Annie Proulx: Näin on hyvä

Valitsin lukupiirin luettavaksi Annie Proulxin Näin on hyvä –teoksen (Otava 2011). Kirjan on suomentanut Juhani Lindholm. Englanninkielinen alkuteos on nimeltään Fine Just the Way It Is (2008). Ensimmäisen luvun luettuani totesin, että tämähän on novellikirja. Onneksi se ei kuitenkaan haitannut lukupiiriläisiämme. Kiva lukea välillä novelleja, vaikkei kirja aivan suurta suosiota lukupiirissämme saavuttanutkaan. Kirja on helposti saatavilla kirjastoista. Itselläni kirjasta oli pokkariversio (2012), jonka olin ostanut jostain kirja-alesta.

Kirjassa on yhdeksän eri novellia, jotka sijoittuvat Wyomingiin eri aikakausille. Kahdessa novellissa seikkailee sama päähenkilö, Paholainen. Muiden tarinoiden päähenkilöt ovat kukin jollain tavalla elämän murjomia yksilöitä. Ikääntynyt Ray Forkenbrock, joka yrittää kertoa tyttärentyttärelleen sukunsa salaisuutta. Lapseton pariskunta, joka ottaa lapsekseen kammottavan marunapuun. Nuoren pariskunnan Archien ja Rosen surullinen rakkaustarina. Hi ja Helen Alcorn, jotka kärvistelevät lapsikatraansa kanssa ja yrittävät järjestää elämäänsä siten, että perheen taloudellinen tilanne olisi tyydyttävä. Patikointia harrastavat Marc ja Catlin ja heidän tarinansa. Sisukkaan Dakotahin kummallinen elämä. Tarina ikiaikaisesta biisoninmetsästyksestä, joka syntyi siitä, kun Proulxin taloa rakennettaessa löydettiin noin 2500 vuotta vanha tulisija.

Annie Proulxin kirjat ovat yleensä tykättyjä, jos on sattunut jonkin kirjan lukemaan. Lukupiiriläisistämme neljä viidestä oli aiemmin tutustunut Proulxin tuotantoon, joten odotukset olivat korkealla. Novellikokoelma oli kuitenkin pettymys lähes jokaiselle lukupiiriläiselle. Itse tykkäsin osasta novelleista ja olisin voinut lukea tarinoista pidempiäkin versioita ja tämä tuntui olevan myös muutaman muun lukupiiriläisen tunnetila. Osa tarinoista puolestaan ei sytyttänyt yhtään. Paholaistarinoista ei pitänyt kukaan lukupiiriläinen yhtä lukuun ottamatta. Suurimmat suosiot saivat novellit Maha pystyssä ojassa ja Suku on rakkain.

Yleensä novellikokoelmissa on jokin punainen lanka, joka sitoo novellit jollain lailla yhteen. Näin on hyvä ei tätä olettamusta lunastanut. Yhteinen tekijä oli Wyoming, mutta muuten tarinoilla ei mielestämme ollut mitään muuta yhteistä kuin masentavuus ja sekavuus. Keskustelua herätti myös se, miksi paholaistarinat olivat kokoelmassa mukana. Proulx on teksteissään satiirinen, mutta lukemassamme novellikokoelmassa ei meinannut löytyä edes satiirisuutta kaiken kurjuuden keskeltä. Henkilöhahmot kyllä olivat loistavia kaikessa surkeudessaan.

Näin on hyvä on jatkoa Proulxin kertomuksille Wyomingista. Tunnetuin Wyoming-kertomus on luultavasti elokuvamuodonkin saanut Brokeback Mountain, joka löytyy Proulxin suomennetusta novellikokoelmasta Lyhyt kantama. Proulx tunnetaankin maailmalla parhaiten nimenomaan novelleista. Annie Proulx on myös useasti palkittu kirjailija. Näin on hyvä kannattaa lukea, jos on lukenut Proulxin aiemmat novellikokoelmat Wyomingista. Kirja sopii luettavaksi myös, jos tuntuu siltä, että kaipaa elämäänsä jotain surkeutta ilon keskelle.

Lukupiiri oli tällä kertaa ankara ja antoi tähtiä vain 2½ (asteikko 1-5).