30.9.2018

Gabriel viekoittelee naisia


Kukapa ei muistaisi Mika Waltarin näytelmän pohjalta tehtyä elokuvaa tai yhtä kolmesta tv-sovituksesta Gabriel, tule takaisin. Teatteriversioita näytelmästä on tehty lukemattomia. Vanhan Ylioppilastalon näyttämöllä näytelmä nähtiin ihan tuoreeltaan toukokuussa 1945. Nyt Gabriel on nähdään Kansallisteatterissa, joten olihan näytelmää mentävä katsomaan.

Karin Pacius ja Paula Siimes
Kuva © Mitro Härkönen



Sisarukset Ulriika (Paula Siimes) ja Kristiina Anger (Karin Pacius) asuvat saman katon alla. Molemmat ikääntyneitä ja naimattomia naisia. Saman katon alla asuu myös Raili (Minttu Mustakallio) Ulriikan ja Kristiinan sisarentytär. Raili on nuori villikko, joka ei halua kokea samaa kohtaloa kuin tätinsä. Kristiina on aina ollut Ulriikan valvovan silmän alla. Ei ole ollut mitään mahdollisuuksia seurustella, ja elää tavallista elämää. Nyt on kuitenkin toisin. Vaikka ikää jo onkin, on Kristiina tavannut kaupunkireissullaan unelmiensa miehen Gabrielin (Sampo Sarkola). Mies on tulossa tapaamaan mielitiettyään Kristiinaa. On vain yksi ongelma, kuinka kertoa Ulriikalle.

Aivan mahtavaa! Mielettömiä roolisuorituksia! Karin Pacius on uskomaton. Naisen innostuneisuus ja kimittävä ääni, kun hän lopulta uskaltautuu kertomaan Gabrielista Ulriikalle. Aivan kuin nainen ei olisi meinannut nahkoihinsa mahtua. Paula Siimes on suoraselkäinen ja ryhdikäs Ursulan tiukassa ja kivimuurimaisessa olemuksessa, kunnes Gabrielin lipeät puheet sulattavat vakaan naisen. Gabriel on niljakas mies, jota Sampo Sarkola näyttelee taitavalla tavalla. Minttu Mustakallio Railin asusteissa on kuin eri maailmasta. Farkuissa ja ruutupaidassa viihtyvä nuori nainen on tätiensä vastakohta.

Karin Pacius ja Sampo Sarkola
Kuva © Mitro Härkönen

Gabriel on ilmiselvä auervaara. Mies, joka haluaa huijata sisarusten omaisuuden itselleen. Mies, joka uskottelee naisille rakkauttaan ja hyväntahtoisuuttaan. Esityksen jälkeen aloin miettiä näytelmän ja oikean Auervaaran yhteyttä toisiinsa. Gabrielin käsiohjelmasta sainkin lisävalaistusta asiaan. Ajallisesti Waltari on voinut olla tietoinen Auervaarasta, mutta pelkkien lehtitietojen perusteella Waltari ei olisi voinut kirjoittaa näin selvää muotokuvaa oikeasta Auervaarasta. Waltarin on joko täytynyt tavata Auervaara ryyppyreissujensa aikana tai vähintään kuulla tarinoita huijarimiehestä. Toisaalta on myös arvioitu, että kyseessä on voinut olla myös Waltarin intuitiivinen oivallus. Tiedä sitten, mutta näytelmä on mainio, vaikkakin hyvin surullinen.

Gabrielin lavastus ja pukusuunnittelu ovat Anna Sinkkosen käsialaa. Hienosti nainen on onnistunut työssään. Kun katsomoon astuu, on kuin astuisi jonnekin menneisyyteen. Ehkä jonnekin 1940-luvulle. Kauteen, jolloin Waltarin näytelmä julkaistiin. Puvustus jatkaa samaa linjaa. Ulriikan ja Kristiinan mustat, tiukasti, ylös asti napitetut mekot eivät jätä mielikuvitukselle sijaa. Naisten vaatteet eivät ole millään tavoin hepeneitä. Naisten vaatetus viestii arvovaltaisuutta ja siveyttä.

Paula Siimes
Kuva © Mitro Härkönen

Gabrielia katsoessa saa nauraa, mutta samalla voi tuntea pistoksen sisimmässään. Onko oikein nauraa naisille, joita huijataan oikein olan takaa? Toisaalta naisten haksahduksen Gabrieliin ymmärtää, jos elämä on ollut aina yhtä ja samaa. Ei miesseuraa, ei salaisia suudelmia, ei rakkautta. Gabrielin kauniit sanat ja teot saisivat varmasti monet yksinäiset naiset pauloihinsa. Gabriel on ikävä kyllä totta nykypäivänäkin. Auervaaroja on aina ollut ja tulee olemaan. Toimintatavat saattavat vain vuosien saatossa muuttua. Nyt voisin kuvitella, että auervaarat pelaavat peliään somen kautta. Toivoa vain sopii, ettei kovin moni tällaisiin ansoihin haksahda.

Vesa Vierikon ohjaama Gabriel on hieno kunnianosoitus Mika Waltarin klassikkoteokselle. Tässä on näytelmä, jonka uskoisin viihdyttävän monia eri ikäluokkia.

Gabriel sai ensi-iltansa Kansallisteatterin Willensaunassa torstaina 13.9.2018.

Rooleissa: Minttu Mustakallio, Karin Pacius, Sampo Sarkola ja Paulas Siimes

Ohjaus: Vesa Vierikko
Lavastus ja pukusuunnittelu: Anna Sinkkonen
Valosuunnittelu: Aslak Sandström
Äänisuunnittelu: Jani Peltola
Naamioinnin suunnittelu: Minttu Minkkinen
Dramaturgi: Eva Buchwald

Näin esityksen medialipulla. Kiitos Kansallisteatterille, kuten kiitos myös kuvalainauksista.

Täytyy vielä mainita sellainen, että näytöksen jälkeen olisi ollut mahdollisuus taiteilijatapaamiseen tekijöiden kanssa. Olisi ollut ihan superkiinnostava juttu, mutta oli pakko jättää väliin, koska seuraavana aamuna oli työpäivä. Jos taiteilijatapaaminen olisi ollut ennen esitystä, siitä ei olisi saanut niin paljon irti, mutta siihen olisin varmasti osallistunut.

2 kommenttia:

  1. Oikaisu: Helsingin Kansanteatteri oli Helsingin Kaupunginteatterin edeltäjä, ei Suomen Kansallisteatterin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos oikaisusta. Oikaisin tekstiä. Lukihäiriö ollut, kun olen käsiohjelmaa lukenut. :)

      Poista