Keski-Uudenmaan Teatteri: Sherwood Tigers

 

Kun on asunut lähes koko ikänsä Keravalla, on vanhemmiten paikallishistoria alkanut kiinnostaa yhä enemmän ja enemmän. Keski-Uudenmaan Teatterin esittämä uutuusnäytelmä Sherwood Tigers tuokin nostalgisia muistoja mieleen. Toisaalta näytelmä on myös osoitus siitä, kuinka Keravalta kumpusi uusi nuorisokulttuurin suuntaus. Suunnannäyttäjänä tietysti Teddy & The Tigers.

Karoliina Isomäki ja Atso Mouhu
Keski-Uudenmaan Teatteri: Sherwood Tigers (2022)
Kuva © Tuomas Scholz

Malla (Minna Kivelä) ja Pertti (Seppo Halttunen) tapaavat sattumalta. Edellisestä kerrasta onkin ehtinyt vierähtää noin neljäkymmentä vuotta. Siinä he nyt kuitenkin ovat. Nuoruusaikojen rakastavaiset. Mallu, entinen punkkari ja Pertti, entinen teddy. Ilmassa on heti sähköä. Mallun ja Pertin muistot lennättävät heidät takaisin nuoruuteen. Aikaan, jolloin Keravalla teddyt ja punkkarit tappelivat ja haastoivat riitaa toistensa kanssa päivästä toiseen. Jostain kumman syystä rakkaus ei kuitenkaan katso ideologioita. Kun rakkaus iskee, ei ole väliä, millainen ideologia ihmisellä on. Tosin se ei tarkoita sitä, etteivätkö muut rakkautta tuomitsisi. 

Näytelmä etenee kahdella aikatasolla. Ollaan nykypäivässä sekä Mallan ja Pertin nuoruudessa. Nuoruuden uhoa näyttämöllä nähdäänkin paljon. On joukko teddyjä ja joukko punkkareita. Näiden joukossa on myös nuori Malla (Karoliina Isomäki) ja nuori Pertti (Atso Mouhu). Nyt on pakko antaa todella suuret kiitokset näytelmän nuorelle voimalle. Aivan uskomattomia tanssiesityksiä ja rooleihin heittäytymisiä. Karoliina Isomäki oli saanut napattua rooliinsa hienosti myös piirteitä Minna Kivelältä vai onko se kenties mennyt toisinpäin? Joka tapauksessa upeaa katseltavaa. Atso Mouhu nuorena Perttinä on suloisen epävarma, vaikka esittääkin kovanaamaa. Nuoren miehen herkkyys nousee hyvin esiin kohtauksissa Mallan kanssa.

Minna Kivelä ja Seppo Halttunen
Keski-Uudenmaan Teatteri: Sherwood Tigers (2022)
Kuva © Tuomas Scholz

Minna Kivelän ja Seppo Halttusen roolityöt ovat tietenkin ammattimaisia. Jollain tavoin ihastuin siihen, kuinka Kivelä ja Halttunen näyttelivät tavallisia suomalaisia ihmisiä. Ei mitään pintaliitäjiä, eikä rahalla mässäilijöitä. Sekä Mallu että Pertti piirtävät kuvan keskiverrosta keski-ikäisestä suomalaisesta ihmisestä. Elämää on nähty ja koettu, mutta edelleen mielen voi pitää avoimena. 

Tiina Brännaren ohjaus on ollut taitavaa. Näytelmä on hyvin tasapainoinen, eivätkä hypyt nykyajasta vuosikymmenten taakse ole millään tavoin häiritsevää. Näytelmän koreografiat ovat sujuvia. Erityisesti nuorten tanssikohtaukset ovat huikeaa katseltavaa. Kiitos koreografiasta lähtee Saana Syrjämäelle. Entä sitten puvustus? Oikeasti upeita! Etenkin teddygirlsien fiftarimekot. Puvustuksen takana on Sinikka Zannoni.

Nora Taskinen ja ensemble
Keski-Uudenmaan Teatteri: Sherwood Tigers (2022)
Kuva © Tuomas Scholz

Sherwood Tigers on erittäin onnistunut näytelmä. Pidän siitä, kuinka näytelmässä soitetaan Teddy & The Tigersia, näytetään videomateriaalia ja vanhoja valokuvia. Nostalgiaa on kieltämättä ilmassa, vaikka täytyy myöntää, että itse olen juuri sen ikäinen, etten ihan päässyt Teddy & The Tigersien musiikin matkaan lapsuudessani. Olin vasta nuoruuden kynnyksellä. Toki isoveljelläni oli Teddy & The Tigersin kasetti tai kasetteja eli ei musiikki missään tapauksessa tuntematonta minulle ollut, eikä se tietysti olisikaan voinut olla. Viimeistään nuorena aikuisena opin, mikä on keravalaista aitoa nuorisokulttuuria. Siitä huolimatta myönnän myös sen, että itse ehkä kallistuin nuoruudessani enemmän punkkareiden suuntaan. Pitihän sitä jotenkin kapinoida. Mainittakoon myös siitä, että näytelmässä vilahtelevat keravalaiset maamerkit loivat myös mukavaa tunnelmaa vanhan keravalaisen katsojan perspektiiviin. 

Jos syksyyn haluaa iloa, väriä, musiikkia ja upeita tanssikohtauksia, niin ehdottomasti kannattaa suunnistaa Keravalle Keuda-talon Kerava-saliin. Sherwood Tigers on kaikkea edellä mainittua ja paljon muuta. Sitä paitsi rakkaustarinat ovat aina ihania. 

Sherwood Tigers sai kantaesityksensä Keski-Uudenmaan Teatterin esittämänä Keravan Keuda-talon Kerava-salissa torstaina 1.9.2022.

 

Rooleissa: Minna Kivelä, Seppo Halttunen, Jari Vainionkukka, Karoliina Isomäki, Nora Taskinen, Atso Mouhu, Mikael Viemerö, Olivia Sirén, Roosa Kärkkäinen, Iida Kukkonen, Stella Sainio ja Maria Laumola 

Punkkareita ja Teddyjä: Henriikka Rautanen, Eeva Öystilä, Juulia Isoherranen, Emma Virtanen, Arttu Lavi, Tuomo Virtanen, Ella Lipponen, Mina Törmälä ja Ella Niinistö

 

Käsikirjoitus: Heikki Lund

Ohjaus: Tiina Brännare

Koreografia: Saana Syrjämäki

Lavastus: Mikko Rantanen

Puvustus: Sinikka Zannoni

Keuda-talon tekniikka: Jussi Kaatrasalo & Mika Hakkarainen

Graafinen suunnittelu: Kalle Tahkolahti

Valokuvat: Tuomas Scholz 

Tuotanto: Juha Suihko/Keski-Uudenmaan Teatteri

Lämmin kiitos Keski-Uudenmaan Teatterille kutsuvieraslipusta.

 

Öljymäen kesäteatteri: Metsolat - Urjanlinna

 

Kukapa ei muistaisi 1990-luvun klassikkosarjaa Metsolat. Iki-ihana kotimainen draamasarja, jota oli pakko seurata, ja josta keskusteltiin työpaikan kahvipöydissä. Öljymäen kesäteatteri Ohkolassa on tänä kesänä esittänyt Metsolat – Urjanlinna -näytelmää. Itsekin pääsin nauttimaan näytelmän dramaattisista tapahtumista.

Aatu Johansson
Öljymäen kesäteatteri: Metsolat - Urjanlinna (2022)
Kuva © Markku Sukula

Erkki Metsola (Aatu Johansson) saa riuhtaistua itsensä irti työttömyyden ikeestä, kun hän saa perinnönjaossa haluamansa Urjanvaaran maat. Mies päättää perustaa rinteille laskettelukeskuksen. Hoikan kunnalta on kuitenkin saatava tukea ja lainalle takaajat, jotta unelma toteutuu. Kari Kaukovaara (Kimmo Virtanen) on kateellinen Erkin ideasta. Hän haluaa keplotella laskettelukeskuksen omiin nimiinsä. Kaukovaara on muutenkin katkera mies. Hän ei ole saanut haluamaansa naista, Eeva Metsolaa (Riikka Holm), omakseen. Eeva opiskelee Tampereella ja hänen sydämensä alkaa sykkiä aivan toiselle miehelle, Stig Eklundille (Valtteri Seppänen).

Tenho Oinonen
Öljymäen kesäteatteri: Metsolat - Urjanlinna (2022)
Kuva © Lilja Omenainen

Metsoloiden yksi vahvuus on voimakasluonteiset ja erilaiset ihmisluonteet. Erkkiä näyttelevä Aatu Johansson saa helposti renttumaisen olemuksen, mutta samalla katsoja huomaa, kuinka miehen aivoissa suunnitelmat käyvät kuumina. Kimmo Virtanen Kari Kaukovaarana on juuri niin niljakas mies kuin tällaiselta mieheltä voi vain olettaa. Sympatiat menevät automaattisesti toiselle osapuolelle, kun Kaukovaara avaa suunsa. Loistavaa heittäytymistä Virtaselta. Eeva Metsola näyttelevä Riikka Holm luo kuvan huolehtivasta ja tunnollisesta naisesta. Juuri sellaisesta rehdistä suomalaisnaisesta. Sen sijaan Eevan siskoa Jaana Järvenheimoa näyttelevä Anni Pesonen on uskomattoman itsekäs ja ahne. Kaikki minulle ja vain minulle -mentaliteetilla ei kuitenkaan usein pitkälle päästä. 

Näytelmän kohtaukset ovat toinen toistaan herkullisempia, ja tähän on tietysti syynä taitava ohjaus ja näyttelijätyö. Näytelmän on ohjannut Katriina Honkanen, joka itse näytteli Metsoloiden televisiosarjassa Eevaa. Honkanen on saanut näytelmän toimimaan mainiosti Ohkolan upeissa maalaismaisemoissa, jotka jo puitteiltaan sopivat Metsoloiden henkeen todella upealla tavalla. Perinteinen suomalainen maalaismaisema. Mikä sen kauniimpi näky.

Ari Lehto
Öljymäen kesäteatteri: Metsolat - Urjanlinna (2022)
Kuva © Lilja Omenainen

Metsolat – Urjanlinna nostaa esiin monia isoja aiheita. Alkoholismi ja pitkäaikaistyöttömyys ovat ongelmia, joita ei varmasti koskaan saada kokonaan karsittua pois. Maaseudun murros on edelleen käynnissä. EU ja yhteiskunta asettavat niin kovia vaatimuksia, etteivät maanviljely, maito- tai lihakarjatilallisuus enää välttämättä kannata. Tämä on surullista, mutta ymmärrettävää, jos ajattelee pientilallisten taloudellisia rahkeita. Kansakuntamme yksi perisynti lienee kateus ja sitähän tässäkin näytelmässä löytyy. Aina on joku, jolla menee paremmin kuin itsellä. Rakkautta näytelmästä löytyy myös, kuten tällaisesta näytelmästä pitää löytyäkin.

Öljymäen kesäteatteri: Metsolat - Urjanlinna (2022)
Kuva © Kimmo Virtanen

Öljymäen kesäteatterin Metsolat – Urjanlinna on näytelmä, jota ei kannata ohittaa, etenkään, jos seurasi aikoinaan Metsolat -televisiosarjaa. Ainakin itse jouduin kaivamaan nenäliinat esille näytelmän loppuminuuteilla. Dramaattisia, sykähdyttäviä ja tunteellisia hetkiä näytelmä täynnä. Öljymäen kesäteatterin katsomo on katettu, joten mahdollinen sadekaan ei haittaa katsojaa. 

Öljymäen kesäteatterin Metsolat – Urjanlinna sain ensi-iltansa perjantaina 15.7.2022.

 

Rooleissa: Aatu Johansson, Riikka Holm, Ari Lehto, Leila Väänänen, Kimmo Virtanen, Valtteri Seppänen, Johanna Kuittinen, Anni Pesonen, Niilo Rauhanen, Tapio Eronen, Anniina Ståhlberg, Tenho Oinonen, Antti Ruotoistenmäki, Timo Vesterinen, Helena Partanen, Sari Hämäläinen, Antti Johansson ja Emma Lehto

 

Käsikirjoitus: Carl Mesterton, Curt Ulfstedt ja Miisa Lindén

Ohjaus: Katriina Honkanen

Tuotanto: Ohkolan Nuorisoseura, Tanja Lundsten, Aatu Johansson ja Vesa Saralehto

Lavastus: Aatu Johansson, Ari Lehto ja työryhmä

Graafinen asu: Kimmo Virtanen

Puvustus: Maarit Ruohonen ja työryhmä

Tarpeisto: työryhmä

 

Lämmin kiitos Öljymäen kesäteatterille kutsuvieraslipusta.

Keski-Uudenmaan Teatteri: Voi veljet!

 

Kesäteatterikausi on korkattu! Keski-Uudenmaan Teatterin Krapin Kesäteatterissa pyörii tänä kesänä Ray ja Michael Cooneyn käsikirjoittama farssi Voi veljet! Täytyy myöntää, että tästä näytelmästä ei puutu kiivaita ja sekasortoisia kohtauksia. Kaikkihan menee juuri niin kuin kunnon farssissa pitääkin mennä. 

Antero Nieminen, Jari Vainionkukka ja Kalle Tahkolahti
Keski-Uudenmaan Teatteri: Voi veljet! (2022)
Kuva © Kapina Oy

Ake (Antero Nieminen) ja Liisa (Anni-Maija Koskinen) ovat odotusta täynnä. Heille on tulossa sosiaalityöntekijä Rouva Porvali (Sanna Saarijärvi) tekemään arviota pariskunnan kelpoisuudesta adoptoida lapsi. Kaiken pitää olla kotona viimeisen päälle kunnossa, mutta mitä tapahtuu, kun paikalle pöllähtää Aken veli Make (Jari Vainionkukka). Makella sattuu olemaan pakettiauto täynnä salaa maahantuotua viinaa ja tupakkaa. Eikä siinä tietysti vielä kaikki. Paikalle pamahtaa myös Pera (Kalle Tahkolahti), joka kuuluu samaan veljeskaartiin. Pera vaikuttaa näennäisesti kunnon mieheltä, vaikkakin ehkä hieman yksinkertaiselta, kunnes selviää, että hänellä on mukanaan jälleenmyyntiä odottava ruumis! Ei hyvät hyssykät! Tämä ei tule näyttämään hyvältä Rouva Porvalin silmissä. Alkaa mieletön järjestely kulissien ylläpitämiseksi, jota sekoittamaan saapuvat pakolaiset Andreas (Seppo Halttunen) ja Katerina (Veera Väisänen). Tietenkin paikalle tulee myös lainvalvoja konstaapeli Salo (Juha Suihko). 

Veljeskullat varastivat näytelmän totaalisesti ja niinhän se tietysti pitää ollakin, koska näytelmän keskiössä ovat veljet. Pidin siitä, kuinka veljesten kemia pelasi yhteen näytelmässä. Antero Nieminen Akena yrittää pitää kaiken kasassa, etteivät vaimo ja vielä vähemmän Rouva Porvali, saisi tietää, mitä taustalla tapahtuu. Jari Vainionkukka puolestaan on loistava Make. Mies tihkuu jotain pikkurikollista konnaa, vaikka rinnassa lyö lämmin sydän. Kalle Tahkolahti veljestrion nuorimpana on selvästi pahnan pohjimmainen, jota ei ikinä oteta vakavasti, ja jolle on helppo huutaa ärtymyksensä. Ake yrittää ohjailla veljiään, mutta pieleenhän kaikki menee. 

Anni-Maija Koskinen, Sanna Saarijärvi ja Antero Nieminen
Keski-Uudenmaan Teatteri: Voi veljet! (2022)
Kuva © Kapina Oy

Näytelmän sovituksesta ja ohjauksesta on vastannut Mika Nuojua. Kohtaukset etenevät sujuvasti, eikä nopeatempoisessa farssissa tule katkoksia. Näyttelijöiden on täytynyt hioa liikkeensä viimeisimmilleen, jotta näytelmä toimii niin hienosti kuin Krapin Kesäteatterissa nähtiin. Näytelmän lavastuksesta on vastannut Teemu Loikas. Lavastuksessa on tietysti useampi ovi, kuten kunnon farsseissa täytyy ollakin. Rakastin näyttämöllä olevaa sohvaa, joka varsinaisen yllätysmomentin näytelmän kulkuun järjestikin. Upeaa! 

Voi veljet! on näytelmä, josta on moneksi. Mielestäni näytelmä sopii niin aikuisten kuin kouluikäisten lastenkin katsottavaksi. Aikuisille näytelmän anti on tietysti laajempi. Vaikka näytelmä onkin farssi, löytyy siitä paljon puhuttelevia aiheita: vanhemmuus ja lapsen adoptointi, lähisukulaisuus, pakolaispolitiikka, kunnalliset ja valtiolliset viranhaltijat sekä rikollisuus. Suuria aiheita, joista löytyy niin monta mielipidettä kuin on keskustelijaa. Lasta näytelmässä kiehtovat taatusti hullunhauskat kohtaukset, joissa Pera joutuu melko usein kaltoin kohdelluksi, tai kun Andreas avaa kielenkantimensa ja yrittää saada sanomansa perille, vaikka vastapuoli ei ymmärrä sanaakaan miehen puheesta. 

Kalle Tahkolahti ja Jari Vainionkukka
Keski-Uudenmaan Teatteri: Voi veljet! (2022)
Kuva © Kapina Oy

Loppuaplodien ja kukitusten päätteeksi Sanna Saarijärvi huudahtaa koko yleisölle tervehdyksensä: ”Aurinkoista kesää!” Ah, miten rakastettavaa sarkasmia. Ensi-illan sää oli kaikkea muuta kuin aurinkoinen. Vettä satoi ja oli kylmä. Kesäteatteriin kannattaakin siis ehdottomasti pukeutua kelin mukaisesti. Itselläni oli kevyttoppatakki, farkkujen alla sukkahousut, kengissä villasukat, pipo päässä ja käsineet käsissä, eikä siltikään ollut liian kuuma. Huopakin lisäksi lämmitti jalkojani. Kaikesta huolimatta rakastan Suomen kesän monimuotoisuutta. Näyttelijöitä jaksan silti ihmetellä, kuinka ammattitaitoisesti jaksavat näytellä, vaikka taivaalta sataisi pieniä mummoja. 

Voi veljet! on juuri sopiva kesäteatteri-irrottelu. Näytelmä sopii etenkin sellaisille, jotka harvemmin teatterissa käyvät. Tätä näytelmää katsoessa ei tarvitse vilkuilla kelloa, koska meno näyttämöllä on sen verran kiihkeää, että mukana pysyäkseen on koko ajan seurattava, mitä seuraavaksi tapahtuu. 

Keski-Uudenmaan teatterin esittämä Voi veljet! sai ensi-iltansa Krapin Kesäteatterissa torstaina 2.6.2022.

 

Rooleissa: Antero Nieminen, Anni-Maija Koskinen, Jari Vainionkukka, Kalle Tahkolahti, Juha Suihko, Sanna Saarijärvi, Seppo Halttunen, Veera Väisänen ja Seppo Pirskanen 

Käsikirjoitus: Ray & Michael Cooney

Suomennos: Pekka Kesälahti

Sovitus ja ohjaus: Mika Nuojua

Lavastus: Teemu Loikas

Puvustus: Merja Thil

Äänet ja tekniikka: Olli Tamminen

Järjestäjä: Willjam Fagerström

Valokuvat: Kapina Oy

 

Lämmin kiitos Keski-Uudenmaan teatterille kutsuvieraslipusta.

Keski-Uudenmaan Teatteri: Hyviä päiviä ja säkkipillimusiikkia

 

Sehän on sellainen juttu, että Anna-Leena Sipilä on sanoittanut viisikymppisen naisen sielunelämän teatterin näyttämölle. Toki ikä voi olla jotain muutakin, mutta allekirjoittaneeseen reilu 50+ naiseen monologinäytelmä teki melkoisen samaistumiskohteen. Se ei kuulkaas naisen elämä ole kauhean helppoa. Ihan tiedoksi vain. Toki joukkoon mahtuu mukaan myös hyviä päiviä.

Anna-Leena Sipilä
Keski-Uudenmaan Teatteri: Hyviä päiviä ja säkkipillimusiikkia (2022)
Kuva © Kapina Oy

Anna-Leena Sipilä pohtii, miksi älypuhelinta kutsutaan älypuhelimeksi. Oikeastihan puhelin on todella hölmö. Siinä on kaiken maailman toimintoja, joista kukaan ei voi tietää mitään. Elävästä elämästä kerrottakoon esimerkki, kun allekirjoittanut istui palaverissa tai mötessä, kuten ruotsalaiset. Ruotsalaisethan istuvat jatkuvasti erilaisissa möteissä. Tähänkin Sipilällä oli monta eri mötevaihtoehtoa. Mutta palatakseni kännykkäasiaan, niin kuinka voi sellaistakaan tapahtua, että istut palaverissa ja artikuloit selkeäsanaisesti jotain asiaa, niin yhtäkkiä puhelin alkaa huudella jotain. Kesken palaverin. Google on alkanut hakea sanomaani palaveriasiaa netin syövereistä ja ohjaa minua eteenpäin. Oikeasti! Kukaan täysjärkinen ihminen ei halua, että tällaista tapahtuu todellisessa elämässä, mutta niin vain tapahtuu. Ja Sipilä esittää tähänkin yksinkertaisen kysymyksen, kuinka tällaiset toiminnot saa pois päältä? Helppoa se ei ole. 

Sipilä rakastaa Turkua. Sinne on päästävä sopivin väliajoin, koska Turussa on kaikkea. Sukulaisia siellä ei välttämättä ole, eikä niitä siellä tarvitakaan, koska Turusta voi nauttia myös ilman sukulaisia. Allekirjoitan sataprosenttisesti sen, että Turkuun täytyy välillä päästä. Turussa kaikki on kauniimpaa. Sitä ikään kuin itsekin kaunistuu, kun astelee Turun jokivartta pitkin rennossa kesäillassa. Turussa on vaikka mitä nähtävää. Turku on lähellä Tukholmaa.

Anna-Leena Sipilä
Keski-Uudenmaan Teatteri: Hyviä päiviä ja säkkipillimusiikkia (2022)
Kuva © KapinaOy

Ihan sellainen pieni asia juolahti mieleeni, mitä Sipilä ei ollut huomannut tai se oli kenties poistettu käsikirjoituksesta, mutta onko kukaan ikinä miettinyt, miksi tavaratalojen kenkäosaston pienikokoiset kengät on asetettu ylimmille orsille ja suurikokoisimmat kengät alimmille hyllykoukuille? Onko tässä takana jokin tavaratalon henkilökuntaa viihdyttävä piilokamera? Siellä se puolentoistametrin mittainen asiakas yrittää kurkotella koon 36 ja 37 kenkiä katonrajasta. Vastaavasti hieman pidemmäksi venähtänyt asiakas konttaa lattialla ja etsii koon 45 kenkiä. Toki Sipilän sanoin tämän ikäisenä pitäisi jo ylettyä ylähyllylle. Ikävästi monet tuotteet ovat kaupassa kuitenkin niin korkealla, että ne jäävät kaupan hyllylle, kun ei niitä sieltä yksinkertaisesti ylety ottamaan. Jäi pääsiäisraepussikin ostamatta, koska en ylettynyt. 

Monologinäytelmä etenee sutjakkaasi kohtauksesta toiseen. Sipilän heittämät pienet asiat saavat hetkessä suuret mittasuhteet. On suloista rullalle menevää koiraa. On mielikuvituskoirajoukko, joka menee hulluudessaan niin pitkälle, ettei sillä tarinalla ole oikeasti voinut olla olemassa järkevää päätöstä. On ihanat huulirasvat. On kaunis suihkugeelipullo, jonka tuoksu kylläkin ikävästi tuo mieleen taksikuskin tai stuertin. Kuka haluaa tuoksua stuertille? Tampereella raikaa railakas rap, mutta haluaako joku oikeasti kuunnella säkkipillimusiikkia? Jos haluaa, käsi ylös.

Anna-Leena Sipilä
Keski-Uudenmaan Teatteri: Hyviä päiviä ja säkkipillimusiikkia (2022)
Kuva © Kapina Oy

Minna Koskela on ohjannut Sipilän kirjoittaman ja näyttelemän monologinäytelmän. Näytelmän vahvuus piilee siinä, että naiset ovat tehneet loistavaa yhteistyötä. Moni katsoja suotta pelkää monologeja, mutta tätä näytelmää ei tarvinnut pelätä. Anna-Leena Sipilä vie roolihahmonsa tai pitäisikö sanoa ihan oman itsensä näytelmän läpi uljaasti. Hän uskaltaa ihmetellä asioita, joista moni ei haluaisi puhua sanaakaan, ettei vain menettäisi kasvojaan. Ihan parastahan on, kun ihminen osaa nähdä elämän koomiset puolet. Niitä tässä näytelmässä riittää. Pakko muuten myöntää, että olin kateellinen, ettei Sipilää tuntunut yhtään huimaavan A-tikkailla taiteilu. Minua huimaa jo, kun ensimmäiselle askelmalle nousen. 

Hyviä päiviä ja säkkipillimusiikkia on loistava irtiotto arjen pyörteisiin. Sipilä puhuu näyttämöllä todellisesta elämästä, mutta samalla hän on osannut nähdä asioiden koomiset puolet. Ei se elämä aina niin vakavaa ole, paitsi jos säkkipillimusiikki soi taukoamatta. 

Hyviä päiviä ja säkkipillimusiikkia sai kantaesityksensä Keski-Uudenmaan Teatterissa tiistaina 12.4.2022.

 

Näyttelijä: Anna-Leena Sipilä 

Käsikirjoitus: Anna-Leena Sipilä

Ohjaus: Minna Koskela

Valot ja äänet: Kalle Tahkolahti

Järjestäjä ja tekniikka: Kalle Tahkolahti ja Maija Tikka

Valokuvat: Kapina Oy

 

Lämmin kiitos Keski-Uudenmaan Teatterille kutsuvieraslipusta.

Järvenpään teatteri: Broken Heart Story

 

Järvenpään teatterin ja Järvenpään Opiston taiteen perusopetus ovat lyöneet taitonsa yhteen ja antaneet nuorten valloittaa teatterin näyttämön. Yhteistyön tuloksena on syntynyt intensiivinen näyttämösovitus Saara Turusen Broken Heart Storysta. Näytelmä on huikea osoitus siitä, kuinka tärkeää tällainen taideopetus on nuorille. 

Milli Himanen, Lotta Leistola, Minnea Paalasmaa, Erika Steiner ja Lumi Huovinen
Järvenpään teatteri: Broken Heart Story (2022)
Kuva © Kapina Oy

Mitä tapahtuu, kun kirjailija (Erika Steiner) huomaa menettäneensä Sielunsa (Milli Himanen)? Pelkkä mytty lattialla, eikä sielua missään. Eihän siitä voi mitään tulla. Elämänilo katoaa, eikä kirjoittaminen suju. Äiti (Nikolai Kyrö) ja isä (Joonatan Pekola) käyvät välillä kylässä. Äiti touhuaa ja jakelee mielipiteitään. Isä juo lähinnä kahvia. Kirjailija istuu vaiti. Ei hänellä ole mitään puhumista vanhemmilleen.

Mitä Sielulle sitten on tapahtunut? Nuori Sielu (Lotta Leistola) on rikkonut sydämensä vuosikausia sitten tapahtuneen tragedian vuoksi. Nuori Sielu kulkee ja kulkee, kunnes vanhenee ja havahtuu rakastuneensa Mieheen (Joonatan Pekola). Nuoripari muuttaa yhteen. Sielu on onnellinen, mutta eräänä päivänä jotain tapahtuu. Sielu jättää taas kaiken taakseen. Taas vähintään yksi sydän rikkoontuu. Mitä Sielu hakee? Mitä kirjailija hakee? Mitä kaikki etsivät? Identiteettiä. 

Minnea Paalasmaa, Joonatan Pekola, Milli Himanen, Lotta Leistola ja Nikolai Kyrö
Järvenpään teatteri: Broken Heart Story (2022)
Kuva © Kapina Oy

Pidin siitä, millaisia vastakohtia teos esittelee. Kirjailijan maskuliinisuus verrattuna hänen somaakin somempaan Sieluunsa on häkellyttävä. Erika Steiner vie kirjailijan rooliaan läpi tarkasti ja huolellisesti. Milli Himanen Sieluna sen sijaan tuntuu leijuvan pilvilinnoissa. Molempien nuorten kyvyt tulevat hyvin esiin näytelmää seuratessa. Nikolai Kyrön äidin rooli oli hilpeää seurattavaa. Loistavan paheksuvia katseita silmälasien kehysten yli. Entä sitten Lumi Huovinen Daisyn, upean valkoisen kissan roolissa? Kissamaista sulokkuutta ja pehmeän näköistä turkkia, jonka kätköistä saattaa löytyä terävääkin terävämmät kynnet. Pakko myöntää, että koko nuorten näyttelijäryhmä tekee hienoa työtä. Kuoro-osuudet olivat upeaa seurattavaa.

Riikka Kasperin ohjauksessa nuoret ovat joutuneet laittamaan peliin kaiken. Näytelmä ei välttämättä ole mikään helppo näyteltävä. Paljon erilaisia kuvioita, mutta hyvin työryhmä on onnistunut työssään. Mielestäni siirto kirjailijan elämäntilanteesta Sielun vaeltavaan elämäntilanteeseen sujui hienosti. Tunnin esitys on kuitenkin sen verran lyhyt, ettei virheliikkeille ole tilaa, eikä niitä onneksi näytelmää seuratessa syntynytkään. Hanne Lindströmin puvustus tarvitsee erikoismaininnan. Pidin näyttelijöiden asuista ja hirvenpää oli ehdottomasti yksi illan huikeimpia rekvisiittoja. 

Minnea Paalasmaa, Milli Himanen, Lotta Leistola ja Lumi Huovinen
Järvenpään teatteri: Broken Heart Story (2022)
Kuva © Kapina Oy

Broken Heart Story vaatii katsojalta herkeämätöntä tarkkaavaisuutta. Ilmassa on paljon suuria kysymyksiä. Kuka minä olen? Mikä on identiteettini? Mikä on elämän tarkoitus? Entä, jos olenkin mies naisen ruumiissa? Vai olenko sukupuoleton? Jokaisen on löydettävä oma suuntansa elämälleen. Onko valinta oikea vai väärä, sitä ei voi kukaan määrittää. Ihmisen on löydettävä sisimmästään tunne, että tekee ja toimii oikein. Sielua ei saa hävittää. Toisinaan elämän suunta muuttaa muotoaan ja silloin on löydettävä uudet polut kulkemiseen. Tärkeintä on kuitenkin olla oma itsensä.

Järvenpään teatterin nuorten esittämän Broken Heart Storyn suositusikäraja on 13 vuotta. Tämä kannattaa ehdottomasti pitää mielessä, koska näytelmä vaatii katsojalta paljon. Kyseessä ei ole missään tapauksessa lastennäytelmä, mutta mielelläni soisin, että mahdollisimman moni nuori vanhempineen kävisi näytelmän katsomassa. Näytelmä ei anna vastauksia, mutta se nostaa esiin kysymyksiä, millaisten kysymysten kanssa nuoret joutuvat elämään. 

Broken Heart Story sai ensi-iltansa Järvenpään-talon Kellariteatterissa perjantaina 8.4.2022. 

Rooleissa: Milli Himanen, Lumi Huovinen, Nikolai Kyrö, Lotta Leistola, Minnea Paalasmaa, Joonatan Pekola ja Erika Steiner 

Kirjoittanut: Saara Turunen

Ohjaus: Riikka Kasper

Puvustus ja lavastus: Hanne Lindström

Valosuunnittelu: Irina Salonen

Tekniikka: Aaron Häkkinen

Laulun sävellys ja harjoitus: Aaron Häkkinen ja Minnea Paalasmaa 

Näin esityksen kutsuvieraslipulla. Lämmin kiitos Järvenpään teatterille.

Keski-Uudenmaan Teatteri: Buster Keaton – elämä ja teot

 

Keski-Uudenmaan teatterin katsomoon astuessani Buster Keaton (Jari Vainionkukka) istuu näyttämön reunalla ja soittaa huuliharppua. Tuota pientä, mitättömän oloista soitinta, mutta mitkä soinnit esineestä lähtevätkään. Siinä se istuu. Buster Keaton. Elävänä ja aitona. Matala lierihattu päässään. Kuinka tämä kaikki on mahdollista?

Jari Vainionkukka ja Sami Hult
Keski-Uudenmaan Teatteri: Buster Keaton - elämä ja teot (2022)
Kuva © Tuomas Scholz/Kapina Oy

Buster Keaton on tietenkin kaikkien tuntema koomikko, jonka kasvojen ilmeet eivät värähdäkään, sattui sitten ihan mitä tahansa. Mutta Keski-Uudenmaan teatterin näyttämöllä on myös Buster Keaton, vantaalainen varaosamyyjä. Mutta ei siinäkään kaikki. Pian näyttämöllä nähdään Buster Keatonin perheenjäseniä, talonmies, Mike Tyson, Charles Chaplin ja Alice Miller. Heillä kaikilla on sanansa sanottavana Buster Keatonista, eivätkä ne kaikki sanat välttämättä ole kauniita. Ei etenkään oman pojan kuvailut isästään.

Tällä tavoin etenee näytelmä, jonka kaikki roolisuoritukset vetää Jari Vainionkukka. Pianoa soittava Sami Hult heittää välispiikkejä ja tarina jatkuu. Katsojat imaistaan Buster Keatonin elämään vaivihkaa ja huomaamatta. Vähän kuin Buster Keaton itse. Ei ryminällä ja kovalla huudolla, vaan vähäeleisesti. Tästä kaikesta huolimatta yleisö purskahtelee tuon tuosta nauruun. Buster Keaton ja hänen elämänsä tuntuu olevan täynnä tahatonta komiikkaa. Pääasia kuitenkin on, että on musta puku ja valkoinen paita. Se tuo turvallisuuden tuntua. Ei erotu millään tavoin porukasta, mutta antaa kuitenkin arvokkuutta tilanteeseen kuin tilanteeseen. 

Sami Hult ja Jari Vainionkukka
Keski-Uudenmaan Teatteri: Buster Keaton - elämä ja teot (2022)
Kuva © Tuomas Scholz/Kapina Oy

Aivan käsittämättömän upea esitys. Jari Vainionkukan heittäytymistä roolista toiseen oli ilo seurata. Rakastuin henkilöhahmoihin. Daryl Valley-Keaton, Busterin vaimo, antaa itsestään liehakoivan ja hieman ilolintumaisen kuvan. Hän kertoo miehen omituisuuksista, mutta samalla hän ei voi olla rakastamatta miestään. Lapsuuden talonmies ei luottanut Buster Keatoniin yhtään. Hän ei pitänyt hiljaisista lapsista, koska ne suunnittelivat jotain, eikä sellainen voinut tietää hyvää. 

Sami Hultin osuus näyttämöllä on niin ikään valtava. Hän soittaa kohtauksiin sopivia sävelmiä näytelmän edetessä ja on hyvin läsnä. Hän antaa Buster Keatonille ja hänen lähipiirilleen tilaa, mutta jos Jari Vainionkukka alkaa liikaa elämöidä aiheettomuuksia, hän reippaasti ohjaa Vainionkukan takaisin Buster Keatonin elämään. 

Sami Hult ja Jari Vainionkukka
Keski-Uudenmaan Teatteri: Buster Keaton - elämä ja teot (2022)
Kuva © Tuomas Scholz/Kapina Oy

Kari Hotakaisen romaaniin perustuva näytelmä on toimiva. Kalle Tahkolahden ohjauksessa Jari Vainionkukan ja Sami Hultin näyttämötyöskentely on saanut sujuvat sävelet. Kohtauksesta toiseen siirrytään sulavasti, eikä tyhjiä hetkiä pääse syntymään. Erityisesti pidin siitä, millaisia sävelmiä näytelmän edetessä kuultiin. Tietysti mykkäelokuviin sopivaa Scott Joplinia, hieman bluesia sekä tietenkin Sibeliuksen Finlandia muutamia mainitakseni. 

Buster Keaton – elämä ja teot tekee luotauksen yhden miehen elämään vai pitäisikö sanoa kahden? Vantaalaisen Buster Keatonin ja suurelle yleisölle tunnetumman Buster Keatonin (1895-1966). Sillä ei sinänsä ole merkitystä, koska miesten elämät ovat sujuvasti sulautuneet ikään kuin yhteen. Selvää on kuitenkin se, että molemmat miehet ovat eleettömiä, eivätkä pyri nostattamaan hälyä. Sen sijaan näytelmä antaa paljon aihetta miettiä, tietävätkö sukualiset, ystävät, tuttavat, työkaverit ja kaikki muu maailma aina paremmin, millainen joku ihminen on. Siltä aika usein vaikuttaa. 

Keski-Uudenmaan Teatterin Buster Keaton – elämä ja teot on ehdottomasti katsomisen arvoinen näytelmä. Itse sain hienosti nollattua työviikon jälkeisen alavireisen olotilan. Buster Keaton nostattaa mieltä olemalla oma itsensä. 

Buster Keaton – elämä ja teot sai ensi-iltansa Keski-Uudenmaan Teatterissa perjantaina 1.4.2022.

 

Rooleissa: Jari Vainionkukka ja Sami Hult 

Alkuteos: Kari Hotakainen 

Dramatisointi: Miko Jaakkola ja Rauno Ahonen

Ohjaus: Kalle Tahkolahti

Valot ja äänet: Kalle Tahkolahti

Järjestäjä ja tekniikka: Maija Tikka ja Kalle Tahkolahti

 

Lämmin kiitos Keski-Uudenmaan Teatterille kutsuvieraslipusta.

Helsingin Kaupunginteatteri: Mikko Räsäsen tulevaisuus

 

Helsingin Kaupunginteatterin suuren näyttämön lämpiö kuhisi hyväntuulista porukkaa lauantai-iltapäivänä auringon porottaessa täydeltä laidalta teatterin suurista ikkunoista. Ilmassa oli selvästikin odotuksen tuntua. Teatterin ovet ovat vihdoinkin avautuneet suurelle yleisölle. Lisäkihelmöintiä ilmaan toi odotus, mitä iltapäivän näytelmä Mikko Räsäsen tulevaisuus toisi tullessaan. 

Mikko Räsänen (Martti Suosalo) on alakuloinen mies. Hänen vaimonsa on kuollut ja arjesta on nyt selvittävä kahdestaan 18-vuotiaan pojan, Aapon (Paavo Kääriäinen), kanssa. Isä haluaa pojalleen parempaa elämää. Hän haluaa, että poika opiskelee ja pääsee elämässään eteenpäin, eikä juutu kaupungin työmieheksi, kuten hänelle itselleen kävi. Mikon tulevaisuudenkin piti olla täysin toisenlainen. Mikon edesmennyt isä (Pekka Huotari) toivoi samalla tavoin pojalleen parempaa elämää, mutta toisin kävin. Mikko päätyi samalle alalle isänsä jalanjälkiä seuraten.

Rauno Ahonen ja Martti Suosalo
Helsingin Kaupunginteatteri: Mikko Räsäsen tulevaisuus (2022)
Kuva © Otto-Ville Väätäinen

Räsäsen Mikon työpäivät venyvät ja paukkuvat kaupungin vesihuollon saneeraustyömaalla. Oikeasti ei saa puhua vesihuollon työmaasta, vaan asiaa on kaunisteltava. Kaupunkilaisille työmaa on myyty pyörätiehankkeena. Palvelumuotoilija Lasse Kosonen (Rauno Ahonen) eksyy polkupyöränsä kanssa työmaalle ja on heti napit vastakkain työntekijöiden kanssa. Kosonen ei jätä asiaa siihen, vaan syyttää Räsästä uhkailusta ja aikoo viedä asian niin pitkälle, että Räsänen voi heittää haalarit narikkaan lopullisesti. 

Samaan aikaan kaupungin suunnittelutoimistossa insinööri Niemi (Jari Pehkonen) riehaantuu omista, mielestään loistavista, ideoista. Hän on kehittänyt keinon, jolla työntekijöiden ahkeruutta voidaan seurata. Niemi on myös ihastunut pormestariin (Vappu Nalbantoglu). Insinööri haaveilee romanttisista kohtaamisista pormestarin kanssa, vaikka nainen ei anna miehelle minkäänlaista vastakaikua. Pormestari sen sijaan haluaa järjestää työmaalle näyttävän striimattavan Kaupunkitapauksen, jonka avulla kaupunkilaisille näytetään pyörätien olevan valmis. Arvatahan voi, etteivät asiat mene hyvin, jos viemärityömaata esitellään valmiina pyörätienä. Katastrofin ainekset ovat valmiina.

Raili Raitala, Vappu Nalbantoglu ja Jari Pehkonen
Helsingin Kaupunginteatteri: Mikko Räsäsen tulevaisuus (2022)
Kuva © Otto-Ville Väätäinen

Mika Ripatin näytelmäteksti avautuu katsojalle hyvin realistisena työmaakuvauksena. Viemärityömaalla on selkeä hierarkia. Eri kulttuurit kohtaavat ja lyövät päitään yhteen. Suomen kieli taipuu, jos on taipuakseen, mutta ainakin tärkein V-alkuinen täytesana on opittu työntämään joka väliin. Hierarkkisuus ei pääty tietenkään työmaalle. Se jatkuu suunnittelutoimistossa yliärsyttävän insinöörin pääkopassa sekä tietenkin palvelumuotoilija Kososen ylemmyydentuntoisessa elämässä. Aivan käsittämättömän hienoja roolivetoja näyttelijöiltä. Suosalo osaa asettua työmiehen haalareihin. Hän on hyväksynyt paikkansa maailmassa, vaikka miestä onkin hieman liikaa murjottu. Pehkonen osaa olla oikea nilviäinen kaikessa kehittelytyössään. Hän ei halua kuunnella ketään, eikä nähdä metsää puilta. On vain hänen visionsa. Rauno Ahonen puolestaan on varsinainen ällötys. Vaikka Räsänen tulee reilusti vastaan, mies puukottaa heti, kun saa siihen mahdollisuuden. 

Lavastuksen takana on ollut Antti Mattila. Täytyy myöntää, että lavastus on nerokkaasti tehty. Valtava työmaabarrikadi puolittaa suuren näyttämön. Kohtauksesta toiseen siirrytään pyörittämällä näyttämöä, jolloin voidaan hetkessä siirtyä esimerkiksi Räsästen keittiöön tai Kososten olohuoneeseen. Barrikadilla on myös loistava tehtävä siinä, että muusikko Joakim Berghäll musisoi barrikadilla näyttävästi ja kaiken yläpuolella. Upeaa katseltavaa ja kuunneltavaa.

Rauno Ahonen ja Martti Suosalo
Helsingin Kaupunginteatteri: Mikko Räsäsen tulevaisuus (2022)
Kuva © Otto-Ville Väätäinen

Heikki Kujanpään ohjaama näytelmä etenee sujuvasti kohtauksesta toiseen. Katsojan ei tarvitse kuin keskittyä näytelmän tajunnanvirtaan. Näytelmä antaakin hyvin paljon. Se ravistelee katsojaa. Se antaa muistutuksen, millaisia työpaikkoja ihmisillä on, ja millaisia vaikeuksia heillä saattaa olla. Pelkkä haalariasuinen työmies ei ole insinöörimiestä tai palvelumuotoilijaa alemmassa ihmisryhmässä, vaikka usein näin ajatellaan. Näytelmä luo myös toivoa sille, että tuleva sukupolvi on nykyistä viisaampi ja osaa nähdä, kuinka kaikenlaisia uurastajia tarvitaan, jotta infrastruktuurit toimivat. 

Mikko Räsäsen tulevaisuus on draama, joka sisältää herkullisia komediallisia hetkiä, mutta myös synkkää alakuloa ja epätoivoa. Näytelmän loppuhetkiin on saatu tiivistettyä dramaattisuus kaikessa syvässä ahdingossa. Kerrassaan hieno ja ajatuksia liikkeelle laskeva esitys. 

Mikko Räsäsen tulevaisuus sai ensi-iltansa Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä perjantaina 11.3.2022. 

Rooleissa: Rauno Ahonen, Pekka Huotari, Sanna-June Hyde, Vappu Nalbantoglu, Jari Pehkonen, Martti Suosalo, Paavo Kääriäinen, Lumi Aunio, Martti Manninen, Maksim Pavlenko ja Raili Raitala 

Muusikko: Joakim Berghäll

Ohjaus: Heikki Kujanpää

Sävellys: Timo Hietala

Dramaturgi: Ari-Pekka Lahti

Lavastus: Antti Mattila

Pukusuunnittelu: Elina Kolehmainen

Valosuunnittelu: Petteri Heiskanen

Äänisuunnittelu: Eero Niemi

Naamioinnin suunnittelu: Jutta Kainulainen

Videosuunnittelu: Toni Haaranen ja Patrik Åhlgren

 

Mikko Räsäsen tulevaisuus on Mika Ripatin trilogian kolmas ja itsenäinen osa. Edelliset osat ovat olleet There’s No Harri (2012) ja Vakavuusongelma (2016). 

Näin näytelmän medialipulla. Lämmin kiitos Helsingin Kaupunginteatterille.

 

 

Järvenpään teatteri: Gabriel, tule takaisin

 

Vihdoinkin koronarajoituksista on luovuttu ja yleisötilaisuudet ovat avoinna. Toki maskisuositus on edelleen päällä useimmissa paikoissa, mutta se on pieni haitta, kun tiedossa on kulttuuria. 

Järvenpään teatteri täyttää tänä vuonna hulppeat 50 vuotta. Onnea upealle teatterille! Järvenpään teatterin juhlavuoden korkkasi Mika Waltarin klassikkokomedia Gabriel, tule takaisin. Tarina, joka on varmasti monelle tuttu, mutta aina se jaksaa naurattaa. Etenkin, jos näyttelijät ovat loistavia. Toki näytelmän syvällisempää ajatusta voi kukin miettiä sydämessään. Se ei välttämättä ole kauhean iloinen, mutta itse en nyt sellaista jaksa ajatella. Nyt maailma tarvitsee iloa, jos joskus.

Eeva Jeskanen ja Marjut Kamppinen
Järvenpään teatteri: Gabriel, tule takaisin (2022)
Kuva © Kapina Oy

Vanhapiikasisarukset Ulriika (Eeva Jeskanen) ja Kristiina Anger (Marjut Kamppinen) asuvat yhdessä. Heillä on hoidettavanaan pieni paperipuoti. Elämän pitää olla siveellistä ja käytöstavat täytyy olla hallussa, ettei vain kukaan pääse arvostelemaan heitä heidän selkänsä takana. Sisarusten vastuulla on myös siskontytär Raili (Laura Ylimutka), joka haluaisi antaa piupaut sisarusten säännöille. Sitä paitsi hänen haaveenaan on itsellinen elämä ja hän haluaa opiskella. Tämä ei tietenkään sovi sisaruksille, etenkään Ulriikalle. 

Mutta mitä tapahtuu, kun eräänä iltana Kristiina on kuin kissa pistoksissaan? Nainen on selvästi jännittynyt ja hermostunut, mutta samalla kasvoilta huokuu mairea hymy. Kristiina on tavannut miehen, Gabrielin (Pasi Jumppanen), joka on tulossa naista tapaamaan. Kun Kristiina saa lopulta kerrottua asiasta Ulriikalle, ei isosisko ole ilahtunut. Mitä ihmiset ajattelevat? Gabriel joka tapauksessa tulee. Ei aikaakaan, kun hän alkaa kertoa Kristiinalle hetkellisistä talousongelmistaan. Toki mies on sitä ennen maalaillut pariskunnalle hienon tulevaisuuden maaseudun vehreydessä. Entä sitten, kun miehelle selviää, että oikeastaan Ulriika on rahavarantojen valvoja ja hoitaja?

Laura Ylimutka ja Pasi Jumppanen
Järvenpään teatteri: Gabriel, tule takaisin (2022)
Kuva © Kapina Oy

Aivan mahtavaa tulitusta Järvenpään teatterin näyttämöllä. Roolivalinnat ovat olleet mainiot. Marjut Kamppisen roolityö on vaikuttavaa. Naisen täytyy hetkessä vaihtaa tunnetiloja. Välillä rakkaus pursuaa yli äyräiden, mutta seuraavassa hetkessä nainen saattaa olla tärisevä hermoheikko. Ulriikan roolissa Eeva Jeskasen ylväys ja upea ryhti korostavat naisen tiukkaa olemusta. Hän ei ole aivan helposti ostettavissa. Pasi Jumppanen Gabrielina on niljakas. Juuri sellainen mies, joka pitäisi kiertää kaukaa. Entä sitten Laura Ylimutka Railina? Nuori nainen on vaikuttaa hupakolta, mutta on selvästi älykäs. Osaa laskea yksi plus yksi yhteen ja tehdä omat päätelmänsä. 

Näytelmän on ohjannut Katriina Honkanen. Hyvää työtä nainen on tehnytkin. Näytelmä etenee sujuvasti kohtauksesta toiseen. Katsojalle ei tule kertaakaan tunne, että pitäisi vilkuilla kelloa. Pidän myös siitä, kuinka Waltarin tekstiä on kunnioitettu. Skenografian takaa löytyy Ia Ensterä. Muutamalla värillä on menty pitkälle. Sininen, musta ja valkoinen. Lisäksi ihailin naisnäyttelijöiden yksinkertaisen kauniita kukkakuvioisia paitapuseroita. Jäin miettimään, oliko joku painanut ihastuttavat kukkakuviot. Näytelmän valomaailma on tasapainoinen, mutta elävä. Näyttämön sivuilla olevat valoseinät vaihtavat väriä kohtauksen tunnelman mukaan. Kaunista katsottavaa. Valosuunnittelun takana on Iain MacIntosh.

Marjut Kamppinen ja Pasi Jumppanen
Järvenpään teatteri: Gabriel, tule takaisin (2022)
Kuva © Kapina Oy

Gabriel, tule takaisin toimii erinomaisesti tänäkin päivänä, vaikka näytelmällä on jo ikää. On arvioitu, että näytelmän auervaaran esikuva olisi oikeasti naistenhurmaaja Ruben Auervaara. Tiedä sitten, mutta auervaaroja on varmasti aina. Aina joku nainen haksahtaa mieheen, joka lupaa hänelle kuun taivaalta. Tämä on surullista, koska usein nainen jää puille paljaille, eikä hän häpeän vuoksi halua kertoa tapahtuneesta kenellekään. 

Järvenpään teatterin esittämä Gabriel, tule takaisin on ehdottomasti näkemisen arvoinen näytelmä. Klassikko-sanaa ei missään tapauksessa kannata pelästyä. Näytelmä on viihdyttävä, hauska ja jännitteitä täynnä oleva. Kerrassaan suurenmoinen pakkaus. 

Gabriel, tule takaisin sai ensi-iltansa Järvenpää-talon Kellariteatterissa lauantaina 5.3.2022.

 

Rooleissa: Eeva Jeskanen, Marjut Kamppinen, Pasi Jumppanen ja Laura Ylimutka 

Ohjaus ja äänisuunnittelu: Katriina Honkanen

Skenografia: Ia Ensterä

Valosuunnittelu: Iain MacIntosh

Puku- ja tarpeistoassistentti: Päivi Ojakangas

Lavastuksen assistentti: Marjo Poijärvi

Järjestäjä: Irja Hemmilä

Esitystekniikka: Ilpo Halonen ja Jenni Tapaila

 

Näin ensi-iltaesityksen kutsuvieraslipulla. Kiitos Järvenpään teatteri.

Kansallisteatteri: Dosentit

 

Se tunne, kun istut teatterin katsomossa ja tunnet eläneesi näyttämöllä olevan hetken itsekin. Kansallisteatterin Dosentit on enemmän ajan hengessä kuin voisi kuvitellakaan. Vaikka näytelmä sijoittuu yliopistomaailmaan, on tällaisia tilanteita ja konflikteja varmasti jokaisella työpaikalla. Yhteenottoja. Muka rakentavaa ja asiallista keskustelua. Uraportailla kohoamisen tavoittelua. Juha Jokela on nero. Mies on pureutunut nyky-yhteiskunnan työelämärakenteeseen todella perusteellisesti.

Ria Kataja
Kansallisteatteri: Dosentit (2021)
Kuva © Katri Naukkarinen

Johanna Virtanen (Ria Kataja) on sosiaalipsykologian professori. Hän alkaa tutkia yliopistotutkijoiden hyvinvointia yhdessä entisen opiskelijansa Fiona Eskolan (Marja Salo) kanssa. Fiona on post-doc-tutkija, joka kipuilee talousvaikeuksien ja lapsiperheen arjen keskellä. Johannalla ja Fionalla on tutkimuksessa omat hankaluutensa. Lisää ongelmia aiheuttaa Johannan ex-mies Eero Henrik Palola (Hannu-Pekka Björkman), joka haluaa lohkaista tutkimuksesta itselleen mojovan kakkupalan. Johanna joutuu yliopiston rehtorin Leena Helander-Koskelan (Maria Kuusiluoma) kanssa napit vastakkain tuon tuosta. Rehtori on julkisuushakuinen. Häntä ei kiinnosta yliopistotutkijoiden hyvinvointi. Lisää vettä myllyyn tuo yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan dekaani Mikko Heinilä (Tommi Korpela). Heinilä on valmis tekemään mitä tahansa, jotta saisi yliopiston johdolta pisteitä ja papukaijamerkin. 

Ria Kataja. Huh huh! Ihan oikeasti, mikä nainen! Kataja on lähes kolmetuntisen näytelmän joka kohtauksessa mukana. Hän on äänessä. Hän vetää pitkiä monologeja ja käy monimutkikkaita dialogeja. Hän uppoutuu roolihenkilönsä sisään kokonaisvaltaisesti. Innostus, epätoivo, loppuun palaminen. Mitä vain, niin tämä nainen hoitaa sen upealla tavalla. Ria Kataja on tähti.

Marja Salo ja Ria Kataja
Kansallisteatteri: Dosentit (2021)
Kuva © Katri Naukkarinen

Fionan roolissa oleva Marja Salo näyttelee uskottavasti somekiukkuista naista. Hän twiittaa pahan olonsa somemaailman luettavaksi. Hän saa lokaa niskaansa enemmän kuin tarpeeksi, mutta tämäkään ei naista pysäytä. Hän vastaa loanheittäjille yhä uusilla ja uusilla twiiteillä. Kirosanat kuuluvat niin ikään naisen twiittivarastoon. Pakko on myös hehkuttaa Maria Kuusiluomaa. Voi jestas, mikä rehtori ja esimies! Varsinainen ämmä. Oikeasti tekisi mieli kirjoittaa bitch, mutta koska en pidä vieraiden kielten sekoittamisesta suomenkieliseen tekstiin, niin mennään ämmällä. Voin hyvin kuvitella, kuinka tällainen esimies provosoisi työpaikoilla huonoa ilmapiiriä. Kauhukuva suorastaan. 

Näytelmän lavastus on tehty panoptikon-tyyppiseen puolikaareen, jonka on kehittänyt 1700-luvun lopulla filosofi Jeremy Bentham. Benthamin kehittämä panoptikon on vankilatyyppi, jossa vankeja pystytään tarkkailemaan ilman, että vangit tietävät, milloin heitä tarkkaillaan. Tämä sopii näytelmän teemaan paremmin kuin uskoisikaan. Ikinä ei tiedä, mistä silmät seuraavat sinua. Lavastuksen on suunnitellut Kati Lukka.

Hannu-Pekka Björkman, Tommi Korpela ja Ria Kataja
Kansallisteatteri: Dosentit (2021)
Kuva © Katri Naukkarinen

Dosentit on loistava kuvaus nyky-yhteiskuntamme työelämän ongelmakohdista. Asioista, joista ei yleensä puhuta. Parempi lakaista ikävät asiat maton alle, niin niitä ei ole olemassa. Näytelmän henkilöhahmot ovat mahtavia karikatyyrejä. Tällaisia henkilöitä löytyy varmasti jokaiselta työpaikalta. Vaikka näytelmän aihe on rankka, on pakko silti hymyillä. Näytelmää katsoessa avautuu myös näkymä sille, kuinka itse toimii työyhteisössä. Ehkä pitäisi itsekin välillä vilkaista peiliin. 

Dosentit on näytelmä, jota suosittelen kaikille työelämän asiantuntijoille, esimiehille, toimihenkilöille ja ihan kaikille, jotka ihmettelevät, miksi töissä ei menekään niin kuin kuvittelisi. Kilpailu viisaudesta ja nokkeluudesta on kovaa peliä, eikä sen tarvitse tapahtua yliopistomaailmassa, vaan sitä tapahtuu kaikkialla. 

Kansallisteatterin Dosentit sai kantaesityksensä Suurella näyttämöllä keskiviikkona 15.9.2021.

 

Rooleissa: Hannu-Pekka Björkman, Ria Kataja, Tommi Korpela, Maria Kuusiluoma, Otto Rokka (TeaK) ja Marja Salo sekä videolla Snezhina Petrova

 Ohjaus: Juha Jokela

Lavastus: Kati Lukka

Pukusuunnittelu: Auli Turtiainen

Valosuunnittelu: Nadja Räikkä

Musiikki ja äänisuunnittelu: Tuuli Kyttälä

Videosuunnittelu: Timo Teräväinen

Naamioinnin suunnittelu: Tuire Kerälä

Dramaturgit: Minna Leino ja Hanna Suutela

 

Näin esityksen medialipulla. Kiitos Kansallisteatterille.

Keski-Uudenmaan Teatteri: Viiniä keittiössä

 

Moni tietää kirjallisuudesta Anna Gavaldan, mutta moniko on nähnyt naisen romaaneista tehtyjä teatteriesityksiä? Ilokseni voin todeta, että minä olen nähnyt. Keski-Uudenmaan Teatteri (KUT) on saanut esitysoikeudet Gavaldan menestysromaaniin Viiniä keittiössä (Je l’aimais). Tähän on pakko todeta, että mahtava saavutus KUT.

Seppo Halttunen ja Elina Varjomäki
Keski-Uudenmaan Teatteri: Viiniä keittiössä (2021)
Kuva © Kapina Oy

Chloén (Elina Varjomäki) aviomies Adrien (Jan-Christian Söderholm) on jättänyt vaimonsa ja lapsensa. Hän on löytänyt uuden rakkauden. Elämänsä rakkauden. Chloé on suunniltaan surusta. Appiukko Pierre (Seppo Halttunen) on kiikuttanut Chloén mökille, jotta nainen saisi rauhassa miettiä tapahtunutta. Chloé on hysteerinen ja itku on herkässä. Pierre yrittää luoda naiselle mukavia olosuhteita. Chloé suutahtelee appiukolleen tuon tuosta, mutta vähitellen keskusteluyhteys löytyy ja viini virtaa. Viikonloppu tuokin melkoisen yllätyksen, kun Chloé tutustuu appiukkonsa salattuun puoleen. Pierren elämä ei olekaan ollut niin yksitotista kuin Chloé on luullut. 

Elina Varjomäellä on näytelmässä Chloén roolin lisäksi Mathilden rooli. Varjomäki tekee tasaisen laadukasta roolitusta kummassakin osassa, mutta täytyy myöntää, että ihastuin enemmän Mathildeen. Varjomäki saa tuotua naiseen sopivasti salaperäisyyttä. Seppo Halttunen rinnastetaan useimmiten komediaan, mutta tässä näytelmässä Halttusesta avautuu uusi, syvällisempi puoli. Halttunen nähdään roolissa, joka on monisyinen. Hänellä ei ole valmiita vastauksia Chloélle, eikä tarvitsekaan olla, koska elämä ei ole sellaista. Kaksoisroolituksessa nähdään myös Jan-Christian Söderholm. Adrienin rooli on lähestulkoon aina yliampuvaa ja tarkoituksellisesti provosoivaa, mutta se tuo syvälliseen näytelmään hieman hauskuutta. Nuoren Pierren roolissa Söderholm on kuin toisinto vanhemmasta Halttusesta. Pidin siitä, kuinka samankaltaisia nuori ja vanhempi Pierre ovat olemuksiltaan.

Elina Varjomäki ja Jan-Christian Söderholm
Keski-Uudenmaan Teatteri: Viiniä keittiössä (2021)
Kuva © Kapina Oy

Lija Fischer on dramatisoinut ja ohjannut näytelmän. Fischer on saanut tuotua näytelmään sopivasti filosofisuutta ja syvällisyyttä. Näytelmä etenee sujuvasti kohtauksesta toiseen. Mökkiviikonloppu vaihtuu hetkessä Pariisin nähtävyyksien äärelle, mutta näytelmä ei kärsi siitä millään tavoin. Näytelmän lavastus on yksinkertainen, mutta loistavasti onnistunut. Heti katsomoon mennessäni minulle tuli tunne sumuisesta syyssäästä. Kauniit vaahteranlehdet maassa ja katosta roikkuvat valokatteet toivat usvaisen tunnelman. Juuri sellaisen, jossa rakkaan ihmisen kanssa olisi ihana taivaltaa. Näytelmän lavastuksen takana on ollut Tinja Salmi. 

Voisi kuvitella, että Viiniä keittiössä on kepeä näytelmä, mutta se on kaikkea muuta. Viiniä keittiössä avaa näkymän, jossa rakkaus ei olekaan ikuista. Nuorena solmittu suhde voi olla varma ja turvallinen, mutta uusi rakkaus voi ilmestyä koska tahansa nurkan takaa. Yllättäen ja kovaa. Siinä vaiheessa parisuhde joutuu koetukselle. Jatkaako turvallisilla vesillä vai sukeltaako tuntemattomiin syvyyksiin? Siihen vain jokaisen oma sydän osaa vastata. Totta on kuitenkin se, että rakkaus satuttaa.

Seppo Halttunen ja Elina Varjomäki
Keski-Uudenmaan Teatteri: Viiniä keittiössä (2021)
Kuva © Kapina Oy

KUT:in esittämä Viiniä keittiössä on näytelmä, jota suosittelen aikuisille, jotka haluavat laittaa ajatusnystyränsä töihin. Näytelmä antaa paljon, mutta se laittaa myös ajattelemaan elämää ja rakkautta. Vinkkinä myös mainittakoon, että lauantain esitykset alkavat jo kello 18.00. Itse pidän aikaisemmista aloituksista. 

Keski-Uudenmaan Teatteri sijaitsee Keravalla loistavien kulkuyhteyksien päässä. Juna-asemalta on teatterille lyhyt matka kävellä, joten näytelmää kannattaa tulla katsomaan kauempaakin. Helsingistä junamatka taittuu kahdessakymmenessä minuutissa. 

Keski-Uudenmaan Teatterin Viiniä keittiössä sai kantaesityksensä lauantaina 9.10.2021. 

Rooleissa: Elina Varjomäki, Seppo Halttunen ja Jan-Christian Söderholm 

Alkuteos: Anna Gavalda

Dramatisointi ja ohjaus: Lija Fischer

Lavastus- ja pukusuunnittelu: Tinja Salmi

Äänisuunnittelu: Jussi Österman

Valosuunnittelu: Kalle Tahkolahti

 

Näin esityksen kutsuvieraslipulla. Lämmin kiitos KUT:ille.