Ian McEwan: Sementtipuutarha

Luettuani Ian McEwanin Vieraan turva oli minun avattava myös McEwanin Sementtipuutarha (Uusi Kirjakerho, 1980). Kirjan voitin Ullan Luetut Kirjat -blogin kesäarvonnasta. Sementtipuutarhan englanninkielinen alkuteos The Cement Garden ilmestyi vuonna 1978. McEwanin esikoisteoksen on suomentanut Eva Siikarla. Kirjan kannet vaikuttivat hyvin tutuilta, enkä voinut olla miettimättä, onko meillä lapsuudenkodissani ollut samainen kirja hyllyssä. Aiemmin en kyllä kirjaa ole lukenut.

Neljä sisarusta, Julie, Jack, Sue ja Tom, ovat menettäneet molemmat vanhempansa. Ensin kuoli isä, jonka jälkeen melko pian äiti menehtyi vakavaan sairauteen. Sisarukset, iältään kuudesta kuuteentoista, päättävät olla kertomatta äitinsä kuolemasta kenellekään, etteivät joutuisi toisista erilleen. Lapset alkavat elää omaa sulkeutunutta elämäänsä vanhassa ja isossa kotitalossaan. Kukin lapsista tekee mitä tahtoo, eikä järjestyksellä ole väliä. Julie on sisaruksista vanhin. Hän yrittää aluksi pitää talossa kuria, mutta koska hän on nuori ja menokenkä vipattaa, ei hän jaksa aina keskittyä nuorempiin sisaruksiinsa. Jack on kirjan kertojaääni. Murrosikäinen, haiseva finninaama, joka on kaikkea vastaan. Jack voi maata päivät pääksytysten sängyssä ja masturboida. Sue on sisarusparven älykkö. Kirjoihinsa uppoutunut ja terävä-älyinen tyttö. Tom, sisaruskatraan nuorin, on selkeästi eksyksissä. Hän kaipaa äidin syliä ja turvaa. Välillä Tom pukeutuu tytöksi tai leikkii pikkuvauvaa, jota Julie hoivaa.

Ensinnäkin täytyy sanoa, että johan oli kirja. Ei todellakaan huono, mutta outo ja erikoinen. Ei ikinä pitäisi verrata kirjoja keskenään, mutta pidin Sementtipuutarhasta enemmän kuin Vieraan turvasta. Ian McEwanilla on loistava taito vangita tunnelma kirjoitettuihin sanoihin. Osa kirjan kohtauksista oli jopa niin kuvottavia, että tunsin nenässäni epämiellyttävät hajut tai tunsin ruokapöydän likaisuuden sormenpäissäni. Sementtipuutarha on absurdi ja älykäs kirja. Kirjan tunnelma on kummallinen, mutta ainakin minun oli lukijana pakko jatkaa eteenpäin. Janosin tietää, kuinka tarinassa lopulta käy.

Sementtipuutarha on ennen kaikkea psykologinen teos. Kirja laittaa lukijan miettimään, kuinka ihmismieli voi niksahtaa sijoiltaan hyvin herkästi. Toisaalta jo ennen lasten äidin kuolemaa perhe oli omituinen ja sulkeutunut. Mielestäni äidin kuolema oli viimeinen sysäys sille, kuinka lasten mielet lopulta vääristyivät aivan pois raiteiltaan. Kirjassa käsitellään myös paljon seksuaalista heräämistä. Vääristyneet perhesuhteet aiheuttavat kuitenkin sen, ettei kirjassa nuorten heräävä seksuaalisuus ole normaalia. Täytyy kyllä sanoa, että Ian McEwan ei päästä lukijaansa helpolla. Kirja herättää paljon ajatuksia, jotka jäävät pääkoppaan pyörimään.

Ian McEwanin Sementtipuutarhaa suosittelen, jos kaipaat luettavaksesi lyhyttä, mutta tiivistunnelmaista kirjaa.

Kirja saa tähtiä 4+ (asteikko 1-5).

Julmurikissa

Kesähelteillä kissan kanssa ulkoilu on välillä haastavaa ja välillä hieman enemmän haastavaa touhua. Toisinaan jäädään kymmenen metrin päähän kotiterassin varjosta. Toisinaan liikutaan vähän enemmän. Voin vain arvella, kuinka kuuma kissalla on turkissaan. Itsellä on tuskanhiki jo ajatuksesta lähteä seisomaan täysvarusteet päällä tunniksi auringonpaahteeseen. Pakko nimittäin suojautua pitkillä housuilla eli verkkareilla ja hupparilla, jos satutaan menemään jonnekin ryteikköön seisomaan tunniksi. En halua niitä kaiken maailman öhkömöntiäisiä kulkemaan pitkin ihoani tai hiuspohjaani.

Oli taas yksi tällainen alkuilta, kun lähdimme Herra Karvajalan kanssa tallustelemaan. Kauan ei tallusteltu, kun kissa huomasi jotain. Rynnimme yhden matalan aidan yli. Tai minä menin yli ja kissa ali. Herra Karvajalka otti heti metsästysasennon. Meni hetki ja kissa hyökkäsi. Seurasin tapahtumaa ja ajattelin, ettei hyökkäys onnistunut, mutta mitä vielä. Alkoi kuulua piipitystä. Kissa työnsi päänsä heinien sekaan ja hetken kuluttua nosti päänsä takaisin ylös. Suussa roikkui hiiri. Juoksu kotiterassille oli valmiina alkamaan.

Terassin nurmialueelle päästyämme kissa tiputti hiiren maahan. Hiiri lähti piipittäen juoksemaan karkuun. Sanoin Herra Karvajalalle, että nyt kannattaa katsoa, ettei hiiri karkaa. Ja karkasihan se. Tuijan alle piiloutui suurelta valkoiselta vaaralta. Mitä tekee Herra Karvajalka? Esittää ensin välinpitämätöntä. Seuraavassa hetkessä jo ihmettelee, minne pieni karvakaveri hävisi. Ei aikaakaan, kun kissa syöksyi tuijan juurten uumeniin. Ajattelin, että peli oli menetetty ja hiiri voitti tällä erää. Väärässä olin. Aikansa tuijan alla säädettyään kissa palasi hiiri suussa terassinurmelle.

Voi hiiripoloista! Herra Karvajalka antoi taas hiiren maistaa vapauden makua, mutta vain hetkeksi. Hiiri juoksi ja piipitti ja yhtäkkiä kissan tassu jo hiiren kumoon keikisti. Taas kissa esitti lepäävänsä hetken ja hiiri yritti pinkoa karkuun. Aloin olla jo hieman vihainen ja pyysin kissaa lopettamaan hiiren kärsimykset. Hiiri juoksi terassiaidan alle. Sanoin kissalle, että nyt se sitten livisti. ”Ja pah!” tuumasi kissa ja meni terassin sisäpuolelle odottamaan uutta elävää leluaan. Kauan ei tarvinnut odottaa.

Kissa heitteli hiirtä. Ressukka-hiiri oli edelleen elossa. Sitten kissa kävi makaamaan nurmikolle. Ihmettelin, minne hiiri joutui ja kysyin asiaa Herra Karvajalalta. Kissa katsoo minua viattomasti ja ihmettelevin silmin. Ei hän vain tiedä. Yhtäkkiä kissa kavahti ja nousi ylös. Mitä ihmettä? Makasinko minä hiiren päällä? Oh hoh! Sellaistahan ei satu juuri koskaan leikkihiirten kanssa.

Taas päästettiin hiiri vapaaksi. Hiiri juoksi daalioiden sekaan ja kissa perässä. Rukoilin ja pyysin, ettei kissa tuhoaisi miehen, joka täällä asuu, kukkaistutuksia. Onneksi ei näiden suhteen vahinkoja sattunut. Jos olisi sattunut, olisimme molemmat saaneet kuulla kunniamme. Lopulta kissa päätti lopettaa leikin lyhyeen. Lähestulkoon elävä hiiri päätettiin syödä. Hiiri hävisi kolmena kappaleena kissan suuhun. Tämän jälkeen kissa oli itseensä tyytyväisen näköinen ja halusi takaisin samoille hiiriapajille. Toista hiirtä ei kissa onnistunut nappaamaan, vaikka läheltä piti -tilanteita oli muutama.

Tämä tarina on tosi ja julma. En oikeasti voi olla miettimättä kissan julmuutta, mutta jos toinen saaliin saa, niin pakko on antaa viedä kissan leikki loppuun saakka. En kauheasti pidä siitä, että kissa syö saaliinsa, mutta en henno enää siinä vaiheessa ottaa saalista kissalta, kun kissa on saalistaan taistellut aikansa. Täytyy vain huolehtia, että madotukset ovat ajan tasalla.

On Herra Karvajalassa muitakin julmuuden merkkejä. Olen parina arkiaamuna nauttinut aamiaisen terassin viileydessä. Naapurissa asuva eläkkeellä oleva mies lähtee usein aamutuimaan liikkeelle. Vaihdamme hyvät huomenet. Myös Herra Karvajalka yleensä huutaa sanansa väliin, mutta kahtena aamuna se on myös noussut takajaloilleen ja ottanut etutassuillaan terassilla olevasta tähystystolpasta kiinni. Tolpasta kiinni pitäen herra Karvajalka on ottanut kynnet esiin ja liikkunut villin ja hurjan näköisenä tolpan ympärillä. Naapuri totesikin, että kissa yrittää pelotella häntä. Itse koin julmuuden merkit tänään, kun yritin salaa väsätä lounaaksi tonnikalasalaattia, kun kissa nukkui päiväuniaan. Tonnikalapurkki oli avattu jo aiemmin ja kissa oli saanut osuutensa herkustaan. Olin siirtänyt tonnikalan muovirasiaan, jonka avasin äänettömästi. Aloin asetella tonnikalapaloja salaattilautasen päälle, niin mitä tapahtuu? Kyllä! Siinä se Herra Karvajalka oli työntämässä naamaansa salaattilautaselleni. Ei auttanut muu kuin ottaa kissalle oma lautanen ja antaa taas osuus kalasta kissalle. Ja kuten arvata saattaa, omaan salaattiannokseeni jäi tonnikalaa hyvin vähän. Mitä opin tästä? Varaa kaappiin useampi purkki tonnikalaa.

Kuinka julmia teidän kissat ovat vai ovatko vain kauniita ja söpöjä karvakasoja?

Katri Lipson: Detroit

Katri Lipsonin Detroit (Tammi, 2016) on ollut luettuna jo jonkin aikaa, mutta en ole ehtinyt tehdä postausta. Tässä se nyt kuitenkin tulee. Kirjan sain Bonnier Kirjojen ja Kansallisteatterin maaliskuisessa Bloggariklubissa, jossa myös Katri Lipson oli kertomassa uutuuskirjastaan. Mielenkiinnolla kirjaan tartuin, koska en ole aiemmin tutustunut Lipsonin tuotantoon.

Timothy ja Nathan pelaavat samassa NHL-joukkueessa ja asuvat samassa asunnossa. Nathan on paha poika ja Timothy hyvä poika. Miesten välinen ystävyys on toverillista ja naljailevaa, kunnes Timothy rikkoo lumouksen. Sitten tapahtuu onnettomuus. Timothy halvaantuu Detroitin jääkiekkoareenalla kaulasta alaspäin. Alkaa pitkä toipuminen ja kuntoutukset. Timothy tietää, ettei liiku enää ikinä omin neuvoin. Onnettomuudesta on vuosi, eikä Nathan ole käynyt kertaakaan katsomassa ystäväänsä. Mistä kaikessa on kyse? Nathanin elämä on alaspäin suuntautuva syöksykierre. Hän palkkaa seurakseen sokean stripparin Janetin, jonka laittaa tapaamaan Timothya. Vähitellen asiat liikahtavat ja myös Nathan uskaltautuu vierailulle. On paljon selvitettävää, mutta mistä miehet löytävät oikeat sanat vai riittääkö pelkkä toisen läsnäolo?

Tunnustan heti, etten ole mikään jääkiekkofani. Silloin kun koko muu Suomi katselee jääkiekon MM-kisoja, niin minä teen jotain muuta. Ihmettelen esimerkiksi Facebookissa, miksi kaikki päivittelevät seinälleen otteluiden tähtihetkiä. Kuinka tällainen ei jääkiekkofani voi sitten lukea Detroitin? Aivan loistavasti. Detroitissa on jääkiekkoa, mutta ei missään tapauksessa liikaa. Jääkiekko on osa kirjan tarinaa, mutta periaatteessa jääkiekon tilalla voisi olla mikä tahansa joukkuelaji, jota ihannoidaan, ja jonka pelaajia palvotaan. Lipson on kirjoittanut hienon kirjan kahden miehen välisestä ystävyydestä ja siitä, kuinka herkästi ystävien välinen side voi katketa. Kirja on vaikuttava ja tiivistunnelmainen. Intensiivisyys pakottaa lukijan kääntämään sivuja. Yksinkertaisesti mahtava ja hyvin kirjoitettu kirja.

Katri Lipson kertoi Bloggariklubissa, että jääkiekko valikoitui lajiksi, koska hän itse on suuri jääkiekkofani. Jääkiekko on oopperaa, draamaa ja mielettömiä tarinoita. Tätä kaikkea löytyy myös Detroitista. Lipson kertoi myös, että usein urheiluaiheiset elokuvat ovat kliseisiä. Detroitissa käy aivan toisin, vaikka tämä ei ollutkaan kirjailijan mukaan tarkoituksellista. Katri Lipsonin esikoisromaani Kosmonautti kertoo kahden pojan välisestä ystävyydestä. Detroit on tavallaan Kosmonautin sisarteos. Lipson kertoi myös, että koska kirjan päähenkilöt ovat englanninkielisiä, on hänen täytynyt hakea suomenkieleen englanninkielen letkeys.

Detroit vakuutti minut niin totaalisesti, että minun on pakko tutustua Katri Lipsonin kahteen aikaisemmin ilmestyneeseen kirjaankin. Mistä näitä hienoja suomalaisia kirjailijoita kasvaa?

Katri Lipsonin Detroitia suosittelen draamasta pitäville. Vaikka kirjassa liikutaan liukkailla jääkaukaloilla, voi sen siitäkin huolimatta lukea kesähelteillä riippumatossa maaten. 

Kirja saa tähtiä 4½ (asteikko 1-5).

Vihervarpusen sunnuntai

Olimme lopettamassa lounashetkeämme miehen, joka asuu täällä, kanssa, kun sanoin, että naapurin mies tuli kotiin. Mies, joka täällä asuu, katsoi ikkunasta ja sanoi, että naapurilla on jotain asiaa. Mies lähti terassille juttelemaan. Jäin korjaamaan lounasastioita, koska ajattelin, että kyseessä on äijäköörin jorinat. Vaikken kuullut miesten keskustelua, tuli hetken kuluttua tunne, että nyt minunkin täytyy vissiin mennä paikalle ihmettelemään.

Ulos päästessäni kysyin, mikä on hätänä. Naapuri kertoi, että oli laittamassa polkupyöräänsä telineeseen, niin hänen päänsä sivusta lehahti lintu ja suoraan ikkunaan. Kysyin, kuoliko lintu ja miehet vakuuttivat, että kuoli se, koska törmäys oli ollut kova. Sanoin miehelle, joka täällä asuu, että lintu täytyy korjata pois. Samalla menin kurkkimaan pionipuskan juurelle. Siellä se lintu kyyhötti, mutta hengitti. Kerroin linnun hengittävän. Mies, joka täällä asuu, kävi ottamassa linnun käsiinsä ja kertoi linnun olevan vihervarpusen poikanen. Selviäisiköhän se? Naapuri ihmetteli asiaa, mutta totesi, ettei varmaan tulisi selviytymään. Mies, joka täällä asuu, asetti linnun takaisin maahan ja sanoi, ettei me oikein voida asialle mitään tehdä.

Naapuri lähti kotiinsa ja me palasimme sisälle kotitöiden ääreen. Jossain vaiheessa menin taas ulos katsomaan lintua. Mies toi linnulle juotavaa ja yritti kastella linnun nokkaa, mutta ei linnulle vesi maistunut. Mies otti taas linnun käteensä ja lintu oli selkeästi virkeämpi. Kääntyili miehen kädessä ja teki pienen lentopyrähdyksen rappumme oven eteen. Koska paikka on hieman vaarallinen pikkulinnulle, mies kävi hakemassa linnun pois oven edustalta. Hetken lintu ihmetteli asiaa, mutta oli sitä mieltä, että jo riittää paapominen. Otti tuulta siipiensä alle ja pyrähti terassimme edustalla olevan tuijan kätköihin.

Ja mitä tekee bloggari tässä vaiheessa? Hakee kameran ja aloittaa kuvaamisen. Ei kyllä tullut erikoisen hyviä otoksia, koska en halunnut käyttää salamavaloa, mutta olen todella iloinen siitä, että ainakin linnun lentokyky toimii. Mies sen sijaan ihmettelee, miksi lintu ei ääntele. Voi siis olla, että jotain vammoja lintu sai tai sitten on poikasen pää edelleen niin sekaisin, ettei kykene laulaa lirkuttamaan. Toivotaan kuitenkin, että vihervarpusen poikanen tokenee, kun päivän pahin kuumuus hieman hellittää ja ehkäpä lajitoverien näkeminenkin auttaisi asiaa. Aamulla vihervarpusia lenteli terassillamme, joten epäilen, että poikaset ovat juuri pesästään lähteneitä nuorukaisia. 

Mitä muuten teki Herra Karvajalka tämän episodin aikana? Nukkui päiväunia ja nukkuu edelleen.

Ian McEwan: Vieraan turva

Ian McEwanin Vieraan turva (Seven-pokkari, 2010) löytyi myös Ullan kirjat -blogin arvonnasta voittamastani kirjanipusta. Blogistanian kesälukumaratonin jälkeen nappasin käteeni tämän ohuen kirjan, koska kaipasin fyysisesti kevyttä kirjaa käsieni kannateltaviksi. Onhan tuokin syy lukea. Kirjan englanninkielinen alkuteos The Comfort of Strangers on ilmestynyt jo vuonna 1981. Suomenkielisenä kirja ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1983 Kirjayhtymän kustantamana. Kirjan on suomentanut Marja Alopaeus. Tämä oli muuten ensikosketukseni Ian McEwanin tuotantoon.

Mary ja Colin viettävät Venetsiassa leppoisan raukeita lomapäiviä. Päivät kuluvat välillä pelkästään kahviloissa ja ravintoloissa istuen. Toisinaan ei edes poistuta hotellihuoneesta, vaan pariskunta viettää aikaansa sängyssä toisistaan nauttien. Eräänä iltana Mary ja Colin lähtevät niin myöhään liikkeelle, ettei missään ole enää ruokapaikkaa avoinna. He lähtevät etsimään makkarakioskia, mutta unohtavat kartan hotellille. Pimeillä kaduilla ja kujilla aikansa tallustaneina he törmäävät mieheen, Robertiin, joka vie heidät baariin. Robert tarjoaa pariskunnalle juotavaa ja hieman purtavaakin sekä kertoo heille itsestään. Baari alkaa tyhjentyä ja Mary ja Colin lähtevät takaisin hotellille eksyäkseen jälleen kerran. Aamun sarastaessa pariskunta on edelleen eksyksissä. Molemmat ovat väsyneitä ja janoisia. Yllättäen he törmäävät taas Robertiin, joka vie heidät kotiinsa. Robertin ja hänen vaimonsa Carolinen huoneistossa tapahtuu pari outoa seikkaa, josta Mary ja Colin vaikenevat muutamaksi päiväksi. Kun he lopulta kertovat toisilleen sattumuksista, päätyvät he kuin pakonsanelemina uudestaan vierailulle Robertin ja Carolinen luo. Vierailulla on kohtalokkaat seuraukset.

Vieraan turva on piinaava ja ahdistava lukukokemus, mutta myös sellainen, ettei kirjaa malttaisi laskea käsistään. McEwan on onnistunut tiivistämään lyhyeen kirjaan monta tunnetilaa. Kerronta on vahvaa ja osittain julmaa. Itse koin kohtauksen, jossa aamu sarastaa Maryn ja Colinin etsiessä kahvilaa, josta saisi vesilasillisen juotavaksi, erittäin surrealistiseksi. En oikeasti aluksi ymmärtänyt, näkeekö Mary tai Colin unta vai tapahtuiko heille todella niin kummallisia asioita, joita aamun ensihetkillä tapahtui. Se, mitä hieman ihmettelin, miksi Mary ja Colin palasivat Robertin ja Carolinen luo, vaikka ilmassa oli paljon viittauksia outoihin asioihin. Itse olisin kiertänyt kyseisen pariskunnan hyvin kaukaa, mutta en kenties olekaan kovin seikkailuhenkinen, vaan haluan ennemminkin pitää jalkani visusti maanpinnalla.

Ian McEwan on palkittu kirjailija, enkä enää ihmettele miksi. Miehellä on kyky kirjoittaa tarinaa, joka imaisee mukaansa. Voittamassani lukupaketissa oli myös toinen McEwanin teos, Sementtipuutarha, johon tartun lähiaikoina, koska onhan McEwanin tuotantoon yksinkertaisesti saatava ote.

Vieraan turvasta on julkaistu myös elokuvasovitus Muukalaisia Venetsiassa vuonna 1990. Elokuvaa en ole nähnyt, mutta googlettamalla huomasin, että Prime-kanavalla elokuva pyörii tänä kesänä. Nyt pitäisi vain muistaa katsoa elokuvaversio, koska kirja on varsin tuoreessa muistissa. 

Kirjalle annan tähtiä 4 (asteikko 1-5).

Katja Tikka, Leea Lappalainen ja Anu Järvinen: Helsingin sisäpihat kertovat – Kaupunkihistoriaa ja nykypäivää pihan puolelta

Tiedättekö sen tunteen, kun jokin kirja odottaa lukemista? Kyse ei ole siitä, etteikö kirja kiinnostaisi, vaan siitä, ettei oikeaa hetkeä ole tullut vastaan. Minulla on ollut hyllyssä yksi tällainen kirja viime joulusta lähtien, jolloin sain kirjan joululahjaksi ystävältäni. Kirja on Katja Tikan, Leea Lappalaisen ja Anu Järvisen Helsingin sisäpihat kertovat – Kaupunkihistoriaa ja nykypäivää pihan puolelta (Minerva, 2015). Olin innossani, kun kirjan sain, koska ihastuin samojen tekijöiden Kahvintuoksuiseen Helsinkiin. Blogistanian kesälukumaraton oli oiva mahdollisuus tarttua Helsingin sisäpihat kertovat kirjaan, koska tahdoin suoda kirjalle kokonaisvaltaisen huomioni ja fiilistelyni.

Helsingin sisäpihat kertovat luo katsauksen Helsingin pihoihin, joita tavallinen kaduntallaaja ei välttämättä tule ikinä nähneeksi. Itseoikeutetusti kirja alkaa esittelemällä Helsingin puutalojen elämää. Matka lähtee Ruoholahden villoilta, joilta löytyy Helsingin vanhinta säilynyttä puutalorakentamista. Tämän jälkeen piipahdetaan muun muassa Puu-Vallilassa ja Puu-Käpylässä. Keskustaan siirryttäessä lähdetään Kruununhakaan. Tiesittekö, että Helsingin keskustan vanhin puutalo on ruiskumestarin talo? Mariankadulta puolestaan löytyy talo, jossa Suomen historian havina on aistittavissa. Talossa ovat asuneet kansallisrunoilija Runeberg, kansalliskirjailija Topelius sekä marsalkka Mannerheim. Aikamoista. Katajanokan Kauppiaankadulla puolestaan voi törmätä talonmies Korhoseen. Voi kun vieläkin olisi joka taloyhtiöissä tällaisia yleispäteviä osaajia. Vallilasta löytää Pohjolan suurimman sisäpihan, jota kutsutaan myös lempinimellä Apinalinna. Helsingin työväenyhdistyksen talolla Siltasaaressa on mielenkiintoinen historia kerrottavanaan. Sellaistakin opin, että Arabia -nimitys juontaa juurensa siitä, että vuosisatoja sitten alueen sijainti Helsingin keskustaan nähden oli hyvin kaukana. Puhuttiin Arabian ja Kaanaan maasta.

Helsingin sisäpihat kertovat luokitellaan ilmeisesti historiankirjoihin, mutta itse pitäisin kirjaa enemmänkin tietokirjana, joka sisältää historiaa ja nykypäivää sopivassa paketissa. Pidän kirjan lähestymistavasta historiaan. Teksti on helposti ymmärrettävää ja mielenkiintoista. Pienet yksityiskohdat tekevät kirjasta viehättävän. Sisäpihojen ohella kirjassa annetaan tilaa sisäpihoja ympäröiville rakennuksille ja niiden menneille tai nykyisille asukkaille. Kirja antaa myös loistavan kuvauksen siitä, millaista elämä on ollut Helsingissä menneinä aikoina. Sisäpihoja hyödynnettiin etenkin hyötyviljelyyn. Kirjan avulla saa myös loistavan kuvan siitä, kuinka erilaisia paikkoja Helsinkiin mahtuu.

Kirjaa voin suositella etenkin henkilöille, jotka ovat kiinnostuneet historiasta. Kirja sopii myös niille, jotka rakastavat Helsinkiä. Kirjassa on hienoja tarinoita pääkaupungistamme.

Tähtiä kirja saa 4½ (asteikko 1-5).

Enni Mustonen: Paimentyttö

Ullan luetut kirjat -blogissa on ollut kesän aikana upeita kirja-arvontoja. Voitin yhdestä arvonnasta mielettömän kasan kirjoja. Kirjojen mukana oli Enni Mustosen Paimentyttö (Seven-pokkari, 2015), joka on ilmestynyt ensimmäisen kerran kovakantisena Otavan kustantamana vuonna 2013. Olin tästä kirjasta todella onnellinen, koska lukupiirissä olimme lukeneet Enni Mustosen Emännöitsijän. Molemmat kirjat ovat osa neliosaista Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjaa. Paimentyttö on sarjan ensimmäinen osa ja Emännöitsijä kolmas, joten sarja on tullut aloitettua hieman nurinkurisessa järjestyksessä.

Paimentyttö alkaa vuodesta 1893, jolloin kaksitoistavuotiaan Ida Erikssonin äiti kuolee. Orpo Ida saa karjapiian paikan kartanosta, jonka navetassa on valkoiseksi kalkitut seinät ja lehmiä pitkät rivit. Matilda-mamselli on karjakko, joka ottaa Idan pian siipiensä suojaan, koska ei halua, että Ida saa huonoja vaikutteita muilta karjapiioilta. Kun Matilda-mamselli sairastuu ja kuolee, joutuu Ida takaisin karjapiikojen asuntoon. Uusi karjakko on ilkeä ja ottaa nopeasti Idan silmätikukseen. Ida joutuu kohtalokkaaseen onnettomuuteen, joka koituu kuitenkin lopulta hänen onnekseen. Hänet otetaan pitkän sairausjakson jälkeen pikkupiiaksi Björkuddenin huvilaan, keskelle Topeliuksen suvun elämää.

Enni Mustosen Paimentyttö on yksinkertaisesti viehättävä kirja. Kirjan kieli on kaunista luettavaa. Tekstissä vilisee ruotsinkielisiä puheenvuoroja, Etelä-Pohjanmaan murretta ja ajalle tyypillisiä sanoja. Kaikesta tästä huolimatta tekstiä on helppo lukea ja tarina etenee loogisesti. Mustonen on osannut hyödyntää taitavasti historiaa osana tarinan kulkua. Kuin huomaamattaan lukija saa tahtomattaankin pienoisen historianoppitunnin lukiessaan Paimentyttöä. Pidin myös siitä, kuinka Mustonen on kirjassa kuvaillut arkipäiväisiä asioita, kuten pyykinpesua ja taimien istutusta. Puhumattakaan stoptuukeista, joiden sisään pantiin selstoffia. Kirjan luokkajakokuvaukset olivat myös osuvia, vaikka Topeliuksen perheessä meno tuntuikin olevan aikamoisen vapaamuotoista.

Topeliuksen suvusta lukija saa kattavan kuvauksen. Vaikka Björkuddenissa kaikki hyörivät ja pyörivät kirjailija ja valtioneuvos Zachris Topeliuksen ympärillä, on Mustonen kirjassaan maalannut miehestä hyvin lämpimän kuvan. Valtioneukselta heltiää lämmin sana hyvin usein Idallekin. Topeliuksen tyttäret ovat kirjassa myös hyvin edustettuina. Pidin etenkin siitä, kuinka Toini-tyttären naisasiateemaa tuotiin kirjassa esiin. Mielenkiintoista oli lukea myös siitä, että tyttäristä Toini kirjoitti kirjoja ja Anna aloitteli omaa kirjailijanuraansa.

Nyt kun on tullut luettua Syrjästäkatsojan tarinoita aivan sekavassa järjestyksessä, yritän kuitenkin seuraavaksi tarttua Lapsenpiikaan, joka on kirjasarjan toinen osa. Ei tätä sarjaa voi olla lukemattakaan, kun on vauhtiin päässyt.

Suosittelen Enni Mustosen Paimentyttöä luettavaksi, jos pidät historiallisista ja viihdyttävistä romaaneista. Tämä kirja on hyväntahtoinen ja ihana lukukokemus. Itse luin kirjaa osana Blogistanian Kesälukumaratonia. 

Kirja saa tähtiä 4½ (asteikko 1-5).

Blogistanian kesälukumaratonin päivitysraportti

Tänään lauantaina 9.7.2016 kello 13.00 aloitan matkan ja päätän sen sunnuntaina kello 13.00. Siis minkä? Viikonlopun kuumimman jutun eli Blogistanian kesälukumaratonin. Postasin jo aiemmin kattauksen, joka odottaa lukemista. Aloitan Katja Tikan, Leea Lappalaisen ja Anu Järvisen Helsingin sisäpihat kertovat kirjalla. Matka jatkuu välillä Enni Mustosen Paimentytöllä. Illalla kaadun sänkyyn John Irvingin Ihmeiden tien kera. Aamulla maraton jatkuu kenties samoilla kirjoilla. En ole maailman nopein lukija, mutta mielelläni heittäydyn tällaiseen ja katson, paljonko ehdin vuorokauden aikana lukea.

Tämä postaus päivittyy matkan aikana, joten olkaa kuulolla ja pitäkää peukku pystyssä, jotta suoriudun elämäni ensimmäiseltä maratonilta ehjin nahoin.

Kuva: Niina Tolonen

Launatai 9.7.2016 klo 13.00

Lukumaraton alkaa! Vuorokausi pelkkää lukemista tai onhan tässä välillä tankkausta ja nukkumistakin. Lähden liikkeelle avoimin mielin ja fiilispohjalla.

Klo 16.49

122 sivua takana. Maraton alkoi parvekkeella palellen. Siirtyminen sisätiloihin aiheutti välittömän väsymyksen tunteen. Silmät menivät väkisin kiinni. Taas on kertynyt univelkaa arkiviikon aikana. Kupillinen teetä ja parvekkeelle, niin johan karisi unihiekat silmistä. Kirjamatka Helsingin sisäpihoilla on ollut ihanaa luettavaa. Olen kuvitellut itseni Ruoholahden villoihin, josta sujuvasti siirryin Puu-Vallilan ja Puu-Käpylän kautta Kruununhakaan. Täältä matkasin Katajanokan vankilaan kivutakseni lopulta Torkkelinmäelle. Lukumaratonin fyysiset vammat lienevät jonkinasteiset auringonpolttamat. Aurinkorasvaa tuli siveltyä iholle hieman myöhässä. Mutta nyt maraton jatkuu.

Klo 18.18

Luettuja sivuja 166 ja ensimmäinen kirja saatu päätökseen. Maratonin tämä osuus päättyi Arabianrantaan. Kylläpä oli hieno kirja. Taas on opittu paljon uutta ja mielenkiintoista. Seuraavaksi lähden herra Karvajalan kanssa ulkoilemaan. Tarkoituksena on ulkoilun lomassa lukea Paimentyttöä. Suokaa sateeton ulkoilutunti, ettei tule pakollista taukoa maratoniin.

Klo 20.16

Sivuja takana yhteensä 197. Hitaasti etenee. Ulkoiluhan meni sitten niin, että en ehtinyt montaa sivua lukea, kun taivaalta alkoi tipahdella isoja ja raskaita sadepisaroita. Herra Karvajalkaa ei sade haittaa, joten ulkoilua ei keskeytetty sateen takia. Maraton sen sijaan keskeytyi hetkeksi. Varusteet olivat kyllä viimeisen päälle. Kumisaappaat ja sadetta pitävät housut ja takki. Aluksi meinasi tulla hiki, mutta loppujen lopuksihan vaatevalinta oli mitä loistavin, koska taivaalta sadetta saatiin. Sivuhuomautuksena huomautettakoon, että ensimmäisessä lukemassani kirjassa Topelius mainittiin pariin otteeseen ja  Paimentytön tapahtumat puolestaan keskittyvät Topeliuksen ympärille. Ihme on, jos Ihmeiden tiessä on jokin viittaus Topeliukseen. Nyt hieman taukoa maratonille.

Klo 22.17

Tauon aikana luin muutaman sivun eli luettuja sivuja on nyt yhteensä 209. Tuli käytyä Fiinan ja Lassen häissä Idan ja Irene-mamsellin kanssa. Nyt aion siirtyä makuukamarin puolelle John Irvingin kanssa. Saattaa olla, että uni tulee aika nopeasti, mutta ehkä saan kuitenkin muutaman sivun luettua. Aamulla jatkan päivittämistä. Tsemppiä kaikille muille maratonisteille, jos aiotte valvoa yön yli. Itse en siihen kykene. Täytyy nukkua hyvin, jotta jaksaa vielä huomisen aamupäivän pinkoa maratonin loppumetrit.

Sunnuntai 10.7.2016 klo 7.44

Luettuja sivuja yhteensä 242. Viimeiset kiritunnit alkamassa ennen maratonin päätöstä. Ei Ihmeiden tiestä löytynyt viittausta Topeliukseen, mutta pari yhtäläisyyttä tuli löydettyä Paimentytön ja Ihmeiden tien välillä. Molempien kirjojen päähenkilöt ovat orpoja ja he ontuvat. Sekä Ida että Juan Diego, molemmat nuoruutensa kynnyksellä, olivat äitiensä vieressä, kun nämä kuolivat. Molempien päähenkilöiden ontumisen taustalla on onnettomuus, jossa olisi voinut lähteä henki. Mutta nyt ei avata kirjojen tarinoita sen enempää, vaan lähdetään pukeutumaan. Ulkoilu herra Karvajalan kanssa odottaa. Toivottavasti kissa on ei juokse koko aamulenkkiä, vaan ehditään hetki seisahtua ja minä saisin muutaman sivun luettua.

Klo 9.45

Luettuja sivuja yhteensä 281. Aamu-ulkoilu suoritettu ja aamupala nautittu. Mikä siinä on, että aina alkaa sataa, kun pääsen ulkoilun lomassa lukemisen vauhtiin? Niin kävi nytkin. Ei kyllä sääherrat ole suosiollisia lukumaratonin suhteen. Lisäksi olen saanut ulkoilun jälkeen toimia portsarina. Herra Karvajalka on mennyt terassin ovesta ehkä sata kertaa suuntaan tai toiseen. On siis terassilla fleksissä kiinni, joten jatkuvaa oven avaamista ja fleksin irrottamista tai kiinnittämistä. Mutta sitten Paimentyttöön. Sain juuri luettua loppuun kohtauksen, jossa Ida pääsi ripille. Kyyneleet tulivat silmiini, kun luin kirkonmenojen jälkeisiä tapahtumia. Ihana kirja. Nyt kuitenkin takasin maratonille. Saa nähdä, ehdinkö lukea Paimentytön loppuun saakka.

Klo 13.00

Lukumaraton selätetty. Luettuja sivuja kertyi yhteensä 374. Itse olin ajatellut lukevani noin 350 sivua, joten olen ihan tyytyväinen tulokseen. Matka oli mukava. Paimentytössä tuli vielä pari yhteyttä Helsingin sisäpihat kertovat -kirjaan. Aika hauskasti näinkin erilaisista kirjoista voi löytää yhteneväisyyksiä. Ihmeiden tietä en ehtinyt illalla lukea muutamaa kymmentä sivua enempää, joten sen kanssa matka jatkuu edelleen. Paimentytöstä jäi lukematta viitisentoista sivua, jotka luen tänään.

Lopuksi tsempit lukijoille, jotka ovat vielä maratonilla. Ensi vuonna olen ehdottomasti mukana, jos tämä järjestetään, eikä ole mitään pakollista menoa samaan aikaan.

LivBox heinäkuu 2016

Tiedättekö sen tunteen, kun odottaa LivBoxia saapuvaksi ja käy kurkkimassa Postin seurannasta, missä paketti matkaa? Tätähän tässä on harrastettu muutama päivä ja arvatkaa, mitä sitten tapahtui?

Postin seurannassa lukee, ettei jakelu automaattiin onnistu ja odota vielä. Voi kissan viikset! Tämähän tarkoitti sitä, että joko automaatti oli täynnä tai rikki, koska eivät olleet saaneet boksiani laitettua lokerikkoon. Odotinpa sitten vielä yhden päivän ja tänään odotus palkittiin vai palkittiinko?

Ehdin tietysti jo spoilaantua, koska olen heikko ihminen, enkä jaksa odottaa yllätyksiä. Spoilaantumisen perusteella olin aika mukavilla mielillä, mutta boksin avaamisen jälkeen tuli tyhjä olo. Tässäkö tämä oli?

Lemon Juice & Glycerine Vartalovoide. Käsiini osui ensimmäiseksi boksin suurin tuote. Ihanaa! Rakastan vartalovoiteita. Hyvä hyvä hyvä! Mutta sitten iski romahdus. Suihkussa käytettävä vartalovoide! Ei ei ja ei! Tämä jää käyttämättä ja lähtee kiertoon tai kenties jonain päivänä blogin arpajaisvoitoksi. Tuotteessa luvataan olevan raikas limen tuoksu ja se sisältää mehiläisvahaa. Voi itku, minua harmittaa. Tämä olisi ollut varmasti loistava tuote perusvartalovoiteena. Kaiken lisäksi kävi tietysti niin, että LivBoxeissa oli Lemon Juice & Glycerinelle vaihtoehtoina kyseisen vartalovoiteen lisäksi jalka- tai hoitovoide. Olisin ottanut kumman tahansa mieluummin kuin suihkussa läträttävän voiteen, jota inhoan. Aina minulle käy niin, että saan mielestäni huonoimman vaihtoehdon. Plussaa tietysti se, että tuote oli normaalikokoinen. Tuote on kotimainen avainlipputuote. Netistä kurkistin, että Sokoksen verkkokaupassa tuote maksaa 3,43 €/250 ml.

Herbina Body Mist Tuoksusuihke. Uutuustuote, jonka kerrotaan olevan kevyempi vaihtoehto hajuvedelle. Tuote sopii käytettäväksi niin vartalolla kuin hiuksillakin. Mitä tästä sanoisi? Sanonko suoraan, etten oikein syty tällaisille tuotteille. Tuoksuna minulla oli Paradise Passion, joka on hedelmäisen makea kukkaistuoksu. Ei sinänsä mikään paha tuoksu, kun suihkuttelin tuotetta kädelleni. Jotenkin minulla on vain sellainen tunne, että tämä jää kaapin perukoille pyörimään. Saattaa olla, että lopulta lahjoitan tämän eteenpäin. Miellän tällaiset tuotteet enemmänkin nuorisotuotteiksi kuin aikuisen naisen ensisijaiseksi tuoksutuotteeksi. Kiitosta tulee täysikokoisesta tuotteesta. Kaupassa tuote maksaa 6,- €/100 ml.

Elivo Arganöljy Käsivoide. Bestseller, joka hoitaa ja ravitsee tehokkaasti kuivien käsien ihoa. Tuote sisältää luonnollista, antioksidanttirikasta arganöljyä ja kotimaista rypsiöljyä, jotka auttavat tekemään ihosta pehmeän. Kosteuttavia ainesosia puolestaan ovat glyseroli, aloe ja pantenoli. En ole aiemmin kokeillut Elivon tuotteita, joten tämän otan mielelläni käyttöön. Tämä on sitä paitsi täsmätuote. Yöpöydällä oleva käsivoide vetelee viimeisiään. Kivaa on myös se, että tämäkin on täysikokoinen pakkaus. Kokeilin käsivoidetta hieman käsilleni. Ensivaikutelma ihan positiivinen. Tämä tuote on myös ansainnut kotimaisen avainlipputuotteen statuksen. Tuotetta saa apteekeista hintaan 3,70 €/50 ml.

MSCHIC Mineral Primer Meikinpohjustusvoide. Parabeeniton ja hajusteeton Mineral Primer siloittaa ihon juonteet ja epätasaisuudet tehden meikistä pitkäkestoisen sekä ihosta huolitellun. En tiedä, kuinka tämän sanoisin, mutta voihan vitsi. Näytekokoinen tuubi, jossa kerrotaan olevan 11 g kyseistä tuotetta. Ehkä tuubissa todella on tämä määrä, mutta se on todellakin pisara tuubin pohjalla. Huh huh! Jotenkin koko tuote näyttää valmiiksi käytetyltä. Ei ainakaan nostattanut kiinnostustani MSCHIC:tä kohtaan. Ehkä otan tämän jutun todellakin vitsinä. Tuotetta kyllä aion testata. Tuotetta myyvät MSCHIC-verkkokauppa ja valikoidut hius- ja kauneudenhoitoalan ammattilaiset hintaan 26,- €/30 ml.

MSCHIC Natural Beauty Foundation Mineraalimeikkivoide. Edellisen hupikaveri. Nestemäinen, parabeeniton ja hajusteeton meikkivoide, joka levittyy helposti, tasoittaa ihon sävyn kuulaan kauniiksi ja täydellisen luonnolliseksi. Tuntuu ihanan kevyeltä iholla. Taittaa kevyesti valoa ja häivyttää ihon virheitä. Ei tuki huokosia ja sopii hyvin herkällekin iholle. Hah hah. Tämäkin näyttää valmiiksi käytetyltä, mutta tätä on sentään tuubissa hieman enemmän kuin pieni pisara. Testiin menee joka tapauksessa. Sävynä minulle osui Ivory. Tätäkin tuotetta myyvät MSCHIC-verkkokauppa ja valikoidut hius- ja kauneudenhoitoalan ammattilaiset. Tuotteen hinta on 24,- €/30 ml.

Vitalis Ihovoide. Klassikkotuote, joka on pakattu LivBoxin pitkäaikaistilaajien bokseihin. Kotimainen avainlipputuote, joka sisältää useita hoitavia luonnon vahoja ja öljyjä, kuten mehiläisvahaa ja lanoliinia. Tuotteessa käytetty Sorbitol kosteuttaa pitäen ihon pehmeänä. Tuotteen vesi on korvattu glyseriinillä. Voin vain kysyä, kuka minun ikäinen ihminen ei ole ikinä käyttänyt Vitalista? Otin pienen purkin heti käyttööni tähän tietokonepöydälle. Huulirasvaksi. Kyllä nousivat lapsuusmuistot mieleen, kun kannen avasi ja tuttu vaaleanvihreä voide paljastui kannen alta. Ja se tuoksu! Se on Vitalis. Tykkään. Pikkupurkin design on Ivana Helsinki. Kiva idea, mutta ehkä hieman synkkä kuosi. Kaupassa tuotteen hinta on 2,80 €/18 ml.

Vuokkoset Ohutsiteet. Ekstratuote numero yksi. Pehmeäpintainen ohutside on luotettava ja hellävarainen iholle. Ei lisättyjä hajusteita tai kemikaaleja. Tämäkin on kotimainen avainlipputuote. Boksissa oli pari kappaletta yksittäispakattuja siteitä. Se on nyt vain sellainen juttu, kun nainen tulee tähän ikään, niin kuukautiset joko on tai ei. Laitetaan kaappiin ja katsotaan, tuleeko tarvetta käyttää. Kaupassa tuotteita saa hintaan 2,- €/14 kpl.

Herbina Aqua Spa Vartaloemulsio. Toinen ekstratuote. Tuote on hoitava, raikastava ja kosteuttava. Emulsio sisältää lummeuutetta, kookosöljyjä sekä kookosvettä. Näytepussukka, jonka aioin korkata heti huomenna. Odotukset ovat korkealla. Kaupassa normaalikokoinen tuote maksaa 6,- €/400 ml.

Olen siitä iloinen, että LivBoxilla oli teemana kotimaisuus. Suomessa on useita hienoja kosmetiikkamerkkejä, joten tällaisia bokseja ainakin minä arvostan. Mutta sitten se mutta. Koin boksin hieman flopiksi. Viime kuussakin petyin pahasti, eikä toukokuukaan kovia riemuhuutoja nostattanut. Elokuun boksin on syytä olla loistava tai on pakko alkaa miettiä, kannattaako boksin tilaaminen. Pidittekö te omista bokseistanne tai jos teille ei LivBoxia tule, olisitteko tykänneet tuotteista?

EDIT 8.7.2016: LivBoxilta oli tullut anteeksipyyntö MSCHIC:in Mineral Primerista. Kyseessä on ollut sisäinen informaatiokatko. Primeria kuuluu olla tuubissa 5 grammaa, vaikka tuubissa mainitaan 11 grammaa. Tuubien täyttö on tehty käsityönä, eivätkä pienemmät tuubit olisi ehtineet ajoissa paketteihin mukaan. LivBox antaa korvauksena heinäkuun paketin tilaajille 30 LivBox-pistettä korvauksena mielipahan aiheuttamisesta. Mielestäni hyvä, että tähän annettiin virallinen selitys. Sitä paitsi tuo primer on todella ihanaa kasvoilla.

Blogistanian kesälukumaraton tulevana sunnuntaina

Törmäsin netin ihmeellisessä maailmassa Blogistanian kesälukumaratoniin. Tai ei se aivan uusi juttu ole, mutta en ole siihen itse aiemmin osallistunut. Nyt kuitenkin rohkaisin mieleni ja heitin itselleni haasteen. Kesälukumaratonia vetää Ja kaikkea muuta -blogin Minna. Maraton kestää kaksikymmentäneljä tuntia. Osa maratonista täytyy tapahtua sunnuntain 10. heinäkuuta aikana. Itse ajattelin aloitella lukemisen lauantaina ja lopettaa sunnuntaina. Luultavasti iltapäivästä iltapäivään.

Mitä sitten ajattelin lukea?

Katja Tikka, Leea Lappalainen ja Anu Järvinen: Helsingin sisäpihat kertovat (Minerva, 2015). Tämän valitsin ihan sen takia, että sain kirjan joululahjaksi, enkä ole vielä ehtinyt kirjaan tarttua. Uskon, että odotettavissa on mielenkiintoisia tarinoita ja kuvia.

Enni Mustonen: Paimentyttö (Seven pokkari, 2015). Voitin kesäkuussa mahtavan kirjapaketin Ullan kirjat -blogista. Tämä oli yksi kirjanipun kirjoista. Olen jo aloittanut kirjaa lukemaan työmatkalukemisena, mutta tuskin saan sivuja luettua loppuun ennen viikonloppua, joten jatketaan maratonissa. Ullan kirjat -blogissa on muuten taas uusi kesäkilpailu meneillään. Vink vink.

John Irving: Ihmeiden tie (Tammi, 2016, Keltainen kirjasto). Ihmeiden tie on lainassa kirjastosta. Kirja oli minulla jo kertaalleen lainassa ja kertaalleen sen jo palautinkin, koska laina-aika meni umpeen ja pari jonottajaa oli listalla. Nopeasti sain kirjan kuitenkin takaisin itselleni ja tällä kertaa aion ehtiä tiiliskiviteoksen lukea. Lukumaraton on tähän loistava tilaisuus.

Aiotko sinä osallistua Blogistanian kesälukumaratoniin? Vielä ehdit ilmoittautua mukaan, jos haluat heittäytyä hurjapääksi.

Jojo Moyes: Jos olisit tässä

Gummerus järjesti Facebook-sivuillaan kilpailun, jossa oli mahdollisuus voittaa Jojo Moyesin Jos olisit tässä (Gummerus, 2016). Kirjahullu kun olen, niin olihan tähän osallistuttava ja voitto osui kohdalle. Kiitos vielä kerran Gummerukselle hienosta kirjavoitosta. Kirjan englanninkielinen alkuteos After You on ilmestynyt 2015. Kirjan on suomentanut Heli Naski. Jos olisit tässä on jatkoa kirjalle Kerro minulle jotain hyvää, jota en ole lukenut, mutta se ei haitannut lukukokemusta. Päinvastoin. Nyt minun on luettava myös ensimmäinen osa.

Lou Clark on menettänyt rakkaansa Will Traynorin puolitoista vuotta sitten. Willin kuoleman jälkeen Loun elämä on ollut pysähtynyttä. Lou käy töissä lentokentän pubissa, mutta ei tee oikeastaan mitään muuta, ellei vapaa-aikana tyhjennettyjä viinipulloja lasketa tekemiseksi. Eräänä päivänä Lou joutuu onnettomuuteen, joka on alkusysäys sille, että Loun elämässä alkaa tapahtua. Onnettomuuden jälkeen Lou liittyy isänsä painostuksesta omaisten sururyhmään. Yhden sururyhmäistunnon jälkeen hän tapaa erään ryhmäläisensä isän. Miehen, joka oli pelastamassa Loun henkeä onnettomuuden ensiminuuteilla. Tapahtuu muutakin kummaa. Loun ovelle tulee 16-vuotias tyttö, joka ilmoittaa olevansa Willin tytär. Loun elämä tuntuu saavan uuden suunnan. On vaikeita hetkiä, jolloin Lou vain miettii, mitä Will sanoisi tai ehdottaisi tekemään. On hetkiä, jolloin Lou uskaltautuu irrottautua muistoista ja antaa palaa.

Jos olisit tässä on kirja, jota luettaessa nenäliinapakkaus on pidettävä lähettyvillä. Tässä on kirja, joka on hömppää, mutta uskottavaa hömppää. Jojo Moyes on onnistunut kirjoittamaan kirjan, jota ei mielellään laskisi käsistään. Lukija pääsee mukaan tarinaan heti ensisivuilta lähtien. Tarina etenee loogisesti, eikä henkilöhahmoja ole kirjassa liikaa, vaan juuri sopivasti. Jossain vaiheessa kyllä aavistuksen alkoi ärsyttää Loun ja Samin suhteenpoikasen eläminen. Ollako yhdessä vaiko eikö olla? Kuuluu tietysti kirjan genreen vatvominen, mutta siitä huolimatta ärsytti.

Saadessani kirjan käsiini, olin hämmästynyt. Kirja on paksu. Sivuja on 450. En tiedä, mistä minulla oli jokin kuvitelma, että Jojo Moyesin kirjat olisivat ohuita. Tämä ei tietenkään menoa haitannut, koska tarina on kiehtova ja mukaansatempaava. Kirjassa on myös hauskoja kohtauksia, jotka oikeasti hymyilyttävät. Kirjan lukee suhteellisen nopeasti, vaikka sivuja onkin paljon. Saattaa olla, etten olisi pitänyt kirjasta yhtä paljon, jos olisin lukenut ensin Kerro minulle jotain hyvää tai ainakin lähestymistapani kirjaan olisi ollut aivan toinen. Nyt vain ihmettelen sitä, miksi en ole aiemmin ymmärtänyt Jojo Moyesin kirjojen viehättävyyttä.

Jojo Moyesin Jos olisit tässä suosittelen kaikille, jotka ovat lukeneet ensimmäisen osan sekä niille, jotka rakastavat viihdekirjallisuutta. Uskon, että silmät välillä kostuvat. Ainakin minulla kostuivat, mitä pidemmälle kirjaa luin.

Kirja saa tähtiä 4+ (ateikko 1-5).

Oravateatteri

Lupasin pari viikkoa sitten laittaa tassut uudestaan näppäimistölle ja kertoa teille yhden oravatarinan. Nyt sen sitten vihdoin ja viimein kerron teille.

Meidän terassin edustalla on iso kataja, jonka juurelle fleksini juuri ja juuri yltää. Jos oikein pinnistän, pääsen jopa hieman kiipeämään katajan runkoa pitkin, vaikka se onkin hankalaa ja piikikästä touhua. Eräänä päivänä katajassa alkoi pyöriä orava, joka tuli aina vain takaisin, vaikka kuinka yritin sitä siepata. Sinnikäs tyyppi täytyy myöntää. Henkilökunta ihmetteli asiaa. Palvelijatar epäili, että katajassa olisi oravan pesä, mutta palvelija kielsi asian olevan niin.

Meni muutama päivä. Palvelijatar hoiti aamuvelvollisuuksiaan sisällä. Laittoi minulle esimerkiksi aamiaista ja raikasta vettä saataville. Sivuhuomautuksena mainittakoon, että vesikupista, joka on ruokakuppini vieressä, ja johon päivittäin vesi vaihdetaan, en ole ikinä juonut. Minulla on muut juomakipot. Mutta takaisin asiaan. Palvelijatar teki siis aamuaskareitaan ja minä olin ulkona fleksin päässä. Yhtäkkiä palvelijatar ryntäsi terassille. Nosti hirvittävän metelin siitä, että olin terassipöydällä ja orava oli terassin yläparrulla. Suunnittelin juuri kiipeämistä yläparrulle, mutta palvelijatar esti minua ja orava säkätti. Harmi, koska olisin saanut ehkä tuoretta lihaa aamiaiseksi.

Meni taas muutama päivä ja palvelijatar tuli kotiin. Ilmeisesti sieltä, minne joka arkiaamu lähtee. Palvelijatar pysähtyi keskelle pihatietä katsomaan. Hetken kuluttua käveli terassille ja sanoi, että orava tuli katajasta ja sillä oli jotain suussaan. Olipa hölmöä! Sitähän me olimme jo tovin palvelijan kanssa seuranneet. Palvelija sitten kertoi palvelijattarelle, että orava on mennyt ainakin viisi tai kuusi kertaa. Siirtää poikasiaan pesästä toiseen. Siis siellä katajassa toden tottakin oli oravalla pesä. Minä olin aivan innoissani koko showsta. Harmitti vain, että orava päätti vaihtaa majapaikkaa. Enhän minä olisi muuta kuin vähän halunnut tutkia pesää tarkemmin.

Orava tuli vielä kertaalleen takaisin pesälleen. Ilmeisesti pesä oli jo tyhjä, mutta varmuuden vuoksi tutki vielä ympäristön tosi tarkasti. Minä ja henkilökuntani olimme terassilla ihmettelemässä edessämme olevaa esitystä. Itse asiassa minä olisin mennyt lähemmäs, mutta minua ei päästetty katajan alle. Mutta ei siinä vielä kaikki. Yhtäkkiä orava hyppäsi katajasta luumupuuhun, josta vuorostaan terassin yläparrulle. Terassin yläparrulta orava lähti rohkeasti tulemaan terassin seinää pitkin alaspäin trioamme kohti säkättäen samalla syytöksiä niskaamme. Olisittepa nähneet viiksikarvani. Oli kyllä sellainen tilanne, että olisin halunnut tehdä lähempää tuttavuutta.

Henkilökunta jutteli keskenään jotain sellaista, että orava on luultavasti lähtenyt karkuun vesitornin remonttia. Uusi pesä löytyi sitten terassikatajastamme, joka ei sekään jostain syystä oravaa lopulta tyydyttänyt, koska pentueensa pois kantoi. Palvelija kertoi, että oravilla on varapesiä ja vaihtavat paikkoja, jos vaara uhkaa. Liekö sitten totta ja mikä vaara sitä oravapesuetta katajassa olisi uhannut? Ihan vähän vain olisin tutkinut pesää.

Onko teillä ollut kohtaamisia oravien kanssa? Minulla on oikeastaan päivittäin. Tänäänkin iltaulkoilulla yksi pieni orava häiritsi keskittymistäni muihin luonnon ihmeisiin. Meni sen verran korkealla, etten saanut leikittyä kurren kanssa. Aamu-ulkoilulla puolestamme törmäsimme palvelijattaren kanssa kuolleeseen linnunpoikaseen. Sellaiseen, jolla ei ollut minkäänlaista höyhenpukua päällään. Palvelijatar oli aivan järkyttynyt. Minä puolestani olisin halunnut hieman tassuilla kosketella ja haistella, mutten muka saanut koskea. Kummallista sekin.