Ian McEwan: Lauantai

Se on kummallista, kuinka lukemattomat kirjakasat vain kasvavat. Aina on jotain tähdellisempää tai kiireellisempää luettavaa, eikä ehdi purkaa kasoja. Yksi kerta kuitenkin yritin. Otin kirjakasan päällimmäisen kirjan Ian McEwanin Lauantain (Otava) luettavakseni. Ei ollenkaan huono valinta. Täytyy yrittää jatkossakin aina silloin tällöin napata kirja kirjakasasta ilman mitään sen suurempia syitä.

Henry Perowne on neurokirurgi. Hän on taitava työssään ja tietää sen. Henryn perheeseen kuuluvat ihana vaimo Rosalind sekä aikuiset lapset Daisy ja Theo. Henry tietää olevansa hyväosainen. Hänellä on kaunis koti ja upea auto. Puitteet ovat mitä parhaimmat, mutta eivät ne kuitenkaan takaa kaikkea. Eräs lauantainen vapaapäivä alkaa oudolla näyllä. Henry näkee ikkunasta palavan lentokoneen. Tästä päivä jatkuu jollain tavoin dominomaisesti. Palaset alkavat kaatua. Henryn mennessä pelaamaan squashia hän joutuu ikävään tilanteeseen. Hän tulee kolaroineeksi toisen auton kanssa. Autossa sattuu olemaan kolme epämääräistä tyyppiä, joista johtohahmo Baxter ei suostu Henryn sovintoehdotukseen, vaan vaatii rahaa. Henry pääsee kumminkin livahtamaan tilanteesta, vaikka se jääkin kummittelemaan hänen alitajuntaansa. Päivä jatkuu omalla omituisella tavallaan. Periaatteessa kaikki on hyvin, mutta Henry ikään kuin odottaa jotain tapahtuvaksi ja niin lopulta tapahtuukin. Painajainen on alkanut.

McEwan vie tarinaa eteenpäin toteavalla ja ehkä voisi sanoa jopa lakonisella tyylillä. Hän tai oikeastaan Henry tarkkailee ympäristöään ja tekee paljon havaintoja. Sellaisia, joita me jokainen teemme päivittäin paljon, mutta emme kirjaa niitä millään tavoin muistiin. Kirjassa käydään läpi Henryn ajatuksia omasta perheestään ja työstä, joka tuntuu antavan miehelle melkoisen tyydytyksen tunteen. Lauantai kestää kirjan nimensä mukaisesti täydet 24 tuntia. Siinä ajassa ihmiselle ehtii tapahtua vaikka mitä ja taitavasti McEwan on luonut yhden päivän tapahtumista kokonaisen kirjan. Oikeastihan se on niin, että harva saisi omasta lauantaistaan kokonaista kirjaa kirjoitettua. Pidin myös siitä, kuinka kirjan lopussa ympyrä sulkeutuu hienolla tavalla.

Lauantai ei ole mielestäni nopealukuinen kirja. Teksti on tiivistä, eikä kirjassa juurikaan lukujen määrillä pelata. Vaikka kirja saattaisi vaikuttaa omituiselta, ja ehkä ainakin aluksi tapahtumaköyhältä, sitä se ei kuitenkaan ole. Kirjan tarinassa on koko ajan mukana jännite. Jollain tavoin lukijana odotin alati, koska alkaa tapahtua, enkä joutunut pettymään. Painajaismaisen tapahtumaketjun alkaessa vyöryä lukijan silmille, ei voi oikein muuta kuin puristaa kirjaa kovasti käsissään. Tuli hieman sellainen olo kuin olisi leijunut ylhäällä ilmassa ja seurannut tapahtumia läheltä, mutta kuitenkin kaukaa.

Ian McEwan on todella perehtynyt asiaansa. Hänen neurokirurgiset kertomukset kirjan sivuilla ovat uskomattoman tarkkoja tai enhän minä mitään neurokirurgiasta tiedä, mutta kuvaukset vaikuttavat hyvin aidoilta. Toisaalta kiitossivuilla kirjailija kiittää erästä neurokirurgian apulaislääkäriä ja apulaisylilääkäriä, jonka opissa kirjailija on saanut olla kaksi vuotta. McEwan on oikeasti halunnut välittää lukijoille eksaktia tietoa ja hyvä tietysti niin. Jos neurokirurgisissa kuvauksissa olisi laistettu ja vääryyksiä löytyisi kirjan sivuilta, olisivat ne taatusti nousseet välittömästi otsikoihin.

Kirjan englanninkielinen alkuteos Saturday on ilmestynyt vuonna 2005. Samana vuonna ilmestyi kirjan ensimmäinen suomenkielinen käännös. Itse luin Seven-pokkarin vuodelta 2013. Kirjan on suomentanut Juhani Lindholm.

Ian McEwanin Lauantai kannattaa lukea, jos nautit laadukkaasta kirjallisuudesta, etkä halua turhaa kiirehtiä lukemisen kanssa. Tässä kirjassa riittää pohdittavaa.

Ian McEwan: Rannalla

On jäänyt muutama kirjapostaus rästiin pidemmäksi aikaa, joten täytyy yrittää saada nämäkin ajan tasalle, niin voi hyvällä omallatunnolla aloittaa uuden vuoden. No, ehkä ei pitäisi ottaa tästä harrastuksesta stressiä, mutta luonteeltani olen sellainen, että minua häiritsee, jos jokin asia on tekemättä ihan oman itseni vuoksi. Voitin Ian McEwanin Rannalla (Otava, 2007) Ullan luetut kirjat -blogin kesäarvonnasta. Englanninkielinen alkuteos on nimeltään On Chesil Beach. Kirjan on suomentanut Juhani Lindholm.

Eletään vuotta 1962. Edward ja Florence ovat menneet naimisiin ja on heidän hääyönsä. Vapauksien aikakausi tekee tuloaan, mutta Florence on edelleen täysin kokematon seksin suhteen. Oikeastaan Florence ei edes halua mitään sukupuolista kanssakäymistä. Kaikki sukupuoliseen aktiin liittyvä ällöttää naista. Hänelle Edward riittää sellaisenaan ilman mitään seksiä tai edes suutelua. On kuitenkin hääyö ja Edwardin odotukset ovat korkealla. Florencen olisi pitänyt kertoa Edwardille ennen naimisiinmenoa ongelmastaan, mutta kuinka kertoa asiasta, josta ei pysty puhumaan? Yö hääsviitissä saa lopun, joka suistaa nuorenparin elämän kertaheitolla täysin toisenlaiseksi kuin he kumpikaan olisivat ikinä ajatelleet.

Aivan uskomattoman tiivistunnelmainen kertomus. Kirja on suhteellisen ohut, mutta teksti on sitäkin painavampaa. Itselleni tuotti vaikeuksia laskea kirja välillä käsistä, koska olin niin kertomuksen lumoissa tai voiko sanoa lumoissa, kun oikeastaan pitäisi sanoa jännittyneessä ja piinaavassa mielentilassa. Kyllä McEwan osaa. Siis uskomaton mies. Herralla on todellakin kyky kirjoittaa tarinaa, joka vie lukijan mennessään. Pidän myös siitä, kuinka tarina etenee loogisesti, eikä hyppele ajasta toiseen. McEwan on myös tehnyt hienon kuvauksen 60-luvun vapautumisen aikakaudesta.

Rannalla on mielestäni myös kannanotto siihen, kuinka ihmisten pitäisi puhua toisilleen. Ei saisi pitää sisällään asioita, joista on epävarma tai joista ei pidä. Puhuminen auttaa ja ongelmiin voi löytyä ratkaisu, kun vain uskaltaa avautua. Vastapuolella voi olla vastaavia tunnetiloja tai pelkoja tai hän osaa heti kertoa, kuinka kannattaa edetä. Kirja kuvaa hienosti sen, mitä voi tapahtua, kun jättää kertomatta jonkin mieltään painavan asian. Koko elämä voi mullistua pelkän puhumattomuuden takia. Nyt yritän itsekin taas muistaa, että täytyy puhua, eikä vain niellä kaikkea, jos jokin asia tuntuu hankalalta.

Ian McEwanin Rannalla kannattaa lukea ihan jo vain sen takia, että kirja on piinaavan hieno tarina kahdesta nuoresta ihmisestä. Ja jos pidät psykologisista romaaneista, niin tässä on sinulle kirja.

Ian McEwan: Sementtipuutarha

Luettuani Ian McEwanin Vieraan turva oli minun avattava myös McEwanin Sementtipuutarha (Uusi Kirjakerho, 1980). Kirjan voitin Ullan Luetut Kirjat -blogin kesäarvonnasta. Sementtipuutarhan englanninkielinen alkuteos The Cement Garden ilmestyi vuonna 1978. McEwanin esikoisteoksen on suomentanut Eva Siikarla. Kirjan kannet vaikuttivat hyvin tutuilta, enkä voinut olla miettimättä, onko meillä lapsuudenkodissani ollut samainen kirja hyllyssä. Aiemmin en kyllä kirjaa ole lukenut.

Neljä sisarusta, Julie, Jack, Sue ja Tom, ovat menettäneet molemmat vanhempansa. Ensin kuoli isä, jonka jälkeen melko pian äiti menehtyi vakavaan sairauteen. Sisarukset, iältään kuudesta kuuteentoista, päättävät olla kertomatta äitinsä kuolemasta kenellekään, etteivät joutuisi toisista erilleen. Lapset alkavat elää omaa sulkeutunutta elämäänsä vanhassa ja isossa kotitalossaan. Kukin lapsista tekee mitä tahtoo, eikä järjestyksellä ole väliä. Julie on sisaruksista vanhin. Hän yrittää aluksi pitää talossa kuria, mutta koska hän on nuori ja menokenkä vipattaa, ei hän jaksa aina keskittyä nuorempiin sisaruksiinsa. Jack on kirjan kertojaääni. Murrosikäinen, haiseva finninaama, joka on kaikkea vastaan. Jack voi maata päivät pääksytysten sängyssä ja masturboida. Sue on sisarusparven älykkö. Kirjoihinsa uppoutunut ja terävä-älyinen tyttö. Tom, sisaruskatraan nuorin, on selkeästi eksyksissä. Hän kaipaa äidin syliä ja turvaa. Välillä Tom pukeutuu tytöksi tai leikkii pikkuvauvaa, jota Julie hoivaa.

Ensinnäkin täytyy sanoa, että johan oli kirja. Ei todellakaan huono, mutta outo ja erikoinen. Ei ikinä pitäisi verrata kirjoja keskenään, mutta pidin Sementtipuutarhasta enemmän kuin Vieraan turvasta. Ian McEwanilla on loistava taito vangita tunnelma kirjoitettuihin sanoihin. Osa kirjan kohtauksista oli jopa niin kuvottavia, että tunsin nenässäni epämiellyttävät hajut tai tunsin ruokapöydän likaisuuden sormenpäissäni. Sementtipuutarha on absurdi ja älykäs kirja. Kirjan tunnelma on kummallinen, mutta ainakin minun oli lukijana pakko jatkaa eteenpäin. Janosin tietää, kuinka tarinassa lopulta käy.

Sementtipuutarha on ennen kaikkea psykologinen teos. Kirja laittaa lukijan miettimään, kuinka ihmismieli voi niksahtaa sijoiltaan hyvin herkästi. Toisaalta jo ennen lasten äidin kuolemaa perhe oli omituinen ja sulkeutunut. Mielestäni äidin kuolema oli viimeinen sysäys sille, kuinka lasten mielet lopulta vääristyivät aivan pois raiteiltaan. Kirjassa käsitellään myös paljon seksuaalista heräämistä. Vääristyneet perhesuhteet aiheuttavat kuitenkin sen, ettei kirjassa nuorten heräävä seksuaalisuus ole normaalia. Täytyy kyllä sanoa, että Ian McEwan ei päästä lukijaansa helpolla. Kirja herättää paljon ajatuksia, jotka jäävät pääkoppaan pyörimään.

Ian McEwanin Sementtipuutarhaa suosittelen, jos kaipaat luettavaksesi lyhyttä, mutta tiivistunnelmaista kirjaa.

Kirja saa tähtiä 4+ (asteikko 1-5).

Ian McEwan: Vieraan turva

Ian McEwanin Vieraan turva (Seven-pokkari, 2010) löytyi myös Ullan kirjat -blogin arvonnasta voittamastani kirjanipusta. Blogistanian kesälukumaratonin jälkeen nappasin käteeni tämän ohuen kirjan, koska kaipasin fyysisesti kevyttä kirjaa käsieni kannateltaviksi. Onhan tuokin syy lukea. Kirjan englanninkielinen alkuteos The Comfort of Strangers on ilmestynyt jo vuonna 1981. Suomenkielisenä kirja ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1983 Kirjayhtymän kustantamana. Kirjan on suomentanut Marja Alopaeus. Tämä oli muuten ensikosketukseni Ian McEwanin tuotantoon.

Mary ja Colin viettävät Venetsiassa leppoisan raukeita lomapäiviä. Päivät kuluvat välillä pelkästään kahviloissa ja ravintoloissa istuen. Toisinaan ei edes poistuta hotellihuoneesta, vaan pariskunta viettää aikaansa sängyssä toisistaan nauttien. Eräänä iltana Mary ja Colin lähtevät niin myöhään liikkeelle, ettei missään ole enää ruokapaikkaa avoinna. He lähtevät etsimään makkarakioskia, mutta unohtavat kartan hotellille. Pimeillä kaduilla ja kujilla aikansa tallustaneina he törmäävät mieheen, Robertiin, joka vie heidät baariin. Robert tarjoaa pariskunnalle juotavaa ja hieman purtavaakin sekä kertoo heille itsestään. Baari alkaa tyhjentyä ja Mary ja Colin lähtevät takaisin hotellille eksyäkseen jälleen kerran. Aamun sarastaessa pariskunta on edelleen eksyksissä. Molemmat ovat väsyneitä ja janoisia. Yllättäen he törmäävät taas Robertiin, joka vie heidät kotiinsa. Robertin ja hänen vaimonsa Carolinen huoneistossa tapahtuu pari outoa seikkaa, josta Mary ja Colin vaikenevat muutamaksi päiväksi. Kun he lopulta kertovat toisilleen sattumuksista, päätyvät he kuin pakonsanelemina uudestaan vierailulle Robertin ja Carolinen luo. Vierailulla on kohtalokkaat seuraukset.

Vieraan turva on piinaava ja ahdistava lukukokemus, mutta myös sellainen, ettei kirjaa malttaisi laskea käsistään. McEwan on onnistunut tiivistämään lyhyeen kirjaan monta tunnetilaa. Kerronta on vahvaa ja osittain julmaa. Itse koin kohtauksen, jossa aamu sarastaa Maryn ja Colinin etsiessä kahvilaa, josta saisi vesilasillisen juotavaksi, erittäin surrealistiseksi. En oikeasti aluksi ymmärtänyt, näkeekö Mary tai Colin unta vai tapahtuiko heille todella niin kummallisia asioita, joita aamun ensihetkillä tapahtui. Se, mitä hieman ihmettelin, miksi Mary ja Colin palasivat Robertin ja Carolinen luo, vaikka ilmassa oli paljon viittauksia outoihin asioihin. Itse olisin kiertänyt kyseisen pariskunnan hyvin kaukaa, mutta en kenties olekaan kovin seikkailuhenkinen, vaan haluan ennemminkin pitää jalkani visusti maanpinnalla.

Ian McEwan on palkittu kirjailija, enkä enää ihmettele miksi. Miehellä on kyky kirjoittaa tarinaa, joka imaisee mukaansa. Voittamassani lukupaketissa oli myös toinen McEwanin teos, Sementtipuutarha, johon tartun lähiaikoina, koska onhan McEwanin tuotantoon yksinkertaisesti saatava ote.

Vieraan turvasta on julkaistu myös elokuvasovitus Muukalaisia Venetsiassa vuonna 1990. Elokuvaa en ole nähnyt, mutta googlettamalla huomasin, että Prime-kanavalla elokuva pyörii tänä kesänä. Nyt pitäisi vain muistaa katsoa elokuvaversio, koska kirja on varsin tuoreessa muistissa. 

Kirjalle annan tähtiä 4 (asteikko 1-5).