Estejuoksua

Kissan ulkoiluttaminen vaatii pitkää pinnaa ja valmiutta mennä läpi tiheimmänkin ryteikön. Olimme jälleen kerran valkoisen, karvaisen ystäväni kanssa tällaisella, jonkun mielestä pitkäveteisellä, iltaulkoilulla. Ulkoilu rajoittui lähinnä pihlajan alla olevalla kivellä istumiseen tai puussa kiipeilyyn. Kissa kiipesi, en minä. Välillä hieman siirryimme enemmän puitten lomaan, koska sade yllätti meidät.

Ehdin miettiä syntyjä syviä kissan keskittyessä luonnon tarkkailuun. Kummastelin mm. sitä, miksi työpaikoilla kaiken maailman keräykset jäävät aina naisten huoleksi. Menin maanantaina töihin lomani jälkeen ja kuulin kollegani irtisanoneen itsensä. Kertoi keskiviikkona olevan viimeisen työpäivän. Hienoa. Onnea hänelle. Mahtavaa, kun joku jaksaa yrittää kehittää itseään vaativimmilla töillä. Puolen päivän jälkeen kysyin toiselta miespuoliselta kollegalta, pitäisikö meidän kenties muistaa herraa nro 1. jotenkin, koska hän meidät jättää. Kollega nro 2. sanoi, että olisihan se hyvä, mutta hän ei ole oikein ehtinyt tehdä mitään keräystä. Haloo, herra oli tiennyt tästä jo kaksi viikkoa! Keräys jäi tietenkin minun harteilleni. Hommaa ensin kortti maanantaina töitten jälkeen. Tiistaina kierrät kaikki mahdolliset työpisteet ja kinuat allekirjoituksia korttiin sekä avustusta lahjaa varten. Onneksi kollega on pidetty ja rahaa lohkesi suhteellisen helposti, vaikka yli puolet henkilökunnasta onkin vielä lomalaitumilla. Lisäksi mietit pääsi puhki, mitä ostaisitte (lue: allekirjoittanut ostaisi) hiljaiselle, uutteralle miehelle läksiäislahjaksi. Viskipullo olisi helppo ratkaisu, mutta mies ei juuri käytä alkoholia. Tiistaina työpäivän jälkeen kipität sellaiseen ketjuliikkeeseen, jonka lahjakortti kelpaa missä päin Suomea tahansa. Toivottavasti herra myös harrastaa urheilua, eikä ole vain kehunut itseään.

Takaisin kissan ulkoiluttamiseen. Huomasin maassa omituisen näköisen kiven. Aivan kuin keihään kärki. Otin kiven maasta ja pyörittelin sitä. En tiedä, onko minulla vilkas mielikuvitus, mutta kivi vaikutti siltä, että sitä olisi työstetty keihään tai jonkin muun aseen kärjeksi. Wau! Seisoinko minä arkeologisesti arvokkaalla maalla?

Kissa istui edelleen kivellä ja minä ihmettelin kiveä. Sitten rasahti. Suustani pääsi kiljaisu, koska säikähdin ja samassa huomasin, että olimme saaneet seuraa. Jänis oli tulossa meitä kohti. Välimatkaa minuun oli vajaa kaksi metriä. Jänis huomasi meidät ja teki 90 asteen käännöksen. Ryntäsi ryteikön poikki asuintalomme leikkipaikalle. Seuraavaksi reagoi kissa, joka ryntäsi jäniksen perään. Kolmantena pingoin minä ruskeissa Hai-saappaissani. Olimme Wolmari Iso-Hollon harjoittelumailla ja siellähän on tietysti esteitä. Jänis ylitti tai alitti leikkipaikan vierustalla olevan aidan hienosti. Kissa alitti aidan ja minä viimeisimpänä hyppäsin aidan yli. Aita oli noin 50-60 cm korkea, joten ei saavutus sinänsä, mutta hyvää harjoittelua mahdollista estejuoksua varten.

Jänis tietenkin ehti loppujen lopuksi hypähdellä pakoon. Minun täytyy myöntää, että sen verran rasahdusta säikähdin, että sydämeni hakkasi rinnassani epätavallisen kovaa jonkin aikaa. Tuli hieman primitiivinen olo.

Huomasin estejuoksun jälkeen, että kivi oli edelleen kädessäni. Mahdollista viestijuoksija-ainesta kenties?

Laiteongelmia

Olin aikeissa katsoa DVD:ltä Harry Potter ja kuoleman varjelukset osa 1, jotta tietäisin missä mennään, kun menen katsomaan osaa 2 elokuvateatteriin. Taloudessamme katsellaan elokuvia dvd:ltä tosi harvoin ja aina se on yhtä ongelmallista. Yleensä tapahtumasta seuraa perheriita.

Ajoitin katselmukseni niin, että mies, joka täällä asuu, ei olisi kotona. Leffa kotiteatterilaitteeseen ja televisio auki. Ei näy leffaa, ääni vaan kuuluu. Sen sijaan MTV3:n ruudussa pyörii bikiniasuinen tyttö.

Käsissäni on kaksi kaukosäädintä. Painelen kaikkia nappuloita, joissa viitataan dvd:hen tai disciin tai kanaviin. Lisäksi painelen muutamia muitakin nappuloita varmuuden vuoksi. En tiennytkään, että taloudessamme näkyy niinkin monta kanavaa kuin kanavaluettelon mukaan näkyisi. Kuka niitä kaikkia kanavia ehtii katsoa? Meidän taloudessamme katsotaan pääasiassa uusintoja ykköseltä, kakkoselta, kolmoselta ja neloselta.

Kaivan kotiteatterin ja television ohjekirjat esiin ja alan lukea. Epätoivoista. Tekstin pitäisi olla suomea, mutten oikein ymmärrä lukemastani mitään. Pitäisi olla dvd-kanava, mutta mistä sitä tietää mikä se sellainen kanava on. Onkohan minulla kenties toisen television ohjekirja käsissäni? Sitäkään ei voi tietää, koska en jaksa käydä tarkastamassa, minkä merkkinen televisio meillä on makuuhuoneessamme. Lähes tunnin tuskailun jälkeen, päätän jättää leikin sikseen.

Mies, joka täällä asuu, tulee kotiin. Kerron hänelle sivulauseessa, ettei leffaa voinut katsoa. Syntyy kiivas väittely.
-Miksei muka?
-Siksi, ettei näy niin ei näy.
-Sehän pitäisi näkyä heti, kun vaan laittaa levyn laitteeseen ja television auki.
-Ei vaan näy.
-Anna kun minä näytän.
-Näytä sitten. Ei toimi niin ei toimi. Ja mikä se dvd-kanava on?
-Mikä kanava? Ei siihen mitään erikoiskanavaa tarvita. Se leffa näkyy, kun laittaa levyn koneeseen.

Tätä olisi voinut jatkua loputtomiin, mutta päätin vaieta ja katsoa, kuinka herra saa elokuvan näkyviin. Riemuvoitto! Ei näkynyt elokuva edelleenkään. Mies toisteli samoja temppuja kaukosäätimillä, joita olin jo itse kokeillut. Lopuksi otin Harry Potterin kainalooni ja siirryin tietokoneen ääreen. Voihan sen elokuvan tietokoneellakin katsoa, vaikka onkin rasittavampaa silmille kuin televisioruudun tuijottaminen. Mies jäi testaamaan laitteita muilla dvd-elokuvilla.

Tunnin verran taisteltuaan mies hihkaisi. Nyt näkyy ja arvaa missä oli vika? Kysyin tietysti, missä. Scart-johto oli television ja kotiteatterin väliltä irti. Ei siis ihme, ettei näkynyt. Ihmettelin, miten se johto irti voi olla. Tietysti se voi olla, kissa on leikkinyt television takana ja irrottanut johdon! Johan oli paksua! Syyttää pientä ja viatonta eläintä scart-johdon irrottamisesta.

Minäkö muka syyllinen?

Öisiä ääniä

Olen usein miettinyt, miksi öiseen aikaan kaikki äänet kuulostavat huomattavasti kovemmilta kuin päiväsaikaan. Herääkö meissä ihmisissä yöaikaan alkukantaiset selviytymistavat esiin ja terästämme kuuloamme kaiken pahan varalle?

Kesäloman aikana muuttuu unirytmi ja tulee valvottua huomattavasi myöhempään kuin normaalisti, jolloin Nukkumatti heittää unihiekkaa jo puoli yhdeltätoista illalla. Yksi lomailta vaihtui yöksi, eikä Nukkumattia kuulunut. Minua alkoi häiritä kaikki öiset äänet.

Ensimmäinen häirintä tuli jostain ötökästä. Kuulin korvani juuressa siipien lepatusta. Mitä ihmettä, onko parvekkeen raolleen jätetystä oviaukosta lentänyt perhonen makuuhuoneeseemme. Yöpöydän lamppuun valo ja silmälasit päähän. Missä se ötökkä on? Tapan sen! Ei näy ötökkää. Kääntelen päätäni ja yritän terästää katsettani. Äh, ötökkä on lentänyt makuuhuoneemme kattoon. Totean sen verkkosiipiseksi, vihreäksi lentäjäksi. Seuraavana päivänä netin ihmeellisestä maailmasta selvitin itselleni, että kyseessä on harsokorento. Valot kiinni ja pää takaisin tyynyyn. Menee muutama minuutti ja taas siipien lepatus kuuluu korvani juuresta. Valot päälle. Missä se on? Haa, ötökkä eli harsokorento on laskeutunut yöpöytäni voidepullokokoelmani kimppuun. Nenäliina käteen ja tappo yhdellä iskulla. Pääsinpäs siitäkin ötökästä.

Yritän edelleen etsiä Nukkumattia. Ei näy eikä kuulu. Muuta kyllä kuuluu. Seuraavana kadulta alkaa kuulua kovaäänistä laulua Aikuisesta Naisesta. Lauluäänien perusteella epäilen kyseessä olevan 5-6 hengen joukon nuoria aikuisia, jotka jostain kumman syystä, ovat sinä yönä päättäneet tulla kuorestaan ja aloittaa Aikuisen Naisen elämän. Joukossa on sekä nais- että miespuolisia henkilöitä. Etenkin miespuolisten henkilöiden avautuminen Aikuisen Naisen elämästä saa minut mietteliääksi. Onneksi joukko etenee humalatilaansa nähden suhteellisen ripeästi ja kohta on taas hiljaista.

Hiljaista, niin minä kuvittelin. En vain tiennyt, että Nesterallin yksi erikoiskoe oli siirretty Keravan Kalevankadulle. Sarjojakin tuntui olevan useita. Mopoille, moottoripyörille sekä henkilöautoille omansa. Pääasia tuntui kuitenkin olevan, mitä kovempaa ajat sitä parempi. Niinhän se rallissa usein menee. Välillä vaan ihmettelin, kuinka ajoneuvot oli päästetty yhtäaikaa liikenteeseen vai oliko moottoripyörillä kenties oma kilpailunsa menossa rata-ajojen ominaisuudessa. En päässyt tästä selvyyteen, eikä paikallislehdessä ole julistettu minkään valtakunnan urheilutuloksia näistä kisoista.

Tulisiko Nukkumatti vihdoin ja viimein? Toiveikkaana odotan. Vielä mitä. Nukkumatti taisi unohtaa minut, koska linja-auto pysähtyy talomme kohdalle ja joku nousee autoon tai autosta pois. Epäilen, että Nukkumatti lähti lätkimään bussikyydillä. Sitäkin kyllä ihmettelen, miksi linja-auto kulkee keskellä yötä. Eihän ne kulje päivälläkään.

Koska Nukkumattia ei näy eikä kuulu, olen jo aikeissa luovuttaa. Sinnikkäästi kuitenkin kääntyilen sängyssäni ja nyt olen varma, että nukahdan. Samassa parisängyn toiselta puolelta alkaa kuulua kovaääninen kuorsaus. Tämäkin vielä. Mies joka täällä asuu, päätti avata sanaisen arkkunsa yöllä, pitäen sellaista meteliä, ettei siinä nukkuisi kukaan. Ei auta kylkeen tökkiminen, ei mikään. Hetkiseksi mies antaa toivoa. Kuorsaus loppuu ja odotan autuaasti unta tulevaksi. Taisi kuitenkin olla kiusantekoa miehen puolelta, koska kohta kovaääninen kuorsaus taas jatkuu.

Tuntuu, että olen valvonut koko yön. Aamuyön tunteina saan jostain unihiekkaa silmiini ja nukahdan. Nukkuminen jää kuitenkin lyheksi, koska pian nukahtamiseni jälkeen sänkyni vierestä kuuluu kovaääninen ja vaativa nau. Yritän olla nukkuvinani, niin kissa kävelee takajaloillaan sänkyni vierustaa ja kynsii etutassuillaan patjaani. Raps, raps, raps, nau. Kyynärpäästäni puraistaan ja naukuminen vaihtuu maukumiseksi. Kissa hypää sänkyyni ja tulee pääni yläpuolelle loikatakseen saman tien kasvojeni yli pois. Tassut ja mahakarvat vain viistävät kasvojani. Kiusa se on pienikin kiusa. Onneksi olen kesälomalla ja voin yrittää nukkua päiväunet.

PS. Toisille Nukkumatti on suopeampi kuin toisille.