Takashi Hiraide: Kissavieras

Kun lukupiirissä ehdotettiin luettavaksi Takashi Hiraiden Kissavierasta (S&S, 2016), olin heti mukana, koska kirja, jonka nimessä mainitaan kissa, ei voi olla huono. Kissavieraan japaninkielinen alkuteos Neko no Kyaku on ilmestynyt vuonna 2001. Kirjan suomennoksen on tehnyt Raisa Porrasmaa. Itse luin kirjan jo alkukesästä, koska lukupiirikeskustelun piti olla heinäkuun alkupuolella. Kirja oli kuitenkin melkoisen varattu joissakin kirjastoissa, joten suosiolla siirsimme ruodintamme syksylle. Syksylläkin oli muuten edelleen hankaluuksia saada kirjaa kirjastosta lainaksi.

Kolmikymppinen pariskunta asuu pienessä piharakennuksessa Tokion laitamilla. Molemmat työskentelevät kotoa käsin ja viettävät paljon aikaansa omissa ajatuksissaan. Eräänä päivänä heidän elämäänsä tassuttelee pieni kissa, jonka naapurin pikkupoika päättää pitää itsellään. Kissa saa nimen Chibi. Tyypilliseen kissamaiseen tapaan Chibi on itsenäinen olento ja vähät välittää omistussuhteista. Chibi alkaa vierailla pariskunnan luona. Vähitellen kissa valtaa asunnosta tilaa itselleen kissamaisen röyhkeällä tavalla ja pariskunta huomaa, että heidän elämäänsä on tullut sisältöä ja tunnelma kodissa on muuttunut myönteisemmäksi. Jotain kuitenkin tapahtuu ja pariskunnan elämään tulee särö, jonka paikkaaminen on vaikeaa.

Kissavieras on pieni suuri kirja, joka ei välttämättä aukene yhdellä lukukerralla. Lukupiiriläiset kuvaavat kirjaa sanoilla viisas, sympaattinen, filosofinen ja eleetön. Itse odotin kirjalta enemmän, vaikka kirja olikin japanilaiseen tapaan hienostuneen hillitty. Kirjassa oli kertausta ja aika kulki epäloogisesti, mutta se johtui ilmeisesti siitä, että osa kirjoituksesta oli julkaistu ensin jatkokertomuksena tai tarinoina pariskunnan elämään ilmestyneestä kissasta. Kirjan kissa Chibi kuvattiin tunnuspiirteiltään hyvin kissamaisena ja periaatteessa Chibi olisi voinut olla ihan mistä päin maailmaa tahansa. Kissanomistajana kuitenkin odotin, että kirjassa olisi hieman enemmän kuvattu Chibin elämää ja tapoja.

Suomentajan sanasto kirjan lopussa oli hyvä lisä. Tällä tavoin lukijalle avautui taas hieman enemmän japanilaisuus ja japanilainen elämäntapa. Erityiskiitos täytyy antaa japanilaisen puutarhan kuvauksille. Lukijalle avautui kiehtovan kauniita näkymiä silmien eteen puutarhakuvauksia lukiessa. Lukupiirissä keskusteltiin myös siitä, että japanilaisille taitaa olla tyypillistä käydä ennustajalla, koska pariskunta pyysi ennustajan apua etsiessään asuntoa. Hieman muuten huvitti, kun ennustajakuvio tuli vastaan hyvin pian lukupiiri-istunnon jälkeen, kun luin Haruki Murakamin Miehiä ilman naisia, jonka yhdessä tarinassa puhuttiin myös ennustamisesta.

Kissavieras antaa loistavan kuvan, kuinka lemmikit ja eläimet yleensä, vaikuttavat ihmisten henkiseen hyvinvointiin. Eläinten avulla ihminen alkaa nähdä ympäristöään valoisammalla tavalla ja kenties positiivisemmalla mielelläkin. Kirja on myös kertomus ihmisten eläinrakkaudesta. Rakkaus eläimeen on pyyteetöntä ja avointa. Eläintä voi vain rakastaa, koska ei voi olettaa saavansa vastapalveluksia. Eläimet myös yhdistävät ihmisiä. Eläinten seuraaminen ja havainnoiminen antaa eläinrakkaalle ihmiselle monta hyvää keskustelunaihetta.

Takashi Hiraiden Kissavierasta suosittelen lukijalle, joka nauttii viipyilevästä menosta, ja joka tykkää japanilaisesta kulttuurista. 

Lukupiiri antoi kirjalle tähtiä 3½ (asteikko 1-5).

Teatterissa: Lava-ammuntaa V

Viime viikon maanantaina päräytin itseni taas vaihteeksi teatteriin. Tällä kertaa ohjelmistossa oli Helsingin Kaupunginteatterin Pengerkadun näyttämöllä Lava-ammuntaa V, joka on Raila Leppäkosken ja Ulla Tapanisen käsikirjoittama yhden naisen esitys. Leppäkoski on ohjannut esityksen, jonka Tapaninen vie 40-vuotisen taiteilijataipaleen tuomalla varmalla otteella alusta loppuun saakka läpi. Olen edelleen hämmennyksissä. Tapaninen on stara.

Lava-ammuntaa V on Lava-ammuntaa -sarjan itsenäinen viides jatko-osa. Tapaninen on aiemmin esittänyt stand up, sit down, stay home, ja lay down -komiikkaa. Viides Lava-ammuntaa on puolestaan come back -komiikkaa. Juuri siksi Tapanisen olikin astuttava näyttämölle selkä edellä, koska come on tulla ja back on selkä. Hyvin yksinkertaista ja naisten logiikalla erittäin järkeenkäypää.

Ulla Tapaninen

Kuva © Mirka Kleemola, Helsingin Kaupunginteatteri

Ulla Tapanisen esityksessä ruoditaan julkisuutta, seksuaalisuutta, sairauksia ja sitä lopullista; kuolemaa. Mikään osa-alue ei jättänyt yleisöä kylmäksi. Tapaninen onnistui saamaan naurunpyrskähdyksiä aikaiseksi tasaisin väliajoin, vaikka toisinaan aiheet olivatkin kaikkea muuta kuin huvittavia. Kuolemaa käsiteltiin melko pitkään, mutta synkästäkin aiheesta Tapaninen sai nostettua esiin koomisia puolia, jotka jaksoivat naurattaa.

Ulla Tapaninen on näyttelijänä ennen kaikkea ääniammattilainen. Täytyy vain ihmetellä, kuinka Tapaninen jaksaa illasta toiseen vetää yksinään lähes kahden tunnin esityksiä lyhyellä väliajalla. Naiselta vaaditaan taitoa ja fysiikkaa. Itse olisin aivan puhki tällaisen rupeaman jälkeen. Pidän myös Tapanisen tavasta viedä esitystä eteenpäin. Tapaninen on yksi kotimaisten stand up -esiintyjien edelläkävijöistä. Nainen puhua pulputtaa vakavalla naamalla, vaikka yleisö räjähtelee nauramaan. Ammattitaitoa sekin, että jatkaa vain samaan malliin, eikä yhdy yleisön hulinaan.

Ulla Tapaninen

Kuva © Mirka Kleemola, Helsingin Kaupunginteatteri

Pengerkadun näyttämö sopii loistavasti tällaiseen intiimiin esitykseen, jossa yleisö ja näyttelijät tai tässä tapauksessa näyttelijä ovat lähestulkoon kiinni toisissaan. Lavastusta ei juuri ole, eikä Lava-ammuntaa V sitä kaipaakaan, koska keskipisteenä ovat Ulla Tapanisen suustaan päästämät sanat. Tai onhan sitä lavastusta. Maitotonkka ja näyttämön värjätyt pylväät. En kerro millä värillä värjätyt, koska se liittyy yhteen esityksen hauskoista alkurepliikeistä.

En ole nähnyt aikaisempia Lava-ammuntaa -sarjan osia, joten ei ole vertailukohtaa, ja ehkä hyvä niin. Lava-ammuntaa V on loistava ja eheä kokonaisuus, joka jaksaa oikeasti naurattaa. Pidin myös esityksen tuoreudesta. Esityksen koomiset kohokohdat eivät olleet ennestään naurettuja, vaan uusia ja raikkaita. Esityksessä ei myöskään nolata ketään. Itse nautin erityisesti esityksen tuomasta hyvästä olosta, jonka voimalla jaksoi vetää loppuviikon hyvällä tsempillä.

Lava-ammuntaa V ensi-ilta oli 6.9.2016. Esitykset jatkuvat joulukuun alkupuolelle saakka. Mielestäni esitys sopii hyvin esimerkiksi yritysten pikkujoulutapahtumaksi, joten työnantajat vink vink.

Näin esityksen pressilipulla. Kiitos Helsingin Kaupunginteatterille, kuten kiitos myös kuvalainauksista.

Teatterissa: Sumu

Keskiviikkona 14.9.2016 sai Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä kantaesityksensä Juha Jokelan käsikirjoittama ja ohjaama Sumu. Näytelmä, jota kuvataan itsesensuurikomediana. Näytelmä, josta alettiin heti kohista, kun ensi-ilta oli ohi. Itse kävin katsomassa kohutun uutuusnäytelmän lauantaina 17. syyskuuta eli vain muutama päivä ensi-illan jälkeen. Esitys kiinnosti minua, koska Juha Jokela kävi kevään viimeisessä Bloggariklubissa kertomassa uudesta näytelmästään, joten olihan se nähtävä.

Somnimag-yhtiöllä on käsissään huippuinnovaatio MGD. Laite, jonka avulla voidaan kartoittaa ihmisen aivotoimintaa tarkemmalla tasolla kuin koskaan ennen. Laite on kallis ja ongelmaksi muodostuu laitteen myyminen. Avuksi pyydetään työ- ja elinkeinoministeriötä, jonka tuella laitetta yritetään viedä Venäjälle. Venäjälle vieminen ei ole ongelmatonta. Ongelmia alkaa tulla joka nurkan takaa.

Kari Ketonen, Timo Tuominen, Jani Karvinen ja Elena Spirina

Kuva © Timo Teräväinen, Kansallisteatteri

Sominimagin toimitusjohtajalla Ollilla (Timo Tuominen) tulee kiperät ja hikiset paikat eteen, kun hän yrittää luovia yrityksen innovaatiota eteenpäin. MGD:n pääinnovaattori Taisto (Jani Karvinen) ei lämpene Venäjä-ajatuksille. Hän heittää ilmaan eettisiä ja moraalisia kysymyksiä saaden ministeri Hannelen (Katariina Kaitue) loukkaantumaan verisesti. Markkinointipäällikkö Jone (Kari Ketonen) puolestaan on valmis mihin tahansa saadakseen laitteen myytyä Venäjän markkinoille. Kun Venäjän toiminta alkaa näyttää yhä sekavammalta, palkkaa Olli avustajaksi Larissan (Elena Spirina), jonka tausta ja taidot saavat etenkin Jonen epäilevälle kannalle.

Sumu on tasapainoinen esitys, vaikka Timo Tuominen toimitusjohtajan housuissa saakin katsojan päähuomion. Tuomisella on kuitenkin esityksessä valtava rooli, jonka mies vetää todella taitavalla tavalla. Mies on kuin ilmetty liikemies. Jani Karvinen on aina hienoa nähdä näyttämöllä. Mies näyttelee mahtavasti hieman rentunoloista miestä, joka haluaa vain keskittää ajatuksensa keksintöönsä ja moraalisiin kysymyksiin. Entä sitten Kari Ketonen? Voi jestas, että osaa olla juuri niin ärsyttävä ja kaikkitietävä, että tulee väkisinkin jonkinlainen työpaikan stereotyyppi mieleen. Huh huh. Onneksi en joudu työskentelemään Ketosen tai siis Jonen kanssa samalla työpaikalla. Elena Spirina Larissan mekossa osasi näytellä sopivan salaperäistä ja etäistä. Onko nainen vakooja vai ei?

Timo Tuominen ja Jani Karvinen

Kuva © Stefan Bremer, Kansallisteatteri

Juha Jokelan Sumussa ruoditaan Venäjän poliittista tilannetta ja mietitään Venäjän ja Suomen välisiä kauppasuhteita. Aiheita, jotka ovat olleet aina Suomelle jotain elämää suurempia kysymyksiä. Venäjä on suuri kysymysmerkki ja sitä se on myös Sumussa. Juha Jokela itse kertoi kevään viimeisessä Bloggariklubissa, että Suomi ei osaa suhtautua Venäjään kunniallisesti. Sumu tuo hyvin esiin tämän perisuomalaisen piirteen pienoisella parodialla sävytettynä. Jokela kertoi keväällä myös, että pelko tarvitsee pienen hybridin muuttuakseen komiikaksi. Tämän katsoja aistii näytelmästä todella hyvin.

Itse näin Sumun myös hyvin tyypillisenä työpaikkakuvauksena. Toimitusjohtaja on hankalassa tilanteessa, kun yrittää luovia kaikkien parhaaksi ja saada yrityksen menestymään. Työpaikoilla on myös Taistoja, jotka haluavat vain tehdä oman työnsä ja mennä sen jälkeen kotiin somettamaan. Näistä Taistoista löytyy myös sitä moralistista puolta. Taistot eivät voi hyväksyä kaikkea mahdollista, jos se on vastoin heidän periaatteitaan. Työpaikoilla on myös Jone. Henkilö, joka tunkee itsensä joka paikkaan ja tietää ja osaa kaiken. Jone ei tunne eettisiä tunnontuskia. Yksi näytelmän parhaimpia kohtauksia oli toimitusjohtajan ja Larissa välinen kehityskeskustelu. Tilanne, joka oli kuin suoraan omasta kehityskeskustelustani, kun katselen seinille ja tunnen itseni kiusaantuneeksi, vaikka ei pitäisi.

Sumussa on paljon dialogia. Taitavaa ja hienoa dialogia. Katsojan täytyy olla koko ajan tarkkana, ettei menetä puoltakaan sanaa, koska näytelmän dialogissa piilee myös sen komediallinen puoli. Taitavat näyttelijät onneksi osaavat hommansa ja dialogia on ilo kuunnella ja tietenkin myös katsella.

Katariina Kaitue,  Kari Ketonen, Timo Tuominen ja Jani Karvinen

Kuva © Stefan Bremer, Kansallisteatteri

Pidin näytelmän liikkuvasta lavasta. Kohtauksen alkaessa pisteestä A, huomaatkin yhtäkkiä kohtauksen edetessä, että näyttelijät ovat tulleet lavalla lähemmäksi tai kauemmaksi riippuen siitä, missä päin salia istut. Lavan pyöriminen hyvin hitaalla nopeudella ei tehnyt kohtauksista häiritsevän liikkuvia, vaan kohtauksen liikkuminen elävöitti näytelmää kivalla tavalla. Kiitokset täytyy antaa myös naamioinnille. Anna-Maijaa esittävä Karin Pacius oli kuin ilmetty ministeri, mutta jätettäköön kertomatta kuka ministeri. Repesin, kun nainen ensikertaa näyttämölle asteli.

Sumu on näytelmä, jossa innovatiivinen suomalainen yritys yrittää lyödä itsensä kansainvälisille markkinoille. Vakava aihe, josta löytyy hauskuutta. Sumua suosittelen etenkin päivänpolitiikasta pitäville henkilöille.

Rooleissa: Katariina Kaitue, Jani Karvinen, Kari Ketonen, Karin Pacius, Jukka-Pekka Palo, Elena Spirina ja Timo Tuominen. Videolla Ria Kataja.

Ohjaus: Juha Jokela

Lavastus: Teppo Järvinen

Pukusuunnittelu: Tarja Simonen

Valosuunnittelu: Max Wikström

Äänisuunnittelu: Tommi Koskinen

Videosuunnittelu: Timo Teräväinen

Naamioinnin suunnittelu: Pauliina Manninen

Dramaturgi: Minna Leino

Ohjaajan assistentti: Martina Marti

Näin esityksen medialipulla. Kiitos Kansallisteatterille, kuten kiitos myös kuvalainauksista.

Mika Waltari: Komisario Palmun erehdys

Olen syyskuun lopulla menossa katsomaan Helsingin kaupunginteatterin esitystä Komisario Palmun erehdys, joten olihan kirjakin luettava läpi. Komisario Palmun erehdys (WSOY) on ilmestynyt ensimmäisen kerran vuonna 1940. Lukemani kirja oli kahdestoista painos vuodelta 2006. Komisario Palmun erehdys tunnetaan ehkä parhaiten vuonna 1960 ilmestyneestä elokuvasta, mutta täytyy muistaa, että elokuvakin perustuu hienoon kirjaan, jota itse en ainakaan ollut aiemmin lukenut.

Komisario Palmu hälytetään paikalle, kun Bruno Rygseck löytyy kylpyhuoneestaan kuolleena. Kuolema näyttää tapaturmalta, mutta varsin pian komisario Palmu ymmärtää, että kyseessä on murha. Etenkin kun hyvin pian vastaan tulee toinenkin kuolemantapaus samasta piiristä. Rygseckin suku kuuluu Helsingin äveriäisiin teollisuussukuihin. Komisario Palmun yrittäessä selvittää Bruno Rygseckin kuolemaa apulaisensa Virran ja etsivä Kokin kanssa, joutuu hän vastatusten joukon ihmisiä kanssa, joilla jokaisella voisi olla oma syynsä murhata Bruno Rygseck. Onko murhaaja vaimo Alli, josta piti tulla ex-vaimo vai Brunon täti Amalia? Vai onko kyseessä insinööri Vaara? Toisaalta vuorineuvos Vanteen viehättävän kauniissa tyttäressä voisi myös olla aineksia julmaan tekoon? Entä, jos kyseessä on kuitenkin klassinen hovimestarin tekemä teko? Paljon kiperiä kysymyksiä, mutta askel askeleelta komisario Palmu lähestyy ratkaisuaan.

Kerrassaan riemastuttava teos, jonka klassinen salapoliisitarina ei kalpene yhtään ulkomaisten lajitoveriensa rinnalla. Vaikka Waltarin tarina on pohjimmiltaan synkkä, on kirjassa paljon hauskoja ja koomisia sattumuksia. Mika Waltari on ollut Kirjailija isolla K:lla. Kielenkäyttö on kautta koko kirjan loistavaa ja taitavaa. Lukijana rakastan lukea tekstiä, joka on hienoa ja joka on kestänyt hyvin ajan hammasta. Pidin myös Helsinki-kuvauksista, joita kirjasta löytyy jonkin verran. Kirja antaa myös realistista ajankuvausta, mikä on aina mukavaa, kun lukee vanhempaa tekstiä.

Kirjan henkilöhahmot ovat herkullisen sekalaista seurakuntaa. Mielestäni Waltari on onnistunut luomaan kullekin henkilölle omat ominaispiirteet siten, että henkilön piirteet pysyvät samanlaisina kautta koko kirjan. Komisario Palmussa itsessään on jo jotain sellaista, josta tänä päivänä pääsisi hyvin nopeasti lööppeihin. Palmu on itsekeskeinen ja määräilevä, mutta nauttii maksetuista ja kosteista lounaista, puhumattakaan ilmaisista autokyydeistä. Toisaalta Palmu on älykäs ja tuntuu olevan aina askeleen edellä apulaisiaan.

Olen nähnyt Komisario Palmun erehdys elokuvan useampaan otteeseen, mutta en muistanut, kuka oli murhaaja. Sen takia kirjaa olikin mielenkiintoista lukea ja pohtia, kuka on syyllinen. Kirja on kunnon dekkari, eikä murhaajaa ollut aivan helppo arvata. Itse taisin käydä suunnilleen koko henkilögallerian läpi pähkäillessäni syyllisen henkilöllisyyttä. 

Mika Waltarin Komisario Palmun erehdystä suosittelen luettavaksi jo pelkästään sen takia, että kyseessä on klassikko ja dekkarihelmi.

Teatterissa: Shrek

Siis aivan mieletöntä. Helsingin Kaupunginteatterin syykauden avajaiset avasivat silmäni ja halusin nähdä Shrekin, josta en alun perin ollut kovin kiinnostunut. Nyt jälkikäteen kysyn itseltäni, miten niin en voinut olla kiinnostunut isosta, vihreästä jätistä? Sitä paitsi vihreä on yksi lempiväreistäni. Lauantaina otin siis suunnan Helsinkiin ja Linnanmäen Peacockiin. Shrek on musikaalikomedia, joka perustuu DreamWorksin animaatioon, jonka on käsikirjoittanut David Lindsay-Abaire ja säveltänyt Jeanine Tesori. Musikaalin on suomentanut ja ohjannut Helsingin Kaupunginteatterin johtajana vuoden 2017 alussa aloittava Kari Arffman.

Shrek (Jon-Jon Geitel/Petrus Kähkönen) joutuu 7-vuotiaana omilleen, kun hänen vanhempansa lähettävät hänet maailmalle etsimään omaa haisevaa suotaan. Shrekin ulkomuoto pelottaa kaikki vastaantulijat, eikä hänellä ole yhtään ystävää. Oma suo ja oma rauha on kuitenkin löytynyt. Toisaalla hirmuhallitsija Farquaad (Kari Arffman/Antti Timonen) ajaa joukon satuhahmoja Shrekin suolle. Shrek ei tästä pidä ja päättää käydä sanomassa parit valitut sanat Farquaadille. Shrekin mukaan lyöttäytyy papupatana selittävä Aasi (Matti Leino), jota ei Shrekin ulkomuoto pelota. Farquaad ei halua antaa Shrekin suota takaisin ilman vastinetta. Shrekin täytyy ensin pelastaa korkeasta tornista prinsessa Fiona (Laura Alajääski/Anna-Maija Tuokko), jota hirmuinen lohikäärme (Raili Raitala) vartioi.

Jon-Jon Geitel

Kuva © Tapio Vanhatalo, Helsingin Kaupunginteatteri

Jon-Jon Geitel osaa tuoda hienosti esiin Shrekin erakkomaisuuden ja tarpeen tullen myös herkkyyden. Toisaalta Geitel heittäytyy välillä hyvinkin hurjaksi, jos oikein hirmustuu. Matti Leino Aasin nahoissa on mahtava valinta. Miehen elehtiminen näyttämöllä on uskomatonta katsottavaa. Ja se lauluääni! Huh huh! Entä sitten prinsessa Fiona? Laura Alajääskin soolot lavalla jättävät kylmäksi tuskin ketään. Äänen soinnit ovat niin korkealle vietyjä, että välillä vanhempaa täti-ihmistä huimaa. Toisaalta toisinaan mennään jopa aivan heavyosastolle hurjine ärjähtelyineen. Kari Arffman Farquaadina on huippu. Mies osaa näytellä todella inhottavaa ja itsekeskeistä pikkumiestä tavalla, jolle ei sympatiapisteitä heru. On mies sen verran häijy. Täytyy kyllä oikeasti antaa sympatiapisteitä siitä, ettei taatusti ole helppoa vetää esitystä läpi polvillaan. Kaiken kaikkiaan hienoja näyttelijävalintoja.

Matti Leino

Kuva © Tapio Vanhatalo, Helsingin Kaupunginteatteri

Shrekin yksi olennainen osa ovat satuhahmot. Ja millainen joukko niitä oikein onkaan? Pinokkio, Peter Pan, Iso Paha Susi, Kolme pientä porsasta, Titteli Tom, Titteli Tyy ja monia muita tuttuja hahmoja. Pinokkiona näyttämöllä astellut Kai Lähdesmäki ansaitsee kiitokset hienosti vedetystä roolituksesta. ja se nenä! Kuinka valheella onkaan lyhyet jäljet ja kuinka se näkyy Pinokkion nenässä. Tiina Peltonen noitana oli oikeasti aika pelottava näky ja ilmestys. Hui. Heidi Naakan ja Kirsi Karleniuksen vaappumiset Titteli Tomina ja Tittelinä Tyynä oli hauskaa katseltavaa. Ihmettelen, kuinka koordinaatio pysyy kohdillaan, kun pyöreä olemus on suojanaan.

Satuhahmot

Kuva © Tapio Vanhatalo, Helsingin Kaupunginteatteri

Shrekin koreografiat on suunnitellut Jyrki Karttunen. Pakko myöntää, että hienoa jälkeä Karttunen on saanut aikaiseksi. Aivan uskomattomia tanssiesityksiä näyttämöllä nähdään. Kahdentoista hengen orkesteria johtaa Risto Kupiainen. Samuli Halla on suunnitellut lavastuksen, joka on enemmän kuin toimiva. Puvut ovat Tim Hatleyn käsialaa ja voi millaisia pukuja musikaalista löytyykään. Oikeasti satuhahmot ovat kuin suoraan satukirjan sivuilta elävöitetty. Valosuunnittelusta vastaa William Iles, jolle erityiskiitokset. Valoilla leikittely oli yksi syy, miksi lähdin Shrekiä katsomaan. Todella kaunista värimaailmaa on valoilla luotu Shrekiin. Kirsi Peteri ja Jori Tossavainen puolestaan ovat vastanneet äänisuunnittelusta. Naamioinnin ja kampaukset ovat suunnitelleet Jutta Kainulainen, Milja Mensonen ja Jaana Nykänen. Aplodeja. Loistavaa työtä on naistrio saanut aikaiseksi. Shrekiin mahtuu monenmoista ja voin vain ihmetellä, kuinka kaikki palaset on saatu koottua toimivaksi kokonaisuudeksi.

Laura Alajääski

Kuva © Tapio Vanhatalo, Helsingin Kaupunginteatteri

Shrekissä esiintyy koko Helsinki Dance Company: Sofia Hilli, Kirsi Karlenius, Jyrki Kasper, Aksinja Lommi, Kai Lähdesmäki, Heidi Naakka, Kaisa Niemi, Unto Nuora, Sami Paasila, Mikko Paloniemi ja Inka Tiitinen. Näiden lisäksi rooleissa nähdään Sari Haapamäki, Helena Haaranen, Juha Jokela, Ilkka Kokkonen, Kari Mattila, Emilia Nyman, Kaisa Torkkel, Leenamari Unho ja Mikko Vihma. Shrekin esiintyjäryhmässä on mukana myös lapsia ja nuoria: Ronny Isaksson/Miska Sagulin/Kasperi Virta, Laura Laitinen/Onerva Pohjolainen/Sara Vihma, Elina Kanerva/Laurapeppi Väänänen.

Edessä Kari Arffman

Kuva © Tapio Vanhatalo, Helsingin Kaupunginteatteri

Shrekissä on monta sanomaa: erilaisuuden hyväksyminen, suvaitsevaisuus, ystävyys ja rakkaus. Aiheita, joista ei voi ikinä puhua liikaa. Kyseessä on musikaali, joka laittaa miettimään, kuinka julmia ihmiset voivat olla erilaisille ihmisille. Shrek on tarina, joka opettaa hyväksymään erilaisuuden ja löytämään erilaisten henkilöiden kauniit ja hyvät puolet. Voisin jopa suositella Shrekiä opetusnäytelmäksi kouluihin, joissa on hankalia koulukiusaamistapauksia. Shrekin tarina on yksinkertaisesti ihastuttava, vaikka tarinan syvällinen puoli onkin melko rankka.

Pidin Shrekissä myös siitä, että musikaalissa on huomioitu sekä lapset että aikuiset. Lapsille musikaalista löytyy ihanan sadun lisäksi hieman pieruhuumoria ja aikuisille erilaisia heittoja, jotka jätettäköön kuitenkin salaisuudeksi. Musikaalin ikäsuositus on kouluikäisestä ylöspäin ja tämän allekirjoitan. Musikaalissa on muutama jännittävä kohtaus, joten kaikkein pienimpiä pilttejä ei katsomoon kannata raahata. Shrek on viihdyttävä. Kelloa ei tarvitse vilkuilla, eivätkä lapsetkaan tylsistyneet reilun kahden ja puolen tunnin esityksessä, koska kukaan ei lähtenyt kesken kaiken pois, eikä katsomosta kuulunut tylsistynyttä huokailua ja puheennatinaa.

Shrekin ensi-ilta oli Peacockissa 25.8.2016. Esitykset jatkuvat 17.12.2016 saakka. Jos kiinnostuit musikaalista, kannattaa liput ostaa heti, koska lippuja on myyty jo yli 20 000 kappaletta

Näin esityksen pressilipulla. Kiitos Helsingin Kaupunginteatterille, kuten kiitos myös kuvalainauksista.

LivBox syyskuu 2016

Kiva olla lomalla, koska pääsee heti hakemaan kuukauden mukavinta pakettia pakettiautomaatilta. Nimittäin LivBoxia. Sattui vielä niin, että olin kaupoilla, kun tekstiviesti tuli, joten ei tarvinnut erikseen lähteä pakettia hakemaan. Paketti oli pieni, mutta painava. Sisältö puolestaan näytti tältä:

Syyskuun LivBoxin tuotteet ovat valinneet kauneusbloggaajat. Ensivaikutelma on mielenkiintoinen, ehkä jopa erittäin mielenkiintoinen.

Isadora Inliner Kajal Silmänrajauskynä. Karkkipäivän Sannin valitsema luottotuote, joka piristää ilmeen hetkessä. Vedenkestävä silmänrajauskynä luomen sisärajaukseen kirkastamaan katsetta. Soveltuu myös herkille silmille ja piilolinssien käyttäjille, josta annan ilman muuta plussapisteitä. Jes. Ihan kiva tuote, joka tulee käyttöön. Saamani sävy on 56 Blonde, ja jotenkin minulla on sellainen muistikuva, että olisin lukenut jostain, että sama sävy tulee kaikille. Voin toki olla väärässäkin tämän suhteen. Sen verran jo ehdin testata tuotetta, että pidin tuotteen pehmeästä levittyvyydestä ja täytyy myöntää, että ilme kirkastui. Kuvittelin, että tuote on täysikokoinen, mutta kynässä on merkintä 1,1 g ja täysikokoisen tuotteen paino on ilmeisesti 1,3 grammaa. Erikoista, jos näytekokoja tehdään noin pienellä kokoerolla. Tuote maksaa kaupassa 9,90 €/kynä.

Lumene Sensitive Touch Hellävarainen Silmämeikinpoistoaine. MakeupPiritan valitsema tuote on kehitetty yhteistyössä Allergia- ja astmaliiton kanssa, joten tämäkin tuote sopii herkkäsilmäisille ja piilolinssien käyttäjille. Suomalainen pellavansiemenuute auttaa rauhoittamaan herkkää silmänympärysihoa. Tuote on öljytön ja se on tarkoitettu vesiliukoiselle silmämeikille. Kiva juttu tämäkin, koska olin aikeissa ostaa silmämeikinpoistoainetta. Lähtee siis ehdottomasti käyttöön. LivBoxin tuote oli täysikokoinen. Hintaa tuotteella on 6,90 €/100 ml.

Makiash Kynsilakka. Better Nail Day -blogin Tean valitsemalla kynsilakalla saa nopeasti ja helposti näyttävät kynnet arkeen ja juhlaan. Nopeasti kuivuva kynsilakka ehkäisee värjäymiä ja on pitkäkestoinen. Tuote ei sisällä formaldehydiä, toluenea, pftalaatteja eikä kamferia. Kynsilakat ovat aina kiva juttu, mutta voi miksi, miksi? Taas tuli ehkä aavistuksen tylsä väri boksista. Edellisen kerran Sally Hansenin kynsilakka oli vauvakakanvärinen. Makiashin sävy puolestaan on tunkkainen, enkä suoraan sanottuna osannut sanoa, onko väri harmaa vai harmaanvihreä tai jotain muuta. Onneksi Google tietää ja kertoi, että saamani sävy on 13 Dusty Turquoise. No, ei ihmekään, että pidin sävyä tunkkaisena. Olen kuitenkin avarakatseinen ja lakkasin kynteni uudella lakalla. Levittyi kauniisti ja kuivui supernopeaan. Niin, ja on tuo sävykin ihan ok. Tätä voisi ehkä laittaa töihin. Paketin tuote oli täysikokoinen. Kynsilakkaa voi tilata Ellokselta hintaan 11,90 €/10 ml.

Dermalogica Multivitamin Thermafoliant Kuorinta. Gliz & Glam -blogin Minnan valitsema hoitava vitamiinikuorinta, jonka mekaaniset ja kemialliset kuorivat aineet yhdistyvät ainutlaatuiseen lämpöteknologiaan, joka aktivoituu kontaktissa veteen. Ei sisällä keinotekoisia hajusteita tai väriaineita. Ah, mikä ylellisyystuote tai ainakin vaikuttaa siltä. Vielä en tuotetta testannut, koska ehdin juuri tänään tehdä kasvoilleni kuorinnan. Jotenkin minulla on sellainen tunne, etten tule pettymään tämän kanssa. LivBoxissa oli näytekokoinen tuubi. Täysikokoista tuotetta voi ostaa Dermalogica-hoitoloista, Helsingin Stockmannilta tai verkkokaupasta dermahub.fi hintaan 82,- €/75 ml.

Korres Basil Lemon Sihkugeeli. Eveliina Eevsku -blogista on valinnut LivBoxiin pehmeävaahtoisen suihkugeelin, jolla luvataan olevan pitkäkestoinen kosteuttava vaikutus. Raikkaassa tuoksussa on häivähdys sitruunaa. Siis niin kiva juttu, ettei mitään rajaa. Olen aina ihmetellyt, miksi LivBoxista tulee niin vähän suihkugeelejä tai -saippuoita, koska näitähän nyt kaikki käyttävät ja valinnassa on varaa. Tämä lähtee tänä iltana testiin. Kyllä tämän naisen taas kelpaa. Paktissa oli näytekokoinen pakkaus. Tuotetta saa Stockmannilta, Sokokselta, Korreksen verkkokaupasta ja lifestyle-liikkeistä. Tuotteen hinta on 13,50 €/250 ml.

Schwarzkopf Professional BC Bonacure Moisture Kick Kosteuttava Hoitosuihke. SN-Makeup -blogin Emilian lempparituote. Kosteuttava hoitosuihke, joka kosteuttaa ja selvittää hiukset tehokkaasti Cell Perfector -teknologian ja hyaluronihapon johdannaisen avulla. Tuotteen luvataan palauttavan hiuksille ihanteellinen kosteustasapaino, kiilto ja joustavuus. Varmasti ihan hyvä tuote, vaikka itse olenkin hieman huono tällaisissa hiuksiin jätettävissä hoitoaineissa. Tuote täytyy kuitenkin testata. Boksin mukana tullut pullo oli kivankokoinen, vaikkakaan ei täysikokoinen. Tuotetta saa parturi-kampaamoista, Sokokselta ja Stockmannilta hintaan 12,90 €/200 ml.

Cutrin Chooz Refreshing Kuivashampoo. Uino Aino -vlogin Ainon valitsema tuote, joka jättää hiukset välittömästi puhtaan tuntuisiksi. Virkistää rasvaisia latvoja ja velttoja hiuksia hiustenpesujen välillä. Sopii myös tummille ja värjätyille hiuksille, mikä on loistava juttu. Kuivashampoo oli menossa kohtapuoliin kauppalistalle, joten tämä yllätys oli erittäin mieluinen. Tämäkin on mukava käsilaukkukoko. Tuotetta saa parturi-kampaamoista, Sokokselta ja Stockmannilta hintaan 15,90/200 ml. 

Täytyy kyllä sanoa, että tällä kertaa LivBox yllätti todella positiivisella tavalla. Mahtava paketti kaikkea kivaa. Säväyttikö syyskuun Livbox sinua? Entä oliko teillä eri tuotteita kuin minulla?

Kaksin kotona

Mies, joka täällä asuu, pääsi vihdoin ja viimein leikkaukseen ja on ollut sairaalassa toipumassa eli kaikki on siltä osin kunnossa. Minä sen sijaan olen ollut kotona kissan kanssa kahdestaan. Herra Karvajalka on ollut hieman ihmeissään, missä palvelija on. Eräänä iltana esimerkiksi ulkoa tullessaan kissa ryntäsi suoraan olohuoneeseen. Katsahti sohvaa, jossa mies yleensä röhnöttää, ja todetessaan sohvan olevan tyhjä, katsoi minua hyvin hämmästyneen näköisenä. Eikö se palvelija ole vieläkään ilmaantunut paikalle? Ei taida Herra Karvajalka nyt tietää, ettei palvelijasta ole kotiutuessaankaan useampaan viikkoon kissan hoivaajaksi.

Kuinka meillä kahdella sitten on mennyt, kissalla ja minulla? Aamuisin lähdemme ulkoilulle. Joinakin aamuina ulkoilu kestää lähes kaksi tuntia. Tämän jälkeen syön aamiaisen ja yritän tehdä kotitöitä. Herra Karvajalka painuu yleensä päiväunille siinä vaiheessa, kun tullaan aamu-ulkoiluilta, mutta minun läsnäoloni selvästi häiritsee hänen ylhäisyyttään. Ei meinaa uni tulla millään, koska pitää seurata palvelijattaren tekemisiä tai vaatia palvelijatarta kylmään saunaan istumaan. Vaihtoehtoisesti minun täytyy mennä sohvalle pötköttelemään, jos kissa päättää nukkua päiväunet olohuoneen pöydällä (ihan normimeininkiä tässä taloudessa), koska tämä rauhoittaa kissan mieltä. Lopulta kun kissan silmät täyttyvät unihiekasta, saan hetken omaa rauhaa, kunnes täytyykin lähteä miestä katsomaan sairaalaan. 

Sairaalareissun jälkeen Herra Karvajalka hyökkää eteiseen vaatien jalkahierontaa eli minä hieron jaloillani kissaa ja kissa kehrää tyytyväisenä. Tämän jälkeen kissa voikin lähteä ulos terassialueelle, joten minä voin laittaa kissalle iltaruoan ja istua Emmerdalen ääreen. Emmerdale aiheuttaa kissassa jonkin asteista närästystä. Viimeistään puolenvälin tienoilla minulle tullaan maukumaan kovaäänisesti, että olisi aika lähteä lenkille. Olen yrittänyt pitää pintani ja lähteä ulos vasta ohjelman jälkeen, ettei minun tarvitsisi enää iltamyöhään lähteä päivän kolmannelle kissaulkoilulle. Aika hyvin olen suunnitelmissani onnistunut.

Iltaisin, kun olen halunnut käydä suihkussa, olen ottanut kissan sisälle. Siitä alkaa mahdoton elämä. Kissa huutaa kuin viimeistä päivää. Ikinä ei ole saanut olla ulkona. Olen yrittänyt hoitaa pesutoimenpiteeni nopeasti, mutta sekään ei aina riitä. Muutaman kerran suihkussa ollessani on suihkuverhon ja seinän välistä ilmestynyt valkoinen tassu. Jokin kauhuelokuvamainen fiilis on syöksynyt alitajuntaani, vaikka minua on naurattanutkin hysteerisesti kissan dramatisoinnit. Suihkusta tullessani kissa on tapittanut minua silmät kekäleinä ja mittaillut, millaisen hypyn tekisi. Minun selkääni nimittäin. Onhan tällainen pakolla sisälle ottaminen kostettava roikkumalla palvelijattaren selässä ja huutamalla entistä kovempaan ääneen. Vielä paremmaksi kohtauksen tekee, jos palvelijatar kumartuu kunnolla, niin herra Karvajalka voi teroittaa kyntensä palvelijattaren eli minun takalistooni. Hullua. Onneksi kylpytakkini on paksu, joten kynnet eivät pahemmin tunnu selässäni. Eräänä iltana en vain muistanut, että olin laittanut kylpytakin pesukoneeseen ja minulla oli pelkkä pyyhe. Silloin oli hämäytettävä kissaa, etteivät kynnet uponneet paljaaseen ihooni. Kissa ei tykännyt siitä, että ryntäsin kylpyhuoneesta nopeaa vauhtia pois.

Mitäs muuta? Kissan vatsa meni löysälle toisena päivänä, kun palvelija oli pois kotoa. Huomasin, että uloste oli hieman löysähköä, mutten ajatellut asiaa sen kummemmin. Seuraavana päivänä kissa olikin ehtinyt tehdä temppunsa omia aikojaan katajan alle ja valkoisissa haaremihousuissa oli vauhtiraidat. Voi sen yhden kerran. Herra Karvajalkaahan ei niin vain pestä. Yritin hieman puhdistaa karvoja, mutta sain näpeilleni. No, eihän siinä mitään, mutta aloin tietysti hieman huolestua kissan kunnosta. Toisaalta olin kuullut niin paljon vastaavia tarinoita, kuinka kissa reagoi johonkin muutokseen, että ajattelin tämän johtuvan siitä, koska kissa kuitenkin söi ja joi normaalisti. Hieman oli apeutta aistittavissa, mutta en ehkä itsekään ollut kaikkein parhaimmillani. Vauhtiraidat saatiin lopulta harjattua pois ja kuvittelin tilanteen olevan ohi. Ei kuitenkaan. Seuraavaksi haaremihousuihin tarttui pieni kakkapökäle, johon ei saanut koskea. Oli siinä sitten menoa, kun hieno poika marssii pitkin kulmakuntia kakkapökäle takapuolessa. Onneksi tässä kävi lopulta niin, että kun kissa oli oikein keskittynyt johonkin asiaan ulkona, nappasin pökäleen takakarvoista irti, ja kas kummaa, kissa jopa katsoi minua kiittävän näköisesti.

Viikko ollaan kahdestaan eletty kissan kanssa, mutta tänään asiaan tuli muutos. Palvelija kotiutui sairaalasta. En tiedä, vaistosiko kissa, että mies, joka täällä asuu, oli tulossa kotiin, koska oli ihmeen riehakkaalla tuulella tänään. Ja olisittepa kuulleet ne riemuhuudot, joita kissa päästeli, kun mies vihdoin ja viimein Kela-taksilla kotiin tuli. Tuli vain mieleeni, että taisin olla aika huono yksinhuoltaja.

Onko teidän lemmikit reagoineet äkillisiin muutoksiin, joita perheessänne on tapahtunut?

Sara Stridsberg: Niin raskas on rakkaus

Kävin kirjastossa palauttamassa yhden kirjan, eikä ollut tarkoitus lainata mitään, koska kotona on muutama pino lukemattomia kirjoja. Jotenkin siinä kuitenkin kävi niin, että pyörin taas kerran ympäri kirjastoa ja huomasin VIP-hyllyssä Sara Stridsbergin Niin raskas on rakkaus (Tammi, Keltainen kirjasto, 2016). Kääntelin kirjaa hetken käsissäni ja marssin lainausautomaatille. Jotenkin minusta tuntuu, että minulle aina käy näin. Niin raskas on rakkaus kirjan ruotsinkielinen alkuteos on Beckomberga. Ode till min familj ilmestyi vuonna 2014. Kirjan on suomentanut Outi Menna.

Beckomberga on mielisairaala, jonne 13-vuotiaan Jackien isä Jim joutuu. Jim on alkoholisti, joka elää kuollakseen. Jim ei rakasta ketään tai ehkä on joskus rakastanut Jackien äitiä Lonea. Jimin joutuessa mielisairaalaan, aloittaa Jackie jokapäiväiset vierailut sairaalassa, joka on erikummallinen paikka murrosikää ja naiseutta lähestyvälle tytölle. Sairaalassa Jackie tutustuu valloittavaan Sabinaan ja kokee elämänsä ensirakkauden hetket Paulin seurassa. Lääkäri Edvard Wintersonin näkemys sairaiden hoidosta on hyvin avarakatseinen. Mies kyyditsee Jimiä ja muita potilaita öisiin juhliin kaupunkiasunnolleen.

Niin raskas on rakkaus on osin Sara Stridsbergin omaelämäkerrallinen kirja. Kirjan teksti on kaunista, lyyristä ja vaikuttavaa. Oudon eriskummallinen ja haikea tarina ikään kuin leijuu välähdyksenomaisesti lukijan tajuntaan. Läpi kirjan on aistittavissa suru, mutta toivonpilkahduksia löytyy myös. Vaikka kirjassa ollaan myös paljon Beckombergan ulkopuolella, tuli minulle ainakin lukijana sellainen tunne, että koko Jackien elämä ja lähes kaikki ihmiset Jackien elämässä ovat jollain lailla nyrjähtäneitä. Stridsberg on avannut kirjassaan myös Beckombergan mielisairaalaympäristöä ja historiaa lukijalle. Mielisairaala, joka on ollut Euroopan suurimpia 1900-luvulla. Mielenkiintoista luettavaa.

Mielisairaalan potilaista kaihertamaan jäi ehkä eniten Olof. Mies, joka oli viettänyt koko elämänsä Beckombergassa. Mielisairaalaa suljettaessa Olofille annetaan terveen paperit ja passitetaan kaupungille. Kuinka tällainen ihminen ikinä voisi pärjätä tässä maailmassa? Ei kuinkaan, eikä voinut Olofkaan. Jackien ensirakkaus ja Jackien omin sanoin, hänen elämänsä rakkaus Paul, sen sijaan oli pelottava. Murrosikäinen tyttö rakastuu mieheen päätä pahkaa, eikä anna edes tiettyjen tekojen olla esteenä palavalle rakkaudelle.

Sara Stridsbergin Niin raskas on rakkaus laittoi ajatukset liikkeelle. Taas tuli mieleen, että pitäisi lukea Tapio Tammisen Kansankodin pimeämpi puoli, vaikka kyllä täällä koto-Suomessakin on varmasti tehty kaiken maailman kauheuksia, joista meillä tavallisilla tallaajilla ei välttämättä ole tietoa. Tuli myös mieleen, että mielisairaus on sairaus, joka koskettaa sairastuneen lisäksi koko sairastuneen lähipiiriä. Helpommaksi asiaa ei tietenkään tee se, että psykiatrisen hoidon määrärahojakin taidetaan höyläillä jatkuvasti.

Sara Stridsberg on omistanut kirjansa kaikille, joiden matka kulki Beckombergan sairaalan puiston ohi vuosien 1932 ja 1995 välillä.

Niin raskas on rakkaus kannattaa lukea, jos kaipaa lukemista, joka laittaa ajatukset liikkeelle.