Kiitos vuodelle 2016

Kiitos sinulle vuosi 2016. Tulit kuten muutkin vuodet. Ilotulitteiden välkkyessä ja myrskytessä taivaalla. Otin sinut vastaan hieman jännittyneessä, mutta toisaalta odottavassa mielentilassa.

Tammikuussa alkoivat uudet työt toden teolla vanhassa tutussa työpaikassa. Vaikka työ sinänsä sisälsikin paljon samoja elementtejä kuin aiemmin, olen lähes joka päivä oppinut jotain uutta. Bloggariklubin tammikuinen kokoontuminen avasi myös teatterivuoden ja kuinka paljon mahtavia teatteriesityksiä vuoden aikana tulinkaan nähneeksi.

Helmikuussa juhlittiin Miirin eli äidinäitini 95-vuotisjuhlia. Aamuvarhaisella suunnistimme pienessä pakkaskelissä kohti Pohjanmaan lakeuksia. Perille päästessä lunta tuprutti sakeasti. Isot lumihiutaleet olivat jo peittäneet maan kauniin valkoiseksi. Ja voi sitä riemua, kuinka onnelliseksi tulin, kun näin Miirin. Nimitys Miiri tulee muuten siitä, että kutsuimme äidinäitiäni lapsena muoriksi, ei siis mummaksi tai mummoksi tai mummiksi. Pikkuveljeni opetellessa puhumaan, hän ei oppinut sanomaan muori, vaan käänsi sanan miiriksi. Nimitys vakiintui käyttöön ja äidinäitini on ollut hyvin ylpeä kauniista nimestä, jolla vanhimmat lapsenlapset häntä ovat kutsuneet. Syntymäpäiväjuhlilla minua myös ilahdutti nähdä serkkupoikani jälkikasvua sekä kahden naispuolisen serkun pyöristyneet vatsat. Jälkikäteen kuulin, että kolmannellakin serkullani oli pienen pieni ihmisenalku kohdussaan, josta ei kuitenkaan vielä oltu kerrottu muulle suvulle. 

Maaliskuussa alkoi odottaminen. Mies, joka täällä asuu, sai kuulla joutuvansa sydänleikkaukseen. Ristiriitaisia ajatuksia pyöri mielessäni. Entä jos ja kuinkas sitten? Melko pitkään näitä ajatuksia lopulta sainkin pyöritellä pienessä mielessäni. Maaliskuun lopulla oli mukava ilta kirjailijoiden seurassa. Bloggariklubilaiset oli kutsuttu Bonnierille kuuntelemaan kolmea hienoa kirjailijaa.

Huhtikuu taittui melkoisen arkisissa merkeissä. Onneksi väliin mahtui kuitenkin teatteria ja kädentaitotapahtumaa. Ja jos ihan oikein muistan, huhtikuussa olisin saanut jo aloitella lukemisen kissan ulkoilutuksen ohessa. Mahtavaa ulkoilun hyödyntämistä. Suosittelen muillekin.

Toukokuu on jotenkin aina kuukausi, joka antaa paljon lupauksia. Lupauksia kesän lämmöstä ja auringosta. Tänä vuonna piipahdin ensimmäistä kertaa Forsmanin teemyymälässä. Paikka, johon rakastuin. Keväisenä kuukautena oli toki paljon muutakin aktiviteetteja. Kävin katsomassa muun muassa Angry Birds elokuvan. Olipa kiva pätkä sekin.

Kesäkuussa pääsin ystäväni seurassa tapaamaan Juha Veijosta, joka esiintyi KUT:in kesäteatterin Jäniksen vuoden pääroolissa. Tapaamisesta jäi kyllä hieno fiilis ja vieläpä jäniksenkorvatkin, jotka muuten ilostuttavat minua arkipäivisin työpaikallani. Jonain päivänä oikeasti laitan korvat päähäni ja pompin matkoihini, kun oikeasti alkaa ahdistaa enemmän kuin tarpeeksi. Kesäkuussa kävin miehen kanssa kuuntelemassa luentoa tulevasta sydänleikkauksesta. Hyvä luento, vaikka ei sekään meinannut mennä aivan putkeen. Käsittämätöntä, kuinka todella vakavasti sairaita ihmisiä voidaan kohdella, mutta ei siitä nyt sen enempää.

Heinäkuu, tuo yleinen kesälomakuukausi, soi minulle viikon hengähdystauon töistä. Olin päättänyt pitää kesälomani vasta siinä vaiheessa, kun mies menee leikkaukseen, jotta olen sitten apuna, kun mies kotiutuu sairaalasta. Ja heinäkuussa se sitten tuli. Nimittäin ilmoitus sairaalasta, että leikkaus olisi 22. päivä elokuuta. Heinäkuussa osallistuin myös ensimmäistä kertaa lukumaratonille. Oli hauska kokemus ja toivottavasti ei ainoa laatuaan. Lomaviikolla kävin kääntymässä Joensuussa sekä Naivistit Iittalassa -näyttelyssä. Olisipa rahaa ja seinätilaa yllin kyllin. Ostaisin seinät täyteen naivistisia tauluja. Ne jaksavat aina nostaa hymyn huulilleni.

Elokuun alkumetreillä juhlistettiin isäni 70-vuotispäiviä. Kunnioitettava ikä tämäkin. Miehen leikkauspäivää odotellessa kävin Helsingin Kaupunginteatterin syyskauden avajaisissa katsastamassa syksyn teatteritarjontaa. Kaikkea kivaa esitystä teatterilla oli syksyn ohjelmistossa tarjottavana. Miehen leikkauspäivän koittaessa olin hermostunut ja poissa tolaltani. Kävi vielä niin, että mies lähetettiin kotiin odottamaan uutta aikaa. Oli tullut pari kiireellisempää tapausta. Vaikka tämän ymmärrän, että tällä kenties pelastettiin ihmishenkiä, oli tämä silti henkisesti todella kova paukku. Onneksi uusi aika ilmoitettiin samana päivänä. Vielä piti viikko odotella.

Syyskuussa mies oli jo leikattu ja toipuminen alkanut. Miehen vielä maatessa sairaalassa, menin syyskuun ensimmäisenä lauantaina juhlistamaan kummieni 50-vuotishääpäivää. Tällaisissa kemuissa en ollutkaan aikaisemmin ollut, mutta kivat juhlat olivat. Hieno saavutus olla 50 vuotta naimisissa. Syyskuu on myös tämän perhekunnan syntymäpäiväkuukausi. Ensin Herra Karvajalka aloittaa juhlinnan, jonka jälkeen mies jatkaa ja minä itse tulen viimeisenä, mutta en tietysti vähäisimpänä.

Lokakuun laukaistessa itsensä ilmoille, sattui pieni onnettomuus. Ulkoilutin Herra Karvajalkaa, joka käveli nätisi edelläni. Roikotin fleksiä oikean käden keskisormella ja nimettömällä. Kirja oli peukalon ja etusormen välissä. Jostain syystä kissa riehaantui ja lähti pinkomaan tulosuuntaan, jolloin fleksikäteni sormet vääntyivät yli äyräitten. Sattui kamalasti, mutta lääkäriin en ennättänyt, koska tiedossa oli Kansallisteatterin Luuloisairas. Seuraavana aamuna oikean käden nimetön oli mustankirjava ja turvoksissa. Lähdin Peijakseen. Sormi murtunut ja viikko sairaslomaa. Oikeasti ei kivaa. Töissä hirvittävä paine, eikä tällainen helpottanut tilannetta. Lisäksi viikko onnettomuudesta oli naisten perinteinen mökkiviikonloppu. Meni sitten paljuilut käsi muovipussitettuna. Sormiongelmien jatkuessa menin työpaikkalääkärille puhumaan ongelmastani, koska sormi ei mielestäni ei ollut aivan kunnossa. Samalla pyysin lääkäriä uusimaan verenpainelääkkeeni. Kysyi sitten, mitenkäs ne paineet ovat olleet. ”Ihan hyvät silloin, kun olen muistanut mittailla”, vastasin minä. Ja mitataan. Joo, lukemia en tänne laitan, mutta meinasin pökrätä. Ajattelin, että mittari räjähtää. Paineet olivat järkyttävissä lukemissa. Ei meinannut lääkärikään uskoa näkemäänsä ja mittailtiin uudestaan. Hieman parannusta, mutta siitä huolimatta huippulukemat, jos ajatellaan numeraalisia arvoja. Lääkärin katsoessa minua, sanoin, että on ollut hieman stressiä töissä. Aloin avautua ja purkaa lankakerää, jota olin sisimmässäni kantanut ja kerännyt. Lääkäri kuunteli. Määräsi lisää verenpainelääkitystä ja halusi, että tulen näyttäytymään kahden kolmen viikon kuluttua uudelleen ja tupla-ajalla, koska tämäkin aika oli venähtänyt tuplaksi. Siinä sitä sitten oltiin. Minä, joka olen mielestäni aina ollut henkisesti vahva, olinkin yhtäkkiä avuton ja voimaton. Alkoi syvissä vesissä kahlaaminen, mutta onneksi matkaan mahtui myös valonpilkahduksia. Lokakuun lopulla oli kirjamessut, joissa olin ensimmäistä kertaa mukana kirjabloggaajana ja toivottavasti en viimeistä kertaa. Olipa hienot messut, joissa oli mahtavia bloggaajataphtumia.

Marraskuu, tuo vuoden masentavin kuukausi, joka aiheuttaa itselleni vuosi vuodelta enemmän ahdistusta. Tänä vuonna ihan konkreettisestikin. Edellisessä kuussa tapahtunut työpaikkalääkäriepisodi avasi silmiäni. Aloin miettiä omaa jaksamistani yhä enemmän ja enemmän. Mennessäni uudestaan työpaikkalääkärin juttusille, hän sanoi, että olen selvästi oikealla tiellä ja tunnelin päässä näkyy valoa, vaikka tie tulee olemaan pitkä. Kerroin myös miehen sydänleikkauksesta ja henkisesti raskaasta syksystä. Lääkäri halusi taas nähdä minut uudestaan tupla-ajalla muutaman viikon kuluttua. Sitten iski influenssa. Ensin minuun ja sitten mieheen, joka täällä asuu. Voiko enää surkeammaksi mennä? Onneksi uusi sohva ja lepotuoli sentään piristivät mieltäni, vaikka lepotuolin valtasikin Herra Karvajalka. Olin ajatellut tuolia lähinnä itselleni lukutuoliksi.

Vaikka joulukuussa pimeys lisääntyy, on se kuitenkin jotenkin aina toiveita täynnä oleva kuukausi. Mies sai sairaalan kontrollikäynnillä niin sanotusti terveen paperit sydänasioitten tiimoilta. Itse kävin kolmannen kerran juttelemassa työpaikkalääkärille. Kerroin pimeyden masentavan minua ja ensimmäistä kertaa aikuisiällä en aikonut ottaa paineita joulusta, enkä myöskään ottanut. Tammikuussa on taas treffit lääkärin kanssa, mutta tunnen itseni sen verran hyvin, että olen saanut otteen syksyn henkisesti raskaista ajoista. Jouluaikaan pidin yhden ylimääräisen vapaapäivän. Olen nauttinut kiireettömistä vapaahetkistä hyvien kirjojen parissa. Olen syönyt suklaata hyvällä omallatunnolla. Olen oppinut itsestäni paljon uutta vuonna 2016.

Kiitos sinulle Rakas lukija, joka jaksoit tänne asti postauksen lukea. Tästähän tuli pitkä kuin nälkävuodesta. Unohtui vielä kirjoittaa se, että kirjoja olen lukenut vuonna 2016 hurjan paljon ja harmaat hiukset ovat erittäin ikävästi lisääntyneet. Pienenä tyttönä toivoin olevani vaaleahiuksinen. Aikuisena olen ollut ihan tyytyväinen ruskeaan hiusväriini, mutta nyt haluaisin taas olla vaaleahiuksinen, etteivät harmaat hiukset näkyisi niin selkeästi. Ihan vain pieni toive. 

Onnea Uudelle Vuodelle 2017! Odotan mielenkiinnolla, mitä se tuo tullessaan.

Ian McEwan: Rannalla

On jäänyt muutama kirjapostaus rästiin pidemmäksi aikaa, joten täytyy yrittää saada nämäkin ajan tasalle, niin voi hyvällä omallatunnolla aloittaa uuden vuoden. No, ehkä ei pitäisi ottaa tästä harrastuksesta stressiä, mutta luonteeltani olen sellainen, että minua häiritsee, jos jokin asia on tekemättä ihan oman itseni vuoksi. Voitin Ian McEwanin Rannalla (Otava, 2007) Ullan luetut kirjat -blogin kesäarvonnasta. Englanninkielinen alkuteos on nimeltään On Chesil Beach. Kirjan on suomentanut Juhani Lindholm.

Eletään vuotta 1962. Edward ja Florence ovat menneet naimisiin ja on heidän hääyönsä. Vapauksien aikakausi tekee tuloaan, mutta Florence on edelleen täysin kokematon seksin suhteen. Oikeastaan Florence ei edes halua mitään sukupuolista kanssakäymistä. Kaikki sukupuoliseen aktiin liittyvä ällöttää naista. Hänelle Edward riittää sellaisenaan ilman mitään seksiä tai edes suutelua. On kuitenkin hääyö ja Edwardin odotukset ovat korkealla. Florencen olisi pitänyt kertoa Edwardille ennen naimisiinmenoa ongelmastaan, mutta kuinka kertoa asiasta, josta ei pysty puhumaan? Yö hääsviitissä saa lopun, joka suistaa nuorenparin elämän kertaheitolla täysin toisenlaiseksi kuin he kumpikaan olisivat ikinä ajatelleet.

Aivan uskomattoman tiivistunnelmainen kertomus. Kirja on suhteellisen ohut, mutta teksti on sitäkin painavampaa. Itselleni tuotti vaikeuksia laskea kirja välillä käsistä, koska olin niin kertomuksen lumoissa tai voiko sanoa lumoissa, kun oikeastaan pitäisi sanoa jännittyneessä ja piinaavassa mielentilassa. Kyllä McEwan osaa. Siis uskomaton mies. Herralla on todellakin kyky kirjoittaa tarinaa, joka vie lukijan mennessään. Pidän myös siitä, kuinka tarina etenee loogisesti, eikä hyppele ajasta toiseen. McEwan on myös tehnyt hienon kuvauksen 60-luvun vapautumisen aikakaudesta.

Rannalla on mielestäni myös kannanotto siihen, kuinka ihmisten pitäisi puhua toisilleen. Ei saisi pitää sisällään asioita, joista on epävarma tai joista ei pidä. Puhuminen auttaa ja ongelmiin voi löytyä ratkaisu, kun vain uskaltaa avautua. Vastapuolella voi olla vastaavia tunnetiloja tai pelkoja tai hän osaa heti kertoa, kuinka kannattaa edetä. Kirja kuvaa hienosti sen, mitä voi tapahtua, kun jättää kertomatta jonkin mieltään painavan asian. Koko elämä voi mullistua pelkän puhumattomuuden takia. Nyt yritän itsekin taas muistaa, että täytyy puhua, eikä vain niellä kaikkea, jos jokin asia tuntuu hankalalta.

Ian McEwanin Rannalla kannattaa lukea ihan jo vain sen takia, että kirja on piinaavan hieno tarina kahdesta nuoresta ihmisestä. Ja jos pidät psykologisista romaaneista, niin tässä on sinulle kirja.

Teatterissa: Komisario Palmun erehdys

Nyt meinasi tapahtua bloggaajan erehdys tai unohdus. Kävin jo syyskuun lopulla katsomassa Helsingin Kaupunginteatterin Arena-näyttämöllä Komisario Palmun erehdyksen, enkä näemmä sitten ollutkaan postannut aiheesta. Syynä lienee se, että samoihin aikoihin oikean käden sormi murtui ja kaikki mahdolliset vastoinkäymiset iskivät päin näköä, jos nyt jotain tarvitsee selitellä. No, mutta nyt asian onneksi muistin, koska Yle Teemalta tuli tänään kunnon Palmu-potpuri. On se hyvä, että joku tai jokin muistuttelee minuakin.

Helsingin Kaupunginteatteri sai ensimmäisenä oikeuden tuoda Mika Waltarin Komisario Palmu erehdyksen teatterin näyttämölle. Näytelmän Komisario Palmun erehdys on sovittanut ja ohjannut Waltarin tyttärenpoika Joel Elstelä. Ja miltä sitten Palmu lavalla näytti? Hyvältä.

Risto Kaskilahti, Iikka Forss ja Mikko Kivinen

Kuva © Henrik Schütt, Helsingin Kaupunginteatteri

Komisario Palmu (Mikko Kivinen) saa tehtävän lähteä selvittämään, mitä eiralaisessa asunnossa on tapahtunut, kun upporikas ja omalaatuinen Bruno Rygseck (Jari Pehkonen) on löytynyt hukkuneena kylpyammeesta. Palmun avustajat Kokki (Risto Kaskilahti) ja Virta (Iikka Forss) lähtevät komisarion mukaan selvittämään tapahtumien kulkua. Jotain kummallista tapahtuneessa tosiaan on, kun koko Rygseckin lähipiiri ja ehkä joku muukin on päättänyt vierailla samana aamuna Brunon luona. Vähitellen selviää, että myös edellisenä iltana Rygseckillä on vieraillut lähes sama kokoonpano. Komisario Palmu saa kuitenkin käskyn lopettaa tapahtumien tutkinta, joka puolestaan johtaa siihen, että Komisario Palmu avustajineen löytävät itsensä hyvin kostealta lounaalta Kämpistä. Täällä Palmulle alkaa valjeta asioiden todellinen laita, oliko Brunon kuolema lopulta tapaturma vai surmatyö?

Mikko Kivinen komisario Palmuna on aiheuttanut paljon keskustelua, mutta se nyt vain on kaikella kunnioituksella sellainen tosiasia, ettei elokuvien komisario Palmuna tunnettua Joel Rinnettä enää ole, joten mielestäni asiaa on turha sen enempää pohtia. Jos näyttämölle viedään komisario Palmu, niin jonkunhan herraa on näyteltävä. Itse pidin Kivisen roolityötä loistavana. Kivinen istui rooliinsa loistavasti. Hieman oli ehkä välillä vaikea saada puheesta selvää, mutta onneksi vain välillä, joten se ei häirinnyt katseluelämystä. Ja voi Risto Kaskilahti! En ehkä tiedä mitään roolia, jossa Kaskilahti ei olisi saanut suupieliäni nousemaan ylöspäin. Mies on mainio. Myös Iikka Forssin kasvojen vääntely aiheutti kummallista hilpeyden tunnetta.

Aino Seppo, Leena Uotila ja Vappu Nalbantoglu

Kuva © Henriks Schütt, Helsingin Kaupunginteatteri

Komisario Palmun erehdyksen muu näyttelijäkaarti istuu hienosti näytelmään. Brunoa esittävä Jari Pehkonen on todellinen väriläiskä kohtauksissa, joissa pääsee näyttämölle. Melkoisen hurja tapaus. Eero Saarinen palvelija Batlerina oli surkuhupaisaa seurattavaa. Hyvin vakuuttavasti mies rooliaan vei eteenpäin. Amalia Rygseckin rooliasuun oli pukeutunut Leena Uotila. Kuinka nainen saikaan tehtyä itsestään niin ahneen ja ilkeämielisen kuvan? Antti Peltola näytteli Brunon serkun Aimo Rykämön roolin. Hienosti mies esitti hieman hassua ja viinalle persoa nuorta miestä. Toisaalta miehestä paistoi myös koko ajan tietty hermostuneisuus, joka sopi Aimon rooliin vallan mainiosti.

Joel Elstelä on tehnyt hyvää työtä ohjaajana. Näytelmän osaset olivat loksahtaneet näyttämöllä kohdilleen. Katariina Kirjavainen oli vastannut lavastuksesta ja mielestäni onnistunut siinä varsin hyvin. Näytelmässä tapahtumapaikat ja myös ajat vaihtuvat sujuvasti pienillä lavastekikkailuilla. Oikein toimivaa.

Vuokko Hovatta, Jari Pehkonen ja Antti Peltola

Kuva © Henrik Schütt, Helsingin Kaupunginteatteri

Se, mistä pidin näytelmässä erityisesti, oli, että komisario Palmun selvittäessä tapahtumien kulkua, näyttämöllä siirryttiin yks kaks yllättäen menneeseen ja nähtiin otteita esimerkiksi siitä, mitä kylpyhuoneessa oli tapahtunut tai mitä edellisen illan juhlissa oli sanottu ja tehty. Otettiin tavallaan takautumia olleeseen ja elettyyn ja siitä hypättiin takaisin nykyisyyteen. Toteutus oli tehty taidokkaasti, eikä katsojalla ollut vaaraa tippua kärryiltä.

Ja nyt jos kiinnostuit näytelmästä, niin ainakin vielä pariin näytökseen on lippuja saatavilla. Komisario Palmun erehdystä esitetään tämän vuoden loppuun saakka.

Komisario Palmun erehdys sai kantaesityksensä Helsingin Kaupunginteatterin Arena-näyttämöllä 24.8.2016.

Rooleissa: Mikko Kivinen, Risto Kaskilahti, Iikka Forss, Pekka Huotari, Vuokko Hovatta, Vappu Nalbantoglu, Jari Pehkonen, Antti Peltola, Kalle Pylvänäinen, Eero Saarinen, Aino Seppo, Leena Uotila ja Tom Wentzel.

Alkuperäissovitus ja ohjaus: Joel Elstelä

Dramaturgia: Raila Leppäkoski

Lavastus: Katariina Kirjavainen

Puvut: Sari Salmela

Valosuunnittelu: Kari Leppänen

Äänisuunnittelu: Mauri Siirala

Naamiointi ja kampaukset: Henri Karjalainen ja Taina Tervo

Näin esityksen pressilipulla. Kiitos Helsingin Kaupunginteatterille, kuten kiitos myös kuvalainauksista.

J.K. Rowling, John Tiffany & Jack Thorne: Harry Potter ja kirottu lapsi

Mitä olisi joulu ilman Harry Potteria? Ehkä hieman mielikuvituksetonta ja pelkkää perinteistä jästijuhlaa. Onneksi olin varannut kirjastosta uusimman Harry Potterin heti, kun kuulin, että sellainen on ilmestymässä. Kirja odotti lukuhetkeään ja eräpäivä alkoi painaa päälle. Joulupäivänä kaivoin kirjan vihdoin esiin ja annoin tarinan viedä minut taikojen maailmaan. Niin, kirjahan on siis J.K. Rowlingin ja John Tiffanyn yhdessä kirjoittama teos Harry Potter ja kirottu lapsi – osat yksi ja kaksi (Tammi, 2016). John Thorne puolestaan on kirjoittanut tarinan näytelmäksi. Englanninkielinen alkuteos on nimeltään Harry Potter and the Cursed Child, Parts One and Two. Kirjan on suomentanut takuuvarma Potter -suomentaja Jaana Kapari-Jatta. Kirjan laulut ja riimittelyt puolestaan on suomentanut Oona Kapari.

On kulunut yhdeksäntoista vuotta siitä, kun edellisen kirjan tapahtumat päättyivät. Harry ja Ginny saattavat lapsiaan Jamesia ja Albusta Tylypahkan junalle. Albus on aloittamassa ensimmäisen vuotensa velhokoulussa, eikä kaikki mene niin kuin hän kuvittelee. Ensinnäkin hän ystävystyy Scorpiuksen kanssa, joka on Draco Malfoyn poika. Toisekseen lajitteluhattu lajittelee Albuksen Luihuiseen, ei Rohkelikkoon, johon kaikki luulivat Albuksen päätyvän. Albus ja Scorpius tuntevat itsensä syrjityiksi Tylypahkassa, ja ehkä muutenkin koko elämässä. Neljäntenä Tylypahkan vuotena Albus vetää Scorpiuksen mukaansa seikkailuun, jonka tapahtumat meinaavat jättää jälkensä nykyisyyteen. Virheitä sattuu ja nykyisyydestä meinaa tulla hirvittävä. Selviytyvätkö pojat pinteestä vai tarvitaanko apuvoimia?

Kirjan parasta antia olivat tutut henkilöhahmot aiemmista Pottereista, mutta vain hieman vanhempina versioina. Harry ja Ginny ihastuttavana avioparina. Määrätietoinen Hermione ja hieman ulalla oleva Ron myös onnellisesti aviossa. Professori McGarmiwa, Dolores Pimento, Kalkaros, Murjottava Myrtti. Henkilöhahmojen myötä muistuivat mieleeni vanhat Harry Potter -kirjat. Tekisi mieli lukea koko kirjasarja uudestaan, jos vain olisi aikaa kaikelta muulta lukemiselta.

Kirja on näytelmäkäsikirjoitus ja siksi ehkä joillekin lukijoille hieman vieras tapa lukea kirjaa. Itse olen jonkin verran näytelmäkäsikirjoituksia lukenut, enkä kauheasti vierastanut lukea kirjaa, vaikka se erilaista onkin kuin tavallisen romaanin lukeminen. Kirja etenee kohtauksesta toiseen. Välillä mielestäni melko äkkinäisestikin ja vaatii lukijalta hyvää eläytymiskykyä ja kenties tietoa Potterin taikamaailmasta. Mielestäni näytelmään oli ehkä hieman liiaksi otettu efektejä aiemmista Potter -kirjoista. On näkymättömyysviittaa ja kelmien karttaa ja monta muuta tuttua juttua. Tietysti miksipä ei käyttää hyviksi todettuja tehostekeinoja, mutta olisin ehkä kaivannut jotain uutta ja yllättävää. Kirja on kuitenkin nopealukuinen ja vie ajatukset mukavasti taikamaailmaan.

Harry Potter ja kirottu lapsi saivat kantaesityksensä Lontoossa kesällä 2016. Kirjaa lukiessa tuli vahva tunne siitä, että tämän haluaisin nähdä teatterin näyttämöllä. Lontooseen ei ehkä tule lähdettyä näytelmää katsomaan, mutta olisiko joku suomalainen teatteri niin rohkea, että yrittäisi saada esitysoikeudet Suomeen? Jos olisi, niin taatusti lähtisin lippuja hankkimaan.

Harry Potter ja kirottu lapsi kannattaa ehdottomasti lukea, jos on lukenut muutkin Potter -teokset. Näytelmäteksti antaa mukavan irtioton jästiydestä, vaikkakaan ei yllä aiempien Potter -kirjojen maailmaan, koska näytelmäteksti on vuorosanoja, ei paikkojen ja olosuhteiden tarkempaa kuvailua.

Hyvää Joulua

Hei,

Tänään se taivaalla pilkahti,

Aurinko

Pilviverhon takaa,

Säteillen ja loistaen,

Hyvää Joulua toivottaen

Mieli siitä oitis kirkastui,

Valon juhlaa viettää saamme,

Juhlista jalointa ja kauneinta

Ihanaa ja rauhallista Joulua sinulle,

Rakas blogini lukija 💗

Jemina valloittaa Amerikan

Nyt on mahtavaa tiedossa. Superdiiva Jemina tekee paluun ensi keväänä. Ai kuka Jemina? No, tietenkin glitteriä ja kimallusta rakastava nainen vai pitäisikö sanoa mies, koska Jeminan hörhelöihin on pukeutunut Jyrki Karttunen. Jemina diivaili aiemmin estradilla Helsingin Kaupunginteatterin teoksessa Jeminan monta elämää. Maaliskuussa Jemina lähtee valloittamaan Amerikkaa teoksella Jemina – The Great American Show. Ja arvatkaa mitä? Minä saan kuulua Jeminan sisäpiiriin Team Jeminaan. Hiemanko kivaa ja bling blingiä.

Team Jemina on ryhmä, joka koostuu seitsemästä ihanan erilaisesta ja kimaltavasta naisesta. Team Jeminan tehtävänä on seurata, kuinka Jemina – The Great American Show syntyy. Prosessin edetessä sometamme sekä jaamme Jeminan ilosanomaa. Lisäksi tietenkin ihailemme Jeminaa ja pyrimme saamaan osamme Jeminan häikäisevästä säihkeestä. Ihana olla kärpäsenä katossa, eikä minä tahansa kärpäsenä, vaan kiiltävän kultaisena pörrääjänä.

Team Jemina
Kuva © Petra Bühler, Helsingin Kaupunginteatteri

Team Jemina tapasi toisensa ensimmäisen kerran vajaa kaksi viikkoa sitten. Mukana tapaamisessa oli tietenkin myös Jyrki Karttunen. Jemina ei ensimmäisellä kerralla päässyt mukaan tai ehkä hän diivaili, eikä halunnut heti esittäytyä meille, mutta onneksi Jyrki esitteli meille Jeminan pinkkiä iltapukukangasta. Tiesin heti olevani oikeassa paikassa, koska kännykkäni suojakuoret ovat aivan yhtä pinkit kuin Jeminan pukukangas. Jyrkin lisäksi paikalla olivat Helsingin Kaupunginteatterin yleisötyövastaava Mirja Neuvonen sekä markkinointisuunnittelija Petra Bühler. Tapaaminen alkoi mahtavassa seurassa pinkkiä kuohujuomaa ja vaaleanpunakääreisiä suklaakonvehteja nauttien.

Ensimmäisessä tapaamisessa Jyrki kertoi meille totuuksia Jeminasta. Jeminan peruskysymys on: ”Kuka minä olen?” Jemina ei ole sukupuolisidonnainen, vaan hän on olento. Jemina on kosmopoliitti, jolla kielet, maat ja sukupuoli vaihtuvat tilanteiden mukaan. Tiesittekö muuten sitä, että Keijukaisneuvos Koo on Jeminan ex puoliso? Minä en tiennyt, mutta nyt tiedän tämänkin asian.

Kun Jemina lähtee valloittamaan Amerikkaa, on tiedossa karnevaalia, jossa drag show, stand up, trash ja kitsch sekoittuvat sulavasti nykytanssiin. Amerikassahan on kaikki mahdollista. Niin myös Jeminalle. Amerikassa Jemina kuolee ja joutuu taivaaseen. Toisaalta ehtiväinen diiva nähdään myös westernissä ja Las Vegasissa. Mitäköhän kaikkea muuta Jemina ehtii Amerikassa puuhata? Sisäpiiriläisenä olen innolla matkassa mukana.

Kuva © Helsingin Kaupunginteatteri

Jemina – The Great American Show saa ensi-iltansa 22. maaliskuuta 2017 Kaapelitehtaan Pannuhallilla. Teos toteutetaan Helsinki Dance Companyn ja Zodiakin yhteistuotantona.

Pysykää kuulolla. Team Jemina raportoi matkan varrella teoksesta enemmän. Ja jos kiinnostuit, niin mieti, kannattaisiko sinunkin lähteä katsomaan Jeminan Amerikan valloitusta. Kaapelitehtaan Pannuhallilla on anniskeluoikeudet ja Jeminan esityksen aikana saa nauttia alkoholipitoisia juomia, joten alaikäisille Jeminan showta ei tällä kertaa esitetä. Toisaalta kuohuvalasi kädessä on taatusti hauskaa olla säteilevän Jeminan matkassa. Bling bling 💗💗💗

Tietokoneen käytön alkeet – Tietokoneopas kaikenikäisille

Onko teillä ikinä tunnetta, että tietokoneella on jotain teitä vastaan? Luultavasti aika tuttu tunne monelle. Itse olen ollut yleensä mielestäni suhteellisen hyvissä väleissä tietokoneiden kanssa, mutta on päiviä, jolloin mikään ei ota sujuakseen. Olinkin iloinen, kun minulta kysyttiin halukkuutta osallistua blogiyhteistyöhön Klingelin kanssa, joka on julkaissut netissä ilmaisen e-kirjan Tietokoneen käytön alkeet – Tietokoneopas kaikenikäisille. Kirjan on kirjoittanut Cordei Clottey, joka toimii muun muassa Microsoft Office -asiantuntijana.

Tietokoneen käytön alkeet on hyvä perusteos aloittelijoille ja miksei myös hieman kokeneemmille konkareille. Kirjan rakenne on selkeä ja järkevästi etenevä. E-kirja esittelee aivan aluksi, mikä on tietokone ja siihen liittyvät laitteistot. Tästä on helppo siirtyä tietokoneen sisuksiin ja kirja kertookin yksinkertaisesti, mutta selkeästi, mitä tarkoittavat esimerkiksi suoritin ja työmuisti. Pieniä asioita, joista moni on kuullut puhuttavan, mutta ei itseasiassa tiedä, mitä käsitteet tarkoittavat. Itseäni ainakin helpottaa, kun tietää, mitä joillakin sanoilla tarkoitetaan tietokonemaailmassa.

Kuva: Pixabay

Kun konetta ja sen sisustaa on esitelty, on seuraavaksi luonnollinen siirtymä siihen, kuinka tietokone käynnistetään ja Windowsiin kirjaudutaan. Nyt joku ajattelee, ettei tuollaisia tarvitse kirjoittaa. Kyllä tarvitsee. Minulla ainakin on tuttavapiirissäni ihmisiä, joille tietokone on täysin vieras maailma. Lukemani e-kirja kertoo tämänkin asian perusteellisesti ja kertoo jopa sen, mikä on Enter-nappula. Tämäkään ei kaikille ole aivan selvä juttu. Pidin myös siitä, että kirjan esimerkit on otettu sekä Windows 7:stä että Windows 10:stä. Itse tajusin vasta siinä vaiheessa, kun ostin uuden tietokoneen alkuvuodesta, kuinka erilainen ja ehkä hieman hankalakin Windows 10 on, kun oli tottunut aiemmin työskentelemään Windows 7 -maailmassa.

Oppaassa kerrotaan myös esimerkiksi hiiren käytöstä. En edes kehtaa kertoa, kuinka monta vuotta minulla meni ennen kuin ymmärsin, että hiiren kakkospainikkeella on oikeasti jotain virkaa. Nykyisin käytän mielestäni hyvinkin suvereenisti molempia hiiripainikkeita. Oppia ikä kaikki. Myös näppäimistön eri painikkeiden toimintoja on kuvattu e-kirjassa. Entä kuka tunnustaa osaavansa kaikki Ctrl + kirjain -yhdistelmät tai muut näppäinyhdistelmät? En minä ainakaan. Kopioi ja liitä lienevät minulle tutuimmat sekä Ctrl + Alt + Delete. Tietokoneen käytön alkeissa on näistä yhdistelmistä mukava listaus vaikka tulostettavaksi ja seinälle laitettavaksi. Suosittelen tutkimaan, jos kiinnostuit asiasta.

Kuvakaappaus Wordistä

E-kirjassa opetetaan myös perusasioita ohjelmien käytöstä sekä neuvotaan vielä hieman tarkemmin sähköpostiohjelmien käyttöä. Hyviä tietoja sellaiselle, jolle tietokoneet ovat vieras maailma. E-kirja avaa myös muutamalla sanalla sosiaalisen media kasvoja. Mitä ne kaikki Twitterit, Facebookit ja Pinterestit ovatkaan? Voin uskoa, että tuottaa tuskaa, jos kaikki puhuvat jostain Twitteristä, eikä sinulla ole käsitystäkään koko asiasta.

Onkohan tällä herralla ongelmia tietokoneen käytön kanssa?

Entä mikä tietokoneissa pelottaa? Voisin kuvitella, että aika moni vastaa, että virukset ja pelko siitä, uskaltaako netissä tehdä ostoksia. Tietokoneen käytön alkeet opastavat myös näissä asioissa. E-kirjassa kerrotaan internetin käyttötuvallisuudesta ja siitä, mitä ovat virukset, madot ja troijalaiset ja kuinka niitä vastaan voi suojautua. Opastetaan salasanojen valinnoissa ja niiden vaihtamisessa. Lisäksi ohjeita nettipankkien saloihin sekä viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä ohjeita turvalliseen verkko-ostamiseen.

Kuvakaappaus Klingel.fi

Kiinnostuitko kirjasta? Olen sitä mieltä, että kannattaa ehdottomasti tarttua tilaisuuteen ja ladata Klingelin sivuilta Clotteyn ilmainen e-kirja Tietokoneen käytön alkeet –Tietokoneopas kaikenikäisille, jos hiemankin epäilyttää, että jotkin tietokoneen käytön perusasiat tarvitsivat kertausta. Itse ainakin ajattelin tulostaa näppäinyhdistelmät työpisteeni muistitaululle. Tai vaihtoehtoisesti tulostan ne ja piilotan ne näppäimistön alle ja briljeeraan tiedoillani aina sopivan tilaisuuden tullen. 

Postaus tehty blogiyhteistyönä Klingelin kanssa.

Anne Holt: Kuollut kulma

Löysin lukemattomien kirjojen pinosta pokkarin, jonka päätin ottaa työmatkalukemiseksi pienen ja kevyen kokonsa vuoksi. Anne Holtin Kuollut kulma (Gummerus, 2014) ei kuitenkaan ollut kevyttä luettavaa, vaan piinaavaa jännitystä. Norjankielinen alkuteos Skyggedød ilmestyi vuonna 2012. Kirjan on suomentanut Outi Menna ja kirjan kovakantinen suomennos ilmestyi vuonna 2013.

Ellen ja Jon Mohr ovat järjestämässä kesäjuhlia, mutta kaikki menee pieleen. Heidän kahdeksanvuotias poikansa Sander joutuu muutamaa tuntia ennen juhlia vakavaan onnettomuuteen ja kuolee. Ellenin ystävä kriminologi Inger Johanne Vik tulee paikalle juuri, kun onnettomuus on tapahtunut. Hätäkeskus ei vastaa, koska Utøyalla on samanaikaisesti tapahtunut jotain todella kamalaa. Tilanne on sekasortoinen. Lopulta Ellenin ja Jonin luokse saadaan kokematon poliisi Henrik Holme. Sanderin kuolema näyttää selkeältä tapaturmalta, mutta Holme haistaa palaneen käryä. Hän alkaa tutkia tapausta ja saa vähitellen mukaansa Vikin, joka on saanut muutaman vinkin, ettei Ellenin ja Jonin elämä ollutkaan aivan sitä, mitä he antoivat ymmärtää.

Kuollut kulma on piinaava dekkari. Takakannessa kirjan kerrotaan olevan monitahoinen sosiaalinen trilleri. Jäin miettimään, mitä tämä tarkoittaa. Trilleri kirja eittämättä on ja monitahoinenkin. Sosiaalinen. Kyllä. Kirja on sitäkin. Sanderin tapaturmaista kuolemaa selvitetään sosiaalisten tilanteiden keskeltä. Ei edes yritetä perinteistä poliisi kuulustelee -tekniikkaa, vaan lähestymistapa on pehmeämpi ja antaa lukijalle mahdollisuuden punnita perheen, sukulaisten ja tuttavien luotettavuutta ja tapaa käsitellä asiaa. Kuka henkilöistä kestää parhaiten paineet ja kuka avautuu ensimmäisenä?

Täytyy myöntää, etten muista, olenko aiemmin lukenut Anne Holtin kirjoja. En ainakaan Inger Johanne Vik -dekkareita. Kuollut kulma oli hämmästyttävän hyvä lukunautinto kaikessa karmeudessaan. Kirjan loppu on todella yllättävä ja olinkin jonkin aikaa täysin lamaannuksissa lukiessani kirjan viimeiset rivit. En aio kertoa, mitä kirjassa tapahtuu, mutta loppu on jotain sellaista, mitä en olisi ikinä kuvitellutkaan.

Samaan aikaan, kun luin Kuollutta kulmaa, luin Samuel Bjørkin Minä matkustan yksin. Molemmat kirjat lähtöisin Norjasta ja molemmissa lapsi tai lapsia uhreina. Hieman, eikä edes niin hieman, etovaa lapsiin kohdistuvat väkivallanteot, mutta toisaalta taiten kirjoitettua. Kuollut kulma ottaakin vahvasti kantaa lasten pahoinpitelyihin. Kirja laittaa miettimään asioita, kuinka hienot kulissit saattavat kätkeä taakseen vaiettuja salaisuuksia. Salaisuuksia, joista ei puhuta ääneen edes aviopuolisoiden kesken, vaan asioita peitellään.

Anne Holtin Kuollutta kulmaa suosittelen henkilöille, jotka pitävät perinteisistä dekkareista. Kirja on ehdottomasti yksi helmi dekkarimaailmassa.

Samuel Bjørk: Minä matkustan yksin

Äitini lainasi minulle jo kesällä Samuel Bjørkin Minä matkustan yksin (Otava, 2016), mutta en ehtinyt tarttua kirjaan ennen kuin syksyn pimeimpinä iltoina. Kirjan norjankielinen alkuteos Det henger en engel alene i skogen on ilmestynyt vuonna 2013. Kirjan suomennoksen on tehnyt Päivi Kivelä.

Poliisi Holger Munch saa luvan koota itselleen tiimin selvittääkseen järkyttävää tapausta. Metsästä on löytynyt kuusivuotias nukenvaatteisiin puettu tyttö, jolla on ollut kaulassaan lappu: ”Minä matkustan yksin.” Munch etsii oikeaksi kädekseen huipputaitavan Mia Krügerin, jota kuitenkin piinaa menneisyys ja nykyisyyskin on ollut pillerien ja alkoholin sävyttämää itsetuhoista elämää. Metsästä löydetty tyttö ei jää ainoaksi tapaukseksi, vaan löytyy toinenkin kuollut tyttö. Kolmas ja neljäs tyttö häviävät samanaikaisesti ja viides tyttö löytyy Munchin lähipiiristä. Ehtiikö Munch tiimeineen ajoissa väliin vai tapahtuuko viideskin murha? Samaan aikaan tyttöjen tapausten rinnalla uskonnollinen lahko harjoittaa hyvin omalaatuisia rituaaleja. Onko kuusivuotiailla tytöillä yhteys uskonlahkoon?

Minä matkustan yksin on piinaava ja jännittävä kirja, vaikka minua hieman etookin lapsiin kohdistuvat trillerit ja dekkarit. Kirjassa on paljon psykologista otetta, johon lukijan on helppo uppoutua. Bjørk vie tarinaa eteenpäin taidokkaasti. Tarina etenee ja tekee mieli lukea kirja yhdeltä istumalta. Kirjan käännöstyö on tehty taiten, joten lukeminen sujuu hienosti, kun ei tarvitse lukea yhtä virkettä moneen kertaan ja miettiä, mitä tämä tarkoittaa. Se, mikä minua hieman kirjassa häiritsi, oli uskonlahkotarinan ymppääminen samaan teokseen. Tästä olisi halutessaan saanut kirjoitettua vaikka oman jännitystarinansa.

Kirjan henkilöhahmot ovat hyvin tyypillisiä dekkarihenkilöitä. Holger Munch - isällinen hahmo, jolla on auktoriteettia ja taitoa, mutta joka saattaa sortua pieniin inhimillisiin virheisiin. Mia Krüger – kaunis ja nuori, mutta henkiseltä tilaltaan hyvin epävakaa. Gabriel Mørk – uusi tulokas tutkimustiimissä, joka hakee paikkaansa ja ilman muuta lunastaa sen. Joku voisi kokea stereotypiat häiritsevinä, mutta minua ei haitannut. Näillä aineksilla Bjørk on onnistunut luomaan trillerimäisen teoksen.

Pohjoismainen dekkarikaarti on saanut Bjørkistä hyvän lisän. Taattua lukemista jännitystä kaipaavalle. Olen iloinen, että tulin lukeneeksi tämän kirjan ja suosittelenkin kirjaa luettavaksi, jos etsit esimerkiksi jouluksi trillerimäistä dekkaria.

Otavan nettisivuilla kerrotaan, että Samuel Bjørk on kirjailijanimi, jonka takana lymyilee kirjailija, käsikirjoittaja ja muusikko Frode Sander Øien. Nimi on itselleni täysin vieras, eikä Øienin aiempia kirjoja ole ilmeisesti suomeksi käännettykään. Itse painan kuitenkin nimen Samuel Bjørk mieleeni ja jään odottamaan ensi keväänä ilmestyvää Yölintua.