Enni Mustonen: Paimentyttö

Ullan luetut kirjat -blogissa on ollut kesän aikana upeita kirja-arvontoja. Voitin yhdestä arvonnasta mielettömän kasan kirjoja. Kirjojen mukana oli Enni Mustosen Paimentyttö (Seven-pokkari, 2015), joka on ilmestynyt ensimmäisen kerran kovakantisena Otavan kustantamana vuonna 2013. Olin tästä kirjasta todella onnellinen, koska lukupiirissä olimme lukeneet Enni Mustosen Emännöitsijän. Molemmat kirjat ovat osa neliosaista Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjaa. Paimentyttö on sarjan ensimmäinen osa ja Emännöitsijä kolmas, joten sarja on tullut aloitettua hieman nurinkurisessa järjestyksessä.

Paimentyttö alkaa vuodesta 1893, jolloin kaksitoistavuotiaan Ida Erikssonin äiti kuolee. Orpo Ida saa karjapiian paikan kartanosta, jonka navetassa on valkoiseksi kalkitut seinät ja lehmiä pitkät rivit. Matilda-mamselli on karjakko, joka ottaa Idan pian siipiensä suojaan, koska ei halua, että Ida saa huonoja vaikutteita muilta karjapiioilta. Kun Matilda-mamselli sairastuu ja kuolee, joutuu Ida takaisin karjapiikojen asuntoon. Uusi karjakko on ilkeä ja ottaa nopeasti Idan silmätikukseen. Ida joutuu kohtalokkaaseen onnettomuuteen, joka koituu kuitenkin lopulta hänen onnekseen. Hänet otetaan pitkän sairausjakson jälkeen pikkupiiaksi Björkuddenin huvilaan, keskelle Topeliuksen suvun elämää.

Enni Mustosen Paimentyttö on yksinkertaisesti viehättävä kirja. Kirjan kieli on kaunista luettavaa. Tekstissä vilisee ruotsinkielisiä puheenvuoroja, Etelä-Pohjanmaan murretta ja ajalle tyypillisiä sanoja. Kaikesta tästä huolimatta tekstiä on helppo lukea ja tarina etenee loogisesti. Mustonen on osannut hyödyntää taitavasti historiaa osana tarinan kulkua. Kuin huomaamattaan lukija saa tahtomattaankin pienoisen historianoppitunnin lukiessaan Paimentyttöä. Pidin myös siitä, kuinka Mustonen on kirjassa kuvaillut arkipäiväisiä asioita, kuten pyykinpesua ja taimien istutusta. Puhumattakaan stoptuukeista, joiden sisään pantiin selstoffia. Kirjan luokkajakokuvaukset olivat myös osuvia, vaikka Topeliuksen perheessä meno tuntuikin olevan aikamoisen vapaamuotoista.

Topeliuksen suvusta lukija saa kattavan kuvauksen. Vaikka Björkuddenissa kaikki hyörivät ja pyörivät kirjailija ja valtioneuvos Zachris Topeliuksen ympärillä, on Mustonen kirjassaan maalannut miehestä hyvin lämpimän kuvan. Valtioneukselta heltiää lämmin sana hyvin usein Idallekin. Topeliuksen tyttäret ovat kirjassa myös hyvin edustettuina. Pidin etenkin siitä, kuinka Toini-tyttären naisasiateemaa tuotiin kirjassa esiin. Mielenkiintoista oli lukea myös siitä, että tyttäristä Toini kirjoitti kirjoja ja Anna aloitteli omaa kirjailijanuraansa.

Nyt kun on tullut luettua Syrjästäkatsojan tarinoita aivan sekavassa järjestyksessä, yritän kuitenkin seuraavaksi tarttua Lapsenpiikaan, joka on kirjasarjan toinen osa. Ei tätä sarjaa voi olla lukemattakaan, kun on vauhtiin päässyt.

Suosittelen Enni Mustosen Paimentyttöä luettavaksi, jos pidät historiallisista ja viihdyttävistä romaaneista. Tämä kirja on hyväntahtoinen ja ihana lukukokemus. Itse luin kirjaa osana Blogistanian Kesälukumaratonia. 

Kirja saa tähtiä 4½ (asteikko 1-5).

Enni Mustonen: Emännöitsijä

Lukupiiri kokoontui jälleen kerran ja tällä kertaa ruodinnan kohteena oli Enni Mustosen Emännöitsijä (Otava, 2015). En tiedä, miksi olen aina ohittanut Mustosen kirjat, mutta jatkossa en välttämättä ohita, eikä ilmeisesti ohita moni muukaan. Kirkes-kirjastoissa Emännöitsijä on erittäin suosittua luettavaa, eikä kirjaa ole täysin helppo hyllystä löytää. Joskus joutuu jopa jonotuslistalle.

Emännöitsijä jatkaa Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita –sarjaa, jossa seurataan Ida Erikssonin elämää. Emännöitsijässä Ida aloittaa työt taloudenhoitajana Albert Edelfeltin ateljeessa Helsingin Elisabetinkadulla. Vuosi on 1900. Idan toimenkuvaan kuuluu taloudenhoito kaikkine mahdollisine kuvioineen, mutta ruoanlaittoa ei vaadita. Nuori nainen on toimelias ja innostunut uudesta työstään. Palkka ja talousrahat tulevat pyytämättä ja vapauttakin tuntuu olevan melkoisen paljon. On kuitenkin myös kaikkea vähemmän mukavaa. Täytyy seurata sivusta taitelijan ja hänen vaimonsa epäonnistunutta avioliittoa. Taiteilijan ranskalaista rakastajatarta täytyy passata ja olla nöyrä naista kohtaan. Taiteilijan matkustellessa, täytyy käydä avustamassa taiteilijan sisarusten kotona. Myös kahden eri huvilan siivoustyöt kuuluvat toimenkuvaan. Mutta on Idan elämässä paljon muutakin. Taidenäyttelyitä, tansseja ja Kansankirjasto, josta saa kerralla lainata peräti kaksi kirjaa tietopuolelta tai yhden romaanin. Lopulta elämään tulee myös rakkaus. Rakkaus ja rakkaussuhde omaan työnantajaan Albert Edelfeltiin.

Enni Mustosen Emännöitsijä on sujuvaa ja helppolukuista tekstiä. Ajankuvaukset ovat hyvin uskottavia. Lukija tuntee olevansa hyvin voimakkaasti läsnä Helsingin kaupunkimiljöössä 1900-luvun alkupuolella. Kirja on myös rentouttava ja koukuttava. Tekee mieli lukea kirjasarjan edelliset osat, jos niitä ei ole aiemmin lukenut. Mustosen tapa tuoda historia lukijalle tutuksi on kiehtova. Kirja antaa myös hyvin realistisen kuvan siitä, kuinka hidasta esimerkiksi matkanteko oli. Nykypäivän kymmenen minuutin junamatkaan saatiin kulumaan vossikalla aikaa puoli päivää tai enemmänkin. Hieman lukupiirissä tuli kritiikkiä siitä, kuinka yksi ja sama ihminen päätyy kolmannen suomalaisen kulttuurivaikuttajan kotiin töihin, mutta näinhän se on, että suhteilla edetään usein tänäkin päivänä paikasta toiseen.

Emännöitsijä antoi sysäyksen myös sille, että yksi jos toinenkin lukupiiriläinen oli alkanut googlata Albert Edelfeltistä ja etenkin hänen teoksistaan lisätietoa. Myös Anna Kortelaisen Virginie! – Albert Edelfeltin rakastajattaren tarina oli alkanut kiinnostaa. Kirja, jossa haetaan vastausta sille, kuka oli Albert Edelfeltin taulujen Virginie?

Enni Mustosen Emännöitsijää suosittelen historiasta kiinnostuneille, ja vaikka et olisikaan kiinnostunut historiasta, kannattaa tähän kirjaan ehkä kuitenkin tarttua. Ainakin voi tehdä vertausta, kuinka ajat ovat muuttuneet.

Lukupiiri antoi tähtiä 4- (asteikko 1-5).