhempi. Näytänkö niiiiiiin vanhalta?

Lopulta kotimatkalle. VR hoiti taas asiansa. Kävelin ykköslaiturille ja katsoin jo kaukaa, että näyttö on pimeä, mutta viereisen keskilaiturin näytössä on tekstiä. Jotain kuulutettiinkin, mutta kuka niistä kuulutuksista selvää saa, kun tuulee ja sataa ja pipo ja huppu on päässä? En minä ainakaan. Lähemmäksi päästyäni totesin, että juna lähteekin viereiseltä keskilaiturilta ja noin viisi minuuttia myöhässä. Onneksi oli myöhässä. Ehdin siirtyä keskilaiturille todetakseni, että oli sitten enemmänkin kuin viisi minuuttia juna myöhässä. Ajattelin vain sitä, että keskiviikko ja kolmena päivänä tällä viikolla juna on ollut kotiin päin mennessä myöhässä. Ei mene ihan kivasti junien kanssa.

Kotikaupunkiini päästyä päätin mennä hakemaan kaupasta hyvää ja hyvää eli suklaata ja suklaaraepussin. Kova tauti vaatii hyviä parannuskeinoja. Apteekissakin kävin ja sieltä tullessa Iski huono olo. Olihan kello jo yli puoli kaksitoista, enkä ollut syönyt mitään. Hampurilaiselle. Ei kovin hyvä idea. Tuli lisää huonoa oloa, mutta pakkohan se oli jotain syödä. Mieskin jo ehti soitella perääni ja kysellä, enkö saanutkaan sairaslomaa.

Lopulta kun pääsin kotiin, odotti siellä mies uuden puhelimensa kanssa. Voi hyvää päivää. Tämä tästä vielä puuttui. Puhelinasioissa minä olen meidän perheessä selkeästi se, joka ymmärtää niistä enemmän. Alkoi kiukuttelu ja kysely. Toivoin vain pääseväni sänkyyn nukkumaan. Neuvoin muutaman asian ja menin sänkyyn. Sängystä nousin arviolta kymmenen kertaa antamaan lisäneuvoja. Miksi muuten ei voinut tulla makuuhuoneeseen kyselemään lisää? Siihen ei taida olla kenelläkään vastausta. Lopulta pääsin puhelinmiehestä eroon ja yritin nukahtaa. Alkoi soittoäänten kokeilu. Vieläkö jotain lisää?

Lopulta sain rauhan. Kuume hyppäsi jo päivällä 38 asteen korkeammalle puolelle ja kohosi iltaa kohti. Mieskin jo sanoi, että pitää lähteä sairaalaan, jos kovin korkeaksi nousee. Ja oikeasti minulla ei yleensä ikinä nouse kuume. Päinvastoin. Alilämpöä on yleensä. Puolenyön aikaan havahduin kovaan päänsärkyyn. Niska oli kipeä. Päätin ottaa lääkärin aiemmin määräämän särkylääkkeen lihaskipuihin. Oho. Aikamoinen vaikutus. Heräsin muutaman tunnin syvän ja rauhallisen unen jälkeen läpimärkänä. En jaksanut ajatella mitään, vaan jatkoin nukkumista aamuun asti. Keskiyöllä ottamani särkylääke olikin ilmeisesti niin tehokas, että lämpö laski normaalitasolle. Aamulla pääsikin sitten heti täyttämään pesukonetta märillä liinavaatteilla.

Tänään on onneksi ollut huomattavasti helpompi päivä. Kuume on pysytellyt alle 38 asteessa ja tunnen itseni jopa hieman ihmiseksi. Joko te olette kärsineet syksyn ensimmäisen syysflunssan?