Nyt täytyy sanoa, että ruotsalaiset dekkarikirjailijat ovat
saaneet pahan suomalaisvastustajan. Sain lainaksi äidiltäni Kati Hiekkapellon Kolibrin pokkariversion (2014, Otava),
joten kirjaan tuli tartuttua tämän takia. Muuten olisi saattanut Hiekkapelto
jäädä minulta kirjaston hyllylle. Olin lukenut uudesta suomalaisesta
dekkarikirjailijasta, mutta ohittanut asian tylsästi mielessäni toteamalla,
että taas yksi uusi kirjailija. Täytyy kyllä myöntää, että hämmästyin, kuinka
koukuttava kirja oli. Ensimmäisen kerran teos ilmestyi vuonna 2013.
Anna Fekete on kolmikymppinen poliisi. Suomeen hän on
muuttanut nuorena tyttönä Jugoslaviasta. Jugoslaviassa hän on kuulunut
vähemmistöön Serbian unkarilaisena ja Suomessa maahanmuuttajana. Anna palaa
vanhaan kotikaupunkiinsa, koska on saanut viran poliisin väkivaltaosastolta. Uusista
työkavereista hän saa parikseen rasistisen, alkoholiin mieltyneen Esko Niemen.
Sarin muut työkaverit yrittävät vakuutella Eskon olevan hyvä tyyppi, kunhan
häneen tutustuu paremmin.
Heti ensimmäisenä työpäivänä Anna joutuu kahden jutun
syövereihin. Lenkkipolulta on löytynyt kuollut nainen, jonka pää on ammuttu
haulikolla tohjoksi. Miksi nuori nainen on murhattu raa’asti? Onko kyseessä
entinen poikaystävä vai joku muu? Toisena tapauksena on hätäkeskukseen yöllä
tullut puhelu, jossa 17-vuotias kurdityttö Dijar on kertonut henkeään
uhattavan. Tapaus meinaa joutua selvitettyjen asioiden pinoon, mutta Anna
tutkii juttua itsepäisesti ja itsenäisesti muiden tietämättä.
Annan työtaakkaa eivät helpota menneisyyden varjot. Vanhassa
kotikaupungissa alkoholisoitunut veli tarvitsee tukea. Entisen rakastetun
kaulaan on helppo kietoutua uudelleen. Äiti on muuttanut takaisin vanhaan kotimaahansa.
Anna tuntee olevansa erilainen. Kuuluuko hän Suomeen vai vanhaan kotimaahansa? Annan
juoksulenkit vaihtuvat melko pian tupakkaan ja muutamaan kaljaan illassa. Unettomia
öitä. Olotilaa eivät helpota salaisesta numerosta lähetetyt tekstiviestit. Annan
elämä tuntuu olevan täyttä usvaa.
Hiekkapelto on osannut kuvata Annan elämää realistisesti.
Henkilökuvaukset ovat aidon tuntuisia ja kirjan juoni etenee hyvin. Kirjaan
uppoutuu hyvin helposti ja voi jopa aistia syksyn tuoksut ja kosteuden. Kaksi
erilaista tarinaa etenevät kirjassa loistavasti, eikä kumpikaan juttu jää
toisen varjoon. Kirjassa otetaan myös kantaa maahanmuuttajakysymykseen
kertomalla, millaista kohtelua maahanmuuttaja joutuu Suomessa kokemaan, vaikka
hän osaisi suomenkieltä täydellisesti. Välillä hieman häiritsivät
unkarinkieliset kommentit, mutta onneksi niitä ei sentään ollut kirja täynnä.
Kirjaa voin suositella etenkin kesälukemiseksi laiturin
nokkaan. Sen sijaan pururadat saattanevat jäädä minulta ensi syksynä väliin.
Tähtiä kirja saa 4+ (asteikko 1-5).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti