Valitsin lukupiirin luettavaksi Annie Proulxin Näin on hyvä –teoksen (Otava 2011). Kirjan
on suomentanut Juhani Lindholm. Englanninkielinen alkuteos on nimeltään Fine Just the Way It Is (2008). Ensimmäisen luvun luettuani totesin,
että tämähän on novellikirja. Onneksi se ei kuitenkaan haitannut
lukupiiriläisiämme. Kiva lukea välillä novelleja, vaikkei kirja aivan suurta
suosiota lukupiirissämme saavuttanutkaan. Kirja on helposti saatavilla kirjastoista.
Itselläni kirjasta oli pokkariversio (2012), jonka olin ostanut jostain
kirja-alesta.
Kirjassa on yhdeksän eri novellia, jotka sijoittuvat
Wyomingiin eri aikakausille. Kahdessa novellissa seikkailee sama päähenkilö,
Paholainen. Muiden tarinoiden päähenkilöt ovat kukin jollain tavalla elämän
murjomia yksilöitä. Ikääntynyt Ray Forkenbrock, joka yrittää kertoa
tyttärentyttärelleen sukunsa salaisuutta. Lapseton pariskunta, joka ottaa
lapsekseen kammottavan marunapuun. Nuoren pariskunnan Archien ja Rosen
surullinen rakkaustarina. Hi ja Helen Alcorn, jotka kärvistelevät lapsikatraansa
kanssa ja yrittävät järjestää elämäänsä siten, että perheen taloudellinen
tilanne olisi tyydyttävä. Patikointia harrastavat Marc ja Catlin ja heidän tarinansa.
Sisukkaan Dakotahin kummallinen elämä. Tarina ikiaikaisesta
biisoninmetsästyksestä, joka syntyi siitä, kun Proulxin taloa rakennettaessa
löydettiin noin 2500 vuotta vanha tulisija.
Annie Proulxin kirjat ovat yleensä tykättyjä, jos on
sattunut jonkin kirjan lukemaan. Lukupiiriläisistämme neljä viidestä oli
aiemmin tutustunut Proulxin tuotantoon, joten odotukset olivat korkealla. Novellikokoelma
oli kuitenkin pettymys lähes jokaiselle lukupiiriläiselle. Itse tykkäsin osasta
novelleista ja olisin voinut lukea tarinoista pidempiäkin versioita ja tämä
tuntui olevan myös muutaman muun lukupiiriläisen tunnetila. Osa tarinoista puolestaan ei sytyttänyt yhtään. Paholaistarinoista ei pitänyt kukaan
lukupiiriläinen yhtä lukuun ottamatta. Suurimmat suosiot saivat novellit Maha pystyssä ojassa ja Suku on rakkain.
Yleensä novellikokoelmissa on jokin punainen lanka, joka
sitoo novellit jollain lailla yhteen. Näin
on hyvä ei tätä olettamusta lunastanut. Yhteinen tekijä oli Wyoming, mutta
muuten tarinoilla ei mielestämme ollut mitään muuta yhteistä kuin masentavuus
ja sekavuus. Keskustelua herätti myös se, miksi paholaistarinat olivat
kokoelmassa mukana. Proulx on teksteissään satiirinen, mutta lukemassamme
novellikokoelmassa ei meinannut löytyä edes satiirisuutta kaiken kurjuuden
keskeltä. Henkilöhahmot kyllä olivat loistavia kaikessa surkeudessaan.
Näin on hyvä on
jatkoa Proulxin kertomuksille Wyomingista. Tunnetuin Wyoming-kertomus on
luultavasti elokuvamuodonkin saanut Brokeback
Mountain, joka löytyy Proulxin suomennetusta novellikokoelmasta Lyhyt kantama. Proulx tunnetaankin
maailmalla parhaiten nimenomaan novelleista. Annie Proulx on myös useasti
palkittu kirjailija. Näin on hyvä
kannattaa lukea, jos on lukenut Proulxin aiemmat novellikokoelmat Wyomingista.
Kirja sopii luettavaksi myös, jos tuntuu siltä, että kaipaa elämäänsä jotain
surkeutta ilon keskelle.
Lukupiiri oli tällä kertaa ankara ja antoi tähtiä vain 2½
(asteikko 1-5).