8.9.2020

Susan Heikkinen: Pullopostia Seilin saarelta – Potilas numero 43

Joskus kirjan nimi on niin kiehtova, että kirja on luettava ihan vain pelkän nimen takia. Plussaa tuo tietysti hyvä tarina. Nyt osuivat molemmat nappiin. Susan Heikkisen kirjan nimi Pullopostia Seilin saarelta – Potilas numero 43 (SKS, 2020) herätti kiinnostukseni heti. Ihan vain sen takia, että pulloposti ja Seili. Kirjan kansien väliin mahtuu uskomaton tarina, joka piti otteessaan alusta loppuun saakka. Kaiken lisäksi kirja on tietoteos. Kirjasta löytyy varsin paljon tietoa Suomen mielenterveyden hoidon suuntalinjoista 1920-luvulta 1950-luvun loppuun saakka. 

Saima Rahkosen elämä ei ollut kadehdittava. Hän syntyi vuonna 1903 köyhään työläisperheeseen Viipurin suurpitäjässä. Työnteko piti aloittaa jo nuorena tyttönä, eikä kansakoulua ehtinyt käydä kuin pari vuotta. Vuodesta 1917 lähtien Saima toimi palvelijan tehtävissä monissa eri paikoissa. Nuori nainen ei tuntunut viihtyvän missään kovin pitkään. Parikymppisenä työt veivät Helsinkiin. Jokin vaivasi Saimaa. Hän ei pitänyt työkaveristaan, vaan päätti hoitaa tämän hengiltä. Onneksi yritys epäonnistui, vaikka pahat jäljet se työkaverin kasvoihin jättikin. Vankilaanhan Saima teostaan joutui. 

Saima todettiin syyntakeettomaksi ja koko loppuelämän sairaalakierre on valmis. Sairaalat vaihtuvat useaan otteeseen. Seilin sairaalassa Saima oli pariin otteeseen. Toisella kerralla kuolemaansa saakka. Seilissä Saima aktivoitui kirjoittamaan kirjeitä kuvitelluille miesystävilleen. Osa kirjeistä löytyi arkistoista, koska niitä ei oltu toimitettu eteenpäin. Minnekäs niitä – kuvitteellisia kirjeitä. Mutta ei tässä vielä kaikki. Seilin saarelta löydettiin vuonna 2010 lasipulloja, jotka olivat täynnä käsin kirjoitettuja lappuja. Pienet pullot alkoivat kiinnostaa toimittaja Susan Heikkistä, joka halusi, että pullot avattaisiin. Hän kirjoittaisi artikkelin ja lehti maksaisi kulut. 

Susan Heikkinen ei tainnut arvatakaan, millaiseen tutkimustyöhän pullojen sisältö hänet veisi. Hän tutustuisi naiseen, jonka elämä olisi unohtunut ilman häntä. Saima Rahkosen sukulaiset eivät olleet kertoneet naisesta tuleville sukupolville. Saiman elämä tuli heille yllätyksenä. Saiman elämää tutkiessa Susan Heikkinen on joutunut tekemään varsinaista salapoliisityötä. Aivan mahtavaa, että Saiman elämäntarina tuli kerrotuksi. 

Eikä siinä tietysti vielä kaikki. Susan Heikkisen kirja on loistava läpileikkaus suomalaisen mielenterveyden hoidon historiasta. Saima joutui kokemaan monia uusia hoitomuotoja. Osa saattoi toimia hyvinkin, mutta osa teki pahempaa jälkeä Saiman mielelle. Lobotomiaa ei sentään Saimaan kokeiltu. Oli myös mielenkiintoista lukea, millaisia raportteja sairaanhoitajat joutuivat tekemään. Jopa ikkunan rikkomiselle oli oma symbolinsa. Saiman suhde häntä hoitaviin lääkäreihin vaikutti olevan kunnioittava. Ikään kuin Saima olisi tiennyt paikkansa. Hoitajille sen sijaan saattoi kiukutella, jos siltä tuntui ja kyllähän se aina välillä siltä tuntui. Saiman tunteet purkautuivat rauhattomuutena, itkuna ja huutona. 

Saiman tarinaa lukiessa minua herkisti ajatus siitä, että Saima joutui olemaan kaukana sukulaisistaan. Seilin saarella sisko kävi välillä Saimaa tervehtimässä, mutta äitiä Saima ei tainnut nähdä. Äitiä oli kuitenkin kova ikävä. Hätäkin oli suuri, kuinka äiti pärjää. Kirjan tarina on myös hyvä osoitus siitä, kuinka hankalaa matkustaminen oli siihen maailman aikaan. 

Seilin saarella on varsin mielenkiintoinen historia. Aikoinaan saarelle toimitettiin leprasairaat. Kun lepra kukistettiin Suomesta, saari siirtyi mielenterveyspotilaiden hoitopaikaksi. Nykyään Seilin saarella on Turun yliopiston Saaristomeren tutkimustoimintaa, mutta saari on myös suosittu retkeilykohde. Arvaatteko kenellä on ollut jo muutaman vuoden haaveena tehdä retki Seilin saarelle? 

Susan Heikkisen Pullopostia Seilin saarelta on kirja kaikille historiasta kiinnostuneille, mutta samalla se on hienosti koottu tarina yhden naisen elämänkohtalosta.



Lämmin kiitos kustantajalle, jolta kirjan sain.


14 kommenttia:

  1. Tämä on hieno tietoteos mielenterveyden historiasta ja tietysti Saimasta.
    On se ollut hirviää hommaa, kun ihmisiä on porattu kalloon lobotomiaa tehdessä ja sitten heistä on tullut lähes kyvyttömiä tekemään tai tuntemaan mitään.
    Sähköshokkihoitoja annetaan edelleen, mutta ne eivät taida olla niin pahoja kuin Saiman aikana. Toivon niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on todella hieno kirja. Pidin tavasta, jolla Heikkinen kuljettaa tarinaa.
      Sähköshokkihoito on tosiaan edelleen käytössä, mutta onneksi lobotomia oli vain hetken aikaa. Ihan järkyttävä ajatus, että ihmisen kalloa porataan mielenterveysongelmien vuoksi.

      Poista
  2. Lukisin tuon kirjan, olen käynyt seilin saarella, kun se ei ole kaukana, telkkaristakin on ohjelmaa joskus tullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin suositus kirjalle.

      Olet onnellinen, kun olet käynyt Seilin saarella. Sinne minunkin mieleni tekevi. Ehkä jonakin päivänä retki saarelle onnistuu.

      Poista
  3. Yritin lukea tätä kirjaa, muttei lähtenyt vetämään. Suosittelin kuitenkin eteenpäin historiasta kiinnostuneille ystävilleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on varmasti loistava kirja kaikille historiasta kiinnostuneille. Itse ne kauheasti innostunut historiasta kouluaikoina, mutta kun historian rinnalle on kirjoitettu hyvä tarina, niin silloin tällainen uppoaa. No, tämä olisi uponnut muutenkin, koska Seili on pakko nähdä ja kokea -listallani.

      Poista
  4. Huoh, mikä tutkivan toimittajan onnenpotku! Olen lukenut jo kaksi Seilin saaren naisista kertovaa romaania, mutta tämä tietokirja/elämäkerta tuntuu vielä jännittävämmältä. On varauksessa kirjastossa, saan ehkä jouluun mennessä. Can't wait...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen lukenut Katja Kallion Yön vartijan, mutta se toinen Seilin saarelle sijoittuva romaani on lukematta. Toki niitä voi olla useampikin, mutta itse tiedän kaksi.

      Tämä on kyllä huikea kirja, jota kannattaa odottaa.

      Poista
  5. Mä en pysty näitä lukemaan, lobotomia ym tekee liian häijyä. Jompaa kumpaa niistä Seilin saarelle sijoittuvista romaaneista yritin alkaa lukemaan, siinä oli introna jostain naisesta, joka sai kylpyjä hoitona, niin pitkiä ja niin runsaasti että sen iho kuoriutui pois ja koki kivuliaan kuoleman. En pystynyt jatkamaan varsinaiseen kirjaan tuon jälkeen enkä tule tarttumaan mihinkään vastaavaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus nämä kirjat voivat olla kuvottavia. Itse olen todella herkkä kaiken kanssa, joka liittyy terveydenhoitoon, mutta tämä kirja oli mielenkiintoinen luettava. Järkyttävillä hoidoilla ei mässäilty, vaan kerrottiin Saiman elämästä sellaisena kuin dokumentit antavat ymmärtää.

      Poista
  6. Tuli ihan kylmät väreet tätä lukiessa! Kiitos loistavasta vinkistä ja innostavasta postauksesta.
    Seili oli minulla muutama viikko sitten mielessä kun olin viikonloppulomalla Hangossa. Siellä, keskellä luonnonsuojelualuetta on neuvostoliittolaisten sotilaiden kasarmialue. Myöhemmin sotien jälkeen parakeissa pidettiin esimerkiksi irtolaisuudesta ja juoppoudesta syytettyjä naisia. Ränsistynyt paikka oli todella mieleenpainuva ja vei ajatukseni myös Seiliin merellisen sijaintinsa vuoksi. Mielenkiintoista, vaiettua mikrohistoriaa.
    Tämä kirja täytyy kyllä saada käsiin jostakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa lukea. Seili on kiinnostanut minua muutaman vuoden ajan. Ehkä ensi kesänä pääsisin sinne matkustamaan.

      Kävin kesälomallani Bengtskärin majakalla. Laiva lähti Hangosta ja retkibussin opas kertoi matkan bussimatkan aikana sota-ajoista ja neuvostoliittolaisten hyökkäyksistä. Pelkästään bussin ikkunasta näki edelleen sodan jälkiä metsien laitamilla. On ollut melkoista, ja talläinen on mikrohistoriaa parhaimmillaan.

      Poista
  7. Tunnen kustantajan. Arkistotutkijakollegani on saanut tuon teoksen läksiäislahjaksi.

    VastaaPoista