Ällötyksiä ja ihanuuksia

Neljä vuodenaikaa näyttävät luonnon monet kasvot. Kevään hennon vihreistä sävyistä siirrytään kesän tummemman vihreisiin väriskaaloihin. Kesän taittuessa syksyksi alkavat ruskan kauniit värit hehkua ympäristössä ennen talven valkeaa kauneutta. Rakastan Suomen vuodenaikoja ja luonnon monipuolisuutta, mutta miksi, voi miksi, luonnosta löytyy myös kaiken maailman kauheuksia? Kevään suurin ällötyksen kohteeni ovat kotilot ja kai ne sitten ovat niitä surullisenkuuluisia lehtokotiloita. Niitä, jotka leviävät mieletöntä vauhtia ja tuhoavat kaiken.

Ällötys numero 1.

Tämä on oikeastaan aika kiehtova otus.

Viime kesänä ulkoillessani herra Karvajalan kanssa, huomasin, että viereisellä kaupungin tontilla kasvaa lehtokotilopopulaatio. Lehtokotiloita oli tuhansia. Pääasiassa viihtyivät nokkospöheikössä, mutta toki niitä muualtakin löytyi. Tänä keväänä näin ensimmäiset lehtokotilot samaisella tontilla maanrajassa. Ajattelin, olivatko edellisen vuoden kuolleita yksilöitä vai eläviä. Tarkempaa kliinistä tutkimusta en suorittanut. Sitten tuli sade rankka, joka paljasti esimerkiksi pienen savikuopan, josta näitä ällötyksiä kaivautui kymmenittäin yhtäaikaisesti maan pinnalle. Yök.

Taatusti parittelevat. Superällötys.

Inhoan sitä ritinää, joka kenkieni alta kuuluu, kun kissan kanssa ulkoilen. Siellä ne lehtokotilot tallautuvat jalkojeni alle, joka taas edesauttaa sitä, että elävät yksilöt pääsevät suorittamaan kannibalistisia toimintoja syömällä näitä tallautuneita lajitovereitaan. Yäk. Jos on hiemankaan kosteampi ilma, lehtokotiloita ei tarvitse etsiä. Niitä löytyy ihan etsimättäkin satoja ja tuhansia. Voisiko joku maksaa minulle jokaisesta lehtokotilosta sentin, niin rikastuisin nopeasti?

Kirvojakin on ollut tänä keväänä enemmän kuin riittävästi. Kuvassa inhotuksia ja yksi ihanuus,

Kaunista.

Onneksi ällötysten rinnalla on myös paljon ihanuuksia. Tämän keväinen kukkasato on ollut jotain aivan mieletöntä. Luonto puhkesi kertaheitolla kukkaan ja niitä kukkia on myös riittänyt. Tällä hetkellä pihapiirissämme kukkivat koristeomenapuut. Kukkaa kukan vieressä. Kuinka niin paljon voi kukkia ollakaan? Yritän unohtaa luonnon ällötykset ja keskittyä saamaan virtaa kaikesta kauniista. On ihana seurata kevään, kesän ja alkusyksyn aikana, kuinka eri kukkalajit alkavat kukoistaa. Kyllä luonto osaa ihmeellinen.

Herkkää ja hentoa.

Kirsikankukat, luumunkukat, tuomen kukat, valkovuokot, kielot, voikukat, niittyleinikit, metsämansikan kukat. Kukkia riittää. Täytyy vain pitää silmät auki ja ihmetellä. Meillä on käsittämättömän rikas ja monipuolinen luonto kaikkine ihanuuksineen ja myös niine ällötyksineen.

Maistuisiko?

Uskomattoman hienoa katseltavaa.

Oletko sinä ihaillut kevään kukkaloistoa vai oletko kenties yökkäillyt kotilohavainnoille? Vai mikä sinua on ihmetyttänyt tänä keväänä?