Blogger Recognition Award

Kiitos Tassulinnan Pepsille ja Maxille sekä palvelijalle Blogger Recognition Award -haasteesta. Haaste vastaanotettu ja tässä asia lyhyesti ja ytimekkäästi.

1.    Kirjoita postaus palkinnosta logoineen

2.    Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen

3.    Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille

4.    Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi

5.    Nimeä 10 bloggaajaa palkinnonsaajaksi

Letkunippu on kivan pyöreä ja sen sisällä on mukava istua.

Bloggaamisen aloitin viisi vuotta sitten kirjatakseni muistiin hulluja sattumuksia ja kömmähdyksiä. Tarkoituksenani oli pitää lähinnä päiväkirjaa itseäni varten, jotta joskus kiikkustuolissa istuessani olisi mitä muistella. Vähitellen myös herra Karvajalka sai enemmän palstatilaa blogissani. Vuosina 2011-2013 päivitin blogiani todella vähän, koska aloitin uuden harrastuksen töiden ohella. Ammattikorkeakouluopinnot imivät lähestulkoon kaiken vapaa-ajan, joten blogia ei vain ehtinyt päivitellä. Muutaman intensiivisen harrastusvuoden jälkeen aloin taas aktivoitua blogini suhteen. Vähitellen palstatilaa alkoivat saada myös kirja- ja teatteripostaukset.

Kenen koti on tippunut maahan?

Aloitteleville bloggareille haluaisin antaa muutaman ohjeen. Tutki etukäteen blogien nimiä ja blogiosoitteita. Itse tein sen virheen, että halusin blogini nimeksi Elämä on ihanaa, enkä ottanut huomioon sitä, että samanniminen blogi on jo olemassa. Seuraavaksi minulle tuli blogin osoitteen kanssa ongelma, koska elamaonihanaa.blogspot oli jo varattu. Päädyin sitten vääntämään osoitteen mannilainen.blogspot herra Karvajalan virallisesta nimestä Manni. Ei ehkä kovin järkevää, mutta turha sitä on enää alkaa säätää. Mieti myös tarkkaan, mitä haluat blogissasi jakaa ja mitä et. Itse jättäisin ehkä joitakin alkuaikojen postauksia pois. Myöskään työasioista en ikinä kirjoita blogissani, koska ne eivät tänne kuulu. Ole aktiivinen kommentoija muissa blogeissa, jotta tulet huomatuksi. Näin pysyt myös itse ajan hermolla.

Orava, orava! Tule alas puusta. Täällä odottaa kiltti kissa.

Mukaan haastan Hidasta matkailua aloittelijoille, Eksynytkirjojen maailmaan, Keltaisessa talossa, Unelmien aika, Kirjasähkökäyrä ja Nukkuva kojootti.

Mitä Forsmanin teemyymälästä tuli ostettua?

Postasin pari viikkoa sitten ihanasta vierailusta Forsmanin teemyymälässä. Lupasin esitellä ostokseni jälkikäteen, koska myymäläpostauksesta tulikin yllättävän pitkä. Mitä sitten tuli ostettua? No, tietenkin teetä!

Nyt on kyllä hetkeksi teetä, jota juoda ja nautiskella. Ostoskuvasta unohtuivat inkivääritikut, jotka päätyivät ostoskassiin hetken mielijohteesta kassalla. Niin, ja ne muutamat namuset, jotka tuli ostettua pahimpaan nälkään, koska nehän oli jo tuhottu ennen kotiinpaluuta. Teepakkausten lisäksi ostin kaksi söpöä peltirasiaa, joista toisen annoin äidilleni ja toisen pidin itse.

Aito Jäätee Mansikka-Vanilja. Jääteepakkaukset nähtyämme sekä minun että ystäväni oli pakko tarttua näihin pakkauksiin. Mikä voisi olla kesällä piristävämpää kuin kunnon jäätee? Vihreä Mini Gun Powder on rullattulehtinen tee, joka on maustettu mansikanpaloilla ja vaniljalla. Tässä teessä ovat vihreän teen terveysvaikutukset parhaimmillaan. Ja mikä tässä teessä on parasta? Maun lisäksi se, että teen voi hauduttaa suoraan kylmään veteen. Teen tuoksu on taivaallinen. Mansikka tuoksuu päällimmäisenä. On kesä. Tämän pussin avasin heti, koska halusin fiilistellä makua ja tuoksua, eikä todellakaan tarvinnut pettyä. Vaarana on, että tähän voi jäädä koukkuun.

Aito Jäätee Sitruuna. Tämä on edellisen kaveri. Tässäkin teessä rullattulehtinen Vihreä Mini Gun Powder esittää pääosaa. Makua siivittää sitruuna sekä mangonpalat. Kuulostaako houkuttelevalta? Ainakin pakkauksen tuoksu on lupaavan sitruunainen ja pirteä. Tätä pakkausta en ole vielä avannut, mutta huomenna avaan. Päätin tänään töissä hikoillessani, että iltapäiväteen täytyy helteillä vaihtua jääteeksi. Uskon, että piristävä vaikutus tulee olemaan hyvä. Lupasin maistiaisia myös työkavereilleni. Katsotaan, mitä he sanovat. Onpahan ainakin vaihteeksi muutakin puhuttavaa kuin työasiat.

Kissan Päivät. Tuli valittua kolmaskin rullattulehtinen Vihreä Gun Powder tee ja ihan vain tuon nimen takia. Minkä kissaihminen itselleen voi? Kissan Päivissä on mausteena cupuacu-hedelmää, appelsiinipuun kukkia, omenanpaloja, hibiscusta ja papaijanpaloja. Tämä tee haudutetaan lämpimään veteen ja voi kuinka kauniisti rullatut teelehdet aukenevat. Aivan uskomatonta. Tässä on kyllä hyvä esimerkki siitä, millaista on laatutee. Vaikka valitsin teen nimen perusteella, on tässä myös muutakin hyvää. Tee sisältää runsaasti flavonoideja ja mielihyvää tuottavaa L-teaniinia, joka rauhoittaa, vähentää stressiä ja parantaa keskittymiskykyä. Ilmankos minä olenkin ollut lähiaikoina töissä jotenkin rauhallisempi, koska olen juonut tätä teetä aamuisin ennen töihin lähtöä. Voin suositella räjähteleville henkilöille.

Puolukka Vanilja. Valkoisen ja vihreän teen sekoitus, jossa makua tuovat vanilja ja kotimainen puolukka. Pakkausta en ole vielä avannut, mutta tuoksu on erittäin lupaava. Pakkauksessa teetä kuvataan pehmeän herkullisena, joten tuskin tulen pettymään tämänkään suhteen. Pakkaus itsessäänkin on todella kaunis. Tällaisen veisi mielellään myös lahjaksi, jos menisi kesämökkivieraaksi jonnekin. Minä kuitenkin pidän tämän itse, koska olen itsekäs ja haluan makustella tätä itse.

Finlandia. Tämä teepakkaus tuli valittua yhden mausteen takia. Arvaatteko minkä? Tervan. Siis wau! Voiko oikeasti olla suomalaisempaa teetä kuin tervamausteinen tee? Musta Intia-Ceylon lehtitee on maustettu tervan lisäksi sitruunalla ja ruiskukalla. Tästä pakkauksesta tervantuoksu puskee läpi. Finlandia aukenee Kissan Päivien jälkeen, koska tuoksussa on jotain niin suomalaista ja keskikesään sopivaa soundia. Sivuhuomautuksena mainittakoon, että herra Karvajalka kävi äsken valtaamassa tuolini. Haisteli samalla Finlandia-pakkausta ja nuoli huuliaan. Taitaisi maistua kissallekin. Vinkkinä muuten toinenkin lahjaidea. Finlandia sopii nimensä puolesta tuliaisiksi ulkomaille tai ulkomaisten vieraiden kotiin viemisiksi.

Siniset Silmät. Tuli valittua näemmä toinenkin Intia-Ceylon musta lehtitee. Syynä tähän valintaan oli rommiöljy. Vaikka en kauheasti alkoholia kuluta, niin rommi on taikasana, joka saa tähän naiseen liikettä. Sinisten Silmien muita mausteita ovat kiiviöljy ja vadelmaöljy sekä ruiskukan terälehdet. Ihana nimi tällä teellä ja kaunis pakkaus. Näistä kaikista teepakkauksista tämä pakkaus tuoksuu heikoiten. Ehkä tämä on eniten arkitee. Joo, arkena rommia. Olipa hienosti valittu, mutta minkäs teet. Auttaakohan tämä relaamaan? Sehän selviää, kun pakkauksen jossain vaiheessa avaan ja alan nautiskella rommiteetä. 

Nyt kun taas tuoksuttelin teepakkauksia, niin tunnen itseni todella lumoutuneeksi näistä kaikista teesekoituksista. Kyllä ihminen saa pienistä asioista onnen jyviä elämäänsä, jos haluaa.

Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista

Lukupiiri otti vaihteeksi luettavakseen melko tuoreen kirjan, Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista (Gummerus, 2016). Itselläni ei ollut mitään ennakko-odotuksia kirjan suhteen. Helsinkiin sijoittuva kirja tietysti sinänsä kiinnosti, mutta muuten tartuin kirjaan ilman suurempia toiveita. Kirjan luettuani olin kuitenkin erittäin positiivisesti yllättynyt. Kirkes-kirjastoissa kirjaan on pieni jono, joten aivan helposti kirjaa ei luettavakseen saa.

Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista on Engelin fiktiivinen yöpäiväkirja Helsingin vuosilta 1816-1840. Helsingin uudelleenrakennuskomitea on valinnut saksalaisen Johan Carl Ludvig Engelin arkkitehdikseen. Engelin perhe saapuu Suomeen vuonna 1816. Muutto on perheelle vaikea paikka. Engel lupaa vaimolleen Charlottelle, että viipyisivät Helsingissä vain kuusi vuotta, mutta toisin kävi. Engel ei ikinä oppinut pitämään Helsingistä, mutta kaupungin rakentamisesta tuli Engelin elämäntyö. Ei kukaan itseään kunnioittava arkkitehti kieltäytyisi moisesta kunniasta. Yöpäiväkirjassa käydään läpi Engelin suunnittelemia rakennuksia ja niiden syntyprosessia. Etenkin Suurkirkko (nykyinen Tuomikirkko) saa Engelin yöpäiväkirjassa suuren osan. Engel kirjoittaa myös paljon tyttärestään Emiliestä, joka on heikkoverinen ja heikkokuntoinen. Pojistaan Engel vain mainitsee silloin tällöin yöpäiväkirjassaan. Kun Engelin perhe vaurastuu, rakentaa Engel itselleen puutarhan, josta hän saa paljon voimaa ja iloa.

Viikilän teksti on hienoa ja runollista proosaa. Lukupiiriläisiä kirjan verkkainen ja mietiskelevä teksti miellytti. Kuoleman läsnäolo on kirjassa koko ajan mukana, mutta kirjan kaunis teksti ei tehnyt kuolemasta ahdistavaa, vaan enemmänkin hieman surumielistä. Viikilän kuvaus Engelistä antaa kuvan yksinäisestä puurtajasta ja hieman ehkä ylimielisestäkin tai kenties kyse oli pelkästään Engelin ujoudesta. Engel ei ollut mikään seurapiiritaituri. Hän rakasti enemmänkin sitä, että sai tehdä rauhassa töitään. Engel oli myös mielestäni melkoisen etäinen jopa omalle perheelleen.

Kirja saa lukijan näkemään edessään Engelin suunnittelemien rakennusten nousemisen Helsingin kallioiselle maaperälle. Engelin pöydältä nousi yllättävän paljon rakennuksia myös muualle Suomeen. Kirjassa on myös viehättäviä yksityiskohtia. Yksi tällainen on kertomus ilmajokelaisen Juho Könnin rakentamista Könninkelloista. Suurkirkon kellotaulu ja koneisto nimittäin tilattiin Könniltä, vaikka Engel ei täysin luottanutkaan miehen ammattitaitoon. Kirjassa kerrottiin myös, kuinka Helsingin observatoriosta otettiin mallia Pietariin. Kun Engel nimitettiin intendenttikonttorin johtajaksi, perhe vaurastui ja he pystyivät rakentamaan oman talon puutarhoineen Bulevardille. Lukupiiriläiset mietiskelivät, kuinka hienoa olisi, jos Engelin koti ja puutarha olisivat säilyneet vuosisatojen saatossa.

Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista suosittelen kaikille arkkitehtuurista kiinnostuneille sekä Helsinki-intoilijoille. Kirja on mukava teos myös historian havinasta nauttiville.

Päivi Hidasta matkailua aloittelijoille -blogista kävi lukupiirikirjan innoittamana kävelyllä Engelin kaupungissa. Loistavia kuvia Päivi on ottanut.

Lukupiiri antoi kirjalle tähtiä 5- (asteikko 1-5).

Ällötyksiä ja ihanuuksia

Neljä vuodenaikaa näyttävät luonnon monet kasvot. Kevään hennon vihreistä sävyistä siirrytään kesän tummemman vihreisiin väriskaaloihin. Kesän taittuessa syksyksi alkavat ruskan kauniit värit hehkua ympäristössä ennen talven valkeaa kauneutta. Rakastan Suomen vuodenaikoja ja luonnon monipuolisuutta, mutta miksi, voi miksi, luonnosta löytyy myös kaiken maailman kauheuksia? Kevään suurin ällötyksen kohteeni ovat kotilot ja kai ne sitten ovat niitä surullisenkuuluisia lehtokotiloita. Niitä, jotka leviävät mieletöntä vauhtia ja tuhoavat kaiken.

Ällötys numero 1.

Tämä on oikeastaan aika kiehtova otus.

Viime kesänä ulkoillessani herra Karvajalan kanssa, huomasin, että viereisellä kaupungin tontilla kasvaa lehtokotilopopulaatio. Lehtokotiloita oli tuhansia. Pääasiassa viihtyivät nokkospöheikössä, mutta toki niitä muualtakin löytyi. Tänä keväänä näin ensimmäiset lehtokotilot samaisella tontilla maanrajassa. Ajattelin, olivatko edellisen vuoden kuolleita yksilöitä vai eläviä. Tarkempaa kliinistä tutkimusta en suorittanut. Sitten tuli sade rankka, joka paljasti esimerkiksi pienen savikuopan, josta näitä ällötyksiä kaivautui kymmenittäin yhtäaikaisesti maan pinnalle. Yök.

Taatusti parittelevat. Superällötys.

Inhoan sitä ritinää, joka kenkieni alta kuuluu, kun kissan kanssa ulkoilen. Siellä ne lehtokotilot tallautuvat jalkojeni alle, joka taas edesauttaa sitä, että elävät yksilöt pääsevät suorittamaan kannibalistisia toimintoja syömällä näitä tallautuneita lajitovereitaan. Yäk. Jos on hiemankaan kosteampi ilma, lehtokotiloita ei tarvitse etsiä. Niitä löytyy ihan etsimättäkin satoja ja tuhansia. Voisiko joku maksaa minulle jokaisesta lehtokotilosta sentin, niin rikastuisin nopeasti?

Kirvojakin on ollut tänä keväänä enemmän kuin riittävästi. Kuvassa inhotuksia ja yksi ihanuus,

Kaunista.

Onneksi ällötysten rinnalla on myös paljon ihanuuksia. Tämän keväinen kukkasato on ollut jotain aivan mieletöntä. Luonto puhkesi kertaheitolla kukkaan ja niitä kukkia on myös riittänyt. Tällä hetkellä pihapiirissämme kukkivat koristeomenapuut. Kukkaa kukan vieressä. Kuinka niin paljon voi kukkia ollakaan? Yritän unohtaa luonnon ällötykset ja keskittyä saamaan virtaa kaikesta kauniista. On ihana seurata kevään, kesän ja alkusyksyn aikana, kuinka eri kukkalajit alkavat kukoistaa. Kyllä luonto osaa ihmeellinen.

Herkkää ja hentoa.

Kirsikankukat, luumunkukat, tuomen kukat, valkovuokot, kielot, voikukat, niittyleinikit, metsämansikan kukat. Kukkia riittää. Täytyy vain pitää silmät auki ja ihmetellä. Meillä on käsittämättömän rikas ja monipuolinen luonto kaikkine ihanuuksineen ja myös niine ällötyksineen.

Maistuisiko?

Uskomattoman hienoa katseltavaa.

Oletko sinä ihaillut kevään kukkaloistoa vai oletko kenties yökkäillyt kotilohavainnoille? Vai mikä sinua on ihmetyttänyt tänä keväänä?

Kati Hiekkapelto: Tumma

Heti kun sain tietooni, että Kati Hiekkapellolta olisi tulossa uusi dekkari Tumma (Otava, 2016), menin kirjaston nettisivuille ja varasin itselleni kyseisen kirjan. Olinkin niin hyvissä ajoin liikenteessä, että olin jonon kärkisijoilla ja kirjan sain lähes tuoreeltaan luettavakseni. Kirkes-kirjastoissa Hiekkapellon uutuuskirjaan on melkoisen pitkä jono, mutta ei toivoton.

Kati Hiekkapellon edellisistä kirjoista tutun Anna Feketen elämää seurataan myös Tummassa. Anna on matkustanut kesälomalle synnyinseudulleen Serbian unkarilaisalueille. Annan käsilaukku varastetaan viinijuhlissa, jossa Anna on viettämässä tervetulojuhlaansa ystäviensä kanssa. Seuraavana päivänä laukkuvaras löydetään kuolleena joen rannasta. Annan ammatillinen minä ei salli naisen viettää kesälomaa ennen kuin laukkuvarkaan kuolema on täysin selvitetty. Varkaan henkilöllisyyden paljastuessa alkaa esiin tulla johtolankoja, jotka vievät Annan kauas menneisyyteen. Onko laukkuvarkaan kuolemalla jotain tekemistä Annan perheen historian kanssa? Kehen Anna uskaltaa luottaa ja kuka puolestaan puhuu palturia?

En ollut väärässä pari vuotta sitten, kun hehkutin Kolibria ja Suojattomia. Kati Hiekkapellon Tumma on ehkä vieläkin parempi kirja kuin sarjan kaksi ensimmäistä osaa. Hiekkapellon kerronta on kehittynyt entisestään ja hän on osannut viedä Annan tarinaa eteenpäin. Mielestäni on loistava ratkaisu, että kirjan tarina on sijoitettu Annan synnyinseuduille kauas pois Suomesta. Uusi ympäristö saa lukijan entistä kiinnostuneemmaksi. Hiekkapelto on taitava kuvatessaan ympäristöä, eikä Tumma tee tässä poikkeusta. Lukijan on hyvin helppo alkaa haaveilla kuuman paahteisista kesäpäivistä jossain mukavassa tavernassa. Hiekkapellolla on kiehtova tapa kertoa tarinaa. Kuten sarjan kaksi edellistäkin osaa, tämä kirja tuli myös ahmittua. Kirja vangitsee lukijansa, eikä kirjaa malttaisi laskea käsistään.

Vaikka Tumma on selkeästi dekkareihin luokiteltava kirja, on kirjassa mukana erittäin ajankohtainen teema. Kati Hiekkapelto on ottanut kirjan yhdeksi johtavaksi teemaksi pakolaisuuden. Olisi kiva tietää, millainen on Hiekkapellon taustatyö pakolaisuudesta, koska sen verran vakuuttavaa kirjan teksti on kaikkine ihmissalakuljetuksineen ja pakolaisleireineen. Pidän siitä, että kirjailijalla on rohkeutta nostaa näin kuuma peruna kirjan pääteemaksi. Kirjassa käsitellään myös ihmisen juurettomuutta ja ulkopuolisuutta. Ajatuksia liikkeelle laittavia teemoja nämäkin.

Kati Hiekkapellon Tummaa suosittelen, jos olet lukenut muutkin Hiekkapellon kirjat. Dekkarinystävän kirjaan kannattaa tarttua joka tapauksessa. 

Kirja saa tähtiä 4½ (asteikko 1-5).

Sadonkorjuuaika

Lähden joka ilta töiden jälkeen herra Karvajalan kanssa ulkoilemaan, jos ei ole mitään muuta menoa. Kissaa ei tunnu haittaavan, onko kesä vai talvi. Aina on lenkille päästävä. Talvella lenkkeilyt saattavat olla hieman lyhyempiä, mutta kesäaikaan tunti on vähimmäismäärä, mitä ulkona yhdessä olemme. Yleensä tuntikin on hyvin venyvä käsite ainakin herra Karvajalan mielestä. Myös lenkkeily on suhteellinen käsite. Joskus mennään ja liikutaan koko ajan, väillä taas kökötetään tunti samassa paikassa maailman menoa ihmetellen.

Onpas muuten hullu ilme!

Tiistai-illalla olimme taas liikenteessä. Herra Karvajalalla on oma halipuu, jota täytyy joka päivä halailla, pureskella ja nuolla. Halipuulla vierähtää usein tovi jos toinenkin. Tiistaina puun halailut ja pusuttelut oli jo suoritettu. Kissa istui maassa ja minä seisoskelin vieressä. Yhtäkkiä herra Karvajalka ampaisi kohti vesitornia ympäröivää aitaa. Ehdin nähdä heinikossa jotain mustaa. Kissa oli tässä vaiheessa jo ehtinyt hyökätä mustan kimppuun. Kissan paikalleen jähmettymisestä ajattelin, ettei saalista tullut. Väärässä kuitenkin olin. Herra Karvajalka hieman kokeili tassuillaan ja laittoi päänsä heinikkoon. Nostettuaan päänsä heinikosta kissa olikin jo juoksemassa ylväänä kohti kotiterassia. Vasta terassillamme näin, että herra Karvajalalla oli suussaan pieni hiiri tai päästäinen. Otusta heiteltiin ilmaan pari kertaa, kunnes oli välipalan aika. Koska kissa mustan otuksen veti napaansa, päättelin, että kyseessä oli hiiri.

Hiiripaikan äärellä

Hiiripaistiaterian jälkeen kissa halusi sisälle. Syömään. Olihan saalistamisesta tullut kova nälkä pienelle pojalle. Ruoan jälkeen lähdimme jatkamaan keskeytynyttä ulkoiluamme. Määränpäänä oli hiirimesta. Kun ulkoilutuntimme alkoi täyttyä, aloin vähitellen liikahdella levottomasti. Kotona odotti sata kotihommaa. Herra Karvajalka sen sijaan tuijotti intensiivisesti hiirenkoloa. Hänen kuninkaallisella korkeudellaan ei ollut kiire minnekään. Juuri kun olin aikeissa tutkia jotain luonnon ihmettä lähemmin, kissa hyökkäsi, nosti heinikosta päänsä ja lähti juoksemaan kotia kohti. Toinen hiiripaisti! Tämä hiiri sai hieman enemmän kyytiä ennen kuin joutui raakaravinnoksi. Kissa nuoli lopuksi tyytyväisenä huuliaan. Minä sen sijaan olin tyytyväinen, että tulimme kotiin, koska kotityöt odottivat.

Ei tarvitse kuvata.

Mies, joka täällä asuu, lähti herra Karvajalan kanssa illalla vielä normaalille myöhäisiltaulkoilulle. Itse tein iltapuuhastelujani ja valmistauduin menemään nukkumaan. Jossain vaiheessa terassin ovi raottui. Mies huikkasi oven raosta, että hiiripaistia. Hei! Siis kolmas hiiri yhden illan aikana. Kävin tietenkin ihastelemassa ja kehumassa herra Karvajalan saalista. Vastaukseksi sain tiukan maun. Tietenkin kissa tietää, mitä tekee ja on taitava siinä, mihin ryhtyy. Mies ja kissa lähtivät jatkamaan ulkoilua. Olin jo sängyssä lukemassa, kun kuulin tekstiviestin tulevan. Nousin sängystä katsomaan, kuka lähestyy myöhään illalla. Viestissä luki pelkästään: ”Neljäs.” Jaahas, enää ei jaksettu juosta kotiin saakka hiiren kanssa.

Osaan tehdä näinkin, vaikka olenkin leikattu poikamies.

Aamulla ihmettelin miehelle herra Karvajalan taituruutta. Mies vastasi, että kissa oli saanut vielä viidennenkin hiiren, mutta sillä oli vain leikitty ja jätetty lopuksi polulle. Uskomatonta tai toisaalta ei. Viime kesänä kissa sai reilun kahden päivän aikana yhdeksän hiirtä. Tässä kuten viime kesänkin tapauksessa hiirenpoikaset olivat ilmeisesti juuri jättäneet pesänsä, joten olivat sikäli helppoja kohteita saalistajalle. Suoranainen sadonkorjuuaika siis. Tämä juttu varmasti inhottaa osaa lukijoista, mutta uskon eläinlääkäriä, joka sanoi, että antakaa kissan saalistaa, jos se fleksin päässä sellaiseen kykenee. Tekee hyvää kissan psyykelle. 

Nyt täytynee kyllä antaa herra Karvajalalle matokuuri ihan piakkoin, kuten myös punkkiaine. Kissan niskasta löytyi eräänä päivänä ällöttävä punkki. Onko teillä jo punkkiaineet laitettu kissan niskaan?

Forsmanin teemyymälässä

On kahvi-ihmisiä ja on teeihmisiä. Itse kuulun jälkimmäiseen kastiin. Juon kyllä kahvia, mutta vain erikoistapauksissa. Cappuccinoa saatan nauttia jossain mukavassa kahvilassa hyvässä seurassa, mutta aika usein päädyn sellaisessakin paikassa valitsemaan teekupillisen. Olen huomannut, että kahvi saattaa aiheuttaa minulle ylimääräistä sydämentykytystä ja toisekseen kahvi vie yöunet. Tee sen sijaan piristää sopivasti, mutta ei ole vielä tähän asti ikinä vienyt unia.

Olin jostain bongannut, että Forsmanin teetehtaalta löytyy myös teemyymälä. Ystäväni kanssa olimme suunnitelleet jo jonkin aikaa, että meidän pitäisi lähteä käymään kyseisessä teemyymälässä. Minulle oli jäänyt sellainen mielikuva, että liike olisi auki vain arkisin toimistoaikaan, joten meikäläisen olisi hankala ikinä ehtiä ajoissa paikalle. Pidin helatorstain jälkeisen perjantain vapaata, joten sovimme ystäväni kanssa, että nyt, jos koskaan, lähdemme päiväseikkailulle julkisilla liikennevälineillä ja nenä kohti teemyymälää. Tarkempaa osoitetta etsiessäni tulin samalla huomanneeksi, että myymälä on avoinna myös lauantaisin. Loistavaa, koska ensimmäinen vierailu Forsmanin teemyymälässä ei taatusti jäänyt viimeiseksi.

Linja-automatka kohti Forsmania meni loistavasti. Osasimme jäädä pois oikealla pysäkillä ja jopa suunnistaa suoraan teemyymälään. Sivuhuomautuksena mainittakoon, mikä siinä onkaan, että kun matkustat vierasta linja-autoreittiä, ei linja-auton sisällä oleva pysäkkinäyttö joko toimi tai ei ole päällä tai vaihtoehtoisesti näytössä lukee vain määränpään kohde? Mutta takaisin asiaan, astuessamme teemyymälään sisään, valtasi meidät mieletön tuoksumaailmaa. Olisin voinut jäädä ovensuuhun vain haistelemaan ja haistelemaan. Harvoin olen ollut mistään tuoksuista niin fiiliksissä kuin teemyymälän viekoittelevista ja hieman salaperäisistä tuoksuista.

Myymälässä meidät vastaanotettiin todella hienosti. Heti kerrottiin muutamasta erikoisemmasta teelaadusta sekä esiteltiin muutamia uutuuksia. Myynnissä oli esimerkiksi juuri myymälään tullutta Darjeeling First Flush 2016 Ensisadon teetä. Lisäksi pyydettiin maistelemaan teetä, jota oli tarjolla ja kiertelemään aivan rauhassa ympäri liikettä. Opastettiin myös, mistä mitäkin teetä löytyisi. Ystäväni ja minä osasimme vain huokailla ihastuksissamme. Myymälän ensivaikutelma oli todella vastaanottavainen ja hieno.

Forsmanin teemyymälästä löytyy peräti 500 erilaista teelaatua. Lisäksi myymälässä on teehen liittyviä oheistarvikkeita. On esimerkiksi teepannuja, sihtejä, mukeja ja purkkeja. Voitte vain arvata, kuinka ihmeissämme olimme ystäväni kanssa. Juotuamme teekupilliset siirryimme katselemaan valmiita teepakkauksia. Otimme vuorotellen hyllystä mitä kivoimman näköisiä teepakkauksia. Forsmanin teet on nimetty joko hyvin yksiselitteisesti teetä kuvaavalla nimellä tai pienellä pilkkeellä silmäkulmassa. Miltä kuulostavat Tuhat ja yksi yötä, Hyvän yön suudelma tai Valkoinen helmi? Luimme pakkaustekstejä ja haistelimme pakkauksia. Aika nopeasti meidän oli palattava ovensuuhun hakemaan ostoskorit, koska aloimme vuorotellen sanoa, että minä otan tätä ja tätä.

Tutkittuamme aikamme teepakkauksia ja valikoituamme ostettavia teepakkauksia ostoskoreihimme, päädyimme tutkimaan oheistarvikkeita. Hieman jäi kaivelemaan se, etten tullut laittaneeksi ostoskoriin kumiankanmuotoista teesihtiä. Todella hauska tuote. Jos ankkaa on vielä myynnissä, kun seuraavan kerran vierailen teemyymälässä, niin ostan sen aivan varmasti. Toisaalta Forsmanilla on myös verkkokauppa, josta voisin ankan tilata itseäni hauskuttamaan Täytyy sanoa, että jos teelaadut ihastuttivat meidät, niin oheistuotteet olivat myös todella hienoja ja kutsuivat hipelöimään itseään.

Teepakkausten ja oheistuotteiden jälkeen siirryimme makeispöydän ääreen. Kyllä! Tällainenkin herkkupöytä teemyymälästä löytyy. Pitihän sitä muutama nami ostaa pahimpaan nälkään, koska huomasimme, että lounasaika oli ohi. Makeispöydän ääreltä aloimme katsella isoja punaisia peltipurkkeja. Aloimme availla purkkeja. Purkkien sisällä oli irtoteetä ja jälleen kerran: ”Voi sitä tuoksujen sinfoniaa.” Aivan mieletöntä. Olimme saaneet ihastella teemyymälän valikoimaa aivan omassa rauhassa, mutta heti, kun ystäväni keksi kysyä myyjältä jotain, saimme loistavaa ja asiantuntevaa asiakaspalvelua osaksemme. Pidän tällaisesta asiakaspalvelusta, että pyydettäessä autetaan, mutta ei olla tyrkyttämässä ja pakkomyymässä mitään.

Lopulta saimme teemyymäläkierroksen suoritettua. Kassalla lisäsimme nimet ja sähköpostiosoitteet kassan vieressä olevaan listaan. Jatkossa saamme viestejä mm. pidettävistä teekoulutuksista. Itse asiassa tänään tuli ensimmäinen viesti. Toukokuun yhdeksästoista päivä olisi kevään viimeinen teekoulutus. Tämä kiinnostaisi todella paljon, mutta olen estynyt, koska töissä on osaston tykypäivä ja lähdemme Sipoonkorpeen samoilemaan, enkä osaa yhtään arvioida, kuinka myöhäiseksi samoilumme menee. Ostoksemme maksettuamme istuimme vielä hetkeksi rauhoittumaan myymälästä löytyvään rentoutusnurkkaukseen. Huomasimme, että meiltä oli vierähtänyt myymälässä lähes kaksi tuntia kuin huomaamatta.

Ja mitä sitten ostin? Meinasin esitellä ostokseni tässä samassa postauksessa, mutta teenkin ostoksista oman postauksen, koska tämä kirjoitus meni pelkästään Forsmanin teemyymälän ihasteluksi. Oletko sinä käynyt Forsmanin teemyymälässä tai jossain toisessa teemyymälässä? Mitä olet pitänyt? Minä ihastuin totaalisesti myymälän rauhoittavaan ilmapiiriin, valikoimaan ja voih, niihin tuoksuihin.

Riitta Kähkölä: Sitten kun omenapuu kukkii

Kirjaston kierrätyshylly on ongelmallinen paikka. Aina kirjastossa käydessäni vilkaisen hyllyssä olevat kirjat läpi, jos vaikka hyllyssä olisi joku minua kiinnostava kirja. Oikeastaan minun ei tarvitsisi tai en edes saisi mennä lähellekään kyseistä hyllyä, koska lähes joka kerta matkaani tarttuu jokin kirja. Kotona on jo ihan tarpeeksi kirjoja, jotka odottavat lukemista. Riitta Kähkölän Sitten kun omenapuu kukkii (Tammi, 1985) on yksi kierrätyshyllylöytöjäni. Tämän nappasin mukaani oikeastaan vain sen takia, että kirja oli varustettu Bookcrossing-merkeillä. Bookcrossing-sivuston mukaan olen kirjan toinen löytäjä. Itse aion antaa kirjan äidilleni luettavaksi, joka puolestaan saa vapauttaa kirjan villisti eteenpäin. Kirkes-kirjastoista Kähkölän kirjaa löytyy vielä pari kappaletta.

Tarja herää sairaalassa leikkauksen jälkeen. Häneltä on leikattu vaarallinen syöpä, joka on vastikään todettu. Alkaa pitkä toipuminen. Tarja tarvitsisi henkistä tukea ja tietoa sairaudestaan. Sairaalan henkilökunta on kiireistä, eikä kenelläkään tunnu olevan aikaa Tarjalle. Sairaalan siivooja vaikuttaa olevan ainoa henkilökunnasta, joka oikeasti ehtii jutella ja kysellä kuulumisia. Sairaalassa Tarjaa käyvät tapaamassa Tarjan avopuoliso Juhani sekä Tarjan äiti. Ihmissuhteiden merkitys korostuu sairaalan pedistä katsoen. On aikaa miettiä, kuinka tehdä tietyille asioille jotakin. Vaikka sairaalassa olo on pitkälti taistelua henkisiä asioita vastaan, löytää Tarja vihdoin valoa tunnelin päästä ja tulevaisuus näyttääkin hienolta.

Riitta Kähkölän teksti on helposti luettavaa ja selkeää. Kirjaa lukiessani mietin, onko kirjailija itse sairastanut melanooman, koska sairaus- ja sairaalakuvaukset olivat niin todentuntuisia. Nettiä hieman tutkiessani, löysin yhden blogikommentin, jossa Kähkölän tytär mainitsi äitinsä kirjoittaman omakohtaisen kirjan. Olin siis oikeassa. Sitten kun omenapuu kukkii on tositarinaan perustuva kirja. Vaikka kirja kertoo vakavasta sairaudesta ja sen tuomista haasteista, suupieleni nousivat ylöspäin, kun luin Tarjan siskon elämänohjeita vehnänalkioöljystä, suomuta-uutteesta, oikeasta ravinnosta ja liikunnasta. Voiko olla enempää kuin tästä päivästä Tarjan siskon ohjeet.

Kähkölän kirja on edelleen ajankohtainen, vaikka ilmestymisestä on ennättänyt kulua yli kolmekymmentä vuotta. Onko mikään muuttunut sairaaloissa? Henkilökuntaa taitaa olla entistä vähemmän, eikä aikaa seurustelulle taatusti ole. Se, mikä tietysti on muuttunut, on lääketieteen kehitys. Myöskään sairaaloissa ei enää vietetä viikkokausia, vaan ihminen kotiutetaan mahdollisimman nopeasti. Voin kuitenkin uskoa, ettei sairaan ihmisen henkiseen puoleen kiinnitetä edelleenkään tarpeeksi huomiota. Pillereitä purkista vain lisää, niin kyllä se siitä.

Riitta Kähkölän Sitten kun omenapuu kukkii suosittelen henkilöille, jotka haluavat lukea tositarinan siitä, kuinka katse kannattaa suunnata tulevaisuuteen, vaikka vaikealta tuntuisi. 

Kirjalle annan tähtiä 4- (asteikko 1-5).

Sara Saarela: Kanssasi en tarvinnut sanoja

Kirjasähkökäyrän blogissa oli jokin aika sitten 4-vuotissynttäriarvonta. Palkintona tietenkin kirjoja. Pitihän tällaiseen kilpailuun osallistua ja yksi voitoista napsahti kohdalleni. Kivaa, koska kirjoja ei voi ikinä olla liikaa. Voittokirjani oli Sara Saarelan Kanssasi en tarvinnut sanoja (Kharis, 2016). Kirkes-kirjastoissa kirja on osittain vielä hankinnassa, mutta muutaman kirjaston hyllyiltä kirjan voi  jo löytääkin.

Kirjan minäkertoja Mimmi on menettänyt isosiskonsa Pihlan. Mimmin ja Pihlan elämä ei ole ollut ruusuista. Tytöt ovat olleet sijoitettuna sijaisperheeseen, jossa ulkoiset puitteet ovat hyvät, mutta perheen sisällä on ollut paljon käsittelemättömiä skismoja. Pihlan kuoleminen on Mimmille niin kova paikka, että hän karkaa. Karkureissu päätyy nuorten psykiatriselle osastolle, josta Mimmi piakkoin siirretään nuorisokotiin. Mimmi on hyvin ahdistunut ja tuskainen. Hän yrittää saada selville, minne itsemurhan tehneet ihmiset päätyvät. Taivaaseen vai helvettiin.

Kanssasi en tarvinnut sanoja on helppolukuinen, mutta alakuloinen ja suruntäyteinen kirja. Kirja herättää todella paljon ajatuksia, kuinka vaikeaa nuorilla saattaa olla ja kuinka helposti syrjäytyminen voi tapahtua. Kirjan minäkertoja on yläasteikäinen tyttö, mutta hänen ajattelutapansa ja kielensä on aikuismaista ja kehittynyttä. Tämä ehkä hieman häiritsi, koska jotkut Mimmin ajatukset olivat mielestäni epäuskottavia Mimmin ikäiselle tytölle. Kirja on myös rankka, mutta kirjassa oleva uskonnollisuus tuo lohtua kaiken epätoivon keskelle.

Kirjan teemoja ovat yksinäisyys ja suru. Usein yksinäisyys luetaan syrjäytyneiden ja vanhusten ongelmaksi, eikä välttämättä ajatella sitä, että myös nuoret saattavat olla täysin yksin ongelmiensa kanssa. Suru on myös teema, jota ei välttämättä yhdistetä nuoruuteen. Mielestäni Saarela on tuonut kirjassaan nämä molemmat teemat hyvin esiin nuoren ihmisen näkökulmasta.

Sara Saarelan Kanssasi en tarvinnut sanoja on selkeästi nuorille suunnattu kirja, mutta mielestäni kirja sopii myös aikuiselle luettavaksi, jos haluaa miettiä nuorten yksinäisyyttä ja surua. 

Kirjalle annan tähtiä 4- (asteikko 1-5).

Livbox toukokuu 2016

Tänään olin päättänyt lähteä ajoissa töistä, koska edessä on peräti neljän päivän vapaa, enkä halunnut viettää minuuttiakaan ylimääräistä aikaa työpaikalla. Vielä parempi syy aikaiseen töistä lähtöön oli päivällä tullut tekstiviesti. Livbox odotti minua pakettiautomaatin lokerossa. Mitä muuta nainen voi odottaa? Pitkä vapaa, aurinkoa ja Livbox! Siinä on sellainen paketti kasassa, että avot. Mutta sitten asiaan, kurkistetaanpa Livboxin sisälle.

Ensivilkaisu paketin sisälle ei aiheuta mitään ylimääräisiä sydämentykytyksiä, mutta kolutaan sisältö tarkemmin läpi.

Neutrogena Visibly Clear^® Correct & Perfect CC-voide. Mustaa Kajalia –blogin Heidin suosikkituote. Sävytetty CC-voide on uutuustuote, joka auttaa poistamaan finnejä ja häivyttää vanhojen epäpuhtauksien jälkiä. Kliinisesti todistettu teho ensimmäisestä viikosta lähtien. Voiteen avulla peität finnit, punoituksen ja ihon pienet virheet. Voide tekee ihon mattapintaiseksi ja tasoittaa ihon sävyn. Tuote on öljytön, eikä tuki ihohuokosia. Sävyjä on kaksi: light ja medium. Minulle oli valikoitunut sävyksi light, joka on taatusti sopiva tällaiselle punakalle kalpeanaamalle. Olen tykännyt yleensä Neutrogenan tuotteista ja tämä tulee varmasti käyttöön, kun nykyinen BB-voide on loppuun asti tuubista pursotettu. Finnejä minulla on todella harvoin (*koputtaa puuta*), mutta iho punoittaa, joten toivottavasti tästä on oikeasti apua tähän ongelmaan. Livboxista löytynyt tuote oli täysikokoinen. Tuotetta löytyy päivittäistavarakaupoista ja apteekeista hintaan 10,95 €/50 ml.

Biozell Professional Texturizing Spray Rakenne- ja volyymisuihke. Tämä uutuustuote on Curiouser & Curiouser –blogin Nooran lempituote. Tuotteen luvataan antavan voimakasta tukea, rakennetta ja tuuheutta jättämättä hiuksia tahmeiksi ja jäykiksi. Rakenne- ja volyymisuihke kohottaa ja tekee hiuksista ilmavat sekä antaa kampauksille kestävän pohjan. Kaupassa käydessäni jätin hiuslakan ostamatta, koska ajattelin, jos vaikka Livboxista sellainen paljastuisi. Tämä nyt ei aivan hiuslakka ole, mutta tulee joka tapauksessa käyttöön. Hiustuotteita on aina mukava testata. En tiedä, myydäänkö kaupoissa tätä tuotetta vain yhdessä pullokoossa. Jos näin on, oli Livboxin tuote näytekokoinen. Täysikokoisen tuotteen hinta on 6,50 €/300 ml.

Nivea Creme Care Facial Cleansing Wipes Puhdistuspyyhkeet. Nivean Creme Care –uutuussarjan puhdistuspyyhkeet puhdistavat kasvot tehokkaasti ja hellävaraisesti. Poistaa meikin sekä vedenkestävän ripsivärin. Hoitavan koostumuksen ansiosta ylläpitää ihon luonnollista kosteustasapainoa ja estää sitä kuivumasta. Itse en ole mikään puhdistuspyyhkeiden ystävä, mutta mielelläni näitäkin testaan. Puhdistuspyyhkeet kuuluvat mielestäni sarjaan matkakosmetiikka. Livboxin paketti oli näytekokoinen. Kaupasta tällaisia saa hintaan 4,25 €/25 pyyhkeen paketti.

Cutrin Pure ISM Anti-Green Shampoo. Jälleen uutuustuote. Shampoo, joka kirkastaa hiuksia ja auttaa poistamaan hanavedestä tulleiden mineraalien, raudan ja kuparin, aiheutumat värjäytymät hiuksista hellävaraisesti, mutta tehokkaasti. Tällaista tuotetta olisin tarvinnut noin kaksikymmentä vuotta sitten, kun asuin juuri valmistuneessa asunnossa. Mennessäni kampaajalle, hän sanoi jo siinä vaiheessa, kun ovesta sisään astuin, että hiuksesi vihertävät, asutko uudessa asunnossa. Olin asiasta aivan järkyttynyt, koska itse en vihertävää sävyä huomannut. Kampaaja myös kertoi, että hiuksistani haistoi kuparin. On kuulemma hyvin yleistä uusissa asunnoissa, joissa ovat uudet kupariputket. En tiedä nykyajan putkirakenteista, mutta näin ainakin joskus oli. Shampoo lähtee joka tapauksessa testiin. Erittäin mielenkiintoinen tuote. Cutrinin tuotteita on ollut Livboxeissa lähiaikoina paljon, mutta minua tämä ei haittaa, koska kyseessä ovat kuitenkin yleensä todella hyvät tuotteet. Livboxin tuote on reilu näytekoko. Normaalikokoista tuotetta voi ostaa parturi-kampaamoista, Sokokselta ja Stockmannilta hintaan 11,90 €/300 ml.

Palmolive Aroma Sensations Feel The Massage Suihkusaippua. Bestseller, jonka kaveri on jo kertaalleen Livboxista tullut. Kuoriva suihkusaippua sisältää Kuolleenmeren suolaa, aloe veraa ja vesiminttua. Tämä on sinänsä kiva tuote, koska minun piti ostaa kaupasta kuorivaa suihkusaippuaa, mutta unohdin. Ihoni hilseilee jostain syystä nyt todella paljon ja ajattelin, jos testaisi vaihteeksi kuorivaa suihkusaippuaa. Livboxin tuote on todellakin vain testiin. Pieni pullo, josta on hieman hankala saada ainetta ulos. Tuli nimittäin jo testattua tätä. Kauheasti en pitänyt tuoksusta, mutta kyllä tämän pois käyttää. Ehkä tästä on jopa jotain ensiapua hilseleville säärilleni. Kaupassa normaalikokoinen tuote maksaa 1,85 €/250 ml.

Panda Vadelmamuru –Suklaa. Livboxin yllätysherkku. Tämäkin uutuustuote. Nyt täytyy sanoa, että jos ihmislapsi tykkää valkosuklaasta ja vadelmista, niin tämä voi hajottaa pienen ihmisen. Kuulostaa juuri sellaiselta herkulta, joka tänne uppoaa tuosta vaan. Ja yllätys yllätys. En ole vielä avannut suklaalevyä. Avaan ehkä huomenna. Nam Tykkään. Kaupassa tällainen levy maksaa 1,70 €,

Ibero Hiuspinnit. Toinen ekstratuote. Tästä nyt ei kauheasti sanottavaa ole. Hiuspinnejä tarvitsee aina, joten näitä on hyvä olla jemmassa. Ilmeisesti joissakin bokseissa on eri hiustuotteita, koska tuotteiden arvoksi on laitettu 2,90 – 3,90 €. 

Toukokuun Livbox oli sisällöltään tällainen. Ei aiheuttanut riemunkiljahduksia, mutta toisaalta ei ollut kauheasti pettymyksiäkään. Perusjuttuja, joita aina tarvitsee. Arvoltaan ei ehkä sitä luokkaa, mitä viimeisimmät boksit ovat olleet, mutta välillä mennään näin. Pidittekö toukokuisista yllätyksistä vai oliko karvaita pettymyksiä?

Samuel Davidkin: Esikoisten lunastus

Aiemmin kertomassani Bloggariklubi-illassa toisena kirjailijavieraana oli Samuel Davidkin. Davidkinin esikoisromaani Esikoisten lunastus (Johnny Kniga, 2016) on yksi kevään kotimaisista uutuusdekkareista. Samuel Davidkin kertoi Bloggariklubi-illassa kirjastaan niin mielenkiintoisesti, että kirjaan oli pakko tarttua mahdollisimman nopeasti ja luettava kirja läpi. Se, mitä ihmettelen on, että kaikista Kirkes-kirjastoista löytyy kirjaa hyllystä. Herätkää ihmiset. Nyt on kiinnostava kotimainen dekkari käsillä.

Leo Asko työskentelee poliisin rikostorjuntayksikössä. Hänen uransa on vaakalaudalla jatkuvien säästöjen vuoksi. Hän saa kuitenkin mahdollisuuden tutkia Helsingin Korkeavuorenkadulla sijaitsevan asunnon. Asko löytää asunnosta tuoksuvihjeen, jonka hän yhdistää entiseen kollegaansa Daniel Janovskyyn. Daniel lähtee luvattomasti Askon mukaan tutkimaan asuntoa tarkemmin ja paljastuukin, että asunnon löydöt viittaavat ortodoksijuutalaisiin. Tapaukseen liittyy myös rikollinen taho, jota Askon täytyy pitää silmällä. Pian selviää, että rikolliset sekä Suomeen tulleet hasidijuutalaiset etsivät jotain, mutta mitä, se on epäselvää. Lopulta Asko saa luvan ottaa Danielin avukseen tutkimuksiinsa. Miehet tekevät yötä päivää töitä, eikä onnettomuuksiltakaan vältytä.

Kirjan päähenkilöt Asko ja Daniel mielestäni poikkeavat perinteisten dekkareiden poliiseista. Asko haluaa tehdä tutkimuksensa puhtaalta pöydältä ilman mitään ennakkoluuloja. Askolla tuntuu myös olevan paljon pimeitä kohtia, joista mies itsekin haluaisi saada selvyyden. Daniel puolestaan on harras juutalainen. Perjantaina alkaa sapatti, joka jatkuu lauantai-iltaan saakka. Sinä aikana ei tehdä töitä, ellei ole ihmishenki kyseessä. Juutalaisuus on Danielissa läsnä aina jollain tavoin ja se heijastuu myös Danielin työhön.

Samuel Davidkinin Esikoisten lunastus on kiehtova ja tiivistunnelmainen dekkari. Davidkinin teksti on hyvin ammattimaista, jos ajatellaan sitä, että kyseessä on miehen esikoisromaani. Tästä pidin todella paljon, koska kirjaa oli helppo lukea ja mielenkiinto pysyi koko ajan yllä. Erilaiseksi, mutta hyvin kiinnostavaksi kirjan tekee se, että kirjassa kuvataan Suomen juutalaisia. Vähemmistö, josta ei yleensä paljon puhuta. Kirjan viehättävyyttä lisäsi loistavat Helsinki-kuvaukset. Hyvin Davidkin kotikaupunkinsa on paperille tuonut. Kirjan juoni on mielestäni erittäin onnistunut ja jännittävä. Esikoisten lunastus on vaikuttava kirja.

Davidkin itse kertoi kirjastaan, että kirjassa on kauas menneisyyteen kuuluva mysteeri. Kirjan mysteeri on kuitenkin fiktiota, vaikka voisi periaatteessa olla tottakin. Davidkinin mukaan kirjan yhdeksi teemaksi ei pitänyt tulla Helsinki, mutta loppujen lopuksi Helsinki on kirjassa erittäin paljon läsnä. Davidkin kertoi myös, että vanhemmuuden merkitys ja se, kuinka toisen vanhemman puuttuminen jättää lapseen jälkensä, on kiehtonut häntä. Kirjan Leo Asko on tästä yksi esimerkki. Isätön poika. Kirjan ihmissuhteet jäävät kirjassa avoimiksi. Davidkinin mukaan jatkossa näitä on mahdollisuus syventää, koska Esikoisten lunastukselle on tulossa jatkoa.

Tässä on nyt sellainen kirja, josta olen aivan fiiliksissä. Odotan innolla kirjalle ja tarinalle jatkoa. Tätä kirjaa on myös mukava suositella kaikille dekkareiden ystäville. Hieman erilaista jännitystä, mutta kirjaan kannattaa ehdottomasti tarttua. Plussana tietysti myös kotimainen kirjallisuus. 

Tähtiä kirja saa 4½ (asteikko 1-5).