Keskiviikkona 14.9.2016 sai Kansallisteatterin Suurella
näyttämöllä kantaesityksensä Juha
Jokelan käsikirjoittama ja ohjaama Sumu.
Näytelmä, jota kuvataan itsesensuurikomediana. Näytelmä, josta alettiin heti
kohista, kun ensi-ilta oli ohi. Itse kävin katsomassa kohutun uutuusnäytelmän
lauantaina 17. syyskuuta eli vain muutama päivä ensi-illan jälkeen. Esitys
kiinnosti minua, koska Juha Jokela kävi kevään viimeisessä Bloggariklubissa
kertomassa uudesta näytelmästään, joten olihan se nähtävä.
Somnimag-yhtiöllä on käsissään huippuinnovaatio MGD. Laite,
jonka avulla voidaan kartoittaa ihmisen aivotoimintaa tarkemmalla tasolla kuin
koskaan ennen. Laite on kallis ja ongelmaksi muodostuu laitteen myyminen.
Avuksi pyydetään työ- ja elinkeinoministeriötä, jonka tuella laitetta yritetään
viedä Venäjälle. Venäjälle vieminen ei ole ongelmatonta. Ongelmia alkaa tulla
joka nurkan takaa.
Kari Ketonen, Timo Tuominen, Jani Karvinen ja Elena Spirina
Kuva © Timo Teräväinen, Kansallisteatteri
|
Sominimagin toimitusjohtajalla Ollilla (Timo Tuominen) tulee kiperät ja hikiset paikat eteen, kun hän
yrittää luovia yrityksen innovaatiota eteenpäin. MGD:n pääinnovaattori Taisto (Jani Karvinen) ei lämpene
Venäjä-ajatuksille. Hän heittää ilmaan eettisiä ja moraalisia kysymyksiä saaden
ministeri Hannelen (Katariina Kaitue)
loukkaantumaan verisesti. Markkinointipäällikkö Jone (Kari Ketonen) puolestaan on valmis mihin tahansa saadakseen
laitteen myytyä Venäjän markkinoille. Kun Venäjän toiminta alkaa näyttää yhä
sekavammalta, palkkaa Olli avustajaksi Larissan (Elena Spirina), jonka tausta ja taidot saavat etenkin Jonen
epäilevälle kannalle.
Sumu on
tasapainoinen esitys, vaikka Timo Tuominen toimitusjohtajan housuissa saakin
katsojan päähuomion. Tuomisella on kuitenkin esityksessä valtava rooli, jonka
mies vetää todella taitavalla tavalla. Mies on kuin ilmetty liikemies. Jani
Karvinen on aina hienoa nähdä näyttämöllä. Mies näyttelee mahtavasti hieman
rentunoloista miestä, joka haluaa vain keskittää ajatuksensa keksintöönsä ja
moraalisiin kysymyksiin. Entä sitten Kari Ketonen? Voi jestas, että osaa olla
juuri niin ärsyttävä ja kaikkitietävä, että tulee väkisinkin jonkinlainen
työpaikan stereotyyppi mieleen. Huh huh. Onneksi en joudu työskentelemään
Ketosen tai siis Jonen kanssa samalla työpaikalla. Elena Spirina Larissan
mekossa osasi näytellä sopivan salaperäistä ja etäistä. Onko nainen vakooja vai
ei?
Timo Tuominen ja Jani Karvinen
Kuva © Stefan Bremer, Kansallisteatteri
|
Juha Jokelan Sumussa ruoditaan Venäjän poliittista tilannetta ja mietitään Venäjän ja Suomen välisiä kauppasuhteita. Aiheita, jotka ovat olleet aina Suomelle jotain elämää suurempia kysymyksiä. Venäjä on suuri kysymysmerkki ja sitä se on myös Sumussa. Juha Jokela itse kertoi kevään viimeisessä Bloggariklubissa, että Suomi ei osaa suhtautua Venäjään kunniallisesti. Sumu tuo hyvin esiin tämän perisuomalaisen piirteen pienoisella parodialla sävytettynä. Jokela kertoi keväällä myös, että pelko tarvitsee pienen hybridin muuttuakseen komiikaksi. Tämän katsoja aistii näytelmästä todella hyvin.
Itse näin Sumun
myös hyvin tyypillisenä työpaikkakuvauksena. Toimitusjohtaja on hankalassa
tilanteessa, kun yrittää luovia kaikkien parhaaksi ja saada yrityksen
menestymään. Työpaikoilla on myös Taistoja, jotka haluavat vain tehdä oman
työnsä ja mennä sen jälkeen kotiin somettamaan. Näistä Taistoista löytyy myös
sitä moralistista puolta. Taistot eivät voi hyväksyä kaikkea mahdollista, jos
se on vastoin heidän periaatteitaan. Työpaikoilla on myös Jone. Henkilö, joka
tunkee itsensä joka paikkaan ja tietää ja osaa kaiken. Jone ei tunne
eettisiä tunnontuskia. Yksi näytelmän parhaimpia kohtauksia oli
toimitusjohtajan ja Larissa välinen kehityskeskustelu. Tilanne, joka oli kuin
suoraan omasta kehityskeskustelustani, kun katselen seinille ja tunnen itseni
kiusaantuneeksi, vaikka ei pitäisi.
Sumussa on paljon dialogia. Taitavaa ja hienoa dialogia. Katsojan täytyy olla koko ajan tarkkana, ettei menetä puoltakaan sanaa, koska näytelmän dialogissa piilee myös sen komediallinen puoli. Taitavat näyttelijät onneksi osaavat hommansa ja dialogia on ilo kuunnella ja tietenkin myös katsella.
Katariina Kaitue, Kari Ketonen, Timo Tuominen ja Jani Karvinen
Kuva © Stefan Bremer, Kansallisteatteri
|
Pidin näytelmän liikkuvasta lavasta. Kohtauksen alkaessa
pisteestä A, huomaatkin yhtäkkiä kohtauksen edetessä, että näyttelijät ovat
tulleet lavalla lähemmäksi tai kauemmaksi riippuen siitä, missä päin salia
istut. Lavan pyöriminen hyvin hitaalla nopeudella ei tehnyt kohtauksista
häiritsevän liikkuvia, vaan kohtauksen liikkuminen elävöitti näytelmää kivalla
tavalla. Kiitokset täytyy antaa myös naamioinnille. Anna-Maijaa
esittävä Karin Pacius oli kuin
ilmetty ministeri, mutta jätettäköön kertomatta kuka ministeri. Repesin, kun
nainen ensikertaa näyttämölle asteli.
Sumu on näytelmä,
jossa innovatiivinen suomalainen yritys yrittää lyödä itsensä kansainvälisille
markkinoille. Vakava aihe, josta löytyy hauskuutta. Sumua suosittelen etenkin päivänpolitiikasta pitäville henkilöille.
Rooleissa: Katariina Kaitue, Jani Karvinen, Kari Ketonen, Karin Pacius, Jukka-Pekka Palo, Elena Spirina ja Timo Tuominen. Videolla Ria Kataja.
Ohjaus: Juha Jokela
Lavastus: Teppo Järvinen
Pukusuunnittelu: Tarja Simonen
Valosuunnittelu: Max Wikström
Äänisuunnittelu: Tommi Koskinen
Videosuunnittelu: Timo Teräväinen
Naamioinnin suunnittelu: Pauliina Manninen
Dramaturgi: Minna Leino
Ohjaajan assistentti: Martina Marti
Näin esityksen
medialipulla. Kiitos Kansallisteatterille, kuten kiitos myös kuvalainauksista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti