Käyttäjäystävällisyys

Siivoamiset keskittyvät taloudessamme viikonloppuihin. Kävipä sitten eräänä syksyisenä lauantaina siten, että imuroin ahkeraan tapaan. Sammutin välillä pölynimurin kysyäkseni mieheltä, joka täällä asuu, jotain niinkin tärkeää kuin, onko nyt vessahätä vai voinko heittää wc-pönttöön pesuaineet vaikuttamaan. Yleensähän se on nimittäin siten, että kun ne aineet sinne pönttöön saa laitettua, niin sitten iskee hätä, joko iso tai pieni. Ei olut miehellä hätää, joten mömmöt wc-pönttöön ja imuri takaisin käyntiin.

Kävi vain sininen leimahdus ja kone sanoi ”poks”, kun painoin pölynimurin virtakytkintä. ”Se taisi sitten olla siinä tämän koneen tarina.” Mies kysyi, mitä selitän. Sanoin, että lieskat leimahtivat, kun painoin konetta käyntiin ja kone hajosi. Ei se kuulemma nyt ihan niin vaan hajoa. Sulake pamahtanut ja sillä siisti. Mies avaa sulaketaulun. En kysynyt, oliko sulake pamahtanut, koska seuraavaksi mies tuli painelemaan imurin käynnistyskytkintä. Ei elonmerkkiä. Lopulta mieskin toteaa, että kone taisi hajota, koska minä imuroin liian tehokkaasti. On se hyvä, että jossain asiassa minäkin olen tehokas.

Onneksi meillä on varaimuri Betty, joka on robotti. Betty ei kuitenkaan korvaa minun tehokasta imurointitapaa, joten pölynimurikauppaanhan se oli marssittava. Kiersimme liikkeitä useaan otteeseen. Kyllä voi olla vaikeaa pölynimurin ostaminen. Työkaveri oli kehunut Dysonin imuria, mutta onneksi sattui mainitsemaan, ettei siinä ole lainkaan imutehon säätöä. Minun imurissani sellainen täytyy olla, joten Dysonit saavat puolestani jäädä liikkeeseen. Mies halusi, että pölynimurissa on mahdollisimman suuri toimintasäde, jotta virtajohtoa ei tarvitsisi koko ajan irrottaa ja siirtää pistokkeesta pistokkeeseen. Onhan se tärkeä ominaisuus lukaalissamme, joka sattuu olemaan kaksio, sieltä isoimmasta päästä kylläkin. Itse en välttämättä pitänyt ajatuksesta pitkästä pölynimurin letkusta. Minua lähinnä kiinnosti se, että jos koneessa on vaihdettava pölypussi, täytyy pölypussin olla sellainen, että niitä saa helposti ostettua kaupasta kuin kaupasta. Niin ja se imutehon säätö oli myös tärkeä asia. Lopulta sanoin miehelle, joka täällä asuu, että hae se yksi tietty imuri sieltä yhdestä tietystä liikkeestä.

Viimein uusi pölyimuri kotiutui meille. Minulla meni pitkään ennen kuin testasin konetta ensimmäisen kerran, koska mies olikin kunnostautunut ja aloittanut imurointikauden. Lopulta pääsin imurin varteen kiinni. En ollut kuunnellut mieheni kommentteja uudesta imurista kovinkaan tarkkaan. Löysin pölynimurista kuitenkin lähes heti uskomattoman vian. Siitä se mieskin ilmeisesti oli puhunut, jos vaan olisin kuunnellut. Siis kuinka viisas insinöörimies voi ollakaan, kun suunnittelee sellaisen imurin, jossa suulakkeessa ei ole lukitusta? Aivan uskomatonta touhua. Lukaalimme imuroinnin aikana suulake irtoaa noin kymmenen kertaa. Äitini ohjeisti vähentämään imutehoa. Ei siitäkään hyötyä ollut, koska suulake irtoaa minimitehollakin. Eikö siihen putkeen ole voinut tehdä sellaista pientä nypykkää, joka estää suulakkeen irtoamisen? Kysyn vaan ja kohta taidan kysyä ihan asiantuntijoiltakin. Ei ole taidettu siinä imuritehtaassa paljonkaan testailla käytettävyyttä. Pitäisi vissiin mennä neuvomaan heitä, kuinka tehdään käyttäjäystävällisiä pölynimureita. Vai eikö sellainen nypykkä ole esteettisesti kaunis?

On siinä imurissa toinenkin vika. Kissamme inhoaa uutta imuria jopa enemmän kuin vanhaa. Voisivatko insinöörit jatkossa kehittää myös kissaystävällisempiä imureita? Niin ja jotta tämä tarina olisi tosi, niin ainahan sanotaan, että kun yksi kodinkone menee rikki, niin muut seuraavat pian perästä. Pyykinpesukone on ilmeisesti hajoamassa. Kone on alkanut pitämään erittäin kovaäänistä kolinaa. Mies, joka täällä asuu, teki diagnoosin, että joku jousi on poikki tai irronnut. Luultavasti jonain päivänä kun tulen töistä kotiin, on pesukone purettu atomeiksi. Tämän jälkeen voimmekin kenties siirtyä tutkimaan pyykinpesukoneiden ihmeellistä valikoimaa. Ja oikeasti olisi sitä muutakin rahanmenoa kuin nämä kodin ihmevempaimet.

PS. Täältäkin pesee kaiken maailman insinööreille.

Suklaavanukas

Joulun jälkeinen kauppareissu. Kammoan ajatusta jo etukäteen, mutta pakkohan se on lähteä. Lupasin miehelle, joka täällä asuu, että ostan hänelle neulepaidan alennusmyynnistä.

Suuntaamme kohti Dressmannia. Vaatepinot on kauniisti ja houkuttelevasti aseteltu. Toinen toistaan kauniimpia värejä ja mies ottaa ensimmäiseksi käsiinsä vaaleanharmaan puseron. Sanon hänelle, että tuossa olisi kaunis vihreä. Ihme tapahtui. Mies valikoi vihreän puseron ja marssii sovituskoppiin. Minulla on kuuma ja tuskallinen olo. Märkä pipo ja sateenvarjo käsissäni odotan sovituskopin ulkopuolella. Hurraa! Kerralla oikea koko. Ei muuta kuin kassalle. Kassaherra yrittää tyrkyttää aluspaitoja ja boksereita. Halvalla saisi. Sanon, ettei tällä kertaa muuta kiitos. Hyvä, että mies suostui edes puseron ostoon.

Seuraavaksi kohti Prismaa. Näen jo kaukaa, että Prisma on tupaten täynnä. Ahdistus lisääntyy. Mies jää jonottamaan Eurojackpotin kanssa infopisteelle. Itse suuntaan askeleeni kohti lakanaosastoa. Ei ole kauniita kuoseja. Ei tullut kauppoja. Jopa mies sanoo, ettei ole mitään kivaa, kun lopulta löytää minut lakanahyllyä ihmettelemästä. Keräämme juuston, makkaran, alennuslihan, jogurtit ja nenäliinat ostoskärryihin. Suunta kassoille. Hirvittävät jonot tai liian vähän kassoja. Tyypillistä Prismaa.

Kassajonon ensimmäisenä seisoo perheenäiti. Ei uskoisi, että on vasta ollut joulu tai mistäs minä tiedän, kuka on joulua viettänyt ja kuka ei. Kaikkihan eivät joulua vietä. Naisen ostosmäärä on valtava. Voisi kuvitella, että hän olisi vasta nyt tehnyt jouluruokaostoksensa. Pari muksua roikkuu äidin takin helmoissa. Jos minulla on kuuma ja ärtynyt olo, ihmettelen, millainen olo äidillä on.

Kassaneiti tekee työtään. Joutuu asettelemaan yhden mummelin ostokset tiskin päälle, koska kassahihnan pakkauspää on täynnä äidin ja seuraavan asiakkaan ostoksia. Mummeli ei meinaa löytää ostoksiaan, vaikka siinähän ne ovat nenän edessä. Lähestymme kassaa ja siinä vaiheessa huomaan sen. Lattialla on suklaavanukaspurkki. Rikki. Vanukas on valunut lattialle. Sanon miehelle, jonka kanssa liikun, että varoisi, ja ettei sotkisi kärryjä tai kenkiään vanukkaaseen.

Lopulta on meidän vuoro. Sanon kassalle, että lattialla on rikkinäinen suklaavanukaspurkki. Kassa nousee ylös ja katsoo lattiaa ja kiittää tiedosta. Asettaa jälkeemme ”Kassa suljettu” –kyltin. Maksamme ostoksemme ja kassaneiti odottelee, että kassahihnan pakkauspää vapautuisi, jotta saisi siirrettyä ostoksemme pakattavaksemme.

Kun lopulta pääsemme pakkaamaan tavaroitamme, on äiti pakkaamassa viimeisiä ostoksiaan. Kassahihnalla on kolme suklaavanukaspurkkia. Mitä ihmettä? Eikö äiti voinut sanoa kassalle, että yksi purkki tippui ja rikkoontui? Tai kenties ne kolme muuta asiakasta, jotka olivat välissämme? Eikö asia kuulunut heille kellekään? Välinpitämättömyyttä sanon minä ja törkeää sellaista. 

Lähtiessämme kaupasta, katson, kuinka kassaneiti siivoaa suklaavanukasta kaupan lattialta. Ilmeisesti siivo ei ollut tarpeeksi paha, koska tyttö ei kutsunut paikalle siivoojaa. Kassaneidille täydet pisteet ja tyhmille asiakkaille ei yhtään pistettä eikä papukaijamerkkiä. Kuuman ja ahdistuneen olon lisäksi minuun iski kiukku.

PS. Tänä talvena on nähty luntakin vaikkei uskoisi.

Synttäribailut

Sunnuntai-iltana havaitsin unen läpi, että mies, joka täällä asuu, tuli nukkumaan. Saman tien olohuoneesta kuului meteliä. Kissa oli hypännyt hyllyn päälle heiluttamaan taulua. Ei mitenkään hellävaraisesti, vaan kovalla tassulla. Herra Karvatassu tietää, että tällä keinolla saa kaipaamaansa huomiota. Mies, joka täällä asuu, pongahti sängystä ylös ja meni torumaan kissaa.

Käänsin kylkeä ja jatkoin untani. Unen läpi kuulin puhetta ”nyt ollaan nätisti”, ”on nukkuma-aika”, ”tule nukkumaan” jne… Ihanaa, kun sain olla sängyssä ja nukkua. Olin jo sikeässä unessa, kun heräsin hirvittävään meteliin. Silmälasit päähän ja hyppy sängystä ylös. Olohuoneeseen ja valot päälle. Huudahdin: ”Mitä ihmettä täällä tapahtuu?” Mies, joka täällä asuu, totesi, että iso maljakko tippui lattialle ja on säpäleinä. Syyllistä ei tarvinnut kaukaa etsiä. Kissa Karvatassu oli luikkinut sängyn alle piiloon. Mustat, pyöreät silmät katsoivat minua.

Koko olohuoneen lattia oli lasinsirpaleiden peitossa. Katsoin, minkä maljakon kissa oli tiputtanut. Voi ei! Juurikin sen ihanan korkean maljakon, josta tykkäsin tosi paljon. Mies, joka täällä asuu, kertoi, että kissa oli hypännyt olohuoneen pöydältä kirjahyllyn alemmalle tasolle ja siitä ponkaissut seuraavalle tasolle. Tässä vaiheessa sulokas hyppy ei ollutkaan onnistunut, vaan kissa oli tönäissyt maljakkoa, joka tippui lattialle ja särkyi tuhannen p****n päreiksi. Olin vihainen, mutta olin myös huolestunut, ettei kissa päättäisi siirtyä olohuoneen puolelle sirpaleiden keskelle.

Kello lähenteli puoltayötä. Ei muuta kuin imuri esiin ja siivoamaan. Mies keräsi isompia sirpaleita ja minä imuroin. Mies otti jossain vaiheessa imurin minulta ja jatkoi sotkun siivoamista. Kun imuri saatiin takaisin kaappiin, kissa asteli sängyn alta muina miehinä ikkunalaudalle istumaan ja ihmettelemään yöllisiä menoja.

Menin sänkyyn todetakseni, että Nukkumatti oli häipynyt. Mies tuli myös sänkyyn ja nukahti saman tien. Minua harmitti. Ihana maljakko sirpaleina ja unesta ei tietoakaan. Lisäksi aloin paisutella mielessäni isännöitsijän yhteydenottoa metelöinnistä yöaikaan. Tervetuloa maanantai ja työpäivä. Lopulta ajatukseni siirtyivät jälleen kissaan. Tajusin, että kissamme oli ottanut varaslähdön synttärijuhliinsa. Elämä risaiseksi ja bileet pystyyn. Kissan syntymäpäivä on maanantaina. Muistettava on myös se, että sirpaleethan tuovat onnea. Onnea 5-vuotiaalle karvajalalle.

PS. Tässä vaiheessa vielä 4-vuotias peto.

Huono päivä

Aamulla pukeutuessani, mies, joka täällä asuu, huudahti, missä kissa on. Siellähän se terassilla fleksin päässä. Mies huutaa uudestaan, että täällä on pelkkä fleksi ja valjaat, mutta ei kissaa. Säikähdin ja juoksin terassille ja sanoin, että nyt etsimään. Ei tarvinnut kaukaa etsiä. Kissa oli terassin edustallamme olevan katajan juurella kurkottamassa kohti katajaa. Ilmeisesti valjaitten lukot eivät olleet napsahtaneet kunnolla kiinni, koska kissa oli jotenkin onnistunut saamaan lukot auki. Ei ole tällaistakaan ennen tapahtunut. Harmi kissalle, joka olisi saanut hieman lisävapautta ilman valjaita. Onni meille, ettei kissa ollut häipynyt muille maille.

Illalla lähdin normaaliin tapaan kissan kanssa ulkoilemaan. Kun kissa oli aikansa istunut kannon nokassa, kuuli se, että naapurin pihalla miehet juttelevat. Sinne oli lähdettävä heti, koska siellä olisi varmasti Tikru, kissamme tyttöystäväkissa, jota naapurin mies ulkoiluttaa. Kissa lähti juoksemaan kovaa vauhtia naapuritontille ja mourusi mennessään. Mikä pettymysten pettymys, kun naapuritontilla olikin vääriä miehiä, eikä Tikrua lähimaillakaan. Kissa mourusi hetken ja tuijotti miehiä. Petankia pelaavat miehet tuijottivat puolestaan meitä. Ihmettelivät varmasti, mikä hätä meillä oli. Kissa päätti poistua paikalta kovasti mouruten.

Seuraavaksi suuntasimme kulkumme kohti taloyhtiömme grillipaikkaa. Pikkulinnut lensivät ja siitäkös kissa oli riemuissaan. Kiihdytys ja hyppy, mutta pikkulintu oli jo kaukana metsikössä. Kissaa harmitti. Seuraavassa hetkessä mustarastas lensi vieressämme olevan männyn oksalle ja melkein teki jätöksensä päällemme. Ei kivaa sekään. Matka jatkui. Uusintakiihdytys ja hyökkäys. Ohi meni tälläkin kertaa. Lintu sai pitää henkensä ja kissa jäi nuolemaan tassujaan.

Vastoinkäymisistä huolimatta menimme läheiseen metsikköön. Taas kissa hyökkäsi jonkin kimppuun, mutta jäi ilman saalista. Siirryimme heinää kasvavan rinteen viereen. Ei mennyt kauaakaan, kun kissa oli taas elementissään. Takapää heilui ja tassut leipoivat maata. Kissa oli kiihdyksissään. Ihmettelin, mikä siellä heinikossa on, koska jos se olisi ollut mustarastaan poikanen, olisivat poikasen vanhemmat kirkuneet meille kovaan ääneen. Punaruskea hiirihän se siellä kipusi vadelmanvartta pitkin. Hyökkäys ja aika pysähtyi hetkeksi. Kysyin kissalta, saitko saaliin, kunnes totesin, ettet siis saanut, koska hiiri vilisti minua kohti. Hiiri teki äkkikäännöksen ja ryntäsi vadelmapensaitten ja nokkosten alle piiloon ja kissa perässä. Kissa tuli myös pensaikosta äkkiä pois ja istuutui jalkojeni viereen ja aloitti silmän hankaamisen. Saalis oli päässyt karkuun ja kissa oli satuttanut silmäkulmansa vadelmiin ja nokkosiin. Yritin tutkia silmää, mutta ei sitä saanut katsoa. 

Kissa ei lannistunut tästäkään, vaan vielä oli yritettävä hommata lihaa ruokapöytään. Kiivetessämme rinnettä ylös, kissa kuuli taas jotain ja taas sitä mentiin. En tiedä, mikä tällä kertaa oli kyseessä, koska rapina oli sen verran kova. Enkä halunnut jäädä tutkimaan asiaa, vaan nappasin kissan syliini ja vein kotiin, jotta sain silmän puhdistettua. Mietin myöhemmin illalla, tuntuiko kissasta missään vaiheessa siltä, että olisi ollut parempi nukkua koko päivä. Ei mennyt kissan päivä ihan niin kuin Strömsössä.

PS. Kannon päällä olevan lentokyvyttömän mustastaan poikasen kissa olisi saanut napattua eräänä toisena päivänä, jos omistaja olisi moisen elkeen sallinut tapahtua.

Ilmaista jäätelöä

Piip piip. Kännykkä piippaa kesken kiireisen työpäivän. Kuka lähestyy? VR Veturi. ”Kiitos hyvästä asiakkuudestasi! Saat Ingman-vohvelin, Pingviini- tai Ingman-tuutin Ärrältä 12.7.2013 asti koodilla FVVXXXX Aurinkoista kesää. T. VR Veturi.” Kivaa. Tällaisia tekstareita voisin vastaanottaa vaikka joka päivä.

Joudun lähtemään töistä kesken työpäivän hoitaakseni pakollisia henkilökohtaisia menoja. Lounas jää väliin ja nälkä alkaa olla kova, koska olen tottunut syömään joka arkipäivä yhdentoista jälkeen. Junassa matkalla kohti Pasilaa keksin, että nappaankin aseman Ärrältä ilmaisjäätelön terveyslounaaksi.

Asemalla marssin siis ensimmäiseksi Ärrälle ja pakasteallasta tuijottamaan. Mitä ihmettä minä ottaisin? Pingviinin jätän heti väliin, koska kannatan Ingmanin tuotantoa ja onhan Ingmanin jäätelö kermaisempaa. Tuutti vai vohveli? Vohveli on tosi pieni, mutta en ole ikinä maistanut sellaista, joten päädyn siihen. Vilkaisen hintaa. Kaksi euroa moisesta vohvelijäätelöstä. Onneksi ei tarvitse maksaa.

Seuraavaksi kassalle. Pasilan Ärrä on siitä mielenkiintoinen paikka, että siellä on aina asiakkaita ja jonoa. Oli kello mitä tahansa. Jonotan nätisti vuoroani. Kun tulee minun vuoroni, näytän kassatytölle kännykkääni ja sanon, että tuli tällainen tekstari, että saa ilmaista jäätelöä. Tyttö nyökkää ja aloittaa koodin naputtelun kassalaitteeseen. Ei onnistu. Uusintayritys, eikä vieläkään laite hyväksy jäätelökoodiani. Tyttö kysyy toiselta myyjältä, onko näpytellyt koodin oikein. Koodi on oikein FVVXXXX. Laite ei hyväksy saamaani koodia. Molemmille VR:n ilmaisjäätelöt ovat uusi juttu, vaikka ilmaiskoodituotteet sinänsä tuttuja ovatkin. Kassatyttö kertoo soittavansa jonnekin ja kysyvänsä neuvoa. Jono takanani kasvaa.

Kuuntelen puhelua, mutta en tule siitä hullua hurskaammaksi, eikä taida tulla tyttökään. Lopetettuaan puhelun, tyttö sanoo minulle, että jostain syystä saamani koodi ei toimi. Ärrä on luvannut selvittää asiaa VR:n kanssa. Tyttö ei myöskään voi antaa minulle jäätelöä. Koska jäätelö on jo sulanut kassatiskillä aikansa ja jono takanani kasvanut, sanon, että no, minä nyt kuitenkin sitten vaikka maksan tuon jäätelön, mutta laitan kyllä palautetta VR:lle. Sanon myös kassatytölle, että tämä ei tietenkään ole teidän vikanne, vaan VR:n. Kiva saada tällainen tekstari, joka ei toimikaan. 

Kaivan lompakkoni esiin ja maksan katkeransuolaisen kaksi euroa vohvelijäätelöstä. Luikin ulos Ärrältä ja avaan jäätelöpakkauksen. Jäätelö on sulanut sopivasti ja vohvelin välissä on ihanan pehmeää vaniljajäätelöä. Ainut haitta oli se, että vohvelista olisi pitänyt pitää kiinni ja aloittaa syöminen suklaakuorrutteisesta päästä. En vain ymmärtänyt tätä ahmiessani herkkua. 

Jatkettuani Pasilasta matkaa seuraavaan junaan kävin tapahtumaa mielessäni läpi ja kaivoin kännykkäni esille. Mieleeni tuli ajatus, olikohan tyttö naputellut sittenkään koodin oikein. Onko koodissa kaksi V-kirjainta vai yksi W-kirjain? Ennen kuin teen asiasta palautteen VR:lle, taidan käydä uudestaan testaamassa koodia lähimmässä Ärrässä.

PS. Orvokit poikki juhannuksen kunniaksi.

Järjen käyttö sallittua

Kesäinen arkiaamu. Tallustan kohti rautatieasemaa. Ihmiset ovat kesäisissä asuissa ja vaikuttavat tyytyväisiltä. Kerrassaan seesteinen aamu, vaikka onkin maanantai. Asematunnelin rapuissa kuulen, kuinka joku tulee takanani polkupyörää kantaen. Onpa siinä urheilullisen näköinen mies. Viimeisen päälle pyöräilyvarusteet, mutta silti epäilen miehen olevan matkalla töihin. Ihaillen ajattelen, kuinka joku on niin reipas, että raahaa polkupyörän junaan ja pyöräilee määränpäässään työpaikalle. Itsehän käytän vain kahta jalkaa kodin ja lähtöaseman sekä määränpääaseman ja työpaikan välillä. Onhan sekin tietysti arkiliikuntaa parhaimmillaan.

Junakin tulee ajallaan. Voi kuinka nautinkaan rauhallisista työmatkoista. Pohjoisen suuntaan matkustettaessa eivät ruuhkat haittaa. Junavaunussa on tilaa vaikka muille jakaa. Itsekin saan lähes oman loossin. Vain yksi nuori neito tulee toiselle puolelle istumaan, mutta toiseen reunaan niin, että voimme oikaista jalkamme suoriksi ja nauttia aamun rauhasta.

Kuulen kuinka polkupyörämies tulee viimeisenä junavaunun eteiseen ja on aikeissa asettaa polkupyöränsä toisen eteistilassa olevan polkupyörän seuraksi. Samassa kuuluu kuulutus: ”Polkupyöriä ei saa kuljettaa ruuhkajunissa. Poistukaa välittömästi junasta polkupyörien kanssa”. Siis mitä? Ruuhkajunassa? Uusi kuulutus tulee tiukempaan sävyyn. ”Poistukaa välittömästi polkupyörien kanssa junasta. Ruuhkajunissa ei saa kuljettaa pyöriä”. Mitä ihmettä? Onko pohjoiseen menevä paikallisjuna ruuhkajuna, jos junavaunussa istuu maksimissaan seitsemän henkilöä? Jo on aikoihin eletty. 

Kuulen, kuinka polkupyörämies peräytyy pyöränsä kanssa junasta. Samoin lähtee toisen polkupyörän omistaja. Kuinka tällaista voi tapahtua? Samassa loossissa istuva neitonen sanoo, että onpa kummallista. Vastaan hänelle, että pikkusieluista. Ihan voisi kuuluttaja, joka lienee veturinkuljettaja tai lipunmyyjä, käyttää tervettä järkeä ja omaa harkintakykyä tällaisessa tapauksessa. Pahoitan mieleni polkupyörämiehen ja sen toisen polkupyörän omistajan vuoksi. Epäilen, ettei muualla maailmassa tällaista voisi tapahtua. Junassa ei ole hauska matkustaa, vaan junassa on komentoa toteltava.

PS. Muurahainenkin on löytänyt voikukkansa.