Näytetään tekstit, joissa on tunniste Waltari Mika. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Waltari Mika. Näytä kaikki tekstit

7.3.2022

Järvenpään teatteri: Gabriel, tule takaisin

 

Vihdoinkin koronarajoituksista on luovuttu ja yleisötilaisuudet ovat avoinna. Toki maskisuositus on edelleen päällä useimmissa paikoissa, mutta se on pieni haitta, kun tiedossa on kulttuuria. 

Järvenpään teatteri täyttää tänä vuonna hulppeat 50 vuotta. Onnea upealle teatterille! Järvenpään teatterin juhlavuoden korkkasi Mika Waltarin klassikkokomedia Gabriel, tule takaisin. Tarina, joka on varmasti monelle tuttu, mutta aina se jaksaa naurattaa. Etenkin, jos näyttelijät ovat loistavia. Toki näytelmän syvällisempää ajatusta voi kukin miettiä sydämessään. Se ei välttämättä ole kauhean iloinen, mutta itse en nyt sellaista jaksa ajatella. Nyt maailma tarvitsee iloa, jos joskus.


Eeva Jeskanen ja Marjut Kamppinen
Järvenpään teatteri: Gabriel, tule takaisin (2022)
Kuva © Kapina Oy


Vanhapiikasisarukset Ulriika (Eeva Jeskanen) ja Kristiina Anger (Marjut Kamppinen) asuvat yhdessä. Heillä on hoidettavanaan pieni paperipuoti. Elämän pitää olla siveellistä ja käytöstavat täytyy olla hallussa, ettei vain kukaan pääse arvostelemaan heitä heidän selkänsä takana. Sisarusten vastuulla on myös siskontytär Raili (Laura Ylimutka), joka haluaisi antaa piupaut sisarusten säännöille. Sitä paitsi hänen haaveenaan on itsellinen elämä ja hän haluaa opiskella. Tämä ei tietenkään sovi sisaruksille, etenkään Ulriikalle. 

Mutta mitä tapahtuu, kun eräänä iltana Kristiina on kuin kissa pistoksissaan? Nainen on selvästi jännittynyt ja hermostunut, mutta samalla kasvoilta huokuu mairea hymy. Kristiina on tavannut miehen, Gabrielin (Pasi Jumppanen), joka on tulossa naista tapaamaan. Kun Kristiina saa lopulta kerrottua asiasta Ulriikalle, ei isosisko ole ilahtunut. Mitä ihmiset ajattelevat? Gabriel joka tapauksessa tulee. Ei aikaakaan, kun hän alkaa kertoa Kristiinalle hetkellisistä talousongelmistaan. Toki mies on sitä ennen maalaillut pariskunnalle hienon tulevaisuuden maaseudun vehreydessä. Entä sitten, kun miehelle selviää, että oikeastaan Ulriika on rahavarantojen valvoja ja hoitaja?


Laura Ylimutka ja Pasi Jumppanen
Järvenpään teatteri: Gabriel, tule takaisin (2022)
Kuva © Kapina Oy


Aivan mahtavaa tulitusta Järvenpään teatterin näyttämöllä. Roolivalinnat ovat olleet mainiot. Marjut Kamppisen roolityö on vaikuttavaa. Naisen täytyy hetkessä vaihtaa tunnetiloja. Välillä rakkaus pursuaa yli äyräiden, mutta seuraavassa hetkessä nainen saattaa olla tärisevä hermoheikko. Ulriikan roolissa Eeva Jeskasen ylväys ja upea ryhti korostavat naisen tiukkaa olemusta. Hän ei ole aivan helposti ostettavissa. Pasi Jumppanen Gabrielina on niljakas. Juuri sellainen mies, joka pitäisi kiertää kaukaa. Entä sitten Laura Ylimutka Railina? Nuori nainen on vaikuttaa hupakolta, mutta on selvästi älykäs. Osaa laskea yksi plus yksi yhteen ja tehdä omat päätelmänsä. 

Näytelmän on ohjannut Katriina Honkanen. Hyvää työtä nainen on tehnytkin. Näytelmä etenee sujuvasti kohtauksesta toiseen. Katsojalle ei tule kertaakaan tunne, että pitäisi vilkuilla kelloa. Pidän myös siitä, kuinka Waltarin tekstiä on kunnioitettu. Skenografian takaa löytyy Ia Ensterä. Muutamalla värillä on menty pitkälle. Sininen, musta ja valkoinen. Lisäksi ihailin naisnäyttelijöiden yksinkertaisen kauniita kukkakuvioisia paitapuseroita. Jäin miettimään, oliko joku painanut ihastuttavat kukkakuviot. Näytelmän valomaailma on tasapainoinen, mutta elävä. Näyttämön sivuilla olevat valoseinät vaihtavat väriä kohtauksen tunnelman mukaan. Kaunista katsottavaa. Valosuunnittelun takana on Iain MacIntosh.


Marjut Kamppinen ja Pasi Jumppanen
Järvenpään teatteri: Gabriel, tule takaisin (2022)
Kuva © Kapina Oy


Gabriel, tule takaisin toimii erinomaisesti tänäkin päivänä, vaikka näytelmällä on jo ikää. On arvioitu, että näytelmän auervaaran esikuva olisi oikeasti naistenhurmaaja Ruben Auervaara. Tiedä sitten, mutta auervaaroja on varmasti aina. Aina joku nainen haksahtaa mieheen, joka lupaa hänelle kuun taivaalta. Tämä on surullista, koska usein nainen jää puille paljaille, eikä hän häpeän vuoksi halua kertoa tapahtuneesta kenellekään. 

Järvenpään teatterin esittämä Gabriel, tule takaisin on ehdottomasti näkemisen arvoinen näytelmä. Klassikko-sanaa ei missään tapauksessa kannata pelästyä. Näytelmä on viihdyttävä, hauska ja jännitteitä täynnä oleva. Kerrassaan suurenmoinen pakkaus. 

Gabriel, tule takaisin sai ensi-iltansa Järvenpää-talon Kellariteatterissa lauantaina 5.3.2022.

 

Rooleissa: Eeva Jeskanen, Marjut Kamppinen, Pasi Jumppanen ja Laura Ylimutka 

Ohjaus ja äänisuunnittelu: Katriina Honkanen

Skenografia: Ia Ensterä

Valosuunnittelu: Iain MacIntosh

Puku- ja tarpeistoassistentti: Päivi Ojakangas

Lavastuksen assistentti: Marjo Poijärvi

Järjestäjä: Irja Hemmilä

Esitystekniikka: Ilpo Halonen ja Jenni Tapaila

 

Näin ensi-iltaesityksen kutsuvieraslipulla. Kiitos Järvenpään teatteri.


13.1.2019

Teatterissa: Kaasua, komisario Palmu!


Komisario Palmu. Jo pelkkä ajatus komisario Palmusta nostattaa hymyn huulille. En ole lukenut Mika Waltarin romaania Kuka murhasi rouva Skrofin? (1939), mutta ajatus Matti Kassilan 1960-luvulla ohjaamasta elokuvaklassikosta Kaasua, komisario Palmu! tuo hienoa nostalgiaa ilmaan. Entä mitä tapahtuu, kun komisario Palmu astelee teatterin näyttämölle? Sen kertoo Helsingin Kaupunginteatteri ja hienosti kertookin.

Komisario Palmu (Kari Väänänen) kiiruhtaa paikalle apulaistensa etsivä Virran (Heikki Ranta) ja  etsivä Kokin (Petrus Kähkönen) kanssa, kun rikas rouva Skrof (Kirsi Karlenius) on löydetty huoneistostaan kuolleena. Kuolema vaikuttaa luonnolliselta. Rouva Skrof on unohtanut kaasuhanan auki ja kuollut kaasumyrkytykseen. Komisario Palmu ei tähän usko, vaan aloittaa murhatutkinnan. Johtolankoja alkaa nousta esiin. Onko murhaaja neiti Kirsti Skrof (Sara Paasikoski), Kaarle Lankela (Tuukka Leppänen), saarnaaja Mustapää (Jouko Klemettilä) vai kenties joku aivan muu? Ei hätää. Komisario Palmu ratkaisee.

Heikki Ranta, Petrus Kähkönen ja Kari Väänänen
Kuva © Harri Hinkka, Helsingin Kaupunginteatteri



Mahtavaa! Aivan uskomattoman mahtavaa nähdä teatterin näyttämöllä Kari Väänänen. Väänänen on kuin ilmiselvä Palmu. Äreä ja omiin ajatuksiinsa heittäytyvä miehenköriläs, jolta ei karismaa puutu. Hoitakoot etsivät omat osuutensa. Palmu seuraa sivusta ja ohjaa etsiviä oikealle tielle. Taiteilija Kurt Kuurnan asussa viihtyvä Miiko Toiviainen osaa olla roolissaan ärsyttävän suloinen. Mies on raivostuttava ja niin varma itsestään, ettei voi kuin ihailla. Entä miksi minua aina naurattaa, kun näen Jouko Klemettilän näyttämöllä? Klemettilä sopii salaperäisen uskonlahkon saarnaajan rooliin loistavasti. Eero Saarinen tekee myös joka kerta taidokasta työtä näyttämöllä. Tällä kertaa pääroolina on varatuomari Lanne ja sivuroolina Kuurnan tuttava Reiska. Kaksi täysin erilaista roolia.

Miiko Toiviainen, Petrus Kähkönen, Heikki Ranta ja Kari Väänänen
Kuva © Harri Hinkka, Helsingin Kaupunginteatteri



Nostalgisuus on käsinkosketeltavaa, kun seuraa esitystä. Aivan kuin sinut olisi temmattu tästä päivästä Helsingin yöhön vuosikymmenten taakse. Lavasteet ovat hienosti toteutettuja ja jännän moniulotteisia. Aikakauteen sopiva jazz-orkesteri siivittää näytelmän kulkua. Välillä on kiva vain ajautua musiikin vietäväksi. Värit ja valot ovat kohdillaan. Tällaista esitystä on ilo seurata. Aika rientää nopeaa vauhtia, eikä kelloa tarvitse vilkuilla. Upea kokonaisuus kaiken kaikkiaan.

Mika Waltarin Palmu -romaanien näyttämösovitukset ovat olleet pitkään pannassa, mutta onneksi Waltarin perikunta on jo muutama vuosi sitten näyttänyt vihreää valoa. Pari vuotta sitten Helsingin Kaupunginteatterin Arena-näyttämöllä nähtiin Komisario Palmun erehdys. Waltarin tyttärenpoika Joel Elstelä on dramatisoinut Kaasua, komisario Palmu! -näytelmän Mika Waltarin romaanista Kuka murhasi rouva Skrofin?. Näytelmän ohjauksesta on vastannut Heikki Kujanpää, joka onkin saanut osaset hienosti toimimaan keskenään.

Vuokko Hovatta
Kuva © Harri Hinkka, Helsingin Kaupunginteatteri

Kaasua, komisario Palmu! on loistava näytelmä sellaiselle, joka ei teatterista muuten kauheasti perusta. Näytelmää on helppo seurata ja siinä yhdistyvät mukavalla tavalla komedia, dekkari ja musiikki. Toisaalta tämä on myös näytelmä, jota teatterin suurkuluttajien ei kannata jättää väliin.

Kaasua, komisario Palmu! sai ensi-iltansa Helsingin Kaupunginteatterin Suurella näyttämöllä torstaina 29.11.2018.

Rooleissa: Vuokko Hovatta, Kirsi Karlenius, Jouko Klemettilä, Petrus Kähkönen, Tuukka Leppänen, Kai Lähdesmäki, Kari Mattila, Sara Paasikoski, Heikki Ranta, Eero Saarinen, Miiko Toiviainen, Kaisa Torkkel, Kari Väänänen

Orkesteri: Joakim ”Jusu” Berghäll/varalla Max Zenger, Mikko ”Gunu” Karjalainen/varalla Tomi Nikku, Panu Savolainen/varalla Ilkka Uksila, Jori Huhtala/varalla Juuso Rinta ja Tuomas Timonen/varalla Anssi Tirkkonen

Dramatiosinti: Joel Elstelä
Esitysdramaturgia: Heikki Kujanpää
Ohjaus: Heikki Kujanpää
Sävellys: Timo Hietala
Dramaturgi: Merja Turunen
Lavastus: Pekka Korpiniitty
Pukusuunnittelu: Elina Kolehmainen
Valosuunnittelu: Petteri Heiskanen
Äänisuunnittelu: Janne Brelih
Naamiointi ja kampaukset: Tuula Kuittinen
Peruukit: Anu Laaksonen

Näin esityksen pressilipulla. Kiitos Helsingin Kaupunginteatterille, kuten kiitos myös kuvalainauksista.

30.9.2018

Gabriel viekoittelee naisia


Kukapa ei muistaisi Mika Waltarin näytelmän pohjalta tehtyä elokuvaa tai yhtä kolmesta tv-sovituksesta Gabriel, tule takaisin. Teatteriversioita näytelmästä on tehty lukemattomia. Vanhan Ylioppilastalon näyttämöllä näytelmä nähtiin ihan tuoreeltaan toukokuussa 1945. Nyt Gabriel on nähdään Kansallisteatterissa, joten olihan näytelmää mentävä katsomaan.

Karin Pacius ja Paula Siimes
Kuva © Mitro Härkönen



Sisarukset Ulriika (Paula Siimes) ja Kristiina Anger (Karin Pacius) asuvat saman katon alla. Molemmat ikääntyneitä ja naimattomia naisia. Saman katon alla asuu myös Raili (Minttu Mustakallio) Ulriikan ja Kristiinan sisarentytär. Raili on nuori villikko, joka ei halua kokea samaa kohtaloa kuin tätinsä. Kristiina on aina ollut Ulriikan valvovan silmän alla. Ei ole ollut mitään mahdollisuuksia seurustella, ja elää tavallista elämää. Nyt on kuitenkin toisin. Vaikka ikää jo onkin, on Kristiina tavannut kaupunkireissullaan unelmiensa miehen Gabrielin (Sampo Sarkola). Mies on tulossa tapaamaan mielitiettyään Kristiinaa. On vain yksi ongelma, kuinka kertoa Ulriikalle.

Aivan mahtavaa! Mielettömiä roolisuorituksia! Karin Pacius on uskomaton. Naisen innostuneisuus ja kimittävä ääni, kun hän lopulta uskaltautuu kertomaan Gabrielista Ulriikalle. Aivan kuin nainen ei olisi meinannut nahkoihinsa mahtua. Paula Siimes on suoraselkäinen ja ryhdikäs Ursulan tiukassa ja kivimuurimaisessa olemuksessa, kunnes Gabrielin lipeät puheet sulattavat vakaan naisen. Gabriel on niljakas mies, jota Sampo Sarkola näyttelee taitavalla tavalla. Minttu Mustakallio Railin asusteissa on kuin eri maailmasta. Farkuissa ja ruutupaidassa viihtyvä nuori nainen on tätiensä vastakohta.

Karin Pacius ja Sampo Sarkola
Kuva © Mitro Härkönen

Gabriel on ilmiselvä auervaara. Mies, joka haluaa huijata sisarusten omaisuuden itselleen. Mies, joka uskottelee naisille rakkauttaan ja hyväntahtoisuuttaan. Esityksen jälkeen aloin miettiä näytelmän ja oikean Auervaaran yhteyttä toisiinsa. Gabrielin käsiohjelmasta sainkin lisävalaistusta asiaan. Ajallisesti Waltari on voinut olla tietoinen Auervaarasta, mutta pelkkien lehtitietojen perusteella Waltari ei olisi voinut kirjoittaa näin selvää muotokuvaa oikeasta Auervaarasta. Waltarin on joko täytynyt tavata Auervaara ryyppyreissujensa aikana tai vähintään kuulla tarinoita huijarimiehestä. Toisaalta on myös arvioitu, että kyseessä on voinut olla myös Waltarin intuitiivinen oivallus. Tiedä sitten, mutta näytelmä on mainio, vaikkakin hyvin surullinen.

Gabrielin lavastus ja pukusuunnittelu ovat Anna Sinkkosen käsialaa. Hienosti nainen on onnistunut työssään. Kun katsomoon astuu, on kuin astuisi jonnekin menneisyyteen. Ehkä jonnekin 1940-luvulle. Kauteen, jolloin Waltarin näytelmä julkaistiin. Puvustus jatkaa samaa linjaa. Ulriikan ja Kristiinan mustat, tiukasti, ylös asti napitetut mekot eivät jätä mielikuvitukselle sijaa. Naisten vaatteet eivät ole millään tavoin hepeneitä. Naisten vaatetus viestii arvovaltaisuutta ja siveyttä.

Paula Siimes
Kuva © Mitro Härkönen

Gabrielia katsoessa saa nauraa, mutta samalla voi tuntea pistoksen sisimmässään. Onko oikein nauraa naisille, joita huijataan oikein olan takaa? Toisaalta naisten haksahduksen Gabrieliin ymmärtää, jos elämä on ollut aina yhtä ja samaa. Ei miesseuraa, ei salaisia suudelmia, ei rakkautta. Gabrielin kauniit sanat ja teot saisivat varmasti monet yksinäiset naiset pauloihinsa. Gabriel on ikävä kyllä totta nykypäivänäkin. Auervaaroja on aina ollut ja tulee olemaan. Toimintatavat saattavat vain vuosien saatossa muuttua. Nyt voisin kuvitella, että auervaarat pelaavat peliään somen kautta. Toivoa vain sopii, ettei kovin moni tällaisiin ansoihin haksahda.

Vesa Vierikon ohjaama Gabriel on hieno kunnianosoitus Mika Waltarin klassikkoteokselle. Tässä on näytelmä, jonka uskoisin viihdyttävän monia eri ikäluokkia.

Gabriel sai ensi-iltansa Kansallisteatterin Willensaunassa torstaina 13.9.2018.

Rooleissa: Minttu Mustakallio, Karin Pacius, Sampo Sarkola ja Paulas Siimes

Ohjaus: Vesa Vierikko
Lavastus ja pukusuunnittelu: Anna Sinkkonen
Valosuunnittelu: Aslak Sandström
Äänisuunnittelu: Jani Peltola
Naamioinnin suunnittelu: Minttu Minkkinen
Dramaturgi: Eva Buchwald

Näin esityksen medialipulla. Kiitos Kansallisteatterille, kuten kiitos myös kuvalainauksista.

Täytyy vielä mainita sellainen, että näytöksen jälkeen olisi ollut mahdollisuus taiteilijatapaamiseen tekijöiden kanssa. Olisi ollut ihan superkiinnostava juttu, mutta oli pakko jättää väliin, koska seuraavana aamuna oli työpäivä. Jos taiteilijatapaaminen olisi ollut ennen esitystä, siitä ei olisi saanut niin paljon irti, mutta siihen olisin varmasti osallistunut.

26.12.2016

Teatterissa: Komisario Palmun erehdys

Nyt meinasi tapahtua bloggaajan erehdys tai unohdus. Kävin jo syyskuun lopulla katsomassa Helsingin Kaupunginteatterin Arena-näyttämöllä Komisario Palmun erehdyksen, enkä näemmä sitten ollutkaan postannut aiheesta. Syynä lienee se, että samoihin aikoihin oikean käden sormi murtui ja kaikki mahdolliset vastoinkäymiset iskivät päin näköä, jos nyt jotain tarvitsee selitellä. No, mutta nyt asian onneksi muistin, koska Yle Teemalta tuli tänään kunnon Palmu-potpuri. On se hyvä, että joku tai jokin muistuttelee minuakin.

Helsingin Kaupunginteatteri sai ensimmäisenä oikeuden tuoda Mika Waltarin Komisario Palmu erehdyksen teatterin näyttämölle. Näytelmän Komisario Palmun erehdys on sovittanut ja ohjannut Waltarin tyttärenpoika Joel Elstelä. Ja miltä sitten Palmu lavalla näytti? Hyvältä.

Risto Kaskilahti, Iikka Forss ja Mikko Kivinen
Kuva © Henrik Schütt, Helsingin Kaupunginteatteri



Komisario Palmu (Mikko Kivinen) saa tehtävän lähteä selvittämään, mitä eiralaisessa asunnossa on tapahtunut, kun upporikas ja omalaatuinen Bruno Rygseck (Jari Pehkonen) on löytynyt hukkuneena kylpyammeesta. Palmun avustajat Kokki (Risto Kaskilahti) ja Virta (Iikka Forss) lähtevät komisarion mukaan selvittämään tapahtumien kulkua. Jotain kummallista tapahtuneessa tosiaan on, kun koko Rygseckin lähipiiri ja ehkä joku muukin on päättänyt vierailla samana aamuna Brunon luona. Vähitellen selviää, että myös edellisenä iltana Rygseckillä on vieraillut lähes sama kokoonpano. Komisario Palmu saa kuitenkin käskyn lopettaa tapahtumien tutkinta, joka puolestaan johtaa siihen, että Komisario Palmu avustajineen löytävät itsensä hyvin kostealta lounaalta Kämpistä. Täällä Palmulle alkaa valjeta asioiden todellinen laita, oliko Brunon kuolema lopulta tapaturma vai surmatyö?

Mikko Kivinen komisario Palmuna on aiheuttanut paljon keskustelua, mutta se nyt vain on kaikella kunnioituksella sellainen tosiasia, ettei elokuvien komisario Palmuna tunnettua Joel Rinnettä enää ole, joten mielestäni asiaa on turha sen enempää pohtia. Jos näyttämölle viedään komisario Palmu, niin jonkunhan herraa on näyteltävä. Itse pidin Kivisen roolityötä loistavana. Kivinen istui rooliinsa loistavasti. Hieman oli ehkä välillä vaikea saada puheesta selvää, mutta onneksi vain välillä, joten se ei häirinnyt katseluelämystä. Ja voi Risto Kaskilahti! En ehkä tiedä mitään roolia, jossa Kaskilahti ei olisi saanut suupieliäni nousemaan ylöspäin. Mies on mainio. Myös Iikka Forssin kasvojen vääntely aiheutti kummallista hilpeyden tunnetta.

Aino Seppo, Leena Uotila ja Vappu Nalbantoglu
Kuva © Henriks Schütt, Helsingin Kaupunginteatteri


Komisario Palmun erehdyksen muu näyttelijäkaarti istuu hienosti näytelmään. Brunoa esittävä Jari Pehkonen on todellinen väriläiskä kohtauksissa, joissa pääsee näyttämölle. Melkoisen hurja tapaus. Eero Saarinen palvelija Batlerina oli surkuhupaisaa seurattavaa. Hyvin vakuuttavasti mies rooliaan vei eteenpäin. Amalia Rygseckin rooliasuun oli pukeutunut Leena Uotila. Kuinka nainen saikaan tehtyä itsestään niin ahneen ja ilkeämielisen kuvan? Antti Peltola näytteli Brunon serkun Aimo Rykämön roolin. Hienosti mies esitti hieman hassua ja viinalle persoa nuorta miestä. Toisaalta miehestä paistoi myös koko ajan tietty hermostuneisuus, joka sopi Aimon rooliin vallan mainiosti.

Joel Elstelä on tehnyt hyvää työtä ohjaajana. Näytelmän osaset olivat loksahtaneet näyttämöllä kohdilleen. Katariina Kirjavainen oli vastannut lavastuksesta ja mielestäni onnistunut siinä varsin hyvin. Näytelmässä tapahtumapaikat ja myös ajat vaihtuvat sujuvasti pienillä lavastekikkailuilla. Oikein toimivaa.

Vuokko Hovatta, Jari Pehkonen ja Antti Peltola
Kuva © Henrik Schütt, Helsingin Kaupunginteatteri


Se, mistä pidin näytelmässä erityisesti, oli, että komisario Palmun selvittäessä tapahtumien kulkua, näyttämöllä siirryttiin yks kaks yllättäen menneeseen ja nähtiin otteita esimerkiksi siitä, mitä kylpyhuoneessa oli tapahtunut tai mitä edellisen illan juhlissa oli sanottu ja tehty. Otettiin tavallaan takautumia olleeseen ja elettyyn ja siitä hypättiin takaisin nykyisyyteen. Toteutus oli tehty taidokkaasti, eikä katsojalla ollut vaaraa tippua kärryiltä.

Ja nyt jos kiinnostuit näytelmästä, niin ainakin vielä pariin näytökseen on lippuja saatavilla. Komisario Palmun erehdystä esitetään tämän vuoden loppuun saakka.

Komisario Palmun erehdys sai kantaesityksensä Helsingin Kaupunginteatterin Arena-näyttämöllä 24.8.2016.

Rooleissa: Mikko Kivinen, Risto Kaskilahti, Iikka Forss, Pekka Huotari, Vuokko Hovatta, Vappu Nalbantoglu, Jari Pehkonen, Antti Peltola, Kalle Pylvänäinen, Eero Saarinen, Aino Seppo, Leena Uotila ja Tom Wentzel.

Alkuperäissovitus ja ohjaus: Joel Elstelä
Dramaturgia: Raila Leppäkoski
Lavastus: Katariina Kirjavainen
Puvut: Sari Salmela
Valosuunnittelu: Kari Leppänen
Äänisuunnittelu: Mauri Siirala
Naamiointi ja kampaukset: Henri Karjalainen ja Taina Tervo

Näin esityksen pressilipulla. Kiitos Helsingin Kaupunginteatterille, kuten kiitos myös kuvalainauksista.


17.9.2016

Mika Waltari: Komisario Palmun erehdys

Olen syyskuun lopulla menossa katsomaan Helsingin kaupunginteatterin esitystä Komisario Palmun erehdys, joten olihan kirjakin luettava läpi. Komisario Palmun erehdys (WSOY) on ilmestynyt ensimmäisen kerran vuonna 1940. Lukemani kirja oli kahdestoista painos vuodelta 2006. Komisario Palmun erehdys tunnetaan ehkä parhaiten vuonna 1960 ilmestyneestä elokuvasta, mutta täytyy muistaa, että elokuvakin perustuu hienoon kirjaan, jota itse en ainakaan ollut aiemmin lukenut.

Komisario Palmu hälytetään paikalle, kun Bruno Rygseck löytyy kylpyhuoneestaan kuolleena. Kuolema näyttää tapaturmalta, mutta varsin pian komisario Palmu ymmärtää, että kyseessä on murha. Etenkin kun hyvin pian vastaan tulee toinenkin kuolemantapaus samasta piiristä. Rygseckin suku kuuluu Helsingin äveriäisiin teollisuussukuihin. Komisario Palmun yrittäessä selvittää Bruno Rygseckin kuolemaa apulaisensa Virran ja etsivä Kokin kanssa, joutuu hän vastatusten joukon ihmisiä kanssa, joilla jokaisella voisi olla oma syynsä murhata Bruno Rygseck. Onko murhaaja vaimo Alli, josta piti tulla ex-vaimo vai Brunon täti Amalia? Vai onko kyseessä insinööri Vaara? Toisaalta vuorineuvos Vanteen viehättävän kauniissa tyttäressä voisi myös olla aineksia julmaan tekoon? Entä, jos kyseessä on kuitenkin klassinen hovimestarin tekemä teko? Paljon kiperiä kysymyksiä, mutta askel askeleelta komisario Palmu lähestyy ratkaisuaan.

Kerrassaan riemastuttava teos, jonka klassinen salapoliisitarina ei kalpene yhtään ulkomaisten lajitoveriensa rinnalla. Vaikka Waltarin tarina on pohjimmiltaan synkkä, on kirjassa paljon hauskoja ja koomisia sattumuksia. Mika Waltari on ollut Kirjailija isolla K:lla. Kielenkäyttö on kautta koko kirjan loistavaa ja taitavaa. Lukijana rakastan lukea tekstiä, joka on hienoa ja joka on kestänyt hyvin ajan hammasta. Pidin myös Helsinki-kuvauksista, joita kirjasta löytyy jonkin verran. Kirja antaa myös realistista ajankuvausta, mikä on aina mukavaa, kun lukee vanhempaa tekstiä.

Kirjan henkilöhahmot ovat herkullisen sekalaista seurakuntaa. Mielestäni Waltari on onnistunut luomaan kullekin henkilölle omat ominaispiirteet siten, että henkilön piirteet pysyvät samanlaisina kautta koko kirjan. Komisario Palmussa itsessään on jo jotain sellaista, josta tänä päivänä pääsisi hyvin nopeasti lööppeihin. Palmu on itsekeskeinen ja määräilevä, mutta nauttii maksetuista ja kosteista lounaista, puhumattakaan ilmaisista autokyydeistä. Toisaalta Palmu on älykäs ja tuntuu olevan aina askeleen edellä apulaisiaan.

Olen nähnyt Komisario Palmun erehdys elokuvan useampaan otteeseen, mutta en muistanut, kuka oli murhaaja. Sen takia kirjaa olikin mielenkiintoista lukea ja pohtia, kuka on syyllinen. Kirja on kunnon dekkari, eikä murhaajaa ollut aivan helppo arvata. Itse taisin käydä suunnilleen koko henkilögallerian läpi pähkäillessäni syyllisen henkilöllisyyttä. 

Mika Waltarin Komisario Palmun erehdystä suosittelen luettavaksi jo pelkästään sen takia, että kyseessä on klassikko ja dekkarihelmi.