Lucinda Riley: Auringon sisar

Syyskuussa ilmestyi iki-ihanan Lucinda Rileyn Seitsemän sisaren -kirjasarjan kuudes osa Auringon sisar (Bazar, 2020). Meinasin pakahtua onnesta, kun ovikello soi kesken etätyöpäivän ja oven takana odotti muhkea kirjapaketti, josta kyseinen kirja löytyi. Olen todellakin koukussa Rileyn kirjoihin, mutta tämä riippuvuus taitaa olla ihan hyvästä. 

Electra on sisarussarjan nuorin ja ongelmallisin tapaus. Hän asuu New Yorkissa ja tekee mallin öitä, eikä minkä tahansa mallin, vaan huippumallin. Hänen nimensä on kaikkien mallimaailmasta kiinnostuneiden huulilla. Electra on upea ja kaunis. Hänen ihonsa väri on hehkuva. Pitkiä sääriä riittää ja riittää. Electralla on rahaa enemmän kuin hän tietääkään. Electran elämä tuntuu olevan täydellistä, mutta jokin on perusteellisesti pielessä. Electra ei pääse yli adoptioisänsä Papa Saltin kuolemasta tai hän ei edes halua käsitellä koko asiaa. Hän on jopa hukannut kirjeen, jonka isä oli hänelle kirjoittanut ennen kuolemaansa. Mitä kirjeessä olisi kerrottu? Tämä ahdistaa naista, mutta häntä ahdistaa myös entinen miesystävänsä, joka julkaisi avioliittoaikeensa uuden nuorikkonsa kanssa koko maailmalle. Electralla on kuitenkin keinonsa selviytyä ongelmista. Alkoholi ja huumeet. 

Electra saa fanipostia ja kaiken maailman kyselyjä ympäri maailmaa. Suurin osa onnenonkijoilta. Sen takia hän ei kauheasti innostu, kun häntä lähestyy nainen, joka väittää olevansa hänen isoäitinsä. Nainen ei anna periksi, vaan tunkeutuu Electran elämään väkisin. Hän alkaa kertoa Electralle kertomusta, joka alkaa vuodesta 1939 ja vie Keniaan asti. New Yorkin seurapiireissä viihtyvän nuoren naisen Cecilyn kihlaus on purkautunut. Cecily lähtee kummitätinsä Kikin luokse Keniaan nuolemaan haavojaan. Matkan piti kestää muutama kuukausi, mutta Cecily jäikin Keniaan useammaksi vuodeksi. Cecily oppii rakastamaan Afrikan kauneutta, eikä naisen sydänkään enää itke verta. Kuullessaan tällaista tarinaa, Electra lähestulkoon hermostuu kokonaan. Kuinka tarina voi liittyä häneen? Paljon pitää tapahtua ennen kuin Electra kuulee tarinalle jatkoa. Varmaa on se, että tarinan kuultuaan Electran elämä ei voi olla enää entisenlaisensa. Hänen elämällään on tarkoitus. 

Täytyy myöntää, etten ole kauheasti pitänyt siitä, millaisena Electra on aiemmissa kirjoissa kuvattu. En siis odottanut Electran tarinasta läheskään yhtä paljon kuin joidenkin muiden sisarusten tarinoista, mutta sain yllättyä. Kirjan tarina tai pitäisikö sanoa tarinat ovat samalla kertaa sekä huikeita että surullisia. Kirjassa matkataan auringon paahtamaan Keniaan. Naivashajärvi erilaisine eläimineen luo kuvan luonnonkauniista paikasta, jota se varmasti onkin. Samalla saadaan kurkistaa Maasai-heimojen elämään, ja huomataan, etteivät valkoinen ja musta ole samanarvoisia. Ei, vaikka eletään mustien Keniassa. Siellä ovat olleet valkoiset vallassa pitkään. Samaan aikaan 1940-luvulla New York on sivistynyt paikka, mutta siellä on sama asettelu. Mustilla ei ole mitään arvoa. 

Lucinda Riley onkin tarttunut kahteen todella suureen aiheeseen Auringon sisaressa. Rotuerotteluun, ja sitä kautta rasismiin sekä laajenevaan huumeongelmaan. Riley kuvaa karmivalla tavalla 1940-luvun rotuerottelua. Cecilyn tarinaa lukiessani sydämeni meinasi pakahtua, kuinka rumasti mustia ihmisiä kohdeltiin. Heillä ei ollut mitään ihmisarvoa. Vaikka rotuerottelusta olisi näennäisesti vapauduttu, ei rasismista päästä ikinä eroon. Aina on ihmisiä, jotka luokittelevat ihmisiä heidän etnisen tai uskonnollisen taustansa takia. Entä sitten huumeet? Kirjassa kuvataan huumevieroituksista kärsiviä ihmisiä, ja kuinka heitä halutaan auttaa. Tämän suhteen olen todella skeptinen. Jotkut onnekkaat pääsevät huumeista eroon kokonaan, mutta maailma ei ikinä vapaudu huumeista. Huumeita kehitetään koko ajan lisää. Kuka edes pysyy mukana kaikissa variaatioissa? 

Seitsemän sisaren -kirjasarjassa on yleensä sekoitettu faktaa fiktion keskelle eli tuotu oikeita ihmisiä tarinoiden keskelle. Tällä kertaa tunnistin toki Obaman, mutta arvailujen varaan jäi, oliko joku New Yorkin ihmisoikeusaktivisti ollut joskus todellinen henkilö. En saanut mistään kiinni. En myöskään tunnistanut Keniassa olleita englantilaisia. Toki päästin mielikuvitukseni valloilleni ja mietin, onko Electralle oikeassa maailmassa esikuva. Keniassa sijaitseva Muthaiga Club sen sijaan on olemassa ihan oikeastikin

Kirjan englanninkielinen alkuteos The Sun Sister on ilmestynyt vuonna 2019. Kirjan suomennoksesta on vastannut Hilkka Pekkanen. Laura Noponen on jatkanut hienoa kansipaperitaidetta. 

Lucinda Rileyn Auringon sisar on ehdoton kirjavalinta sinulle, joka olet jäänyt sarjan koukkuun. Reilu 900-sivuinen jättikirja saattaa aiheuttaa myös sen, että kotityöt jäävät tekemättä.

Lämmin kiitos kustantajalle kirjasta.

 

Agnes Loonstra & Ester Scholten: Kreisi kissaleidi

Olen kärsinyt jonkinasteista lukujumia, vaikka koko ajan on parikin kirjaa kesken. Toki olen lukenut, mutta esimerkiksi kissaulkoilujen lukemiset ovat menneet lähiaikoina pitkälti syntyjä syviä miettien. Mutta, kun näen jonkin kiinnostavan kirjan, on se pakko saada käsiin ja mieluiten mahdollisimman nopeasti. Tällä kertaa tunne iski päälle, kun luin Hupsu ja tosi höpsö -blogin postausta Agnes Loonstran ja Ester Scholtenin kirjasta Kreisi kissaleidi (Kirjapaja, 2020). Menin jopa niin sekaisin, että tilasin kalliimman kirjan, vaikka Adlibriksellä olisi ollut hyvä tarjous.

Vain toinen kissanainen tai kissaleidi voi tietää, millaista on omistaa kissa tai kaksi tai jopa useampi. Tuo täydellisen pöyhkeä ja omahyväinen sulotassu, joka vähät välittää kissaleidin tunteista, osaa pelkällä olemuksellaan valloittaa kissanaisen sydämen. Ei siihen sen kummempaa tarvita. Kissanainen on aina vahva. Hän ei tarvitse osakseen lemmikin suunnatonta kiintymystä ja hössötystä. Hän tietää, että kissa on se, joka talossa määrää ja siihen hän on aina valmis. 

Agnes Loonstra ja Ester Scholten ovat osuneet kuvakirjassaan Kreisi kissaleidi asioiden ytimeen. Kirjan lyhyet tekstit ja värikkäät kuvat kertovat kaiken olennaisen. 

• Kissan lelut: yksinkertaisimmat ovat parhaimpia tai mikä estäisi repimästä esimerkiksi wc-paperirullaa.
• Kissan notkeus tekee helpoksi mahtua koloon kuin koloon. Laatikot ovat ehdottomasti parhaimpia. Koolla ei ole väliä.
• Kissaleidi arkistoi kaikki pienen ja vähän isomman kissan teot. Ensimmäinen naukaisu, ensimmäiset syntymäpäivät, ensimmäinen ulkokakka. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.
• Kissanainen kerää itselleen kaiken kissa-aiheisen asian tai joku voisi sanoa krääsän. Listalle mahtuvat vaatteet, mukit, kassit, koriste-esineet jne. Pääasia on kissa.

Tiesittekö muuten, että Florence Nightingalella oli 60 kissan omistaja? Aikamoista modernin sairaanhoidon kehittäjältä. Kreisi kissaleidi esittelee joukon muitakin kuuluisia kissaleidejä.

Pidän siitä, kuinka lyhyesti ja ytimekkäästi kirjan tekijät ovat löytäneet kissojen ja kissaleidien syvimmän olemuksen. Kirjaa lukiessa ymmärtää sen, ettei ole yksinään hullaantunut kissanainen, vaan tällaisia henkilöitä löytyy ympäri maailman. Kissaleidit taitavat olla oma ihmislajin luokkansa. 

Kirjan englanninkielinen alkuteos Crazy Cat Lady on ilmestynyt vuonna 2019. Kirjan on suomentanut Vilhelmiina Koho.

Agnes Loonstran ja Ester Scholtenin Kreisi kissaleidi on ihastuttava kirja kaikille kissaihmisille. Ei tarvitse olla nainen, eikä leidi. Tämä kirja on sinulle, joka rakastat kissoja yli kaiken. Tämä kirja on myös oiva joululahja ihmiselle, joka ei voi elää ilman kissaa tai kissoja.

Tiedät olevasi kreisi kissaleidi, kun kotisi on täynnä tyhjiä pahvilaatikoita. (Agnes Loonstra & Ester Scholten: Kreisi kissaleidi)

 

 

Ajatuksia Helsingin kirjamessuista

Niinhän siinä sitten kävi, että Helsingin kirjamessut olivat verkossa. Ajattelin, että tämä voisi olla ihan hyvä juttu. Ja hyvähän se oli tietysti siltä kannalta, etteivät ihmismassat sulloutuneet samaan tilaan, jossa koronavirus olisi voinut aiheuttaa kunnon koronashown. Mutta onko niitä haastatteluja loppujen lopuksi kiva katsoa kotoa käsin läppärin ruudulta? Jos katsoo yksin, voi keskittyä kunnolla haastatteluun, eikä mahdollinen messukaveri töki koko ajan hihaan ja supata jotain korvaan. Kyllä, mutta messufiilis jäi puuttumaan kokonaan. Olisi ollut kiva tavata muita kirjabloggaajia ja kenties törmätä vanhoihin tuttuihin. 

Entä kuinka verkkomessut menivät omalta kohdaltani? Suunnittelin etukäteen, että kuuntelisin torstaina ja perjantaina etäpäivien lomassa haastatteluja verkosta.

Torstai 22.10.2020

Aktivoin verkkolippuni aamulla hyvissä ajoin messutapahtumaan. Tosin se ei mennyt kovin näppärästi. En lukenut ohjeita, koska kuka niitä ylipäätään lukee. Homma ei ollutkaan aivan yksinkertainen, vaan minun piti rekisteröityä kirjamessuille. Tänään tuli mieleeni Vastaamon tietomurto. Kuinkakohan moneen kymmeneen tai sataan eri paikkaan vuosien aikana olenkaan itseni kirjannut? Voisiko tällaiset messuilut järjestää yksinkertaisemmin ilman rekisteröitymistä? 

Touhotin torstaina aamupäivällä hyvissä fiiliksissä ja heti, kun messut aukesivat, niin etätöistä eetteriin. No ohhoh! Olipas teknisiä ongelmia. Ei lipulla, eikä rekisteröityneenä messukävijänä ollut mitään asiaa seuraamaan messuja. Onneksi tietotekniset ongelmat oli selätetty siten, että ohjelmia pystyivät seuraamaan torstaina kaikki. Olipa lippua tai ei. 

Torstaiaamun iloinen touhuaminen päättyi nopeasti, kun sain ikävän työpuhelun kollegaltani. Meni täysin fiilis päältä. Niin, ja olin järjestänyt yhden palaverin aamupäiväksi. Sekin piti hoitaa alta. Lounasaikaan en saanut seurattua mitään messuohjelmaa. Iltapäivä puolestaan alkoi tuloskatsauksella. Työpäivän lähestyessä loppuaan pääsin lopulta fiilistelemään. Aluksi Pullopostia Seilin saarelta. Katja Kallio haastattelemassa Susan Heikkistä. Tästä oli hyvä siirtyä etäpäivän päätteeksi Kjell Westön haastatteluun. Tritonus, odotan, että pääsen kirjan kimppuun. Anna-Riikka Carlson haastattelemassa Tiina Laitila Kälvemarkia kirjasta H₂O oli myös katseltava ja kuunneltava. Hieman ehdin myös kuunnella Maria Petterssonia Historian jännistä naisista. Kirja, jonka haluaisin lukea.

Kjell Westö

Perjantai 23.10.2020

Siis mitä ihmettä? Mihin hävisi perjantain etäpäivä? Keskittymistä vaativiin työtehtäviin ja puheluihin, puheluihin ja puheluihin sekä verkkopalaveriin. Sainko kuunneltua mitään? Kun muistiinpanojani lueskelen, niin tyhjää on täynnä. Miksi muistelen, että olisin jotain kuunnellut, mutta ilmeisesti en sitten ole.

Tiina Laitila Kälvemark ja Anna-Riikka Carlson

Lauantai 24.10.2020

Jos olisi ollut tavalliset kirjamessut, olisin kirmannut jo aamutuimaan messukeskukseen ja toivottavasti bloggariaamiaiselle. Mitä tein nyt? Hidas lauantaiaamu, jos se nyt ylipäätään voi hidas olla, kun kissa yrittää repiä minut yöpaidassa aamulenkille. Ei se hidas ollut. Vauhdilla ulkoilemaan, jonka jälkeen aamupala ja kauppaan. Ja lauantain kauppareissuthan kestävät, vaikka meinaisin kuolla maskin aiheuttamaan tukalaan oloon. Kellohan oli jo vaikka mitä, kun vasta pääsin koneen ääreen. Päädyin kuuntelemaan Anna-Liisa Haavikon haastattelussa olevaa Niko Eskelistä Raskaasta perinnöstä, jonka jälkeen katsoin Jorma Uotisen ja Sauli Miettisen haastattelun. Aloittelin myös kuuntelemaan Anni Kytömäen haastattelua ja teoksena tietysti Margarita.

Maria Pettersson

Sunnuntai 25.10.2020

Sunnuntai on yleensä ollut messuilujeni lepopäivä ja niin se oli tänäkin vuonna. Olen viihtynyt vaakatasossa Lucinda Rileyn Auringon sisaren kanssa sekä myöhemmin alkuillasta kissaulkoilulla Anna-Kaari Hakkaraisen Dioraaman kera. Lucinda Rileyn piti olla alun perin kirjamessuilla, mutta hän oli perunut haastattelun. Harmi, koska yleisöä olisi varmasti riittänyt.

Susan Heikkinen

Onneksi messuohjelmien haastattelut löytyvät vielä pari viikkoa verkosta, koska sieltä löytyvät esimerkiksi Juha Hurme, Tuomas Milonoff ja Riku Rantala, Elizabeth Strout, Kaj Lipponen (Juice-kirja), Eva Frantz, Marko Annala sekä Kale Puonti (Manni). Nythän minä voin suunnitella ensi viikon etätöitäni tallenteiden parissa.

Kaiken kaikkiaan kirjamessut verkossa oli ihan hieno juttu, koska kerrankin kirjallista keskustelua oli kuunneltavissa järjettömän paljon. Jos vain ehtisi, voisi vaikka kaikki tallenteet kuunnella läpi. Siitä huolimatta toivon, että ensi vuonna tilanne on toinen ja pääsemme paikan päälle seuraamaan kirjatohinaa.

Sain Messukeskukselta lipun Helsingin kirjamessuille. Kiitos siitä.

Lippuarvonnan voittajat

 

Hieman arvelinkin, että olen liian myöhään liikenteessä, kun laitoin pystyyn lippuarvonnan Helsingin Kirjamessujen verkkotapahtumaan. Toisaalta tämä oli hyvä tilaisuus niille muutamalle, jotka arvontaan osallistuivat, koska tällä kertaa kaikki voittivat! 

Paljon onnea voittajille! Laitan teille sähköpostilla messuliput tulemaan eli 1 lippu/voittaja. 

Mainittakoon vielä, että minulla on pari lippua jäljellä. Eli jos olet myöhässä arvonnan suhteen. Laita kommentti ja sähköpostiosoitteesi, niin lähetän sinulle messulipun. Nopeimmat elävät.

Helsingin Kirjamessut 2020 verkossa ja lippuarvonta

Kiirettä pitää ja tämäkin postaus piti julkaista jo viime viikolla, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Aiheena on tietysti Helsingin Kirjamessut verkossa 22.- 25.10.2020 sekä lippuarvonta. 

Helsingin Kirjamessuja ei tänä vuonna voida järjestää perinteisessä muodossa, joten kirjamessujen ohjelma on siirtynyt verkkoon. Tämä on tietysti ymmärrettävää, vaikka se tietysti harmittaa, ettei pääse käsin koskettelemaan kirjapinoja. Mutta se, mikä on parasta, voi kirjamessujen ohjelmiin syventyä kotoa käsin. Ei ruuhkaa, eikä ärsyttäviä ihmismassoja vellomassa päämäärättömästi sinne ja tänne. Oma sohva tai lempinojatuoli sekä jääkaappi käden ulottuvilla. Voi vain antautua kiinnostavien keskustelujen pariin ja antaa ajatusten virrata kirjallisissa aiheissa. 

Koska jokaisella on oma makunsa, voi Helsingin Kirjamessujen ohjelmapoimintoja käydä kurkkaamassa täältä. Kirjamessujen ohjelmakalenteri puolestaan löytyy täältä. Itse en ole vielä kauheasti syventynyt ohjelmaan, mutta äkkiä katsoen mielenkiintoisia nimiä on reilusti. 

Helsingin Kirjamessuilla on perinteiseen tapaan myös paljon kustantajien ja kirjakauppojen tarjouksia. Isänpäivä ja joulu lähestyvät. Koskaan ei ole liian aikaista hankkia lahjoja. 

Sitten asiaan. Sain arvottavaksi blogini lukijoille viisi kokoaikalippua messuille. Lipulla voit seurata messujen ohjelmia sekä tallenteita 8.11.2020 saakka. 

Arvonnan säännöt: 

1. Yksi arpa jokaiselle osallistujalle.

2. Kerro kommenttikentässä, kiinnostaako kirjamessut verkossa. 

3. Lisää kommenttiisi sähköpostiosoitteesi. Jos voitto osuu kohdallesi, niin lähetän sinulle lipun sähköpostilla.

 

Arvonta alkaa nyt ja päättyy keskiviikkona 21.10.2020 klo 18.00. Tämän jälkeen ilmoitan erillisessä blogipostauksessa voittajan.

Arpaonnea kaikille!

Teatterissa: Bouvard ja Pécuchet

Miltä kuulostaisi, jos ottaisit haltuun kaiken tiedon, mitä maailmassa ja maailmankaikkeudessa on? Melkoiselta ja uskomattomaltakin, mutta niin vain Teatteri Takomossa tehdään. Katja Küttner ja Samuli Niittymäki olivat sattumalta törmänneet toisiinsa ja huomanneet, että molemmat lukevat samaa Gustave Flaubertin viimeiseksi jäänyttä teosta Bouvard ja Pécuchet. Tästä kehkeytyi yömyöhään asti kestävä keskustelu, jonka lopputulema oli, että molemmat olivat kyllästyneitä ja väsyneitä oman elämänsä hallitsemattomaan kaaokseen tai ylenpalttiseen järjestelmällisyyteen. Jotain olisi tehtävä.

Samuli Niittymäki ja Katja Küttner
Teatteri Takomo: Bouvard ja Pécuchet (2020)
Kuva © Mitro Härkonen

Löytyisikö tiede- ja taidekirjallisuudesta vastaus kaikkiin maailman kysymyksiin? Ideaa on kokeiltava. Kaksikko vuokraa Teatteri Takomon puoleksi vuodeksi ja palkkaavat assistentin (Rebekka Palanne). He tilaavat niin paljon tiede- ja taidekirjoja, ettei kukaan voi käsittää sitä. Assistentti yrittää löytää ratkaisua kirjarunsauden lajittelemiseen. Mikään ei tunnut olevan hyvä kaksikolle. Sitä paitsi, miksi he lukisivat kaikki maailman tiedekirjat läpi, kun on olemassa helpompikin vaihtoehto vai onko? 

Katja Küttner ja Samuli Niittymäki pelaavat hyvin yhteen. Näytelmää katsoessa aloin miettiä, tapasivatko he oikeasti Flaubertin kirjan äärellä, vai mistä kaikki sai alkunsa. Oli miten oli, pidin tavasta, jossa näyttelijät ovat oikeasti saman päämäärän edessä. Otetaan kaikki tieto haltuun. Ei mitään seksististä, eikä edes pikkiriikkisen romanttista, vaan pelkkää raakaa lukutyötä ja uusien asioiden omaksumista. Nautin dialogista, jota näyttelijäkaksikko kävi keskenään. Asioita pompotellaan kuin pingispalloa ja haetaan vastauksia.

Rebekka Palanne, Samuli Niittymäki, Aleksi Kinnunen ja Katja Küttner
Teatteri Takomo: Bouvard ja Pécuchet (2020)
Kuva © Mitro Härkonen

Assistentti Rebekka Palanne, Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun taiteellisen opinnäytetyön tekijä, jätetään yksin selviytymään näyttämölle. Hänenhän on vain tarkoitus avustaa Küttnerin ja Niittymäen suuruudenhullua päämäärää. Kun konkarinäyttelijät Küttner ja Niittymäki keskittyvät tiedon maailmaan, alkaa Palanne lukea Flaubertin kirjaa. Samaan aikaan taustalla rumpali Aleksi Kinnunen harjoittelee musisointia. Teatteri Takomon valot ja äänet alkavat elää omaa elämäänsä rumpujen ja Palanteen lukemisen taustalla. Syke kiihtyy ja syntyy kakofonia, jossa Palanne kiihdyttää lukuvauhtiaan samassa tahdissa kaiken melskeen ja valomeren rinnalla. Vauhti kiihtyy lopulta aivan käsittämättömiin sfääreihin. Aivan kuin lukuvauhti olisi rinnastettavissa siihen kaikkeen tiedon määrään, joka ympärillämme on. Uskomaton nainen! Itse olisin saanut astma- tai yskäkohtauksen ja olisin seonnut sanoissani, mikäli edes olisin nähnyt mitään lukea valojen loisteessa ja hurjuudessa. Nuori näyttelijänalku sen sijaan hoitaa hommansa taidolla kotiin. Palanne, sinä todellakin hallitset mahtavan hengitystekniikan. Upea suoritus.

Rebekka Palanne, Samuli Niittymäki ja Katja Küttner
Teatteri Takomo: Bouvard ja Pécuchet (2020)
Kuva © Mitro Härkonen

Tuomas Rinta-Panttilan ohjaus ja dramatisointi on huikea. Näytelmä etenee alun rauhallisesta ja leppoisasta olohuonemaisesta keskustelusta kohti megalomaanista hässäkkää, jossa missään ei tunnu olevan mitään järkeä, mutta siitä huolimatta järkeä on enemmän kuin koskaan. Tiedon määrä on rajaton. Sitä tämä näytelmä kuvaa tyrmäävällä tavalla. 

Bouvard ja Pécuchet on näytelmä henkilöille, jotka ymmärtävät satiirin purevuuden ja farssin ylilyönnit. Samalla näytelmä on loistava muistutus kaikille besserwissereille siitä, kuinka pieni ja mitätön ihminen onkaan tiedon maailmassa. 

Bouvard ja Pécuchet sai ensi-iltansa Teatteri Takomossa torstaina 24.9.2020. 

Rooleissa: Katja Küttner, Samuli Niittymäki ja Rebekka Palanne (TeaK) 

Ohjaus ja dramaturgia: Tuomas Rinta-Panttila

Muusikko: Aleksi Kinnunen

Valosuunnittelu: Heikki Paasonen

Tilasuunnittelu: Salla Salin

Pukusuunnittelu: Maria Sirén

Äänisuunnittelu: Ilkka Tolonen

Äänisuunnittelun assistentti: Eliel Tammiharju (TeaK)

 

Pakko vielä loppuun mainita muutama sana koronasta. Teatteri Takomon lämpiö on pieni, joten suositus on, että yleisö odottaisi näytelmän alkua ulkona. Teatterissa on tarjolla käsidesiä ja kasvomaskeja. Katsomon istuinpaikkoja on vähennetty. Lisäksi istuinpaikat on hajautettu, jotta turvavälit säilyisivät. Kummasti muuten ei tulisi tällä hetkellä mieleenkään lähteä teatteriin ilman maskia. Onneksi näytäntöjä sentään on vielä saatu pidettyä, koska teatteri kohentaa henkistä jaksamista todella paljon.

Kiitos Teatteri Takomolle kutsuvieraslipusta.

 

Rachel Cusk: Ääriviivat

Lukupiirin syyskuun valinta oli Rachel Cuskin Ääriviivat (S & S, 2018). Oikeasti kirjasta piti keskustella jo paljon aikaisemmin, mutta tätä kirjaa ei niin vain lainata kirjastosta. Lähes kaikilla lukupiiriläisillä oli vaikeuksia saada kirja käsiinsä. Lopuksi joku huomasi, että kirja oli saatavilla jonkin suoratoistopalvelun kautta e-kirjana. Tosin näytöltä lukeminen ei ole kaikille mukavaa. Itse sain onneksi kirjan käsiini kirjastosta. Tosin jouduin muistaakseni hieman jonottelemaan, että kirja vapautuisi lainasta. 

Englantilainen kirjailija Faye matkustaa Ateenaan pitämään luovan kirjoittamisen kurssia. Matkalla nainen kohtaa ihmisiä. Tuttuja ja tuntemattomia. Jo lentomatkalla Faye tapaa miehen, joka istuu hänen vieressään. Mies alkaa kertoa elämästään. Hän on kasvanut rikkaiden laivanvarustajien poikana, joka on käynyt sisäoppilaitoksen. Miehen elämää on siivittänyt useampi avioliitto, joista mies Fayelle kertoo. Satunnainen kohtaaminen johtaa tapaamisiin Ateenassakin. Mies pyytää Fayeä veneilemään. 

Faye pyytää kurssilaisia kertomaan jostain asiasta, jonka olivat kohdanneet matkalla kurssille. Yksi osallistuja kertoo koirasta, joka oli omistajansa olkapäällä ja katseli ympärilleen. Toinen kurssilainen puolestaan kertoi käsilaukusta vailla omistajaa. Kolmas puolestaan avautuu aviomiehestään, joka on laittanut toimistonsa uuteen uskoon. Kaikkialla on valkoista. Mukava sihteeri Martha on siirretty toimiston perukoille, ettei sotkisi olemuksellaan toimiston yleisilmettä. 

Koko kirjan ajan Faye on kuuntelijan roolissa. Hän tarkkailee ihmisiä ja tekee heistä yksityiskohtaisia havaintoja heidän omien kertomustensa avulla. Tällä tavoin hän luo ääriviivoja ihmisille. Pelkkien ääriviivojen kautta ihmisestä ei kuitenkaan saa kaikkea selville, mutta pääsee kuitenkin jollain tavoin osaksi heidän elämäänsä. Faye on hyvin eleetön osa kirjaa, vaikka hän kirjan kertomusta kannattelee. Fayen nimi taidetaan mainita kirjassa vain yhden kerran. 

Kirjan rikkaukdeksi on mainittava se, että kirjan kertomukset koostuvat eri-ikäisten ihmisten tarinoista. Jokainen kertomus kertoo ihmisen arvomaailmasta. Nuorella se voi olla täysin erilainen kuin vanhemmalla. Ääriviivojen suhteellisen lyhyet kertomukset tekivät lukemisesta mukavaa. Niihin oli helppo siirtyä lyhyeksikin aikaa. Kertojien filosofiset kommentit toivat syvyyttä tarinoihin. Useissa kertomuksissa ihmiset olivat muutoksen kynnyksellä. Lukupiirissä kirjasta sanottiin myös, että kirja ehkä avautuisi paremmin, jos kirjan lukisi uudestaan. Pääsisi jollain tavoin syvemmin yksittäisten ihmisten tarinoiden sisälle. 

Rachel Cusk kuvailee ihmisiä häikäilemättä. Eräs lukupiiriläinen muisteli lukeneensa jostain, että englantilaiset ovat sanoneet kirjailijan olevan ilkeä kuvauksissaan, vaikka ovat kirjasta muuten pitäneetkin. Tästä syntyi keskustelua, onko käännös aiheuttanut vivahde-eroja vai eivätkö suomalaiset ota kaikkea kirjoitettua niin kovin ilkeästi. Käännös oli lukupiirin mielestä joka tapauksessa onnistunut. Kirjan henkilökuvaukset ovat eittämättä mielenkiintoisia. Kirjoittajakurssilla raivokohtauksen saanut nainen on hyvä esimerkki tästä tai nainen, joka levitteli eväänsä ja söi niitä tyynesti kurssitunnilla. 

Lukupiirissä keskustelua aiheutti myös se, aiheuttiko Faye itse sen, että lentokoneen vierustoveri olisi halunnut tehdä naiseen lähempää tuttavuutta, kun olivat veneilemässä. Antoiko Faye vääriä signaaleja miehelle, vaikka itse ei ollut ajatellut miehestä sen enempää, koska heillä oli suuri ikäero. Tästä saisi loistavan Me Too -keskustelun aikaiseksi, jos haluaisi. Lukupiirissä ei päästy oikeastaan mihinkään loppupäätökseen. Nainen olisi saattanut olla häviäjä tässä ottelussa. Hieman mietitytti se, miksi nainen lähti yksinään vieraan miehen kanssa veneilemään. 

Kirjan englanninkielinen alkuteos Outline on ilmestynyt vuonna 2014. Kirjan on suomentanut Kaisa Kattelus. Rachel Cuskin Ääriviivat on trilogian avausteos. Sarjan kaksi muuta suomennosta ovat Siirtymä (2019) ja Kunnia (2020). 

Rachel Cuskin Ääriviivat on kirja kaikille, jotka haluavat rauhallista luettavaa. Kirjan tarinat vievät mukanaan erilaisten ihmisten elämään. 

Lukupiiri antoi kirjalle tähtiä 3½ (asteikko 1-5).