Milla Ollikainen: Veripailakat

Facebookin Dekkariryhmässä hehkutettiin Milla Ollikaisen kirjoja. En ollut kuullutkaan tällaisesta kirjailijasta, mutta mielenkiinto heräsi ja hyvä, että heräsi. Sen verran vaikuttava teos on Milla Ollikaisen dekkari Veripailakat (Like, 2013). Kirjan sai lainattua kirjastosta kävelemällä dekkarihyllyn ääreen ja ottamalla kirjan hyllystä.

Ylläksen hiihtokeskuksessa tapahtuu murha. Paikalle sattuu nuori nainen Krisse, joka ottaa tapahtuneesta muutamia kuvia ja lähettää kuvat toimittajaystävälleen Eerikalle. Eerika lentää paikalle ja aloittaa omat tutkimuksensa poliisin tutkimusten rinnalla. Murha näyttää olevan mysteerio, koska kukaan ei ole nähnyt, eikä kuullut mitään. Jonkin ajan kuluttua hotellin uima-altaasta löytyy toinen ruumis. Mikä murhia yhdistää ja kuka on murhaaja?

Kirjassa on useita keskeisiä henkilöitä, mutta keskeisin heistä on Krisse. Nainen, jolla ongelmia tuntuu riittävän. Ajokortti on joutunut hyllylle kuivumaan, opinnot ovat jäissä ja kalja maistuu. Eerika sen sijaan on hyökkäävä ja toimelias toimittaja, joka pyrkii saamaan jutun keinoja kaihtamatta, koska häneltä puuttuu ansioluettelostaan etusivun uutinen. Poliisit Vuontisjärvi ja Vasara ovat iäkkäitä, eikä heillä juurikaan ole kokemusta murhien ratkomisesta, eikä juuri siitä, kuinka toimitaan lehdistön edustajien kanssa.

Kirjan juonikuvio on mielestäni erittäin onnistunut. Tarina veti mukaansa, eikä kirjaa olisi malttanut välillä laskea käsistään. Toisaalta kirjassa on vähän yli kaksisataa sivua, joten ei kirja käsissä kauan vanhentunut. Murhaaja ei mielestäni ollut ennalta arvattavissa tai minä en ainakaan arvannut kuin vasta aivan viime hetkillä. Kirjan tunnelma on mahtava. Lapin lumo ja talven kylmyys ovat aistittavissa. Kirjassa on mukana myös sota-aikaa ja lappilaista kansanperinnettä.

Kirjan teksti on nuorekasta ja nopeasti luettavaa. Kirjassa käytetään paikoin myös paikallista lapin murretta, joka ainakin minua viihdytti paljon. Murteen oikeellisuudesta en osaa sanoa mitään, koska lapin murretta en osaa. Ollikainen on osannut kirjoittaa murreosuudet kuitenkin siten, etteivät ne mielestäni sekoita kirjan muuta tekstiä. Mielestäni dialogit olivat kirjassa loistavia ja elävöittivät kirjaa entisestään.

Veripailakat on Milla Ollikaisen erikoisdekkari, jolla nainen voitti Liken ja Suomen dekkariseuran Rikos kannattaa –kirjoituskilpailun vuonna 2012.

Tähän kirjaan kannattaa tarttua kaikkien dekkareiden ystävien. Itse ainakin olin erittäin positiivisesti yllättynyt kirjasta. Milla Ollikaisen tuotantoa jään janoamaan lisää. 

Tähtiä annan kirjalle 4½ (asteikko 1-5).

Virpi Hämeen-Anttila: Käärmeitten kesä

Postasin aiemmin onnenkantamoisesta, joka sattui kohdalleni parin kirjan muodossa. Nyt olen sitten lukenut myös toisen onnenkantamoisen tuoman kirjan eli Virpi Hämeen-Anttilan Käärmeitten kesä (Otava, 2015). Kirja ilmestyi vastikään, joten ainakin paikallisista kirjastoista kirjaa joutuu jonottamaan, vaikka jono ei olekaan mikään täysin mahdoton.

Dekkarissa Karl Axel Björk jatkaa salapoliisitouhujaan. Hän saa selvitettäväkseen vanhan naisen kuoleman, jonka lääkäri on kuitannut sydänkohtauksena. Naisen testamentti on kirjoitettu hetki sitten uudestaan ja siinä on kummallisuuksia, joita sisarentyttäret ihmettelevät. Lisäksi naisen arvokas kultainen kaulakoru on hävinnyt tietämättömiin. Björkin tutkimukset syvenevät niin pitkälle, että lopulta hänen on turvauduttava poliisiystävä Martin apuun. Outoja kuolemantapauksia on useampikin.

Käärmeitten kesässä Björk henkilönä avautuu lukijalle enemmän ja Björkistä alkaa löytyä syvällisempiäkin puolia. Keikarimaisuutta ei enää korosteta niin paljon kuin Yön sydän on jäätä teoksessa, vaikka toki tästäkin puolesta edelleen kirjassa löytyy viitteitä. Etsivän työhön Björk paneutuu täysin sydämin. Miehellä tuntuu olevan tietämystä ja kokemusta alalta kuin alalta. Björkin naispulmat tuntuvat kirjassa suurenevan entisestään. Kolme kaunista naista, mutta kuka on se oikea.

Myös salapoliisitarina on selkeästi parempi kuin edellisessä teoksessa. Ainakin minut tarina veti mukaansa oikein kunnolla kaikkien myrkkyjen kera. Pidän myös siitä, että Hämeen-Anttila on kirjoittanut perinteisen salapoliisitarinan rinnalle toisen tarinan Suomen ulkopoliittisesta skandaalista, jossa hallitus, armeija ja suojeluskuntajärjestö hakevat omia paikkojaan. Kirjan päähenkilö joutuu toimensa vuoksi osalliseksi tapahtumia. Kirjailijalta taitavaa päähenkilön tarinaan ujuttamista tällainen. 

Henkilöitä kirjassa on todella paljon, mutta jotenkin kaikki henkilöt löysivät paikkansa tarinassa, eikä minulle ainakaan lukijana jäänyt tällä kertaa mietityttämään kuka oli kukin. Toisaalta joidenkin henkilöiden kirjasta pois jättäminen ei olisi ehkä heikentänyt kirjan uskottavuutta. Björkin lähimpien ystävien luonnekuvauksista olisi voinut lukea enemmäkin.

Virpi Hämeen-Anttilan tekstiä on mukava lukea. Kirjailija on paneutunut työhönsä toden teolla. Kuvaukset Helsingistä vuonna 1921 ovat hyvin uskottavia ja ilmapiirin voi aistia. Ihailen myös sitä, että Hämeen-Anttila on selvittänyt kaikkien kirjassa mainittujen kasvien ominaisuudet ja saanut niiden avulla varsin taitavan tarinan luoduksi.

Käärmeitten kesää suosittelen kaikille dekkareiden ystäville sekä henkilöille, jotka haluavat aistia historian henkäyksiä 1920-luvulta.

Kirjalle annan tähtiä 4+ (asteikko 1-5).

Lukulampun kesäkirjahaaste 6/6 tulee myös kuitatuksi tällä kirjalla. Haasteen luokka 4. Kirja, jossa on kesä.

Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää ja rakkauden nälkä

Lukupiiri tarttui ensimmäistä kertaa dekkariin, vaikka lukupiirissä on pari henkilöä, jotka eivät dekkareita yleensä lue. Kirjaksi valikoitui legendaarinen Matti Yrjänä Joensuun Harjunpää ja rakkauden nälkä (Otava, 1993). Olen lukenut kirjan aiemminkin, mutta ei ollut paha tarttua tähän teokseen uudestaankaan. Paikallisista kirjastoista kirjan saa aika helposti lainattua, vaikka itse jouduinkin käymään kirjastossa pariin otteeseen, jotta kirjan itselleni sain.

Harjunpää tiimeineen saa tehtäväkseen selvittää, kuka on mies, joka käy öisin hiippailemassa naisten makuuhuoneissa. Kaikki naiset eivät edes välttämättä tiedä öisestä kulkijasta ja osa taas epäilee omaa mieltään. Salaperäinen hiippailija on kuitenkin olemassa, koska siitä on todisteita. Hiippailija on Tipi. Herkkä ja luova, mutta taitava tiirikkamies. Tipi ei halua naisilleen pahaa. Hän haluaa rakastaa ja tulla rakastetuksi. Harjunpään tiimi jakautuu kahteen leiriin: Harjunpää ja Onerva sekä Lampinen ja Justicus. Yhteistyöstä ei tule mitään, koska toinen parivaljakko ei halua tehdä yhteistyötä. Harjunpään työtä ei helpota sekään, että hänen biologinen isänsä on majoittunut Harjunpään kotiin, eikä Harjunpää tiedä, kuinka asiaan suhtautuisi, eikä mistään tunnu saavan apua muistisairaalle vanhukselle.

Lukupiiriläiset pääosin pitivät kirjasta. Henkilöhahmoista lukupiiriläisiä säälitti Tipi. Päähän potkittu, erilainen ja syrjitty, mutta lahjakas. Jo pienestä lapsesta alkaen väärin kuritettu ja rangaistu. Kirjan alussa mainittu nainen, joka ei saanut krediittiä ruumislöydöstään, sen sijaan kuohutti lukupiiriläisten tunteita. Tapaus, joka kuuluu kastiin, ettekö tiedä kuka olen tai ettekö tiedä kuka mieheni on. Huh, huh! Harjunpään mainitsemat työn hyvät puolet mietityttivät, mitä ne olivat.

Joensuu on jälleen kerran osannut tuoda kirjaansa hyvin sekä poliisin että rikollisen näkökulman. Kirjassa on psykologista kerrontaa, joka laittaa lukijan ajatukset liikkeelle ja tuo kirjaan oman tunnelmansa. Kirja oli ilmestyessään hyvin tuore ja mielenkiintoinen, mutta mielestäni reilut kaksikymmentä vuotta eivät ole vanhentaneet kirjaa. Joensuun kieli on hyvää ja kuvaukset loistavia.

Lukupiiriläisten mielestä kirjassa otetaan kantaa mm. vanhusongelmaan, syrjäytymiseen sekä korruptioon, jotka kaikki ovat ajankohtaisia aiheita nykypäivänäkin. Kirjassa läpikäydään myös sellaisia työelämän ongelmia kuin oman edun tavoittelu ja epäoikeudenmukaisuus. Näitä löytyy myös nykypäivän työmarkkinoilta paljon. Nykyään kyllä on kaiken maailman kampanjoita tällaisten ongelmien kitkemiseksi, mutta onko tällaisista Great Place to Work –kampanjoista oikeasti hyötyä tällaisissa tapauksissa?

Harjunpää ja rakkauden nälkä on Matti Yrjänä Joensuun laajasti tunnettu kirja. Teos on palkittu vuonna 1994 Vuoden johtolanka –palkinnolla. Kirja oli myös Finlandia-palkintoehdokkaana vuonna 1993. Vuonna 1996 Joensuu oli kirjallaan Harjunpää ja rakkauden nälkä ehdolla vuoden Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Kirjan pohjalta on tehty tv-sarja vuonna 2007. Kirjasta on niin ikään tehty lukuisia eri käännöksiä.

Kirjaa suosittelen kaikille kotimaisesta dekkarikirjallisuudesta pitäville. Kannattaa tarttua kirjaan uudestaankin, vaikka tarina olisi entuudestaan tuttu. Harjunpää-kirjat eivät vanhene ikääntyessään.

Tähtiä kirja sai yhteensä 4 (asteikko 1-5).

Niittokone

Kesäaikaan herra Karvajalalla on hyvät oltavat. Herraa ulkoilutetaan peräti kolme kertaa päivässä, eikä mitään ajallisesti lyhyitä lenkkejä, vaan tunnista kahteen tuntiin kerrallaan. Välttämättä ei kauheasti liikuta, mutta sitäkin enemmän vaanitaan hiiriä, myyriä ja lintuja. Viimeisimmän vaanimispaikan eläin ei ole vielä täysin selvillä, mutta jotain outoa heinikossa on, koska kissa hieman kavahtaa vaanittavaa kohdetta. Mies, joka täällä asuu, oli eräänä iltana nähnyt ilmeisesti lumikon loikkivan heinikossa. Kissa ei ollut halunnut tehdä otukseen lähempää tuttavuutta, vaikka mangustiasennossa eläimen liikehdintää olikin seurannut. Onko vaanittava kohde siis lumikko vai kenties rotta tai jotain aivan muuta? Joka tapauksessa jotain epäilyttävää kohteessa on, koska herra Karvajalka ei kauheasti ole yrittänyt hyökätä kohteen kimppuun.

Tänä aamuna tuli taas seisoskeltua punaiset Hai-saappaat jaloissa kyttäyspaikalla. Kyttäyspaikka kuhisee kusiaisia ja kissa sai jo toisen kerran tällä viikolla tassuunsa kusiaisen pureman. Tämä ei kuitenkaan paljon tahtia haittaa, koska heinikossa on jotain mielenkiintoista. Otin kuitenkin kissataksin käyttöön puolentoista tunnin seisoskelun jälkeen, koska lukemani kirja loppui. Kätevää, kun voi yhdistää kissan ulkoiluttamisen ja lukemisen. Kissataksi on sellainen, että napataan kissa syliin ja lähdetään kävelemään kotiin. Herra Karvajalka ei välttämättä tykkää kissataksista, jos ei ole sitä tilannut. Tänä aamuna kissataksinkuljettaja pääsi kuitenkin perille asti ilman käsivarressa tuntuvia kissanhampaita.

Kotiuduttuamme herra Karvajalka meni terassin ovesta edestakaisin sisään ja ulos ja palvelija eli allekirjoittanut avasi ovea mennen tullen. Jossain vaiheessa kissa jäi sisälle leikkimään vinkuhiiri-leikkiä. Leikissä minä heilutan kepin päässä olevaa vinkuvaa hiirilelua. Kissa säntäilee välillä pahvilaatikkoon, välillä kiipeilypuuhun ja välillä pitää päästä ulkonakin käymään. Yleensä myös kylpyhuoneen matot ovat rullalla leikin jäljiltä ja muut matot muuten vaan täynnä valkoisia karvatolloja. Leikin jälkeen on hyvä kuitenkin mennä terassille vilvoittelemaan.

Kun vilvoitteluhetki koitti, sanoin kissalle, että nätisti sitten siellä. Ei hypitä terassiaidan yli, eikä kiivetä terassin seinällä olevaa ristikkoa pitkin ylös, kuten eilen ja aikaisin tänä aamuna tehtiin. Kissa katsoi minua, mutta ilmeestä näin, että puhu, mitä puhut. Jatkoin puuhiani sisällä ja katsoessani ikkunasta ulos, näin kissan loikkaavan terassiaidan yli. Ryntäsin terassille ja irrotin fleksin seinästä ja toruin kissaa. Samalla huomasin, että kissan fleksi oli niittänyt yhden kesäkukan terassin edustalta poikki. Toinenkin oli hieman vinossa, mutta sen nostin takaisin pystyyn ja toivon, että elpyy koettelemuksesta.

Kerroin miehelle, joka täällä asuu, että kukka katkesi. Mies oli vihainen. Hän hoitaa ja hoivaa kesäkukkia ja sitten käy niin, että yksi niittokone hyppää kukkien yli ja tuhoaa hetkessä kauniin kesäkukan. Leikkasin poikki menneen kukan maljakkoon. Ihana tuoksu. Toivottavasti kukka viihtyy maljakossa ja avaa loputkin nuppunsa sisätiloissa.

Herra Karvajalka tuli lopulta sisälle. Marssi olohuoneeseen ja sanoi miehelle, että mau. Se oli aivan varmasti anteeksipyyntö. Tämän jälkeen olikin hyvä hypätä olohuoneen pöydälle peseytymään ja nukkumaan seitsemän tai kahdeksan tunnin päiväunet. Ja ihmiset voivat mieluiten olla hiljaa, ettei arvon herraa vain häirittäisi. 

Virpi Hämeen-Anttila: Yön sydän on jäätä

Tätä kirjaa en olisi luultavasti lukenut, ellei minulla olisi käynyt hyvä tuuri tai oikeastaan kaksinkertainen tuuri. Osallistuin toukokuussa Facebookin Jännitystä elämään –sivustolla kilpailuun, jossa palkintona oli Virpi Hämeen-Anttilan Yön sydän on jäätä –kirjan (Otava, 2014) ennakkokappale. Kirja oli palkintona, koska samalla markkinoitiin dekkarisarjan toista osaa Käärmeitten kesä, joka oli juuri ilmestynyt. Minä olin sitten yksi onnekas, joka kirjan voitti. Kävi sitten vielä toinenkin onnenkantamoinen. Kulttuuri kukoistaa –blogissa oli juttua Käärmeitten kesästä sekä kilpailu, jossa voisi voittaa kyseisen kirjan. Taas osallistumaan ja Onnetar oli suosiollinen, mutta yllätyksekseni sainkin dekkarisarjan molemmat osat. Asia oli blogissa mainittu, mutta olin niin tohkeissani uutukaisesta, etten ajatellut asiaa tarkemmin. Nyt minulla on siis kaksi kirjaa Yön sydän on jäätä, mutta toisen annan ystävälleni. Kirja on paikallisissa kirjastoissa melkoisen lainattu, mutta saattaa sen silti hyllystäkin löytää.

Karl Axel Björk on päivätöissä virkamiehenä sisäasiainministeriössä. Vapaa-aikoina keikarimainen 27-vuotias mies toimii yksityisetsivänä. Björk on erittäin sivistynyt ja työstää parhaillaan väitöskirjaansa Euroopan politiikan historiasta. Mies on hyvin tarkka pukeutumisestaan ja siisteydestään. Miehen asunnosta löytyy sellaisia hajusteita ja kasvovoiteita, joista moni 1920-luvulla elänyt nainen olisi voinut vain haaveilla. Björk ei ole aviossa, mutta naisia hänellä tuntuu riittävän: Ida, Margit, Zubova ja Lisbet. Ongelmana on vain se, että Björk viihtyy parhaiten yksinään, vaikka välillä kaipaakin naisen huomiota ja hellyyttä.

Yön sydän on jäätä -kirjassa Björk pääsee avustamaan ystäväänsä ylikonstaapeli Martti Ekmania henkirikoksen selvittämisessä. Vesilinnanmäen vesisäiliöstä on löytynyt miehen ruumis, joka kuuluu valkoisten puolella taistelleelle upseerille. Johtolankoja tuntuu löytyvän, mutta ovatko kaikki oikeita? Björkin kyky toimia salapoliisina on toimivaa ja tehokasta, mutta mies menee välillä liiallisuuksiin liian itsenäisen toiminnan tähden. Poliisille Björkistä on kuitenkin hyötyä, ja monien juonikuvioiden jälkeen murhamysteerio alkaa selvitä.

Aluksi kirja tuntui olevan todella sekava. Henkilöitä on paljon ja ainakin minulta vei hetken aikaa, että kaikki henkilöt löysivät kirjassa oman paikkansa. Osaa juonenkäänteistä en aivan ymmärtänyt, mutta se, mikä kirjasta tekee todella hyvän, on Virpi Hämeen-Anttilan kyky kuvata 1920-luvun Helsinkiä sekä sen ihmisiä ja tapoja pieniä yksityiskohtia myöten. Lisäksi kirjassa kuvataan poliittista ilmapiiriä ja sen vaikutusta ihmisten elämään. Nautin myös kirjan kielestä. Hämeen-Anttila on tuonut 1920-luvun kirjaan tekstiä myöten.

Lukemassani ennakkokappaleessa ei ollut karttaa, mutta kirjan lopussa oli kerrottu, mikä kirjassa mainittu katu tai paikka vastaa nykyistä paikkaa Helsingissä. Mietin lukiessani, että kartta olisi ollut mukava lisä, ja näin oli myös ajatellut joku muukin. Kovakantisesta kirjasta Helsingin kartta löytyy. Vaikka Helsinkiä tunnenkin, oli osalla paikoista sellainen nimitys, jota ei enää käytetä. Kovakantisessa kirjassa on myös kirjanmerkkinauha. Vaikka minulta kirjanmerkkejä löytyy, on tällainen kirjanmerkkinauha aina mukava lisä kirjassa.

Virpi Hämeen-Anttilan Yön sydän on jäätä –kirjaan kannattaa tarttua, jos pitää perinteisistä salapoliisitarinoista. Kirja on mielestäni nostalginen ja hieno.

Kirjalle annan tähtiä 4- (asteikko 1-5).

Osallistun tällä kirjalla Lukulampun kesäkirjahaasteeseen 5/6. Tämä kirja menee kategoriaan 6. Kirja, jonka nimessä on oma nimeni tai jonka kirjoittaja on etunimikaimani. Virpi Hämeen-Anttila on etunimikaimani.

Leena Lehtolainen: Henkivartija

Täytyy tunnustaa, etten ole aiemmin lukenut Leena Lehtolaisen tuotantoa, vaikka nainen onkin hyvin kattavan kokoelman kirjoja kirjoittanut. Nyt asiaan tuli muutos, koska äidiltä lainaksi saamassani kirjakassissa oli Leena Lehtolaisen Henkivartija (Tammi, 2009). Hyvällä onnella kirjan saa ainakin paikallisista kirjastoista lainattua suoraan kirjaston hyllyltä, vaikka kirja onkin suhteellisen lainattu.

Henkivartijan päähenkilönä seikkailee 34-vuotias Hilja Ilveskero. Nainen, joka on kasvanut Jari-enonsa huomassa Hevonpersiinsaaressa ja nainen, joka on opiskellut New Yorkissa Queensin turvallisuusakatemiassa. Hilja on suomalaisen liikenaisen Anita Nuutisen henkivartija, kunnes suutuspäissään irtisanoutuu työstään. Heti irtisanoutumisen jälkeen Anita Nuutinen surmataan Moskovassa. Hilja joutuu epäilyksenalaiseksi. Hilja myös huomaa, että häntä varjostetaan. Mies on komea David Stahl, jonka kanssa Hiljalle muodostuu vähitellen romanttinen suhde. Hilja saa myös uuden pestin kansanedustajan turvahenkilönä. Turvahenkilön työn ohessa Hilja yrittää ratkoa Anita Nuutisen surmaa.

Henkivartijassa henkilöitä vilisee vaikka millä mitalla. Osa henkilöhahmoista on kuitenkin niin stereotypioita, että jo pelkästään se naurattaa. Hilja Ilveskero on henkilöhahmona toisaalta mielenkiintoinen, mutta toisaalta hyvinkin ärsyttävä. Luonteeltaan Hilja on luultavasti maailman epäluuloisin ihminen. Jätkämäinen nainen, josta kuoriutuu hetkessä täydellinen vamppi. David Stahl puolestaan on kuin epätodellinen prinssi Uljas. Onko Lehtolainen tehnyt Hiljasta ja Davidista tarkoituksella täydellisen parin? Otin tämän kuitenkin huumorilla. Ei tällaista oikeasti tapahdu oikeassa elämässä.

Kirjan aiheet sen sijaan olivat hyvin realistisia. Lehtolainen on ottanut kirjaansa monta eri aihetta, kuten esimerkiksi ilvesten suojelu, Itämeri, venäläisten maa- ja kiinteistökaupat. Tästä olin yllättynyt, koska en tiennyt, että Lehtolaisen kirjat koskettavat yhteiskunnallisia asioita ja politiikkaa. 

Lehtolaisen tekstiä oli miellyttävä lukea. Kerronta on selkeää ja tarina etenee. Tarinaan mahdutettu rakkaustarina oli myös kiva lisä, vaikkakin rakkaustarinan päähenkilöt olivat epäuskottavia kaikessa täydellisyydessään. Välillä myös ärsytti päähenkilö Hiljan mielikuvat muuntautumisesta ilvekseksi. Näissä mentiin mielestäni yli aika pahasti. En ole täysin vakuuttunut, pidinkö lukemastani vai en. Toisaalta kirja oli hyvä, mutta toisaalta hieman ärsyttävä. Parasta tietysti on, ettei kirja jättänyt lukijaa kylmäksi.

Leena Lehtolaisen Henkivartija aloittaa Henkivartija-trilogian. Nähtäväksi jää, luenko trilogian kaksi muuta osaa.

Henkivartijaa suosittelen kesädekkariksi. Rikosromaani, jota on höystetty sopivalla määrällä huumoria. 

Kirjalle annan pisteitä 3½ (asteikko 1-5).

Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää ja rakkauden lait

Löysin kirjaston kierrätyshyllystä Matti Yrjänä Joensuun Harjunpää ja rakkauden lait (Suuri Suomalainen Kirjakerho, 1986), jonka nappasin mukaani kesälukemiseksi. Otava on kustantanut kirjan alun perin vuonna 1985. Kirjaa löytyy edelleen myös kirjaston hyllystä. Voidaanhan Harjunpää-teokset luokitella jo jonkin sortin legendaksi suomalaisessa dekkarikirjallisuudessa.

Harjunpää ja rakkauden lait –kirjassa Timo Harjunpää löytää kollegansa Bingon kanssa kotonaan kuolleen parturikampaajan Helenan. Vainajan kuolinsyyksi paljastuu henkirikos. Harjunpää sekä hänen työtoverinsa Bingo ja Onerva saavat tapauksen selvittämisen vastuulleen. Melko pian käy selville, että Helena on joutunut Auervaaran syövereihin, kuten aika moni muukin nainen. Auervaaran, joka on huijannut naisystäviltään suuria summia rahaa. Harjunpää ja Onerva pelaavat hyvin yhteen, mutta alkoholisoituneen Bingon kanssa on vaikeampaa. Bingo esittää vihjailuja Onervan uudesta miesystävästä samalla kun kieriskelee itsesäälissä. Harjunpää yrittää saada Bingoon ryhtiä, mutta tehtävä on vaikea, kun vastapuoli ei halua kuunnella suoraa puhetta. Onnistuuko Harjunpää kollegoineen saamaan Auervaaran silmukkaan, se jääköön salaisuudeksi.

Joensuun tyyli on ollut kirjoittaa selkeää ja suoraa tekstiä. Pidän myös siitä, että Harjunpää-kirjoissa katsotaan maailmaa välillä poliisin silmin ja välillä rikollisen silmin. Tämä tuo kirjaan moniulotteisuutta. Harjunpää ja rakkauden lait on kirjoitettu hyvin todenmukaisesti. Tällainen tarina voisi oikeasti tapahtua tai on kenties tapahtunutkin. Onhan Auervaaroja oikeassa elämässäkin.

Olen lukenut kirjan aiemminkin, eikä se huonone useammallakaan lukukerralla. Edellisestä lukukerrasta on kuitenkin sen verran aikaa, että nyt tulin kiinnittäneeksi huomiota eräisiin pieniin seikkoihin, jotka ovat vuosien saatossa muuttuneet. Puhelinkioskit. Kirja on kirjoitettu aikana, jolloin matkapuhelimia ei pahemmin vielä ollut. Harjunpääkin joutuu puhelinkoppiin soittokeikalle. Voi niitä aikoja. Poliisin oli pidettävä kolikoita taskun pohjalla, jos oli pakko soittaa jonnekin puhelimella. Entä sitten tupakointi? Harjunpää ja rakkauden lait –kirjassa tupakoida saa vapaasti missä vaan. Työpaikkatupakointi oli ihan yleistä, eikä lupia kyselty, häiritseekö sauhuttelu kenties jotakuta. Onneksi nykyään on tupakkalaki. Siitä olen kiitollinen.

Joensuu on ottanut kirjassaan kantaa mm. poliisin ylityötunteihin, ihmisten yksinäisyyteen sekä syrjintään. Rankkoja aiheita, jotka laittavat pohtimaan asioita. Kirjan julkaisusta on kolmekymmentä vuotta, mutta samat ongelmat ovat edelleen olemassa, kenties jopa pahempina. Ihmiset tekevät pimeitä ylityötunteja, kun kantavat läppäreitä ja älypuhelimia työpaikalta kotiin. Sosiaalisesta mediasta huolimatta ihmiset saattavat olla yksinäisempiä kuin koskaan aiemmin. Syrjintää löytää joka paikasta, jos hiemankin pitää silmiään ja korviaan auki.

Matti Yrjänä Joensuun Harjunpää-teoksia on palkittu paljon. Kirjoista on tehty on tv-sarjoja ja elokuvia. Harjunpää ja rakkauden lait on sovitettu kuunnelman muotoon vuonna 1987. Kirjasta on tehty myös useita eri käännöksiä.

Suosittelen Matti Yrjänä Joensuun Harjunpää ja rakkauden lait –kirjaa lomalukemiseksi. Vaikka kirjalla onkin jo ikää, tarina ei vanhene. 

Kirja saa tähtiä 4+ (asteikko 1-5).

Kesäteatterissa: Niskavuoren Heta

Kirjoitin kesäkuussa lukemastani Hella Wuolijoen näytelmästä Niskavuoren Heta. Nyt on vihdoin aikaa keskittyä kirjoittamaan Järvenpään teatterin kesäteatteriesityksestä kyseisestä näytelmästä. Järvenpään teatteri esittää Niskavuoren Hetaa Järvenpään Vanhankylänniemessä, idyllisessä maisemassa luonnon keskellä. Häpeäkseni on tunnustettava, etten ole aiempina vuosina vieraillut Vanhankylänniemen kesäteatterissa, vaikka Vanhankylänniemi muuten on paikkana tuttu. Onneksi asia korjaantui tänä vuonna ja toivottavasti tästä tulee jokavuotinen tapa. Ihan itsestäänhän se on tietysti kiinni.

Järvenpään teatteri on harrastajateatteri, mutta näytelmät ohjataan pääsääntöisesti ammattijohtoisesti. Niskavuoren Hetaan Järvenpään teatteri oli saanut ohjaajaksi Tiina Brännaren. Näytelmässä esiintyy yli kaksikymmentä harrastajanäyttelijää. Niskavuoren Hetana esiintyy Anu Uhlenius ja Akustina Tommi Kolehmainen. Altti Uhlenius on vastannut näytelmän musiikista ja äänisuunnittelusta. Kuorossa laulavat Lotta Häkkinen, Sanna Laine ja Sanna-Maria Ojanperä. 

Niskavuoren Heta -ryhmä

Kuva © Hannu Huhtamo, Järvenpään teatteri

Olin yllättynyt, kuinka hyvin Niskavuoren Heta sopi kesäteatteriin. Yleensähän kesäteatterissa on hassunhauskoja näytelmiä, jotka sopivat moneen makuun. Niskavuoren Heta on kuitenkin draamaa. Heta joutuu pakon sanelemana naimaan renki-Akustin. Aviopari muuttaa Hetan kotimaisemista rappiotilalle, joka on Niskavuorelaisille ja Hetalle itselleen kova paikka. Heta ei kuitenkaan anna periksi tai pitäisikö sanoa, ettei isännäksi ylennetty Akusti anna periksi. Akusti onnistuu vuosien varrella kartuttamaan omaisuutta ja saa tilan kukoistamaan. Heta on alusta lähtien periksiantamattoman pisteliäs, eikä halua edes vuosien edetessä myöntää Akustin asemaa. Heta ei osaa irrottautua ajatuksesta, että on joutunut jättämään taakseen Niskavuoren, ja että kaikki juoruavat hänestä hänen selkänsä takana. 

Pauliina Naala, Tommi Kolehmainen ja Anu Uhlenius

Kuva © Hannu Huhtamo, Järvenpään teatteri

Anu Uhlenius on hieno valinta Niskavuoren Hetan rooliin. Naisen kasvoilla pysyy ylpeä ja tiukka ilme näytelmän alusta loppuun saakka. Itsepäisyys loistaa Uhleniuksesta. Tommi Kolehmainen puolestaan heittäytyy kohtauksesta toiseen Akustina. Komea mies tekee vakuuttavaa jälkeä. Täytyy myöntää, että Akustin rooli sopii tälle miehelle mahtavasti. Hetan ja Akustin rooleihin valitut Uhlenius ja Kolehmainen pelaavat hyvin yhteen ja heidän roolisuorituksensa vaikuttavat erittäin ammattimaisilta.

Tiina Brännaren kädenjälki näkyy näytelmässä. Ohjaus on loistavasti ja modernisti toteutettu, mutta alkuperäistä näytelmätekstiä kuitenkin kunnioitetaan kautta linjan. Pidin etenkin kohtauksesta toiseen siirtymisistä, joissa kuoro tuli esittämään lauluja, jossa kerrottiin, missä mennään. Niskavuoren Hetahan on näytelmä joka alkaa 1800-luvun loppupuolelta ja päätyy 1930-luvulle, joten jo vuosikymmeneltä toiselle siirtymisen esittäminen saattaisi olla hankalaa tällaisessa näytelmässä. Lisäksi pidin kohtauksista, joissa näyttelijät jähmettyivät taka-alalle niille sijoilleen, joissa olivat ja antoivat näytelmän jatkua sen hetkisten kohtausten mukaisesti. Tällä tavoin annettiin puheosuuksissa oleville näyttelijöille tilaa, eikä katsojien mielenkiinto keskittynyt liiaksi johonkin epäolennaisen seuraamiseen. 

Jaakko Kuusela, Pauliina Naala ja Arja Kulokorpi

Kuva © Hannu Huhtamo, Järvenpään teatteri

Pidin esityksestä valtavan paljon. Olin lähestulkoon mykistynyt, koska Niskavuoren Heta oli toteutettu todella ammattimaisesti. Kesäteattereista tulee usein mieleen harrastajateatterit, ja vaikka Järvenpään teatteri onkin harrastajateatteri, on näytelmätyöryhmä tehnyt todella korkealuokkaista työtä. Kiitos koko työryhmälle. Näin laadukasta teatteriesitystä tulee harvoin vastaan.

Niskavuoren Hetaa voin suositella kaikille, jotka haluavat nähdä ensiluokkaisen kesäteatterinäytelmän. Tämä näytelmä on niin tiivis paketti, ettei arkihuolille taatusti jää tilaa näytelmän ajaksi. Heinäkuussa Niskavuoren Heta lomailee, mutta esitykset jatkuvat 1.8.2015.

Vielä pitää sen verran mainita, kun kesäteatterista puhutaan, että muistakaa kunnon vaatetus. Vanhankylänniemen katsomo on katettu, ja vaikka minä olin taas mielestäni todella hyvin varustautunut, lisään seuraavalle kesäteatterireissulle mukaan huovan. Sinä iltana, jolloin esityksen näin, oli sateetonta ja kaunista, mutta tuuli oli todella hurja.

Kiitos Järvenpään teatterille kuvalainauksista.

Livbox heinäkuu 2015

Huomasin aamulla, että heinäkuun Livbox oli lajiteltu puolen yön jälkeen lajittelukeskuksessa. Tämähän tarkoittaisi sitä, että Livbox olisi mitä luultavimmin tänään SmartPostin automaatissa. Koska olen kesälomalla, lähdin puolilta päivin Citymarkettiin ja Prismaan. Samalla odotin, että kännykkään tulisi tekstiviesti saapuneesta lähetyksestä. Viestiä ei kuulunut, mutta fillaroidessani kotiin päin, huomasin, että Postin jakeluauto pysähtyi S-marketille. Tein U-käännöksen ja poljin kirjakauppaan katsomaan aikuisten värityskirjoja. Ihania, mutta maltoin mieleni, enkä ostanut. Kirjakaupasta tullessani kännykkä ilmoitti saapuneesta tekstiviestistä. SmartPost-automaatissa olisi lähetys noudettavissa. Jippii! Arvasin ja kannatti tehdä U-käännös ja vartoa hetki. Siellähän se Livbox odotti.

Teki mieli polkea tuhatta ja sataa kotiin, mutta törmäsin entiseen naapuriini, jonka kanssa menikin tunti juorutessa. Vasta tämän jälkeen poljin vauhdilla kotiin. Kotona odotti kärttyisä mies, joka oli kuulemma nälkäkuoleman partaalla. Ruokatarvikkeet miehelle ja itse Livboxia availemaan ja kuvailemaan. Ihanan pirteänvihreä silkkipaperi tällä kertaa.

Täyden näköinen sisältö. Kivaa. Mukana on ainakin jotain Lumenen uutuussarjasta. Sisältö täytyy tutkia tarkemmin läpi.

Schwarzkopf Professional Essensity Color & Repair Shampoo. Tuote, joka sisältää puhtaita ja luonnollisia uutteita. eikä lainkaan keinotekoisia hajusteita, silikoneja, parafiini- tai mineraaliöljyjä. Shampoon pitäisi pestä värjätyt ja vaurioituneet hiukset hellävaraisesti ja hoitaen. Minulla on tällä hetkellä värjäämättömät hiukset, mutta käytän tämän siitäkin huolimatta itse. Tykkään testailla näitä näytekokoisia hiustuotteita, joita Livboxeista on aika ajoin tullut. Tuotteessa on todella raikas tuoksu. Täysikokoisen tuotteen voi ostaa parturi-kampaamosta hintaan 14,90 €/250 ml.

Schwarzkopf Professional Essensity Color & Repair Hoitoaine. Edellisen tuotteen kaveri. Tämäkin tuote sisältää puhtaita ja luonnollisia uutteita. eikä lainkaan keinotekoisia hajusteita, silikoneja, parafiini- tai mineraaliöljyjä. Hoitoaineen luvataan yllättäen selvittävän ja hoitavan hiuksia. Hoitoaineen tuoksussa on jotain tuttua, mutta en saa mieleeni mitä. Hieman ehkä lääkemäinen, mutta erittäin puhdas tuoksu. Hoitoaineen, kuten shampoonkin, pullot ovat melkoisen kovaa muovia. Näinköhän pullojen pohjille jää ainetta paljonkin käyttämättä. Hoitoainetta saa parturi-kampaamoista hintaan 14,90 €/200 ml.

Lumene Body Refresh Koivu & Hunaja Virkistävä Jalkavoide. Tämä oli todella kiva yllätys. Edellä mainittu kärttyisä mies sanoi juuri viikonloppuna, että jalkavoide on lähes loppu. Olisi siis pitänyt ostaa uusi jalkavoide, mutta nyt ei tarvitsekaan. Voiteen kerrotaan virkistävän väsyneitä ja viilentävän kuumalta tuntuvia jalkoja. Voide imeytyy nopeasti ja jättää jalat pehmeän hoidetuiksi. Lisäksi luvataan, että tuote kosteuttaa ihoa tehokkaasti ja hoitaa kuivia kantapäitä. Jalkavoide sisältää mm. koivunlehtiuutetta, luomuhunajaa sekä kamferia. Testasin tuotetta ja jaloissa tuntui mukavalta. Kamferin tuoksu jäi päällimmäisenä mieleeni. Boksin tuote oli täysikokoinen. Kaupasta tuotteen saa omakseen maksamalla 4,90 €/75 ml.

Aco Moisturising Day Cream. En välttämättä olisi tarvinnut päivävoidetta, koska yksi tuubi odottaa entuudestaan avaamista, mutta koska tulin tätä heti testanneeksi, otan tämän käyttööni heti, kun edellinen loppuu. Kivan tuntuinen voide, kuten Acon tuotteet yleensäkin. Voiteen luvataan pehmentävän ja silottavan ihoa sekä kosteuttavan tehokkaasti ja pitkävaikutteisesti koko päivän. Lisäksi ihosta pitäisi tulla raikkaan ja terveen näköinen. Meikinalusvoiteena tuotteen kerrotaan olevan täydellinen. Livboxin tuote oli täysikokoinen. Päivävoidetta saa apteekista hintaan 11,- €/50ml.

La Roche-Posay Lipikar Gel-Fluide. Geelimäinen vartaloemulsio, joka kosteuttaa ja rauhoittaa kuivaa ihoa. Lisäksi tuote hillitsee ihon kutinaa. Tuotetta tuli heti testattua käsivarsiini. Voide levittyy hyvin ja imeytyy nopeasti. Jättää kivan tunteen iholle ja tuoksuu raikkaalle. Harmi, että boksin mukana tullut tuote oli pieni näytekokoinen tuubi. Tätä olisi hyvin voinut testailla vaikka kokonaisen pullollisen. Täytyy laittaa harkintaan, jos kävisi ostamassa täysikokoisen tuotteen itselleen. Tuotetta saa apteekista hintaan 17,10 €/200 ml.

Klorane Gentle Dry Kuivashampoo Spray. Best selleriksi mainittu kaurauutetta sisältävä kuivashampoo, jonka luvataan olevan hellävarainen, mutta tehokas. Poistaa lian ja liiallisen rasvan sekä antaa hiuksille ryhtiä ja tuuheutta. Pullo on sopivan kokoinen käsilaukkuun tai ehkäpä työpaikan hyllylle. Tätä tulee varmasti testattua, kun bad hair day iskee päälle. Merkki on minulle entuudestaan tuntematon, mutta tätäkin saa apteekista. Tuotteen hinta on 6,40 €/50 ml.

Clarins Instant Light Natural Lip Perfector. Pitkäaikaistilaajan lahjana huulikiilto, joka korostaa huulten luonnollista kauneutta sekä hoitaa ja suojaa huulia. Tämä tulee varmasti käytettyä. Testasin tuotetta ja huomasin, että antaa huulille mukavaa kiiltoa ja huulet pysyvät kosteutettuina aika pitkään. Livboxissa tullut tuote oli näytekokoinen. Normaalikokoisen tuotteen hinta on 19,15 €/12 ml.

Hula Makeansuolainen Välipalapatukka. Livboxin lisäaineeton ja gluteeniton yllätystuote esimerkiksi luontoretkelle mukaan otettavaksi. Itse ahmin välipalapatukan päivänokosten jälkeen. Oli hyvää. Tällaisia voisi ostaa pitkien työpäivien varalle työpöydän laatikkoon. Ainakin saisi energiaa, jotta jaksaisi vielä vähän enemmän pinnistellä. Saakohan näitä ostaa tavallisista kaupoista?

Tykkäsittekö heinäkuun tuotteista? Minä tykkäsin, vaikka olivatkin periaatteessa ihan perusjuttuja, mutta näitä tarvitsee aina.

Linda Olsson: Kun mustarastas laulaa

Äidiltä lainaksi saadusta kirjakassista löytyi Linda Olssonin Kun mustarastas laulaa (Gummerus, 2015). Ruotsinkielinen alkuteos I skymningen sjunger koltrasten on ilmestynyt vuonna 2014. Kirjan on suomentanut Anuirmeli Sallamo-Lavi. Paikallisissa kirjastoissa kirjaa joutuu jonottamaan eli ilmeisen suosittu teos on kyseessä.

Kun mustarastas laulaa kirjassa on kolme henkilöä, jotka asuvat Etelä-Tukholmassa saman kerrostalon samassa rapussa. Jokainen omalla tavallaan yksinäinen ja jollain tavoin hieman omissa maailmoissaan elävä. Noin 50-vuotias Elisabeth on täysin eristäytynyt muusta maailmasta. Hän on mielenterveysongelmainen, eikä hän halua, että kukaan näkee häntä, tai että kukaan kuulee häntä. Otto on eläkkeellä oleva leskimies, joka on luopunut elämäntyöstään antikvaristina. Nuori ja lahjakas sarjakuvapiirtäjä Elias kaipaa elämäänsä rakkautta. Lisäksi hän on jumissa työnsä kanssa. Hän osaa piirtää uskomattoman taitavasti, mutta kirjoittaa hän ei osaa.

Kirjan henkilöiden tarinat kohtaavat ja vähitellen heistä muodostuu tiivis kolmikko. Otto ja Elias ovat ystävystyneet jo aiemmin. Muutaman sattuman kautta Elisabeth tulee osaksi heidän joukkoaan. Kevään ja kesän hiipiessä sekä mustarastaan laulaessa pitkän ja kylmän talven jälkeen, alkaa jokaisessa kolmikon henkilössä tuntua siltä, että elämä hymyilee. Heille jokaiselle on paikkansa tässä maailmassa, vaikka välillä epäusko meinaakin vallata mielen.

Kirjassa on hiljainen ja rauhallinen ja jopa hieman runollinen tunnelma. Kirjan lukeminen eteni nopeasti, koska halusin tietää, mitä henkilöille käy. Toisaalta kirja oli mielestäni kautta linjan alakuloinen ja välillä ahdistavakin. Tämä on syy, jonka takia en ole varma, pidinkö kirjasta vai en. Kirjan loppu jäi mielestäni myös hyvin avoimeksi ja herätti kysymyksiä. Kuinka lopulta oikeastaan kävikään? Onko kirjalle kenties tulossa jatkoa, koska lopussa oli muutama virke, jotka saattaisivat antaa vihjauksen, että jatkoa olisi tulossa.

Kirjan teksti on kaunista ja sopusointuista. Pidin myös kirjailijan tavasta ottaa musiikki ja muu kirjallisuus osaksi kirjan tekstiä. Olsson on osannut käyttää kynää taitavasti. Kirjasta huokuu tunnelmaa läpi teoksen. Kirjan tarina myös eteni, eikä jäänyt paikoilleen junnaamaan.

Linda Olsson on minulle entuudestaan tuntematon kirjailija. Vaikka en osaa päättääkään, pidinkö kirjasta vai en, saattaisin ottaa jonkin toisenkin Olssonin kirjan luettavakseni. Kun mustarastas laulaa kirjaa suosittelen kuitenkin kaikille, jotka kaipaavat kiireetöntä ja kaunista tekstiä luettavakseen. 

Tähtiä annan kirjalle 3 (asteikko 1-5).

Kari Hotakainen: Kantaja

Tänä vuonna Kirjan ja Ruusun päivänä vähintään 15 eurolla kirjoja ostanut sai kaupanpäälliseksi Kari Hotakaisen Kantajan (Kirjakauppaliitto, 2015). Äitini oli jälleen kerran vieraillut kirjakaupassa ostoksilla ja saanut Kantajan omakseen. Minä sain tietenkin lainata kirjan ja innolla siihen tartuinkin. Paikallisten kirjastojen Kantajat ovat lähes kaikki lainassa, joten suosittu tämäkin kirja on.

Kantajan päähenkilönä on Timo Kallio, pätkätyöläinen ja teoreettisen filosofian maisteri. Timo on tavallistakin tavallisempi suomalainen mies. Omissa oloissaan ja omissa ajatuksissaan viihtyvä. Koska Timo ei saa koulutustaan vastaavaa työtä, ajautuu hän seurakuntayhtymän puistotyöntekijäksi hautausmaalle. Työssään Timo joutuu välillä vainajien kantajaksi, jos vainajalla ei ole tarpeeksi omaisia ja ystäviä tai jos vainaja on kuollut aivan yksin. Tällaiset työtehtävät alkavat mietityttää Timoa. Kuinka joku voi kuolla niin yksin, ettei hänen elämästään tiedetä mitään? Timo alkaa sepittää vainajille omia muistopuheitaan. Suntio varoittaa Timoa liiaksi miettimästä asioita, ettei mies vaipuisi totaaliseen synkkyyteen. Timo haikailee myös nuoruudenrakastettunsa Hannelen perään. Timon elämä tuntuu pysähtyneen. Mies elää tyhjää elämää vanhoissa nuoruusmuistoissaan, välillä muistopuheita tuntemattomille vainajille kirjoittaen.

Hotakaisen tyyli jaksaa edelleen naurattaa. Aihe on vakava, mutta hienosti Hotakainen on saanut tekstin kirjoitettua. Mustaa huumoria kirjasta löytyy riittävästi. Kirjan teksti on sujuvaa ja helposti luettavaa. Kirjaa lukiessani en voinut kuitenkaan olla miettimättä, kuinka paljon vaikutteita Kantaja on saanut Hotakaisen kirjoittamasta näytelmätekstistä Palvelija vai onko Hotakainen kirjoittanut tekstejä rinnakkain. Vai onko Kantaja kirjoitettu ennen Palvelijaa? Voi tietysti olla, että olen tässä suhteessa aivan väärässä, mutta joitakin yhteneväisyyksiä olen näistä löytävinäni. Joka tapauksessa hyviä teoksia molemmat tai Palvelijaahan en ole tietenkään saanut lukea, vaan olen nähnyt kyseisen teatterikappaleen.

Kari Hotakaisen Kantajaan kannattaa tarttua, jos kaipaa nopeasti luettavaa välipalakirjaa. Toisaalta kirja kannattaa ehdottomasti lukea myös, jos on aiemmin pitänyt Hotakaisen kirjoista. Tämä on hyvä jatke aiemmille Hotakaisen kirjoille. 

Kirja saa tähtiä 4+ (asteikko 1-5).